Tietoisuuden vaikea taito

Jännittävää

Moi,

Mietin juuri, et mihin tän laittaisin, mut en halua häiritä tota sahaajien ketjua, joten aloitan uuden.

Mut nämä ajatukset vetoaa muhun, ainakin ajoittain.

Toiv tää saa olla täällä, ja kommentoikaa, itse olen nauranut vatsa kippurassa erään ystäväni viisauksille, joka yrittää parhaillaan valaistua Intiassa. Ei oo helppoa ei. Mut alla suora lainaus eräästä meilistä:

Isn't the mind brilliant, walking around refusing to take the umbrella down being pissed about not feeling the rain?

fuck the sunshine, what about the poor pouring rain?
Its ok looking for awesome ok ness ...
What about the awesome not ok ness?
The beauty in misery?
The love in hate?
God don't give a fuck?
The worms are gonna fucking eat me?
Is that God?

Maybe its his last little joke ...

So ya think your the body?
Well fuck you then!
Get eaten by worms!!!
Am l my mind,??
Of course not!

l just think l am, even if l think l am ime still not, so what is the fucking point of... what ime not ... my mind ... trying to find out what l am?
On day ime going to be totaly in this moment?
Never been anywhere else!
But my mind is so fucking used to thinking its me.

What to do?

Nothing ..... A personality searching for truth is the same as the police doing an investigation on the level of corruption in the police force.

... is there life before death????????????

There is nothing you can do so you must be patient and hope that enlightenment, which doesn't exist, and never happened to me, happens for you, but don't wait because it has already happened, though it doesn't exist.

I will be giving limited admission darshan in Amsterdam.
Fee is 200 gilder.
My ego will be on display if I can find a big enough room.

64

854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jännittävää

      No voi,

      Arvelinkin, ettei teidän huumorintaju ehkä riitä tähän.

      Ihan muutama juttu…ei meditaation ja/tai hengellisyyden tarvitse olla niin kuoleman vakava asia koko ajan. Matka on pitkä ja hankala, huumoria tarvitaan. Täs oli musta hauska kuvaus miten yrittää tiedostaa mieltä, kuinka hankalaa se on. Jos ei melkein mahdotonta.

      Noh, toinen tärkeä oivallus on, että silloin, kun minä aloitin tämän meditaatioiden harrastamisen, meni pitkään, että etsin itsessäni niitä puuttuvia positiivisia puolia, tulin onnellisemmaksi, paremmaksi ihmiseksi monella tapaa…mutta elämä ei ole niin yksiviivaista, eikä polku mene koko ajan ylöspäin, vaan hankaliakin asioita tapahtuu – vettä tulee tupaan. Noh, tällä hetkellä en enää halua tehdä itsestäni tai muista parempia ihmisiä, odotella, että jotain hyvää tapahtuisi koko ajan, vaan tapahtuipa mitä tahansa, se on ok., sitäkin voi vain tiedostaa…ja/tai pysyä auki, mahdollisesti ylös oivaltaa enemmän, saada syvyyttä, tuntea vesipisarat iholla jne jne.

      Voihan asiat sanoa kauniistikin koko ajan vaikkapa runomitassa, mutta välillä on hauskaa irrotella tai kuulla jonkun ystävän vallatonta irrottelua. Tekopyhyys ei pääse kiemurtelemaan elämään, mutta ennen kaikkea pysyy elossa ja elämä jännittävämpänä...:)

      Oli siinä niin paljon muutakin, mut ei sitten...

      Mukavaa päivän jatkoa.

      • Aivan näkis vaivan!

        Sori mä en oikein jaksanut keskittyä enkun lukemiseen. :/

        Mullakin on kokemus siitä, että mitä enemmän yrittää olla hyvä ja erinomainen ihminen, niin sitä enemmän tulee pataan!

        Tämä on tosin vain väliaikaista, eikä siis kannata luovuttaa liian aikaisin! Lopulta se yrittäminen muuttuukin luonnollisuudeksi ja helppoudeksi. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Hyvyys tuottaa hyviä fiiliksiä ja terveyttä.

        http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=4088

        Viisaathan ovat aina yrittäneet sanoa tuota ihan samaa asiaa ihmisille. Ehkä tiede menee nykyihmisille paremmin perille? Hyvyyskin on vain normaalia ja arkista. Paskaaks siitä sanoo suomalainen ja työntää mummoa hangessa!

        Juu, tuo huumori on tärkeää ja varsinkin itseensä kohdistuva sellainen. Itseään saa pilkata, mutta myös kehua! Mua aina jotkut naiset kehottaa muuttumaan, kun ne ei tajuu, että olen jo täydellinen tällaisena kuin olen! :0 :)

        Maailma on myös täynnä paradokseja, tai eihän se todellisuudessa muuta voisi ollakaan! Ainakaan sanallisesti ilmaistuna. Huumorilla on usein helpompaa ilmaista "syvällisiä" totuuksia. Olettaen tietenkin, että myös vastapuoli ymmärtää sitä. Buddhakin kuulemma piti joskus, jossain luentoa ja kun eräs kuuntelija repes röhönauruun, niin Buddha totes siihen, että tämä henkilö oivalsi mitä hän sanoi!

        Mä luulen kyllä, että ajat on jo niin erilaiset, että olis ihan hyvä alkaa pohtia myös muitakin tapoja valaistua, kuin se ainainen vuorille pakeneminen. Ihan vaan vaikka elämällä tätä nykyaikaista ihmiselämää muiden ihmisten keskellä. Onhan se tässä nykyajassa paljon haastavampaa kuin ennen. Miehet ja naiset on tasa-arvosia ja muitakin aika erikoisia juttuja. Ehkä evoluutio koskee myös koko ihmiskuntaa henkiselläkin tasolla? Uudet henkiset tuulet puhaltaa ja silleen...

        Ihminen voi valaistua huolimatta siitä onko hän perheellinen tai ei. Perheellisyys voi jopa nopeuttaa valaistumista, jos vain siihen sitoutuu oikein tosissaan. En oikein ymmärrä sitä, että ihminen elää vaan itselleen ja luulee, että siten tulisi muita paremmaksi? Eikä se ole jo äärimmäistä itsekkyyttä ja omahyväisyyttä?

        Ei! Valaistuminen voidaan saavuttaa ennen kaikkea palvelemalla koko universumia! Auttamalla muitakin valaistumaan! Olemaan esimerkillinen! Olemaan nöyrä, mutta myös omanarvon tuntoinen! Olemalla oikeamielinen ja jalo! Olemalla rohkeasti oma itsensä, välittämättä muiden puheista! Leimatkoon sitten vaikka hulluksi! Ja niin edelleen, ja niin edelleen....

        Ja valaistuminen on taattu jo 20 vuodessa!!! ;)

        Onhan se välillä todella rankkaakin. Sitä en kiellä, mutta eihän mikään tärkeä ja arvokas voikaan tulla helpolla!


      • Jännittävää
        Aivan näkis vaivan! kirjoitti:

        Sori mä en oikein jaksanut keskittyä enkun lukemiseen. :/

        Mullakin on kokemus siitä, että mitä enemmän yrittää olla hyvä ja erinomainen ihminen, niin sitä enemmän tulee pataan!

        Tämä on tosin vain väliaikaista, eikä siis kannata luovuttaa liian aikaisin! Lopulta se yrittäminen muuttuukin luonnollisuudeksi ja helppoudeksi. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Hyvyys tuottaa hyviä fiiliksiä ja terveyttä.

        http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=4088

        Viisaathan ovat aina yrittäneet sanoa tuota ihan samaa asiaa ihmisille. Ehkä tiede menee nykyihmisille paremmin perille? Hyvyyskin on vain normaalia ja arkista. Paskaaks siitä sanoo suomalainen ja työntää mummoa hangessa!

        Juu, tuo huumori on tärkeää ja varsinkin itseensä kohdistuva sellainen. Itseään saa pilkata, mutta myös kehua! Mua aina jotkut naiset kehottaa muuttumaan, kun ne ei tajuu, että olen jo täydellinen tällaisena kuin olen! :0 :)

        Maailma on myös täynnä paradokseja, tai eihän se todellisuudessa muuta voisi ollakaan! Ainakaan sanallisesti ilmaistuna. Huumorilla on usein helpompaa ilmaista "syvällisiä" totuuksia. Olettaen tietenkin, että myös vastapuoli ymmärtää sitä. Buddhakin kuulemma piti joskus, jossain luentoa ja kun eräs kuuntelija repes röhönauruun, niin Buddha totes siihen, että tämä henkilö oivalsi mitä hän sanoi!

        Mä luulen kyllä, että ajat on jo niin erilaiset, että olis ihan hyvä alkaa pohtia myös muitakin tapoja valaistua, kuin se ainainen vuorille pakeneminen. Ihan vaan vaikka elämällä tätä nykyaikaista ihmiselämää muiden ihmisten keskellä. Onhan se tässä nykyajassa paljon haastavampaa kuin ennen. Miehet ja naiset on tasa-arvosia ja muitakin aika erikoisia juttuja. Ehkä evoluutio koskee myös koko ihmiskuntaa henkiselläkin tasolla? Uudet henkiset tuulet puhaltaa ja silleen...

        Ihminen voi valaistua huolimatta siitä onko hän perheellinen tai ei. Perheellisyys voi jopa nopeuttaa valaistumista, jos vain siihen sitoutuu oikein tosissaan. En oikein ymmärrä sitä, että ihminen elää vaan itselleen ja luulee, että siten tulisi muita paremmaksi? Eikä se ole jo äärimmäistä itsekkyyttä ja omahyväisyyttä?

        Ei! Valaistuminen voidaan saavuttaa ennen kaikkea palvelemalla koko universumia! Auttamalla muitakin valaistumaan! Olemaan esimerkillinen! Olemaan nöyrä, mutta myös omanarvon tuntoinen! Olemalla oikeamielinen ja jalo! Olemalla rohkeasti oma itsensä, välittämättä muiden puheista! Leimatkoon sitten vaikka hulluksi! Ja niin edelleen, ja niin edelleen....

        Ja valaistuminen on taattu jo 20 vuodessa!!! ;)

        Onhan se välillä todella rankkaakin. Sitä en kiellä, mutta eihän mikään tärkeä ja arvokas voikaan tulla helpolla!

        Toki, toki ihminen on pohjimmiltaan ns. “hyvä”, eikä siis paha. Mutta pointti mulle on, et ihminen on kokonainen, ei tarvitse määritellä mikä on hyvää tai pahaa, koska hyvä saattaa yht’ äkkiä muuttua pahaksi, demoni enkeliksi (tai pain vastoin)…. Jos ei anna merkityksiä asioille, tapahtumille, luonteenpiirteille persoonissa, siitä lopulta seuraa ns. "hyvää”, koska olet mitä olet, tapahtuu mitä tapahtuu; laaksoja tai vuoria…. Joka paikassa voi vain olla. Asiat alkavat tapahtumaan itsestään, voi mennä sen kuuluisan virran mukana, tuomitsematta tai ylistämättä sitä tai tätä – sadetta tai auringon paistetta.

        Noh, tohon hangessa tarpomiseen samaistun silti ihan heti; karseeta mikä karseeta, vaikka voissa paistaisi. Toisaalta, jos työntäisit potkukelkalla juuri kohtaamaasi rakastettua, saataisi se olla vaikka koko elämäsi riemullisin hetki.

        Buddhan röhönauru on varmasti merkityksellisempi kuin harva arvaakaan. Eräät buddhalaiset munkithan kulkivat kylästä kylään, vain nauraen – kaikelle. Niinpä.

        En usko näihin vuorille pakenemisiin minäkään, en. Jotenkin pitäisi olla jo sen verran juurtunut, että asiat polveilevat; meditaatio, ihmissuhteet ja työ. Se on tosin hyvin haastavaa, vaikka itse en jaksa mitään valaistumisia tavoitella. Kohtuullisen hyvä elämä riittää – tiettyjä juttuja ei tosin enää voi mennä takaperin. Sikäli olen kait jonkinlainen “kadotettu tapaus”.

        Mut sit tämä ihmiskunnan palveleminen ja nöyryys…ei kolahda muhun yhtään. Auttajan ego on sitä paitsi helposti suuri ja kiero kuin korkkiruuvi. Äiti Teresa ei esim ehkä kuitenkaan tehnyt niin suurta palvelusta ihmiskunnalle tuomitessaan – valtavan väestöräjähdyksen maassa Intiassakin – abortit ja ehkäisyn. Autan varmasti jo paljon ilmaston muutosta ja väestöräjähdystä, jos en syö lihaa, enkä tee liikaa lapsia jne., muut jutut hoitavat asioihin perehtyneet, niitä ammatikseen hoitavat henkilöt parhaiten ja opastavat sitten minua. Nöyryydessä en näe mitään mielenkiintoista, antautuminen itsessään on taas arvokastakunhan ymmärtää tehdä sen itsensä – eikä esim. jonkun gurun - takia.

        Musta nää oikeamielisyydet, jaloudet jne hyvyydet ovat seurauksia, eikä niitä ole syytä erikseen yrittää harjoittaa. miten edes "harjoitat" niitä? Kun kasvaa ihmisenä rakkauden (tai jotain) pitäisi läpäistä koko sun olemuksesi ilman ulkoista ns. lätinää

        Oletko tosissasi oman valaistumisen suhteen? Voi olla, että myyttiä koko stoori.


      • :)
        Jännittävää kirjoitti:

        Toki, toki ihminen on pohjimmiltaan ns. “hyvä”, eikä siis paha. Mutta pointti mulle on, et ihminen on kokonainen, ei tarvitse määritellä mikä on hyvää tai pahaa, koska hyvä saattaa yht’ äkkiä muuttua pahaksi, demoni enkeliksi (tai pain vastoin)…. Jos ei anna merkityksiä asioille, tapahtumille, luonteenpiirteille persoonissa, siitä lopulta seuraa ns. "hyvää”, koska olet mitä olet, tapahtuu mitä tapahtuu; laaksoja tai vuoria…. Joka paikassa voi vain olla. Asiat alkavat tapahtumaan itsestään, voi mennä sen kuuluisan virran mukana, tuomitsematta tai ylistämättä sitä tai tätä – sadetta tai auringon paistetta.

        Noh, tohon hangessa tarpomiseen samaistun silti ihan heti; karseeta mikä karseeta, vaikka voissa paistaisi. Toisaalta, jos työntäisit potkukelkalla juuri kohtaamaasi rakastettua, saataisi se olla vaikka koko elämäsi riemullisin hetki.

        Buddhan röhönauru on varmasti merkityksellisempi kuin harva arvaakaan. Eräät buddhalaiset munkithan kulkivat kylästä kylään, vain nauraen – kaikelle. Niinpä.

        En usko näihin vuorille pakenemisiin minäkään, en. Jotenkin pitäisi olla jo sen verran juurtunut, että asiat polveilevat; meditaatio, ihmissuhteet ja työ. Se on tosin hyvin haastavaa, vaikka itse en jaksa mitään valaistumisia tavoitella. Kohtuullisen hyvä elämä riittää – tiettyjä juttuja ei tosin enää voi mennä takaperin. Sikäli olen kait jonkinlainen “kadotettu tapaus”.

        Mut sit tämä ihmiskunnan palveleminen ja nöyryys…ei kolahda muhun yhtään. Auttajan ego on sitä paitsi helposti suuri ja kiero kuin korkkiruuvi. Äiti Teresa ei esim ehkä kuitenkaan tehnyt niin suurta palvelusta ihmiskunnalle tuomitessaan – valtavan väestöräjähdyksen maassa Intiassakin – abortit ja ehkäisyn. Autan varmasti jo paljon ilmaston muutosta ja väestöräjähdystä, jos en syö lihaa, enkä tee liikaa lapsia jne., muut jutut hoitavat asioihin perehtyneet, niitä ammatikseen hoitavat henkilöt parhaiten ja opastavat sitten minua. Nöyryydessä en näe mitään mielenkiintoista, antautuminen itsessään on taas arvokastakunhan ymmärtää tehdä sen itsensä – eikä esim. jonkun gurun - takia.

        Musta nää oikeamielisyydet, jaloudet jne hyvyydet ovat seurauksia, eikä niitä ole syytä erikseen yrittää harjoittaa. miten edes "harjoitat" niitä? Kun kasvaa ihmisenä rakkauden (tai jotain) pitäisi läpäistä koko sun olemuksesi ilman ulkoista ns. lätinää

        Oletko tosissasi oman valaistumisen suhteen? Voi olla, että myyttiä koko stoori.

        "Musta nää oikeamielisyydet, jaloudet jne hyvyydet ovat seurauksia, eikä niitä ole syytä erikseen yrittää harjoittaa. miten edes "harjoitat" niitä?"

        -minä uskon toisin. itse yritän harjoittaa niitä (totuutta, laupeutta, kärsivällisyyttä) tietoisena ihmisten parissa, kaikkien hankaluuksien keskellä. niitä harjoitetaan sotkeutumalla tietoisesti arkipäivän asioihin ja hankaliin ihmissuhteisiin yrittäen ylläpitää korkeaa moraalia ja jaloa käyttäytymistä (..jotka eivät siis ole palkinto vaan edellytys. näin voin kartuttaa hyvettä jota tarvitsen valaistumiseen). yhteiskunta on erittäin monimutkainen, ja siksi tällä tavoin harjoittaneet ovat varmalla pohjalla. lisäksi ihmisten parissa harjoittaminen sopii hyvin minulle, silloin jokaista hetkeä voi käyttää harjoitukseen, eikä tarvitse vetäytyä vuorille meditoimaan. fyysisiä harjoituksia voi tehdä kun parhaiten sopii.

        ja kaiken avain on siinä ei "kuka minä olen" kysymyksessä, vaan "Sinä itse kuka ikinä oletkaan aiot nyt meditoida tullaksesi suureksi valaistuneeksi olennoksi" . vasta sen jälkeen on mielekästä kysyä "kuka olet."
        kun mennään transsiin se et itse asiassa ole sinä joka harjoittaa, vaikka vaikutuksia on silläkin.
        siksi ei pidäkään yllättäen pyrkiä egosta (itsestä) eroon, vaan pikemmin vahvistaa sitä pystymään olemaan todenmukainen, laupea, kärsivällinen. tässä menetelmässä itse (sinä) tekee tietoisesti kaiken työn, kestää kärsimykset ja saa lopulta kaiken hyödyn jota riittää jaettavaksi joka suuntaan kaikkien olentojen hyväksi. (kunnon mahayana-meiningin mukaisesti, vaikkei falun dafa buddhalainen suuntaus olekaan) .
        päädyin 15v kestäneeltä uskontojen etsintä retkeltä asiaan joka yhdisti kaikki aiemmat tiedonrippeeni ja oudot kokemukset. ihmettelin aina että miten sekä taolaisuus että buddhalaisuus ovat niin erilaisia mutta aitoja molemmat. no, maailmaan nyt mahtuu kaikenlaista. jos harjoittaminen ihmisten parissa kiinnostaa, suosittelen.


      • sama tyyppi
        Jännittävää kirjoitti:

        Toki, toki ihminen on pohjimmiltaan ns. “hyvä”, eikä siis paha. Mutta pointti mulle on, et ihminen on kokonainen, ei tarvitse määritellä mikä on hyvää tai pahaa, koska hyvä saattaa yht’ äkkiä muuttua pahaksi, demoni enkeliksi (tai pain vastoin)…. Jos ei anna merkityksiä asioille, tapahtumille, luonteenpiirteille persoonissa, siitä lopulta seuraa ns. "hyvää”, koska olet mitä olet, tapahtuu mitä tapahtuu; laaksoja tai vuoria…. Joka paikassa voi vain olla. Asiat alkavat tapahtumaan itsestään, voi mennä sen kuuluisan virran mukana, tuomitsematta tai ylistämättä sitä tai tätä – sadetta tai auringon paistetta.

        Noh, tohon hangessa tarpomiseen samaistun silti ihan heti; karseeta mikä karseeta, vaikka voissa paistaisi. Toisaalta, jos työntäisit potkukelkalla juuri kohtaamaasi rakastettua, saataisi se olla vaikka koko elämäsi riemullisin hetki.

        Buddhan röhönauru on varmasti merkityksellisempi kuin harva arvaakaan. Eräät buddhalaiset munkithan kulkivat kylästä kylään, vain nauraen – kaikelle. Niinpä.

        En usko näihin vuorille pakenemisiin minäkään, en. Jotenkin pitäisi olla jo sen verran juurtunut, että asiat polveilevat; meditaatio, ihmissuhteet ja työ. Se on tosin hyvin haastavaa, vaikka itse en jaksa mitään valaistumisia tavoitella. Kohtuullisen hyvä elämä riittää – tiettyjä juttuja ei tosin enää voi mennä takaperin. Sikäli olen kait jonkinlainen “kadotettu tapaus”.

        Mut sit tämä ihmiskunnan palveleminen ja nöyryys…ei kolahda muhun yhtään. Auttajan ego on sitä paitsi helposti suuri ja kiero kuin korkkiruuvi. Äiti Teresa ei esim ehkä kuitenkaan tehnyt niin suurta palvelusta ihmiskunnalle tuomitessaan – valtavan väestöräjähdyksen maassa Intiassakin – abortit ja ehkäisyn. Autan varmasti jo paljon ilmaston muutosta ja väestöräjähdystä, jos en syö lihaa, enkä tee liikaa lapsia jne., muut jutut hoitavat asioihin perehtyneet, niitä ammatikseen hoitavat henkilöt parhaiten ja opastavat sitten minua. Nöyryydessä en näe mitään mielenkiintoista, antautuminen itsessään on taas arvokastakunhan ymmärtää tehdä sen itsensä – eikä esim. jonkun gurun - takia.

        Musta nää oikeamielisyydet, jaloudet jne hyvyydet ovat seurauksia, eikä niitä ole syytä erikseen yrittää harjoittaa. miten edes "harjoitat" niitä? Kun kasvaa ihmisenä rakkauden (tai jotain) pitäisi läpäistä koko sun olemuksesi ilman ulkoista ns. lätinää

        Oletko tosissasi oman valaistumisen suhteen? Voi olla, että myyttiä koko stoori.

        >>Oletko tosissasi oman valaistumisen suhteen? Voi olla, että myyttiä koko stoori. >Toisaalta, jos työntäisit potkukelkalla juuri kohtaamaasi rakastettua, saataisi se olla vaikka koko elämäsi riemullisin hetki.>>

        Olet siis romanttinen luonne! Sulla on hyvät mahdollisuudet tulla myös "hulluksi rakkauden tähden"! Anna mennä vaan, mutta muista, että tuo tunteesi on kuitenkin vain hyvin voimakas illuusio! Älä siis tuhoa itseäsi pelkän illuusion tähden! Tuo illuusio on vain testi korkeampaa rakkautta varten!

        >>Buddhan röhönauru on varmasti merkityksellisempi kuin harva arvaakaan. Eräät buddhalaiset munkithan kulkivat kylästä kylään, vain nauraen – kaikelle. Niinpä.>En usko näihin vuorille pakenemisiin minäkään, en. Jotenkin pitäisi olla jo sen verran juurtunut, että asiat polveilevat; meditaatio, ihmissuhteet ja työ. Se on tosin hyvin haastavaa, vaikka itse en jaksa mitään valaistumisia tavoitella. Kohtuullisen hyvä elämä riittää – tiettyjä juttuja ei tosin enää voi mennä takaperin. Sikäli olen kait jonkinlainen “kadotettu tapaus”.>Musta nää oikeamielisyydet, jaloudet jne hyvyydet ovat seurauksia, eikä niitä ole syytä erikseen yrittää harjoittaa. miten edes "harjoitat" niitä? Kun kasvaa ihmisenä rakkauden (tai jotain) pitäisi läpäistä koko sun olemuksesi ilman ulkoista ns. lätinää


      • Jännittävää
        sama tyyppi kirjoitti:

        >>Oletko tosissasi oman valaistumisen suhteen? Voi olla, että myyttiä koko stoori. >Toisaalta, jos työntäisit potkukelkalla juuri kohtaamaasi rakastettua, saataisi se olla vaikka koko elämäsi riemullisin hetki.>>

        Olet siis romanttinen luonne! Sulla on hyvät mahdollisuudet tulla myös "hulluksi rakkauden tähden"! Anna mennä vaan, mutta muista, että tuo tunteesi on kuitenkin vain hyvin voimakas illuusio! Älä siis tuhoa itseäsi pelkän illuusion tähden! Tuo illuusio on vain testi korkeampaa rakkautta varten!

        >>Buddhan röhönauru on varmasti merkityksellisempi kuin harva arvaakaan. Eräät buddhalaiset munkithan kulkivat kylästä kylään, vain nauraen – kaikelle. Niinpä.>En usko näihin vuorille pakenemisiin minäkään, en. Jotenkin pitäisi olla jo sen verran juurtunut, että asiat polveilevat; meditaatio, ihmissuhteet ja työ. Se on tosin hyvin haastavaa, vaikka itse en jaksa mitään valaistumisia tavoitella. Kohtuullisen hyvä elämä riittää – tiettyjä juttuja ei tosin enää voi mennä takaperin. Sikäli olen kait jonkinlainen “kadotettu tapaus”.>Musta nää oikeamielisyydet, jaloudet jne hyvyydet ovat seurauksia, eikä niitä ole syytä erikseen yrittää harjoittaa. miten edes "harjoitat" niitä? Kun kasvaa ihmisenä rakkauden (tai jotain) pitäisi läpäistä koko sun olemuksesi ilman ulkoista ns. lätinää

        "kuka olet." Taitaa olla Shri Ramana Marshin elämäntyö ja hyvä mantra, jos kysymyksen todella tekee itselleen intensiteetillä yhä uudelleen ja uudelleen.
        Transsi ja tai hypnoosi auttaa meditaatiossa ainoastaan, jos pyrit syventämään rentoutumista, valppaus ja tietoisuus pitää säilyä siinäkin.

        Aika mielenkiintoista, jos pystyi puhumaan itsesi ulos skitsofreniasta. Toivottavasti sinulla kuitenkin oli terapeutti tukena. En oikein pysty tuohon kommentoimaan muuta kuin, että toivon myös sinun pitävän ekstrahyvää huolta itsestäsi.

        En tiedä olenko romantikko, mutta toki rakkauden kokeminen auttaa meditaatiossa, jonkinlainen universaalinen rakkaus on tietenkin aina suurempi kokemus kuin vain kahden ihmisen välinen juttu, mutta eivät sulje toisiaan pois. Rakkauttahan kyllä kuvataan hulluksi tulemisena (jopa biologisena prosessina), mutta se riski kannattaa aina ottaa - tietoisesti tietty. Kuvaat tunteita illuusioina, kuten ystäväni

        “What is wrong….The love in hate?
        God don't give a fuck?”

        Jep, jep…mutta ei niistäkään pääse tai tule edes tietoiseksi, muuta kuin tuntemalla mahdollisimman intensiivisesti – jotta ne tunnistaa eli tiedostaa…ja voisi sitten kokea (=enemmän kuin tuntea) jotain syvällisempää. Mulla se tiedostaminen laahaa aina ja aina perässä, jonkinlainen somnabulisti kun näytän olevan. Mulle oma “tietön tieni” on ihan tasan oikea, “kadotettu tapaus” olen, koska tältä ei ole enää paluuta. Mutta elämä onkin jännittävää:)

        Miten harjoitat noita jaloutta, oikeamielisyyttä ja viisauttakin? Eikö viisas voi olla vasta, kun se viisaus on sinussa riittävästi kasvanut? Tai eikö toisia kohtaan ole hyvä (tai oikeamielinen), kun sisällä on hyvä olo, josta voi ikään kuin toimia "hyvin"? Eikö tällaisten ominaisuuksien harjoittaminen ole itsepetosta, esim. toimii ns viisaasti, vaikka se olisi vain jonkinlaista näyttelemistä, joka ei kumpua sinusta spontaanisti? Vai miten sen teet ihan konkreettisesti?


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        "kuka olet." Taitaa olla Shri Ramana Marshin elämäntyö ja hyvä mantra, jos kysymyksen todella tekee itselleen intensiteetillä yhä uudelleen ja uudelleen.
        Transsi ja tai hypnoosi auttaa meditaatiossa ainoastaan, jos pyrit syventämään rentoutumista, valppaus ja tietoisuus pitää säilyä siinäkin.

        Aika mielenkiintoista, jos pystyi puhumaan itsesi ulos skitsofreniasta. Toivottavasti sinulla kuitenkin oli terapeutti tukena. En oikein pysty tuohon kommentoimaan muuta kuin, että toivon myös sinun pitävän ekstrahyvää huolta itsestäsi.

        En tiedä olenko romantikko, mutta toki rakkauden kokeminen auttaa meditaatiossa, jonkinlainen universaalinen rakkaus on tietenkin aina suurempi kokemus kuin vain kahden ihmisen välinen juttu, mutta eivät sulje toisiaan pois. Rakkauttahan kyllä kuvataan hulluksi tulemisena (jopa biologisena prosessina), mutta se riski kannattaa aina ottaa - tietoisesti tietty. Kuvaat tunteita illuusioina, kuten ystäväni

        “What is wrong….The love in hate?
        God don't give a fuck?”

        Jep, jep…mutta ei niistäkään pääse tai tule edes tietoiseksi, muuta kuin tuntemalla mahdollisimman intensiivisesti – jotta ne tunnistaa eli tiedostaa…ja voisi sitten kokea (=enemmän kuin tuntea) jotain syvällisempää. Mulla se tiedostaminen laahaa aina ja aina perässä, jonkinlainen somnabulisti kun näytän olevan. Mulle oma “tietön tieni” on ihan tasan oikea, “kadotettu tapaus” olen, koska tältä ei ole enää paluuta. Mutta elämä onkin jännittävää:)

        Miten harjoitat noita jaloutta, oikeamielisyyttä ja viisauttakin? Eikö viisas voi olla vasta, kun se viisaus on sinussa riittävästi kasvanut? Tai eikö toisia kohtaan ole hyvä (tai oikeamielinen), kun sisällä on hyvä olo, josta voi ikään kuin toimia "hyvin"? Eikö tällaisten ominaisuuksien harjoittaminen ole itsepetosta, esim. toimii ns viisaasti, vaikka se olisi vain jonkinlaista näyttelemistä, joka ei kumpua sinusta spontaanisti? Vai miten sen teet ihan konkreettisesti?

        Mehar baba (joka ei ole minun mestarini) on sanonut jotain sinne pain, et mestarit valitsevat omat oppilaansa. Vähän romanttista, eihän mestarit mitään halua, vaan ME HEILTÄ.

        Silti me kaikki varmasti ollaan oikeassa paikassa omissa elämissämme. Sisäinen kaipaus johtaa ulkoisiin todellisiin tapahtumiin, ts. saat mitä tilaat. Minä en voisi kuvitellakaan muuta tietä itselleni kuin se, jota kuljen.


      • sama tyyppi
        Jännittävää kirjoitti:

        "kuka olet." Taitaa olla Shri Ramana Marshin elämäntyö ja hyvä mantra, jos kysymyksen todella tekee itselleen intensiteetillä yhä uudelleen ja uudelleen.
        Transsi ja tai hypnoosi auttaa meditaatiossa ainoastaan, jos pyrit syventämään rentoutumista, valppaus ja tietoisuus pitää säilyä siinäkin.

