Kevät 2010 - Linuxin yleistyminen

Tuleva kevät on merkittävää aikaa Linuxin laajalle leviämiselle. Huhtikuun lopussa julkaistava Ubuntu 10.04 LTS, jolle siis 3 vuoden päivitystuki, tulee olemaan hyvin tärkeä distro. Ei ehkä niinkään meille jotka olemme jo tottuneet käyttämään eri Linux-distroja mutta ennenkaikkea uusille tulokkaille. Omasta tuttavapiiristäni tunnen jo pari tapausta joilla on ilmiselviä ongelmia Xp-koneidensa kanssa. Heille olen lupaillut kevään mittaan asentavani tuon Lucid Lynxin koneelle Xp:n viereen. Odottelen tuota LTS:ää siinä mielessä että jos se, kuten on syytä olettaa, toimii luotettavasti näissä Xp-koneissa helpottaa se suuresti Ubuntun leviämistä tavallisen kansan keskuuteen. Kolmen vuoden päivitystuki helpottaa myös siinä mielessä asiaa, että eipähän tarvitse ainakaan pariin vuoteen miettiä uutta asennusta.

Toukuun lopulla pitäisi ilmestyä niinikään 3 vuoden päivitystuella varustettu Linux Mint 9. Se on jopa vieläkin houkuttelevamp vaihtoehto uusille tulokkaille asennettavaksi. Linuxin LTS-versiot ovat parhaita mahdollisia vaihtoehtoja esiteltäväksi niille jotka ovat kyllästyneet Windows-ongelmiinsa.
10205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eiköhän kumpikin kannata asentaa vasta joskus loppukesällä kunhan ovat korjailleet pahimmat bugit.

Äänestä
  • ...silloin jo n. 2 kuukautta Ubuntu ilmestymisestä ja 1 kk Mint 9:n ilmestymisestä. Ja silloin vain Linuxeja vaikkapa Xp-koneisiin tai Vista-koneisiin toiseksi käyttöjärjestelmäksi. Ei tarvitse murehtia uppgrade-asioista sillä nuo LTS:t ovat kyllä aivan kelpo versioita käytettyihin koneisiin vielä vuonna 2013.

    Äänestä

  • V.P. Lehto kirjoitti:

    ...silloin jo n. 2 kuukautta Ubuntu ilmestymisestä ja 1 kk Mint 9:n ilmestymisestä. Ja silloin vain Linuxeja vaikkapa Xp-koneisiin tai Vista-koneisiin toiseksi käyttöjärjestelmäksi. Ei tarvitse murehtia uppgrade-asioista sillä nuo LTS:t ovat kyllä aivan kelpo versioita käytettyihin koneisiin vielä vuonna 2013.

    Juu, joskus heinä-elokuussa arvelin itse katsella josko Mintin uusisin.

    Äänestä

"varustettu Linux Mint 9. Se on jopa vieläkin houkuttelevamp vaihtoehto uusille tulokkaille asennettavaksi. "

niin, kyllä se vain niin o että niiden perusohjelmien / ajureiden asentaminen on miltei mahdoton temppu suurimmelle osalle väestöä, joten toivon vain etteivät ubuntua siihen koneeseensa ämppäjä, tai kukaan sitä aivan tavalliselle kuluttajelle mainosta. no tätä olen hokenut ennenkin.

Äänestä
  • Kyllä se vain niin oli että Mint 7 upposi tuohon toiseen koneeseen ihan ongelmitta, ei senkään vertaa ajurirumbaa kuin windowsilla. Perusohjelmiakin oli ihan tarpeeksi normikäyttöön, toisin kuin windowsissa kone oli asennuksen jälkeen heti käyttövalmis, lisäksi muutamalla klikkauksella sai lisää ohjelmia jos oli tarve.

    Äänestä

  • Windows ei siis tule kysymykseenkään.

