Kalmun yleiskaava

Olen erittäin kiinnostunut miksi Kalmun alueen kaavaa vastustetaan. Olen ymmärtänyt että alueella on vanhan metsän arvoja.

Kirjastossa oli adressin kerääjä jolta asiaa kysyin. Ei osannut kertoa missä tarkalleen tuo metsäalue on.

Sääli: Jos nimiä aktiivisesti keräävä olisi voinut alueen osoittaa ja sen luonnonsuojelullisista arvoista kertoa olisi saanut varmasti nimen.

Taitaa olla samanlainen case kuin suojeluesitys Valajajärven virkistysalueen metsästäkin. Kävin sielläkin paikalla. Jonkun verran luontoa tuntevana voin sanoa että se alue oli hakkuissa jo menetetty.

Metsien suojelu kiinnostaa mutta niillä pitää olla oikeasti luonnonsuojelullinen peruste. Naapuriin tuleva asutus ei syyksi kelpaa. Eikä adressin kerääjän peruste ettei kaupungilla ole varaa laajentua. Mistähän hän meinaa että uusia verotuloja syntyy?

Kukaan ei ole ollut kiinnostunut metsien suojelusta kun Kytäjän-Paalijärven alue ja Hiivolan metsät hävitettiin.

P.S. Toivottavasti täältä löytyy joku joka osaa vastata Kalmua koskevaan kysymykseen.
921392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Onko siinä Kalmussa kirjoitusvirhe?.
Kai se pitäisi Kalma olla, kun meillä on Hirsimäkikin.
Teilimäki meiltä puuttuu, kun Riksua ei ollut olemassakaan silloin kun rikollisia Suomessa teilattiin.
Tässäkin asiassa Hyvinkää meidät hakkaa,kun heillä oli oma mestauspaikkakin.

Jonkin verran myös luontoa tuntevana voin kertoa, että Valajärvellä, (jota Valajajärvellä kai tarkoitetaan)
huojuu taas vain sadan vuoden kuluttua sankka vanha metsä.

Äänestä
  • Mahtaako Kalmun kohdalla olla sama peruste vastustukseen kuin aikanaan K-Vuorisen varastorakennuksen vaatimalla kaavanmuutoksella Kumelassa. Eli mitään en asiasta tiedä, mutta periaatteessa vastustan :)
    Silloinkin sama vastustaja vetosi varastorakennuksen tontin luonnonsuojelullisiin arvoihin, mitä ei todellakaan siinä kuusikossa ollut yhtään sen enempää kuin normaalissa talousmetsässä. Ja hävisi juttunsa.
    Mutta poliittinen änkyränäkyvyys tulee tällaisilla vastustuksilla turvattua. Poliittisesta uskottavuudesta en sanoisi samaa.

    Äänestä

  • Kalmu-Kumela kirjoitti:

    Mahtaako Kalmun kohdalla olla sama peruste vastustukseen kuin aikanaan K-Vuorisen varastorakennuksen vaatimalla kaavanmuutoksella Kumelassa. Eli mitään en asiasta tiedä, mutta periaatteessa vastustan :)

    Mitä enemmän Riihimäellä änkyröi,sen paremman viran saa.
    Jos vaikka palokuntaan pääsee,alkaa herrahissi nousta.

    Äänestä

  • Kalmu-Kumela kirjoitti:

    Mahtaako Kalmun kohdalla olla sama peruste vastustukseen kuin aikanaan K-Vuorisen varastorakennuksen vaatimalla kaavanmuutoksella Kumelassa. Eli mitään en asiasta tiedä, mutta periaatteessa vastustan :)
    Silloinkin sama vastustaja vetosi varastorakennuksen tontin luonnonsuojelullisiin arvoihin, mitä ei todellakaan siinä kuusikossa ollut yhtään sen enempää kuin normaalissa talousmetsässä. Ja hävisi juttunsa.
    Mutta poliittinen änkyränäkyvyys tulee tällaisilla vastustuksilla turvattua. Poliittisesta uskottavuudesta en sanoisi samaa.

    Silloin kun siitä K-Vuorisen varastorakennuksen paikasta oli täällä Suomi24:n palstallakin kovaa kädenvääntöä, ihmettelin suuresti niitä juttuja kuinka alue on mukamas ulkoilualuetta? Ja katin kontit, se läntti oli pelkästään rämeikköä, mihin kadun toisella puolella olevat rivarien asukkaat kantoivat pihoistaan kaikki rikkaruohonsa ja leikkaamiensa pihaistutusten oksat. Samoin kävivät siellä kakattamassa koiriaan.

    Tämä nimeltä mainitsematon paikallinen politikko antoi silloin kirjoituksissaan ymmärtää, kuinka alueelta häviää rakennuksen tulon myötä esim. se hiihtolatu ja kuinka alueella ei pysty enää ulkoilemaan Ne jutut eivät todellakaan pitäneet paikkaansa, koska varastorakennushan tuli aivan Länsitien varteen ja sinne hiihtoladulle on matkaa Länsitieltä noin 100m, latu ei ole siis lähelläkään varastorakennusta
    Samoin se ns. ulkoilu kyseisellä alueella, mikä tarkoittaa lähinnä Lasitehtaan- ja Lehtolantien asukkaiden kävelyä Vuoriselle tämän alueen läpi, parani huomattavasti, sillä nyt varastorakennuksen sivuitse on ehdottomassti parempi polku kuin mitä se oli aiemmin siinä rämeikössä/juurakossa kulkiessa.

    Aivan oudoilta tosiaan tuntuu nämä jatkuvat vastustukset milloin mistäkin alueesta, sillä pakkohan uusia alueita on kaavoittaa asutusta varten, mihin niitä uusia taloja muutoin pystyisi rakentamaan. Saa sellaisen käsityksen, ettei tällaisten juttujen takana olevat ihmiset haluaisi lisää asukkaita paikkakunnalle ja että kaikki ketkä haluavat rakentaa, heidän pitäisi häipyä riihimäeltä.
    Todella hämmästyttävää politiikkaa!!!!

    Äänestä

  • Ihmettelijä ?? kirjoitti:

    Minä olen aina luullut, että vasemmistopuolueet olisivat edistyksellisiä kannoissaan koskien kaupungin kehittymistä. Nyt näyttää siltä, että Kalmun kaavan vastustaja onkin enemmän maatalouden ja yksityisen maanomistuksen puolustaja. Luonnosuojelusta on turha puhuakaan talousmetsäkäytössä olleiden metsien osalta. Miksei niitä muuten ole perustettu sitten luonnonsuojelualueiksi aiemmin, kun ne niin arvokkaita nyt yhtäkkiä ovat?

    Äänestä

  • Edistyksen Erkki kirjoitti:

    Ei siinä mitään, että rakentavat, mutta meinaavat viedä väkisin maat ja ihmisten olemassa olevalle pihalle tunkevat...

    Vuorisen kohdalla ei kaiketi ollut kyse asutuksen kaavoittamisesta. Perustelu varaston rakentamiselle oli älytön. Siinä vedottiin mm. parkkipaikkojen vähäisyyteen kaupan pihassa. Asiakkaat mukamas joutuivat parkkeeraamaan kadulle kun tilaa ei ole kaupan pihassa. Höpö höpö. Kehtaako kukaan väittää, että joskus olisi niiden parkkipaikkojen nähnyt olleen täynnä?

    Kun tilaa on rajallinen määrä, pitää pohtia missä määrin uutta rakentamista voidaan suvaita alueella. Täytyy muistaa, että elämiseen liittyy paljon muutakin kuin itse asunto. Varmasti monet viettävät kaiken vapaa-aikansa kotona tietokoneen tai telkkarin äärellä, mutta on myös monia, jotka arvostavat lähiluontoa ja sen virkistysmahdollisuuksia - lapsista puhumattakaan.

    Se mikä toiselle on pelkkä rämeikkö, voi toiselle olla omassa lähiympäristössä hyvinkin tärkeä paikka. Pitäisi oppia antamaan arvoa myös sille mikä on toiselle arvokasta. Ketä pitäisi kuunnella ellei juuri niitä, joiden lähiympäristöstä on kyse? Edustaako kaupunki sen asukkaita, vai palveleeko se liikelaitoksen lailla pelkkää kasvotonta kasvua?

    Äänestä

  • Metsät kirjoitti:

    Näin ennen varastorakennuksen pystyttämistä useinkin autoja parkissa Länsitiellä, parhaimmillaan niitä oli siinä rivissä lähemmäs kymmenen, joten kyllä se parkkipaikka oli aika ajoin melko täynnä.
    -------------
    "Se mikä toiselle on pelkkä rämeikkö, voi toiselle olla omassa lähiympäristössä hyvinkin tärkeä paikka."

    Olihan se rämeikkö varmaan monelle tien toisella puolella asuvalle tärkeä roskien kaatopaikkana, kuin myös koirien paskatuspaikkana, muussa muodossa sitä länttiä ei kukaan käyttänyt "virkistymiseensä". Tämän asian satun tietämään, koska kuljen sen rämeikön läpi melkein joka päivä käydessäni kaupassa. Onneksi se rakennus siihen tuli, niin on meidän jalankulkijoidenkin helpompi oikaista siitä kaupalle, eli tässäkin tapauksessa palveltiin juuri meitä asukkaita.

    Niin ja onhan sitä ryteikköä vieläkin sielä jäljellä, varastorakennus vie vain pienen osan siitä alueesta, joten sinne vain rämpimään jos kiinnostaa, mutta tuskimpa menet, autolla ajelet ehkä joskus ohi. Eikä siellä muitakaan näe, pelkästään meitä jotka tallomalla olemme sen kauppareissupolun siihen tehneet.

    Äänestä

  • Metsät kirjoitti:

    Vuorisen kohdalla ei kaiketi ollut kyse asutuksen kaavoittamisesta. Perustelu varaston rakentamiselle oli älytön. Siinä vedottiin mm. parkkipaikkojen vähäisyyteen kaupan pihassa. Asiakkaat mukamas joutuivat parkkeeraamaan kadulle kun tilaa ei ole kaupan pihassa. Höpö höpö. Kehtaako kukaan väittää, että joskus olisi niiden parkkipaikkojen nähnyt olleen täynnä?

    Kun tilaa on rajallinen määrä, pitää pohtia missä määrin uutta rakentamista voidaan suvaita alueella. Täytyy muistaa, että elämiseen liittyy paljon muutakin kuin itse asunto. Varmasti monet viettävät kaiken vapaa-aikansa kotona tietokoneen tai telkkarin äärellä, mutta on myös monia, jotka arvostavat lähiluontoa ja sen virkistysmahdollisuuksia - lapsista puhumattakaan.

    Se mikä toiselle on pelkkä rämeikkö, voi toiselle olla omassa lähiympäristössä hyvinkin tärkeä paikka. Pitäisi oppia antamaan arvoa myös sille mikä on toiselle arvokasta. Ketä pitäisi kuunnella ellei juuri niitä, joiden lähiympäristöstä on kyse? Edustaako kaupunki sen asukkaita, vai palveleeko se liikelaitoksen lailla pelkkää kasvotonta kasvua?

    Vuorisen varasto on aivan karmean näköinen - kenet sellainen tekee onnelliseksi? Olisin kaivannut EDES HIEMAN moraalia ja ajattelevuutta ihmisiltä, päättäjiltä, asiassa. kaikki tiesivät etukäteen kuinka ruman toosan saisimme mutta päättäjien mielestä se sai kelvata -sori, emme pysty parempaan... Kyllä oltaisiin pystytty jos vain joku päättäjä olisi jaksanut hieman laittaa itseään likoon. Näin ei kuitenkaan ole Riihimäellä tapana. Kerta toisensa jälkeen tunaroidaan, koska annetaan tunareiden touhuta ja itse ollaan arkajalkoja. Muutama uskaltaa vastustaa ja kantaa huolta yhteuisestä hyvästä ja heitä sitten kärvennetään vastuuntunnosta - aika väärin! Ei innosta ketään yrittämään yhteistä hyvää!

    Äänestä

  • Edistyksen Erkki kirjoitti:

    Minä olen aina luullut, että vasemmistopuolueet olisivat edistyksellisiä kannoissaan koskien kaupungin kehittymistä. Nyt näyttää siltä, että Kalmun kaavan vastustaja onkin enemmän maatalouden ja yksityisen maanomistuksen puolustaja. Luonnosuojelusta on turha puhuakaan talousmetsäkäytössä olleiden metsien osalta. Miksei niitä muuten ole perustettu sitten luonnonsuojelualueiksi aiemmin, kun ne niin arvokkaita nyt yhtäkkiä ovat?

    Periaatteethan elää tarvittaessa.
    Samainen herra toisessa yhteydessä, se muuten liittyykin tähän.
    Kepun Mari Kiviniemihän oli oikea uudisraivaaja ja metropolin rakentaja
    viime kauden loppupuolella.

    Äänestä

  • Olispa kiva tietää missä se kulma kalmua sijaitsee ?

    Äänestä

Kalmun arvokkaista metsäalueista löytää tietoa vaikkapa alueelta tehdyistä luontoselvityksistä, jotka löytyvät seuraavasta osoitteesta: http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Tekninen-keskus/Kaavoitusyksikko/osayleiskaavahankkeet/Kalmu/
Kalmun kohdalla metsillä on todellista suojeluarvoa. Alueelta on löytynyt vanhan metsän lajistoa, jota ei mihinkään talousriukumetsiin todellakaan tule. Luontoselvityksissä todetaan yksikantaisesti, että alueella on lisäksi suuri potentiaali kehittyä metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta todella arvokkaaksi alueeksi.

Kalmun kohdalla on toki muitakin syitä vastustaa hanketta kuin metsiensuojelulliset - onhan kyse myös toistaiseksi elävistä tiloista, joiden toiminta uhkaa loppua. Metsiensuojelulliset seikat tulee kuitenkin huomioida kaikessa kaavoittamisessa ja kuten osayleiskaavaluonnoksissa todetaan, suunnittelualue on tässä tapauksessa pääosin metsää. On selvää, että tällöin pitää tarkoin miettiä millaista metsää on kyseessä ja mikä merkitys näillä metsillä voi olla. Ellei kaupunki kanna tällaisissa caseissa huolta metsiensuojelusta, niin missä? Ei täällä ole enää metsiä siinä määrin, etteikö jokaista vanhan metsän plänttiä tai sellaiseksi muodostuvaa metsää tulisi ottaa huomioon kaupungin toiminnassa.

Valajärveltä kyllä löytyy luontoarvoja, vaikka hakkuissakin niitä on menetetty. Siitäkin löytyy esim. Luonnonsuojeluyhidstyksen sivuilta: 6.11.2008 Riihimäen kaupunginhallitukselle Esitys Puhinniemen-Isosaaren luonnonsuojelualueen perustamisesta (http://www.hammerkit.com/rsly/index.php?article_id=3068)

Se miksei Kytäjä-Paalijärven alueen tai Hiivolan metsien kohdalla ole kukaan osannut reagoida johtunee siitä, että hävitystyö tapahtuu varsin nopeasti, eikä kenelläkään ole aikaa kytätä joka metsää hakkuiden varalta. Kalmun kohdalla käydään sentään läpi jonkinlaista prosessia, jossa voi yrittää vaikuttaa. Tosin mitään vaikutusta lausunnoilla ei ole ollut. Ja hakkuita on siitä huolimatta tehty runsaasti, mikä on ymmärrettävää kun alueiden pakkolunastuksella ja vaihtoehdottomuudella uhkaillaan. Nyt uutisoitu rauhoitushakemus osoittaa, että kyllä vaihtoehtoja on kun tahtoa löytyy.

Äänestä
  • Luonnonsuojeluyhdistys teki itsensä naurettavaksi ehdottaessaan hakattua aluetta suojeltavaksi.

    Olen lukenut tuon esityksen ja käynyt viime syksyllä alueeseen tutustumassa.

    Vanhan metsän lajistoa voi löytyä monestakin paikasta mutta oikeasti suojeluun tarvitaan isompia alueita. Pikku länteillä ei ole juuri mitään merkitystä. Sorry niin se vaan on.

    Kaupunkien laajentuessa on myös aina välttämätöntä hankkia maata. Se on hyvin ikävää kun naapuriin tulee lisää asutusta. Mutta suojelutarpeella ja lähimetsän puolustamisella on iso ero.

    Äänestä

  • Kalmu kirjoitti:

    Luonnonsuojeluyhdistys teki itsensä naurettavaksi ehdottaessaan hakattua aluetta suojeltavaksi.

    Olen lukenut tuon esityksen ja käynyt viime syksyllä alueeseen tutustumassa.

    Vanhan metsän lajistoa voi löytyä monestakin paikasta mutta oikeasti suojeluun tarvitaan isompia alueita. Pikku länteillä ei ole juuri mitään merkitystä. Sorry niin se vaan on.

    Kaupunkien laajentuessa on myös aina välttämätöntä hankkia maata. Se on hyvin ikävää kun naapuriin tulee lisää asutusta. Mutta suojelutarpeella ja lähimetsän puolustamisella on iso ero.

    Mielestäni harvojen toimivien maitotilojen säilyttäminen Riihimäellä on jo alueen huoltovarmuuden kannalta ensisijaisempaa kuin okt:tonttien pakkolunastaminen toisten pelloilta. Täytettäisiin nyt ensin Piikinmäki ja se linja-autoasemankin tonttikin ja katsotaan onko tässä taantumassa niihinkään tulijoita. Ihme intoilua jonkin syrjäkolkan tonttien perään.

    Äänestä

  • jiippeekoo kirjoitti:

    Ihmettelen että tuliko parkkipaikkaongelmaan helpotusta rakentamalla suljettu varastoalue metsään? Mentiinkö Vuorisen kohdalla ihan harhaan?

    Äänestä

Kaikki käyvät siellä koiransa paskannuttamassa, mutta jos se metikkö siitä jyrätään niin sitten ne koirat paskannutetaan tielle ja siitäkös taas keskustelua saadaan täällä aikaiseksi. Että jo ihan riksulaisten mielenrauhan kannalta siihen kannattaa pieni metsikkö jättää jonne ne paskat voidaan jättää. Mitä tulee vuorisen varastoon niin onhan se nyt suunnittelun riemuvoitto. Oikein graffitteja ja kaikkea. Voi pojat.

Äänestä

Ei meillä suomalaisilla ole mitään hätää vielä kymmeniin ,satoihin vuosiin, että menettäisimme metsämme. Vuosia ulkomailla asuneena saa paljon vertailukohtia. Kyllähän me suomalaiset olemme metsäkansaa, niin myös Helsinkiläiset, vaikka kuvittelevat asuvansa jossain metropolissa. Helsikiläisillä on yllättävän lähellä hienoja luonnonsuojelualueita , joista moni ei edes tiedä.
Nämä Kalmun vastustajat vastustavat osittain periaatteesta tai sitten näiden luontoarvojen puolesta, mutta kyllähän meidän infrastruktuurin pitää kehittyä, mikä on täysin luonnollista. Se on sitten eri asia kuinka kaavoitus hoidetaan ja osataanko siinä ottaa huomioon myös luontoarvot, varmasti ,jos on vaan haluja.

Äänestä
  • Suurin ongelmahan tässä on se, että kaupungin virkamiehet ja työntekijät vievät kaupunkilaisten taskusta verorahaa oman elämänsä kustantamiseen keksimällä Kalmusta itselleen vuosien työn, eivätkä kaupunkilaiset ymmärrä tätä. Kyse on sen luokan loisimisesta, jolla imetään isännästä ennen pitkää henki pois. Isäntää ei kunnioiteta pätkääkään, vaan tuijotetaan vain omaan kärsään.

    Äänestä

  • Älykäs mies kirjoitti:

    Suurin ongelmahan tässä on se, että kaupungin virkamiehet ja työntekijät vievät kaupunkilaisten taskusta verorahaa oman elämänsä kustantamiseen keksimällä Kalmusta itselleen vuosien työn, eivätkä kaupunkilaiset ymmärrä tätä. Kyse on sen luokan loisimisesta, jolla imetään isännästä ennen pitkää henki pois. Isäntää ei kunnioiteta pätkääkään, vaan tuijotetaan vain omaan kärsään.

    Onhan teillä isännillä, mistä viedä!

    Niinpä. Elisen Hämeen sanomastakin kävi ilmi, että veroprosentin korotuksen ohella kaupungin ainoa rahoituskeino kasvavaa velkaa vastaan on tulopohjan laajentaminen tonttikauppaa lisäämällä. Vaikuttaa aika epärealistiselta talouden nykytilanteessa, muuta pitäisi miettiä. Ei näy tulevan mieleen esim. kulurakenteen leikkaaminen.

    Omia ehdotukseni kaupungin uusiksi tulo/säästölähteiksi:
    - 10% kaupungin kaikkien työntekijöiden palkoista pois kaupunginjohtajaa myöden (työajan lyhennykset sopuisa keino).
    - matkakeskus lunastettava kaupungin omistukseen. Tyhjistä tiloista tehtävä kaupungin vuokra-asuntoja. Työn toteutus Riihimäen työttömien voimin, johto rakennus-alan ammattilaisista.
    - teiden kunnossapidon säästöjä voisi olla suolauksen ja hiekoituksen vähentäminen. Auraus usein riittää esim. kantatie 54:sta on aika turha suolata, nopeudet pieniä ja tie on hyvä.
    - työllistämistöitä työttömille esim. teiden ja ojanvarsien risukoiden kerääminen, hakettaminen ja lopputuotteen myynti (kompostorit, ekokem). Kaupungin lähipelloille viljelypalstoja työttömille, joiden tuotteet myyntiin.
    - päivähoitoon minimimaksu esim. 2,5e/päivä/lapsi tämä siis koskee työttömiä lapsiperheitä, koska työssäolevathan maksavat enemmän. Toisaalta työttömien lapsiperheiden riihimäkilisään korotus esim. 50e/kk.
    - piikinmäen päiväkoti ja sen tarpeen uudellen arviointi. Pitäisikö koko hanke haudata ja rakentaa sen sijaan pieni koulu lähemmäs korttionmäkeä.

    Äänestä

  • japkee kirjoitti:

    Vähän huono idea tuo kulunut hokema; "Työttömät risuja keräämään!" Työttömät nimittäin siivosivat Riihimäen ympäristöineen risuista viime vuonna. Siihen meni muutama päivä. Marjoja voisi kerätä, mutta kun niitäkin on saatavilla vain muutaman viikon ajan vuodessa, eikä niitä Riihimäen seudulta osta, koska marjat ovat Ekokemin saastuttamia.

    Kaupungin työntelijöiden palkkoihin menee suurin osa kaupungin veroeuroista ja siihen on pakko kohta puuttua, sillä ei sellainen meno voi enää jatkua!

    Äänestä

  • uruyuuyu kirjoitti:

    väittää, että on mahdollista päästä sellaiseen ratkaisuun, joka on kaikille ok. Ei ole satua vaan vaatii vähäisen yhyeistyöhalua ja kaikki voivat olla sovussa, toiset väljemmin ja toiset tiiviiimmin. Kyllähän se harmittaa totta vie, että kaunista luontoa hävitetään mutta toisaalta kaupunkimme ja kaupunkilaisten hyvinvointi on sen verran tärkeä asia....Sen olen huomannut että Riihimäki on aika junttila vielä, vaatii laadukkaita ja hienoja tontteja jotta tänne saadaan veronmaksajia lisää. En tarkoita että veronmaksajat olisivat järjestään fiksuja, mutta kun ihmiisä muutttaa paljon niin väistämättä joku kulttuurimyönteinenkin mahtuu mukaan, ainakin vahingossa. Kerhot, luontokerhoa myöten, saavat uutta verta ja toivoa jatkuvuudesta sukupolvesta toiseen...

    Äänestä

  • kaaharivaari kirjoitti:

    kerro mulle miksi näiden uusien pitäisi muuttaa just Kalmuun? En ole kuullut kuin yhden perustelu: ovat poissa näkyviltä kaupungin kaduilla... ei siellä todellakaan ole palveluista tietoakaan!

    Äänestä

  • kaupan tiskin takana kirjoitti:

    kerro mulle miksi näiden uusien pitäisi muuttaa just Kalmuun? En ole kuullut kuin yhden perustelu: ovat poissa näkyviltä kaupungin kaduilla... ei siellä todellakaan ole palveluista tietoakaan!

    käydä niin että paljon villoja mutta ei mitään muuta....

    Äänestä

  • älkää hyvät ihmiset estäkö kaupungin kehitystä, laajentumista. pitäisikö meidän antaa tämä kivan ja vireän kaupungin taantua ja antaa keski-iän nousta. niin nimittäin tapahtuu jos ei saa rakentaa uusia omakotitaloja. yhdessä talossa asuu vähinttän nuoripari eläkeikään. tarvitaan toisia, uusia, jos halutaan että kaupunki kasvaa ja kehittyy.

    Äänestä

olisi sukupolvien takaa perittyä raikasta ilmaa ja puhdasta maata sekä rauhaa niin ymmärtäisit että tuntuu niin ikävältä menee sellainen todellinen elämänlaatu!

Äänestä
  • Siinä omahyväisen ahneen ihmisen pyyntö,ei paljon sympatioita herätä

    Äänestä

Herajoen Työväenyhdistys ry. esittää: Kalmun osayleiskaavaluonnos hylättävä

Herajoen Työväenyhdistys ry. esittää Kalmun osayleiskaavaluonnoksen hylkäämistä. Lausuntonaan Riihimäen kaupungille yhdistys perustelee esitystään Kalmu- hankeen kalleudella. Riihimäen kaupungin talous on ylivelkaantunut ja kaupungilla ei ole investointivaraa kuin pakottaviin kunnallisteknisiin ja korjausinvestointeihin. Kaava tuo kaupungille kustannusvelvoitteita. Esimerkiksi jo katujen rakentamiskustannuksiksi on arvioitu 23,5 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi kustannuksia lisää viemäröinnin rakentaminen, päiväkoti- ja koulupalveluiden järjestäminen.

Kalmu on erillisen kaupunginosan, satelliitin rakentamista ja tulee juuri tämän takia tavattoman kalliiksi ja epätarkoituksenmukaiseksi. Edullisempaa on selvittää rakentamismahdollisuudet yleiskaava-alueella.

Kalmun maanomistajat eivät halua luopua maatalouden ja metsätalouden harjoittamisesta. Kysymys on elinkeinon puolustustaistelusta kaupungin hallintoa vastaan. Hyvin moni maanomistaja on loukkaantunut kaupungin toimista, heitä ei ole kuultu eikä otettu huomioon.

Osayleiskaavan rajaus vain Kalmuun on väärää kaavapolitiikkaa eikä se ole vahvistetun maakuntakaavan mukainen eikä sitä voida pitää perusteltuna poikkeamana maakuntakaavasta. Kalmun osayleiskaava ei täytä yleiskaavan sisältövaatimuksia, sillä Kalmussa ei toteudu yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys sekä alue ei rakennu kiinni kaupungin rakenteeseen. Keskustan palveluihin on peräti 5- 7 km.

Riittävät selvitykset puuttuvat. Pohjavesivaikutuksia ei ole selvitetty sillä tarkkuudella kuin asian laatu ja säädökset edellyttävät. Melutorjuntaa ei ole järjestetty sillä tarkkuudella kuin asuntojen, koulun ja päiväkodin rakentaminen edellyttää.

Herajoen Työväenyhdistys toteaa, että työväentalon lähipiiriin sijoitettu palvelualue sopii mahdottoman huonosti työväentalon arvokkaaseen rakennus- ja kulttuuriperintöön.

perjantai, 10. kesäkuuta 2011/Lundin blogi

Äänestä

  • Kukahan tässä on ollut avustajana, kun on otettu suora kopio kirjoittajan kesäkuisesta blogikirjoituksesta tänne. Nimittäin joku täällä Riihimäen keskustelupalstalla väitti, ettei kirjoittaja varmaan mitään edes osaa kopioida *selkäkeikkaa hiukan* .

    Kannattaisikohan tasapuolisuuden nimissä kertoa lukijoille myös, mitä mieltä Kalmun asiasta on Riihimäen demarien enemmistö? Puolustavatko hekin työväenluokan edustajina henkeen ja vereen maatalouden harjoittajien omaisuutta ja etuja, kuten Herajoen vähemmistösiipi!?!?

    Äänestä

  • No mutta täältähän hupaisa esitys löytyi:Herajoen työväenyhdistys esittää näytelmän Kalmun kaava.

    Lopuksi kaksi tuntia tanssia !!

    Äänestä

  • vanhat ilmoitukset kirjoitti:

    No mutta täältähän hupaisa esitys löytyi:Herajoen työväenyhdistys esittää näytelmän Kalmun kaava.

    Lopuksi kaksi tuntia tanssia !!

    Tästä on hyvä jatkaa, sanoo eräskin tunnettu vaikuttaja.

    Mitenköhän tuonne sukaltaisi mennä tälläinen ujo kloppi.
    Mikkoon varmaan ekana yhteys ja samalla voisi jutella, joskos pääsis
    sen vaalikoneistoon jollainlailla mukaan. Ei välttämättä ehdolle.
    Mutta siinäkin yhdistyksessä varmaan on satoja jäseniä ja on kauhee
    kynnys mennä.
    Miks ne ei missään kerro jäsenmääriä.

    Äänestä

  • Salaista tietoa kirjoitti:

    En usko että siinä muutaman ihmisen lähellä paniikki iskee.Mutta jos alat pakokauhua tuntea yritä sitä ennen kertoa mikolle että olet se viisas veronmaksaja,jota hän kaipailee.
    Huomioi sitten ilme tarkkaan ja tulet kertomaan meillekkin.

    Äänestä

  • yksinäinen se on kirjoitti:

    En usko että siinä muutaman ihmisen lähellä paniikki iskee.Mutta jos alat pakokauhua tuntea yritä sitä ennen kertoa mikolle että olet se viisas veronmaksaja,jota hän kaipailee.
    Huomioi sitten ilme tarkkaan ja tulet kertomaan meillekkin.

    Se on kuin kirjoituskuvana itseään tarkkailisi.
    Siitä tulee ikuinen stressi eikä vai ajoittainen, jota hänkin ajoittain tuntee.
    Toivottavasti siellä tapaa niitä liettualaisia naisia, joiden kauneuden me
    suomalaiset poikamiehet olemme huomanneet.
    Olen ihmetellyt sitä K-kaupan touhu, mitä tässä Kalmu keskustelussa myös
    mainitaan. Ei tosiaankaan ole selvinnyt syy, että miksi siitä yhä R:mäellä
    aika ajoin muistellaan.
    Asuikos se mikko muuten niillä nurkilla itse silloin, vai onko noissakin jutuissa
    aivan täyttä huhua.

    Äänestä

  • Kalmarin U. kirjoitti:

    Kiersi se jonkun nimilista-adressin kanssa kerran ovelta ovelle keräämässä nimiä kaupungin johdolle kun kuulemma Kumelan alueen tiet oli niin huonot. Minusta ei ollut ollenkaan huonot ja sanoinkin, että etkös sinä ole siellä valtuustossa että hoidapa siellä asia kuntoon äläkä mitään tyhjänpäiväsiä nimilistoja keräile.

