Aloitan nyt sarjan, johon kuka tahansa hyviä ideoita omaava palstan kirjoittaja on tervetullut osallistumaan. Tällainen on "sosiaalista mediaa" parhaimmillaan, jonka lopputuloksista hyötyvät kaikki alan harrastajat. Idea lähti haasteestani nimimerkille "AVVitsaus" suunnitella ihanteellinen kotiteatteri. Jaettu ilo on paras ilo, joten nyt juttuja kehiin!
Akustisessa hyvässä (tasaisen taajuusvasteen omaavassa) tilassa on pyrkimys kultaiseen leikkaukseen. Kultaisen leikkauksen suhdeluvut ovat 1:1.6:2.6. Käytännössä tämä tarkoittaa tilaa, jonka omat seisovat aallot on minimoitu. Toisin sanoen, mikäli huoneen korkeus on esimerkiksi 3 metriä (1), leveys tulisi olla 4.8 metriä (1.6) ja syvyyden 7.8 metriä (2.6). Yleensä tällaisia suoraan kultaiseen leikkaukseen osuvia huonetiloja ei ole käytettävissä, joten on turvauduttava tilojen akustointiin. Tärkeintä onkin muistaa, että äänisignaalien suhteen kyse ei ole maantieteellisestä avaruudesta, vaan akustisesta avaruudesta! Joka tapauksessa, mitä lähemmäksi pääsemme kultaisen leikkauksen lähtökohtia, sitä vähemmän joudumme tekemään töitä akustoinnin suhteen.
Pitkittäiset ääniaallot etenevät 21 asteisessa ilmassa noin 344 metriä sekunnissa. Yhden hertzin (sinimuotoinen) ääni vaatisi siis vapaasti toistuakseen yli kolmesataametrisen huoneen! Tällainen on mahdollista ehkä ulkoilmakonsertissa, mutta ei todellakaan keskiverto olohuoneessa. Onneksi asiassa on puolensa.
Ensinnäkään ihminen harvoin kuuntelee puhdasta siniaaltoa. En ole tavannut vielä huilistia, jonka instrumentti tuottaisi noin matalia taajuuksia. Tai hififriikkiä, joka kuuntelisi huvikseen sinivinkua toistolaitteistaan. Toisekseen, puhutaan paljon ihmisen kyvystä aistia eri äänitaajuuksia. Koulukirjoissa ihmisen kuulemiksi taajuuksiksi sanotaan usein 20Hz- 20 kHz. Tarkkaan ottaen tämä tarkoittaa taajuusaluetta, jolla ihminen kykenee erottelemaan äänitaajuuksia toisistaan. Tosiasiassa aistittava äänialue on HUOMATTAVASTI laajempi. Joidenkin tutkimusten mukaan ihminen aistii äänitaajuuksia 0 - 40 0000 Hz! Riippuen äänisignaalista.
Ääniaaltojen suhteen akustisessa suunnittelussa pätee ns. neljänneksen sääntö. Toisin sanoen, toistuakseen tilassa, jossa ääniaalto ei kokonaisuudessaan mahdu esiintymään, tarvitaan akustointia, jossa tila dempataan neljänneksellä alkuperäisen aallon pituudesta. Päädymme nyt siis akustoimalla huoneeseen, jonka pisin sivu olisi 86 metriä pitkä! Onneksi ongelma (haaste) ei ole noin yksioikoinen.
Kukaan ei kuuntele puhtaita siniaaltoja 1 Hz:n taajuudella. Elävä musiikki muodostuu sunnattomasta määrästä erilaisia ääneksiä. Rumpalin bassari tuottaa pulsseina ehkä 2-5 Hz:n signaaalia. Jatkumoksi miellettävä äänitaajuus on aina yli 17 Hz:iä. Mikäli tuotettu äänitaajuss on jotain muuta kuin siniaaltoa, ihmiselle ei tuota minkäänlaisia ongelmia aistia tällaista taajuutta. Tässä suhteessa "kuuloalue" 20Hz-20 kHz on kaukana siitä, mihin laitteiden olisi toistoltaan kyettävä.