    Äänestä

seuraavaa Debiania. Debian Squeeze. Saa pitkän tuen ja VARMASTI toimivan käyttäjärjestelmän koneelle.

Äänestä
  • Asennan sen TAAS samalle risalle kiintolevylle ;D ;D Levy raksuttaa kummasti mutta muistin että siinä oli aiemmin sekä XP että Lenny joista XP ei käynnistynyt mutta Lenny käynnistyi joten asennan Squeezen suurinpiirtein siihen Lennyn paikalle eli jätän levyn alkuun 40Gt tyhjää. Tämä on nyt se sama levy jonka kanssa tappelin aiemmin ja jonka vedin kerran jo dd:llä nollaa täyteen, kesti viikon ja levy alkoi rapisemaan ja squeeze hyytyi. Kävin ostamassa uuden prosun itselleni 4-ytimisen ja yhden powerijn mutta uusi kiintolevy jäi ostamatta. Täytynee sekin käydä lähipäivinä hakemassa.. asennan sen nyt kuitenkin tuohon kun ei ole kummoinen vaiva, siinähän se asentuu kun minä häivyn työhuoneestani..

    Äänestä

  • ...tuki?

    Äänestä

  • &&Tempest kirjoitti:

    ...tuki?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8841609

    "Debianin tietyn julkaisuversion tuki päättyy aina vuosi sen jälkeen kun seuraava Debian versio on julkaistu. Käytännössä tuo siis tarkoittaa tätä:

    Viimeisin julkaistu Debian-versio on Debian 5.0 'Lenny', joka julkaistiin 14.2.2009. Mikäli seuraava Debian-versio, Debian 6.0 'Squeeze,' julkaistaan esimerkiksi 1.9.2010, niin sillon Debian Lennyn tuki päättyy 1.9.2011. Tämä tarkoittaisi sillon sitä, että Debian Lennyn tuki päättyisi n. 18.5 kuukautta oman julkaisunsa jälkeen.

    Vastaavasti: Debian 4.0 'Etch' julkaistiin 8.4.2007. koska sitä seuraava Debian 5.0 'Lenny' julkaistiin 14.2.2009, niin Debian Etchin tuki päättyy 15.2.2010, eli n.21 kuukautta oman julkaisunsa jälkeen..

    Aivn vastaavasti tulevani Debian 6.0:n tuki tulee päättymään vuosi sen jälkeen kuin sitä seuraava Debian-versio julkaistaan."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ubuntu-8.04 kirjoitti:

Tuleva kevät on merkittävää aikaa Linuxin laajalle leviämiselle. Huhtikuun lopussa julkaistava Ubuntu 10.04 LTS, jolle siis 3 vuoden päivitystuki, tulee olemaan hyvin tärkeä distro. Ei ehkä niinkään meille jotka olemme jo tottuneet käyttämään eri Linux-distroja mutta ennenkaikkea uusille tulokkaille. Omasta tuttavapiiristäni tunnen jo pari tapausta joilla on ilmiselviä ongelmia Xp-koneidensa kanssa. Heille olen lupaillut kevään mittaan asentavani tuon Lucid Lynxin koneelle Xp:n viereen. Odottelen tuota LTS:ää siinä mielessä että jos se, kuten on syytä olettaa, toimii luotettavasti näissä Xp-koneissa helpottaa se suuresti Ubuntun leviämistä tavallisen kansan keskuuteen. Kolmen vuoden päivitystuki helpottaa myös siinä mielessä asiaa, että eipähän tarvitse ainakaan pariin vuoteen miettiä uutta asennusta.

Toukuun lopulla pitäisi ilmestyä niinikään 3 vuoden päivitystuella varustettu Linux Mint 9. Se on jopa vieläkin houkuttelevamp vaihtoehto uusille tulokkaille asennettavaksi. Linuxin LTS-versiot ovat parhaita mahdollisia vaihtoehtoja esiteltäväksi niille jotka ovat kyllästyneet Windows-ongelmiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu