Majoittauduin tuossa kolmeksi viikoksi Kuopion BW Atlas Hotelliin. Kaksi ensimmäistä viikkoa meni hyvin ja maksoin ne, mutta viimeisellä viikolla korttimaksamisessa oli ongelmia, joten sitä ei saatu maksetuksi. Eräs yksittäinen henkilökuntaan kuuluva alkoi saarnaamaan siitä minulle epäkohteliaasti. Otin tilanteessa rauhallisen asenteen ja mietiskelin siinä pitkään, että miten tässä etenen. Pyysin siinä sitten odottamaan hetken... Hetken päästä tulin takaisin ja pyysin kirjoittaa minulle laskun, mutta henkilökunnan jäsen ei halunnut sitä minulle tehdä. Hän sitten kuitenkin soitti ylemmälle taholle ja sai luvan kirjoittaa laskun. Maksoin laskun puolen tunnin viiveellä! Hotellissa oli muuten mukavaa ja siellä oli ystävällinen henkilökunta. Mutta tämä yksittäinen henkilökunnan jäsen voisi mennä käytöskouluun. Täytyy myöntää, että jäi melko huono maku suuhun. Ensi kerralla majoittaudun Kuopiossa johonkin toiseen hotelliin ja vien rahat sinne. BW Atlas hotellin huoneet olisi muutenkin pintaremontin tarpeessa ja WC/kylpyhuoneet ovat aivan liian pieniä.
BW Atlas
asiakas_aina_oikeas
0140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.