Akustisessa hyvässä (tasaisen taajuusvasteen omaavassa) tilassa on pyrkimys kultaiseen leikkaukseen. Kultaisen leikkauksen suhdeluvut ovat 1:1.6:2.6. Käytännössä tämä tarkoittaa tilaa, jonka omat seisovat aallot on minimoitu. Toisin sanoen, mikäli huoneen korkeus on esimerkiksi 3 metriä (1), leveys tulisi olla 4.8 metriä (1.6) ja syvyyden 7.8 metriä (2.6). Yleensä tällaisia suoraan kultaiseen leikkaukseen osuvia huonetiloja ei ole käytettävissä, joten on turvauduttava tilojen akustointiin. Tärkeintä onkin muistaa, että äänisignaalien suhteen kyse ei ole maantieteellisestä avaruudesta, vaan akustisesta avaruudesta! Joka tapauksessa, mitä lähemmäksi pääsemme kultaisen leikkauksen lähtökohtia, sitä vähemmän joudumme tekemään töitä akustoinnin suhteen.
Pitkittäiset ääniaallot etenevät 21 asteisessa ilmassa noin 344 metriä sekunnissa. Yhden hertzin (sinimuotoinen) ääni vaatisi siis vapaasti toistuakseen yli kolmesataametrisen huoneen! Tällainen on mahdollista ehkä ulkoilmakonsertissa, mutta ei todellakaan keskiverto olohuoneessa. Onneksi asiassa on puolensa.
Ensinnäkään ihminen harvoin kuuntelee puhdasta siniaaltoa. En ole tavannut vielä huilistia, jonka instrumentti tuottaisi noin matalia taajuuksia. Tai hififriikkiä, joka kuuntelisi huvikseen sinivinkua toistolaitteistaan. Toisekseen, puhutaan paljon ihmisen kyvystä aistia eri äänitaajuuksia. Koulukirjoissa ihmisen kuulemiksi taajuuksiksi sanotaan usein 20Hz- 20 kHz. Tarkkaan ottaen tämä tarkoittaa taajuusaluetta, jolla ihminen kykenee erottelemaan äänitaajuuksia toisistaan. Tosiasiassa aistittava äänialue on HUOMATTAVASTI laajempi. Joidenkin tutkimusten mukaan ihminen aistii äänitaajuuksia 0 - 40 0000 Hz! Riippuen äänisignaalista.
Ääniaaltojen suhteen akustisessa suunnittelussa pätee ns. neljänneksen sääntö. Toisin sanoen, toistuakseen tilassa, jossa ääniaalto ei kokonaisuudessaan mahdu esiintymään, tarvitaan akustointia, jossa tila dempataan neljänneksellä alkuperäisen aallon pituudesta. Päädymme nyt siis akustoimalla huoneeseen, jonka pisin sivu olisi 86 metriä pitkä! Onneksi ongelma (haaste) ei ole noin yksioikoinen.
Kukaan ei kuuntele puhtaita siniaaltoja 1 Hz:n taajuudella. Elävä musiikki muodostuu sunnattomasta määrästä erilaisia ääneksiä. Rumpalin bassari tuottaa pulsseina ehkä 2-5 Hz:n signaaalia. Jatkumoksi miellettävä äänitaajuus on aina yli 17 Hz:iä. Mikäli tuotettu äänitaajuss on jotain muuta kuin siniaaltoa, ihmiselle ei tuota minkäänlaisia ongelmia aistia tällaista taajuutta. Tässä suhteessa "kuuloalue" 20Hz-20 kHz on kaukana siitä, mihin laitteiden olisi toistoltaan kyettävä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moka heti alkuunsa. Tietenkään neljännesakustoidun huoneen pituus 1 Hz:llä ei ole 86 metriä, vaan huomattavasti enemmän.
Voisko tätä aloitetta hieman tarkentaa ja varsinkin kansanomaistaa kun suihkahti nuo jutut heti suoraan esileikistä specifiseen nippelitietoon jonka nyansseja ymmärtävät kansalaiset on varmaan paremmilla foorumeilla....
Eli siis lähtökohtana olisi lähteä suunnittelemaan parasta mahdollista kotiteatteria. Millaisia eri asioita kannattaa ottaa huomioon kotiteatteria rakennettaessa? Aihe kannattaa jakaa pienempiin osiin, koska muuten juttu paisuu aivan liian suureksi kakuksi. Tarkoitus olisi siis kerätä suunnittelun perusteiden lisäksi eri tekijöiden kokemuksia ja niksejä.
Tein aloitteen, mutta tarkoituksenani ei ole pyrkiä guruilemaan ja pörhistelemään kukkona tunkiolla. Olen työni puolesta konsultoinut kotiteattereiden ja äänistudioiden suunnittelussa, mutta kokemukset vetävät tässä suhteessa nöyräksi: jokainen ratkaisu on oma yksilöllinen haasteensa ja matkan varrella on tarttunut mukaan hyvin mielenkiintoisia tekijöiden vinkkejä. Useinkin nämä vinkit eivät vaadi kuin avointa mieltä ja ehkä hieman rakennustyökaluja.
