Ylitöitä

Yuni--

Istuin yksin toimistossa, työpisteeni äärellä. Muut olivat lähteneet jo aikoja sitten kotiin. Ulkona satoi kaatamalla. Olin salaa avannut sivun, jossa saattoi katsoa pornoa ilmaiseksi ja kuuntelin posket kuumottaen naisten nautinnollista voihkintaa heidän saadessa isoa munaa sisäänsä. Minua panetti. Olin jo avannut jakkuni ylimpiä nappeja ja sormeni räpläsivät valkoisen paidan kaulusta. Toinen käteni oli eksynyt pikkuhousuilleni lyhyehkön hameeni alle, koskettelin itseäni. Mielikuvitukseni laukkasi nähdessäni miesten jäntevien elinten uppoavan videoilla huohottavien naisten uumeniin, minäkin halusin munaa.
Jonkin aikaa videoita katseltuani nojauduin taakse päin istuimellani. Alushousuni olivat kiimasta aivan märät, enkä jaksanut enää kiusata itseäni ja vedin ne pois. Pitkät sääret levällään, koukussa aloin hyväillä itseäni. Toisen käteni pidin rinnallani, hypistelin nänniä pehmeän kankaan läpi. Suljin silmäni ensimmäisen hyvän olon aallon pyyhkäistessä lävitseni. Sormeni hieroivat märkää pillua, se valui nesteitä. Jännitin lihaksiani ja juuri kun olin laukeamassa, toimiston ovi avautui. Tärisin tuolillani tuijottaen rotevaa varjoa oviaukossa. Minua hävetti ja suoristauduin äkkiä yrittäen peittää pornosivustoa näytöltäni. Mies astui peremmälle hämärään toimistoon ja pyyhki märkiä hiuksiaan niskaan.
”Mitä sinä täällä tähän aikaan vielä teet?” hänen matala äänensä murahti. Mies oli pomoni. Olin hiljattain saanut paikan hänen alaisuudestaan ja tavatessani hänet ensi kerran olin jostain kumman syystä tuntenut vetoa häntä kohtaan.
”Minulla on yksi työ kesken...” vastasin yrittäen kuulostaa reippaalta, vaikka ääneni tärisi orgasmin jäljiltä. Puristin sääriäni yhteen pöydän alla toivoen, että rauhoittuisin.
Tuijotin näyttöäni, enkä huomannut hänen siirtyneen aivan taakseni. Säpsähdin tuntiessani partaveden tuoksun. Hengitin syvään. Olin unohtanut paitani lähes auki ja hän näki estottomasti rintavarustukseni. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, miehen sormet sipaisivat kaulaani ja valuivat ihoani myöten hyväilemään toista rintaani.
”Olet todellakin ollut kiireinen”, hän kuiskasi korvaani ja suuteli ohimoani. Nännini kovettuivat. Tunsin vesipisaroiden tipahtelevan miehen leuasta olalleni tämän jatkaessa suukotteluaan. Kylmät väreet kulkivat kehossani. Jokainen pisara tuntui voimakkaammin ihollani. Kosteat huulet ottivat omani haltuunsa, enkä voinut vastustaa miehen kääntäessä tuoliani puoleensa. Edelleen suudellen minua hän avasi loputkin napit paidastani ja kumartui suutelemaan rintaliivieni kaaria. Minusta ei ollut vastustamaan tätä miestä. Olinhan unelmoinut hänestä ensi tapaamisesta lähtien. Hyväilin hänen märkiä hiuksiaan, kuinka hyvältä hän tuoksuikaan. Hellästi miehen sormet laskivat rintani vapaiksi ja voihkaisin tuntiessani hänen huultensa kosketuksen herkällä nännilläni. Hän imi ensin varovasti, leikitellen kielellään ja sitten vähän voimakkaammin samalla kun toinen käsi pyöritti toista rintaa allaan. Minä vapisin hänen otteessaan ja tuttu kuumotus valtasi kehoni. Painoin hänen päätään vasten rintojani, en halunnut päästää irti. Mies kuitenkin vetäytyi ja kädestä kiinni pitäen veti minutkin seisomaan. Miehen vahvat sormet ohjasivat käteni avaamaan ihoon liimautuneen paidan nappeja. Painoin huuleni kostealle iholle ja imin sisääni huumaavaa tuoksua. Laskeuduin polvilleni hänen eteensä ja avasin vyönsoljen, vedin vetoketjun alas. Miehen käsi hakeutui hiuksiini tarttuen niihin hellästi.
”Sinun on ansaittava palkkasi”, hän murahti veikeästi hymyillen ja kuin taikaiskusta edessäni kohosi valtava kyrpä koko komeudessaan. Vaativasti mies painoi kasvoni sitä vasten ja ähkäisi kun imaisin sen suuhuni. Siinä polvillani lattialla hänen edessään imin kalua kuin suurta tikkaria, yritin saada sen niin syvälle, kuin mahdollista. Nautin siitä, kuinka miehen ote hiuksistani tiukkeni ja ohjasi pääni liikettä rytmikkäästi. Leikittelin sillä pitkään ja hartaasti, se maistui niin hyvälle. Pomoni jännitti vatsalihaksiaan ja hampaat irvessä huoahti äänekkäästi.