        Aika mielenkiintoista, jos pystyi puhumaan itsesi ulos skitsofreniasta. Toivottavasti sinulla kuitenkin oli terapeutti tukena. En oikein pysty tuohon kommentoimaan muuta kuin, että toivon myös sinun pitävän ekstrahyvää huolta itsestäsi.

        En tiedä olenko romantikko, mutta toki rakkauden kokeminen auttaa meditaatiossa, jonkinlainen universaalinen rakkaus on tietenkin aina suurempi kokemus kuin vain kahden ihmisen välinen juttu, mutta eivät sulje toisiaan pois. Rakkauttahan kyllä kuvataan hulluksi tulemisena (jopa biologisena prosessina), mutta se riski kannattaa aina ottaa - tietoisesti tietty. Kuvaat tunteita illuusioina, kuten ystäväni

        “What is wrong….The love in hate?
        God don't give a fuck?”

        Jep, jep…mutta ei niistäkään pääse tai tule edes tietoiseksi, muuta kuin tuntemalla mahdollisimman intensiivisesti – jotta ne tunnistaa eli tiedostaa…ja voisi sitten kokea (=enemmän kuin tuntea) jotain syvällisempää. Mulla se tiedostaminen laahaa aina ja aina perässä, jonkinlainen somnabulisti kun näytän olevan. Mulle oma “tietön tieni” on ihan tasan oikea, “kadotettu tapaus” olen, koska tältä ei ole enää paluuta. Mutta elämä onkin jännittävää:)

        Miten harjoitat noita jaloutta, oikeamielisyyttä ja viisauttakin? Eikö viisas voi olla vasta, kun se viisaus on sinussa riittävästi kasvanut? Tai eikö toisia kohtaan ole hyvä (tai oikeamielinen), kun sisällä on hyvä olo, josta voi ikään kuin toimia "hyvin"? Eikö tällaisten ominaisuuksien harjoittaminen ole itsepetosta, esim. toimii ns viisaasti, vaikka se olisi vain jonkinlaista näyttelemistä, joka ei kumpua sinusta spontaanisti? Vai miten sen teet ihan konkreettisesti?

        Roomalaiset sanoivat muistaakseni: "Tunne itsesi!".

        Itse en ole jaksanut oikein innostua noista intialaisista guruista. Olen jotenkin valinnut elämässäni "soturin tien", ja se ei oikein sovi tuohon Intia meininkiin. Ehkä olen sitten jonkinlainen "soturisielu"? Ollut sitä jo ihan lapsesta saakka, jolloin olin suorastaan pelottavan kiinnostunut kaikesta sotimiseen liittyvästä. No, lapselle se voidaan kai vielä sallia? Mielummin sotahullu lapsena, kuin aikuisena! ;)

        Dalai Lamakin muuten kertoi olleensa myös lapsena hyvin viehättänyt sotalaitteista. Katseli kuulemma haltioituneena niiden kuvia sanomalehdistä.

        Idässä lähinnä meikäläistä onkin jaappanilaisten ja kiinalaisten harjoittamat taistelulajit. Ne jutut uppoo muhun vielä näin kypsässä aikuisiässäkin. Soturinhan pitää valmistautua äärimmäiseen haasteeseen, kuoleman halveksemiseen ja sen kohtaamiseen tyynellä mielellä. Intiaanisoturitkin sanoivat ennen sotaan lähtöään: "Tänään on hyvä päivä kuolla!" ja aloittivat kuolinlaulunsa. Samurailla oli samantapainen suhtautuminen kuolemaan. "Elä täällä tänään, koska et välttämättä ole enää täällä huomispäivänä!"

        Ja tämä äärimmäinen haaste vaatii sitä, että soturin on opittava kaikki mahdolliset taidot voittaakseen pelkonsa ja kohdatakseen kuoleman rauhallisin mielin. Mikään taito ei ole täysin turha kuoleman edessä! Oli se sitten mitä tahansa! Jatkuva harjoittelu on välttämätöntä!

        Todellinen soturiushan ei ole oikeasti tietenkään mitään väkivallan ihannoimista. Maailma on täynnä muitakin vaaroja, kuin väkivalta. Ihmisiä pitää myös suojella monin eri tavoin.

        Soturius on toimimista, sekä ei-toimimista. Aikidon kehittäjä Ueshiba meditoi kylmissä lähteissä ja harjoitti mieltään monin eri tavoin. Hän osallistui myös Japanin ja Venäjän väliseen sotaan, oli lähellä joutua Mongolian matkallaan kiinalaisten teloittamaksi, ja eli muutenkin varsin erikoisen elämän. Hänestä sanottiin, että hän olisi sielu, joita syntyy maan päälle vain kerran viidessä sadassa vuodessa. No, se on vain mielestäni hupsua uskoa, joka näihin suuresti kunnioitettuhin mestareihin usein vain liitetetään.

        Itämaissa ja varsinkin Japanissa kaikenlainen auktoriteettiusko on ollut aina suosiossa. Sitä ei katsottu hyvällä, että joku vaihtoi opettajaansa ja siihen suhtautuminen on yhä vieläkin aika nihkeää. Nykyään ihmiset kuitenkin kulkevat opettajasta toiseen oppiakseen Ueshiban kehittämää Aikidoakin.

        Itse hieman vierastankin kaikenlaisten auktoriteettien asettamista itselleen. Opettaja on hyvä, jos hänen oppilaansa ovat hyviä. Opettaja voidaankin arvioida oppilaidensa perusteella. Opettaja, joka ei arvosta oppilaitaan, ei ansaitse oppilaidensakaan arvostusta. Näkisin, että auktoriteettien aika alkaakin olla jo vähitellen ohitse. Osaavia ihmisiä kuitenkin tullaan aina arvostamaan. Ajat muuttuvat selvästi siihen suuntaan, että ihmiset alkavat olla enemmänkin itseoppineita, kuin kenenkään opettajan seuraajia. Mielestäni tämä sama pätee myös kaikenlaiseen henkiseen guruiluunkin.

        Ajattelin tässä nyt tuoda esiin sen miten itse suhtaudun "guruiluun". Ueshiba on siinä mielessä hyvä esimerkki, että hän koki sotaa ja monia asioita, jotka antavat hänelle hyvin suuren uskottavuuden siitä mitä hän puhui ja opetti. Ueshiba kertoo itse myös valaistuneensa ja kuvailee sitä yksityiskohtaisesti. Sekin löytyy täältä netistä jostain, mutta en nyt jaksa alkaa sitä etsimään. Korostan, että en pidä Ueshibaa minään jumalana, enkä edes puoli sellaisena. Ne, joita valaistuminen jaksaa kiinnostaa, voivat kuitenkin pitää sitä kertomusta varsin mielenkiintoisena. Ueshibaan verrattuna kaikenmaailman nykygurut tuntuvat kuitenkin aika pikku pojilta, jotka jorisevat välillä toki varsin viisaitakin, mutta heissä ei ole kuitenkaan "sitä jotain". Olen katsellut heidän esiintymistään YouTubessa ja täytyy sanoa, että ainakaan minuun he eivät ole tehneet minkäänlaista vaikutusta! :/

        Ymmärrän kyllä, että monet ihmiset heistäkin kuitenkin pitävät. Jokainen valitkoon omat ihailunsa kohteet. Turha sitten kuitenkaan valittaa, jos joutuu pettymään! :/

        Olen kyllä sitä mieltä, että persoonien ihaileminen on aika turhaa touhua!

        Tämä tekstini oli nyt vaan tällainen pieni johdanto omaan ajatteluuni. Paljon jäi sanomatta, mutta ehkä ei kannata ihan kaikkea vielä sanoakaan?

        Vastaan kysymyksiisi paremmin seuraavassa viestissäni.


      • sama tyyppi
        Jännittävää kirjoitti:

        "kuka olet." Taitaa olla Shri Ramana Marshin elämäntyö ja hyvä mantra, jos kysymyksen todella tekee itselleen intensiteetillä yhä uudelleen ja uudelleen.
        Transsi ja tai hypnoosi auttaa meditaatiossa ainoastaan, jos pyrit syventämään rentoutumista, valppaus ja tietoisuus pitää säilyä siinäkin.

        Aika mielenkiintoista, jos pystyi puhumaan itsesi ulos skitsofreniasta. Toivottavasti sinulla kuitenkin oli terapeutti tukena. En oikein pysty tuohon kommentoimaan muuta kuin, että toivon myös sinun pitävän ekstrahyvää huolta itsestäsi.

        En tiedä olenko romantikko, mutta toki rakkauden kokeminen auttaa meditaatiossa, jonkinlainen universaalinen rakkaus on tietenkin aina suurempi kokemus kuin vain kahden ihmisen välinen juttu, mutta eivät sulje toisiaan pois. Rakkauttahan kyllä kuvataan hulluksi tulemisena (jopa biologisena prosessina), mutta se riski kannattaa aina ottaa - tietoisesti tietty. Kuvaat tunteita illuusioina, kuten ystäväni

        “What is wrong….The love in hate?
        God don't give a fuck?”

        Jep, jep…mutta ei niistäkään pääse tai tule edes tietoiseksi, muuta kuin tuntemalla mahdollisimman intensiivisesti – jotta ne tunnistaa eli tiedostaa…ja voisi sitten kokea (=enemmän kuin tuntea) jotain syvällisempää. Mulla se tiedostaminen laahaa aina ja aina perässä, jonkinlainen somnabulisti kun näytän olevan. Mulle oma “tietön tieni” on ihan tasan oikea, “kadotettu tapaus” olen, koska tältä ei ole enää paluuta. Mutta elämä onkin jännittävää:)

        Miten harjoitat noita jaloutta, oikeamielisyyttä ja viisauttakin? Eikö viisas voi olla vasta, kun se viisaus on sinussa riittävästi kasvanut? Tai eikö toisia kohtaan ole hyvä (tai oikeamielinen), kun sisällä on hyvä olo, josta voi ikään kuin toimia "hyvin"? Eikö tällaisten ominaisuuksien harjoittaminen ole itsepetosta, esim. toimii ns viisaasti, vaikka se olisi vain jonkinlaista näyttelemistä, joka ei kumpua sinusta spontaanisti? Vai miten sen teet ihan konkreettisesti?

        >>Aika mielenkiintoista, jos pystyi puhumaan itsesi ulos skitsofreniasta. Toivottavasti sinulla kuitenkin oli terapeutti tukena. En oikein pysty tuohon kommentoimaan muuta kuin, että toivon myös sinun pitävän ekstrahyvää huolta itsestäsi.>Rakkauttahan kyllä kuvataan hulluksi tulemisena (jopa biologisena prosessina), mutta se riski kannattaa aina ottaa - tietoisesti tietty. Kuvaat tunteita illuusioina, kuten ystäväni>Jep, jep…mutta ei niistäkään pääse tai tule edes tietoiseksi, muuta kuin tuntemalla mahdollisimman intensiivisesti – jotta ne tunnistaa eli tiedostaa…ja voisi sitten kokea (=enemmän kuin tuntea) jotain syvällisempää. Mulla se tiedostaminen laahaa aina ja aina perässä, jonkinlainen somnabulisti kun näytän olevan. Mulle oma “tietön tieni” on ihan tasan oikea, “kadotettu tapaus” olen, koska tältä ei ole enää paluuta. Mutta elämä onkin jännittävää:)>Miten harjoitat noita jaloutta, oikeamielisyyttä ja viisauttakin? Eikö viisas voi olla vasta, kun se viisaus on sinussa riittävästi kasvanut?


      • Jännittävää
        sama tyyppi kirjoitti:

        >>Aika mielenkiintoista, jos pystyi puhumaan itsesi ulos skitsofreniasta. Toivottavasti sinulla kuitenkin oli terapeutti tukena. En oikein pysty tuohon kommentoimaan muuta kuin, että toivon myös sinun pitävän ekstrahyvää huolta itsestäsi.>Rakkauttahan kyllä kuvataan hulluksi tulemisena (jopa biologisena prosessina), mutta se riski kannattaa aina ottaa - tietoisesti tietty. Kuvaat tunteita illuusioina, kuten ystäväni>Jep, jep…mutta ei niistäkään pääse tai tule edes tietoiseksi, muuta kuin tuntemalla mahdollisimman intensiivisesti – jotta ne tunnistaa eli tiedostaa…ja voisi sitten kokea (=enemmän kuin tuntea) jotain syvällisempää. Mulla se tiedostaminen laahaa aina ja aina perässä, jonkinlainen somnabulisti kun näytän olevan. Mulle oma “tietön tieni” on ihan tasan oikea, “kadotettu tapaus” olen, koska tältä ei ole enää paluuta. Mutta elämä onkin jännittävää:)>Miten harjoitat noita jaloutta, oikeamielisyyttä ja viisauttakin? Eikö viisas voi olla vasta, kun se viisaus on sinussa riittävästi kasvanut?

        Japanilaisella guru-kulttuurilla olisi paljon annettavaa Suomalaisille hulluille herätysliikkeille, joihin katson joidenkin näiden eksoottisten suuntaustenkin kuuluvan. Voithan olla antautunut gurullesi, ja tavallaan jopa rakastaa häntä kaikella antaumuksella, kunhan pysyt omassa keskuksessasi. Ja taistelulajeissa se fyysinen harjoittelu auttaa meditatiivisen tilan syntymiseen. Itsekin mielelläni teen jotain fyysistä ennen hiljentymistä, jotta pää sitten todellakin olisi tyhjä, eikä tarvitsi enää meditaatiossa hokea sitä tai tätä. Toden totta, hienoa, että olet löytänyt itsellesi jotain tuollaista.

        Ja olet oikeassa, että nyt eläkkeellä voit vielä todellakin harjoittaa henkistä polkua. Tuon kun saisi läpi eläkeläisille laajemminkin, loppuisi masennuslääkkeiden ylensyönti maassa. Eikä ihmisiä tarvitsisi käännyttää mihinkään kultteihin tai guruihin edes. Mä nimittäin inhoan kaikkea käännyttämistä ja oman ns "totuuden" pakkosyöttöä toisten kurkusta alas.

        Ja nyt ymmärrän paremmin tuota “harjoittamista”….ihan hauskaa, tekisi varmasti monelle hyvää kokeilla erilaisia tapoja lähestyä toisia ihmisiä.

        Olen itse myös kiinnostunut myös Zen-lähestymistavasta, joskus toivoisin, et joku munkki voisi vaikka hypätä pääni päälle, et heräisin…:) esim. Bodhidharma, Sosan ja lao Tzu ovat mun sydäntäni lähellä…Joskus tein Tai Chi harjoituksia, mut nyt kiinnostaisi jokin fyysisempi juttu, aikidosta pelkään sen rikkovan mun selän. Osaatko suositella jotain?


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        Japanilaisella guru-kulttuurilla olisi paljon annettavaa Suomalaisille hulluille herätysliikkeille, joihin katson joidenkin näiden eksoottisten suuntaustenkin kuuluvan. Voithan olla antautunut gurullesi, ja tavallaan jopa rakastaa häntä kaikella antaumuksella, kunhan pysyt omassa keskuksessasi. Ja taistelulajeissa se fyysinen harjoittelu auttaa meditatiivisen tilan syntymiseen. Itsekin mielelläni teen jotain fyysistä ennen hiljentymistä, jotta pää sitten todellakin olisi tyhjä, eikä tarvitsi enää meditaatiossa hokea sitä tai tätä. Toden totta, hienoa, että olet löytänyt itsellesi jotain tuollaista.

        Ja olet oikeassa, että nyt eläkkeellä voit vielä todellakin harjoittaa henkistä polkua. Tuon kun saisi läpi eläkeläisille laajemminkin, loppuisi masennuslääkkeiden ylensyönti maassa. Eikä ihmisiä tarvitsisi käännyttää mihinkään kultteihin tai guruihin edes. Mä nimittäin inhoan kaikkea käännyttämistä ja oman ns "totuuden" pakkosyöttöä toisten kurkusta alas.

        Ja nyt ymmärrän paremmin tuota “harjoittamista”….ihan hauskaa, tekisi varmasti monelle hyvää kokeilla erilaisia tapoja lähestyä toisia ihmisiä.

        Olen itse myös kiinnostunut myös Zen-lähestymistavasta, joskus toivoisin, et joku munkki voisi vaikka hypätä pääni päälle, et heräisin…:) esim. Bodhidharma, Sosan ja lao Tzu ovat mun sydäntäni lähellä…Joskus tein Tai Chi harjoituksia, mut nyt kiinnostaisi jokin fyysisempi juttu, aikidosta pelkään sen rikkovan mun selän. Osaatko suositella jotain?

        Ja sitten suufilainen kevennys, sorry englanniksi. Mulla nasruddin on oikeasti suufilainen mystikkojuttu, jossa luulet kuulevasi vitsin, mutta ne aina sisältävät jonkin koanin. Tää siihen perhe-elämän ja meditaation yhdistämisen taiteeseen...:)

        Mulla Nasruddin's twenty-fifth wedding anniversary came, and he was going out of his house that day. His wife felt a little peeved, because she was expecting he would do something and he was just moving in a routine way. So she asked, "Nasruddin, have you forgotten what day it is?"
        Nasruddin said, "I know."
        Then she said, "Then do something unusual!"
        Nasrudin thought and said, "How about two minutes of silence?"


      • sama hemmo
        Jännittävää kirjoitti:

        Japanilaisella guru-kulttuurilla olisi paljon annettavaa Suomalaisille hulluille herätysliikkeille, joihin katson joidenkin näiden eksoottisten suuntaustenkin kuuluvan. Voithan olla antautunut gurullesi, ja tavallaan jopa rakastaa häntä kaikella antaumuksella, kunhan pysyt omassa keskuksessasi. Ja taistelulajeissa se fyysinen harjoittelu auttaa meditatiivisen tilan syntymiseen. Itsekin mielelläni teen jotain fyysistä ennen hiljentymistä, jotta pää sitten todellakin olisi tyhjä, eikä tarvitsi enää meditaatiossa hokea sitä tai tätä. Toden totta, hienoa, että olet löytänyt itsellesi jotain tuollaista.

        Ja olet oikeassa, että nyt eläkkeellä voit vielä todellakin harjoittaa henkistä polkua. Tuon kun saisi läpi eläkeläisille laajemminkin, loppuisi masennuslääkkeiden ylensyönti maassa. Eikä ihmisiä tarvitsisi käännyttää mihinkään kultteihin tai guruihin edes. Mä nimittäin inhoan kaikkea käännyttämistä ja oman ns "totuuden" pakkosyöttöä toisten kurkusta alas.

        Ja nyt ymmärrän paremmin tuota “harjoittamista”….ihan hauskaa, tekisi varmasti monelle hyvää kokeilla erilaisia tapoja lähestyä toisia ihmisiä.

        Olen itse myös kiinnostunut myös Zen-lähestymistavasta, joskus toivoisin, et joku munkki voisi vaikka hypätä pääni päälle, et heräisin…:) esim. Bodhidharma, Sosan ja lao Tzu ovat mun sydäntäni lähellä…Joskus tein Tai Chi harjoituksia, mut nyt kiinnostaisi jokin fyysisempi juttu, aikidosta pelkään sen rikkovan mun selän. Osaatko suositella jotain?

        En ole ihan vielä eläkeläinen, vaikka eläkettä on minulle mielenterveydellisistä syistä joskus tarjottukin. Olen keski-ikäinen. Sori, että esitin maallisen ikäni vähän epäselvästi! ;)

        Nykyään eläkkeelle pääseekin, tai joutuukin aivan liian helposti. Ihmisiä ei kannusteta yrittämään siitäkin huolimatta, että on vaikeaa. Ei pitäs koskaan antaa periksi ihan ensi tilassa. Ihmsiä pitäskin opettaa taas uudelleen ajattelemaan näin! Ennen vanhaan oli itsestäänselvää, että periksi ei annettu. Ei ennen kuin kaikki toivo oli menetetty!

        Ymmärsit oikein taistelulajien harjoittamisen kokonaisvaltaisuuden. Taustalla pitää kuitenkin olla jotain muutakin, kuin vain muiden voittaminen. Itsensä voittaminen kyllä sisältyy niihin, mutta se jää usein hyvin epäselväksi kaiken sen muun rinnalla. Todellinen soturi on voittanut itsensä ja on siksi täysin voittamaton. Moni tietenkin sotkee siihen väkivaltaisuuden, ja se on "moukan tie"!

        Toista vahingoittaessaan ihminen vahongoittaakin oikeasti itseään. Ja niin tehdessään hän on joka kerta hävinnyt osapuoli. Ueshibakin sanoi, että hyökkääjä on aina hyökätessään hävinnyt jo etukäteen! Ei muistaakseni ihan noilla sanoilla, mutta samaa tarkoittaen.

        Eräässä tarinassa japanilainen miekkamestari esitteli poikiensa kykyjä vieraalle ja laittoi astian ansaksi ovensa päälle. Nuorin poika asteli ovesta ja ennen kuin astia osui maahan, oli tämä vetänyt miekkansa esiin ja rikkonut astian. Varsin vaikuttavaa totesi vieras. Seuraavaksi paikalle kutsuttiin vanhempi poika, joka otti astian ilmasta kiinni sitä rikkomatta. Viimeisenä saapui vanhin poika, joka otti astian oven päältä ja asteli sisälle. Kuka heistä oli paras?

        Tämä tarina osoittaa sen, että on paljon parempiakin ratkaisuja, kuin oman erityistaitonsa soveltaminen kaikissa tilanteissa. Taitavin miekkamieskin oli se, joka ei edes tarvinnut miekkaansa! Yksinkertaisia asioita, joiden oivaltaminen on silti monille vaikeaa. Elämää pitää kokea ja elää monelta eri kantilta. Yksipuolinen harjoittelu tiettyä päämäärää varten voi olla jopa haitallista!

        Eräs mies meni karateopettajan luokse ja kysyi tältä, kuinka kauan kestää tulla mestariksi? Mestari vastasi, että se kestää 10 vuotta. Mies kysyi sitten, että jos hän harjoittelee kaksi kertaa enemmän kuin muut, niin kestääkö se silloin 5 vuotta? Mestari vastasi, että silloin se kestääkin 20 vuotta!

        Tässä tarinassa yritetään taas osoittaa se, että liiallinen tuijottelu päämäärään on yksisilmäistä.

        Mielestäni nämä tarinat sopivat opetuksina hyvin myös meille länsimaalaisillekin. Taistelulajit ovat universaaleja ja niiden kautta viisauden opetteleminenkin on varsin käytännöllistä ja helppoakin.

        Eräs eläkeläinen, entinen yritysjohtaja meni aikoinaan Ueshiban luokse, kun Ueshibakin oli jo itsekin vanha mies. Hän sanoi Ueshiballe, että tuskinpa hän enää tulee mitään oppimaan? Hän on jo liian vanha ollakseen jossain vasta aloittelija. Ueshiba, vanha mies itsekin, sanoi että olkaamme sitten tänään yhdessä aloittelijoita, ja jo vuoden päästä Ueshiba myönsi tälle eläkeläiselle aikidossa mustan vyön. ;)

        >>Olen itse myös kiinnostunut myös Zen-lähestymistavasta, joskus toivoisin, et joku munkki voisi vaikka hypätä pääni päälle, et heräisin…:) esim. Bodhidharma, Sosan ja lao Tzu ovat mun sydäntäni lähellä…Joskus tein Tai Chi harjoituksia, mut nyt kiinnostaisi jokin fyysisempi juttu, aikidosta pelkään sen rikkovan mun selän. Osaatko suositella jotain?


      • sama hemmo
        Jännittävää kirjoitti:

        Ja sitten suufilainen kevennys, sorry englanniksi. Mulla nasruddin on oikeasti suufilainen mystikkojuttu, jossa luulet kuulevasi vitsin, mutta ne aina sisältävät jonkin koanin. Tää siihen perhe-elämän ja meditaation yhdistämisen taiteeseen...:)

        Mulla Nasruddin's twenty-fifth wedding anniversary came, and he was going out of his house that day. His wife felt a little peeved, because she was expecting he would do something and he was just moving in a routine way. So she asked, "Nasruddin, have you forgotten what day it is?"
        Nasruddin said, "I know."
        Then she said, "Then do something unusual!"
        Nasrudin thought and said, "How about two minutes of silence?"

        Noin lyhyen tarinan jaksan minäkin enkuksi vielä lukea!!!

        Aika tuttu juttu! Olen naimisissa....

        Ei kai tuohon voi muuta enää oikein sanoa? ;)

        Sufit olikin varsin edistyksellisiä joskus 1500-luvulla. Muistaakseni heidätkin yritettiin hävittää kokonaan maan päältä? Muut muslimit ei vissiin oikein tykänneet heidän jutuistaan? On se kumma miten kaikki hyvä yritetään aina kitkeä pois "parempien" toimesta! Tai ei siinäkään mitään kummaa ole, jos vaan yhtään ymmärtää tätä porukkaa. Kaiken hyvänhän ne aina tappaa ja tuhoo kun laumassaan uhoo!!! :/

        Onneksi tänne syntyy kuitenkin aina tilalle uusi joukko ihmisiä, jotka palauttaa sen kaiken tuhotun jälleen kunniaansa! Ja vielä entistäkin ehompana! ;)


      • Jännittävää
        sama hemmo kirjoitti:

        En ole ihan vielä eläkeläinen, vaikka eläkettä on minulle mielenterveydellisistä syistä joskus tarjottukin. Olen keski-ikäinen. Sori, että esitin maallisen ikäni vähän epäselvästi! ;)

        Nykyään eläkkeelle pääseekin, tai joutuukin aivan liian helposti. Ihmisiä ei kannusteta yrittämään siitäkin huolimatta, että on vaikeaa. Ei pitäs koskaan antaa periksi ihan ensi tilassa. Ihmsiä pitäskin opettaa taas uudelleen ajattelemaan näin! Ennen vanhaan oli itsestäänselvää, että periksi ei annettu. Ei ennen kuin kaikki toivo oli menetetty!

        Ymmärsit oikein taistelulajien harjoittamisen kokonaisvaltaisuuden. Taustalla pitää kuitenkin olla jotain muutakin, kuin vain muiden voittaminen. Itsensä voittaminen kyllä sisältyy niihin, mutta se jää usein hyvin epäselväksi kaiken sen muun rinnalla. Todellinen soturi on voittanut itsensä ja on siksi täysin voittamaton. Moni tietenkin sotkee siihen väkivaltaisuuden, ja se on "moukan tie"!

        Toista vahingoittaessaan ihminen vahongoittaakin oikeasti itseään. Ja niin tehdessään hän on joka kerta hävinnyt osapuoli. Ueshibakin sanoi, että hyökkääjä on aina hyökätessään hävinnyt jo etukäteen! Ei muistaakseni ihan noilla sanoilla, mutta samaa tarkoittaen.

        Eräässä tarinassa japanilainen miekkamestari esitteli poikiensa kykyjä vieraalle ja laittoi astian ansaksi ovensa päälle. Nuorin poika asteli ovesta ja ennen kuin astia osui maahan, oli tämä vetänyt miekkansa esiin ja rikkonut astian. Varsin vaikuttavaa totesi vieras. Seuraavaksi paikalle kutsuttiin vanhempi poika, joka otti astian ilmasta kiinni sitä rikkomatta. Viimeisenä saapui vanhin poika, joka otti astian oven päältä ja asteli sisälle. Kuka heistä oli paras?

        Tämä tarina osoittaa sen, että on paljon parempiakin ratkaisuja, kuin oman erityistaitonsa soveltaminen kaikissa tilanteissa. Taitavin miekkamieskin oli se, joka ei edes tarvinnut miekkaansa! Yksinkertaisia asioita, joiden oivaltaminen on silti monille vaikeaa. Elämää pitää kokea ja elää monelta eri kantilta. Yksipuolinen harjoittelu tiettyä päämäärää varten voi olla jopa haitallista!

        Eräs mies meni karateopettajan luokse ja kysyi tältä, kuinka kauan kestää tulla mestariksi? Mestari vastasi, että se kestää 10 vuotta. Mies kysyi sitten, että jos hän harjoittelee kaksi kertaa enemmän kuin muut, niin kestääkö se silloin 5 vuotta? Mestari vastasi, että silloin se kestääkin 20 vuotta!

        Tässä tarinassa yritetään taas osoittaa se, että liiallinen tuijottelu päämäärään on yksisilmäistä.

        Mielestäni nämä tarinat sopivat opetuksina hyvin myös meille länsimaalaisillekin. Taistelulajit ovat universaaleja ja niiden kautta viisauden opetteleminenkin on varsin käytännöllistä ja helppoakin.

        Eräs eläkeläinen, entinen yritysjohtaja meni aikoinaan Ueshiban luokse, kun Ueshibakin oli jo itsekin vanha mies. Hän sanoi Ueshiballe, että tuskinpa hän enää tulee mitään oppimaan? Hän on jo liian vanha ollakseen jossain vasta aloittelija. Ueshiba, vanha mies itsekin, sanoi että olkaamme sitten tänään yhdessä aloittelijoita, ja jo vuoden päästä Ueshiba myönsi tälle eläkeläiselle aikidossa mustan vyön. ;)

        >>Olen itse myös kiinnostunut myös Zen-lähestymistavasta, joskus toivoisin, et joku munkki voisi vaikka hypätä pääni päälle, et heräisin…:) esim. Bodhidharma, Sosan ja lao Tzu ovat mun sydäntäni lähellä…Joskus tein Tai Chi harjoituksia, mut nyt kiinnostaisi jokin fyysisempi juttu, aikidosta pelkään sen rikkovan mun selän. Osaatko suositella jotain?

        No vähän ajattelinkin, et hirveen vanhana et ehkä ole kuitenkaan jossain aikido-matoilla sekoile…

        Kiitos tarinoista,hauskoja…näitä tarvitaan, se ydin menee paremmin perille kuin paasaus.
        Muuten, taistelulajit sopisivat filosofiansa puolesta ihmisille siksikin, että ne on vuosituhansien saatossa koeteltu selkeiksi jutuiksi. ja kuoleman mahdollisuuden tuominen tähän hetkeen, tekee susta varmasti valppaan ja läsnäolevan. Tos on- kait- hienoa myös se, et samalla hetkellä pitää luopua (antautua) väkivallattomuudesta, jotenkin- kait- relata siis.

        Mähän kysyin sulta, joten vastasit vain kysymykseen, eikä se siis mikään juhlapuhe ollut.
        Hauska juttu on, et olin ajatellut muuten mennä kuntonyrkkeilemään, koska näiden meditaatiojuttujen (vaikka munkin jutut ovat fyysisiä) lisäksi tarvitsisin vähän “kovempaa kamaa”, ihan vain sen takia, et mulla on energiaa niin paljon, et välillä on vaikeuksia miettiä mihin sen laittaisi “rakentavasti”. Noh, saa nähdä mihin päädyn. Oli hauska jutella.

        Se ihminen, joka multa kysyi mun mielenkiinnon kohteista ei koskaan ilmestynyt sitten juttelemaan. Mut hyvä näin.