Aloituksessani kerroin tilasuunnittelun lähtökohdista. Kaikissa huoneissa on omat moodinsa, eli huoneen mitoista johtuvat ominaistaajuutensa. Mikäli huoneen leveys on lähellä huoneen pituus- tai korkeusmittoja tällä aallonpituudella olevat taajuudet korostuvat suhteettomasti. Suunnittelussa pyritäänkin suhdelukuihin, jotka vastaavat Kultaisen leikkauksen sääntöä. Tällöin moodit ja niiden kerrannaiset vähiten korostavat toisiaan.
Harvoin huonetta kuitenkaan voidaan rakentaa juuri Kultaisen leikkauksen mittasuhteisiin. Tällöin hyvä onkin muistaa, että kotiteattereiden suhteen puhutaan akustisista mitoista, ei välttämättä fysikaalisista etäisyyksistä. Käyttämällä erilaisia akustointimenetelmiä huoneen seiniä voidaan ikäänkuin "siirtää" eli huonemoodit voidaan tällä tavoin ottaa haltuun.
Samansuuntaiset vastakkaiset seinät aiheuttavat varsinkin pistemäisillä äänillä korvin kuultavaa tärykaikua. Tästä syystä vastakkaisia seiniä pyritään viistoamaan. Ellei tämä ole mahdollista, tärykaikuja voidaan rikkoa diffuusoreilla, jotka hajottavat ääniaallot eri suuntiin. Tämä kuitenkin liittyy jo huoneen akustointiin, joka on ihan oma jutun aiheensa.
Tasapainoisen kotiteatteritilan tulisi olla akustisesti symmetrinen. Toisin sanoen, mikäli tila jaettaisiin keskikaiuttimen kohdalta kahteen puoliskoon, näiden tulisi olla akustisesti identtisiä. Ei siis ikkunapintaa oikealle ja ryijyillä peitettyä betoniseinää vasemmalle, esimerkiksi. Laaja ikkunapinta kun heijastaa yli 90% diskanteista takaisin, mutta myötäilee bassotaajuuksia, kun taas betoniseinä heijastaa bassot takaisin pehmeän ryijypinnan tappaessa diskantit. Tällainen, jos mikä, sekoittaisi äänikuvan olivat kaiuttimet sitten miten kalliit high-end-munanjatkeet tahansa.
Katto ja lattia muodostavat yhtälailla samansuuntaiset pinnat, joiden välillä äänisignaalit kimpoilevat. Akustoidessa matot auttavat jonkin verran ylimpien diskanttien suhteen, mutta ylemmän keskialueen taajuudet ovat jo niin pitkiä aallonpituudeltaan, ettei niihin voi juurikaan matoilla vaikuttaa. Parasta olisikin, mikäli kattoon voitaisiin jo rakennusvaiheessa tehdä viistotus.
Toimiva tila on kotiteatterin A ja O. Hyvään tilaan kannattaa panostaa, sillä parhaimpienkaan laitteiden toisto ei pääse oikeuksiinsa, mikäli perusasiat mättävät. Muuan tunnettu hifiliike mm. on tehnyt kuunteluhuoneessaan kaikki mahdolliset rakennemokat. Yritä siinä sitten asiakkaan ominaisuudessa arvailla sointia ja värejä, kun huoneen vasen seinä on betonia, oikealla jyristää suurikokoisen ikkunan takana raitiovaunut ja kuulijan takana oleva betoniseinä on päällystetty hyllyllisellä videotykkejä. Joku alan hemmo ehkä tunnistikin jo liikkeen?
Lähtökohtana täytyy olla aina, että tilaongelmissa korjataan tilaa, ei äänisignaalia. Monissa kotitetatterijärjestelmissä on nimittäin erilaisia automaatioita, joilla kuvitellaan voitavan korjata huoneen rakenteellisia tai akustisia ongelmia. Nämä saattavat kuitenkin johtaa ojasta allikkoon, sillä aivot havainnoivat erilaisia äänisignaaleja eri tavoin. Se, miten kuulemme on riippuvaista äänisignaalien ominaisuuksista, eivätkä parhaatkaan "psykoakustiset korjaimet" kykene mallintamaan tapaa, jolla ihminen havainnoi.