Venkoilua, bluffia?

Itsensä kuolinpesän ilmoittajaksi nimennyt osakas kirjoitti minulle vaatien minua hakemaan virkatodistuksen, "jos haluan päästä kuolinpesän osakkaaksi". Hän asuu paikkakunnalla, jossa minun virkatodistustani pidetään - olin itse siellä kirjoilla ulkomaille muuttooni asti useita vuosia sitten. Eikö virkatodistusten hankkiminen olekaan pesän ilmoittajan tehtävä? Sen tiedän, ettei vanhempansa kuolinpesän osakkaaksi haeta, vaan osakkuus on geneettistä. Perunkirjoittajaa hän kutsuu pesänselvittäjäksi. Tahallistakohan bluffia vai tietämättömyyttä?
311400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

hänen tarkoitustaan tai tietojaan perunkirjoittajasta ruveta arvioimaan, mutta perunkirjoituksia tekevät henkilöt tilaavat nykyään virkatodistukset netin kautta ja hinnaksi tulee noin 3 euroa per kipale. No, kyllähän perunkirjoituksessa selvitetään osakkaat ja pesän varat ja velat ja maallikko voi erehtyä "tittelistä" ilman mitään kataluutta/kateutta ulkomailla olevia perillisiä kohtaan.

Äänestä

Niitä osakkaiden virkatodistuksia tarvitaan.

Vainajan virkatodistuksista käy kyllä ilmi kuka on perillinen ja kuka ei.
Jos perillinen on kuollut niin sen kuolleen perillisen perukirja peliin niin siitä näkee sijaisperilliset jne.

Ei oskkaiden virkatodistukset mitään auta perunkirjoituksessa, ihan turhia papereita.
Niin ja vielä perintökaari määrittelee kuka on perillinen, ei sitä perillisasemaa joku pesänilmoittaja määrittele.

Äänestä
  • Tarvitsee olla "elää"-virkatodistukset osakkailta.

    Äänestä

  • aö eimg rig er kirjoitti:

    Tarvitsee olla "elää"-virkatodistukset osakkailta.

    Ai kenen mukaan ja mihin perustuen?

    Äänestä

  • 6+2 kirjoitti:

    Ai kenen mukaan ja mihin perustuen?

    Perintö- ja lahjaverolaki 28 § (29.4.1994/318)
    Verohallitus antaa tarkemmat määräykset siitä, mitä asiakirjoja verotuksen toimittamista varten on annettava. Verohallitus voi myös määrätä, että perintö- tai lahjaverotusta varten annettavat tiedot tulee antaa verohallituksen vahvistamaa lomaketta käyttäen.

    Verohallitus on ohjeistanut, että liitteeksi tarvitaan mm. sukuselvitys. Revi siitä snobbailua.

    Äänestä

  • sipuliks kirjoitti:

    Totta hitossa vainajan sukuselvitys tulee olla aukoton 15 vuotiaasta lähtien.
    Muiden sukuselvityksiä ei tarvita.

    Äänestä

  • Sukuselvityksestä kirjoitti:

    Viittaamasi pykälä:
    28 § (29.4.1994/318)

    Perukirjassa on mainittava, kuka pesänhoitajana ottaa vastaan perintöverotusta koskevia ilmoituksia ja tiedusteluja.

    Perukirjassa on myös mainittava, onko perilliselle tai testamentinsaajalle annettu sellaista omaisuutta, joka 16 §:n mukaan on otettava lukuun perintöveroa määrättäessä, ja tällaisen omaisuuden laatu ja arvo. Perukirjassa on myös mainittava 7 a §:ssä tarkoitettujen etuuksien saajat ja määrät. (8.12.1995/1392)

    Verohallitus antaa tarkemmat määräykset siitä, mitä asiakirjoja verotuksen toimittamista varten on annettava. Verohallitus voi myös määrätä, että perintö- tai lahjaverotusta varten annettavat tiedot tulee antaa verohallituksen vahvistamaa lomaketta käyttäen.

    Eipä näy vaatimusta perillisten sukuselvityksestä.

    Äänestä

  • Sukuselvityksestä kirjoitti:

    Totta hitossa vainajan sukuselvitys tulee olla aukoton 15 vuotiaasta lähtien.
    Muiden sukuselvityksiä ei tarvita.