7

16851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yuni--

      ”Jos jatkat noin, minä tulen...” Minä vastasin ynähtäen ja annoin kieleni liukua kullilla nopeammin. Tunsin sykähtelyn kalun varressa ja kohta spermaa syöksyi suuhuni. Otin kaiken minkä sain ja kakoen koetin nieleskellä parhaani mukaan. En halunnut menettää yhtäkään pisaraa. Hän veti minut pystyyn ja annoin jäntevien käsivarsien painaa minut leveää rintakehää vasten. Sydämemme löivät lujaa. Halasin häntä onnellisena.
      Varovasti sormet kohottivat kasvojani ja sain uuden suudelman. Hänen kielensä tunkeutui suuhuni hyväilemään omaani. Hitaasti selästäni tukien mies laski minut kokolattiamatolle makaamaan ja kumartui ylleni suudellen minua tahtovasti. Avasin reiteni hänelle, paljastin ajellun vaginani pienine karvatupsuineen häpykummulla. Tunsin hänen lämpimän katseensa kehollani ja jotenkin nautin huomiosta. Varovasti suudellen kaulaani mies antoi kalunsa koskettaa jalkoväliäni. Minä anelin häntä työntymään sisääni keinuttaen kehoani häntä vasten Mutta miehellä oli muuta mielessä. Hän vetäytyi luotani ja laskeutui alas jalkojeni väliin.
      ”Mitä sinä...?” ehdin aloittaa kysymykseni, mutta vajosin nopeasti nautinnon aaltoihin. Mies oli aloittanut klitorikseni hyväilyn, suukotteli sitä, nuoli minua. Se veti selkäni kaarelle ja makasin lattialla hyvin jännittyneenä. Kehoni jokainen lihas tuntui ottavan vastaan miehen kosketuksen. Suljin silmäni, haukoin henkeä. Pomoni oli taitava ja sai minut melkein hulluuden partaalle. Hänen jumalainen kielensä liikkui klitoriksellani nopeammin, minä tärisin tarjoten itseäni hänelle. Aallot kulkivat sisimmässäni pitkin ja poikin, olin sekaisin hurmiosta ja annoin tulla. Huutaen, vapisten ja rajusti nytkähdellen sain toisen orgasmini, hänen kasvoilleen. Sen myötä silmissäni pimeni ja vaivuin vavahdellen lattialle.
      Havahduin jonkin ajan kuluttua ja kavahdin istumaan katsoen silmät hämmennyksestä ymmyrkäisinä ympärilleni. Pomoni oli poissa. Nousin seisomaan. Tietokoneeni näytöllä vilkkui viesti. Kiirehdin avaamaan sen, sydämeni tuntui jättävän yhden lyönnin väliin. Luin viestin, pomoltani: ”Olit niin kaunis, etten raaskinut herättää. Ensi kertaan!”
      Huomasin aamun sarastavan...

      • Hemmo vaan

        Kerro vaan rohkeasti lisää. Just sait mielenkiinnon herätettyä eli saitko jatkoa pomosi kanssa?

      • Yuni--

        Seuraavana päivänä en nähnyt merkkiäkään pomostani. Päiväni meni tosin ahertaessa enkä ehtinyt sen kummemmin hänelle ajatusta suomaan, vaikkakin edellisyön tapahtumat pyrkivät toistuvasti mieleeni. Koetin parhaani mukaan keskittyä töihini.
        Tunnit vierivät eteenpäin, ne melkeinpä matelivat. Kuulin tikityksen päässäni kirjoittaessani juttua koneelle. Kello läheni piinaavan hitaasti neljää, enkä vieläkään ollut saanut töitäni valmiiksi. Joutuisin taas jäämään ylitöihin. Toisaalta toivoin sitä, ehkä pomoni tulisi taas ”häiritsemään” työntekoani, mistä nautin suunnattomasti, toisaalta taas halusin päästä kotiin ja kuumaan suihkuun.
        Tikityksen saattelemana kello läheni jo kuutta ja totesin, etten jaksa jäädä odottamaan häntä ja pakkasin tärkeimmät paperit salkkuuni, vedin takin harteilleni ja astuin ulos pimeään iltaan, jota katuvalojen oranssi hehku lievensi. Oven lukittuani lähdin mustissa korkokengissäni sipsuttamaan kohti parkkipaikkaa. Huomasin toisen auton. Siellä piti olla vain yksi auto, minun autoni. Tuumin, että joku oli ehkä lähtenyt ystävän kyydillä kotiin ja jättänyt autonsa parkkiin odottamaan seuraavaa päivää ja suuntasin omalle autolleni. Avasin lukot ja istahdin kyytiin.
        Satuin vilkaisemaan taustapeiliin ja säpsähdin kauhusta. Näin jonkun seisovan lyhtypylvään vierellä, mutten erottanut kasvoja. Panikoin, kun näin hahmon lähtevän liikkeelle. Pudotin avaimeni maahan ja kumarruin kiireellä kopeloimaan niitä. Sydämeni hakkasi vimmatusti. Minua pelotti. Tavoitettuani vihdoin avaimet yritin vetäytyä autoni suojaan, mutta liian myöhään. Tämä hahmo oli jo siinä vierellä. Kalpeana kohotin kasvoni ja säpsähdin, kun huomasin miehen kumartuneen puoleeni, huulet hakeutuivat suutelemaan omiani. Tunsin tutun partaveden tuoksun ja lysähdin veltoksi penkilleni. Mikä painajainen. Sanomatta mitään, edelleen suudellen minua, kuin pitäen minut aloillaan, pomoni kopeloi kahvaa penkkini selkänojan vierestä, nykäisi ja putosin selälleni penkin taipuessa taaksepäin.
        Ehdin vain vähän vastustella miehen kömpiessä päälleni.
        ”Shhh...” seksikäs ääni hyssytteli. Hänen kosketuksensa sai ihoni hehkumaan. Suutelimme taas ja hän repi rivakasti takkini auki, paidan napit ja kumartui kopeloimaan rintojani rintaliivien päältä. Hänen jokainen liikkeensä sai haluni nousemaan. Hän kohottautui sen verran että sai nykäistyä oven kiinni ja olimme jumissa ahtaassa autossani. Hän siirtyi pois päältäni ja kehotti käden liikkein siirtymään takapenkille. Laskien molemmat etupenkit alas ja asetuttuani mukavammin penkille makuulleni miten nyt taisin, hänen vaativat kätensä koskettelivat jo sääriäni. Kirosin mielessäni sitä, että olin laittanut sukkahousut jalkaani. Hän otti kengät jaloistani, riisui sukkahousuni nopeasti pois ja kumartui jalkovälini ylle. Punastuin tahtomattani ja suljin silmäni.
        Pomoni piinasi minua hivellen sormillaan sisäreisiäni, käyden välillä koskettamassa polviani, nilkkojani. En uskaltanut avata silmiäni vaan annoin hänen jatkaa, makasin täysin aloillani. Tietysti odotin että hän vajoaisi jalkoväliini ja kiusaisi kielellään minua, mutta hän antoi odottaa. Minua hämmensi myös tämä hiljaisuus. Miksei hän sanonut mitään? Hivelyt olivat saaneet kehoni vastaamaan hänelle, toivotulla tavalla. Kurkistin ripsieni alta ja näin hänen hymyilevän.
        ”Mitä sinä haluat?” hän vihdoin kysyi ja jäi istumaan jalkojeni väliin.

      • Yuni--
        Yuni-- kirjoitti:

        ”Minä... Mi-minä...” sopersin. Etsiessäni sanoja miehen kädet avasivat vyön metallista solkea, tummien, siistien farkkujen sepalusta. Vaikenin. Ajatukset laukkasivat päässäni tuhatta ja sataa, enkä tahtonut saada tolkkua näkemästäni. Saisinko nyt sitä, mistä jäin paitsi edellisenä iltana? Himoni vain kasvoi. En tehnyt elettäkään saadakseni häntä toimimaan ripeämmin.
        Kun vihdoin näin hänen kalunsa taas edessäni, tuijotin sitä ahnaasti. Kuvittelin jo kuinka ihanalta se varmasti tuntuisi saada se sisälleni kaikkien yksinäisten kuukausien jälkeen, jotka olin viettänyt ilman miehen kosketusta.
        ”Jos sinä tämän haluat, saat tehdä jotain sen eteen. Tule tänne”, matala ääni määräsi. Tein työtä käskettyä ja käännyin siten että olin aivan hänen edessään. Pitkät vahvat sormet tarttuivat poninhäntääni, vapauttivat ne ja hän haroi paksua pehkoani hetken. En tiedä mitä hänen päässään liikkui sillä hetkellä, mutten arvannut kysyäkään, sillä minä itse tiesin mitä halusin ja toivoin saavani sen pian. Ote hiuksistani tiukkeni. Silmissäni välähti miehen painaessa kasvojani alemmas. Tuttu ähkäisy, hänen kalunsa upposi suuhuni. Tiukka ote hiuksistani kertoi mitä minun tuli tehdä ja aloin leikkiä kielelläni. Hänen munansa maistui hyvälle. Se täytti koko suuni, nautin avuttomuuden tunteesta. Rytmikkääksi muuttunut imemiseni sai hänet haukkomaan henkeään, hymyilin mielessäni. Mies antoi minun jatkaa vielä hetken, kunnes pakotti pääni ylös. Hän pyyhki hellästi poskilleni levinneen kuolan pois ja suuteli minua ahnaasti. Hän oli johtajani, johtotähteni myös tässä tilanteessa. Murahtaen hänen kätensä painoi minut rinnuksistani takaisin makuulleni. Nyt pelkäsin häntä vähän.
        ”Leikki loppuu tähän. Kuten sanoin eilen, sinun on ansaittava palkkasi. Katsotaan, kuinka hyvä sinä oikeastaan olet.” Silmäni laajenivat. Pidätin hengitystäni. Miehen kädet avasivat jalkani kuin itsestään, tuntematta jännittyneisyyttäni. Hän kumartui ylleni, kosketti kalullaan alapäätäni ja virnisti.
        ”Sinähän olet kostea... Hyvä...” Huoahdin ääneen hänen painaessaan kalunsa vaginalleni, aivan siihen suulle. Kehoni toimi omasta tahdostaan ja kohotin lantiotani hänen lannettaan vasten. Tunsin kuinka hitaasti elin painui syvälle sisimpääni. Silmissäni säkenöi. Se ehkä näytti ylireagoinnilta alkaessani vääntelehtiä hänen allaan, mutta nautin tunteesta niin suunnattomasti. Hänen keinuvat liikkeensä, kauniin, jäntevän vartalon jokainen työntö soi hyvänolon tunteen sisälleni.
        Käteni eksyivät pitelemään käsivarsia, joista lihakset pullottivat.
        Olin hurmiossa. Näin ikkunoista oranssin hohteen, auto keinui miehen liikkeiden voimasta. Supistelin lihaksiani, jännitin lantiota. Mies raivasi tietään sisälleni yhä uudelleen ja uudelleen, minä voihkin ja huohotin. Hänen murahtelunsa kuulosti musiikilta korvissani. Kuten jo aiemmin mainitsin, en voinut vastustaa tätä miestä, vaikka halusinkin. Pomoni viehätysvoima sai minut pauloihinsa aivan liian helposti.
        ”Tunnut ihanalta...” sain sanotuksi huohotukseni lomasta mutta ennen kuin jatkoin hän vaiensi minut suudelmalla. Melkein väkipakolla hän käänsi minut ympäri kontilleni eteensä ja painoi kalunsa samantien sisääni. Tällä kertaa liikkeet olivat nopeampia. Kädet puristivat pyöreitä pakaroitani voimalla, miehen kehon osuessa omaani, siitä kantautuva läpsähtely kuulosti irstaalta.
        Lähestyin nautintoni huippua miehen jatkaessa naintiani. Vauhti kiihtyi. Hengitin raskaasti, silmät kiinni. Anelin huohotuksellani häntä jatkamaan. Orgasmin ensi aallot lähtivät pian liikkeelle ja aloin jännittää lähestyessäni huippua. Pettymyksekseni hän vetäytyi kuitenkin pois ja läpsäisi takapuoltani kiusoittelevasti.
        ”Ei niin pian, tyttöseni. Haluan sinut päälleni. Sitten päätän, mitä teen kanssasi.” Hänen pahaenteinen äänensä sai minut ajattelemaan tilannetta uudelleen. Mihin liemeen olinkaan itseni saattanut? Kiltisti odotin, kun hän vuorostaan asetteli itsensä makuuasentoon autoni takapenkille. Kömmin hänen päälleen ja ohjasin kyrvän sisääni. Samalla kun aloin keinua siinä hänen päällään, en voinut olla ajattelematta hänen sanojaan. Päätin pistää parastani ja nain häntä oikein kunnolla. Iso kalu upposi valuvaan pimppiini melkein pohjaan asti. Miehen kädet hieroivat rintojani. Näin katuvalojen loisteessa että hän hymyili.
        ”Hyvä tyttö... Juuri noin, jatka, jatka...” hän murisi. Kädet siirtyivät lantiolleni, painoivat polveni alas penkille ja hänen käsiensä ohjaamina aloin nostella pelkästään lannettani. Tämä tunne sai minut voihkimaan äänekkäämmin. Hän puri hammasta jatkaessani näin. Pomoni veti minua lähemmäs suudellakseen, hengittääkseen samaa ilmaa kanssani. Hänen lämpimät kätensä hyväilivät paljasta selkääni paidan alta. Tunsin kuinka aloin lähestyä huippua. Mies oli sulkenut silmänsä ja kurtisti kulmiaan. Liikuin nopeammin, aloin vapista. Tärisin orgasmin lähestyessä, kunnes se sai minut valtaansa. Se oli voimakkain orgasmini pitkiin aikoihin ja huusin hurmiossa.

        Lopun matkaa mies jatkoi itse, piteli lanteistani kiinni ja nosteli omaansa minua vasten. Kuulin ärähdyksen, hän tönäisi minut pois päältään, nappasi päästäni kiinni ja suu ammollaan runkkasi spermat kasvoilleni. Lämmintä, valkeaa nestettä lensi rinnoillenikin. Nuolin sen, mihin kieleni vain ylettyi ja raukeana lysähdin hänen rintansa päälle. Ennen kuin suljin silmäni, tunsin lämpimien käsien kietoutuvan ympärilleni.
        ”Kyllä sinä olet palkkasi ansainnut”, hän kuiskasi vielä hellästi.
        Nukuimme muutaman tunnin, kunnes havahduin. Meidät voitaisiin nähdä, jos pysyisimme täällä. Herätin hänet ja puettuamme vaihdoimme muutaman suudelman.
        Hän käveli autolleen ja katosi yöhön. Jäin siihen seisomaan. Jatkossa aioin pystyä vielä parempaan. Starttasin autoni ja lähdin kotiin.
        Pomoni oli erittäin kiltti varsinkin minulle kuluvina viikkoina ja silloin tällöin varmisti valintansa testaamalla minua :)

      • hoh hoijaaaaa aina v

        Jumalauta LIIAN PITKÄ stoori, ei tuota kukaan jaksa lukea!

      • Sikarisakari...
        hoh hoijaaaaa aina v kirjoitti:

        Jumalauta LIIAN PITKÄ stoori, ei tuota kukaan jaksa lukea!

        ...keskittyä niille palstoille, joilla on kuvia. Riittää varmaan älyä sen verran.

        Mikä sun motivaatio on yleensä kommentoida? Jätä lukematta ja pidä mölyt mahassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe