Kun pentu tulee..

Kun oletten hakeneet pennun (8vkonen) kotiinne. Oletteko ottaneet vapaata töistä vai oletteko olleet työtön?
Kun mietin sitä, että jos esim. pennun hakee perjantaina - töiin lähtö maanantaina. Niin oletteko jättäneet sen sitten yksin kotiin?

Itselläni kun ei ole ihan nuin pienistä ollut kokemusta:(
Rescue koirista: 1,5v, 2v ja 1,5v ovat olleet iät kun ovat mullenna tulleet.
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kannattaa ottaa vaikka ainakin viikon vapaata kun pennulla menee nelisen päivää ennen kun se edes tutustuu ja tottuu kotiinsa. ei saa jättää pentua jo parin päivän päästä yksin,kun ei ole vielä edes kotiinsa tottunut, ja ero emostaan on vielä tuntuva. muutenkin suositellaan että pentu opetetaan muutaman minuutin ajan päivittäin olemaan yksin ja aikaa pidennetään pikku hiljaa. voi tulla muuten ankarat ikäväerot ja pentu ei päästä sinua enään koskaan silmistään vaan seuraa joka paikkaan.meidän mittelin urospentu ollut nyt meillä 5 pv.

Äänestä

Suosittelen ottamaan töistä vapaata viikoksi tai ottamaan koiran mukaan töihin jos se on mahdollista. Minä teen pienessä yrityksessä toimistotöitä joten kuljetin pentua parisen viikkoa mukana töissä.

Jos et voi ottaa vapaata etkä koiraa "assariksi" niin käy kuitenkin päivän aikana katsomassa pentua esim. ruokatauolla.

Äänestä
  • Haluisin kuulla ihmisten tarinoita-ja kokemuksia pennun/koiran sisäsiisteydestä.Itsellä sakemanni uros pentu n.3kk,joka tekee satunnaisesti ulos,ja satunnaisesti sisälle.Pissat tulee aika hyvin ulos,mutta kakka on vasta tullut kerran ulos.Käyn pennun kanssa ulkona parin tunnin välein,ja jos näyttää että se aikoo tehdä tarpeensa on levoton jne.

    haluisin teidän koira-ihmisten oma-kohtaisia kokemuksia asiasta:

    Koska pentu/koira oppi sisäsiistiksi?
    Kuinka usein kävitte ulkona?
    Millä metodeilla jne.?

    Olis kiva tietää,ja jos olette huomanneet,jonkin tavan erittäin toimivaksi olisi kiva.

    Toinen mietittyttänyt asia on yksin jättäminen?
    Koska jätitte ensi kerran?
    kuinka pitkäksi aikaa?
    Hajottiko paikkoja?
    vinkuiko jne.
    Miten saitte viihtymään itsekseen?

    Kaikki tarinat,neuvot,ja oma kohtaset kokemukset ovat tervetulleita...kiitos

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iiiDa_ kirjoitti:

Kun oletten hakeneet pennun (8vkonen) kotiinne. Oletteko ottaneet vapaata töistä vai oletteko olleet työtön?
Kun mietin sitä, että jos esim. pennun hakee perjantaina - töiin lähtö maanantaina. Niin oletteko jättäneet sen sitten yksin kotiin?

Itselläni kun ei ole ihan nuin pienistä ollut kokemusta:(
Rescue koirista: 1,5v, 2v ja 1,5v ovat olleet iät kun ovat mullenna tulleet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu