pointti on tämä

piraatti nyt ja aina

Minulle piratismissa pointti on yksinkertaisesti tämä: en suostu maksamaan mitään esimerkiksi elokuvista, musiikista tai peleistä. En siis mitään enkä sentin senttiä. Vähäiset rahani menevät ruokaan, tarvevaatteisiin ja pakollisiin asumiskustannuksiin ja puhelinlaskuun. Sitäpaitsi musiikin kaltaisen "kulttuurin" pitäisi olla kaikille ilmaista, siis siten, että kenenkään ei tarvitsisi siitä maksaa, varsinkaan teostolle aivan naurettavia summia.

Piratismi poistuisi, jos levyt, pelit ja leffat saisi laillisesti jostakin ihan ilmaiseksi.

On onneksi olemassa tuotteita jotka saa ilmaiseksi. Miksi maksaisin Windowsista kun saan Ubuntun ihan ilmaiseksi netistä? Miksi maksaisin Microsoftille flight simulatorista mitään kun saan Flight Gearin ilmaiseksi? Tai miksi maksaisin Office-paketistakaan kun saan ihan ilmaisen vaihtoehdon netistä? Musiikkiakin saa ilmaiseksi laillisesti. Meitä kaupallisuudelle selkänsä kääntäneitä löytyy yhä enemmän ja enemmän.

Tulevaisuus on ilmaista. Sanomalehdetkin tekevät tuntuvia tappioita kun kansa ei halua enää maksaa mitään lehdestä. Uutiset saa ilmaiseksi netistä. Ilmaiseksi yhä enemmän. Joukkoliikenne ei toimi sekään kauaa kaupallisena, koska meitä lippunsa maksamatta jättäviä on yhä enemmän ja enemmän. Bussilla pitää päästä ilmaiseksi ja jos ei pääse, niin polkupyörä vie perille ilmaiseksi. Itse asiassa ilmaisen bussiliikenteen hoitaminen kaikille pitäisi olla valtion perusvelvollisuus.

En maksa esimerkiksi kirkollisveroa, koska en osta kirkon tuotetta. Enkä maksa YLE:lle mitään koska katson muita kanavia, enkä edes kuuntele YLE:n radiokanavia. En vain yksinkertaisesti suostu ostamaan tällaisia tuotteita. Jos se maksaa jotakin ja sitä ei voi syödä, en osta.

Ahneuteen ja törkeyteen perustuva kauppatalous tulee romahtamaan omaan mahdottomuuteensa. Suuri osa Eurooppalaisistakin katsoo, että amerikkalainen vapaa kauppa ilman rajoja saa luvan kuolla ja vaihdetaan systeemi paremmaksi.

Niin kauan kuin musiikista tai peleistä ja leffoista pitää maksaa, jätän kyseisen kansalaisvelvollisuuden tekemättä. Minä piratisoin ja säästän selvää rahaa.

2

411

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lakia lukenut

      Lataa rapidshare-palveluista niin voit hyvällä omallatunnolla sanoa, ettet ole tehnyt mitään väärää. Jos lataat torrenttia, jaat samalla ja syyllistyt rikokseen. Pelkkä lataaminen ei ole rikos eikä siitä voi jäädä kiinni. Valitettavasti teostot repivät rahaa esim. tyhjistä levyistä jos tallennat niihin latauksia. Mietin myös, että minkä hintainen netti sulla on? Jos se on 20e/kk niin se on vuodessa 240e eli ainakaan minä en tuhlaisi tuollaisia rahoja vuodessa elokuviin, musiikkiin tai peleihin jos minulla ei olisi nettiä. Sitten vielä levyt tai uudet kovalevyt ja sähkölaskut päälle niin sulla riittää piratisointia, että saat salakavalasti menneille rahoillesi vastinetta. Saattaa tosin käydä niin, että piraatti-innostuksesi laantuu ja tuntuu kuin koko omaisuus ja kaikki aika olisi mennyt hukkaan. Eli sun täytyis ladata niin paljon, että et oikein ehdi käyttää ladattuja tuotteita, kun sitten pitäisi koko ajan vielä ladata lisääkin, että tulee sähkömaksulle ja nettimaksulle vastinetta. Tämä on tosi...

      • Perkjärven Pena

        Kyllä sen parisataa vuodessa maksaa esim. siitä, että
        - laskut voi maksaa kotoa
        - kelikameroista näkee mikä matkalla odottaa
        - sähköposti toimii maailman ääriin ilman postimerkkiä
        - wikipedia on aina valmiina
        - voi osallistua älykkääseen keskusteluun vaikkapa tällä palstalla

        Hyötysuhdetta tietysti voi aina parantaa lataamalla jonkin kielletyn hedelmän...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2512
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1772
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      699
      1177
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      998
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      956
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      895
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      86
      819
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      97
      816
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      771
    Aihe