    Perilliset ovat oleelinen osa sukuselvitystä. Ammattitaitoinen perunkirjoittaja hommaa ne virkatodistukset itsestään selvyyksinä ja jos itse alalle aiot, niin kyllä asiakaskato opettaa.

    Äänestä

  • aö eimg rig er kirjoitti:

    Tarvitsee olla "elää"-virkatodistukset osakkailta.

    >>Tarvitsee olla "elää"-virkatodistukset osakkailta.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    Oma isäni kuoli vuonna 2008. Hankittiin virkatodistus isästä 15-vuotiaaksi asti, ei kenestäkään muusta. Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kysellyt pesän osakkaiden virkatodistuksia.

    Niin se vielä jäi kirjoittamatta, että yksikään perillisistä ei ollut kirjoilla samassa rekisterissä kuin vainaja. (En ainakaan usko, kun asutaan kaikki ihan eri kunnissa ja välimatkaa on.)

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Tarvitsee olla "elää"-virkatodistukset osakkailta.

    Kivaa, että olet palannut. Ei nyt kuitenkaan ilkeillä Maanmittarille. Hän on ollut hyvä sheriffi.

    Äänestä

  • 6+2 kirjoitti:

    Oma isäni kuoli vuonna 2008. Hankittiin virkatodistus isästä 15-vuotiaaksi asti, ei kenestäkään muusta. Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kysellyt pesän osakkaiden virkatodistuksia.

    >>Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kysellyt pesän osakkaiden virkatodistuksia.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Kivaa, että olet palannut. Ei nyt kuitenkaan ilkeillä Maanmittarille. Hän on ollut hyvä sheriffi.

    >>Kivaa, että olet palannut.>Ei nyt kuitenkaan ilkeillä Maanmittarille. Hän on ollut hyvä sheriffi.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kysellyt pesän osakkaiden virkatodistuksia.

    ... että maailma on muuttunut, ja myös käytäntö tässä kohden.

    >>3. Jos perintönä olisi kiinteistö, jolle tulisi hakea lainhuuto, varmaa on, että lainhuutoa ei myönnettäisi ennen kuin jokaisesta osakkaasta olisi esitetty todistus, joka osoittaa, että ko. osakas "elää". Käräjäoikeudessa (vastaisuudessa maanmittauskonttorissa) kun tiedetään, mitä laki edellyttää. Samoin maistraatissa: todistusta perukirjan osakasluettelon oikeellisuudesta et saa ilman osakkaidenkin virkatodistuksia.

    Äänestä

Lain tulkinta ja todellisuus menevät ristiin aika pahasti.
Joidenkin mielestä virkatodistus on ainoa mahdollinen tapa todeta onko joku elossa.
Tosiasia on että uskotut miehet luottavat ilmoittajan sanaa, jos ilmoittaja sanoo että kaikki on elossa niin silloin olettamus on että kaikki elää ja perukirja tehdään sen mukaan, näin ihan oikeassa elämässä.

Jos pesän ilmoittaja ilmoittaa virheellistä tietoa niin hän ottaa vastuun siitä sillä hän allekirjoituksellaan vakuuttaa ilmoittaneensa oikeat tiedot.

Voi olla että poikkeustapauksessa (perillinen muuttanut ulkomaille eikä kukaan tiedä hänestä mitään) tulee tilanne että jollakin asiapaperilla täytyy selvittää onko hän elossa.

Alkuperäisen kirjoittaman tapauksessa vaatimus "jos haluan päästä kuolinpesän osakkaaksi" on täysin tuulesta temmattu ja kuten on mainittu jos uskotut miehet epäilevät elossa oloa niin ainahan he voivat tarkistaa asian.

Ja mikä ihmelappu se virkatodistus on, nykymaailmassa sen voi helposti väärentää eli sen tiedot eivät ole 100% varmoja, siis siinä mielessä jos pesän ilmoittaja haluaa antaa väärää tietoa niin se kyllä onnistuu vaikka vaadittaisiin mitä todisteita.
Se on sitten eri asia kannattaako tuollaisen väärän tiedon antaminen.

Äänestä
  • >>Lain tulkinta ja todellisuus menevät ristiin aika pahasti.
    Joidenkin mielestä virkatodistus on ainoa mahdollinen tapa todeta onko joku elossa.
    Tosiasia on että uskotut miehet luottavat ilmoittajan sanaa, jos ilmoittaja sanoo että kaikki on elossa niin silloin olettamus on että kaikki elää ja perukirja tehdään sen mukaan, näin ihan oikeassa elämässä.>Ja mikä ihmelappu se virkatodistus on, nykymaailmassa sen voi helposti väärentää eli sen tiedot eivät ole 100% varmoja, siis siinä mielessä jos pesän ilmoittaja haluaa antaa väärää tietoa niin se kyllä onnistuu vaikka vaadittaisiin mitä todisteita.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Lain tulkinta ja todellisuus menevät ristiin aika pahasti.
    Joidenkin mielestä virkatodistus on ainoa mahdollinen tapa todeta onko joku elossa.
    Tosiasia on että uskotut miehet luottavat ilmoittajan sanaa, jos ilmoittaja sanoo että kaikki on elossa niin silloin olettamus on että kaikki elää ja perukirja tehdään sen mukaan, näin ihan oikeassa elämässä.>Ja mikä ihmelappu se virkatodistus on, nykymaailmassa sen voi helposti väärentää eli sen tiedot eivät ole 100% varmoja, siis siinä mielessä jos pesän ilmoittaja haluaa antaa väärää tietoa niin se kyllä onnistuu vaikka vaadittaisiin mitä todisteita.

    Kaksi eri asiaa.

    Kerr kun tiedät kaiken miksi verottja hyväksyy sellaiset perukirjat jossa on vain vainajan sukuselvitys?

    Tiedän 100% varmasti että hyväksyy.

    Väitätkö nyt että verottja ja valtaosa asianajajista ei tiedä laista mitään ja he toimivat laittomasti?

    Todellisuus on tarua ihmeellisempää.

    Minä puhun todellakin elävästä elämästä ekä teoreettisesta asiasta.

    Mutta kun teidät tuntien et hyväksy sitä tosiasiaa mitä ympärillä tapahtuu vaan pidät kynsin ja hampain kiinni omasta mielipiteestäni, no se teille suotakoon.
    Olen esittänyt oman kantani ja perustellut sen joten muut lukijat voivat arvioida mikä on käytäntö oikeassa elämässä.

    Ps. Uskon mielummin sitä minkä olen itse henkilökohtaisesti nähnyt ja kokenut.

    Äänestä

  • Ja teoria kirjoitti:

    ja katsoa, vaaditaanko tosiaan jotain elossaolon todistavaa paperia, ennenkuin alan ryhtyä sellaista väsäämään. Ehkä joku valaehtoinen vakuutus justice of the peace'n edessä, jossa todetaan, että olen minä ja asun täällä ja olen elossa? Hän tarkastaa suomalaisesta passistani, että olen sama henkilö, ja leimaa paperin ja allekirjoittaa sen. Paikallisen kunniakonsulin puheille on liian pitkä matka mokoman asian takia.

    Äänestä

  • eto pätö kirjoitti:

    Soita uskotulle miehelle ja kerro tilanne, olisi aika hassu tilanne jos hän kirjaisi sinut kuolleeksi perukirjaan, kyllä edelleenkin maalaisjärkeä käytetään.

    Nykyaikana vain niin herkästi vaaditaan vaikka minkälaisia todistuksia ja papereita mutta kun kyseenalaistaa asiakirjojen tarpeellisuuden niin monesti pärjätään ilmankin, maalaisjärjellä.

    Äänestä

  • eto pätö kirjoitti:

    ja katsoa, vaaditaanko tosiaan jotain elossaolon todistavaa paperia, ennenkuin alan ryhtyä sellaista väsäämään. Ehkä joku valaehtoinen vakuutus justice of the peace'n edessä, jossa todetaan, että olen minä ja asun täällä ja olen elossa? Hän tarkastaa suomalaisesta passistani, että olen sama henkilö, ja leimaa paperin ja allekirjoittaa sen. Paikallisen kunniakonsulin puheille on liian pitkä matka mokoman asian takia.

    >>Ehkä joku valaehtoinen vakuutus justice of the peace'n edessä, jossa todetaan, että olen minä ja asun täällä ja olen elossa? Hän tarkastaa suomalaisesta passistani, että olen sama henkilö, ja leimaa paperin ja allekirjoittaa sen.

