Hei, kertokaa kokemuksia te sijaisperheet, joilla on paljon lapsia, omia ja sijoitettuja. Oletteko molemmat vanhemmat kotona vai työelämässä? Miten saatte järjestymään lastenhoidon? Miten omat lapsenne suhtautuvat tilanteeseen, ovatko sopeutuneet sijoitetujen lasten oloon vai kokevatko menettävänsä jotakin? Millaiset tilat teillä on jne.. kaikki kokemukset/ajatukset aiheesta olisivat tervetulleita. Meillä suunnitellaan lapsiluvun kasvattamista ja toisenkin vanhemman jäämistä kotiin lapsia hoitamaan, mutta päätös on tosi suuri ja siksi vaikea tehdä.
suurperhe
empivä
17497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
, joista kolme bioja ja yksi sijoitettu. Sijoitettu tyttö on meillä iältään toiseksi nuorin eli ei tullessaan ollut nuorin lapsi perheessämme. Ihan kivasti meillä on sujunut, tyttö tosin on perusterve eli henkisiä ruttuja on oiottu, mutta arki sujuu ihan ok.
Minä olen kotona hoitamassa lapsia, joista siis 3 vielä alle kouluikäisiä. Mies töissä. Minusta tämä on meille hyvä ratkaisu, tosin olisin kotiäiti ilmankin sijoitettua tyttöä. Lisätuloja tienatakseen ei sijaislasta kannata hakea, mieluummin vaikka sitten hoitolapsia. Itse ajattelen niin, että koska olen kotiäiti ja koska toivoimme vielä yhtä lasta, sijaislapsi on hyvä vaihtoehto. Me saimme elämäämme ihanan tytön ja tyttö tavallaan uuden mahdollisuuden elämään laitoksen ulkopuolella. Ja koska olen kotona, on minulla aikaa hoitaa sijaisvanhemmuuden ammatillista puolta eli yhteyttä sosiaalitoimeen ja tytön äitiin (ei tapaaamisia kuin pari kertaa vuodessa, mutta noin kerta kuukaudessa tahtiin on hyvä varautua)
Onnea teille tien etsintään, ei tämä aina helppoa ole, kuten ei vanhemmuus yleensäkään, muta antoisaa kyllä!
kiitos, meillä on kyllä paljon kokemusta sjaisvanhemmudesta sen kaikkine puolineen, tämä vaan olisi iso askel nykyisestä tilanteesta.
Enimmillään meillä on asunut yhtäaikaa 4 biologista ja 2 sijoitettua lasta, nyt olemme 4-lapsinen perhe, jossa yhden biologisen lapsen lisäksi asuu 3 sijoitettua ja kaikki ovat jo koululaisia.
Minä olen ollut kotona käytännöllisesti katsoen aina l. toisen lapsemme syntymästä saakka, mutta mieheni on käynyt koko ajan palkkatyössä.
Pikkulapsivaiheessa meillä on ollut käytössä erilaisia apuja mm. pesula, siivooja, AU-pair, MLL:n babysitteri ja tukiperhetyötä tekevässä tuttavaperheessä tilapäishoitopaikka tarvittaessa, sekä sukulaisapuna äitini ja sisareni. Nyt aikuistuneet biologiset lapsemme tulevat tarvittaessa avuksi, kun haluamme miehen kanssa kahdestaan lähteä lomalle, MLL:n aikuinen hoitaja tilataan jos menemme illaksi johonkin.
Olemme asuneet aina isoissa taloissa, jossa kaikille lapsille on ollut oma huone, suurimman osan aikaa vuokralla, mutta viime vuosina omassa velaksi ostetussa.
Biologiset lapsemme ovat suhtautuneet sijoitettuihin lapsiin luontevasti, paljolti varmasti myös siksi, että kaksi heistä on tullut meille vauvana ja nuorinkin oli vielä leikki-ikäinen meille muuttaessaan.
Ainakaan meille ei ole kukaan sanonut, että olisi halunnut elää toisenlaisessa perheessä, joskus murrosikäisinä biolapsemme saattoi tokaista, ettei kehtaa kenellekään kertoa miten monta lasta meillä on. Yksi hauska keskustelu muistuu mieleen, kun lapsemme intoutuivat kertomaan millaisia lomamatkoja ja vehkeitä koulukavereilla on ja sitten todettiin, että ehkä emme kuitenkaan vaihtaisi yhtään lapsista mönkijään tai etelänmatkaan. Meille ei ole ollut taloudellisesti mahdollista miehen kotiin jääminen, niin montaa lasta emme saisi sijoitukseen, ei riittäisi tilatkaan ja kuinkahan olisi hermojen kanssa ?
nähneetkään, sen rinnalla missä minun läheiseni on joutunut kasvamaan. Kun ole sijaishuoltoyksikön johtajalle ihmetellyt kriis-tuki-sijais-leiritoiminta -lasten määrää, on tämä vaan todennut, että se on tämän perheen elämäntapa. Olen yrittänyt kysyä häneltä, ovatko nämä lapset saaneet valita tämän elämäntava, mutta tapansa mukaan tämä johtaja ei ole kuullut, ei nähnyt kysymystäni. Kyseessä siis ammatillinen sijaisperhe - joka ei ole ammatillista nähnytkään.
Kun olen erinnäisissä koulutuksissa tuonut julki ko. ammatillisen sijaisperheen lapsimäärää - ja lakisääteisten määrien ylityksiä sekä lapsille tapahtuneiden traumaattisten tilanteiden piittaamattomuutta ( 2 kuukauden kuluttua 8 - tai 10 - vuotiaan itsemurhayrityksestä on saatettu ottaa 2 pientä lasta lisää (0 v ja 2v), on minulle sanottu, että yksittäistapaus, yksittäistapaus. Lopulta suutuin ja kysyin, miksi helve...ssä minun läheiseni on tällaisen yksittäistapauksen uhri. Onko hän jotenkin huonompi lapsi, kuin muut. Kaiken päälle, ammatilliset sijaisvanhemmat ovat täysin yhteistyökyvyttömiä. Toinen on tossun alla, ja toinen suuttuu heti, jos kysyy, miksi se 2½ vuotias paleli niin kovasti ulkona ja oli pelkästään 5 vuotiaan siskonsa hoidossa. No, sossuthan eivät ko. kertomuksiani uskoneet - olin kuulemma valehtelija. Ja pian vierailuni tuossa kammottavassa paikassa kiellettiin.
nimittäin tuon em. esimerkin. Täällä rulettaaaaaaaaa. Lapsiasta ei paljoa välitetä.
Kiitos vastauksestasi, ikävää että olet kokenut nämä asiat mitä kerrot. En toki pelkää että meillä tapahtuisi vastaavia kuin kerroit mutta "suurennuslasin" alle varmasti voisimme joutua. Kaikki mikä poikkeaa normaalista aiheuttaa kanssaihmisissä uteliaisuutta, siitä taas voi seurata monia asioita, hyviä ja huonoja mm. kateutta ja sen takia monia huonoja juttuja. Bio-suvut kokevat usein huonommuutta kun eivät itse ole voineet lasta kasvattaa, silloin heille on usein helpottavaa löytää sijaisperheestäkin asioita jotka eivät ole hyvin. Jokaisessa perheessähän on hyviä ja huonoja asioita ja päiviä, myös sijaisperheissä. Jos halutaan nähdä ja tuoda julki vain huonot puolet, hyväkin asia saadaan näyttämään huonolta. Myös muilta kuin bio-vanhemmilta voi odottaa samanlaisia reaktioita, tällä palstallakin koko ajan lasketaan palkkioita ja tunnutaan olevan niistä kateellisia, jos lapsilukua lisäisi, laskisivat monet varmasti meidän tuloja, eikä suinkaan iloisina siitä että voimme sillä palkalla näitä lapsia hoitaa.
Eniten minua kuitenkin tässä lasten lisäämisessä perheeseemme arvelluttaa meidän bio-lasten asema. Vaikka mieheni kotiinjäänti mahdollistaisi aikataulujen, harrastuskuljetusten, uimahallikäyntien ym. helpomman järjestämisen, on kuitenkin se toinen puoli asiassa...mitä uudet lapset tuovat tullessaan, tuleeko levottomuutta, hankalia bio-vanhempia jne. Sanovatko bio-lapsemme meille joskus että pilasimme heidän lapsuutensa hoitamalla sijaislapsia jne.? Vaikka kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin, kaikki lapset kasvaneet sisaruksina toisilleen ja toisiaan rakastaen, niin pelottaa että rikomme tämän perheen tasapainon mikä nyt vallitsee.
Kertokaa edelleen kokemuksia esim. miten bio-lapset ovat kasvaneet sijaisperheissä sijaissisaruksina ja mitä he aikuiseksi tultuaan ovat lapsuudestaan ajatelleet, ovatko enemmän saaneet kuin menettäneet?
Kuinka suuria sijaisperheitä olette/tunnette, miten elämä niissä sujuu? Onko hyviä kokemuksia vai huonoja enemmän?
laiminlyöntejä, on tällainen hankala sukulainen. Niinhän se menee. En viitsi tässä kuitenkaan alkaa luetella, mitä kaikkea tuossa "suurperheessä" on tapahtunut sinä aikana, kun läheiseni on siellä ollut.
Kohtuutonta ajatellen sijoitettuja lapsia.
En suosittele minkään kenneleiden kokoamista. Arvostan sijaisperheitä, joihin otetaan yksi tai kaksi lasta oman perheen yhteyteen. Kaikki perheen kulisseissa tapahtuva laitosmainen kasvattaminen on mielestäni petkuttamista. Haluaisin, että läheiseni olisi ennemmin ammatillisessa perhekodissa tai laitoksessa, kuin tuollaisessa piilolaitoksessa, muka ammatillisessa sijaisperheessä. Oikeasti se perustettiin aikoinaan varastoksi eräälle kunnalle ja sijaisvanhempi halusi helpottaa kunnan kulutaakkaa.
Olen lukevinani viestistäsi että otit itseesi edellisen kirjoitukseni, ei ollut tarkoitukseni loukata Sinua, enkä epäile aikaisempaa kertomustasi.
Toin vain esille niitä asioita joita mahdollisesti voisi eteen tulla meidän suunnitellussa lapsiluvun lisäämisessä.
Meillä on paljon kokemusta sijaisperheenä toimimisesta ja lisäksi voin ottaa tuttavieni kokemukset kun kerron että mikäli bio-vanhemmat valittavat sijaisperheen oloista niin useammin kyseessä on ylimääräinen panettelu kuin oikea syy valitukseen, tämä vaan on tosiasia. Enkä nyt väitä että tarkoitan tällä Sinun kertomaasi, koska uskon kyllä senkin että sijaisperheissäkin löytyy niitä oikeitakin valittamisen aiheita.
Sehän tässä harmittaakin, että olemme sitten saman syynäyksen alla mekin, jotka ovat ikänsä haaveilleet suuresta perheestä ja toteuttaisivat sitä hyvällä tavalla, nauttien itse "työstään" ja samalla välttämällä muutaman lapsen laitoshoidolta.
Haluaisitko kertoa minkä kokoinen on se perhe, mitä kenneliksi voi kutsua? Tai missä muuten menee hyvän perheen lapsiluvun määrä. Ottakaa muutkin kantaa.
Se on tosiaan ihmeellistä täällä kun on omia lapsia vaikka 3-4 ja sitten on sijoituksessa 2-3 eli yhteensä 5-7 lasta, niin sitä pidetään jotenkin kummallisena. Mites kaikki Lestadiolais perheet joissa on 7-15 lasta? Pitäisikö ne lailla kieltää?
Kun läheiseni sijoitettiin ko. taloon, sijoitettiin 2 kk hänen jälkeensä 3 sisarusta. Perheessä oli 4 omaa lasta ja eräs tyttö joitakin kuukausia samaan aikaan läheiseni kanssa - mutta hänet sijaisperhe antoi pois. Sitten sijaisperheessä oli kai muutama poika. Alle kouluikäisiä oli 3 (joista 2 alle 2 vuotiaita). Muut olivat peruskouluikäisiä. Perhe toimi lisäksi tukiperheenä lukuisille varhaisnuorille pojille.
Puoli vutta noiden 4 pienen lapsen sijoituksen jälkeen talossa pidettiin leiri ja samalla kuulimme,että perhe toimii lisäksi kriisiperheenä.
Koskapa nostin aika ajoin kovaa möykkää lasten määrästä ja kriisilasten tuloista ja menoista - ei meille oikein kerrottu, paljonko siellä milloinkin oli lapsia.
Lapsia on tullut ja mennyt lukemattomia - läheiseni sijoituksen aikana noin 30. Nyt olen ollut havaitsevinani, että jotain olisi tapahtunut - mutta en oikein usko sitä kuitenkaan. Kaksi pientä sieltä otettiin pois noin vuosi sitten. Välillä siellä on ollut ihan vauvoja. Päätähuimaava meno.
Minusta on ihan eri juttu, jos perheessä on omia lapsia 109, kuin että ne 10 ovat kriisi- tuki - sijais- leiritoimintalapsia. Ja kyseessä siis toimeksiantosopimuksella toimiva sijaisperhe.
Vanhemmat eivät ole suinkaan vaikuttaneet työllistetyiltä - sillä omiin rientoihin on toisella heistä riittänyt runsaasti aikaa. Lasten sukulaisten kanssa kylläkään (ei ainakaan kaikkien) ei ole mennyt hyvin - sillä useat ovat joutuneet olemaan huolissaan läheisistään. Tapaamisia ja yhteydenpitoa sijaisvanhemmat ovat pyrkineet rajoittamaan kynsin ja hampain. Jotta sellaista.
Kuvaamani toiminta on mielestäni kennelointia.
että ei ole sama, jos on omia 10 kuin että nämä ovat toisten lapsia.
Toinen sijaisvanhemmista on ollut meille todella inhottava - hän on kohdellut meitä kuin spitaalisia. Nykyisinkin hän peittää kehollaan läheisemme, jos näemme jossain julkisella paikalla, ettemme vaan pääse tervehtimään toinen toisiamme. Kuulostaa varmaan uskomattomalta - mutta joka sana on totta. Kaikkea muutakin sairasta on tässä kuviossa ollut lukuisten vuosien ajan. Siksi olen todella katkera sijaishuollolle - ja tulen aina toimimaan sijoitettujen lasten hyväksi, sillä kaikki eivät suinkaan pääse hyviin paikkoihin.
..onko lapset itse tehtyjä vai haikaran tuomia jos rakastaa ja kohtelee heitä kaikkia hyvin ja samalla tavalla?
Onko Sinulla omakohtaista kokemusta aiheesta, vaikka oma tämän kokoinen perhe? Kertoisitko siitä ja ajatuksistasi, kuulisin niin mielelläni.
Luultavasti jos meillä ei olisi terveydellistä estettä, niin olisimme hankkineet omia lapsia saman määrän kuin nyt bio-lapsia ja sijoitettuja on, ja vielä miettisimme kuten nytkin hankkisimmeko lisää. Emnmekä ole mihinkään uskontoon erityisesti kuuluvia vaan muuten kovasti lasten kanssa viihtyviä.
Aluksi kärsimme lapsettomuudesta, sitten saimme sijaislapsia ja sen jälkeen biologisiakin, sen jälkeen lääkäri kielsi bio-lasten hankkimisen joten myöhemmin olemme ottaneet/saaneet lisää sijoitettuja. Nyt olemme tilanteessa joka ensimmäisessä, aloitusviestissämme, on. Olen kiitollinen kaikista mielipiteistä mitä täältä saan lukea, kirjoittakaa vielä lisää!
yksin. Heistä jokaisella on oma verkostonsa - heistä jokaista jo rakastaa noin 20 ihmistä. Näille verkostoille tulee myös olla tilaa. Toiminnan tulee lisäksi olla avointa ja läpinäkyvää. Tuo sijaisperhe, josta kerroin, laittaa luukkunsa kiinni heti, kun tekee vaikean kysymyksen tai jos ihmettelee jotakin. Olen saanut mennä ko. perheen tontille viimeksi vuonna 2004. Koskapa yksi ja sama kunta hyötyi pitkään ko. perheestä, salailivat hekin lasten määriä yms. Lehdestä näimme lapsen kuolinilmoituksen yms.
Emme todellakaan kuuluneet kriisiavun piiriin. Olemme niitä spitaalisia.
Jos todella rakastaa lapsia, ottaa sen verran, että voi rakastaa niin paljon, että lasten läheisetkin mahtuvat mukaan.
Voitte antaa rakkautenne niille, joita teillä nyt on. Suosittelen.
Kommentoikaa vielä tätä te jotka olette suurta perhettä kasvattaneet.