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        No vähän ajattelinkin, et hirveen vanhana et ehkä ole kuitenkaan jossain aikido-matoilla sekoile…

        Kiitos tarinoista,hauskoja…näitä tarvitaan, se ydin menee paremmin perille kuin paasaus.
        Muuten, taistelulajit sopisivat filosofiansa puolesta ihmisille siksikin, että ne on vuosituhansien saatossa koeteltu selkeiksi jutuiksi. ja kuoleman mahdollisuuden tuominen tähän hetkeen, tekee susta varmasti valppaan ja läsnäolevan. Tos on- kait- hienoa myös se, et samalla hetkellä pitää luopua (antautua) väkivallattomuudesta, jotenkin- kait- relata siis.

        Mähän kysyin sulta, joten vastasit vain kysymykseen, eikä se siis mikään juhlapuhe ollut.
        Hauska juttu on, et olin ajatellut muuten mennä kuntonyrkkeilemään, koska näiden meditaatiojuttujen (vaikka munkin jutut ovat fyysisiä) lisäksi tarvitsisin vähän “kovempaa kamaa”, ihan vain sen takia, et mulla on energiaa niin paljon, et välillä on vaikeuksia miettiä mihin sen laittaisi “rakentavasti”. Noh, saa nähdä mihin päädyn. Oli hauska jutella.

        Se ihminen, joka multa kysyi mun mielenkiinnon kohteista ei koskaan ilmestynyt sitten juttelemaan. Mut hyvä näin.

        ai joo vielä... sun pointtisi siitä, ettei egoa pidäkkään heti dropata on juuri näin munkin mielestä. Vasta kaiken ponnistelun jälkeen, kun kaikki on tehty. Sit vasta se on mahdollista. Unohdin sanoa, et hyvä kun muistutit (muutenhan ei ole mitä dropata:)....).


      • :)
        Jännittävää kirjoitti:

        "kuka olet." Taitaa olla Shri Ramana Marshin elämäntyö ja hyvä mantra, jos kysymyksen todella tekee itselleen intensiteetillä yhä uudelleen ja uudelleen.
        Transsi ja tai hypnoosi auttaa meditaatiossa ainoastaan, jos pyrit syventämään rentoutumista, valppaus ja tietoisuus pitää säilyä siinäkin.

        Aika mielenkiintoista, jos pystyi puhumaan itsesi ulos skitsofreniasta. Toivottavasti sinulla kuitenkin oli terapeutti tukena. En oikein pysty tuohon kommentoimaan muuta kuin, että toivon myös sinun pitävän ekstrahyvää huolta itsestäsi.

        En tiedä olenko romantikko, mutta toki rakkauden kokeminen auttaa meditaatiossa, jonkinlainen universaalinen rakkaus on tietenkin aina suurempi kokemus kuin vain kahden ihmisen välinen juttu, mutta eivät sulje toisiaan pois. Rakkauttahan kyllä kuvataan hulluksi tulemisena (jopa biologisena prosessina), mutta se riski kannattaa aina ottaa - tietoisesti tietty. Kuvaat tunteita illuusioina, kuten ystäväni

        “What is wrong….The love in hate?
        God don't give a fuck?”

        Jep, jep…mutta ei niistäkään pääse tai tule edes tietoiseksi, muuta kuin tuntemalla mahdollisimman intensiivisesti – jotta ne tunnistaa eli tiedostaa…ja voisi sitten kokea (=enemmän kuin tuntea) jotain syvällisempää. Mulla se tiedostaminen laahaa aina ja aina perässä, jonkinlainen somnabulisti kun näytän olevan. Mulle oma “tietön tieni” on ihan tasan oikea, “kadotettu tapaus” olen, koska tältä ei ole enää paluuta. Mutta elämä onkin jännittävää:)

        Miten harjoitat noita jaloutta, oikeamielisyyttä ja viisauttakin? Eikö viisas voi olla vasta, kun se viisaus on sinussa riittävästi kasvanut? Tai eikö toisia kohtaan ole hyvä (tai oikeamielinen), kun sisällä on hyvä olo, josta voi ikään kuin toimia "hyvin"? Eikö tällaisten ominaisuuksien harjoittaminen ole itsepetosta, esim. toimii ns viisaasti, vaikka se olisi vain jonkinlaista näyttelemistä, joka ei kumpua sinusta spontaanisti? Vai miten sen teet ihan konkreettisesti?

        kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, punnitsen asiaa näitä periaatteita vasten.(totuudenmukaisuus,laupeus,kärsivällisyys)
        voinko jotenkin toimia niin, että asia kääntyisi enemmän todenmukaiseksi,
        jotta siihen sisältyisi enemmän anteeksiantoa ja asianomaiset saavuttaisivat suurempaa kärsivällisyyttä..? kuinka voisin itse olla kärsivällisempi asian suhteen.. yleensä reagoin spontaanisti
        (koska pyrin totuudenmukaisuuteen) tilanteisiin, mutta pyrin kontrolloimaan puhettani, jotta tulisin paremmin ymmärretyksi. yritän aktiivisesti välttää ns pahan puhumista.
        on erittäin vaikeaa olla suuttumatta kun varpailleni astutaan (koska olen harjoitellut hiiltymistä yli 30 v ) mutta se on mahdollista. se on vielä vaikeampaa kestää, kun lasta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. nämä ovat vaikeita tilanteita, mutta jokainen voitto on askel ylöspäin.
        näin harjoitukseni näkyy ulospäin.
        sentimentaalinen rakkaus ja kiintymys on toinen asia mikä tuottaa minulle ongelmia.
        tiedän suuren myötätunnon (=laupeuden) olevan kaikille parasta, mutta olen niin kiintynyt elämäni aikana kaikkiin näihin asioihin, että on äärimmäisen vaikea päästää niistä irti.
        parasta olisi lopettaa kiintymys kokonaan. tämä ei tarkoita etteikö yhä voisi tehdä aivan samoja
        asioita. tarkoitus ei siis ole luopua varsinaisesti mistään fyysisestä, vaan itse kiintymyksestä asioihin.

        harjoituksessa on kuitenkin paradoksi, joka jokaisen on ratkaistava;
        on fakta, että puuttumalla johonkin asiaan saattaakin vahingossa tehdä pahan teon. en voi mitenkään tietää varmasti, että toimin oikein puuttuessani. voi vaikkapa olla, että ryöstetyllä ja ryöstäjällä oli kohtalonsuhde tai karmavelka ja minä tein pahan teon estäessäni karman maksun.
        silti maailmassa on kaikenlaista pahuutta mitä ei pidä hyväksyä. jos näet jotakuta tehtävän hengettömäksi niin puututko? milloin sitten puutut jos et nyt?
        miten ratkaiset paradoksin?

        ja kyllä ne mestarit valitsevat omat oppilaansa. he näkevät kuka pystyy kehittymään.
        ei heillä ole mitään syytä myydä tai "antaa helmiä sioille" . valaistuminen ansaitaan.


      • :)
        sama tyyppi kirjoitti:

        Roomalaiset sanoivat muistaakseni: "Tunne itsesi!".

        Itse en ole jaksanut oikein innostua noista intialaisista guruista. Olen jotenkin valinnut elämässäni "soturin tien", ja se ei oikein sovi tuohon Intia meininkiin. Ehkä olen sitten jonkinlainen "soturisielu"? Ollut sitä jo ihan lapsesta saakka, jolloin olin suorastaan pelottavan kiinnostunut kaikesta sotimiseen liittyvästä. No, lapselle se voidaan kai vielä sallia? Mielummin sotahullu lapsena, kuin aikuisena! ;)

        Dalai Lamakin muuten kertoi olleensa myös lapsena hyvin viehättänyt sotalaitteista. Katseli kuulemma haltioituneena niiden kuvia sanomalehdistä.

        Idässä lähinnä meikäläistä onkin jaappanilaisten ja kiinalaisten harjoittamat taistelulajit. Ne jutut uppoo muhun vielä näin kypsässä aikuisiässäkin. Soturinhan pitää valmistautua äärimmäiseen haasteeseen, kuoleman halveksemiseen ja sen kohtaamiseen tyynellä mielellä. Intiaanisoturitkin sanoivat ennen sotaan lähtöään: "Tänään on hyvä päivä kuolla!" ja aloittivat kuolinlaulunsa. Samurailla oli samantapainen suhtautuminen kuolemaan. "Elä täällä tänään, koska et välttämättä ole enää täällä huomispäivänä!"

        Ja tämä äärimmäinen haaste vaatii sitä, että soturin on opittava kaikki mahdolliset taidot voittaakseen pelkonsa ja kohdatakseen kuoleman rauhallisin mielin. Mikään taito ei ole täysin turha kuoleman edessä! Oli se sitten mitä tahansa! Jatkuva harjoittelu on välttämätöntä!

        Todellinen soturiushan ei ole oikeasti tietenkään mitään väkivallan ihannoimista. Maailma on täynnä muitakin vaaroja, kuin väkivalta. Ihmisiä pitää myös suojella monin eri tavoin.

        Soturius on toimimista, sekä ei-toimimista. Aikidon kehittäjä Ueshiba meditoi kylmissä lähteissä ja harjoitti mieltään monin eri tavoin. Hän osallistui myös Japanin ja Venäjän väliseen sotaan, oli lähellä joutua Mongolian matkallaan kiinalaisten teloittamaksi, ja eli muutenkin varsin erikoisen elämän. Hänestä sanottiin, että hän olisi sielu, joita syntyy maan päälle vain kerran viidessä sadassa vuodessa. No, se on vain mielestäni hupsua uskoa, joka näihin suuresti kunnioitettuhin mestareihin usein vain liitetetään.

        Itämaissa ja varsinkin Japanissa kaikenlainen auktoriteettiusko on ollut aina suosiossa. Sitä ei katsottu hyvällä, että joku vaihtoi opettajaansa ja siihen suhtautuminen on yhä vieläkin aika nihkeää. Nykyään ihmiset kuitenkin kulkevat opettajasta toiseen oppiakseen Ueshiban kehittämää Aikidoakin.

        Itse hieman vierastankin kaikenlaisten auktoriteettien asettamista itselleen. Opettaja on hyvä, jos hänen oppilaansa ovat hyviä. Opettaja voidaankin arvioida oppilaidensa perusteella. Opettaja, joka ei arvosta oppilaitaan, ei ansaitse oppilaidensakaan arvostusta. Näkisin, että auktoriteettien aika alkaakin olla jo vähitellen ohitse. Osaavia ihmisiä kuitenkin tullaan aina arvostamaan. Ajat muuttuvat selvästi siihen suuntaan, että ihmiset alkavat olla enemmänkin itseoppineita, kuin kenenkään opettajan seuraajia. Mielestäni tämä sama pätee myös kaikenlaiseen henkiseen guruiluunkin.

        Ajattelin tässä nyt tuoda esiin sen miten itse suhtaudun "guruiluun". Ueshiba on siinä mielessä hyvä esimerkki, että hän koki sotaa ja monia asioita, jotka antavat hänelle hyvin suuren uskottavuuden siitä mitä hän puhui ja opetti. Ueshiba kertoo itse myös valaistuneensa ja kuvailee sitä yksityiskohtaisesti. Sekin löytyy täältä netistä jostain, mutta en nyt jaksa alkaa sitä etsimään. Korostan, että en pidä Ueshibaa minään jumalana, enkä edes puoli sellaisena. Ne, joita valaistuminen jaksaa kiinnostaa, voivat kuitenkin pitää sitä kertomusta varsin mielenkiintoisena. Ueshibaan verrattuna kaikenmaailman nykygurut tuntuvat kuitenkin aika pikku pojilta, jotka jorisevat välillä toki varsin viisaitakin, mutta heissä ei ole kuitenkaan "sitä jotain". Olen katsellut heidän esiintymistään YouTubessa ja täytyy sanoa, että ainakaan minuun he eivät ole tehneet minkäänlaista vaikutusta! :/

        Ymmärrän kyllä, että monet ihmiset heistäkin kuitenkin pitävät. Jokainen valitkoon omat ihailunsa kohteet. Turha sitten kuitenkaan valittaa, jos joutuu pettymään! :/

        Olen kyllä sitä mieltä, että persoonien ihaileminen on aika turhaa touhua!

        Tämä tekstini oli nyt vaan tällainen pieni johdanto omaan ajatteluuni. Paljon jäi sanomatta, mutta ehkä ei kannata ihan kaikkea vielä sanoakaan?

        Vastaan kysymyksiisi paremmin seuraavassa viestissäni.

        mutta ei korkeimmille tasoille.
        kun katsotte youtubesta hänen videoitaan, huomatkaa kuinka hän hallitsee
        täydellisesti vastustajan tasapainoa. syntyy illuusio jossa toinen kaatuu lähes koskematta.
        kyse ei ole feikistä.


      • :)
        Jännittävää kirjoitti:

        ai joo vielä... sun pointtisi siitä, ettei egoa pidäkkään heti dropata on juuri näin munkin mielestä. Vasta kaiken ponnistelun jälkeen, kun kaikki on tehty. Sit vasta se on mahdollista. Unohdin sanoa, et hyvä kun muistutit (muutenhan ei ole mitä dropata:)....).

        itse pidetään loppuun saakka. sinä olet se.
        (tosin vasta sitten lopussa)


      • Jännittävää
        :) kirjoitti:

        kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, punnitsen asiaa näitä periaatteita vasten.(totuudenmukaisuus,laupeus,kärsivällisyys)
        voinko jotenkin toimia niin, että asia kääntyisi enemmän todenmukaiseksi,
        jotta siihen sisältyisi enemmän anteeksiantoa ja asianomaiset saavuttaisivat suurempaa kärsivällisyyttä..? kuinka voisin itse olla kärsivällisempi asian suhteen.. yleensä reagoin spontaanisti
        (koska pyrin totuudenmukaisuuteen) tilanteisiin, mutta pyrin kontrolloimaan puhettani, jotta tulisin paremmin ymmärretyksi. yritän aktiivisesti välttää ns pahan puhumista.
        on erittäin vaikeaa olla suuttumatta kun varpailleni astutaan (koska olen harjoitellut hiiltymistä yli 30 v ) mutta se on mahdollista. se on vielä vaikeampaa kestää, kun lasta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. nämä ovat vaikeita tilanteita, mutta jokainen voitto on askel ylöspäin.
        näin harjoitukseni näkyy ulospäin.
        sentimentaalinen rakkaus ja kiintymys on toinen asia mikä tuottaa minulle ongelmia.
        tiedän suuren myötätunnon (=laupeuden) olevan kaikille parasta, mutta olen niin kiintynyt elämäni aikana kaikkiin näihin asioihin, että on äärimmäisen vaikea päästää niistä irti.
        parasta olisi lopettaa kiintymys kokonaan. tämä ei tarkoita etteikö yhä voisi tehdä aivan samoja
        asioita. tarkoitus ei siis ole luopua varsinaisesti mistään fyysisestä, vaan itse kiintymyksestä asioihin.

        harjoituksessa on kuitenkin paradoksi, joka jokaisen on ratkaistava;
        on fakta, että puuttumalla johonkin asiaan saattaakin vahingossa tehdä pahan teon. en voi mitenkään tietää varmasti, että toimin oikein puuttuessani. voi vaikkapa olla, että ryöstetyllä ja ryöstäjällä oli kohtalonsuhde tai karmavelka ja minä tein pahan teon estäessäni karman maksun.
        silti maailmassa on kaikenlaista pahuutta mitä ei pidä hyväksyä. jos näet jotakuta tehtävän hengettömäksi niin puututko? milloin sitten puutut jos et nyt?
        miten ratkaiset paradoksin?

        ja kyllä ne mestarit valitsevat omat oppilaansa. he näkevät kuka pystyy kehittymään.
        ei heillä ole mitään syytä myydä tai "antaa helmiä sioille" . valaistuminen ansaitaan.

        Siis täh?

        “kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, punnitsen asiaa näitä periaatteita vasten.(totuudenmukaisuus,laupeus,kärsivällisyys)
        voinko jotenkin toimia niin, että asia kääntyisi enemmän todenmukaiseksi,
        jotta siihen sisältyisi enemmän anteeksiantoa ja asianomaiset saavuttaisivat suurempaa kärsivällisyyttä..? kuinka voisin itse olla kärsivällisempi asian suhteen.. yleensä reagoin spontaanisti”

        Tää sun kuvaama tilanne/tavoittelu tai luonteen piirteet tms. on ihanne, ei todellinen totuus mitä tapahtuu sinun tai minun sisällä… siksi mä arvasinkin, ettei se toimi kuin parhaimmillaan pinnallisella tasolla.

        parempi huomata koko prosesessi kaikkine onnettomine yksityiskohtineen…siis mun kokemuksesta. ja vain huomata. Nyt en siis sano et hyvä tai paha....huomata.

        “sentimentaalinen rakkaus ja kiintymys on toinen asia mikä tuottaa minulle ongelmia.”

        Oot mielessäs, mä ainakin rakastan aina niin paljon kuin voin. Toi on höpön löpöä, paitsi jos et ole rehellinen…

        “että puuttumalla johonkin asiaan saattaakin vahingossa tehdä pahan teon. en voi mitenkään tietää varmasti, että toimin oikein puuttuessani. voi vaikkapa olla, että ryöstetyllä ja ryöstäjällä oli kohtalonsuhde tai karmavelka ja minä tein pahan teon estäessäni karman maksun.”

        Älä siis puutu toisten kohtaloihin, oli ne “hyvää” tai “pahaa”, yhtä huono juttu . Täs mullakin on paljon opeteltavaa. Älä silti ala lampaaksi. Musta sitä eroa on sairaan vaikeata nähdä, olet näköjään miettinyt samaa.

        Voi olla, et mestarit valitsevat omansa. Itselleni se olisi suuri kunnia, kun satun rakastamaan ja arvotamaan omaani yli kaiken. Mut en tiedä. En usko, et valaistumine “ansaitaan”, eihän rakkauttakaan tai luovuutta ansaita. Rakkautta ja luovuutta….tai viisautta voit kait vain jakaa….sit kun sitä on liikaa.


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        Siis täh?

        “kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, punnitsen asiaa näitä periaatteita vasten.(totuudenmukaisuus,laupeus,kärsivällisyys)
        voinko jotenkin toimia niin, että asia kääntyisi enemmän todenmukaiseksi,
        jotta siihen sisältyisi enemmän anteeksiantoa ja asianomaiset saavuttaisivat suurempaa kärsivällisyyttä..? kuinka voisin itse olla kärsivällisempi asian suhteen.. yleensä reagoin spontaanisti”

        Tää sun kuvaama tilanne/tavoittelu tai luonteen piirteet tms. on ihanne, ei todellinen totuus mitä tapahtuu sinun tai minun sisällä… siksi mä arvasinkin, ettei se toimi kuin parhaimmillaan pinnallisella tasolla.

        parempi huomata koko prosesessi kaikkine onnettomine yksityiskohtineen…siis mun kokemuksesta. ja vain huomata. Nyt en siis sano et hyvä tai paha....huomata.

        “sentimentaalinen rakkaus ja kiintymys on toinen asia mikä tuottaa minulle ongelmia.”

        Oot mielessäs, mä ainakin rakastan aina niin paljon kuin voin. Toi on höpön löpöä, paitsi jos et ole rehellinen…

        “että puuttumalla johonkin asiaan saattaakin vahingossa tehdä pahan teon. en voi mitenkään tietää varmasti, että toimin oikein puuttuessani. voi vaikkapa olla, että ryöstetyllä ja ryöstäjällä oli kohtalonsuhde tai karmavelka ja minä tein pahan teon estäessäni karman maksun.”

        Älä siis puutu toisten kohtaloihin, oli ne “hyvää” tai “pahaa”, yhtä huono juttu . Täs mullakin on paljon opeteltavaa. Älä silti ala lampaaksi. Musta sitä eroa on sairaan vaikeata nähdä, olet näköjään miettinyt samaa.

        Voi olla, et mestarit valitsevat omansa. Itselleni se olisi suuri kunnia, kun satun rakastamaan ja arvotamaan omaani yli kaiken. Mut en tiedä. En usko, et valaistumine “ansaitaan”, eihän rakkauttakaan tai luovuutta ansaita. Rakkautta ja luovuutta….tai viisautta voit kait vain jakaa….sit kun sitä on liikaa.

        Siis tarkoitan, et on tyhmää tehdä eroa "sentimentaalisen" rakkauden tai jonkun muun rakkauden välillä. Kun tuntee, tai mieluiten kokee rakautta, on se tietenkin rakkauttam jota AINA kannattaa kokea....samoin kuin energia on energia on energiaa...joko sitä on tai sitä on toisilla vähän...


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        Siis tarkoitan, et on tyhmää tehdä eroa "sentimentaalisen" rakkauden tai jonkun muun rakkauden välillä. Kun tuntee, tai mieluiten kokee rakautta, on se tietenkin rakkauttam jota AINA kannattaa kokea....samoin kuin energia on energia on energiaa...joko sitä on tai sitä on toisilla vähän...

        Olis kiva, jos muutkin jaksais kommentoida...ei tarvitse lukea koko roskaa...:) tehän ootte näköjään täällä muutenkin.


      • sama hemmo
        :) kirjoitti:

        kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, punnitsen asiaa näitä periaatteita vasten.(totuudenmukaisuus,laupeus,kärsivällisyys)
        voinko jotenkin toimia niin, että asia kääntyisi enemmän todenmukaiseksi,
        jotta siihen sisältyisi enemmän anteeksiantoa ja asianomaiset saavuttaisivat suurempaa kärsivällisyyttä..? kuinka voisin itse olla kärsivällisempi asian suhteen.. yleensä reagoin spontaanisti
        (koska pyrin totuudenmukaisuuteen) tilanteisiin, mutta pyrin kontrolloimaan puhettani, jotta tulisin paremmin ymmärretyksi. yritän aktiivisesti välttää ns pahan puhumista.
        on erittäin vaikeaa olla suuttumatta kun varpailleni astutaan (koska olen harjoitellut hiiltymistä yli 30 v ) mutta se on mahdollista. se on vielä vaikeampaa kestää, kun lasta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. nämä ovat vaikeita tilanteita, mutta jokainen voitto on askel ylöspäin.
        näin harjoitukseni näkyy ulospäin.
        sentimentaalinen rakkaus ja kiintymys on toinen asia mikä tuottaa minulle ongelmia.
        tiedän suuren myötätunnon (=laupeuden) olevan kaikille parasta, mutta olen niin kiintynyt elämäni aikana kaikkiin näihin asioihin, että on äärimmäisen vaikea päästää niistä irti.
        parasta olisi lopettaa kiintymys kokonaan. tämä ei tarkoita etteikö yhä voisi tehdä aivan samoja
        asioita. tarkoitus ei siis ole luopua varsinaisesti mistään fyysisestä, vaan itse kiintymyksestä asioihin.

        harjoituksessa on kuitenkin paradoksi, joka jokaisen on ratkaistava;
        on fakta, että puuttumalla johonkin asiaan saattaakin vahingossa tehdä pahan teon. en voi mitenkään tietää varmasti, että toimin oikein puuttuessani. voi vaikkapa olla, että ryöstetyllä ja ryöstäjällä oli kohtalonsuhde tai karmavelka ja minä tein pahan teon estäessäni karman maksun.
        silti maailmassa on kaikenlaista pahuutta mitä ei pidä hyväksyä. jos näet jotakuta tehtävän hengettömäksi niin puututko? milloin sitten puutut jos et nyt?
        miten ratkaiset paradoksin?

        ja kyllä ne mestarit valitsevat omat oppilaansa. he näkevät kuka pystyy kehittymään.
        ei heillä ole mitään syytä myydä tai "antaa helmiä sioille" . valaistuminen ansaitaan.

        Joku viisas sanoi joskus "uskalla elää"!

        Se vois olla hyvä ohje sulle ja tietenkin kaikille meille muillekin. Rohkeus on aina oikein ja seuraa aina myös sisimpäsi ääntä.

        Ihmiset yrittävät usein vain kesyttää tuulta miettiessään tekemisiään ja kaikkihan me tiedämme, että tuulta on mahdoton kesyttää. Se tulee ja menee miten haluaa. Voimme vain yrittää virittää purjeemme oikein, jotta saisimme siitä täyden hyödyn irti. Antaa siis asioidenkin tulla ja mennä. Virheetkin sallitaan! Kreikkalainen vastine synnillekin tarkoittaa vain yksinkertaisesti "ohilaukausta". Ammu siis uudelleen ja uudelleen, ja lopulta osut varmasti maaliisi. Itse en muuten pidä yhtään tuliaseista, mutta varsijouset ovat hienoja... ;)

        Uskalla myös tuntea ja ymmärtää kaikkia tunteitasi. Ei ole väärää tunnetta, on vain huonoja hetkiä niiden esille tuomiseen. Tunteidenkin pitää vain antaa tulla ja mennä. Ei pidä jäädä kiinni mihinkään tunteeseen. Moni on jäänyt rakkaudenkin tunteeseen kiinni ja jäänyt sille tielleen. Luullut löytäneensä onnen, mutta onkin löytänyt vain tuulisen paikan. Rakentanut majansa sille kohtalokkain seurauksin. Rakasta, mutta älä kuitenkaan yritä rakastaa liikaa.

        Itse olen myös kova kiintymään asioihin, ihmisiin ja materiaankin. Välillä olisi hyvä kuitenkin menettää nämä kaikki! Olen kyllä vuosikymmenien aikana opetellut päästämään kaikesta myös irti. Köyhyyskin on hyvä juttu tässä suhteessa. Eikä kannata alkaa pitämään itseään missään kovin hyvänäkään. Omiin saavutuksiinsakin kannattaa suhtautua lähes täysin välinpitämättömästi. Kun täältä lähtee, niin mitään ei jää sen suuremmin täältä kaipaamaan. Kuolema on silloin hyvin helppo.

        Hyvyyskin kyllä palkitaan, joten kun parhaasi teet, niin kukaan ei voi sinua silloin tuomita. Kukaan tuskin tuomitsee sinua yhtään mistään, ellet tee sitä sitten itse. Kun silmät aukenevat, niin silloin kyllä joutuu katsomaan silmästä silmään sitä mitä maan päällä muille aiheutti. Sillä hetkellä voit huokaista, että et luovuttanut, vaikka sinusta kaikki hyvyys tuntuikin turhalta ja maailma niin kovin epäoikeudenmukaiselta. Tiedät sillä hetkellä eläneesi hyvän ja oikeamielisen elämän! ;)

        >>on fakta, että puuttumalla johonkin asiaan saattaakin vahingossa tehdä pahan teon. en voi mitenkään tietää varmasti, että toimin oikein puuttuessani. voi vaikkapa olla, että ryöstetyllä ja ryöstäjällä oli kohtalonsuhde tai karmavelka ja minä tein pahan teon estäessäni karman maksun.
        silti maailmassa on kaikenlaista pahuutta mitä ei pidä hyväksyä. jos näet jotakuta tehtävän hengettömäksi niin puututko? milloin sitten puutut jos et nyt?
        miten ratkaiset paradoksin?


      • sama äijä
        :) kirjoitti:

        kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta, punnitsen asiaa näitä periaatteita vasten.(totuudenmukaisuus,laupeus,kärsivällisyys)
        voinko jotenkin toimia niin, että asia kääntyisi enemmän todenmukaiseksi,
        jotta siihen sisältyisi enemmän anteeksiantoa ja asianomaiset saavuttaisivat suurempaa kärsivällisyyttä..? kuinka voisin itse olla kärsivällisempi asian suhteen.. yleensä reagoin spontaanisti
        (koska pyrin totuudenmukaisuuteen) tilanteisiin, mutta pyrin kontrolloimaan puhettani, jotta tulisin paremmin ymmärretyksi. yritän aktiivisesti välttää ns pahan puhumista.
        on erittäin vaikeaa olla suuttumatta kun varpailleni astutaan (koska olen harjoitellut hiiltymistä yli 30 v ) mutta se on mahdollista. se on vielä vaikeampaa kestää, kun lasta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. nämä ovat vaikeita tilanteita, mutta jokainen voitto on askel ylöspäin.
        näin harjoitukseni näkyy ulospäin.
        sentimentaalinen rakkaus ja kiintymys on toinen asia mikä tuottaa minulle ongelmia.
        tiedän suuren myötätunnon (=laupeuden) olevan kaikille parasta, mutta olen niin kiintynyt elämäni aikana kaikkiin näihin asioihin, että on äärimmäisen vaikea päästää niistä irti.
        parasta olisi lopettaa kiintymys kokonaan. tämä ei tarkoita etteikö yhä voisi tehdä aivan samoja
        asioita. tarkoitus ei siis ole luopua varsinaisesti mistään fyysisestä, vaan itse kiintymyksestä asioihin.

        harjoituksessa on kuitenkin paradoksi, joka jokaisen on ratkaistava;
        on fakta, että puuttumalla johonkin asiaan saattaakin vahingossa tehdä pahan teon. en voi mitenkään tietää varmasti, että toimin oikein puuttuessani. voi vaikkapa olla, että ryöstetyllä ja ryöstäjällä oli kohtalonsuhde tai karmavelka ja minä tein pahan teon estäessäni karman maksun.
        silti maailmassa on kaikenlaista pahuutta mitä ei pidä hyväksyä. jos näet jotakuta tehtävän hengettömäksi niin puututko? milloin sitten puutut jos et nyt?
        miten ratkaiset paradoksin?

        ja kyllä ne mestarit valitsevat omat oppilaansa. he näkevät kuka pystyy kehittymään.
        ei heillä ole mitään syytä myydä tai "antaa helmiä sioille" . valaistuminen ansaitaan.

        >>ja kyllä ne mestarit valitsevat omat oppilaansa. he näkevät kuka pystyy kehittymään.
        ei heillä ole mitään syytä myydä tai "antaa helmiä sioille" . valaistuminen ansaitaan.


      • sama jäppinen
        Jännittävää kirjoitti:

        No vähän ajattelinkin, et hirveen vanhana et ehkä ole kuitenkaan jossain aikido-matoilla sekoile…

        Kiitos tarinoista,hauskoja…näitä tarvitaan, se ydin menee paremmin perille kuin paasaus.
        Muuten, taistelulajit sopisivat filosofiansa puolesta ihmisille siksikin, että ne on vuosituhansien saatossa koeteltu selkeiksi jutuiksi. ja kuoleman mahdollisuuden tuominen tähän hetkeen, tekee susta varmasti valppaan ja läsnäolevan. Tos on- kait- hienoa myös se, et samalla hetkellä pitää luopua (antautua) väkivallattomuudesta, jotenkin- kait- relata siis.

        Mähän kysyin sulta, joten vastasit vain kysymykseen, eikä se siis mikään juhlapuhe ollut.
        Hauska juttu on, et olin ajatellut muuten mennä kuntonyrkkeilemään, koska näiden meditaatiojuttujen (vaikka munkin jutut ovat fyysisiä) lisäksi tarvitsisin vähän “kovempaa kamaa”, ihan vain sen takia, et mulla on energiaa niin paljon, et välillä on vaikeuksia miettiä mihin sen laittaisi “rakentavasti”. Noh, saa nähdä mihin päädyn. Oli hauska jutella.

        Se ihminen, joka multa kysyi mun mielenkiinnon kohteista ei koskaan ilmestynyt sitten juttelemaan. Mut hyvä näin.

        Treenisali on oikeastaan ainoa paikka maailmassa, jossa kaikki kipukin unohtuu...

        Aionkin treenata niin pitkään kun vain pystyn! ;)

        >>Kiitos tarinoista,hauskoja…näitä tarvitaan, se ydin menee paremmin perille kuin paasaus.
        Muuten, taistelulajit sopisivat filosofiansa puolesta ihmisille siksikin, että ne on vuosituhansien saatossa koeteltu selkeiksi jutuiksi. ja kuoleman mahdollisuuden tuominen tähän hetkeen, tekee susta varmasti valppaan ja läsnäolevan. Tos on- kait- hienoa myös se, et samalla hetkellä pitää luopua (antautua) väkivallattomuudesta, jotenkin- kait- relata siis.>Mähän kysyin sulta, joten vastasit vain kysymykseen, eikä se siis mikään juhlapuhe ollut.
        Hauska juttu on, et olin ajatellut muuten mennä kuntonyrkkeilemään, koska näiden meditaatiojuttujen (vaikka munkin jutut ovat fyysisiä) lisäksi tarvitsisin vähän “kovempaa kamaa”, ihan vain sen takia, et mulla on energiaa niin paljon, et välillä on vaikeuksia miettiä mihin sen laittaisi “rakentavasti”. Noh, saa nähdä mihin päädyn. Oli hauska jutella.


      • sama häiskä
        :) kirjoitti:

        mutta ei korkeimmille tasoille.
        kun katsotte youtubesta hänen videoitaan, huomatkaa kuinka hän hallitsee
        täydellisesti vastustajan tasapainoa. syntyy illuusio jossa toinen kaatuu lähes koskematta.
        kyse ei ole feikistä.

        Jep, voipi olla!

        Mulle riittää lähinnä se, että ihminen on valistunut. Onko niillä jotain eroa? Muutakin kuin yksi kirjain? ;)


      • Jännittävää
        sama äijä kirjoitti:

        >>ja kyllä ne mestarit valitsevat omat oppilaansa. he näkevät kuka pystyy kehittymään.
        ei heillä ole mitään syytä myydä tai "antaa helmiä sioille" . valaistuminen ansaitaan.

        “ Oikeasti heistä on tullut rauhallisia, viisaita ja onnellisia ihmisiä. Ja sehän on lähimpänä taivasta täällä maan päällä.”
        Hienosti sanottu, kunpa noi kristitytkin ja muut käännyttäjät ymmärtäisivät tämän. Ei ole mitään hätää taivaasta tai helvetistä, enkeleistä tai demoneista, hyvästä tai pahasta. Yksinkertaisesti voi vain olla.

        Mä huomaan, et meillä on tiettyjä eroja lähestymistavassa ja hyvä niin, muutenhan tässä ei tarvitsisi jakaa kokemuksia tai ajatuksia.

        Mä tykkäsin kans tästä:“Entinen opettajamme onkin silloin oppilaamme (siis seuraavassa elämässä). Näin siinä tulee yleensä käymäänkin, jos opettajamme kohtelee meitä kaltoin.”
        Hahhaaaa…se on hyvä tiedostaa, etenkin jos on sattunut haksahtamaan väärään guruun, joita kanssa riittää. Jälkikäteen ei tarvitse jäädä katkeraksi (koska se turhaan syövyttää itseä), vaan naureskella vain seuraavalle “oppipojalle”. On muutenkin hauska anekdootti muistaa kuinka vaivalloista tulisi olemaan, jos joutuisi itse käymään läpi kaikki ne ihmiset, joille on yrittänyt syöttää potaskaa.

        “Ihmiset ihailevat suoraan sanottuna usein suoranaisia ääliöitä!” samaa mieltä, mutta meidän omat alitajuntaiset toiveet käyvät toteen gurujen suhteen, saat mitä tilaat. Musta hyvä ohje on aina, et osoittaako opettajasi/gurusi sormi häntä itseään vai kuuta kohden. Edes tämä alkeellinen perusjuttu ei näytä menevän useille läpi. Mulle mun mestari on henkilö, joka on käynyt itse sen polun läpi, ja jakaa mulle omaa kokemustaan, jonka sitten joko otan vastaan tai en. Välillä haksahdan itsekin ihailemaan tai laittamaan hänet korokkeelle, mutta se on mun ongelma, josta vielä pitää kasvaa ulos. Ja matka jatkuu…


      • :)
        Jännittävää kirjoitti:

        “ Oikeasti heistä on tullut rauhallisia, viisaita ja onnellisia ihmisiä. Ja sehän on lähimpänä taivasta täällä maan päällä.”
        Hienosti sanottu, kunpa noi kristitytkin ja muut käännyttäjät ymmärtäisivät tämän. Ei ole mitään hätää taivaasta tai helvetistä, enkeleistä tai demoneista, hyvästä tai pahasta. Yksinkertaisesti voi vain olla.

        Mä huomaan, et meillä on tiettyjä eroja lähestymistavassa ja hyvä niin, muutenhan tässä ei tarvitsisi jakaa kokemuksia tai ajatuksia.

        Mä tykkäsin kans tästä:“Entinen opettajamme onkin silloin oppilaamme (siis seuraavassa elämässä). Näin siinä tulee yleensä käymäänkin, jos opettajamme kohtelee meitä kaltoin.”
        Hahhaaaa…se on hyvä tiedostaa, etenkin jos on sattunut haksahtamaan väärään guruun, joita kanssa riittää. Jälkikäteen ei tarvitse jäädä katkeraksi (koska se turhaan syövyttää itseä), vaan naureskella vain seuraavalle “oppipojalle”. On muutenkin hauska anekdootti muistaa kuinka vaivalloista tulisi olemaan, jos joutuisi itse käymään läpi kaikki ne ihmiset, joille on yrittänyt syöttää potaskaa.

        “Ihmiset ihailevat suoraan sanottuna usein suoranaisia ääliöitä!” samaa mieltä, mutta meidän omat alitajuntaiset toiveet käyvät toteen gurujen suhteen, saat mitä tilaat. Musta hyvä ohje on aina, et osoittaako opettajasi/gurusi sormi häntä itseään vai kuuta kohden. Edes tämä alkeellinen perusjuttu ei näytä menevän useille läpi. Mulle mun mestari on henkilö, joka on käynyt itse sen polun läpi, ja jakaa mulle omaa kokemustaan, jonka sitten joko otan vastaan tai en. Välillä haksahdan itsekin ihailemaan tai laittamaan hänet korokkeelle, mutta se on mun ongelma, josta vielä pitää kasvaa ulos. Ja matka jatkuu…

        on paljon alhaisille tasoille valaistuneita jotka tavallisen ihmisen mielestä ovat "mestareita" tai "henkisiä opettajia" tai muita samansuuntaisia. kaikkia yhdistää se, ettei heillä ole mahdollisuuksia pelastaa ihmisiä, vaan heidän temppunsa rajoittuvat energiakentän manipulointiin ja terveyden kohentamiseen.tämä on tavallisen ihmisen mielestä yliluonnollista ja mystistä, kun hän näkee ja kokee ensimmäisiä kertoja moista. esim ihmeparantuminen tai kentän manipulointi voi näyttää uskomattomalta, vaikka jokainen ihminen voi kehittää samat kyvyt.
        monikaan ei niitä kehitä, koska asia on verhottu mystiikkaan yms turhanpäiväiseen, ja asiasta on vaikea saada kokonaista kuvaa. usein mestari ei itsekään tiedä toimintamekanismia asioille. hän vain tietää että niin tapahtuu. näin väärä mestari tekee suuren psykologisen vaikutuksen tulevaan oppilaaseensa.
        (varmahko konsti erottaa aito mestari ei niin aidosta on tietenkin raha. aito mestari ei tarvitse oppilaidensa rahaa. varmasti erotat mestarin sitten kun olet itsekin valaistunut.)

        15v sitten tietoa alkoi tulla paljon julkisuuteen, nyt sitä on liikaa ja liian monimutkaista ja vääristynyttä. mestareitakin on joka nurkassa.
        ne mestarit ketkä kohtaatte toisissa elämissä oppilainanne eivät ole todellisia mestareita. he ovat kanssakulkijoita siinä missä mekin.te olette solmineet karmallisen siteen hänen kanssaan. näinä aikoina mikään ei ole sitä miltä näyttää:
        oppinut munkki saattaa opettaa harhapolkua, ja naapurin mielisairas mummeli on jo korkealla tasolla.
        todellinen oppi on yksinkertainen ja helppo oppia. mitä monimutkaisempi joku systeemi on, sitä kauempana se on todellisesta tiestä. samasta syystä eri uskontokuntien edustajat tai uskonnottomat voivat toisinaan olla erittäin korkeilla tasoilla. ihmiskunta tulenee kasvamaan henkisesti, ja näitä pieniä valaistumisia tulee joka puolelle ihmisten pariin. jos otette mestariksenne tällaisen henkilön estätte oman kehittymisenne niille tasoille joille teidän kuuluisi mennä.
        korostan kuitenkin sitä, että ilman opettajaa on mahdotonta kehittää tarvittavat energiamekanismit toimintaan. Valaistuminen on mahdotonta jos kehosta uupuu tarvittavia asioita. keholla tarkoitan kokonaisuutta; mieltä, ruumista ja energiakenttää.
        asiat, joita suuret valaistuneet olennot ovat luoneet ihmisten kehitystä varten ovat jotain sellaista, mitä ei tuoteta ihmisaivoissa edes ihmisiän kestävällä pähkäilyllä.
        on olemassa useita traditioita joiden avulla henkilö voi valaistua lopullisesti (buddhalaisuus, bön, tiibetiläinen tantra, tiib.buddhalaisuus, falun dafa,taolaisuus mm). ainahan voi toki elätellä toivoa että juuri itse sattuu olemaan poikkeus..
        on iso vitsi, että joku voisi itse keksiä tai kehittää valaistumiseen johtavan metodin ! buddhat tuskin korvaansa lotkauttavat jos kerrot kehitteleväsi uutta, parempaa systeemiä.. siddharta kertoi buddhan kultivointiteitä olevan 84000 kpl.. eikö olisi yksinkertaisempaa valita koeteltu tie, joka on jo tuottanut lukuisia valaistuneita olentoja, kuin yrittää keksiä se itse..? tähän on individualismin usko meidät tuonut.. eräskin tuttavani väittää tekevänsä itse keksimiänsä energiaharjoituksia sairautensa vuoksi.. naurattaa oikein sillä vaikutuksia ei näy ei kuulu vuosien jälkeen, vaikka todellinen energiaharjoitus toimii voimakkaasti paranten jo muutaman kerran - vähintäänkin 3kk jälkeen. harmittaa moinen ajan ja energiantuhlaus. vaihtamalla aitoon harjoitukseen hän saattaisi jopa parantua. hän vain itsepintaisesti uskoo, ettei buddhia ole, eikä niinollen mitään korkeampaa oppiakaan.. minkäs teet.

        kun hyveen (fyysistä ainetta kehon ulkopuolella. kyse ei siis ole mistään moraalisesta tms asiasta vaan materiaalisesta aineesta. kaikella on oma olomuotonsa) määrä energiakentässä
        on riittävä, näkyy se ulospäin mestarille, ja hän antaa tarvittavat asiat,( koska ne kuuluvat jokaiselle joka on varastoinut riittävät määrät hyvettä.) valaistunut olento ei ota tästä palkkaa eikä sitä välttämättä edes huomaa. ei siis pidä olla huolissaan; jokainen saa palkkansa vaikka asuisi metsässä tuntematta ainuttakaan mestaria. valaistunut olento ei katso oletko kristitty muslimi, buddhalainen vai ateisti. ainoa kriteeri on kehittynyt luonteesi ja hyveen määrä. (siksi kaikissa uskonnoissa puhutaan hyveeseen liittyvistä asioista.
        he vain eivät tiedä hyveen todellista olemusta ja merkitystä.)

        tärkeintä lienee, että henkilöllä on selkeä aito metodi, jonka avulla
        hän voi nousta ylöspäin. staattista suuntaa ei ole, vaan kaikki metodit tai metodittomuus vie
        joko ylemmille tai alemmille tasoille.
        se kuka tietää tämän ei enää voi paeta vastuutaan.
        jokainen itsekäs teko vie alaspäin.
        kun laskeudutte sfääreistänne niin tapaatte minut alimmalla portaalla.
        ehkä kuljemme kappaleen samaa matkaa toinen toista opettaen.
        toivon että todellinen oppi valaisee polkuamme !


      • kokija
        :) kirjoitti:

        on paljon alhaisille tasoille valaistuneita jotka tavallisen ihmisen mielestä ovat "mestareita" tai "henkisiä opettajia" tai muita samansuuntaisia. kaikkia yhdistää se, ettei heillä ole mahdollisuuksia pelastaa ihmisiä, vaan heidän temppunsa rajoittuvat energiakentän manipulointiin ja terveyden kohentamiseen.tämä on tavallisen ihmisen mielestä yliluonnollista ja mystistä, kun hän näkee ja kokee ensimmäisiä kertoja moista. esim ihmeparantuminen tai kentän manipulointi voi näyttää uskomattomalta, vaikka jokainen ihminen voi kehittää samat kyvyt.
        monikaan ei niitä kehitä, koska asia on verhottu mystiikkaan yms turhanpäiväiseen, ja asiasta on vaikea saada kokonaista kuvaa. usein mestari ei itsekään tiedä toimintamekanismia asioille. hän vain tietää että niin tapahtuu. näin väärä mestari tekee suuren psykologisen vaikutuksen tulevaan oppilaaseensa.
        (varmahko konsti erottaa aito mestari ei niin aidosta on tietenkin raha. aito mestari ei tarvitse oppilaidensa rahaa. varmasti erotat mestarin sitten kun olet itsekin valaistunut.)

        15v sitten tietoa alkoi tulla paljon julkisuuteen, nyt sitä on liikaa ja liian monimutkaista ja vääristynyttä. mestareitakin on joka nurkassa.
        ne mestarit ketkä kohtaatte toisissa elämissä oppilainanne eivät ole todellisia mestareita. he ovat kanssakulkijoita siinä missä mekin.te olette solmineet karmallisen siteen hänen kanssaan. näinä aikoina mikään ei ole sitä miltä näyttää:
        oppinut munkki saattaa opettaa harhapolkua, ja naapurin mielisairas mummeli on jo korkealla tasolla.
        todellinen oppi on yksinkertainen ja helppo oppia. mitä monimutkaisempi joku systeemi on, sitä kauempana se on todellisesta tiestä. samasta syystä eri uskontokuntien edustajat tai uskonnottomat voivat toisinaan olla erittäin korkeilla tasoilla. ihmiskunta tulenee kasvamaan henkisesti, ja näitä pieniä valaistumisia tulee joka puolelle ihmisten pariin. jos otette mestariksenne tällaisen henkilön estätte oman kehittymisenne niille tasoille joille teidän kuuluisi mennä.
        korostan kuitenkin sitä, että ilman opettajaa on mahdotonta kehittää tarvittavat energiamekanismit toimintaan. Valaistuminen on mahdotonta jos kehosta uupuu tarvittavia asioita. keholla tarkoitan kokonaisuutta; mieltä, ruumista ja energiakenttää.
        asiat, joita suuret valaistuneet olennot ovat luoneet ihmisten kehitystä varten ovat jotain sellaista, mitä ei tuoteta ihmisaivoissa edes ihmisiän kestävällä pähkäilyllä.
        on olemassa useita traditioita joiden avulla henkilö voi valaistua lopullisesti (buddhalaisuus, bön, tiibetiläinen tantra, tiib.buddhalaisuus, falun dafa,taolaisuus mm). ainahan voi toki elätellä toivoa että juuri itse sattuu olemaan poikkeus..
        on iso vitsi, että joku voisi itse keksiä tai kehittää valaistumiseen johtavan metodin ! buddhat tuskin korvaansa lotkauttavat jos kerrot kehitteleväsi uutta, parempaa systeemiä.. siddharta kertoi buddhan kultivointiteitä olevan 84000 kpl.. eikö olisi yksinkertaisempaa valita koeteltu tie, joka on jo tuottanut lukuisia valaistuneita olentoja, kuin yrittää keksiä se itse..? tähän on individualismin usko meidät tuonut.. eräskin tuttavani väittää tekevänsä itse keksimiänsä energiaharjoituksia sairautensa vuoksi.. naurattaa oikein sillä vaikutuksia ei näy ei kuulu vuosien jälkeen, vaikka todellinen energiaharjoitus toimii voimakkaasti paranten jo muutaman kerran - vähintäänkin 3kk jälkeen. harmittaa moinen ajan ja energiantuhlaus. vaihtamalla aitoon harjoitukseen hän saattaisi jopa parantua. hän vain itsepintaisesti uskoo, ettei buddhia ole, eikä niinollen mitään korkeampaa oppiakaan.. minkäs teet.

        kun hyveen (fyysistä ainetta kehon ulkopuolella. kyse ei siis ole mistään moraalisesta tms asiasta vaan materiaalisesta aineesta. kaikella on oma olomuotonsa) määrä energiakentässä
        on riittävä, näkyy se ulospäin mestarille, ja hän antaa tarvittavat asiat,( koska ne kuuluvat jokaiselle joka on varastoinut riittävät määrät hyvettä.) valaistunut olento ei ota tästä palkkaa eikä sitä välttämättä edes huomaa. ei siis pidä olla huolissaan; jokainen saa palkkansa vaikka asuisi metsässä tuntematta ainuttakaan mestaria. valaistunut olento ei katso oletko kristitty muslimi, buddhalainen vai ateisti. ainoa kriteeri on kehittynyt luonteesi ja hyveen määrä. (siksi kaikissa uskonnoissa puhutaan hyveeseen liittyvistä asioista.
        he vain eivät tiedä hyveen todellista olemusta ja merkitystä.)

        tärkeintä lienee, että henkilöllä on selkeä aito metodi, jonka avulla
        hän voi nousta ylöspäin. staattista suuntaa ei ole, vaan kaikki metodit tai metodittomuus vie
        joko ylemmille tai alemmille tasoille.
        se kuka tietää tämän ei enää voi paeta vastuutaan.
        jokainen itsekäs teko vie alaspäin.
        kun laskeudutte sfääreistänne niin tapaatte minut alimmalla portaalla.
        ehkä kuljemme kappaleen samaa matkaa toinen toista opettaen.
        toivon että todellinen oppi valaisee polkuamme !

        Otit mielenkiintoisen näkökulman esille. Tartun hetkeksi tuohon mestari-sanaan. Olen tavannut elämässäni mestareita. Mestaria ei voi havaintojeni mukaan tunnistaa ulkoisista merkeistä, sillä hän tietää että hänen kehonsa on vain puku jota hän kantaa. Hän voi esiintyä periaatteessa minkälaisena tahansa.

        Hänet voi nähdä aurasta, jos on hieman silmää suotu.

        Fyyisesti tuntemani mestarit ( 2 kpl ) ovat itsekin oppilaita. Mestari-sana on kokenut inflaation, joten käytän sanaa oppilas. Realisesti katsottuna parhainkin mestari, sanotaan vaikka Äiti Amma on oppilas. Hän myös tämän myöntää. Eräs vihje on se, että onko henkilö oppilas ja opiskeleeko hän vielä. Jos ei opiskele ja ajattelee olevansa täydellinen, niin hän on valemestari.

        Mestari on nöyrä opiskelujensa ja oppilaana olon ohella. Tämä on ehdoton vaatimus. Nöyryys on haastava termi, koska se on useimmiten väärinymmärretty. Se on muuta kuin nöyristelyä tai alemmuuskompleksia.

        Kehityksellä ei ole loppua, ja kehittyneemmälläkin opiskelijalla on opettajansa. Ehkä sitä korkeinta viisainta ei ole olemassakaan.

        Nykyaikana on mielestäni tärkeää löytää valo sisältään ja ihmiset jo siihen vähän kykenevätkin, joten ulkoinen tiennäyttäjä ei liene niin oleellinen kuin muinaisina aikoina. Olkaamme itsellemme opettajia, viisaampien vinkkejä unohtamatta ---> näin ajattelen omalle kohdalleni. Myös kanssakulkija olet opettajani, kuka lienetkään siellä näyttöpäätteen takana.

        Kanssakulkija-sana ilmentää hyvin uudenlaista asennetta opiskeluja kohtaan.


      • Jännittävää
        kokija kirjoitti:

        Otit mielenkiintoisen näkökulman esille. Tartun hetkeksi tuohon mestari-sanaan. Olen tavannut elämässäni mestareita. Mestaria ei voi havaintojeni mukaan tunnistaa ulkoisista merkeistä, sillä hän tietää että hänen kehonsa on vain puku jota hän kantaa. Hän voi esiintyä periaatteessa minkälaisena tahansa.

        Hänet voi nähdä aurasta, jos on hieman silmää suotu.

        Fyyisesti tuntemani mestarit ( 2 kpl ) ovat itsekin oppilaita. Mestari-sana on kokenut inflaation, joten käytän sanaa oppilas. Realisesti katsottuna parhainkin mestari, sanotaan vaikka Äiti Amma on oppilas. Hän myös tämän myöntää. Eräs vihje on se, että onko henkilö oppilas ja opiskeleeko hän vielä. Jos ei opiskele ja ajattelee olevansa täydellinen, niin hän on valemestari.

        Mestari on nöyrä opiskelujensa ja oppilaana olon ohella. Tämä on ehdoton vaatimus. Nöyryys on haastava termi, koska se on useimmiten väärinymmärretty. Se on muuta kuin nöyristelyä tai alemmuuskompleksia.

        Kehityksellä ei ole loppua, ja kehittyneemmälläkin opiskelijalla on opettajansa. Ehkä sitä korkeinta viisainta ei ole olemassakaan.

        Nykyaikana on mielestäni tärkeää löytää valo sisältään ja ihmiset jo siihen vähän kykenevätkin, joten ulkoinen tiennäyttäjä ei liene niin oleellinen kuin muinaisina aikoina. Olkaamme itsellemme opettajia, viisaampien vinkkejä unohtamatta ---> näin ajattelen omalle kohdalleni. Myös kanssakulkija olet opettajani, kuka lienetkään siellä näyttöpäätteen takana.

        Kanssakulkija-sana ilmentää hyvin uudenlaista asennetta opiskeluja kohtaan.

        kiva kun tulee muitakin mukaan tähän keskusteluun.

        Kuule äijä ja hemmo, on todellinen nautinto lukea sun kirjoitusta, tuut kyllä ihan suoraan sydämestä. Ihanaa, tää on kait sitä mitä kokijakin sanoo, et “Myös kanssakulkija olet opettajani”, joka voi olla kuka tahansa, toden totta, jos vain itse kykenee kuuntelemaan (joskus harvinaista nykyään)…

        Muutama juttu. Rahaan voi suhtautua ihan käytännöllisesti, käytännön väline se onkin. Kyllä aikido-kurssit maksaa, sillä rahalla sitten voi maksaa harjoitustila vuokran ja mahdollisesti opettajille kohtuullista palkkaa. Tämä on ihan järkevää ja selkeätä touhua. Ja Buddhallakin oli omat rikkaat kaverit, jotka auttoivat ekojen sanghojen perustamisessa.

        Sit varmasti erikseen on jutut, joissa pyydetään rahaa jotain epämääräistä asiaa varten, jonka kanssa meditaation harjoittaja ei ole missään tekemisissä itse, kuten toisten ihmisten meditaatioiden maksaminen, hyväntekeväisyysprojektit ja koulutuskeskuksien rakentamiset jne jne tms. donaatiot, niin silloin pitäisi kellot soida. Hyväntekeväisyyttä minä ainakin harjoitan mieluiten niihin erikoistuneiden, etabloituneiden ja riippumattomien organisaatioiden, kuten plan, UNISEF jne. kautta.

        Minä ja ystäväni olemme ratkaisseet asian vuokraamalla paikan meditaatioita varten kollektiivisesti tiettyinä aikoina, jolloin vain tasaamme vuokran. Koska kaikki ovat kokeneita, niin voimme keskittyä omaan prosessiin ilman ohjausta erittäin edullisella hinnalla. Toisaalta emme sitten ota kokemattomia mukaan. Ehkä joskus myöhemmin.
        Mutta minäkin uskon kokijan tavoin, että kollektiiviseen suuntaan ollaan menossa, turhat asiat ovat karsiutumassa. En oikein tunne Amman oppeja, mutta ihan suloiselta naiselta näyttää. Ja tää halaaminen metodina on erittäin hyvä!!!

        Hemmo, se mitä sanot valegurujen ns mystisistä taikatempuista ja manipuloinnista on kyllä niiiiiiiiiin totta. Ihan täysin tavallisia asioita suurennellaan jne jne.. Viime syksynä nauroin katketakseni ja välillä surullisena erään ystäväni kohelluksille. Mutta minkäs teet, kuten sinäkin kerroit omasta kaveristasi, ihmisten täytyy saada tehdä omat juttunsa, vaikka ne olisivat kuinka naurettavia tahansa. Mutta “riittävä määrä hyvää energiaa” on munkin mielestä tuiki tarpeen. Ja sen eteen on tehtävä kaikki voitavansa, jotta voi riittävällä ientensiteellä mennä sisäänpäin ja antautua. Ja totta sekin, et koko ajan mennään eteen tai taakse, ylös tai alas…mut kyllä sillä tippumisellakin on aina ihan karmallinen tarkoitus ja siellä suuri mahdollisuus taas oppia lisää, vai? Enkä laittais sille liikaa painoa, vaan katsoisin taas vain eteenpäin (argh, siis sisäänpäin:)miten vaan….)


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        kiva kun tulee muitakin mukaan tähän keskusteluun.

        Kuule äijä ja hemmo, on todellinen nautinto lukea sun kirjoitusta, tuut kyllä ihan suoraan sydämestä. Ihanaa, tää on kait sitä mitä kokijakin sanoo, et “Myös kanssakulkija olet opettajani”, joka voi olla kuka tahansa, toden totta, jos vain itse kykenee kuuntelemaan (joskus harvinaista nykyään)…

        Muutama juttu. Rahaan voi suhtautua ihan käytännöllisesti, käytännön väline se onkin. Kyllä aikido-kurssit maksaa, sillä rahalla sitten voi maksaa harjoitustila vuokran ja mahdollisesti opettajille kohtuullista palkkaa. Tämä on ihan järkevää ja selkeätä touhua. Ja Buddhallakin oli omat rikkaat kaverit, jotka auttoivat ekojen sanghojen perustamisessa.

        Sit varmasti erikseen on jutut, joissa pyydetään rahaa jotain epämääräistä asiaa varten, jonka kanssa meditaation harjoittaja ei ole missään tekemisissä itse, kuten toisten ihmisten meditaatioiden maksaminen, hyväntekeväisyysprojektit ja koulutuskeskuksien rakentamiset jne jne tms. donaatiot, niin silloin pitäisi kellot soida. Hyväntekeväisyyttä minä ainakin harjoitan mieluiten niihin erikoistuneiden, etabloituneiden ja riippumattomien organisaatioiden, kuten plan, UNISEF jne. kautta.

        Minä ja ystäväni olemme ratkaisseet asian vuokraamalla paikan meditaatioita varten kollektiivisesti tiettyinä aikoina, jolloin vain tasaamme vuokran. Koska kaikki ovat kokeneita, niin voimme keskittyä omaan prosessiin ilman ohjausta erittäin edullisella hinnalla. Toisaalta emme sitten ota kokemattomia mukaan. Ehkä joskus myöhemmin.
        Mutta minäkin uskon kokijan tavoin, että kollektiiviseen suuntaan ollaan menossa, turhat asiat ovat karsiutumassa. En oikein tunne Amman oppeja, mutta ihan suloiselta naiselta näyttää. Ja tää halaaminen metodina on erittäin hyvä!!!

        Hemmo, se mitä sanot valegurujen ns mystisistä taikatempuista ja manipuloinnista on kyllä niiiiiiiiiin totta. Ihan täysin tavallisia asioita suurennellaan jne jne.. Viime syksynä nauroin katketakseni ja välillä surullisena erään ystäväni kohelluksille. Mutta minkäs teet, kuten sinäkin kerroit omasta kaveristasi, ihmisten täytyy saada tehdä omat juttunsa, vaikka ne olisivat kuinka naurettavia tahansa. Mutta “riittävä määrä hyvää energiaa” on munkin mielestä tuiki tarpeen. Ja sen eteen on tehtävä kaikki voitavansa, jotta voi riittävällä ientensiteellä mennä sisäänpäin ja antautua. Ja totta sekin, et koko ajan mennään eteen tai taakse, ylös tai alas…mut kyllä sillä tippumisellakin on aina ihan karmallinen tarkoitus ja siellä suuri mahdollisuus taas oppia lisää, vai? Enkä laittais sille liikaa painoa, vaan katsoisin taas vain eteenpäin (argh, siis sisäänpäin:)miten vaan….)

        en ole vaihtamassa mestaria, mutta olen pari kertaa ollut matkalla halaamaan Ammaa, ihan senkin takia, et koen tärkeäksi, et ihmiset meditoivat millä tahansa metodilla. ja sit siellä on mun kavereitakin (ei se kahjo ystävä kuitenkaan, ja voitte olla onnellisia siitä:)....)


      • sama hyypiö
        :) kirjoitti:

        on paljon alhaisille tasoille valaistuneita jotka tavallisen ihmisen mielestä ovat "mestareita" tai "henkisiä opettajia" tai muita samansuuntaisia. kaikkia yhdistää se, ettei heillä ole mahdollisuuksia pelastaa ihmisiä, vaan heidän temppunsa rajoittuvat energiakentän manipulointiin ja terveyden kohentamiseen.tämä on tavallisen ihmisen mielestä yliluonnollista ja mystistä, kun hän näkee ja kokee ensimmäisiä kertoja moista. esim ihmeparantuminen tai kentän manipulointi voi näyttää uskomattomalta, vaikka jokainen ihminen voi kehittää samat kyvyt.
        monikaan ei niitä kehitä, koska asia on verhottu mystiikkaan yms turhanpäiväiseen, ja asiasta on vaikea saada kokonaista kuvaa. usein mestari ei itsekään tiedä toimintamekanismia asioille. hän vain tietää että niin tapahtuu. näin väärä mestari tekee suuren psykologisen vaikutuksen tulevaan oppilaaseensa.
        (varmahko konsti erottaa aito mestari ei niin aidosta on tietenkin raha. aito mestari ei tarvitse oppilaidensa rahaa. varmasti erotat mestarin sitten kun olet itsekin valaistunut.)

        15v sitten tietoa alkoi tulla paljon julkisuuteen, nyt sitä on liikaa ja liian monimutkaista ja vääristynyttä. mestareitakin on joka nurkassa.
        ne mestarit ketkä kohtaatte toisissa elämissä oppilainanne eivät ole todellisia mestareita. he ovat kanssakulkijoita siinä missä mekin.te olette solmineet karmallisen siteen hänen kanssaan. näinä aikoina mikään ei ole sitä miltä näyttää:
        oppinut munkki saattaa opettaa harhapolkua, ja naapurin mielisairas mummeli on jo korkealla tasolla.
        todellinen oppi on yksinkertainen ja helppo oppia. mitä monimutkaisempi joku systeemi on, sitä kauempana se on todellisesta tiestä. samasta syystä eri uskontokuntien edustajat tai uskonnottomat voivat toisinaan olla erittäin korkeilla tasoilla. ihmiskunta tulenee kasvamaan henkisesti, ja näitä pieniä valaistumisia tulee joka puolelle ihmisten pariin. jos otette mestariksenne tällaisen henkilön estätte oman kehittymisenne niille tasoille joille teidän kuuluisi mennä.
        korostan kuitenkin sitä, että ilman opettajaa on mahdotonta kehittää tarvittavat energiamekanismit toimintaan. Valaistuminen on mahdotonta jos kehosta uupuu tarvittavia asioita. keholla tarkoitan kokonaisuutta; mieltä, ruumista ja energiakenttää.
        asiat, joita suuret valaistuneet olennot ovat luoneet ihmisten kehitystä varten ovat jotain sellaista, mitä ei tuoteta ihmisaivoissa edes ihmisiän kestävällä pähkäilyllä.
        on olemassa useita traditioita joiden avulla henkilö voi valaistua lopullisesti (buddhalaisuus, bön, tiibetiläinen tantra, tiib.buddhalaisuus, falun dafa,taolaisuus mm). ainahan voi toki elätellä toivoa että juuri itse sattuu olemaan poikkeus..
        on iso vitsi, että joku voisi itse keksiä tai kehittää valaistumiseen johtavan metodin ! buddhat tuskin korvaansa lotkauttavat jos kerrot kehitteleväsi uutta, parempaa systeemiä.. siddharta kertoi buddhan kultivointiteitä olevan 84000 kpl.. eikö olisi yksinkertaisempaa valita koeteltu tie, joka on jo tuottanut lukuisia valaistuneita olentoja, kuin yrittää keksiä se itse..? tähän on individualismin usko meidät tuonut.. eräskin tuttavani väittää tekevänsä itse keksimiänsä energiaharjoituksia sairautensa vuoksi.. naurattaa oikein sillä vaikutuksia ei näy ei kuulu vuosien jälkeen, vaikka todellinen energiaharjoitus toimii voimakkaasti paranten jo muutaman kerran - vähintäänkin 3kk jälkeen. harmittaa moinen ajan ja energiantuhlaus. vaihtamalla aitoon harjoitukseen hän saattaisi jopa parantua. hän vain itsepintaisesti uskoo, ettei buddhia ole, eikä niinollen mitään korkeampaa oppiakaan.. minkäs teet.

        kun hyveen (fyysistä ainetta kehon ulkopuolella. kyse ei siis ole mistään moraalisesta tms asiasta vaan materiaalisesta aineesta. kaikella on oma olomuotonsa) määrä energiakentässä
        on riittävä, näkyy se ulospäin mestarille, ja hän antaa tarvittavat asiat,( koska ne kuuluvat jokaiselle joka on varastoinut riittävät määrät hyvettä.) valaistunut olento ei ota tästä palkkaa eikä sitä välttämättä edes huomaa. ei siis pidä olla huolissaan; jokainen saa palkkansa vaikka asuisi metsässä tuntematta ainuttakaan mestaria. valaistunut olento ei katso oletko kristitty muslimi, buddhalainen vai ateisti. ainoa kriteeri on kehittynyt luonteesi ja hyveen määrä. (siksi kaikissa uskonnoissa puhutaan hyveeseen liittyvistä asioista.
        he vain eivät tiedä hyveen todellista olemusta ja merkitystä.)

        tärkeintä lienee, että henkilöllä on selkeä aito metodi, jonka avulla
        hän voi nousta ylöspäin. staattista suuntaa ei ole, vaan kaikki metodit tai metodittomuus vie
        joko ylemmille tai alemmille tasoille.
        se kuka tietää tämän ei enää voi paeta vastuutaan.
        jokainen itsekäs teko vie alaspäin.
        kun laskeudutte sfääreistänne niin tapaatte minut alimmalla portaalla.
        ehkä kuljemme kappaleen samaa matkaa toinen toista opettaen.
        toivon että todellinen oppi valaisee polkuamme !

        Olipas siinä asiaa! Meikäläinenkin melkein hengästyi! Heh! ;)

        Mua kun joskus syyllistetään tajunnanvirran suoltamisesta. Osaa sitä näköjään muutkin! Sanonkin tämän kuitenkin nyt ihan positiivisessa mielessä. Kun kirjoittaa liikaa viisautta, niin ihmiset yleensä menee vaan siitä vähän lukkoon. Eivät kykene millään vastaanottamaan sitä kaikkea kerralla. Olen joskus saanut itsenikin ihan pyörryksiin omilla jutuillani.

        Toistankin sen, että mielestäni "kuollut guru on paras guru!" Hyvä sääntö on myös se vanha kunnon: hedelmistään puu tunnetaan.

        Itse suosinkin näitä perinteisiä ihmiskunnan opettajia: Buddhaa ja Jeesusta. Heidän opetuksensa on koeteltu vuosituhansien saatossa ja ne ovat yhä täysin ajankohtaisia.

        Mielestäni mystiikka on kyllä "kovaa kamaa". Sitä ei pidä kuitenkaan sotkea okkultismiin ja mä vähän luulen, että sulla on tässä hieman tarkennettavaa noissa näkemyksissäsi? Suosittelenkin kristillistäkin mystiikkaa kaikille HC-etsijöille.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristillinen_mystiikka

        Tuosta voi alkaa ja edetä siitä sitten vaikka eri mystikkojen elämänkertoihin. Mystiikkahan on oikeasti yleisuskonnollista ja samanlaista kaikissa uskonnoissa. Kristillisyys on ehkä kuitenkin onnistunut säilyttämään sitä kaikista uskonnoista parhaiten. Sen kanssa ei ole sekoiltu yhtä pahoin, kuin muissa uskonnoissa! Siitäkin huolimatta, että nykyaikainen kristillisyys on aika pihalla koko touhusta. Mystiikkahan ei olekaan mitään laumasieluisuutta ja elämästähän ei selviä hengissä, ei ainakaan missään jengissä! ;)

        Huomaan, että olet oivaltanut tämänkin asian varsin loistavalla tavalla! ;)

        Mua epäilyttää kattooko kukaan tosissaan enää 1000 vuoden päästä vaikka jotain Oshoa, tai muuta nykyajan gurua jostain tulevaisuuden YouTubesta? Muuten kuin ehkä huumoritarkoituksessa? Sori, jos loukkasin jotain Osho fania! :/

        Ehkä Oshokin on ihan hyvä tyyppi ja gurukin? En tiedä, kun en ole häneenkään vielä tutustunut. ;)

        Hienoa, että ymmärrät ulkokuoren olevan usein harhaanjohtava! Ehkä Jumalakin kulkee välillä ryysyissäkin joukossamme? Kerjäläinen voi olla oikeasti enkeli yms.

        Hienoa on myös se, että et aliarvioi länsimaista perinnettä! Ihmiset sekookin ihan liikaa itään, vaikka ihan tässä lähellä olis jotain aivan yhtä hienoa! :)

        Ehkä tämä olikin nyt tässä???

        Ei makeaa mahan täydeltä! ;)


      • Jännittävää
        sama hyypiö kirjoitti:

        Olipas siinä asiaa! Meikäläinenkin melkein hengästyi! Heh! ;)

        Mua kun joskus syyllistetään tajunnanvirran suoltamisesta. Osaa sitä näköjään muutkin! Sanonkin tämän kuitenkin nyt ihan positiivisessa mielessä. Kun kirjoittaa liikaa viisautta, niin ihmiset yleensä menee vaan siitä vähän lukkoon. Eivät kykene millään vastaanottamaan sitä kaikkea kerralla. Olen joskus saanut itsenikin ihan pyörryksiin omilla jutuillani.

        Toistankin sen, että mielestäni "kuollut guru on paras guru!" Hyvä sääntö on myös se vanha kunnon: hedelmistään puu tunnetaan.

        Itse suosinkin näitä perinteisiä ihmiskunnan opettajia: Buddhaa ja Jeesusta. Heidän opetuksensa on koeteltu vuosituhansien saatossa ja ne ovat yhä täysin ajankohtaisia.

        Mielestäni mystiikka on kyllä "kovaa kamaa". Sitä ei pidä kuitenkaan sotkea okkultismiin ja mä vähän luulen, että sulla on tässä hieman tarkennettavaa noissa näkemyksissäsi? Suosittelenkin kristillistäkin mystiikkaa kaikille HC-etsijöille.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristillinen_mystiikka

        Tuosta voi alkaa ja edetä siitä sitten vaikka eri mystikkojen elämänkertoihin. Mystiikkahan on oikeasti yleisuskonnollista ja samanlaista kaikissa uskonnoissa. Kristillisyys on ehkä kuitenkin onnistunut säilyttämään sitä kaikista uskonnoista parhaiten. Sen kanssa ei ole sekoiltu yhtä pahoin, kuin muissa uskonnoissa! Siitäkin huolimatta, että nykyaikainen kristillisyys on aika pihalla koko touhusta. Mystiikkahan ei olekaan mitään laumasieluisuutta ja elämästähän ei selviä hengissä, ei ainakaan missään jengissä! ;)

        Huomaan, että olet oivaltanut tämänkin asian varsin loistavalla tavalla! ;)

        Mua epäilyttää kattooko kukaan tosissaan enää 1000 vuoden päästä vaikka jotain Oshoa, tai muuta nykyajan gurua jostain tulevaisuuden YouTubesta? Muuten kuin ehkä huumoritarkoituksessa? Sori, jos loukkasin jotain Osho fania! :/

        Ehkä Oshokin on ihan hyvä tyyppi ja gurukin? En tiedä, kun en ole häneenkään vielä tutustunut. ;)

        Hienoa, että ymmärrät ulkokuoren olevan usein harhaanjohtava! Ehkä Jumalakin kulkee välillä ryysyissäkin joukossamme? Kerjäläinen voi olla oikeasti enkeli yms.

        Hienoa on myös se, että et aliarvioi länsimaista perinnettä! Ihmiset sekookin ihan liikaa itään, vaikka ihan tässä lähellä olis jotain aivan yhtä hienoa! :)

        Ehkä tämä olikin nyt tässä???

        Ei makeaa mahan täydeltä! ;)

        Olet Hemmo aika ovela, aikidosta kristilliseen mystiikkaan….:DDD

        Ja tuo tajunnanvirran lukeminen on musta sangen hauskaa, kun muakin helposti syytetään liian hengästyttäväksi tyypiksi – ja totta se onkin. En vain voi sille mitään, (ei tarvitse kahlata kaikkea tätä läpi)…siksi joudunkin tekemään aika paljon ennen kuin tämä pää seisahtuu mihinkään.

        Tein yhden työprojektin hyvin vakaumuksellisten kristittyjen kanssa. Olipa huikeata huomata kuinka paljon lämmintä sydäntä heidän kanssaan tunsinkaan. Olin oikeasti liikuttunut monta monta kertaa. Lisäksi he puhuivat paljon samalla tapaa kuin minä, vaikkakin käyttivät eri sanoja. Olenkin hyvin kiitollinen tästä kohtaamisesta, se todellakin opetti mua paljon.

        En valitettavasti voi itse alkaa kristityksi jo senkään vuoksi, etten voi mitenkään ymmärtää käsitystä helvetistä, ja se koskee minua aina syvältä, kun ajattelenkin ihmisten uskovan toisten joutuvan helvettiin. En myöskään halua kristillistä elämäntapaa, vaikka uskon, että se useimmille ihmisille on juuri se oikea, eniten tyydytystä tuova juttu. Siksi tuota kristillistä mystiikkaa kannattaisi monen harjoittaa mielummin kuin idän eksotiikkaa. Ja kirkon kannattaisi tarjota niitä aktiivisesti.

        Minä taas olen menettänyt sydämeni omalle mestarilleni, joka valitettavasti on kuollut mestari. Onneksi sain olla kuukauden hänen kanssaan läsnä ja mukana silloin, kun hän kuoli. Silti, juuri nyt tunnen alhaista kateuden tunnetta niitä kohtaan, jotka saivat olla hänen kanssaan henkilökohtaisesti. Ja valaistumiskateutta.

        Toista samankaltaista lottovoittoa ei tule tapahtumaan tässä elämässä, että saisin olla valaistuneen mestarin kanssa, vaikka sitä kuinka toivoisin. Noh, ihan hyviä meditaatioidenkin opettajia on, pitää tyytyä siihen, eikä antaa ahneen mielen viedä. Tavallaan mun sangha on mun mestari tällä hetkellä, se laatu mikä sieltä nousee.

        Sitähän ei aikalaiset useinkaan tiedä kuka nousee Jeesuksen tai Buddhan kaltaiseksi Bodhisattvaksi tai mestareiden mestariksi – ainahan he ovat omaa aikaansa edellä, kuten suuret taiteilijat. Ja kaverini sanoo ”jos se ei tunnu rakkaudelta, se ei ole rakkautta” on ihan hyvä maallikon koan.

        ja olisi kiva kuulla teitä muitakin täällä olijoita. Älä sinäkään kokija katoa.


      • sama aikidoku
        Jännittävää kirjoitti:

        kiva kun tulee muitakin mukaan tähän keskusteluun.

        Kuule äijä ja hemmo, on todellinen nautinto lukea sun kirjoitusta, tuut kyllä ihan suoraan sydämestä. Ihanaa, tää on kait sitä mitä kokijakin sanoo, et “Myös kanssakulkija olet opettajani”, joka voi olla kuka tahansa, toden totta, jos vain itse kykenee kuuntelemaan (joskus harvinaista nykyään)…

        Muutama juttu. Rahaan voi suhtautua ihan käytännöllisesti, käytännön väline se onkin. Kyllä aikido-kurssit maksaa, sillä rahalla sitten voi maksaa harjoitustila vuokran ja mahdollisesti opettajille kohtuullista palkkaa. Tämä on ihan järkevää ja selkeätä touhua. Ja Buddhallakin oli omat rikkaat kaverit, jotka auttoivat ekojen sanghojen perustamisessa.

        Sit varmasti erikseen on jutut, joissa pyydetään rahaa jotain epämääräistä asiaa varten, jonka kanssa meditaation harjoittaja ei ole missään tekemisissä itse, kuten toisten ihmisten meditaatioiden maksaminen, hyväntekeväisyysprojektit ja koulutuskeskuksien rakentamiset jne jne tms. donaatiot, niin silloin pitäisi kellot soida. Hyväntekeväisyyttä minä ainakin harjoitan mieluiten niihin erikoistuneiden, etabloituneiden ja riippumattomien organisaatioiden, kuten plan, UNISEF jne. kautta.

        Minä ja ystäväni olemme ratkaisseet asian vuokraamalla paikan meditaatioita varten kollektiivisesti tiettyinä aikoina, jolloin vain tasaamme vuokran. Koska kaikki ovat kokeneita, niin voimme keskittyä omaan prosessiin ilman ohjausta erittäin edullisella hinnalla. Toisaalta emme sitten ota kokemattomia mukaan. Ehkä joskus myöhemmin.
        Mutta minäkin uskon kokijan tavoin, että kollektiiviseen suuntaan ollaan menossa, turhat asiat ovat karsiutumassa. En oikein tunne Amman oppeja, mutta ihan suloiselta naiselta näyttää. Ja tää halaaminen metodina on erittäin hyvä!!!

        Hemmo, se mitä sanot valegurujen ns mystisistä taikatempuista ja manipuloinnista on kyllä niiiiiiiiiin totta. Ihan täysin tavallisia asioita suurennellaan jne jne.. Viime syksynä nauroin katketakseni ja välillä surullisena erään ystäväni kohelluksille. Mutta minkäs teet, kuten sinäkin kerroit omasta kaveristasi, ihmisten täytyy saada tehdä omat juttunsa, vaikka ne olisivat kuinka naurettavia tahansa. Mutta “riittävä määrä hyvää energiaa” on munkin mielestä tuiki tarpeen. Ja sen eteen on tehtävä kaikki voitavansa, jotta voi riittävällä ientensiteellä mennä sisäänpäin ja antautua. Ja totta sekin, et koko ajan mennään eteen tai taakse, ylös tai alas…mut kyllä sillä tippumisellakin on aina ihan karmallinen tarkoitus ja siellä suuri mahdollisuus taas oppia lisää, vai? Enkä laittais sille liikaa painoa, vaan katsoisin taas vain eteenpäin (argh, siis sisäänpäin:)miten vaan….)

        >>Kuule äijä ja hemmo, on todellinen nautinto lukea sun kirjoitusta, tuut kyllä ihan suoraan sydämestä. Ihanaa, tää on kait sitä mitä kokijakin sanoo, et “Myös kanssakulkija olet opettajani”, joka voi olla kuka tahansa, toden totta, jos vain itse kykenee kuuntelemaan (joskus harvinaista nykyään)…


      • sama hölisijä
        Jännittävää kirjoitti:

        Olet Hemmo aika ovela, aikidosta kristilliseen mystiikkaan….:DDD

        Ja tuo tajunnanvirran lukeminen on musta sangen hauskaa, kun muakin helposti syytetään liian hengästyttäväksi tyypiksi – ja totta se onkin. En vain voi sille mitään, (ei tarvitse kahlata kaikkea tätä läpi)…siksi joudunkin tekemään aika paljon ennen kuin tämä pää seisahtuu mihinkään.

        Tein yhden työprojektin hyvin vakaumuksellisten kristittyjen kanssa. Olipa huikeata huomata kuinka paljon lämmintä sydäntä heidän kanssaan tunsinkaan. Olin oikeasti liikuttunut monta monta kertaa. Lisäksi he puhuivat paljon samalla tapaa kuin minä, vaikkakin käyttivät eri sanoja. Olenkin hyvin kiitollinen tästä kohtaamisesta, se todellakin opetti mua paljon.

        En valitettavasti voi itse alkaa kristityksi jo senkään vuoksi, etten voi mitenkään ymmärtää käsitystä helvetistä, ja se koskee minua aina syvältä, kun ajattelenkin ihmisten uskovan toisten joutuvan helvettiin. En myöskään halua kristillistä elämäntapaa, vaikka uskon, että se useimmille ihmisille on juuri se oikea, eniten tyydytystä tuova juttu. Siksi tuota kristillistä mystiikkaa kannattaisi monen harjoittaa mielummin kuin idän eksotiikkaa. Ja kirkon kannattaisi tarjota niitä aktiivisesti.

        Minä taas olen menettänyt sydämeni omalle mestarilleni, joka valitettavasti on kuollut mestari. Onneksi sain olla kuukauden hänen kanssaan läsnä ja mukana silloin, kun hän kuoli. Silti, juuri nyt tunnen alhaista kateuden tunnetta niitä kohtaan, jotka saivat olla hänen kanssaan henkilökohtaisesti. Ja valaistumiskateutta.

        Toista samankaltaista lottovoittoa ei tule tapahtumaan tässä elämässä, että saisin olla valaistuneen mestarin kanssa, vaikka sitä kuinka toivoisin. Noh, ihan hyviä meditaatioidenkin opettajia on, pitää tyytyä siihen, eikä antaa ahneen mielen viedä. Tavallaan mun sangha on mun mestari tällä hetkellä, se laatu mikä sieltä nousee.

        Sitähän ei aikalaiset useinkaan tiedä kuka nousee Jeesuksen tai Buddhan kaltaiseksi Bodhisattvaksi tai mestareiden mestariksi – ainahan he ovat omaa aikaansa edellä, kuten suuret taiteilijat. Ja kaverini sanoo ”jos se ei tunnu rakkaudelta, se ei ole rakkautta” on ihan hyvä maallikon koan.

        ja olisi kiva kuulla teitä muitakin täällä olijoita. Älä sinäkään kokija katoa.

        Monet kristitytkin on hyvin esimerkillisiä ihmisiä!

        Se ei vaan vielä ihan riitä siihen, että maailmasta tulisi kaikille parempi paikka. Laumassa esimerkillisyyskin menee helposti vikaan. Ihminen ei uskalla erottua ja on vielä hyvin sokea omassa auktoriteettiuskossaan, ja tämä näkyy erityisin hyvin näissä lähi-itäisperäisissä uskonnoissa. On aika pöyristyttävää, miten korkea-arvoiset kirkonmiehetkin voivat toimia täysin vastoin puheitaan ja sääntöjään. He jopa onnistuvat kapuamaan vieläkin korkeammalle oksalle, vaikka ovat ihmisinä täysin raakileita!

        Onhan kristityillä valtavat ongelmat näkemyksissään. Usko vain yhteen elämään ja ikuiseen helvetintuomioon, sekä ikuiseen taivaan iloon, on hyvin absurdia ja tekee pahuudenkin käsittämisen lähes mahdottomaksi. Nämä lähi-idässä syntyneet uskonnot halusivat varmaan tehdä pesäeron kaikkiin pakanauskontoihin ja filosofioihin kitkemällä reinkarnaation ja karman lain kokonaan pois. Eikä se välttämättä ollut pelkästään paha asia. Taitamattomien käsissä nekin vain synnyttävät kastijärjestelmiä ja muutakin eriarvoisuutta. Antiikin kreikkalaiset uskoivat jälleensyntymiseen, ja aika todennäköisesti Jeesuksen aikaan jälleensyntyminen oli muutenkin hyvin tunnettu asia myös täällä lännessä.

        Katsotaan nyt vaikka pappeja, jotka valmistuvat yliopistosta vailla juuri minkäänlaista elämänkokemusta ja sitten sellaiset ihmiset alkavat opettaa ihmisille, miten näiden tulisi täällä elää. He sitten puhujapöntöistään käsin kertovat sekalaiselle seurakunnalle asioita joihin eivät itsekään kunnolla usko. Täysin absurdia!

        Valitettavasti täällä netissä törmää yleensä vain sellaisiin uskoviin, jotka antavat itsestään hyvin huonon kuvan. He tuntuvat olevan täysin pihalla siitä, mitä yrittävät muille sanoa. Paljon tuntuu olevan puutetta siitä, mistä he puhuvat. Ylimielisyys, johon liittyy vielä ahdasmielisyys ja tietämättömyys, on kammottava yhdistelmä ihmisissä. Antavat niin huonon kuvan vakaumuksestaan, että se tekee suurta vahinkoa kaikkien uskovien maineelle.

        Aikidopiireissäkin katsotaan muuten vähän nenää pitkin opettajia, jotka esim. ottavat avioeron, vaikka missään ei kielletä avioeroa Aikidon opettajilta. Aikidon treenaaminen ei ole mikään uskonto, eikä katso ihmisen henkilökohtaiseen yksityiselämiseen, mutta silti tietyt "nirppanokat" haluavat siihenkin puuttua. Korottavat jonkun ensin jalustalle ja sitten haluavat repiä hänet alas, jos hän ei ole heidän mielestään enää "täydellinen" ihminen! Muistamme erään Jeesuksenkin....

        Ja ehkä se mystiikkakin on palaamassa takaisin kristinuskoon? Tai sitten kristinuskon aika alkaa olla vähitellen HC-etsijöiden osalta kokonaan ohi? Kukaan sellainen ei enää nykyaikana voi vaan enää mennä massan mukaan? Ne ajat ovat auttamattomasti ohi! Ehkä tulee joku uus järjestelmä tilalle tai jotain? Ehkä ilmaantuu uusi "maailman opettaja", joka opettaa ihan samaa, kuin Buddha ja Jeesuskin, mutta siten, että se vastaa paljon paremmin nykyajan vaatimuksiin ja nykyaikaisen ihmisen henkiseen ja hengelliseen janoon. Ehkä tämä opettaja hallitsee vielä joitain erityiskykyjä saadakseen ihmiset kiinnostumaan näistä asioista? Siis ihan oikeita kykyjä, ei mitään hokkuspokkus juttuja. Tekee vaikka musiikkia, joka saa kaikki ihmiset "herkiksi".

        En ole koskaan nähnyt missään videossa jonkun idän gurun soittavan tai laulavan kauniisti jotain ihan itse säveltämäänsä musiikkia. Oletko sinä? Saiskos siitä videon? Eikös se Krishnakin soitellut huilua tai jotain? Jokainen todellinen mestari osaa tehdä myös käsillään jotain kaunista. Omaa suutaanhan osaa soittaa ihan jokainen meistä! Parhaimmat/pahimmat suunsoittajat on usein vielä ihan karmeita tyyppejä!!! :/ Jotain sotahulluja ja muita vastaavia! :/

        Harmi, että opettajasi vaihtoi sinun kannaltasi vähän liian aikaisin olinpaikkaansa! Ehkä hän lähettikin sulle munkin kautta vähän sieltä rajan takaa terveisiä, että kuolleena hän vieläkin parempi mestari sulle? ;) Eikä hän suinkaan ole kuollut, vaan elää nyt paljon voimakkaammin, kuin koskaan täällä maan päällä ollessaan!

        >>”jos se ei tunnu rakkaudelta, se ei ole rakkautta”


      • Jännittävää
        sama hölisijä kirjoitti:

        Monet kristitytkin on hyvin esimerkillisiä ihmisiä!

        Se ei vaan vielä ihan riitä siihen, että maailmasta tulisi kaikille parempi paikka. Laumassa esimerkillisyyskin menee helposti vikaan. Ihminen ei uskalla erottua ja on vielä hyvin sokea omassa auktoriteettiuskossaan, ja tämä näkyy erityisin hyvin näissä lähi-itäisperäisissä uskonnoissa. On aika pöyristyttävää, miten korkea-arvoiset kirkonmiehetkin voivat toimia täysin vastoin puheitaan ja sääntöjään. He jopa onnistuvat kapuamaan vieläkin korkeammalle oksalle, vaikka ovat ihmisinä täysin raakileita!

        Onhan kristityillä valtavat ongelmat näkemyksissään. Usko vain yhteen elämään ja ikuiseen helvetintuomioon, sekä ikuiseen taivaan iloon, on hyvin absurdia ja tekee pahuudenkin käsittämisen lähes mahdottomaksi. Nämä lähi-idässä syntyneet uskonnot halusivat varmaan tehdä pesäeron kaikkiin pakanauskontoihin ja filosofioihin kitkemällä reinkarnaation ja karman lain kokonaan pois. Eikä se välttämättä ollut pelkästään paha asia. Taitamattomien käsissä nekin vain synnyttävät kastijärjestelmiä ja muutakin eriarvoisuutta. Antiikin kreikkalaiset uskoivat jälleensyntymiseen, ja aika todennäköisesti Jeesuksen aikaan jälleensyntyminen oli muutenkin hyvin tunnettu asia myös täällä lännessä.

        Katsotaan nyt vaikka pappeja, jotka valmistuvat yliopistosta vailla juuri minkäänlaista elämänkokemusta ja sitten sellaiset ihmiset alkavat opettaa ihmisille, miten näiden tulisi täällä elää. He sitten puhujapöntöistään käsin kertovat sekalaiselle seurakunnalle asioita joihin eivät itsekään kunnolla usko. Täysin absurdia!

        Valitettavasti täällä netissä törmää yleensä vain sellaisiin uskoviin, jotka antavat itsestään hyvin huonon kuvan. He tuntuvat olevan täysin pihalla siitä, mitä yrittävät muille sanoa. Paljon tuntuu olevan puutetta siitä, mistä he puhuvat. Ylimielisyys, johon liittyy vielä ahdasmielisyys ja tietämättömyys, on kammottava yhdistelmä ihmisissä. Antavat niin huonon kuvan vakaumuksestaan, että se tekee suurta vahinkoa kaikkien uskovien maineelle.

        Aikidopiireissäkin katsotaan muuten vähän nenää pitkin opettajia, jotka esim. ottavat avioeron, vaikka missään ei kielletä avioeroa Aikidon opettajilta. Aikidon treenaaminen ei ole mikään uskonto, eikä katso ihmisen henkilökohtaiseen yksityiselämiseen, mutta silti tietyt "nirppanokat" haluavat siihenkin puuttua. Korottavat jonkun ensin jalustalle ja sitten haluavat repiä hänet alas, jos hän ei ole heidän mielestään enää "täydellinen" ihminen! Muistamme erään Jeesuksenkin....

        Ja ehkä se mystiikkakin on palaamassa takaisin kristinuskoon? Tai sitten kristinuskon aika alkaa olla vähitellen HC-etsijöiden osalta kokonaan ohi? Kukaan sellainen ei enää nykyaikana voi vaan enää mennä massan mukaan? Ne ajat ovat auttamattomasti ohi! Ehkä tulee joku uus järjestelmä tilalle tai jotain? Ehkä ilmaantuu uusi "maailman opettaja", joka opettaa ihan samaa, kuin Buddha ja Jeesuskin, mutta siten, että se vastaa paljon paremmin nykyajan vaatimuksiin ja nykyaikaisen ihmisen henkiseen ja hengelliseen janoon. Ehkä tämä opettaja hallitsee vielä joitain erityiskykyjä saadakseen ihmiset kiinnostumaan näistä asioista? Siis ihan oikeita kykyjä, ei mitään hokkuspokkus juttuja. Tekee vaikka musiikkia, joka saa kaikki ihmiset "herkiksi".

        En ole koskaan nähnyt missään videossa jonkun idän gurun soittavan tai laulavan kauniisti jotain ihan itse säveltämäänsä musiikkia. Oletko sinä? Saiskos siitä videon? Eikös se Krishnakin soitellut huilua tai jotain? Jokainen todellinen mestari osaa tehdä myös käsillään jotain kaunista. Omaa suutaanhan osaa soittaa ihan jokainen meistä! Parhaimmat/pahimmat suunsoittajat on usein vielä ihan karmeita tyyppejä!!! :/ Jotain sotahulluja ja muita vastaavia! :/

        Harmi, että opettajasi vaihtoi sinun kannaltasi vähän liian aikaisin olinpaikkaansa! Ehkä hän lähettikin sulle munkin kautta vähän sieltä rajan takaa terveisiä, että kuolleena hän vieläkin parempi mestari sulle? ;) Eikä hän suinkaan ole kuollut, vaan elää nyt paljon voimakkaammin, kuin koskaan täällä maan päällä ollessaan!

        >>”jos se ei tunnu rakkaudelta, se ei ole rakkautta”

        Jaa musiikkiakin…))) sä olet hauska. Mä huomaan, et tämä on sulle vakava harrastus….Mestarin ääni on mulle musiikkia, tärkeämpiä ovat sanojen välissä olevat tauot, hiljaisuudet, eikä niinkään edes stoorit.

        Niin, miltä se rakkaus tuntuu? Mulle se tuntuu siltä, että olen täydellinen juuri sellaisena kuin olen, olo on pehmeä, rauhallinen, suloinen, olen tietoinen kaikesta sisällä ja ulkopuolella, täysin herkkänä ja kuitenkin levollinen, tai sellaista kun lapsena kikattaa, tai ihmetteli veden solinaa keväällä. Värit ovat kirkkaampia, äänet kaikuvat, jokainen pihahdus tuntuu ikuisuudelta, liikkeet hidastetusta elokuvasta, ikään kuin jokin pehmeä pumpulivaippa laskeutuu päälle…

        Siis ihanan suloiselta, enkä sitä kuitenkaan osaa mitenkään kuvata sanoilla.

        Minä en myöskään tiedä miltä se tuntuu jollekin toiselle. Kuten en voi tietää mikä tie olisi jollekin toiselle hyvä....tai huono(vaikka tähänkin viisasteluun taisin tässäkin keskustelussa sortua)

        Ja koska en ole valaistunut, en tietenkään pysy tässä, mutta elämä onkin jatkuvaa liikettä, ei se mitään. Ego sitten taas tulla tupsahtaa kiduttamaan omalla jatkuvalla nalkutuksellaan. Silti, tietenkään minulle ei ole enää paluuta. On se huikeata.

        Ja oletko kuullut, et Rinzailta kysyttiin ”Onko lehmällä buddha-luonne/ominaisuudet (Buddha-nature)?, johon tämä vastasi ”mu”.


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        Jaa musiikkiakin…))) sä olet hauska. Mä huomaan, et tämä on sulle vakava harrastus….Mestarin ääni on mulle musiikkia, tärkeämpiä ovat sanojen välissä olevat tauot, hiljaisuudet, eikä niinkään edes stoorit.

        Niin, miltä se rakkaus tuntuu? Mulle se tuntuu siltä, että olen täydellinen juuri sellaisena kuin olen, olo on pehmeä, rauhallinen, suloinen, olen tietoinen kaikesta sisällä ja ulkopuolella, täysin herkkänä ja kuitenkin levollinen, tai sellaista kun lapsena kikattaa, tai ihmetteli veden solinaa keväällä. Värit ovat kirkkaampia, äänet kaikuvat, jokainen pihahdus tuntuu ikuisuudelta, liikkeet hidastetusta elokuvasta, ikään kuin jokin pehmeä pumpulivaippa laskeutuu päälle…

        Siis ihanan suloiselta, enkä sitä kuitenkaan osaa mitenkään kuvata sanoilla.

        Minä en myöskään tiedä miltä se tuntuu jollekin toiselle. Kuten en voi tietää mikä tie olisi jollekin toiselle hyvä....tai huono(vaikka tähänkin viisasteluun taisin tässäkin keskustelussa sortua)

        Ja koska en ole valaistunut, en tietenkään pysy tässä, mutta elämä onkin jatkuvaa liikettä, ei se mitään. Ego sitten taas tulla tupsahtaa kiduttamaan omalla jatkuvalla nalkutuksellaan. Silti, tietenkään minulle ei ole enää paluuta. On se huikeata.

        Ja oletko kuullut, et Rinzailta kysyttiin ”Onko lehmällä buddha-luonne/ominaisuudet (Buddha-nature)?, johon tämä vastasi ”mu”.

        Tää tarina piti vielä kertoa, kun valaistuneita naisia on saatu historian kirjoihin todella vähän, ehkä senkin takia, et on sanonta “Buddha lähtee ilman jälkiä” (Buddha leaves without the trace). Sorry mun ontuvat käännökset.

        Sellainen oli kuitenkin kiinalainen Liu (en muista koska se eli).
        Nuoret zen-munkit olivat antaneet Liulle lempinimen “Rautahiomakone” koska se aina kärkkäästi “kiusasi” nuoria munkkeja.

        Liun mestari oli Guishan taas kutsui Liuta vanhaksi lehmäksi.
        Noh, kerran sitten Liu meni mestarinsa Guishanin luo. Mestari sanoi: Vanha lehmä, olet saapunut?

        Liu sanoi: Huomenna on vuorilla iso kokoontuminen ja juhlat. Oletko menossa?
        Guishan lattialle makaamaan retkottamaan (ei vastannut mitään).
        Liu lähti heti.

        Hmmmm, mä ainakin lähden vuorille, pääseehän sieltä takas, entä te?

        Mut aikidoakin voisin kokeilla ennen kuin pääsen lähtemään. Musta fyysiset harjoitukset auttavat parhaiten kohdistamaan huomion (mielen sijaan) ensin kehoon….siitä se alkaa.


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        Tää tarina piti vielä kertoa, kun valaistuneita naisia on saatu historian kirjoihin todella vähän, ehkä senkin takia, et on sanonta “Buddha lähtee ilman jälkiä” (Buddha leaves without the trace). Sorry mun ontuvat käännökset.

        Sellainen oli kuitenkin kiinalainen Liu (en muista koska se eli).
        Nuoret zen-munkit olivat antaneet Liulle lempinimen “Rautahiomakone” koska se aina kärkkäästi “kiusasi” nuoria munkkeja.

        Liun mestari oli Guishan taas kutsui Liuta vanhaksi lehmäksi.
        Noh, kerran sitten Liu meni mestarinsa Guishanin luo. Mestari sanoi: Vanha lehmä, olet saapunut?

        Liu sanoi: Huomenna on vuorilla iso kokoontuminen ja juhlat. Oletko menossa?
        Guishan lattialle makaamaan retkottamaan (ei vastannut mitään).
        Liu lähti heti.

        Hmmmm, mä ainakin lähden vuorille, pääseehän sieltä takas, entä te?

        Mut aikidoakin voisin kokeilla ennen kuin pääsen lähtemään. Musta fyysiset harjoitukset auttavat parhaiten kohdistamaan huomion (mielen sijaan) ensin kehoon….siitä se alkaa.

        Pikku henkilökohtainen selitys vielä...aikido tekisi hyvää mulle jo senkin takia, et jos suunnittelen käveleväni koko sen matkan vuorille, mun täytyy olla tosi hyvässä kunnossa, et jaksan. Kiitti vinkinkistä.


      • sama gubbe
        Jännittävää kirjoitti:

        Jaa musiikkiakin…))) sä olet hauska. Mä huomaan, et tämä on sulle vakava harrastus….Mestarin ääni on mulle musiikkia, tärkeämpiä ovat sanojen välissä olevat tauot, hiljaisuudet, eikä niinkään edes stoorit.

        Niin, miltä se rakkaus tuntuu? Mulle se tuntuu siltä, että olen täydellinen juuri sellaisena kuin olen, olo on pehmeä, rauhallinen, suloinen, olen tietoinen kaikesta sisällä ja ulkopuolella, täysin herkkänä ja kuitenkin levollinen, tai sellaista kun lapsena kikattaa, tai ihmetteli veden solinaa keväällä. Värit ovat kirkkaampia, äänet kaikuvat, jokainen pihahdus tuntuu ikuisuudelta, liikkeet hidastetusta elokuvasta, ikään kuin jokin pehmeä pumpulivaippa laskeutuu päälle…

        Siis ihanan suloiselta, enkä sitä kuitenkaan osaa mitenkään kuvata sanoilla.

        Minä en myöskään tiedä miltä se tuntuu jollekin toiselle. Kuten en voi tietää mikä tie olisi jollekin toiselle hyvä....tai huono(vaikka tähänkin viisasteluun taisin tässäkin keskustelussa sortua)

        Ja koska en ole valaistunut, en tietenkään pysy tässä, mutta elämä onkin jatkuvaa liikettä, ei se mitään. Ego sitten taas tulla tupsahtaa kiduttamaan omalla jatkuvalla nalkutuksellaan. Silti, tietenkään minulle ei ole enää paluuta. On se huikeata.

        Ja oletko kuullut, et Rinzailta kysyttiin ”Onko lehmällä buddha-luonne/ominaisuudet (Buddha-nature)?, johon tämä vastasi ”mu”.

        Musiikki on "jumalten taidetta", eikä se valehtelekaan ihan yhtä paljon kuin kuva!!! ;)

        Nää nykyajan vempaimet on siinä mielessä metkoja, että niihin lankeaa ihan itsestään! Heh!

        Nääkin kaikki soundit lähtee vaan noista rummuista! Niissä on nykyjään kaikenlaista elektroniikkaa jo valmiina. Ehkä rummut sopis sulle hyvin, kun olet kerran niin energinenkin? Sitten on tietenkin kitarat ja syntetisaattorit joilla saa aika metkoja juttuja niilläkin aika helposti aikaan.

        http://www.youtube.com/watch?v=lPHUQJSoYqk

        Tuokin voi olla ihan vaan improvisointia. Toki myös sävellettyäkin. Parhaimmat soittajasäveltäjäthän voivat säveltää pelkällä improvisoinnilla niin, että kukaan ei huomaa heidän oikeasti keksivän koko jutun "hatusta"!.

        Jos olisin suuri guru, niin pistäisinkin oppilaani soittamaan, maalaamaan, tai tekemään jotain muuta luovaa. Valinnanvaraa varmaan riittää nykyään jo jokaiseen makuun? ;)

        Käsityksesi rakkaudestakin kuulostavat varsin oikeilta. Intohimoa elämää kohtaan! Sitä aina tarvitaan muutenkin ja varsinkin musiikin luomisessa sitä tarvitaankin erityisen paljon!

        Rakkaudesta pitää kuitenkin aina puhua ilman sanoja...ja hyvin hiljaa...

        ;)

        >>Ja koska en ole valaistunut, en tietenkään pysy tässä, mutta elämä onkin jatkuvaa liikettä, ei se mitään. Ego sitten taas tulla tupsahtaa kiduttamaan omalla jatkuvalla nalkutuksellaan. Silti, tietenkään minulle ei ole enää paluuta. On se huikeata.


      • sama jokunen
        Jännittävää kirjoitti:

        Tää tarina piti vielä kertoa, kun valaistuneita naisia on saatu historian kirjoihin todella vähän, ehkä senkin takia, et on sanonta “Buddha lähtee ilman jälkiä” (Buddha leaves without the trace). Sorry mun ontuvat käännökset.

        Sellainen oli kuitenkin kiinalainen Liu (en muista koska se eli).
        Nuoret zen-munkit olivat antaneet Liulle lempinimen “Rautahiomakone” koska se aina kärkkäästi “kiusasi” nuoria munkkeja.

        Liun mestari oli Guishan taas kutsui Liuta vanhaksi lehmäksi.
        Noh, kerran sitten Liu meni mestarinsa Guishanin luo. Mestari sanoi: Vanha lehmä, olet saapunut?

        Liu sanoi: Huomenna on vuorilla iso kokoontuminen ja juhlat. Oletko menossa?
        Guishan lattialle makaamaan retkottamaan (ei vastannut mitään).
        Liu lähti heti.

        Hmmmm, mä ainakin lähden vuorille, pääseehän sieltä takas, entä te?

        Mut aikidoakin voisin kokeilla ennen kuin pääsen lähtemään. Musta fyysiset harjoitukset auttavat parhaiten kohdistamaan huomion (mielen sijaan) ensin kehoon….siitä se alkaa.

        Tarinat on aina hauskoja!

        Mullekin sopis toi lattialla retkottaminen...

        Oonkin aika laiska, mutta silti melko aikaansaava sellainen. Ihmiset ei vaan ymmärrä mitään mun aikaansaannoksistani...

        >>Mut aikidoakin voisin kokeilla ennen kuin pääsen lähtemään. Musta fyysiset harjoitukset auttavat parhaiten kohdistamaan huomion (mielen sijaan) ensin kehoon….siitä se alkaa.


      • Jännittävää
        sama gubbe kirjoitti:

        Musiikki on "jumalten taidetta", eikä se valehtelekaan ihan yhtä paljon kuin kuva!!! ;)

        Nää nykyajan vempaimet on siinä mielessä metkoja, että niihin lankeaa ihan itsestään! Heh!

        Nääkin kaikki soundit lähtee vaan noista rummuista! Niissä on nykyjään kaikenlaista elektroniikkaa jo valmiina. Ehkä rummut sopis sulle hyvin, kun olet kerran niin energinenkin? Sitten on tietenkin kitarat ja syntetisaattorit joilla saa aika metkoja juttuja niilläkin aika helposti aikaan.

        http://www.youtube.com/watch?v=lPHUQJSoYqk

        Tuokin voi olla ihan vaan improvisointia. Toki myös sävellettyäkin. Parhaimmat soittajasäveltäjäthän voivat säveltää pelkällä improvisoinnilla niin, että kukaan ei huomaa heidän oikeasti keksivän koko jutun "hatusta"!.

        Jos olisin suuri guru, niin pistäisinkin oppilaani soittamaan, maalaamaan, tai tekemään jotain muuta luovaa. Valinnanvaraa varmaan riittää nykyään jo jokaiseen makuun? ;)

        Käsityksesi rakkaudestakin kuulostavat varsin oikeilta. Intohimoa elämää kohtaan! Sitä aina tarvitaan muutenkin ja varsinkin musiikin luomisessa sitä tarvitaankin erityisen paljon!

        Rakkaudesta pitää kuitenkin aina puhua ilman sanoja...ja hyvin hiljaa...

        ;)

        >>Ja koska en ole valaistunut, en tietenkään pysy tässä, mutta elämä onkin jatkuvaa liikettä, ei se mitään. Ego sitten taas tulla tupsahtaa kiduttamaan omalla jatkuvalla nalkutuksellaan. Silti, tietenkään minulle ei ole enää paluuta. On se huikeata.

        Mä en ole valmis vielä makailemaan missään.

        Kyllä mä olen kuullut joidenkin ihmisten (nyt en todellakaan tarkoita sinua ”sama jokunen”!!!) pajattavan taukoamatta totuutena sohvan pohjalla ulkoaluettuja mielikuvituksellisia dekkaritarinoita, ja onhan heillä on siihen täysi oikeus. Rikastuttaahan tuo mielikuvitusta, voi myös saada virikkeitä luovaan työhön ja kehitellä omia huikeita versioita maailman synnystä ja syvistä. Kirjojen lukeminen tai elokuvien katsominenkin voivat myös rauhoittaa, mikäpäs siinä. (sorry, olen vain vajavainen mato nyt tässä:D, mut onneksi se kuuluu tän forumin etikettiin, siis olla mato kans)

        Mä haluan vuorille, koska siellä on mun sangha (niinku täs tarinassa). Paljon kaikenlaisia ihania ihmisiä kans tapaa matkalla, joskus kävellen, joskus pikajunassa:) Matkalla on hauskaa sanotaan VRn mainoksessakin.
        Kuten itse kerroit se Ueshibakin keksi aikidon vuorilta palattuaan (tai siellä vuorilla)…se on se juju miksi sinne pitääkin itse kavuta, eikä vain lueskella dekkareita tai kattella you tubea.

        Sitä paitsi, miten se biisi menee “Vie vuorille tää viesti, huuda se kaikkeen maailmaan…” mennään vuorille, eikä todellakaan puhuta hiljaa rakkaudesta :)))

        Mut sä annat aika paljon itsestäsi sama jokunen, kiitos siitä.
        Mikä teitä sykähdyttää? Minua kuitenkin se, jos joku kertoo oman, autenttisen tarinan, jonka on itse käynyt läpi ihan oikeasti.. tai sitten sen jutun mikä sillä kertaa tuntuu vaikealta.

        On mulla kyllä paljon opittavaa tässä elämässä. Olen turhaan pahoittanut mieleni toisten pahoista ajatuksista ja peloitteluista helvetillä muita ihmisiä kohtaan. Vaikka toisten kiusaaminen tuntuukin inhoittavalta, pitäisi kaiketi hyväksyä, että heidän, jostain heille tärkeästä syystä, täytyy näin tehdä. Ja minun olisi syytä jatkaa mielummin itseni pelastamaan. Juicen sanoin ”elämästä ei selviä hengissä”, joten mun taytyy heittää itseni tuleen aina uudestaan, jotta voi katsoa mitä jää jäljelle. Kyllä se usein sattuu, mutta silti vain egoa, totuus ei pala - roviolla polttamallakaan.


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        Mä en ole valmis vielä makailemaan missään.

        Kyllä mä olen kuullut joidenkin ihmisten (nyt en todellakaan tarkoita sinua ”sama jokunen”!!!) pajattavan taukoamatta totuutena sohvan pohjalla ulkoaluettuja mielikuvituksellisia dekkaritarinoita, ja onhan heillä on siihen täysi oikeus. Rikastuttaahan tuo mielikuvitusta, voi myös saada virikkeitä luovaan työhön ja kehitellä omia huikeita versioita maailman synnystä ja syvistä. Kirjojen lukeminen tai elokuvien katsominenkin voivat myös rauhoittaa, mikäpäs siinä. (sorry, olen vain vajavainen mato nyt tässä:D, mut onneksi se kuuluu tän forumin etikettiin, siis olla mato kans)

        Mä haluan vuorille, koska siellä on mun sangha (niinku täs tarinassa). Paljon kaikenlaisia ihania ihmisiä kans tapaa matkalla, joskus kävellen, joskus pikajunassa:) Matkalla on hauskaa sanotaan VRn mainoksessakin.
        Kuten itse kerroit se Ueshibakin keksi aikidon vuorilta palattuaan (tai siellä vuorilla)…se on se juju miksi sinne pitääkin itse kavuta, eikä vain lueskella dekkareita tai kattella you tubea.

        Sitä paitsi, miten se biisi menee “Vie vuorille tää viesti, huuda se kaikkeen maailmaan…” mennään vuorille, eikä todellakaan puhuta hiljaa rakkaudesta :)))

        Mut sä annat aika paljon itsestäsi sama jokunen, kiitos siitä.
        Mikä teitä sykähdyttää? Minua kuitenkin se, jos joku kertoo oman, autenttisen tarinan, jonka on itse käynyt läpi ihan oikeasti.. tai sitten sen jutun mikä sillä kertaa tuntuu vaikealta.

        On mulla kyllä paljon opittavaa tässä elämässä. Olen turhaan pahoittanut mieleni toisten pahoista ajatuksista ja peloitteluista helvetillä muita ihmisiä kohtaan. Vaikka toisten kiusaaminen tuntuukin inhoittavalta, pitäisi kaiketi hyväksyä, että heidän, jostain heille tärkeästä syystä, täytyy näin tehdä. Ja minun olisi syytä jatkaa mielummin itseni pelastamaan. Juicen sanoin ”elämästä ei selviä hengissä”, joten mun taytyy heittää itseni tuleen aina uudestaan, jotta voi katsoa mitä jää jäljelle. Kyllä se usein sattuu, mutta silti vain egoa, totuus ei pala - roviolla polttamallakaan.

        vielä...en voi kommetoida tuota musaa, kun olen onnistunut laittamaan pois päältä mun javasscriptplugini ja apua tulee vasta huomenna..oikea aivopuolisko ei toimi näköjään silloin, kun sen pitäisi.


      • sama hottentotti
        Jännittävää kirjoitti:

        Mä en ole valmis vielä makailemaan missään.

        Kyllä mä olen kuullut joidenkin ihmisten (nyt en todellakaan tarkoita sinua ”sama jokunen”!!!) pajattavan taukoamatta totuutena sohvan pohjalla ulkoaluettuja mielikuvituksellisia dekkaritarinoita, ja onhan heillä on siihen täysi oikeus. Rikastuttaahan tuo mielikuvitusta, voi myös saada virikkeitä luovaan työhön ja kehitellä omia huikeita versioita maailman synnystä ja syvistä. Kirjojen lukeminen tai elokuvien katsominenkin voivat myös rauhoittaa, mikäpäs siinä. (sorry, olen vain vajavainen mato nyt tässä:D, mut onneksi se kuuluu tän forumin etikettiin, siis olla mato kans)

        Mä haluan vuorille, koska siellä on mun sangha (niinku täs tarinassa). Paljon kaikenlaisia ihania ihmisiä kans tapaa matkalla, joskus kävellen, joskus pikajunassa:) Matkalla on hauskaa sanotaan VRn mainoksessakin.
        Kuten itse kerroit se Ueshibakin keksi aikidon vuorilta palattuaan (tai siellä vuorilla)…se on se juju miksi sinne pitääkin itse kavuta, eikä vain lueskella dekkareita tai kattella you tubea.

        Sitä paitsi, miten se biisi menee “Vie vuorille tää viesti, huuda se kaikkeen maailmaan…” mennään vuorille, eikä todellakaan puhuta hiljaa rakkaudesta :)))

        Mut sä annat aika paljon itsestäsi sama jokunen, kiitos siitä.
        Mikä teitä sykähdyttää? Minua kuitenkin se, jos joku kertoo oman, autenttisen tarinan, jonka on itse käynyt läpi ihan oikeasti.. tai sitten sen jutun mikä sillä kertaa tuntuu vaikealta.

        On mulla kyllä paljon opittavaa tässä elämässä. Olen turhaan pahoittanut mieleni toisten pahoista ajatuksista ja peloitteluista helvetillä muita ihmisiä kohtaan. Vaikka toisten kiusaaminen tuntuukin inhoittavalta, pitäisi kaiketi hyväksyä, että heidän, jostain heille tärkeästä syystä, täytyy näin tehdä. Ja minun olisi syytä jatkaa mielummin itseni pelastamaan. Juicen sanoin ”elämästä ei selviä hengissä”, joten mun taytyy heittää itseni tuleen aina uudestaan, jotta voi katsoa mitä jää jäljelle. Kyllä se usein sattuu, mutta silti vain egoa, totuus ei pala - roviolla polttamallakaan.

        Tarinoillakaan ei pitäs liikaa turruttaa mieltään!

        Nykyihmiset turruttaa helposti mieltään, kun ne pyörii siinä pikku oravanpyörässään ja saavat lisää virtaa dynamoonsa rahalla ja maallisella menestyksellään. Sitten ne kuolee jonain päivänä takki täysin auki, ja huomaa, että koko elämä ja muu maailma menikin jo ohi aamuruuhkassa istuessa. Heidätkin on vain johdettu täällä harhaan. Heiltä puuttui vain kokonaan se mestari, joka olisi ohjannut heitä oikeaan suuntaan. Vähän sääliksi heitäkin käy.

        Olen oikein ilahtunut siitä, että sulla on oma mestari, vaikka onkin jo manan majoille siirtynyt sellainen. Kyllä sellanen pienimuotonen opetuslapsimeininkikin toimis varmaan yhä tänä päivänäkin, ehkä jopa paremmin kuin koskaan ennen? Voishan sitä kehitellä kaikenlaista. Mä joskus kehittelenkin tässä pienessä ihmismielessäni kaikenlaisia "tulevaisuuden skenaarioita". Sitten unohdan ne ja jätän "hautomooni" kehittymään edelleen, kunnes olen taas vähän tietävämpi, ymmärtäväisempi ja viisaampi. Mulla ei ole mitään kiirettä mihinkään. Nykyaikana ihmiset luulee, että jos ne ei ole 25-vuotiaana valmiita elämässään kaikkeen siihen, mitä ne vaan tulee elämässään kohtaamaan ja saavuttamaan, niin ne ei enää ole sitä koskaan myöhemminkään. PAHA virhe! Nuoruuden kypsymättömyys synnyttää usein vain ylisentamentaalista sontaa. Onneksi nykyään alkaa kuitenkin olla jo kypsempiä ihmisiä enemmän esillä medioissakin. Ruma ja vanhakin voi laulaa kauniisti. Kokemus ja tuska synnyttävät parasta taidettakin!

        Mäkin ajattelin alkaa tekemään musiikkia vakavammin vasta joskus 50-vuotiaana. Jos nyt edes elän niin kauan? Ehkä nykylääketiede onnistuu mut kuitenkin pitämään hengissä sinne asti? Psyykekin mulla on räjähtänyt tuhansiin palasiin vaikka kuinka monta kertaa, mutta se on pienin murheeni. Tämä kehon fysiikka ei oikein kestä sellaista kymmeniä vuosia ja alkaa kehitellä kasvaimiakin sinne ja tänne. Hormonit lakkaavat hyrräämästä ja vatsakin lopettaa toimintansa. Lapsesta saakka on ollut näkövamma ja muutakin "mukavaa". Olen valinnut vielä itselleni erittäin haasteellisen ihmissuhteenkin ilmeisesti kehittääkseni itsehillinnän ja kärsivällisyydenkin aivan uudelle tasolle? Hah! Helvetilliset koettelemukset ja kiusauksetkin ovat piinanneet jo 20 vuoden ajan yötä päivää psyykettäni ja fysiikkaani vähän joka suunnalta.

        On se aika jännää nähdä miten pitkälle tätä kehoaan ja mieltään pystyy oikein rääkkäämään? Enkä ole edes masokisti, vaan vihaan kaikkea kehon itserääkkäämistä ja mielensä sekoittamista. En edes ota lääkettä, jos se ei ole täysin välttämätöntä. Olen tainnut vielä ratkaista monia maailman mysteereitä tässä elämässäni? Se on jo monen kärsimyksen arvoista! Siksi en voi olla tuntematta suurta hengenheimolaisuutta näihin kristittyihin mystikkoihin, jotka "sielun pimeässä yössä vaeltaessaan" ovat löytäneet valon ja suuren ilon! ;)

        Toiset menee piikkimatolle makaamaan. Joku toinen taas ei suostu menemään materialismiin ja pinnallisuuteen mukaan. Kumpikohan on oikeasti suurempi haaste?

        Minä aionkin kuolessani todeta: "ainakin palvelin hyvin!"

        Ja sitten nauran oikein kunnolla tälle kaikelle! ;)


      • Jännittävää
        sama hottentotti kirjoitti:

        Tarinoillakaan ei pitäs liikaa turruttaa mieltään!

        Nykyihmiset turruttaa helposti mieltään, kun ne pyörii siinä pikku oravanpyörässään ja saavat lisää virtaa dynamoonsa rahalla ja maallisella menestyksellään. Sitten ne kuolee jonain päivänä takki täysin auki, ja huomaa, että koko elämä ja muu maailma menikin jo ohi aamuruuhkassa istuessa. Heidätkin on vain johdettu täällä harhaan. Heiltä puuttui vain kokonaan se mestari, joka olisi ohjannut heitä oikeaan suuntaan. Vähän sääliksi heitäkin käy.

        Olen oikein ilahtunut siitä, että sulla on oma mestari, vaikka onkin jo manan majoille siirtynyt sellainen. Kyllä sellanen pienimuotonen opetuslapsimeininkikin toimis varmaan yhä tänä päivänäkin, ehkä jopa paremmin kuin koskaan ennen? Voishan sitä kehitellä kaikenlaista. Mä joskus kehittelenkin tässä pienessä ihmismielessäni kaikenlaisia "tulevaisuuden skenaarioita". Sitten unohdan ne ja jätän "hautomooni" kehittymään edelleen, kunnes olen taas vähän tietävämpi, ymmärtäväisempi ja viisaampi. Mulla ei ole mitään kiirettä mihinkään. Nykyaikana ihmiset luulee, että jos ne ei ole 25-vuotiaana valmiita elämässään kaikkeen siihen, mitä ne vaan tulee elämässään kohtaamaan ja saavuttamaan, niin ne ei enää ole sitä koskaan myöhemminkään. PAHA virhe! Nuoruuden kypsymättömyys synnyttää usein vain ylisentamentaalista sontaa. Onneksi nykyään alkaa kuitenkin olla jo kypsempiä ihmisiä enemmän esillä medioissakin. Ruma ja vanhakin voi laulaa kauniisti. Kokemus ja tuska synnyttävät parasta taidettakin!

        Mäkin ajattelin alkaa tekemään musiikkia vakavammin vasta joskus 50-vuotiaana. Jos nyt edes elän niin kauan? Ehkä nykylääketiede onnistuu mut kuitenkin pitämään hengissä sinne asti? Psyykekin mulla on räjähtänyt tuhansiin palasiin vaikka kuinka monta kertaa, mutta se on pienin murheeni. Tämä kehon fysiikka ei oikein kestä sellaista kymmeniä vuosia ja alkaa kehitellä kasvaimiakin sinne ja tänne. Hormonit lakkaavat hyrräämästä ja vatsakin lopettaa toimintansa. Lapsesta saakka on ollut näkövamma ja muutakin "mukavaa". Olen valinnut vielä itselleni erittäin haasteellisen ihmissuhteenkin ilmeisesti kehittääkseni itsehillinnän ja kärsivällisyydenkin aivan uudelle tasolle? Hah! Helvetilliset koettelemukset ja kiusauksetkin ovat piinanneet jo 20 vuoden ajan yötä päivää psyykettäni ja fysiikkaani vähän joka suunnalta.

        On se aika jännää nähdä miten pitkälle tätä kehoaan ja mieltään pystyy oikein rääkkäämään? Enkä ole edes masokisti, vaan vihaan kaikkea kehon itserääkkäämistä ja mielensä sekoittamista. En edes ota lääkettä, jos se ei ole täysin välttämätöntä. Olen tainnut vielä ratkaista monia maailman mysteereitä tässä elämässäni? Se on jo monen kärsimyksen arvoista! Siksi en voi olla tuntematta suurta hengenheimolaisuutta näihin kristittyihin mystikkoihin, jotka "sielun pimeässä yössä vaeltaessaan" ovat löytäneet valon ja suuren ilon! ;)

        Toiset menee piikkimatolle makaamaan. Joku toinen taas ei suostu menemään materialismiin ja pinnallisuuteen mukaan. Kumpikohan on oikeasti suurempi haaste?

        Minä aionkin kuolessani todeta: "ainakin palvelin hyvin!"

        Ja sitten nauran oikein kunnolla tälle kaikelle! ;)

        Sen sijaan, että todellakin makaat terävällä piikkimatolla, vaikka näytät siitä nauttivan, niin kehottaisin sua heittämään sen veke. Salsa taikka jokin muu hauska ja elämän iloa lisäävä juttu, oikeasti mikä tahansa muu kuin noi, vois tuoda niitä vuosia helposti lisää...

        Kärsiminen tahallaan on egosta, et saa mun sympatiaa ollenkaan. Ego taas ei ole yhtään kiinnostavaa.


      • sama ontuva Eriksson
        Jännittävää kirjoitti:

        Sen sijaan, että todellakin makaat terävällä piikkimatolla, vaikka näytät siitä nauttivan, niin kehottaisin sua heittämään sen veke. Salsa taikka jokin muu hauska ja elämän iloa lisäävä juttu, oikeasti mikä tahansa muu kuin noi, vois tuoda niitä vuosia helposti lisää...

        Kärsiminen tahallaan on egosta, et saa mun sympatiaa ollenkaan. Ego taas ei ole yhtään kiinnostavaa.

        >>Salsa taikka jokin muu hauska ja elämän iloa lisäävä juttu, oikeasti mikä tahansa muu kuin noi, vois tuoda niitä vuosia helposti lisää...>Kärsiminen tahallaan on egosta, et saa mun sympatiaa ollenkaan. Ego taas ei ole yhtään kiinnostavaa.


      • Jännittävää
        sama ontuva Eriksson kirjoitti:

        >>Salsa taikka jokin muu hauska ja elämän iloa lisäävä juttu, oikeasti mikä tahansa muu kuin noi, vois tuoda niitä vuosia helposti lisää...>Kärsiminen tahallaan on egosta, et saa mun sympatiaa ollenkaan. Ego taas ei ole yhtään kiinnostavaa.

        ihmeparantumisjutut OVAT tutkitusti ihan hatusta vedetty. Ne vievät sitä paitsi henkisen kasvun fokuksen väärään suuntaan. Fyysisitä ongelmista AINA tavalliseen lekuriin. Muita juttuja voi sitten leikkiä, jos on siihen energiaa.

        Aloita menemällä kävelylle, siis oikeasti sitä happea. Pyydä mukaan kavereita, tuttuja ja puolituntemattomia, samalla nousee kunto ja voi heittää läppää, ja silti kävely pitää jalat maassa.

        En tiedä mitä sulle tapahtuu, kun aina jossain vaiheessa keskustelua alat “romahtamaan”. Enkä halua sitä tukea ollenkaan.


      • vanha nuori
        Jännittävää kirjoitti:

        ihmeparantumisjutut OVAT tutkitusti ihan hatusta vedetty. Ne vievät sitä paitsi henkisen kasvun fokuksen väärään suuntaan. Fyysisitä ongelmista AINA tavalliseen lekuriin. Muita juttuja voi sitten leikkiä, jos on siihen energiaa.

        Aloita menemällä kävelylle, siis oikeasti sitä happea. Pyydä mukaan kavereita, tuttuja ja puolituntemattomia, samalla nousee kunto ja voi heittää läppää, ja silti kävely pitää jalat maassa.

        En tiedä mitä sulle tapahtuu, kun aina jossain vaiheessa keskustelua alat “romahtamaan”. Enkä halua sitä tukea ollenkaan.

        Olet toki vapaa omiin näkemykseesi, vai oletko? Mihin perustat näkemyksesi? Jonkun muun opetuksiin, kokemuksiisi, mihin?

        Äläkä nyt hätäänny! Mieti! Keskity! Rentoudu! Naura!

        Minuun ei tarvitse suhtautua kovinkaan vakavasti. En suhtaudu itsekään itseeni kovinkaan vakavasti. Enää.

        Jos romahdan, niin annat vain minun romahtaa. Ei sekään ole niin vakavaa. Olen aika tottunut siihen. Oikeastaan ajattelin vain antaa sinulle hieman "matkaeväitä". Ei mitään kovinkaan tärkeää, mitä et itse löytäisi, mutta ehkä niistä on joskus matkallasi kuitenkin jotain hyötyä?

        Tai sitten voit unohtaa ne johonkin kylänpieleen...

        Huomaan, että käytät aika paljon tuota sanaa: "ego". Huomaatko, että se on hyvin lähellä sitä uskovien käyttämää sanaa: "saatana"? Sama asia, vain hieman eri vaatteissa! Aina kun ajattelet sitä tai puhut siitä, niin se vain vahvistuu siitä. Se tietää sinusta kaiken, ennen kuin tiedät sen itse. Hankala juttu! Tosi hankala! Miten siitä pirulaisesta pääsee oikein eroon? Se sinun on selvitettävä itse. Puhun vain omasta kokemuksestani, enkä väitä selvittäneeni sitä itsekään. Jos väittäisin, olisin jo menettänyt pelin. Mutta ehkä yhdessä olemme vahvempia? ;) Aivan varmasti olemme! ;)


      • Jännittävää
        vanha nuori kirjoitti:

        Olet toki vapaa omiin näkemykseesi, vai oletko? Mihin perustat näkemyksesi? Jonkun muun opetuksiin, kokemuksiisi, mihin?

        Äläkä nyt hätäänny! Mieti! Keskity! Rentoudu! Naura!

        Minuun ei tarvitse suhtautua kovinkaan vakavasti. En suhtaudu itsekään itseeni kovinkaan vakavasti. Enää.

        Jos romahdan, niin annat vain minun romahtaa. Ei sekään ole niin vakavaa. Olen aika tottunut siihen. Oikeastaan ajattelin vain antaa sinulle hieman "matkaeväitä". Ei mitään kovinkaan tärkeää, mitä et itse löytäisi, mutta ehkä niistä on joskus matkallasi kuitenkin jotain hyötyä?

        Tai sitten voit unohtaa ne johonkin kylänpieleen...

        Huomaan, että käytät aika paljon tuota sanaa: "ego". Huomaatko, että se on hyvin lähellä sitä uskovien käyttämää sanaa: "saatana"? Sama asia, vain hieman eri vaatteissa! Aina kun ajattelet sitä tai puhut siitä, niin se vain vahvistuu siitä. Se tietää sinusta kaiken, ennen kuin tiedät sen itse. Hankala juttu! Tosi hankala! Miten siitä pirulaisesta pääsee oikein eroon? Se sinun on selvitettävä itse. Puhun vain omasta kokemuksestani, enkä väitä selvittäneeni sitä itsekään. Jos väittäisin, olisin jo menettänyt pelin. Mutta ehkä yhdessä olemme vahvempia? ;) Aivan varmasti olemme! ;)

        Ei naurata, kun oikeasti huolestuin.

        Jos et ota vastaan niin älä ota. Mut noi ulkopuoliset saatanat tai jumalat on niitä mielen dekkaritsatuja – molemmat. Otat toisen, niin se toinen tulee vähän ajan kuluttua takaovesta. Sanon satuun, koska ne eivät ole totta kumpikaan. Pelkkää egon turhaa läppää. Hyvä taikka paha, samaa egon roskaa molemmat. Estää vain tiedostamasta egoa. Mut vaikeata se onkin, siksi kehosta on aina syytä aloittaa.

        Ja elämä on paljon ihmeellisempää itsessään ja elämästä syntyvät oikeat omat kokemukset ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, joita voi sitten tukea tarinat, jotka joku oikea ihminen (ei mielikuvitukselliset jumalhahmot tai muut satuolennot) on joskus kokenut, käynyt läpi ja oivaltanut.

        Itse palaan aina kehoon ensin, miltä siellä tuntuu jne. Jos tuntuu huonolta, niin etsin muita ihmisiä vaikka kiven kolosta. Ja parhaita keskustelijoita on tietty ne, jotka ovat kokeneet saman jutun ja jotenkin selvittäneet minkään asian. ilon lisääntyminen, teetpä mitä tahansa, on ainoa oikea merkki, kuten ystäväni sanoi “jos se ei tunnu rakkaudelta, se ei ole sitä”.


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        Ei naurata, kun oikeasti huolestuin.

        Jos et ota vastaan niin älä ota. Mut noi ulkopuoliset saatanat tai jumalat on niitä mielen dekkaritsatuja – molemmat. Otat toisen, niin se toinen tulee vähän ajan kuluttua takaovesta. Sanon satuun, koska ne eivät ole totta kumpikaan. Pelkkää egon turhaa läppää. Hyvä taikka paha, samaa egon roskaa molemmat. Estää vain tiedostamasta egoa. Mut vaikeata se onkin, siksi kehosta on aina syytä aloittaa.

        Ja elämä on paljon ihmeellisempää itsessään ja elämästä syntyvät oikeat omat kokemukset ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, joita voi sitten tukea tarinat, jotka joku oikea ihminen (ei mielikuvitukselliset jumalhahmot tai muut satuolennot) on joskus kokenut, käynyt läpi ja oivaltanut.

        Itse palaan aina kehoon ensin, miltä siellä tuntuu jne. Jos tuntuu huonolta, niin etsin muita ihmisiä vaikka kiven kolosta. Ja parhaita keskustelijoita on tietty ne, jotka ovat kokeneet saman jutun ja jotenkin selvittäneet minkään asian. ilon lisääntyminen, teetpä mitä tahansa, on ainoa oikea merkki, kuten ystäväni sanoi “jos se ei tunnu rakkaudelta, se ei ole sitä”.

        Älä karkaile "sama jokunen, gubbe, pöljä jne." parempi pysyä rauhassa samassa paikassa...

        Jos keskustelet vaikkapa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, voit jakaa varmastikin kokemuksia omista tunteistasi rakastettuusi.

        Ymmärtääksesi mua, sulla pitäisi olla sellainen kokemus oman mestarisi kanssa, kysymys on kuitenkin rakkaudesta mestarin ja oppilaan välillä. “Se mikä ei tunnu rakkaudelta ei ole sitä”.


      • gubbe samma
        Jännittävää kirjoitti:

        Ei naurata, kun oikeasti huolestuin.

        Jos et ota vastaan niin älä ota. Mut noi ulkopuoliset saatanat tai jumalat on niitä mielen dekkaritsatuja – molemmat. Otat toisen, niin se toinen tulee vähän ajan kuluttua takaovesta. Sanon satuun, koska ne eivät ole totta kumpikaan. Pelkkää egon turhaa läppää. Hyvä taikka paha, samaa egon roskaa molemmat. Estää vain tiedostamasta egoa. Mut vaikeata se onkin, siksi kehosta on aina syytä aloittaa.

        Ja elämä on paljon ihmeellisempää itsessään ja elämästä syntyvät oikeat omat kokemukset ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, joita voi sitten tukea tarinat, jotka joku oikea ihminen (ei mielikuvitukselliset jumalhahmot tai muut satuolennot) on joskus kokenut, käynyt läpi ja oivaltanut.

        Itse palaan aina kehoon ensin, miltä siellä tuntuu jne. Jos tuntuu huonolta, niin etsin muita ihmisiä vaikka kiven kolosta. Ja parhaita keskustelijoita on tietty ne, jotka ovat kokeneet saman jutun ja jotenkin selvittäneet minkään asian. ilon lisääntyminen, teetpä mitä tahansa, on ainoa oikea merkki, kuten ystäväni sanoi “jos se ei tunnu rakkaudelta, se ei ole sitä”.

        Huolestuit tarkalleen ottaen mistä? Olen oppinut pitämään itsestäni (ja ehkä joistain muistakin ihmisistä) aika hyvää huolta.

        Sä olet käsittääkseni vielä kuitenkin aika nuori henkilö, ja huolestut siksi ehkä hieman herkästi?

        Tai sitten et?

        Onhan se hieman, en sanoisi huolestuttavaa, vaan lähinnä hieman harmittavaa, että käytät tuota "ego" sanaa aika usein. Ego sitä ja tätä, ego siellä ja ego täällä. Kuunteleppa monia uskovia, jotka sanovat: saatana sitä ja tätä, saatana siellä ja saatana täällä. Huomaatko yhtäläisyyden?

        Olen tutkinut näitä asioita aika pitkään. Noin 10-vuotiaasta asti. Mulla on toki mestarini, vaikka he eivät ole enää eläneet täällä maan päällä pitkään aikaan. Tai ehkä ovatkin, mutta kukaan ei ole heitä vaan enää tunnistanut sellaisiksi. Ehkä Jeesukset ja Buddhatkin jatkavat matkaansa? Uskot vissiin jälleensyntymään? Ja miksi sitä aina tarvitsisi itselleen elävän mestarin? Mehän olemme olleet mestareita jo edellisissä elämissämme. Voimmehan kouluttaa ja koulia itsemme vaikka ihan itsekin, jos emme vain löydä mistään itsellemme ketään ulkopuolista mestaria.

        Sehän on tietenkin aina hyvä, että on myös eläviä esikuvia, jotka osaavat oikaista väärinkäsityksiä ja opettaa meitä monella eri tavalla. Heihinkään ei pitäs kuitenkaan jäädä kiinni. Kehitellä romattisia kuvioita heidän persoonansa ympärille. Niitä voikin mies treenailla vaikka naisten kanssa ja tietenkin toisinpäin. Naisguru vois kyllä olla aika kiinnostava....

        Ego tai "saatana" on kiinnostava juttu kyllä sinänsä. Kuten aiemmin sanoin, niin sehän tietää meistä kaiken, ennen kuin tiedämme sitä itse. Siitä saan itse ainakin sen vinkin, että on vain alettava opiskella itseään. Oppittava tuntemaan itsensä läpikotaisin. Kaikki heikkoudet on löydettävä ja käännettävä nekin vahvuuksiksi. Se on tietenkin pitkä ja raskas tehtävä. Ego karjuu aluksi leijonan lailla, ja se on saatava hiljennettyä hiiren piipitykseksi. Ego kehuu ja pilkkaa heti seuraavassa lauseessaan. Uskovat puhuvat usein siitä, kuinka olemme täysin kelvottomia ja syntisiä olentoja, jotka eivät kelpaa enää mihinkään. Heidän egonsa, tai kuten he itse asian ilmaisevat "saatanansa" on jo vietellyt heidät. Sitten on toinen äärimmäisyys, jossa ihminen uskoo aivan toisin. Ylimielisyys, itsekkyys ja turhantärkeys ovat myös heikkouksia, joita egomme käyttää häikäilemättömästi meissä hyväkseen. Se uskottelee, että olemme jumalia, mutta kertoo vain puolitotuuksia meistä. Aivan kuten paratiisin käärmekin.

        Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat kuin sammuneita lyhtyjä, tai sitten he palavat kuin liekinheitin. Molemmat ovat merkkejä siitä, että he ovat alistuneet egonsa vietämäksi. Sitten on heitä, jotka ovat hieman edistyneempiä ja heitä koetellaan kaikin monin eri tavoin. Ihmiset pitävät heitä hulluina tai muuten outoina. He eivät vain vielä kykene ymmärtämään! Jeesuskin antoi ristillä ihan tämän saman ymmärtämättömyyden ihmisille anteeksi. Hän ymmärsi ymmärtämättömyyttä.

        Raamatussa on hyvin mielenkiintoisa kertomus siitä, miten Jeesus itse nujersi oman egonsa. Kertomus siitä kuinka vuorella paholainen ilmestyi hänelle ja käski tätä tekemään kaikenlaisia mielettömiä tekoja. Kumarra minua ja saat koko maailman! Hyppää tästä koska olet jumala! Jeesus tiesi, että saadessaan koko maailman, hän olisi samalla menettänyt itsensä. Hyppäämällä hän olisi tehnyt itsestään lapsellisen hölmön. Ns. yllytyshullun!

        Ja ihan näihin samoihin ansoihin "normaalit" ihmiset lankeavat yhä tänäkin päivänä. Nää on sellasia juttuja, jotka olen yrittänyt säilyttää kirkkaana mielessäni aina kun minua täällä koetellaan. Ja hyvin ovat toimineet ainakin tähän päivään asti! Mutta kuka tietää huomisesta? Pitää vain olla valmis kun sekin koittaa!

        :)


      • sama Jörni
        Jännittävää kirjoitti:

        Älä karkaile "sama jokunen, gubbe, pöljä jne." parempi pysyä rauhassa samassa paikassa...

        Jos keskustelet vaikkapa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, voit jakaa varmastikin kokemuksia omista tunteistasi rakastettuusi.

        Ymmärtääksesi mua, sulla pitäisi olla sellainen kokemus oman mestarisi kanssa, kysymys on kuitenkin rakkaudesta mestarin ja oppilaan välillä. “Se mikä ei tunnu rakkaudelta ei ole sitä”.

        >>Jos keskustelet vaikkapa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, voit jakaa varmastikin kokemuksia omista tunteistasi rakastettuusi.>Ymmärtääksesi mua, sulla pitäisi olla sellainen kokemus oman mestarisi kanssa, kysymys on kuitenkin rakkaudesta mestarin ja oppilaan välillä. “Se mikä ei tunnu rakkaudelta ei ole sitä”.


      • Jännittävää
        gubbe samma kirjoitti:

        Huolestuit tarkalleen ottaen mistä? Olen oppinut pitämään itsestäni (ja ehkä joistain muistakin ihmisistä) aika hyvää huolta.

        Sä olet käsittääkseni vielä kuitenkin aika nuori henkilö, ja huolestut siksi ehkä hieman herkästi?

        Tai sitten et?

        Onhan se hieman, en sanoisi huolestuttavaa, vaan lähinnä hieman harmittavaa, että käytät tuota "ego" sanaa aika usein. Ego sitä ja tätä, ego siellä ja ego täällä. Kuunteleppa monia uskovia, jotka sanovat: saatana sitä ja tätä, saatana siellä ja saatana täällä. Huomaatko yhtäläisyyden?

        Olen tutkinut näitä asioita aika pitkään. Noin 10-vuotiaasta asti. Mulla on toki mestarini, vaikka he eivät ole enää eläneet täällä maan päällä pitkään aikaan. Tai ehkä ovatkin, mutta kukaan ei ole heitä vaan enää tunnistanut sellaisiksi. Ehkä Jeesukset ja Buddhatkin jatkavat matkaansa? Uskot vissiin jälleensyntymään? Ja miksi sitä aina tarvitsisi itselleen elävän mestarin? Mehän olemme olleet mestareita jo edellisissä elämissämme. Voimmehan kouluttaa ja koulia itsemme vaikka ihan itsekin, jos emme vain löydä mistään itsellemme ketään ulkopuolista mestaria.

        Sehän on tietenkin aina hyvä, että on myös eläviä esikuvia, jotka osaavat oikaista väärinkäsityksiä ja opettaa meitä monella eri tavalla. Heihinkään ei pitäs kuitenkaan jäädä kiinni. Kehitellä romattisia kuvioita heidän persoonansa ympärille. Niitä voikin mies treenailla vaikka naisten kanssa ja tietenkin toisinpäin. Naisguru vois kyllä olla aika kiinnostava....

        Ego tai "saatana" on kiinnostava juttu kyllä sinänsä. Kuten aiemmin sanoin, niin sehän tietää meistä kaiken, ennen kuin tiedämme sitä itse. Siitä saan itse ainakin sen vinkin, että on vain alettava opiskella itseään. Oppittava tuntemaan itsensä läpikotaisin. Kaikki heikkoudet on löydettävä ja käännettävä nekin vahvuuksiksi. Se on tietenkin pitkä ja raskas tehtävä. Ego karjuu aluksi leijonan lailla, ja se on saatava hiljennettyä hiiren piipitykseksi. Ego kehuu ja pilkkaa heti seuraavassa lauseessaan. Uskovat puhuvat usein siitä, kuinka olemme täysin kelvottomia ja syntisiä olentoja, jotka eivät kelpaa enää mihinkään. Heidän egonsa, tai kuten he itse asian ilmaisevat "saatanansa" on jo vietellyt heidät. Sitten on toinen äärimmäisyys, jossa ihminen uskoo aivan toisin. Ylimielisyys, itsekkyys ja turhantärkeys ovat myös heikkouksia, joita egomme käyttää häikäilemättömästi meissä hyväkseen. Se uskottelee, että olemme jumalia, mutta kertoo vain puolitotuuksia meistä. Aivan kuten paratiisin käärmekin.

        Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat kuin sammuneita lyhtyjä, tai sitten he palavat kuin liekinheitin. Molemmat ovat merkkejä siitä, että he ovat alistuneet egonsa vietämäksi. Sitten on heitä, jotka ovat hieman edistyneempiä ja heitä koetellaan kaikin monin eri tavoin. Ihmiset pitävät heitä hulluina tai muuten outoina. He eivät vain vielä kykene ymmärtämään! Jeesuskin antoi ristillä ihan tämän saman ymmärtämättömyyden ihmisille anteeksi. Hän ymmärsi ymmärtämättömyyttä.

        Raamatussa on hyvin mielenkiintoisa kertomus siitä, miten Jeesus itse nujersi oman egonsa. Kertomus siitä kuinka vuorella paholainen ilmestyi hänelle ja käski tätä tekemään kaikenlaisia mielettömiä tekoja. Kumarra minua ja saat koko maailman! Hyppää tästä koska olet jumala! Jeesus tiesi, että saadessaan koko maailman, hän olisi samalla menettänyt itsensä. Hyppäämällä hän olisi tehnyt itsestään lapsellisen hölmön. Ns. yllytyshullun!

        Ja ihan näihin samoihin ansoihin "normaalit" ihmiset lankeavat yhä tänäkin päivänä. Nää on sellasia juttuja, jotka olen yrittänyt säilyttää kirkkaana mielessäni aina kun minua täällä koetellaan. Ja hyvin ovat toimineet ainakin tähän päivään asti! Mutta kuka tietää huomisesta? Pitää vain olla valmis kun sekin koittaa!

        :)

        “Olen tehnyt aikoinaan itsestäni houkan romanttisen rakkauden tähden.”

        Tarkoitatko miehen ja naisen välistä rakkautta vai gurua/mestaria/jumalolentoa?

        Jos tarkoitat miehen ja naisen välistä rakkautta. Se onkin toki alimmillaan romanttista rakkautta, mutta myös siinä on mahdollisuus nousta ja jakaa syvempiä tunteita. Ehkä tiedät jotain myös siitä, kun kerroit olleesi pitkässä suhteessa.

        Mestarin ja oppilaan välillä ei taas voi olla romanttista rakkautta, ja jos on, niin se on omaa mielikuvitusta. Väärä guru tai vahingollinen opettaja kaipaa ihailua, ja sellaiseen voi haksahtaa yhtä hyvin kuin juoppoon tai väkivaltaiseen kumppaniin. Väärän gurun tunnistaa “osoittaako hänen sormensa kuuta kohden” (hän on AINA vain peili SINULLE ITSELLESI) vai HÄNTÄ itseään kohden. Ja sitten vielä jankutan “mikä ei tunnu rakkaudelta, ei ole sitä”. Muuten en jaksa tähän väärien gurujen maailmaan enää sotkeutua. Mutta, vaikka olisitkin polttanut näppisi missä tahansa rakkaudessa, se riski kannattaa vain aina ottaa uudelleen, eikö niin?

        Minun suhteeni mestariini on varmastikin, omasta syvästä unestani johtuen, sekoitus ihan aitoa rakkautta ja romanttista projisiota. Yritän tätä havainnoida, mutta ei se ole aina helppoa.

        “Ego sitä ja tätä, ego siellä ja ego täällä. Kuunteleppa monia uskovia, jotka sanovat: saatana sitä ja tätä, saatana siellä ja saatana täällä. Huomaatko yhtäläisyyden?”

        Noh, menee juupas-eipäs linjalle, kun sanon, et yrittämällä valita vain hyvän, paha astuu takaovesta sisään tai toisin pain. Mistä tulee nuorten rakastavaisten riidat ja sitten sovitaan ja sitten riidellään jne “rakkaudesta se hevonenkin potkii…” Mutta jos malttaa odottaa, pyörä kääntyy rakkaus muuttuu vihaksi tai viha rakkaudeksi…Joten tilanteessa kuin tilanteessa, aina on mahdollista huomata tuomitsematta sitä taikka tätä. Ja vain huomata. Itse en tosin juurikaan onnistu tässä, koska olen aika temperamenttinen luonne. Reaktiivinen hörhö, jonka tietoisuus yleensä laahaa perässä.

        Kaikki egon roskaa, josta voi asettua ulkopuolelle, ja voi vain katsoa et kas, kas, pälä pälä pää papattaa sitä taikka tätä – ja ei tarvitse identifioitua mihinkään, voi vain olla. Siis potentia on olemassa:DDD
        Mutta sinä teet niin kuin sinusta tuntuu hyvälle. Ja sun kanssa on ollut kiva jutella. Jeesus on ilman muuta yksi suurimpia mestareita maailmassa, ehkä jopa hänen suuruuttaan ei edes ole täysin ymmärretty.

        Miksi nämä muut täällä olijat eivät osallistu keskusteluun?


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        “Olen tehnyt aikoinaan itsestäni houkan romanttisen rakkauden tähden.”

        Tarkoitatko miehen ja naisen välistä rakkautta vai gurua/mestaria/jumalolentoa?

        Jos tarkoitat miehen ja naisen välistä rakkautta. Se onkin toki alimmillaan romanttista rakkautta, mutta myös siinä on mahdollisuus nousta ja jakaa syvempiä tunteita. Ehkä tiedät jotain myös siitä, kun kerroit olleesi pitkässä suhteessa.

        Mestarin ja oppilaan välillä ei taas voi olla romanttista rakkautta, ja jos on, niin se on omaa mielikuvitusta. Väärä guru tai vahingollinen opettaja kaipaa ihailua, ja sellaiseen voi haksahtaa yhtä hyvin kuin juoppoon tai väkivaltaiseen kumppaniin. Väärän gurun tunnistaa “osoittaako hänen sormensa kuuta kohden” (hän on AINA vain peili SINULLE ITSELLESI) vai HÄNTÄ itseään kohden. Ja sitten vielä jankutan “mikä ei tunnu rakkaudelta, ei ole sitä”. Muuten en jaksa tähän väärien gurujen maailmaan enää sotkeutua. Mutta, vaikka olisitkin polttanut näppisi missä tahansa rakkaudessa, se riski kannattaa vain aina ottaa uudelleen, eikö niin?

        Minun suhteeni mestariini on varmastikin, omasta syvästä unestani johtuen, sekoitus ihan aitoa rakkautta ja romanttista projisiota. Yritän tätä havainnoida, mutta ei se ole aina helppoa.

        “Ego sitä ja tätä, ego siellä ja ego täällä. Kuunteleppa monia uskovia, jotka sanovat: saatana sitä ja tätä, saatana siellä ja saatana täällä. Huomaatko yhtäläisyyden?”

        Noh, menee juupas-eipäs linjalle, kun sanon, et yrittämällä valita vain hyvän, paha astuu takaovesta sisään tai toisin pain. Mistä tulee nuorten rakastavaisten riidat ja sitten sovitaan ja sitten riidellään jne “rakkaudesta se hevonenkin potkii…” Mutta jos malttaa odottaa, pyörä kääntyy rakkaus muuttuu vihaksi tai viha rakkaudeksi…Joten tilanteessa kuin tilanteessa, aina on mahdollista huomata tuomitsematta sitä taikka tätä. Ja vain huomata. Itse en tosin juurikaan onnistu tässä, koska olen aika temperamenttinen luonne. Reaktiivinen hörhö, jonka tietoisuus yleensä laahaa perässä.

        Kaikki egon roskaa, josta voi asettua ulkopuolelle, ja voi vain katsoa et kas, kas, pälä pälä pää papattaa sitä taikka tätä – ja ei tarvitse identifioitua mihinkään, voi vain olla. Siis potentia on olemassa:DDD
        Mutta sinä teet niin kuin sinusta tuntuu hyvälle. Ja sun kanssa on ollut kiva jutella. Jeesus on ilman muuta yksi suurimpia mestareita maailmassa, ehkä jopa hänen suuruuttaan ei edes ole täysin ymmärretty.

        Miksi nämä muut täällä olijat eivät osallistu keskusteluun?

        Tarkennus,

        jos ajattelet egoa Satanana, siinä on itseasiassa pikemminkin iso tunnelataus. Nimen omaan ei hyvää taikka pahaa tarvitse valita mielen mihinkään koukeroihin.


      • oiskos joku muu?
        Jännittävää kirjoitti:

        “Olen tehnyt aikoinaan itsestäni houkan romanttisen rakkauden tähden.”

        Tarkoitatko miehen ja naisen välistä rakkautta vai gurua/mestaria/jumalolentoa?

        Jos tarkoitat miehen ja naisen välistä rakkautta. Se onkin toki alimmillaan romanttista rakkautta, mutta myös siinä on mahdollisuus nousta ja jakaa syvempiä tunteita. Ehkä tiedät jotain myös siitä, kun kerroit olleesi pitkässä suhteessa.

        Mestarin ja oppilaan välillä ei taas voi olla romanttista rakkautta, ja jos on, niin se on omaa mielikuvitusta. Väärä guru tai vahingollinen opettaja kaipaa ihailua, ja sellaiseen voi haksahtaa yhtä hyvin kuin juoppoon tai väkivaltaiseen kumppaniin. Väärän gurun tunnistaa “osoittaako hänen sormensa kuuta kohden” (hän on AINA vain peili SINULLE ITSELLESI) vai HÄNTÄ itseään kohden. Ja sitten vielä jankutan “mikä ei tunnu rakkaudelta, ei ole sitä”. Muuten en jaksa tähän väärien gurujen maailmaan enää sotkeutua. Mutta, vaikka olisitkin polttanut näppisi missä tahansa rakkaudessa, se riski kannattaa vain aina ottaa uudelleen, eikö niin?

        Minun suhteeni mestariini on varmastikin, omasta syvästä unestani johtuen, sekoitus ihan aitoa rakkautta ja romanttista projisiota. Yritän tätä havainnoida, mutta ei se ole aina helppoa.

        “Ego sitä ja tätä, ego siellä ja ego täällä. Kuunteleppa monia uskovia, jotka sanovat: saatana sitä ja tätä, saatana siellä ja saatana täällä. Huomaatko yhtäläisyyden?”

        Noh, menee juupas-eipäs linjalle, kun sanon, et yrittämällä valita vain hyvän, paha astuu takaovesta sisään tai toisin pain. Mistä tulee nuorten rakastavaisten riidat ja sitten sovitaan ja sitten riidellään jne “rakkaudesta se hevonenkin potkii…” Mutta jos malttaa odottaa, pyörä kääntyy rakkaus muuttuu vihaksi tai viha rakkaudeksi…Joten tilanteessa kuin tilanteessa, aina on mahdollista huomata tuomitsematta sitä taikka tätä. Ja vain huomata. Itse en tosin juurikaan onnistu tässä, koska olen aika temperamenttinen luonne. Reaktiivinen hörhö, jonka tietoisuus yleensä laahaa perässä.

        Kaikki egon roskaa, josta voi asettua ulkopuolelle, ja voi vain katsoa et kas, kas, pälä pälä pää papattaa sitä taikka tätä – ja ei tarvitse identifioitua mihinkään, voi vain olla. Siis potentia on olemassa:DDD
        Mutta sinä teet niin kuin sinusta tuntuu hyvälle. Ja sun kanssa on ollut kiva jutella. Jeesus on ilman muuta yksi suurimpia mestareita maailmassa, ehkä jopa hänen suuruuttaan ei edes ole täysin ymmärretty.

        Miksi nämä muut täällä olijat eivät osallistu keskusteluun?

        Meikäläisellä oli ihan se "klassinen" vastakkaiseen sukupuoleen ihastuminen, jonka kai itse tulkitsin siksi "suureksi rakkaudeksi"? Kauheeta ylisentimentaalista roskaahan se tosiaankin oikeasti vaan oli! Sillon se kyllä oli niin vakavaa että...

        No, siitäkin kai vain oppi jotain oleellista itsestään ja tästä ihmisluonnosta. yleensä? En ole ensimmäinen, enkä edes viimeinen, joka tekee tässä asiassa itsestään houkan? Näyttäs olevan maailma täynnä muitakin kaltaisiani?

        Ei siitä kyllä mitään kovin viisasta sanottavaa ihan heti näin alkuun ainakaan keksi. Parempi kun jo kokonaan unohtaisin koko episodin! Toinen osapuolikin on varmaan unohtanut jo aikoja sitten?

        Sanoisin kyllä ihmisille, että yrittäisivät edes vähän enemmän pysyä yhdessä. Se on aika iso sääli, että ihmissuhdettakin vaihdetaan kuin sukkia. Ihmisiähän pakotettiin eri syistä, lähinnä uskonnon ja suvun tähden aikoinaan olemaan yhdessä toistensa kanssa, ja jossain päin maailmaa pakotetaan yhä. Jotkut sanoivat, että oli vain opeteltava jollain lailla rakastamaan tuota toista ihmistä vaikka väkisin, ei sitä muuten olis kestänyt.

        Juju piilee siinäkin nimenomaan mielestäni taas kerran opettelussa ja treenissä. Rakastamistakin on opeteltava sinnikkäästi ja varsinkin sellaiset ihmiset, joita on aika vaikeaa rakastaa, ovat usein niitä parhaimpia ihmisiä tässä suhteessa. Ihmisethän rakastuu yleensä vain niihin omiin mielikuviinsa, jotka he ovat toisesta ihmisestä itselleen luoneet, eivätkä siihen todelliseen ihmiseen, joka on todellisuudessa ihan samanlainen inhimillinen ihminen, kuin muutkin ihmiset täällä. Mihin se rakkauskin aina katoaa, kun ihmiset eroavat? Mikä se semmoinen rakkaus on, joka katoaa? Mielestäni se ei ole mitään rakkautta! Pelkkää illuusiota, jonka olemme toisesta ihmisestä itsellemme luoneet. Moni oppii senkin jossain vaiheessa elämäänsä ja alkaa rakastamaan oikeasti.

        Pitäskin vaan oppia rakastamaan jokaista olentoa tässä maailmassa ja kaikissa muissakin maailmoissa! Hah! Hitonmoinen haaste, etten sanoisi? Pitää kai vaan mennä ja tuntea jokainen olento itsessään? Samaistua niin kuninkaaseen, kuin kerjäläiseenkin. Oltava vihattu ja rakastettu. Alennettava itsensä alimmaksi ja ylennettevä ylimmäksi, niin ettei yksikään osa jää tuntematta ja kokematta. Voisi sanoa jopa, että on tehtävä itsensä aivan hulluksi kaiken sen tähden! Oltava ihmisten silmissä mitätön, sillä sellainen on Jumalan silmissä suuri! Kuka haluaa enää oppia rakastamaan? Onko sitten ihme, että ihmiset usein valitseekin mielummin vähän pidemmän ja vähän helpomman tien? Voiko siitä heitä edes syyttää? En minä ainakaan voi täällä syyttää ketään enää yhtään mistään. Pitää vaan aina muistaa kysyä ihmisiltä, että onko kaikki hyvin? Kerro vaan, kyllä minä ainakin kuuntelen! :)

        Onneksi se kaikki oppiminenkin kuitenkin tapahtuu usein kuin täysin varkain! Kun vain uskaltaa elää ja rakastaa! Olla välittämättä siitä mitä muut tästä kaikesta sanoo muka tietävänsä! Sinähän sitä omaa elämääsi elät, eivät he! Keskittykööt omaan elämäänsä!

        Ei tarvitse kuitenkaan yrittää olla liian nopeasti liian hyväkään. Se menee helposti tekopyhyydeksi. Uskoisin kuitenkin, että ihmiskuntakin alkaa edistyä jo sille tasolle, jossa heitä ei enää tarvitse joka asiassa ohjata kädestä pitäen? Kaikenlaista kummaa täällä kuitenkin kokoajan tapahtuu ja ihmiskunta näyttää tekevän itsemurhaa ja hajoavan omiin sisäisiin ristiriitoihinsa. Vanha hajoaa ja uusi syntyy. Kuka suree 1000 vuoden päästä tätäkin, silloin jo kadonnutta länsimaalaista elämäntapaamme ja sen saavutuksia? Ei kukaan sure enää Rooman valtakunnankaan hajoamista! Ei se meitä mitenkään kosketa! Se oli ja meni! Who cares...

        Mysteereitähän maailmassa riittää, vaikka nekin taitavat olla oikeasti aika yksinkertaisia? Eivät kuitenkaan liian yksinkertaisia. Ehkä lapsi leikkiessään tietää paljon enemmän niistä, kuin moni aikuinen? Ehkä vanhus hymyilee katsoessaan lapsien leikkimistä? Toteaa, että tuossahan kaikki onkin juuri niin kuin se on ja olla pitää! Mitä siihen enää lisäämäänkään?

        Taivas on todellakin lapsenkaltaisten paikka! Ja niitä näyttääkin olevan kaikkialla ympärillämme!

        >>Miksi nämä muut täällä olijat eivät osallistu keskusteluun? >>

        Ehkä olemmekin täällä aika kahdestaan? Aika syrjäinen paikka tuntuu olevan tämä palsta, mutta ehkä sekin on vaan hyvä? Muutama muukin vois toki osallistua tähän keskusteluumme, mutta ehkä ne vaan seuraa mielummin vähän tilanteen kehittymistä?

        ;)


      • sama...
        Jännittävää kirjoitti:

        Tarkennus,

        jos ajattelet egoa Satanana, siinä on itseasiassa pikemminkin iso tunnelataus. Nimen omaan ei hyvää taikka pahaa tarvitse valita mielen mihinkään koukeroihin.

        >>jos ajattelet egoa Satanana, siinä on itseasiassa pikemminkin iso tunnelataus. Nimen omaan ei hyvää taikka pahaa tarvitse valita mielen mihinkään koukeroihin.


      • Jännittävää
        oiskos joku muu? kirjoitti:

        Meikäläisellä oli ihan se "klassinen" vastakkaiseen sukupuoleen ihastuminen, jonka kai itse tulkitsin siksi "suureksi rakkaudeksi"? Kauheeta ylisentimentaalista roskaahan se tosiaankin oikeasti vaan oli! Sillon se kyllä oli niin vakavaa että...

        No, siitäkin kai vain oppi jotain oleellista itsestään ja tästä ihmisluonnosta. yleensä? En ole ensimmäinen, enkä edes viimeinen, joka tekee tässä asiassa itsestään houkan? Näyttäs olevan maailma täynnä muitakin kaltaisiani?

        Ei siitä kyllä mitään kovin viisasta sanottavaa ihan heti näin alkuun ainakaan keksi. Parempi kun jo kokonaan unohtaisin koko episodin! Toinen osapuolikin on varmaan unohtanut jo aikoja sitten?

        Sanoisin kyllä ihmisille, että yrittäisivät edes vähän enemmän pysyä yhdessä. Se on aika iso sääli, että ihmissuhdettakin vaihdetaan kuin sukkia. Ihmisiähän pakotettiin eri syistä, lähinnä uskonnon ja suvun tähden aikoinaan olemaan yhdessä toistensa kanssa, ja jossain päin maailmaa pakotetaan yhä. Jotkut sanoivat, että oli vain opeteltava jollain lailla rakastamaan tuota toista ihmistä vaikka väkisin, ei sitä muuten olis kestänyt.

        Juju piilee siinäkin nimenomaan mielestäni taas kerran opettelussa ja treenissä. Rakastamistakin on opeteltava sinnikkäästi ja varsinkin sellaiset ihmiset, joita on aika vaikeaa rakastaa, ovat usein niitä parhaimpia ihmisiä tässä suhteessa. Ihmisethän rakastuu yleensä vain niihin omiin mielikuviinsa, jotka he ovat toisesta ihmisestä itselleen luoneet, eivätkä siihen todelliseen ihmiseen, joka on todellisuudessa ihan samanlainen inhimillinen ihminen, kuin muutkin ihmiset täällä. Mihin se rakkauskin aina katoaa, kun ihmiset eroavat? Mikä se semmoinen rakkaus on, joka katoaa? Mielestäni se ei ole mitään rakkautta! Pelkkää illuusiota, jonka olemme toisesta ihmisestä itsellemme luoneet. Moni oppii senkin jossain vaiheessa elämäänsä ja alkaa rakastamaan oikeasti.

        Pitäskin vaan oppia rakastamaan jokaista olentoa tässä maailmassa ja kaikissa muissakin maailmoissa! Hah! Hitonmoinen haaste, etten sanoisi? Pitää kai vaan mennä ja tuntea jokainen olento itsessään? Samaistua niin kuninkaaseen, kuin kerjäläiseenkin. Oltava vihattu ja rakastettu. Alennettava itsensä alimmaksi ja ylennettevä ylimmäksi, niin ettei yksikään osa jää tuntematta ja kokematta. Voisi sanoa jopa, että on tehtävä itsensä aivan hulluksi kaiken sen tähden! Oltava ihmisten silmissä mitätön, sillä sellainen on Jumalan silmissä suuri! Kuka haluaa enää oppia rakastamaan? Onko sitten ihme, että ihmiset usein valitseekin mielummin vähän pidemmän ja vähän helpomman tien? Voiko siitä heitä edes syyttää? En minä ainakaan voi täällä syyttää ketään enää yhtään mistään. Pitää vaan aina muistaa kysyä ihmisiltä, että onko kaikki hyvin? Kerro vaan, kyllä minä ainakin kuuntelen! :)

        Onneksi se kaikki oppiminenkin kuitenkin tapahtuu usein kuin täysin varkain! Kun vain uskaltaa elää ja rakastaa! Olla välittämättä siitä mitä muut tästä kaikesta sanoo muka tietävänsä! Sinähän sitä omaa elämääsi elät, eivät he! Keskittykööt omaan elämäänsä!

        Ei tarvitse kuitenkaan yrittää olla liian nopeasti liian hyväkään. Se menee helposti tekopyhyydeksi. Uskoisin kuitenkin, että ihmiskuntakin alkaa edistyä jo sille tasolle, jossa heitä ei enää tarvitse joka asiassa ohjata kädestä pitäen? Kaikenlaista kummaa täällä kuitenkin kokoajan tapahtuu ja ihmiskunta näyttää tekevän itsemurhaa ja hajoavan omiin sisäisiin ristiriitoihinsa. Vanha hajoaa ja uusi syntyy. Kuka suree 1000 vuoden päästä tätäkin, silloin jo kadonnutta länsimaalaista elämäntapaamme ja sen saavutuksia? Ei kukaan sure enää Rooman valtakunnankaan hajoamista! Ei se meitä mitenkään kosketa! Se oli ja meni! Who cares...

        Mysteereitähän maailmassa riittää, vaikka nekin taitavat olla oikeasti aika yksinkertaisia? Eivät kuitenkaan liian yksinkertaisia. Ehkä lapsi leikkiessään tietää paljon enemmän niistä, kuin moni aikuinen? Ehkä vanhus hymyilee katsoessaan lapsien leikkimistä? Toteaa, että tuossahan kaikki onkin juuri niin kuin se on ja olla pitää! Mitä siihen enää lisäämäänkään?

        Taivas on todellakin lapsenkaltaisten paikka! Ja niitä näyttääkin olevan kaikkialla ympärillämme!

        >>Miksi nämä muut täällä olijat eivät osallistu keskusteluun? >>

        Ehkä olemmekin täällä aika kahdestaan? Aika syrjäinen paikka tuntuu olevan tämä palsta, mutta ehkä sekin on vaan hyvä? Muutama muukin vois toki osallistua tähän keskusteluumme, mutta ehkä ne vaan seuraa mielummin vähän tilanteen kehittymistä?

        ;)

        Alkaa vähitellen loppumaan nämä keskustelun aiheet tästä tietoisuuden vaikeasta taidosta.

        Tiedätkö, on kiva, kun et yritä käännyttää mua mihinkään (aikidostahan kysyin itse ja erilaisista suuntauksista voi aina mielellään vaihtaa kokemuksia ja mielipiteitä), olen nimittäin joutunut ikävän käännytyksen kohteeksi viimeisen parin vuoden aikana pari kertaa.

        Se tuntui kummalliselle, kun eräs kollega teki omituisia juttuja selän takana, olivat jopa rukoilleet puolestani. Huh huh, mulle se tuntui ikään kuin he olisivat harjoittaneet jotain mustaa magiaa. Hän ei uskaltanut katsoa minua enää silmiin. Eräs ystäväni sanoi, että minun on täytynyt olla joku kiivas käännyttäjäpappi edellisessä elämässäni, ja nyt saan niittää sen satoa.

        Rukoushan on meditaationa loistava silloin kun rukoileva tulee rukoukseksi, kokijaksi rukouksessa, pyytämättä mitään tai muutenkaan heittämättä mitään läppää itselleen tai kenellekään ulkopuoliselle. Rukous menee näin ilman muuta rakkaudesta pidemmälle.

        Oma mestarini ei tarvitse käännyttämistä, sitä yritän kaikin tavoin varoa. kyllä se karman laki on aika looginen. Joutuisin vain seuraavissa elämissä kuuntelemaan käännyttämieni ihmisten käännytystä lisää.

        Mukavaa jatkoa.


      • sama ötö
        Jännittävää kirjoitti:

        Alkaa vähitellen loppumaan nämä keskustelun aiheet tästä tietoisuuden vaikeasta taidosta.

        Tiedätkö, on kiva, kun et yritä käännyttää mua mihinkään (aikidostahan kysyin itse ja erilaisista suuntauksista voi aina mielellään vaihtaa kokemuksia ja mielipiteitä), olen nimittäin joutunut ikävän käännytyksen kohteeksi viimeisen parin vuoden aikana pari kertaa.

        Se tuntui kummalliselle, kun eräs kollega teki omituisia juttuja selän takana, olivat jopa rukoilleet puolestani. Huh huh, mulle se tuntui ikään kuin he olisivat harjoittaneet jotain mustaa magiaa. Hän ei uskaltanut katsoa minua enää silmiin. Eräs ystäväni sanoi, että minun on täytynyt olla joku kiivas käännyttäjäpappi edellisessä elämässäni, ja nyt saan niittää sen satoa.

        Rukoushan on meditaationa loistava silloin kun rukoileva tulee rukoukseksi, kokijaksi rukouksessa, pyytämättä mitään tai muutenkaan heittämättä mitään läppää itselleen tai kenellekään ulkopuoliselle. Rukous menee näin ilman muuta rakkaudesta pidemmälle.

        Oma mestarini ei tarvitse käännyttämistä, sitä yritän kaikin tavoin varoa. kyllä se karman laki on aika looginen. Joutuisin vain seuraavissa elämissä kuuntelemaan käännyttämieni ihmisten käännytystä lisää.

        Mukavaa jatkoa.

        >>Tiedätkö, on kiva, kun et yritä käännyttää mua mihinkään (aikidostahan kysyin itse ja erilaisista suuntauksista voi aina mielellään vaihtaa kokemuksia ja mielipiteitä), olen nimittäin joutunut ikävän käännytyksen kohteeksi viimeisen parin vuoden aikana pari kertaa.>Se tuntui kummalliselle, kun eräs kollega teki omituisia juttuja selän takana, olivat jopa rukoilleet puolestani. Huh huh, mulle se tuntui ikään kuin he olisivat harjoittaneet jotain mustaa magiaa. Hän ei uskaltanut katsoa minua enää silmiin. Eräs ystäväni sanoi, että minun on täytynyt olla joku kiivas käännyttäjäpappi edellisessä elämässäni, ja nyt saan niittää sen satoa.


      • Rouva Routa
        sama ötö kirjoitti:

        >>Tiedätkö, on kiva, kun et yritä käännyttää mua mihinkään (aikidostahan kysyin itse ja erilaisista suuntauksista voi aina mielellään vaihtaa kokemuksia ja mielipiteitä), olen nimittäin joutunut ikävän käännytyksen kohteeksi viimeisen parin vuoden aikana pari kertaa.>Se tuntui kummalliselle, kun eräs kollega teki omituisia juttuja selän takana, olivat jopa rukoilleet puolestani. Huh huh, mulle se tuntui ikään kuin he olisivat harjoittaneet jotain mustaa magiaa. Hän ei uskaltanut katsoa minua enää silmiin. Eräs ystäväni sanoi, että minun on täytynyt olla joku kiivas käännyttäjäpappi edellisessä elämässäni, ja nyt saan niittää sen satoa.

        Oman uskonnon mainostus on lapsellista ja niin on vaikka myös oman valaistumisensa mainostus. Ken valaistunut on, sen kätkeköön.

        "Mää oon oikeesti valaistunut ja mää sitä ja mää tätä..." Minäkeskeistä etten sanoisi...


      • sama valistunut
        Rouva Routa kirjoitti:

        Oman uskonnon mainostus on lapsellista ja niin on vaikka myös oman valaistumisensa mainostus. Ken valaistunut on, sen kätkeköön.

        "Mää oon oikeesti valaistunut ja mää sitä ja mää tätä..." Minäkeskeistä etten sanoisi...

        Joo, no mä ainakin olen valaistunut! ;) Mistäs sen muut tietäs? Varsinkaan sellaset, jotka ei ole itse vielä valaistuneet!

        No, leikki leikkinä! ;)

        Voishan sitä vaikka vitsailla, että halu valaistua on haluista suurin! Tai egomme suurin harha!

        No, joo...

        Oikeastaan mä luultavasti vaan tippuisin naurusta maahan, jos joku tulis sanomaan musta jotain sellaista.

        Olihan mulla nuorena miehenä sellanen kokemus, jossa maailma muuttui hyvin kauniiksi ja rauhalliseksi paikaksi. Oikein ihmettelin sitä miten värit olivat niin kirkkaita ja tunsin olevani jossain paratiisissa. Pistin silmät kiinni ja auringon valo vain kirkastui entisestään. Onhan näitä kaikenlaisia "kokemuksia".

        Mitä niistä? Ei se mua vielä miksikään muuttanut. Toki sitäkin voi yhä joskus muistella lämmöllä.

        Kyllä mä siitä lähen liikkeelle, että se valistuneisuus riittää ainakin toistaiseksi mulle ihan hyvin. Tietokin lisääntyy kokoajan ja taikauskot saa kyytiä! ;)

        Mutta kivaa kun tänne eksyy joskus joku nainenkin! :) Pelkkien miespuolisten ihmisten kanssa keskusteleminen käykin pidemmän päälle aika puuduttavaksi. Ihan jo pelkän heteroudenkin tähden! ;) Naisissa on haastetta! Ainakin niissä, jotka sitäkin meille miehille tarjoaa! ;)


      • Jännittävää
        sama valistunut kirjoitti:

        Joo, no mä ainakin olen valaistunut! ;) Mistäs sen muut tietäs? Varsinkaan sellaset, jotka ei ole itse vielä valaistuneet!

        No, leikki leikkinä! ;)

        Voishan sitä vaikka vitsailla, että halu valaistua on haluista suurin! Tai egomme suurin harha!

        No, joo...

        Oikeastaan mä luultavasti vaan tippuisin naurusta maahan, jos joku tulis sanomaan musta jotain sellaista.

        Olihan mulla nuorena miehenä sellanen kokemus, jossa maailma muuttui hyvin kauniiksi ja rauhalliseksi paikaksi. Oikein ihmettelin sitä miten värit olivat niin kirkkaita ja tunsin olevani jossain paratiisissa. Pistin silmät kiinni ja auringon valo vain kirkastui entisestään. Onhan näitä kaikenlaisia "kokemuksia".

        Mitä niistä? Ei se mua vielä miksikään muuttanut. Toki sitäkin voi yhä joskus muistella lämmöllä.

        Kyllä mä siitä lähen liikkeelle, että se valistuneisuus riittää ainakin toistaiseksi mulle ihan hyvin. Tietokin lisääntyy kokoajan ja taikauskot saa kyytiä! ;)

        Mutta kivaa kun tänne eksyy joskus joku nainenkin! :) Pelkkien miespuolisten ihmisten kanssa keskusteleminen käykin pidemmän päälle aika puuduttavaksi. Ihan jo pelkän heteroudenkin tähden! ;) Naisissa on haastetta! Ainakin niissä, jotka sitäkin meille miehille tarjoaa! ;)

        No, ei tänne kyllä ihan helposti noita miehiä – eikä naisia - eksy. Ja se on varmasti tuon teidän pooppoon tarkoitus. Ihan nöpöä touhua. Toivottavasti teille itselle mukaan tarttuu tossa käännytystouhussa edes yksi tai kaksi eksoottinen viisaus. Voitte opiskella uusia kulttuureja...tai jotain.

        Muutenhan toi olis turhaa koko lysti. Siis teille. Mut meditoivat ihmiset ovat kyllä muualla kuin täällä. Sorry. ne on vuorilla, mutta ettehän te tajunneet edes yksinkertaisinta mahdollista metaforaa.

        Lystiä, lystiä. Ja jännittävää katsella ihmisten kummallisia huvituksia.


      • Jännittävää
        Jännittävää kirjoitti:

        No, ei tänne kyllä ihan helposti noita miehiä – eikä naisia - eksy. Ja se on varmasti tuon teidän pooppoon tarkoitus. Ihan nöpöä touhua. Toivottavasti teille itselle mukaan tarttuu tossa käännytystouhussa edes yksi tai kaksi eksoottinen viisaus. Voitte opiskella uusia kulttuureja...tai jotain.

        Muutenhan toi olis turhaa koko lysti. Siis teille. Mut meditoivat ihmiset ovat kyllä muualla kuin täällä. Sorry. ne on vuorilla, mutta ettehän te tajunneet edes yksinkertaisinta mahdollista metaforaa.

        Lystiä, lystiä. Ja jännittävää katsella ihmisten kummallisia huvituksia.

        Sit, ei kannata suunnitella liian kauan, et mitä nyt tuohon vastais, et se olis riittävän hyvä pr-juttu...siis mitä nyt viisasta sanoisi, jos oikeen mietitään kimpassa tätä asiaa...
        ollaanko me nyt tehty tää taustatutkimus riittävän hyvin.
        Ettehän te tajunneet yhtäkään metaforaa, edes ajan kanssa.. haloo!


      • vanha haaska
        Jännittävää kirjoitti:

        No, ei tänne kyllä ihan helposti noita miehiä – eikä naisia - eksy. Ja se on varmasti tuon teidän pooppoon tarkoitus. Ihan nöpöä touhua. Toivottavasti teille itselle mukaan tarttuu tossa käännytystouhussa edes yksi tai kaksi eksoottinen viisaus. Voitte opiskella uusia kulttuureja...tai jotain.

        Muutenhan toi olis turhaa koko lysti. Siis teille. Mut meditoivat ihmiset ovat kyllä muualla kuin täällä. Sorry. ne on vuorilla, mutta ettehän te tajunneet edes yksinkertaisinta mahdollista metaforaa.

        Lystiä, lystiä. Ja jännittävää katsella ihmisten kummallisia huvituksia.

        Mä en oikein mietiskele näitä kaikenlaisia vertauskuviakaan, vaan elän lähinnä tätä elämääni.

        Monia asioita en vielä ymmärrä, mutta ei kai silläkään nyt niin väliä ole, pääasia että muut ymmärtää, ja minä vaan poimin appelsiinit.

        Eikä se Ueshibakaan nyt ihan koko juttua sieltä vuorilta mukanaan tuonut. Se juttu kehittyi ja kasvoi hänen sisimmässään koko hänen elämänsä ajan. Hän tapasi matkallaan mm. "oudon hepunkin", joka myös laittoi niitä kaikenlaisia ideoita hänen mieleensä.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Onisaburo_Deguchi

        Mä en tajuu yhtään mitään mitä tossakin kerrotaan kun se on enkuksi, mutta ehkä joku muu kuitenkin tajuaa?

        Sen muistan, että tämä "outo heppu" ainakin kuljeskeli mielellään naisen asussa. Ehkä se olikin väärä guru? En tiedä, kun en tuntenut. Tai ehkä tunsinkin? Ehkä joku kuu-ukko jossain senkin tietää?

        >>Lystiä, lystiä. Ja jännittävää katsella ihmisten kummallisia huvituksia.


      • Jännittävää
        vanha haaska kirjoitti:

        Mä en oikein mietiskele näitä kaikenlaisia vertauskuviakaan, vaan elän lähinnä tätä elämääni.

        Monia asioita en vielä ymmärrä, mutta ei kai silläkään nyt niin väliä ole, pääasia että muut ymmärtää, ja minä vaan poimin appelsiinit.

        Eikä se Ueshibakaan nyt ihan koko juttua sieltä vuorilta mukanaan tuonut. Se juttu kehittyi ja kasvoi hänen sisimmässään koko hänen elämänsä ajan. Hän tapasi matkallaan mm. "oudon hepunkin", joka myös laittoi niitä kaikenlaisia ideoita hänen mieleensä.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Onisaburo_Deguchi

        Mä en tajuu yhtään mitään mitä tossakin kerrotaan kun se on enkuksi, mutta ehkä joku muu kuitenkin tajuaa?

        Sen muistan, että tämä "outo heppu" ainakin kuljeskeli mielellään naisen asussa. Ehkä se olikin väärä guru? En tiedä, kun en tuntenut. Tai ehkä tunsinkin? Ehkä joku kuu-ukko jossain senkin tietää?

        >>Lystiä, lystiä. Ja jännittävää katsella ihmisten kummallisia huvituksia.

        Ueshiba?

        Ja oli se jonkin voitto sulle (ja sun kavereille) et ihmiset eivät keskustelisi täällä? Vai joudutteko itse kuuntelen ton roskan “rivien väissä käännytyksen” läpi joko tässä tai seuraavassa elämässä. Hohhoijjaa, kuinka tylsää.

        Niin “vaan elän lähinnä tätä elämääni….” Mutta kun et elä, vaan olet yrittänyt elää toisten elämään. Tai sekaantua toisten elämään.
        “You can talk the talk or walk the walk”.

        Siit vuorille menemisestä….ehkä et kuitenkaan tajunnut. En nyt keksi lainata enää mitään mainostakaan.

        Miettikää mielummin miten voisitte tarjota niitä omia kristillisiä retriittejä, jotain positiivista mielummin, you know?


      • sama hohhoijaa
        Jännittävää kirjoitti:

        Ueshiba?

        Ja oli se jonkin voitto sulle (ja sun kavereille) et ihmiset eivät keskustelisi täällä? Vai joudutteko itse kuuntelen ton roskan “rivien väissä käännytyksen” läpi joko tässä tai seuraavassa elämässä. Hohhoijjaa, kuinka tylsää.

        Niin “vaan elän lähinnä tätä elämääni….” Mutta kun et elä, vaan olet yrittänyt elää toisten elämään. Tai sekaantua toisten elämään.
        “You can talk the talk or walk the walk”.

        Siit vuorille menemisestä….ehkä et kuitenkaan tajunnut. En nyt keksi lainata enää mitään mainostakaan.

        Miettikää mielummin miten voisitte tarjota niitä omia kristillisiä retriittejä, jotain positiivista mielummin, you know?

        Sori, mutta olen kai jotenkin hieman hämilläni tuosta viestistäsi? Käännyttäminen ei oikein ole mun juttu. Mulla on muutenkin varmaan ihmisten mielestä aika kaaottinen "oppi". Tutkin vähän kaikkea maan ja taivaan välillä, enkä oikein osaa tehdä muutakaan. Ehkä olen ihan harhassakin, mutta kyllähän siinäkin elelee ihan siedettävästi.

        Toisten elämään sekaantuminenkin on usein väistämätöntä. Muuten pitäs mennä luolaan ja jäädä sinne asumaan. Laittaa luolan suulle lapun: en ole enää loppuelämässäni tavattavissa!

        Mä olen yrittänyt vältellä sitä, mutta se on täysin mahdotonta, varsinkin jos on vielä perheellinenkin. En ole Buddha, joka oli niin rikas, että saattoi jättää perheensä "heitteille", sillä mielellä. että heillä ei ainakaan olisi koskaan puutetta mistään. Ehkä olen sitten syyllinen tähän köyhyyteenikin? Monen muunkin asian lisäksi. No, eipä nuo rikkaatkaan ihmiset nyt niin onnellisilta yleensä tässä nykymaailmassa näytä olevan? Ei tässä kai nyt niin kovin paljoa ole hävinnyt? Ei noi omat penskatkaan nyt niin kovin häiriintyneiltä ole olleet. Ehkä olen jossain jopa vähän onnistunutkin?

        Enkä mä noista "kavereistakaan" oikein tiedä?

        Enkä ole ollut niissä kristillisissä retriiteissäkään. Oot vaan tainnut kässää vähän väärin jotkin mun kirjoitukseni? Sellastakin sattuu....

        Enkä mäkään varmaan täällä enää viimestä elämääni ole? Täytyy jättää vielä jotain sinne seuraavaakin elämäänsä.


      • Jännittävää
        sama hohhoijaa kirjoitti:

        Sori, mutta olen kai jotenkin hieman hämilläni tuosta viestistäsi? Käännyttäminen ei oikein ole mun juttu. Mulla on muutenkin varmaan ihmisten mielestä aika kaaottinen "oppi". Tutkin vähän kaikkea maan ja taivaan välillä, enkä oikein osaa tehdä muutakaan. Ehkä olen ihan harhassakin, mutta kyllähän siinäkin elelee ihan siedettävästi.

        Toisten elämään sekaantuminenkin on usein väistämätöntä. Muuten pitäs mennä luolaan ja jäädä sinne asumaan. Laittaa luolan suulle lapun: en ole enää loppuelämässäni tavattavissa!

        Mä olen yrittänyt vältellä sitä, mutta se on täysin mahdotonta, varsinkin jos on vielä perheellinenkin. En ole Buddha, joka oli niin rikas, että saattoi jättää perheensä "heitteille", sillä mielellä. että heillä ei ainakaan olisi koskaan puutetta mistään. Ehkä olen sitten syyllinen tähän köyhyyteenikin? Monen muunkin asian lisäksi. No, eipä nuo rikkaatkaan ihmiset nyt niin onnellisilta yleensä tässä nykymaailmassa näytä olevan? Ei tässä kai nyt niin kovin paljoa ole hävinnyt? Ei noi omat penskatkaan nyt niin kovin häiriintyneiltä ole olleet. Ehkä olen jossain jopa vähän onnistunutkin?

        Enkä mä noista "kavereistakaan" oikein tiedä?

        Enkä ole ollut niissä kristillisissä retriiteissäkään. Oot vaan tainnut kässää vähän väärin jotkin mun kirjoitukseni? Sellastakin sattuu....

        Enkä mäkään varmaan täällä enää viimestä elämääni ole? Täytyy jättää vielä jotain sinne seuraavaakin elämäänsä.

        "mikä ei tunnu rakkaudelta ei ole sitä".

        Muakin väsyttäis, jos vain "tutkisin" asioita...
        noh, mutta jatkoa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina neljäs sija

      Eiköhän kaikki onnitella upeasta suorituksesta ,omassa sarjassa neljäs sija 💯hienoa Martina 🇫🇮👌💯
      Kotimaiset julkkisjuorut
      270
      2202
    2. Tuksu pakenee poliisia!

      Tuksu on kaapannut lapsensa, jonka huoltajuuden hän menetti ja pakenee poliisia ilmeisesti Veijo Lallin kanssa. Lalli myi vastikään Loviisasta talonsa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      2170
    3. Martina uinnin jälkeen sijalla 436! Tästä tuli riemun päivä!

      Martina painaa menemään sitkeästi kuin sissi! Rambolla ja Martinalla on molemmilla hidas aamu 🤣
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      1958
    4. Iik! Suosikkijuontaja Vappu Pimiä jakoi hyytävät kuvat lomareissulta: "Sydän meinas pysähtyä..."

      Yksi Suomen suosituimmista juontajista, Vappu Pimiä, on jakanut kuvia etelän lomaltaan. Pimiä on lähtenyt lomareissulle juuri ennen uuden Tanssii Täht
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      1476
    5. Miksi sinä tykkäät minusta

      Syitä tykkäämiseesi? Vastaa kuin omalle kaipauksen kohteellesi.
      Ikävä
      77
      1093
    6. Rakastan sut ja sua

      Oma turvallinen nallekarhuni. Kivaa alkavaa viikkoa parhaalle toivottaa se susta hehkuva..
      Ikävä
      120
      807
    7. Voit oikeasti unohtaa minut

      nainen. Olen niin väsynyt ja aikaansaamaton. Ei minusta ole kuin uninalleksi korkeintaan töiden jälkeen. Enkä edes ole niin tuuheakarvainen kuin kaupa
      Ikävä
      45
      760
    8. Hyvää yötä Hoo

      Naiselle. Rakastan sinua ❤️❤️❤️ Terv: vaikeatapaus
      Ikävä
      65
      747
    9. Helsingin Sanomat harjoittaa kansalaistemme harhauttamista?

      Suomalainen media on lietsonut sotapelkoa meihin propagoivalla manipulaatiolla --- Helsingin Sanomat on merkittävä manipulaattori [Tämän vastinkirjoi
      Maailman menoa
      300
      732
    10. Mietin kuinka ihana oli olla vastarakastunut

      Tekeekö kaikki vasta rakastuneet sitä että laitetaan käsi toisen päälle ja vertaillaan niiden kokoja. Piirretään sydämiä selkään sormin. Arvaillaan mi
      Ikävä
      143
      692
    Aihe