Autovero..

kohteleeko se kaikkia oikeudenmukaisesti..

Ja mitä se päästöjen mukaan verotus muka tarkoittaa..onko se laskettavissa polttoaineen kulutuksen mukaan vai onko siihen jo oma mittarinsa..

Tyhmiä tässä vaan joutessani kyselen..
18317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat
Aloittaja

laskeeko autoverosi tämän uuden verouudistuksen jälkeen, joka astui voimaan v. 2010 alusta, vai joudutko maksamaan enemmän kuin ennen?

Äänestä
  • Kumpa tietäisi. Katsastus oli viime viikolla. Verolappu tulee vasta huhtikuussa yleensä.
    Katsastuksessahan, tai huollossa mitataan ne päästöt, niiden mukaan kai sitten tulee?
    Edellisessä juttelin katsastajan kanssa, silloin epäili, että voisi hieman laskeakin?
    11v täytti auto tänään. Näkeepähän, kunhan se verolappu tulee. Koko ajan olen sitä kalliimpaa maksanut, vaikka ajankin alle 5000km/v

    Äänestä

Vaikea oli kysymys. Tarkoitit luultavasti ajoneuvoveroa, se on eri kuin autovero.
Pitäisi tietää mikä on CO2 päästöarvo ? ja mitä se on per kilometri.
Odotellaan vaan laskua ja verrataan edelliseen. Jos on pienempi, ollaan tyytyväisiä, muuten purnataan.

Äänestä
  • Aloittaja

    autovero liikuttaa kai vain harvoja, sehän on norm. jo auton hinnassa.., mutta tämähän se piti olla..:)

    "Ajoneuvovero vuodesta 2010 alkaen

    Vuotuinen vero porrastetaan CO2-päästöjen mukaan. Käytännössä ajoneuvoveron perusvero nousee autoilla, joiden bensiinin kulutus on yli 7,7 l/100 km ja dieselillä yli 6,9 l/100 km (yhdistetty kulutus). Muiden perusvero alenee.

    Käyttövoimaveroon (ent. dieselvero) ei ole tulossa muutoksia tässä yhteydessä.
    Vuotuisen perusveron keskiarvoksi muodostuu noin 128 euroa.

    Hiilidioksidipäästön mukaan laskettava perusvero vaihtelee esityksen mukaan 20 eurosta 605,90 euroon vuodessa.

    Henkilöauton kokonaismassan mukaan määräytyvä perusvero (vuosimallia 2001 vanhemmat autot) vaihtelee 75,92 eurosta 485,45 euroon vuodessa.

    Ennen vuotta 1994 käyttöön otettujen pakettiautojen perusvero ehdotetaan nostettavaksi samalle tasolle uudempien pakettiautojen veron kanssa eli 26 sentistä 35 senttiin/pvä."

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    Siisrsin invapysäköintiluvan asuntoautolle, se vaikuttaa siten, että vajaa 500 euroa putoaa ajoneuvoverosta pois uuden verokannan tultua voimaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    autovero liikuttaa kai vain harvoja, sehän on norm. jo auton hinnassa.., mutta tämähän se piti olla..:)

    "Ajoneuvovero vuodesta 2010 alkaen

    Vuotuinen vero porrastetaan CO2-päästöjen mukaan. Käytännössä ajoneuvoveron perusvero nousee autoilla, joiden bensiinin kulutus on yli 7,7 l/100 km ja dieselillä yli 6,9 l/100 km (yhdistetty kulutus). Muiden perusvero alenee.

    Käyttövoimaveroon (ent. dieselvero) ei ole tulossa muutoksia tässä yhteydessä.
    Vuotuisen perusveron keskiarvoksi muodostuu noin 128 euroa.

    Hiilidioksidipäästön mukaan laskettava perusvero vaihtelee esityksen mukaan 20 eurosta 605,90 euroon vuodessa.

    Henkilöauton kokonaismassan mukaan määräytyvä perusvero (vuosimallia 2001 vanhemmat autot) vaihtelee 75,92 eurosta 485,45 euroon vuodessa.

    Ennen vuotta 1994 käyttöön otettujen pakettiautojen perusvero ehdotetaan nostettavaksi samalle tasolle uudempien pakettiautojen veron kanssa eli 26 sentistä 35 senttiin/pvä."

    Pienimmän veron maksavat ne, jotka vaihtavat autoa yhtenään. Heillä on käytössään aina uusi vähäkulutuksinen ja vähäpäästöinen auto. Suurimman veron/km maksavat vanhalla autolla vähän ajelevat, ainakin ellei kilometrimääriä oteta kertoimissa huomioon. Ts. köyhimmät, mikä tietysti on linjassa hallituksemme muun veropolitiikan kanssa.

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    tuo tuosta on luettavissa.., vai uusiutuuko Suomen autokanta kerrallaa :/

    Äänestä

kilometriä kohti lankeavan ajoneuvoveron maksavat ne, jotka ajavat vain vähän, auton kulutuksesta riippumatta. Siksi tämä veron epäoikeudenmukainen.

Äänestä
  • että maksetaan auton omistamisesta, eikä sen käytöstä ja saastuttamisesta. Ison tehokkaan (ja kalliin) auton ostaja maksaa jo ostaessa kalliimman veron, ja nyt lisäksi suuremman ajoneuvoveron, ajokilometreistä riippumatta.
    Siitä huolimatta en mopoautoon vaihda, en ainakaan vielä.

    Äänestä

  • 2,5T5 kirjoitti:

    että maksetaan auton omistamisesta, eikä sen käytöstä ja saastuttamisesta. Ison tehokkaan (ja kalliin) auton ostaja maksaa jo ostaessa kalliimman veron, ja nyt lisäksi suuremman ajoneuvoveron, ajokilometreistä riippumatta.
    Siitä huolimatta en mopoautoon vaihda, en ainakaan vielä.

    Jos ajat vain 5000 km vuodessa, niin maksat kuitenkin saman ajoneuvoveron kuin 50 000 km ajava eli 10 X enemmän kuin toinen/km.
    Tuo saastevero olisi pitänyt kytkeä suoraan polttoaineen hintaan. Silloin se olisi pannut kuskin miettimään kannattaako ajaa ja millä ajaa, vai kävellä.

    Äänestä

  • 60män kirjoitti:

    Se joka ajaa 50 000 km vuodessa, maksaa polttoaineveroa 10x enemmän kuin 5000km ajava.
    Monella on pitkä työmatka eikä muuta mahdollisuutta kulkea kuin oma auto. Valtiolle ne verot maksetaan, eri nimikkeillä toki.
    Ei niitä saastumisia voi veroilla estää. Joku ajaa huvikseen, toinen taas tarpeeseen. Verottaa pitäisi autottomia, heillä on maksukykyä enemmän, koska ei ole autoveroa, käyttömaksua eikä polttoaineveroa.

    Äänestä

  • au-to-on kirjoitti:

    "Se joka ajaa 50 000 km vuodessa, maksaa polttoaineveroa 10x enemmän kuin 5000km ajava"
    Väärin laskettu, ei suhteessa yhtään enempää. Sama vero kilometriä kohti, ja näin olisi oikeudenmukaisempaakin.

    Äänestä

  • oikeudenmukaista kirjoitti:

    "Se joka ajaa 50 000 km vuodessa, maksaa polttoaineveroa 10x enemmän kuin 5000km ajava"
    Väärin laskettu, ei suhteessa yhtään enempää. Sama vero kilometriä kohti, ja näin olisi oikeudenmukaisempaakin.

    Kyllä tämä enemmän ajava maksaa veroa enemmän, ei suhteessa vaan euroissa.
    Ei niitä veroja saada oikeudenmukaisiksi, jos toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen taas pyllistää.

    Äänestä

  • au-to-on kirjoitti:

    Kyllä tämä enemmän ajava maksaa veroa enemmän, ei suhteessa vaan euroissa.
    Ei niitä veroja saada oikeudenmukaisiksi, jos toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen taas pyllistää.

    Tuo onkin aivan oikein, suhde pysyy aina samana, se on oikeudenmukaista.

    Äänestä

  • au-to-on kirjoitti:

    Kyllä tämä enemmän ajava maksaa veroa enemmän, ei suhteessa vaan euroissa.
    Ei niitä veroja saada oikeudenmukaisiksi, jos toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen taas pyllistää.

    että ketjussa puhutaan ajoneuvoverosta, ei polttoaineverosta.

    Äänestä

  • 2,5T5 kirjoitti:

    että ketjussa puhutaan ajoneuvoverosta, ei polttoaineverosta.

    Autovero oli aihe. Lipsuttu on aiheesta.

    Äänestä

  • au-to-on kirjoitti:

    Autovero oli aihe. Lipsuttu on aiheesta.

    vaarallista!

    Äänestä

ei ole ilmoitettu rekisteriotteessa 2002, ja uudemmat, menee vero sitten painon mukaan.
1500 kiloisesta se on jotain 120 e vuosi, vanhasta asuntoautosta se voi olla 400-600 euroa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6700438 kirjoitti:

kohteleeko se kaikkia oikeudenmukaisesti..

Ja mitä se päästöjen mukaan verotus muka tarkoittaa..onko se laskettavissa polttoaineen kulutuksen mukaan vai onko siihen jo oma mittarinsa..

Tyhmiä tässä vaan joutessani kyselen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu