VALKEA RISTI
Hän nurkui ja valitti aina:
” Ei kenenkään risti näin paina!”
Ja niin lukemattoman kerran
hän kääntyi puoleen Herran:
”Ei sovi tää harteille minun.
On helppo se vaihtaa sinun.
Uuden kantaisin nöyrällä miellä,
enkä nurkuisi enää tiellä.”
Kun hän illalla rukoili jälleen,
näki unta hän yöllä tälleen:
Väsyneenä hän taakkansa alla
kulki polkua hankalalla,
niin mestari vastaan
tuli vaivoihin vaipuvaa lastaan.
”Minä rukouksesi kuulin.”
Sanoi mestari hymyhuulin.
”Tule kanssani ristitarhaan,
saat valita ristin parhaan.
Päivä aikaa on ainoastaan.
Tulen illalla portille vastaan”
Riemu syttyi kulkijan mieleen,
heitti taakkansa portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko!
Täynnä tarhan jokainen loukko.
”Nytpä valitsen keveän, uuden.
Tuolla risti on kuuluisuuden.
Miten käynee se harteilleni?
Ei! Ei sovi taakakseni”
Kuinka ihana kultainen risti!
Sen etsijä olalleen pisti.
Mikä paino…”Ah, jaksa en kantaa!”
Sen syrjään jäädä antaa.
Entä tuo, jonka kilpi on valta?
Kas noin!… Kovin hankalalta
sekin tuntuu mielestänsä,
ei ole se etsimänsä.
Näin ristiltä toisen luokse
hän aamusta iltaan juoksi.
Oli vikana millä mikin,
jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan,
yksi olkaan, toinen lapaan.
Joku karhea hankasi pintaa,
eräs liiaksi rasitti rintaa.
Toivat muutamat selkään vaivan,
Jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi jo kyynelissään.
Ei sopivaa ristiä missään.
Viime säteitään aurinko heitti.
Pian pimeys seudun peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan:
” Joko löysit sä ristin parhaan?”
”Ei Herra, en löytänyt laisin.
Jospa uudestaan etsiä saisin!”
” Jos sallinet, autan vähän.
Mitä sanoisit ristiin tähän?”
” Oi, Herra, tää helppo on kantaa,
jos mulle vain voisit sen antaa.
Ei mistään se liikaa paina.
Tätä nöyränä kantaisin aina.”
Nyt hymyili mestari jälleen.
Hän hiljaa virkahti tälleen:
”Hyvä, että on sulle se mieleen.
Sen hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman,
tuon ennen niin kelvottoman.
Se sopii sun harteillesi,
se on sinun siunauksesi.
Tämä tarina opettaa meitä.
Usein kulkeissa vaikeita teitä
nurisemme mielin haikein:
”On minun ristini vaikein.
Tuskin veljellä ristiä lainkaan.
Miksi minä tään taakan sainkaan?”
Jos näin on mielemme milloin,
hyvä meidän on muistaa silloin:
On taakoista ristitarhain
meille oma ristimme parhain.
Siinä on meidän olkaimme malli.
Siunaukseksi Luoja sen salli.
Vanhan tarinan mukaan
Hilja Karhula
Hän nurkui ja valitti aina:
” Ei kenenkään risti näin paina!”
Ja niin lukemattoman kerran
hän kääntyi puoleen Herran:
”Ei sovi tää harteille minun.
On helppo se vaihtaa sinun.
Uuden kantaisin nöyrällä miellä,
enkä nurkuisi enää tiellä.”
Kun hän illalla rukoili jälleen,
näki unta hän yöllä tälleen:
Väsyneenä hän taakkansa alla
kulki polkua hankalalla,
niin mestari vastaan
tuli vaivoihin vaipuvaa lastaan.
”Minä rukouksesi kuulin.”
Sanoi mestari hymyhuulin.
”Tule kanssani ristitarhaan,
saat valita ristin parhaan.
Päivä aikaa on ainoastaan.
Tulen illalla portille vastaan”
Riemu syttyi kulkijan mieleen,
heitti taakkansa portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko!
Täynnä tarhan jokainen loukko.
”Nytpä valitsen keveän, uuden.
Tuolla risti on kuuluisuuden.
Miten käynee se harteilleni?
Ei! Ei sovi taakakseni”
Kuinka ihana kultainen risti!
Sen etsijä olalleen pisti.
Mikä paino…”Ah, jaksa en kantaa!”
Sen syrjään jäädä antaa.
Entä tuo, jonka kilpi on valta?
Kas noin!… Kovin hankalalta
sekin tuntuu mielestänsä,
ei ole se etsimänsä.
Näin ristiltä toisen luokse
hän aamusta iltaan juoksi.
Oli vikana millä mikin,
jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan,
yksi olkaan, toinen lapaan.
Joku karhea hankasi pintaa,
eräs liiaksi rasitti rintaa.
Toivat muutamat selkään vaivan,
Jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi jo kyynelissään.
Ei sopivaa ristiä missään.
Viime säteitään aurinko heitti.
Pian pimeys seudun peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan:
” Joko löysit sä ristin parhaan?”
”Ei Herra, en löytänyt laisin.
Jospa uudestaan etsiä saisin!”
” Jos sallinet, autan vähän.
Mitä sanoisit ristiin tähän?”
” Oi, Herra, tää helppo on kantaa,
jos mulle vain voisit sen antaa.
Ei mistään se liikaa paina.
Tätä nöyränä kantaisin aina.”
Nyt hymyili mestari jälleen.
Hän hiljaa virkahti tälleen:
”Hyvä, että on sulle se mieleen.
Sen hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman,
tuon ennen niin kelvottoman.
Se sopii sun harteillesi,
se on sinun siunauksesi.
Tämä tarina opettaa meitä.
Usein kulkeissa vaikeita teitä
nurisemme mielin haikein:
”On minun ristini vaikein.
Tuskin veljellä ristiä lainkaan.
Miksi minä tään taakan sainkaan?”
Jos näin on mielemme milloin,
hyvä meidän on muistaa silloin:
On taakoista ristitarhain
meille oma ristimme parhain.
Siinä on meidän olkaimme malli.
Siunaukseksi Luoja sen salli.
Vanhan tarinan mukaan
Hilja Karhula
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä on runo jonka olet laittanut nettiin.
Totta se on että emme ole aina tyytyväisiä kantamaamme ristiin ,mutta kun pitäisi valita uusi keinot loppuvat kesken.
Tässäpä miettimistä meille kaikille näin pääsiäisen aikaan .