    Voi Voi, ainoa joka on sinun arvoinen on oma peilikuva. Onnea vain.

    Äänestä

  • Ja teoria kirjoitti:

    Kaksi eri asiaa.

    Kerr kun tiedät kaiken miksi verottja hyväksyy sellaiset perukirjat jossa on vain vainajan sukuselvitys?

    Tiedän 100% varmasti että hyväksyy.

    Väitätkö nyt että verottja ja valtaosa asianajajista ei tiedä laista mitään ja he toimivat laittomasti?

    Todellisuus on tarua ihmeellisempää.

    Minä puhun todellakin elävästä elämästä ekä teoreettisesta asiasta.

    Mutta kun teidät tuntien et hyväksy sitä tosiasiaa mitä ympärillä tapahtuu vaan pidät kynsin ja hampain kiinni omasta mielipiteestäni, no se teille suotakoon.
    Olen esittänyt oman kantani ja perustellut sen joten muut lukijat voivat arvioida mikä on käytäntö oikeassa elämässä.

    Ps. Uskon mielummin sitä minkä olen itse henkilökohtaisesti nähnyt ja kokenut.

    >>Tosiasia on että uskotut miehet luottavat ilmoittajan sanaa, jos ilmoittaja sanoo että kaikki on elossa niin silloin olettamus on että kaikki elää ja perukirja tehdään sen mukaan, näin ihan oikeassa elämässä.>Todellisuus on tarua ihmeellisempää.

    Verottajan nettisivujen mukaan perukirjassa on oltava pesän osakkaiden virkatodistukset. http://www.vero.fi/?article=7582&domain=VERO_MAIN&path=5,451&language=FIN#Mitaliitteitaperukirjanmukana

    Eli periaatteessa ne näköjään vaaditaan ja nix nax ja se alkuperäisen tyypin "kuolinpesän ilmoittajaksi itsensä nimennyt henkilö" ovat oikeassa. Ja jossain tapauksissa varmasti näitä virkatodistuksia vaaditaankin ja ovat myös tarpeen.

    Mutta omalta osaltani voin kyllä kertoa, että kun tämä isäni kuoli 2008 niin tein itse perukirjan, pesän osakkaina vain minä ja veljeni. Perintöä jäi niin vähän ettei mitään veroa mennyt. Kukaan ei ole koskaan perään kysellyt, perintöverolippu tuli postissa vähän ajan kuluttua (tai siis lähinnä päätös ettei veroa mene). En kyllä laittanut perukirjaan edes pesän osakkaiden henkilötunnuksia, mihin minulla oli syyni. Nekin siinä pitäisi olla; ei aiheuttanut ongelmia.

    Vainajan kotikunta oli Helsinki, jonka verotoimistoon henk.koht. vein perukirjan, jossa oli liitteenä vain isäni virkatodistus, ei muuta. Tämä riitti.

    Voi olla, että verottaja teki virheen (ja siis verrattuna päätöksiin ja ohjeisiin tekikin). Mutta mitä sitten? Kun kyseessä on yksinkertainen kahden osakkaan pesä, josta ei edes kerry verotettavaa perintöä lienee kaikille helpointa hoitaa homma mahdollisimman kevyin paperein. Joskus niistä päätöksistä ja ohjeista joustetaan, mikä on hyvä. Kukaan ei kärsinyt.

    Sitten kun osakkaita on paljon ja levällään ympäri maailmaa ja pesässä kenties jopa jaettavaa omaisuutta, niin tilanne on toinen. Toisaalta: jos kaikki pesän osakkaat ovat läsnä perunkirjoitustilaisuudessa ja näin osoittavat hengissä olonsa, niin mihin vielä tarvitaan virkatodistuksia? Vai pelätäänkö sitten sitä, ettei kaikki oikeasti olekaan olleet paikalla ja perukirjaa on tältä osin väärennelty?

    Äänestä

  • Ja teoria kirjoitti:

    Kaksi eri asiaa.

    Kerr kun tiedät kaiken miksi verottja hyväksyy sellaiset perukirjat jossa on vain vainajan sukuselvitys?

    Tiedän 100% varmasti että hyväksyy.

    Väitätkö nyt että verottja ja valtaosa asianajajista ei tiedä laista mitään ja he toimivat laittomasti?

    Todellisuus on tarua ihmeellisempää.

    Minä puhun todellakin elävästä elämästä ekä teoreettisesta asiasta.

    Mutta kun teidät tuntien et hyväksy sitä tosiasiaa mitä ympärillä tapahtuu vaan pidät kynsin ja hampain kiinni omasta mielipiteestäni, no se teille suotakoon.
    Olen esittänyt oman kantani ja perustellut sen joten muut lukijat voivat arvioida mikä on käytäntö oikeassa elämässä.

    Ps. Uskon mielummin sitä minkä olen itse henkilökohtaisesti nähnyt ja kokenut.

    >>Kerr kun tiedät kaiken miksi verottja hyväksyy sellaiset perukirjat jossa on vain vainajan sukuselvitys?
    Tiedän 100% varmasti että hyväksyy.
    Väitätkö nyt että verottja ja valtaosa asianajajista ei tiedä laista mitään ja he toimivat laittomasti?

    Äänestä

  • 6+2 kirjoitti:

    Verottajan nettisivujen mukaan perukirjassa on oltava pesän osakkaiden virkatodistukset. http://www.vero.fi/?article=7582&domain=VERO_MAIN&path=5,451&language=FIN#Mitaliitteitaperukirjanmukana

    Eli periaatteessa ne näköjään vaaditaan ja nix nax ja se alkuperäisen tyypin "kuolinpesän ilmoittajaksi itsensä nimennyt henkilö" ovat oikeassa. Ja jossain tapauksissa varmasti näitä virkatodistuksia vaaditaankin ja ovat myös tarpeen.

    Mutta omalta osaltani voin kyllä kertoa, että kun tämä isäni kuoli 2008 niin tein itse perukirjan, pesän osakkaina vain minä ja veljeni. Perintöä jäi niin vähän ettei mitään veroa mennyt. Kukaan ei ole koskaan perään kysellyt, perintöverolippu tuli postissa vähän ajan kuluttua (tai siis lähinnä päätös ettei veroa mene). En kyllä laittanut perukirjaan edes pesän osakkaiden henkilötunnuksia, mihin minulla oli syyni. Nekin siinä pitäisi olla; ei aiheuttanut ongelmia.

    Vainajan kotikunta oli Helsinki, jonka verotoimistoon henk.koht. vein perukirjan, jossa oli liitteenä vain isäni virkatodistus, ei muuta. Tämä riitti.

    Voi olla, että verottaja teki virheen (ja siis verrattuna päätöksiin ja ohjeisiin tekikin). Mutta mitä sitten? Kun kyseessä on yksinkertainen kahden osakkaan pesä, josta ei edes kerry verotettavaa perintöä lienee kaikille helpointa hoitaa homma mahdollisimman kevyin paperein. Joskus niistä päätöksistä ja ohjeista joustetaan, mikä on hyvä. Kukaan ei kärsinyt.

    Sitten kun osakkaita on paljon ja levällään ympäri maailmaa ja pesässä kenties jopa jaettavaa omaisuutta, niin tilanne on toinen. Toisaalta: jos kaikki pesän osakkaat ovat läsnä perunkirjoitustilaisuudessa ja näin osoittavat hengissä olonsa, niin mihin vielä tarvitaan virkatodistuksia? Vai pelätäänkö sitten sitä, ettei kaikki oikeasti olekaan olleet paikalla ja perukirjaa on tältä osin väärennelty?

    on joustavuutta. Ehkä tuollainen tapa hoitaa asiat on nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Turhasta paperisodasta on hyvä päästä eroon ja Suomessa on aina ollut liikaa "pakollista ja kiellettyä". Aika omituista, jos osakas on ollut yhteydessä pesän muihin osakkaisiin ja he sitten eivät kuitenkaan tietäisi hänen olevan elossa:) Luottaahan perunkirjoittaja ilmoittajan sanaan myös mm. irtaimiston suhteen. Ei hän mene tutkimaan, oliko siellä arvokasta tavaraa, ja mitä hyötyä siitä olisikaan, koska kamat on jo voitu siirtää muualle.

    Äänestä

  • eto pätö kirjoitti:

    ja katsoa, vaaditaanko tosiaan jotain elossaolon todistavaa paperia, ennenkuin alan ryhtyä sellaista väsäämään. Ehkä joku valaehtoinen vakuutus justice of the peace'n edessä, jossa todetaan, että olen minä ja asun täällä ja olen elossa? Hän tarkastaa suomalaisesta passistani, että olen sama henkilö, ja leimaa paperin ja allekirjoittaa sen. Paikallisen kunniakonsulin puheille on liian pitkä matka mokoman asian takia.

    ... samaksi nimimerkiksi, joka aloitti ketjun "Tule takaisin nix nax". Täällä neuvoin sinua (siitä huolimatta) asiallisesti. Täällä voin myös sinulle kertoa, että tuohon toiseen keskusteluun olen osallistunut yhden kerran, ja sen olen tehnyt, kuten aina, nimimerkilläni nix nax. Siellä syntyneeseen kinaan en alennu osallistumaan.

    Äänestä

  • Tietävä.. kirjoitti:

    Voi Voi, ainoa joka on sinun arvoinen on oma peilikuva. Onnea vain.

    kyseisellä henkilöllä ole asiakkaita, vaikka on mielestään niin asioita tunteva. Sana kiertää. Kukapa haluaisi tuollaisen öykkärin itseään palvelemaan oikein maksusta. Täällä hänen mielipiteensä ovat hintansa arvoisia.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    ... samaksi nimimerkiksi, joka aloitti ketjun "Tule takaisin nix nax". Täällä neuvoin sinua (siitä huolimatta) asiallisesti. Täällä voin myös sinulle kertoa, että tuohon toiseen keskusteluun olen osallistunut yhden kerran, ja sen olen tehnyt, kuten aina, nimimerkilläni nix nax. Siellä syntyneeseen kinaan en alennu osallistumaan.

    Ei kannata yrittää arvailla anonyymeitten nettikiusattujen henkilöllisyyksiä. Ei osu.

    Äänestä

  • :DDDDDD kirjoitti:

    Ei kannata yrittää arvailla anonyymeitten nettikiusattujen henkilöllisyyksiä. Ei osu.

    ... kun erehdyin kolmen vuoden jälkeen vielä neuvomaan sinua. Tähän se sitten saakin osaltani jäädä. Anteeksi pyytelysi ynnä muu katumuksen osoittelusi, jota aloittamassasi ketjussa "Yule takaisin, nix nax" esitit, olikin näköjään persoonallisuuteesi kuuluvaa käyttäytymistä, mikä seurannee sinua hautaan asti.

    Voit käyttää hyväksesi minulta saamasi ilmaisen neuvon. Se on uskoakseni sinulle enemmän kuin hintansa arvoinen. Voit myös luottaa tuohon omaan maalaisjärkeensä luottavaan, hänen mukaansahan sinusta ei minkäänlaista (virka-)todistusta perukirjan liitteksi tarvita. Valinta on sinun.

    Oletko ajatellut hakea apua vainoharhaisuuteesi? Joku on luullut sinua tutukseen. Sinä luulet tietäväsi jonkun toisen nimettömän henkilöllisyyden. Kaksi harhaista - vai kolme, neljä...? En ihmettele, miksi vietät niin paljon aikaa täällä. Sinulla tuskin on ystäviä, eikä asiakkaita, vaikka uskot olevasi erehtymätön 'neuvoja' lakiasioissa. Hintasi arvoinen tosiaan olet, kaikin tavoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eto pätö kirjoitti:

Itsensä kuolinpesän ilmoittajaksi nimennyt osakas kirjoitti minulle vaatien minua hakemaan virkatodistuksen, "jos haluan päästä kuolinpesän osakkaaksi". Hän asuu paikkakunnalla, jossa minun virkatodistustani pidetään - olin itse siellä kirjoilla ulkomaille muuttooni asti useita vuosia sitten. Eikö virkatodistusten hankkiminen olekaan pesän ilmoittajan tehtävä? Sen tiedän, ettei vanhempansa kuolinpesän osakkaaksi haeta, vaan osakkuus on geneettistä. Perunkirjoittajaa hän kutsuu pesänselvittäjäksi. Tahallistakohan bluffia vai tietämättömyyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu