Entistä opettajaa pulpetilla

Karak

Olin juuri täyttänyt 20, kun törmäsin lähellä vanhaa ala-astettani entiseen opettajaani Minnaan. Hän oli varsin tavallisen näköinen uskovainen opettaja, joka saattoi joskus biologiankin tunnilla höpötellä jumalasta osana maailman syntyä. Minä olin silloin hiljainen ja en massasta mitenkään erottuva oppilas. Minna tervehti minua iloisesti ja vaihdoimme pikaisesti kuulumiset, pikaisen päässälaskutoimituksen mukaan hän oli nykyään 35-vuotias, eikä ollut kahdeksassa vuodessa muuttunut juuri mihinkään. Jo ala-asteella olin katsonut mielenkiinnolla hänen leveää persettään ja jo silloin tietämättäni olin ollut kiinnostunut viattomista ja luonnollisen näköisistä naisista.

Turistuamme hetken maustehyllyjen välissä kyseli Minna, että huvittaisiko minua tulla katsomaan vanhaa kouluani. Tokihan minua kiinnosti, en ollut astunut jalallanikaan kyseiseen paikkaan sitten kuudennen luokan. Maksoimme ostoksemme ja kävelimme koululle. Samat vanhat ovet ja käytävät muistuivat mieleeni ja en ollut yhtään ihmettynyt ettei kaupungilla ollut vieläkään varaa korjata tiloja. Pääsimme vanhaan luokkaamme, jossa Minna edelleen opetti. Tällä hetkellä oli menossa kolmas luokka ja seinillä oli jos jonkinlaisia nuotteja ja kielioppilappusia.

Mistä lie tullut, mutta välillä minusta tuntui että Minna katsoi minua vähän oudosti. Yhtä kierolla tavalla kuuma hän oli edelleen, viattomuus oli säilynyt ja pohdin josko Minna olisi vieläkään saanut miestä. Epäilykseni kaikkosivat, kun hän kertoili puihin menneestä avioliitostaan ja jo jonkin aikaa jatkuneesta yksinelostaan. Katselin noita säteileviä silmiä jokseenkin huumaantuneena.

Lähenin Minnaa alitajuisesti ja vasta ihan vierelle päästyäni ehdin ajattelemaan että mitä helvettiä tässä on tapahtumassa. Tarrasin hänen lantiostaan kiinni ja suutelin suulle. Sanaakaan sanomatta hän vastasi suudelmaan ja pian huulemme leikkivät keskellä luokan lattiaa. Siirryin alemmas ja suutelin Minnan kaulaa, näykkäisinpä välillä korvaakin ja käteni vaeltelivat pitkin hänen selkäänsä kohti takapuolta. Pian saivat lähteä vaatteet yksitellen ja imin Minnan rintoja, käteni samalla hakeutui hänen haarojensa väliin. Kuten olin arvannutkin, ei jalkoväliä ollut lainkaan siistitty, mitä en ollenkaan pitänyt pahana asiana sen vain vahvistaen kiltin naisen imagoa.

Minnan käsi runkkasi kaluani samalla imiessäni toista nänniä. Pyörittelin kieltäni nännillä ja välillä näykkäsin kevyesti. Hänen suustaan pääsi pieniä huokauksia. Työnsin hänet pulpetille istumaan, hän otti käsillään tukea takaa päin ja levitti haarojaan. Asettelin kullini pillunhuulille ja työnnyin sisään. Minna sulki silmänsä ja puri huultaan keinuessaan kulliani vasten. Aloitin naimisen kiihtyvällä tahdilla. Suutelin samalla Minnan rintoja ja kävin välillä kaulallakin, oikean käden eksyessäni Minnan klitorikselle ja alkaen hieronnan.

Kiihdytin tahtiani kullini painuessani juurta myöten Minnan sisään. Minna otti käteni pois ja hieroi itse pilluaan minun survoessani aina vain rajummin. Pian hänen huohotuksensa kiihtyi ja hän sai orgasmin ulisten. Jatkoin kunnes laukesin Minnan sisään saatuani vuosikymmenen orgasmin ja melkein pettivät jalkani alta. Vedin kullini pois Minnan sisältä ja katselin tuota rivon näköistä lehtoria pillu spermaa valuvana ja naama punoittavana pulpetilla. Ikinä en ollut nähnyt minään niin kiihottavaa.

Puimme päälle ja sovimme, että luokkakokouksessa nähdään. Odottelen mielenkiinnolla ensi kesää ja luokkakokousta..

12

21112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mahe

      Toi soori oli kyllä niin mun mieleen. Tosi hyvä=)

      • Mahe

        Tai perustuuko tositapahtumiin? Voisiko tuollaista tapahtua oikeasti?


      • Karak
        Mahe kirjoitti:

        Tai perustuuko tositapahtumiin? Voisiko tuollaista tapahtua oikeasti?

        Heh, kyllä siinä aavistuksen verran on totta, emme oikeasti panneet mutta ei se kyllä kaukana ollut..


      • eiku
        Mahe kirjoitti:

        Tai perustuuko tositapahtumiin? Voisiko tuollaista tapahtua oikeasti?

        eiku se olikin sokerihylly, eikä maustehylly


    • Anonyymi

      Huomasin entisen opettajani ravintolassa, nuorena kuolattiin sen perään. Menin loppuillasta hakeen tanssin kun rohkaisua oli tarpeeksi. Minna katsoi ylös Markku lähden mielelläni. Minna kyseli kaikkea kerroin että poikain kanssa kuolattiin sun vartaloa aina, sun rinnat sai seisomaan monesti ja kun neuvoit toisia sun pylly oli aina silmissä alsti.
      Minna sanoi huomasin kyllä että seuraat ja kerran kun vahtasit minua avsin jalkoja että näit mun pitsi housut, kun tulin neuvomaan sua sinulla seisoi.
      Tansittiin usea peli, Minna vähän härnäsi hierasi seisovaa kalua lantiolla, sanoi ihanan tuntoinen. Kun Minna käveli edessä huomasin antio keinuu enemmän.
      Olin jo ulkona tupakalla ja lähdössä Minna käveli ohi kuiskas tule ja istuimme taksiin. Sisällä talossa sanoi mies on ulkomailla tuli eteen ja puotti mekon nyt saat ihailla kunnolla, hyväilin ja suutelin rintoja Minna huokaili kunnolla. Olin joskus niin kiimassa kun tulin koulusta että tyydytin pitkään itseäni. Katsoin pornoa opettaja ja pojat, katsotaanko nyt.
      Filmissä pojat pakotti hiljaa opettajaa riisuuntumaan, Minna teki samoin työnsivät pöydälle ja imivät pillua pitivät käsistä kiinni.
      Minna tuli ihan vauhkoksi kun pidin käsistä makasi pöydällä ja nuolin nousin ja raiskasin hänet ,pani vastaan panin voimalla Minna huusi ja rimpuili mutta sai orgasmeja kun paukutin oikein sisään ja laukesin huusi pitkään.
      Loikoilimme sängyllä kertoi että pitkäaikainen fantasia toteutu ja suuteli oli ihanaa olet oikea raiskaaja ja nauroi.
      Mitä muuta olet haaveillut? Siitä että useampi panisi minua,eikö ole hullua ? Ei minusta.
      Seuraavana prjantaina soitin Minnalle, meillä ei poikien kanssa ole saunaa lämmitätkö, oli pitkään hiljaista, tunnenko minä ne ? Et tunne, meitä on kolme.
      Sain viestin la 21.00.
      Menttin Minnalle Minna oli oloasu päällä, pojat kuiskaililuoja mikä mimmi. Muutamat väkevät ja lähdettiin saunaan. Minna tuli jäljestä lauteelle, kaikilla alkoi seisomaan. Minna nojasi seinään hyväiltiin rintoja Minna nautti nousi ja peseyty, huusi ovelta mennessään kuka ensimmäinen oli suikussa tungosta.
      Kerroin pojille fantasioi että useamppi ottaa ja vähän väkisin ei rumasti.
      Sängyssä yritetiin heti Minna esteli ja esteli ,otettiin käsistä kiinni toiset imi nännejä kun yksi nai mentiin koko kierros Minna oli aika poikki ja tahmanen mentiin saunaan oltiin nyt rauhallisemmin.
      Pienen keskustelun jälkeen Minnaa sanoi tulkaa, yksitellen, Minna halusi olla kuin raha huora ottaa miehiä vastaan, makkarista kuului kunnon kiljahduksia ja huutoa.
      Menin viimmeisenä Minna makasi vatsallaan jalat leviällä katsoin että joka reiästä tulee spermaa, kuiskas Markku pane pyllyyn olen haaveillut siitä viimmetapaamisesta alkaen. Pylly oli tiukka Minna riekkui kiimassa ja työnteli vastaan kun sai orgasmia pylly supisteli kovasti laskin sisään, olin vierellä vähän aikaa, kuiskasi jään tähän kiitoksia teille.
      Olen tavannut Millaa aika ajoin, kertoi ukko tartutti tippurin siksi otan omia vapauksia. Nyt jopa tykkään naida vieraan kanssa, mutta vain nuorten

      • Anonyymi

        Ihan kiva tarina, mutta paremmin kirjoitettuna olisi vielä kivempi.


      • Anonyymi

        Hyvä tarina, mutta kirjoittamista kyllä kannattaisi opetella myös opettajan kanssa. Aika vaikea lukea tuollaista, kun kirjoitettu miten sattuu!


    • Anonyymi

      Ihmettellin, miksi ette sopineet tapaamista aiemmin kuin kevään luokkakokous?

    • Anonyymi

      Näin opettajana kokemuksesta en suosittele opettajia sekaantumaan ex-oppilaisiinsa. Itse viime syksynä erehdyin ravintolasta kahden, nyt täysi ikäisten poikien matkaan ja erehdyin heidän kanssaan seksiin ensin toisen ja sitten toisen kanssa. Nämä pojat olivat kouluaikoinakin jo melkoisen hankalia oppilaita ja olisihan minut pitänyt arvata että he tulisivat kerskumaan siitä kaikille.
      Nyt nykyiset oppilaanikin nyt tästä tietävät ja käyttäytyminen on siitten myös sen mukaista.
      Hävettää n.48

      • Anonyymi

        No mahtaa se tuollaisella maineella olla kiva seistä päivittäin luokan edessä kiimaisten koulu poikien tuijoteltavana


      • Anonyymi

        Mitä sitä häpeemään? Saisit olla kiitollinen ja ylpeä siitä että vielä tuon ikäisenä pojat nussivat sinua.
        Pete


      • Anonyymi

        Opettajani Riikka.., ja muutama lukiovuosi myöhemmin jo ex-opettaja. Ikäeroa noin 20 vuotta, paljon seksiä salaa. Monesti kaverit kehuivat koulupäivien aikana, miten Riikan lyhyt hame tai kireät farkut vei tunnilla taas kaiken huomion. Olin samaa mieltä!


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2152
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      174
      1691
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1567
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1352
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1207
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1079
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      902
    Aihe