    Äänestä

  • Palle Käätalo kirjoitti:

    Kuulemma oli käynyt faijallakin ohimennen, lappu kourassa.
    Faija sitä joskus puhu, että se asu siinä L-tien rivareissa jossain.
    Ne majailee aika liki.

    Itte mä sanoisin, että ei osteta eikä myydä mitään varsinkin väärille
    politikoille, enkä nyt vältämättä tarkoita sitä.

    Äänestä

  • Näköjään kesäinen tieto.

    Se on varmaan hienoa kirjoittaa Herajoen työväenyhdistys sitä ja tätä
    ja oma nimi mukaan.
    Saa tosiaan nähdä, että mitkä ne viimeiset toteamukset tulee olemaan.

    Lukiessa tuota mieti, että maanomistajat ovat loukkaantuneita kaupungin
    toimista.
    Heitä ei ole kuultu/otettu huomioon? Ei kai sinne noin vain mennä kaivamaan?
    Ovat loukkaantuneet?! Aika korostettu sanonta, mutta sehän toimii molempiin
    suuntiin.

    Äänestä

Selkäkeikkanauru tarkoittaa semmoista rehevää naurua, missä selkä kaartuu takakenoon. Kalle Päätalon käyttämä termi, varmaankin kainuulainen sanonta.

No jos poliitikolla on into suojella Kalmun alueen maatiloja, peltoja ja talouskäytössä olleita metsiä kaavoitukselta asuinkäyttöön, hän suojelee maajussien omaisuutta. Toisaalta maajussit saisivat moninkertaisen hinnan maistaan myydessään ne asuinkäyttöön verrattuna pellon ja metsän hintaan, mutta elinkeino menisi.

Poliitikon kannattaisikin tehdä lapiolahdet eli liittyä Suomen keskustaan, kun on kuitenkin eri mieltä kaikista asioista kuin demarien enemmistö. Tai persuihin, jotka on periaatteesta eri mieltä ihan kaikista asioista muiden kanssa.

Äänestä

Olipa viksu maajussi hyvinkäältä tänään lehdessä
Puoluetta ei mainninnit (jos on) ja nimimerkillä kirjoitti.
Kaikki tuet pois. Niillähän jussit nykyisin elää, ei se elinkeino mitään tuota.
Ne jotka siinä pärjää ja haluu duunii tehdä, niin kilpailu on vapaa.

Pallelle vois mainita, että kepu taitaa ollakin se omin paikka.
Monesti se on puhe mistä puute ja siitä on puhetta riittänyt.
Nythän tässä haetaan tosiaan niiden ääniä, ainakin haja.

Äänestä

Kiitokset maanmittausinsinööri Reijo Tolvaselle Aamupostin tämänpäiväisestä asiapohjaisesta kirjoituksesta Kalmun osayleiskaavasta. Saadaan sentään asiallistakin selvitystä koskien kyseistä kaavaa. Selvityksen mukaan Hämeen liittokin on antanut 24.9.2008 lausunnon, minkä mukaan Kalmun alueen kaavoittaminen asumiseen on perusteltu poikkeama maakuntakaavasta.

Herajoen piskuinen (noin 60 jäsentä) työväenyhdistys sensijaan näkyy käyneen näyttävästi kynälle taistelussaan demokraattisesti valittujen kaupungin päättävien elinten siunauksella tehtyjä kaupungin tulevaan kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia vastaan. Perusteina työväenyhdistys pitää kaavoituksen ja siitä seuraavan kunnallistekniikan rakentamisen kalleutta, maa- ja metsätalouselinkeinon harjoittamisen puolustamista sekä kaavan palvelualueen sijoittamista "vanhan ja arvokkaan työväentalon" lähipiiriin.

Kaavoitus ja kunnallisrakentaminen on aina kallista, tehtiin sitä sitten Kalmuun tai Arolammille. Kaupungin kehittäminen, asukaspohjan ja verotulojen lisääminen tuntuvat kuitenkin kaikkialla muuallakin kiinnostavan enemmän kuin kaavoituksen kalleus. Kovin edistykselliseltä työväenyhdistyksen toiminnalta ei myöskään tunnu työväestölle ymmärtääkseni aika vieraan maa- ja metsätalouselinkeinon puolustaminen. Ilmeisesti vanha sisäänlämpiävä yhdistys ei sitten kaipaa uutta jäsenistöä edistykselliseen toimintaansa taistelussaan demokratian tuulimyllyjä vastaan.

Äänestä

Edistyksen Erkki totesi kaiken oleellisen.
Mielestäni lundin toiminta ko. asiassa on kuntalaisten harhauttamista ja
oman edun tavoittelua.
Toivon, että aamukahvit meni syliin!

Äänestä

Siinäpä vastapallo insinöörille. (tietysti kuntaliitokset/hyvinkää ja p.aisuus mukana). Eli mikon hela hoito!!!

Veijo Tolvasen maa- ja kaavapolitiikan esitys ei vakuuta

Maanmittausinsinööri Veijo Tolvanen kirjoitti Aamupostissa 28.11. Kalmun osayleiskaavasta niin kuin Riihimäen kaupungin virkamies osaa kirjoittaa. Ei mitään uutta Kalmusta. Tolvanen puolustelee puolustelemistaan kaupungin heikkoja päätöksiä. Ne ovat Tolvasella vahvasti uskomusten tasolla. Maanmittausinsinööri näyttää ymmärtävän huonosti juridiikkaa ja yrittää selittää tyhjäksi valtioneuvoston alueiden käyttöä koskevat suunnitteluperiaatteet. Ei onnistu. Hän vaikenee alueen käyttöönoton kustannuksista. Nehän ovat ylivoimaiset investointikyvyttömässä tilassa olevalle kaupungille. Lisäksi kassavirta alueen perällä olevista omakotitonteista tulisi olemaan liian pieni ja hidas kunnallistekniikan investointeihin nähden.

Kalmun maanomistajia ja minua ei tapahtunut kaavasuunnittelu ja selittely vakuuta. Tulen vastustamaan tiukasti Kalmun osayleiskaavaa valtuustossa. Olen valmis myös valittamaan mahdollisesta lainvastaisesta päätöksestä. Kantelun aihekin virkamiesten toiminnasta asiassa on , ehkä sen avulla viranomaistoiminta vihdoin saataisiin Riihimäellä vastaamaan lakien mukaista valmistelua ja hyvän hallinnon vaatimuksia.

Kalmu käy esimerkiksi huonosta kaavasuunnittelusta. Olen vaatinut aikaisemmin sitä, että Riutan alue olisi tullut avata samassa yhteydessä kaavalliseen tarkasteluun. Kalmu on yksin turhan pieni alue. Hämeen liitto kiinnitti huomion samaan asiaan.

Vaatimukseni on ajankohtaistunut senkin myötä, että Lopen kunta on ostanut 22,5 hehtaaria maata yritystoiminnan tarpeisiin kantatie 54:n varrelta, Riihimäen rajan tuntumassa. Teollisuusalueen tuleminen Riihimäen rajalle kiirehtii Riutan kiireellistä ottamista yhdessä Kalmun kanssa samaan yleiskaavalliseen tarkasteluun. Riihimäen on viisasta tehdä yhteistyötä Lopen hankkeen kanssa. Sitä paitsi se on kaupungin veropohjan vahvistamisenkin kannalta tarkoituksenmukaista. Alueelle syntyvien työpaikkojen ja ihmisten asumistarve voidaan parhaiten tyydyttää asemakaavoittamalla Riutan alue asuntotarpeisiin. Sehän vastaisi jo maakuntakaavassakin osoitettua maankäyttöä.

Riihimäen kaavasuunnittelun impivaaralaisuutta eli kääntymistä omiin nurkkiin osoittaa täydellinen silmien sulkeminen Uudenmaan maakuntakaavan tavoitteilta. Siellä on keskitytty maankäytössä terveiden ja tiivistettävien kaupunkiseutujen synnyttämiseen. Uusien asuntoalueiden rakentaminen mitoittuu lähivuosikymmeninä 500 000 ihmisen asukaslisäykseen. Siellä on viisautta huomioida ennakolta myös syrjäytymisen ehkäisy eikä rakentaa epäonnistuneita Kalmun tai Peltosaaren tyyppisiä asuinalueita.

Tämä kilpailutilanne asukkaista kaupunkien ja maakuntien kesken pitäisi aivan välttämättä ottaa huomioon!

Lisäksi vieraanamme kävi Hyvinkään kaupungin tarkastuslautakunta. Käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että Hyvinkään kaupungilla on omakotitontteja noin 14 vuoden tarve, mutta Hyvinkäällä on pulaa teollisuustonteista. Meillä löytyy puolestaan teollisuustontteja. Riihimäen pitäisi nopeasti tunnustaa tosiasiat ja siirtyä Hyvinkään kanssa hyödylliseen yhteistyöhön ellei hakeutua peräti kuntaliitokseen kuntauudistushankkeen yhteydessä.

Mikko Lund

Äänestä
  • Vai oliko kuitenkin niin että osti Paloheimolta pikkuisen ja ostaa maajussilta myöhemmin kun sukupolvenvaihdos on selvä

    Äänestä

  • mite oli oikea kirjoitti:

    Vai oliko kuitenkin niin että osti Paloheimolta pikkuisen ja ostaa maajussilta myöhemmin kun sukupolvenvaihdos on selvä

    jatkoa ed.
    Mitä ne hyvinkään tontit kuuluu Riihimäelle,sen vähemmän meidän tontit niille.
    Älä nyt ihan kaikkea hämmennä sekasin

    Äänestä

On siinä meillä jarrumies, varsináinen besserwisser. Vastustaa periaatteesta kaikkea kehitystä, minkä muut ovat keksineet. Itse kyllä osaisi mielestään huomattavasti paremmin kaavoitusasiat ja kaupungin kehittämisasiat kuin niiden asiantuntijat Riihimäellä. Vähän kuin Väyrysen Paavo. Ja taistelu tuulimyllyjä vastaan jatkuu...

Onneksi sentään valtuustossa on muitakin, jotka ovat perillä asioista. Jopa demarien enemmistö. Yhden miehen on huono sotaa voittaa.

Äänestä

ei tarvitse huomenna tota lehdestä lukea
alkaa mennä kiinnostus muutenkin.

osa oli jo ma netissä, ihankuin olisi joku isompikin herra, jolle joku tekee tekstit puolivalmiiksi.

Äänestä

Kantelupukki

Tulen vastustamaan tiukasti Kalmun osayleiskaavaa valtuustossa. Olen valmis myös valittamaan mahdollisesta lainvastaisesta päätöksestä. Kantelun aihekin virkamiesten toiminnasta asiassa on , ehkä sen avulla viranomaistoiminta vihdoin saataisiin Riihimäellä vastaamaan lakien mukaista valmistelua ja hyvän hallinnon vaatimuksia.

Ässäkin on näköjään hihassa.

Äänestä
  • Kanteluilla ja valituksilla ei tätä maata rakenneta. Korkeintaan jarrutetaan enemmistödemokratian päätösten toimeenpanoa. Mutta kiusa se ilmeisesti on pienikin kiusa.

    Toivottavasti äänestäjätkin osaavat ensi syksynä tehdä oikeat johtopäätöksensä kanteluista ja valituksista.

    Äänestä

  • Meinasitko että sinä päätät kaikesta.
    Ymmärrä hyvä ihminen siitä ei tule kuin kenenkään selvittämätön sotku

    Äänestä

  • Ajatus hoi kirjoitti:

    Meinasitko että sinä päätät kaikesta.
    Ymmärrä hyvä ihminen siitä ei tule kuin kenenkään selvittämätön sotku

    146 - !!!

    Äänestä

Tuo edellä oleva juttu nimimerkin "mikon vaatimukset(:" on täysi kopio lundin blogista lukuunottamatta tekstin kahta ensimmäistä riviä. Kopiosirkus siis senkun jatkuu.

Mutta nimimerkki ja ne 2 ensimmäistä riviä eivät uskoakseni ole lundin kirjoittamia. Teksti ei ole lundin virheetöntä tekstiä, eikä hän mainitse kuten aina ennen kopiojutun lähdettä eli blogiaan. Kuka hänen puolestaan blogijuttuja tänne kopioi ja miksi? Onko loppukesäisen tiesekoilun takia tullut pitkätkin bannit? En yhtään ihmettelisi jos olisi.

Konstit on monet sanoi ämmä kun kissalla pöytää pyyhki. Ja on ne näköjään kirjoittamisessa ja kopioimisessakin.

Äänestä
  • Kerro mikä tiesekoilu,olen jäänyt siitä ilosta osattomaksi

    Äänestä

Paikallinen kopiointimestari on jälleen näyttävästi käynyt kopiokoneelleen ja julkaisuttanut tämänpäiväisessä Aamupostissa saman kopiojuttunsa, mikä on ollut luettavissa jo kyseisen henkilön blogissa sekä tällä palstalla. Herää kysymys, onko kirjoittaja niin laiska, ettei viitsi kirjoitella uusia juttuja vai omasta mielestään niin ylivertaisen fiksu, että sama juttu kannattaa tosiaan kopioida kaikessa kauneudessaan jokaiseen saatavilla olevaan mediaan. Itse veikkaan tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa.

On se vaan kumma taaskin, että yksi ihminen voi tietää kaupungin maa- ja kaavapolitiikka-asiat paremmin kuin alalle koulutuksen saaneet virkamiehet ja kaupungin päättäjät yhteensä. Mikähän mahtaa muuten olla kirjoittajan oma koulutus tällä alalla ja koulutus yleensä?

Äänestä
  • Olisko se oppisopimusopiskelija ollut sellaisessa paikassa missä on koulutettu aiheeseen,kuinka parhaiten näytät ja kuulut viisaalta.

    Haluu kans sellaseen paikkaan,jos niitä vielä koulutetaan

    Äänestä

Kynää teroittamatta toimii yrityskonsulttina ja kiinteistövälittäjänä.

Äänestä

On siinä yhdessä maapläntissä aikaa mennyt ja tuslin ilmaistakaan työtä tuo
on ollut.
Ei sille voi, että eri mieltä ihimiset ovat tai pääsääntöisesti yksi ihminen.
Saa nähdä, että miten homma etenee, eiköhän tuo KALMU tule seuraavassa
valtuustossa käsittelyyn. Mikäli veikata pitää, niin hyväksynnän saa siis rakentamaan vaan, mikäli tarve vaatii.
Siinä on vain se yksi mutta...sehän meneekin sitten pidemmän kaavan kautta...

Äänestä

Mä voisin tipata vinki HTY:lle. Koettaa saada sinne liiketoimintaa, jota Loppi/
Janakkala on harjoittanut jonkin johtavan räjäytefirman kanssa. Ei tarvis rakentaa
pahemmin kunnallistekniikkaa ja naapuritkaan ei häiriinny ylimääräistä ihmisistä.
Ilkamien aikaan sitten...

Äänestä

Valitus Kalmun osayleiskaavasta

Herajoen Työväenyhdistys ry.

Puheenjohtaja Mikko Lund

[email protected]

puh. 050 4061997

Hämeenlinnan hallinto- oikeus

Raatihuoneenkatu 1

13100 Hämeenlinna

VALITUS RIIHIMÄEN KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 16.1.2012 § 4 KALMUN OSAYLEISKAAVA

Vaadimme oheisen Riihimäen kaupunginvaltuuston Kalmun osayleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen kumoamista lainvastaisena seuraavilla perusteilla:

Maakuntakaavan ja voimassa olevan kaupungin yleiskaavan vastaisuus

Kalmun alueelle ei osoitettu asumista Riihimäen kaupungin yleiskaavassa 2010 (hyväksytty kaupunginvaltuustossa kesäkuussa 1997) eikä Kanta- Hämeen maakuntakaavassa 2004. Yleiskaavassa Kalmu oli merkitty AT- kyläalueeksi. Asumiselle ei osoitettu merkittävää asutusta.

Osayleiskaavan rajaus vain Kalmuun ei ole vahvistetun maakuntakaavan mukainen. Maakuntakaava ohjaa yleiskaavoitusta ja kaupungin yleiskaavoitus liittyy Hyvinkää – Riihimäki kaupunkiseudun käsittelyyn maakuntakaavoissa. Mm. valtioneuvoston hyväksymiä maankäytön suunnittelun valtakunnallisia suuntaviivoja on noudatettava maakunta- ja yleiskaavoissa mm. ympäristönsuojelun, yhdyskuntarakenteen tiiviyden ja raideliikenteen hyödyntämisen näkökulmista. Yhteensovittamiseen tarvitaan maakunnallista yhteistyötä maakuntakaavan laatimisen yhteydessä ja sitä edeltävänä myös seudun kuntien yhteistyötä. Valtakunnalliset suuntaviivat sitovat lain tavoin kuntien kaavoitusta. Osayleiskaavasta olisi tullut hankkia myös Uudenmaan maakuntaliiton ja Hyvinkään kaupungin lausunto, kun alue sijaitsee maakuntaliittojen ja kaupunkien saumakohdassa ja muodostaa rakenteellisen osan Hyvinkään – Riihimäen alueen yhdyskuntarakenteessa. Terveen kehityksen kannalta kaupunkien tulisi harjoitta yhteistä yleiskaavallista suunnittelua ja osoittaa siinä keskinäistä luottamusta.

Äänestä
  • 2. osa

    Kalmun osayleiskaava on perustunut puutteellisiin tulevaisuutta koskeviin yhdyskuntarakenne- ja väestöselvityksiin. Kaava ei ole huomioinut Uudenmaan maakuntakaavan varautumista noin 500 000 ihmisen asuttamiseen pääkaupunkiseudulle ja radan varteen. Siksi realistinen arvio omakotitonttien tarpeesta Riihimäellä on vai suuntaa antava ja historiallisen kehityksen varassa.

    Kaupungin yleiskaava ja osayleiskaavan rajaus

    Kaupungin yleiskaavaa ei ole pidetty ajan tasalla. Siihen perustuvan kaupunkirakenteen ja kehitystarpeiden muuttamisen tarpeet olisi tullut tarkastella kokonaisuutena. Keskusta-alueilla maankäytöllinen tilanne ja alueiden käyttötarkoituksen muutospaineet ovat tulleet jo muutama vuosi sitten ajankohtaiseksi. Samaan aikaan vireillä ollut neljän kunnan kuntaliitosselvitys toi asiantuntevasti esiin kaupunkiseudun maankäytön yhteistyö- ja kehittämistarpeet sekä osoitti sen kehittämistarpeen suuntautuvan Hyvinkään ja Riihimäen välisen sauma-alueelle.

    Perusteellisia muutoksia ovat jo merkinneet merkittävät alueiden käytön muutokset. Tuoreet valtakunnalliset maankäytön suuntaviivat edellyttävät yleiskaava-alueen tiivistämisen ja julkisen liikenteen edellyttämiä tarkasteluja. Niihin liittyvät erityisesti vireillä olevat pääradan kehittämissuunnitelmat ja jo tiedossa olevat maankäytön muutostarpeet.

    Äänestä

  • Mummokiituri kirjoitti:

    2. osa

    osa 3.

    Asemakaavoilla on viime vuosina muutettu ydinkeskustan rakennetta yleiskaavasta poiketen mm. muuttamalla asemanseudun teollisuusalueita ja linja-autoaseman seutua liike- ja asumistarkoituksiin ilman yleiskaavallisia tutkimuksia ja selvityksiä, ilman yleiskaavallista prosessia. kaupungissa on laiminlyöty yleiskaavan pitäminen ajantasaisena. Kaavajärjestelmän keskinäinen ohjausvaikutuksen ja vuorovaikutteisen suunnittelun syrjäyttäminen on hallinnut kaupungin rakentamisen ohjausta. Kaupunki on laiminlyönyt yleiskaavan pitämisen ajantasaisena kuten MKR 36 § edellyttää. Tämä osayleiskaavaprosessi todistaa osaltaan vähättelevää suhtautumista kaavoitusta ja rakentamista koskeviin säännöksiin.

    Osayleiskaavan rajausta ei ole tehty lähtien voimassaolevan yleiskaavan tavoitteista. Se olisi vaatinut tuekseen arvion kaupungin yhdyskuntarakenteen toimivuudesta, taloudellisuudesta ja ekologisesta kestävyydestä. Se on määritelty konsulttityönä. Aluevalinta on tehty keskeisiltä osin hallinnon sisäisenä päätöksenä. Yleiskaavallinen kasvusuunnan valinta kuuluu osana voimassa olevan yleiskaavakaavan muuttamisen prosessiin. Sen taustalla on oltava tutkimus ja selvitysaineisto, jonka perustella kaavoitustarve on arvioitava. Kaavarajauksessa ei ole noudatettu MKR 39 §:n 1 ja 2 kohtia – voimassa olevaan yleiskaavaan liittyvällä osayleiskaavalla on parannettava kaupungin yhdyskuntarakenteen toimivuutta, taloudellisuutta ja ekologista kestävyyttä sekä olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttöä.

    Kaavoituksen aluerajausta ei ole tehty asianmukaisessa järjestyksessä. Se on yleiskaavasta irrallinen konsulttiselvitys, jossa on ollut mukana vain kaupungin eteläisiä ja läntisiä alueita, jotka sijaitsevat irrallaan yleiskaavan osoittamasta kaupunkirakenteesta.

    osa 4

    Riihimäen kaupunki teetti omakotitonttien puuttumisen takia kasvusuuntavertailun 15.11.2005. Selvityksessä vertailtiin kolmea aluetta: Kalmua, Riuttaa ja Arolammin aluetta useiden eri maankäyttöön vaikuttavien tekijöiden valossa. Selvitys piti Kalmun rajausta parhaana vaihtoehtona. Luonnosvaiheessa alue on 850 hehtaaria, josta kaupunki omisti n. 9 hehtaaria ja nyt osayleiskaavavaiheessa 110 hehtaaria. Kalmu ja Riutta sijaitsevat moottoritien länsipuolella sekä Arolampi niiden eteläpuolella.

    Valinnassa ei ollut mukana kaupungin ja Lopen kunnan keskinäistä aluerakenteellista tarkastelua. Sitä olisi ajankohtaisena edellyttänyt välittömästi Riutan alueeseen liittyvä osayleiskaavoitus kunnan ja kaupungin rajalla. Ns. Silmänkannon alueeseen kohdistui silloin ja nyt välittömiä kaavoitustarpeita ja teollisuusrakentamisen paineita.

    Kasvusuuntavertailun valmistelussa ja hyväksymisessä ei ole noudatettu MKR:n 6§:n ja 8 luvun ao. pykälien vaatimuksia suunnittelun ja päätöksenteon vuorovaikutteisesta prosessista.

    Riihimäen kaupunginhallitus päätti 23.1.2006 § 61 hyväksyä kasvusuuntavertailun ja otti Kalmun osayleiskaavan laatimisen vuoden 2006 kaavoitusohjelmaan.

    Toimeksiannosta konsulteille eikä tehtävän vireillepanosta tiedotettu asianmukaisesti maanomistajille ja niille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin tehtävä voisi vaikuttaa. Valmistuneesta selvityksestä ei tiedotettu yhteisöille eikä yhdistyksille, kuten Herajoen Työväenyhdistykselle, jonka talo sijaitsee alueella os. Vanha Kormuntie 32.

    Selvityksestä järjestettiin yleisölle yksi esittely- ja keskustelutilaisuus 26.10.2005. Tilaisuudessa oli laadittu muistio, mutta siitä ei käynyt ilmi, montako kaupunkilaista oli tilaisuudessa. Maanomistajia ei erikseen kutsuttu tilaisuuteen.

    Kasvusuunnan valintaa ja menettelyä siinä ei voi pitää lain mukaisena vuorovaikutteiseen prosessiin kuuluvana asukkaiden ja niiden, joita kaavoitus välittömästi koskee, kuulemisena. Riihimäen kaupungin kaavayksikkö uskottelee, että kasvusuuntavertailu on vain suunnitelma ja niin muodoin sitä ei koskisi MRL:n 6 §:n ja MRL:n 8 luvun säädökset.

    Kasvusuuntavertailu on ollut täysin riidattomasti Kalmun osayleiskaavatyön perustana. Vieläpä niin, että se todellisuudessa ratkaisi voimassa olevasta yleiskaavasta poiketen, mihin Riihimäen kaavoitustyö ja rakentaminen tulevina vuosikymmeninä suunnataan. Osayleiskaavatyön suuntaaminen kasvusuuntavertailuun perustuen yksinomaan Kalmuun sivuuttaa kaupungin yleiskaavan perusteelliselle muuttamiselle tarpeellisen vuorovaikutteisen kansalaiskeskustelun. Rajauksen tekemiselle olisi vaadittu virallinen kuulutus ja kansalaismielipiteen ilmaisemisen mahdollisuus, josta kaavaselostuksessa olisi tullut olla kansalaismuistutusten selostus.

    osa 5.

    Osayleiskaava tulee muuttamaan peruuttamattomasti kaupunkirakennetta. Kaava-alueen rajaus on tapahtunut ulkopuolella normaalin kaavoitusmenettelyn. Suunnittelutarpeen arviointi on yleiskaavaprosessin käynnistämiseen kuuluva osa-alue, johon liittyy tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset. Sitä koskee vuorovaikutteisuus ja julkisuus. Kaupunginhallitus on päättänyt hyväksyä ja käynnistää osayleiskaavan laatimisen ilman hankkeen yleistä kuuluttamista ja julkista nähtävillä oloa. Tätä on pidettävä kaavaosallisten ja yleisön sivuuttamisena ja keskinäiseen vorovaikutukseen perustuvan kaavamenettelyn olennaisena puutteena.

    Osayleiskaavan perustana on – vastoin laillisen yleiskaavaprosessin käynnistämisen vaatimuksia - varsin ylimalkainen suunnittelutarpeen arviointi. Se on vain konsultin tekemä kolmen alueen keskinäinen vertailu. Hankeen käynnistäjänä on ollut hallinnon mielipide kaupungin omakotitonttien riittämättömyydestä ilman sen perusteellisempia laskelmia tai muiden vaihtoehtojen arviointia.

    Muistutuksissa arvosteltiin kaupunkia näistä puutteellisista suunnitelmista. Tarkastelun kohteeksi otettiin sitten myöhemmin nykyiseltä yleiskaava-alueella mahdollisesti rakennuskelpoinen tonttireservi. Nykyiseltä yleiskaava- alueelta löytyi jälkitarkastelussa noin kahden vuoden tonttitarvetta vastaava määrä eikä siinä ollut vielä kysymys kaavoitustarkkuutta vaativasta kaupunkirakenteen tiivistämisestä. Se osoittaa kevytmielistä suhtautumista kaupungin jo yleiskaavoitetun alueen tarkasteluun yhtenä luonnollisena ja kaavoitusvaihtoehtoja sisältävänä mahdollisuutena.

    Konsultin suorittama kasvusuuntavertailu ei ole riittävä lähtökohta lailliselle osayleiskaavaprosessille. Sen olisi pitänyt perustua todellisiin koko kaupunkia koskeviin laskelmiin ja selvityksiin. Vasta niiden perusteella olisi ollut todennettavissa suunnittelutarve ja valittavissa suunnittelutavoitteet osayleiskaavan käynnistämiseksi. Erityisen tärkeää se on kaupungin kokonaisuutta ohjaavassa suunnitteluprosessissa, jonka tarkoituksena on laatia oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

    osa 6.

    Kasvusuuntavertailu vaikuttaa pikemminkin näennäiseltä kuin todelliselta ja järkevältä suunnittelun rajausperusteelta. Sillä onkin enemmän sivutavoitteena kaupungin maapolitiikan välinearvo ja pakkolunastuksen edellytysten saaminen kuin vakavana kaupunkisuunnittelu. Ennemminkin selvitys antaa perusteet siihen, että kaikki vertailussa mukana olleet alueet olisi pitänyt olla tarkastelussa yhtenä osayleiskaava-alueena ja että niitä olisi pitänyt arvioida ja katsoa yhdessä nykyisen yleiskaavan tavoitteiden suhteen.

    Suuntavaihtoehdon valintaan ei liity selostusta kaupungin voimassa olevan yleiskaavan tavoitteiden muuttamisesta. Tarpeelliset tiedot puuttuvat kaupungin yleiskaavan, jota osayleiskaava laajentaa, tavoitteellisuudesta ja toteuttamisen eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen arvioimiseksi. MKR 40 § ja täsmentävä asetus edellyttää näitä tietoja.

    Kaavoitustarvetta on perusteltu vain omakotitonttivarannon puutteella. Riutan alueella kaupungin maanomistus ja asukkaiden odotukset olisivat puoltaneet sitä parhaana ja maakuntakaavassa osoitettuna kaavoitussuuntana. Riihimäki on torjunut Riutan. Jo kasvusuuntien vertailun asiallinen nähtäville pano olisi kansalaismielipiteen myötä osoittanut alueen ensisijaisuuden ja ylivertaisuuden verrattuna Kalmuun. Runsas lehtikirjoittelu hanketta vastaan tukee sellaista johtopäätöstä. Riutan alueen liikenne-yhteydet ja liittäminen kunnallistekniikkaan olisivat olleet luontevia ja tulleet merkittävästi Kalmun suuntaa taloudellisesti ja ekologisesti edullisemmaksi.

    Osayleiskaava ei päivitä kaupungin yleiskaavaa

    Kaupungissa olisi ollut tarvetta avata kokonaan yleiskaava uuteen suunnitteluprosessiin ja ratkaista yleiskaavaan kuulumattomien alueiden lisääminen sen yhteydessä ja siihen kuuluvin menettelytavoin. Nyt avataan ilman kokonaisuuden tavoitteiden tarkistamista oikeusvaikutteisena osayleiskaavalla uusi kaupunginosa.

    Nyt osayleiskaavalla esitetään ”omakotitonttien puutteen” ratkaisuksi uuden ”kaupunkisatelliitin” perustamista ja sekin tapahtuu ilman perusteellisia kaava- ja kunnallistaloudellisia selvityksiä. Voi hyvinkin todeta suhteellisuuden tajun matkalla kadonneen ja pakkolunastuksen idean vallanneen sijan kaupungin maanhankintakeinona.

    os 7.
    Hämeen liitto esitti, että kasvusuuntavertailua tulisi pitää vain suuntaa antavana selvityksenä, myös, että Kalmun ja Riutan alue olisivat olleet yhdessä kokonaisuutena osayleiskaavan alue. Mutta tämä eikä voimassa oleva maakuntakaava ohjannut kaupungin vireille saattamaa kaavoitushanketta.

    Kalmun osayleiskaava ei täytä yleiskaavan sisältövaatimuksia. Kalmun osayleiskaava ei ole maakuntakaavan mukainen eikä sitä voida pitää perusteltuna poikkeamana maakuntakaavasta. Perusteita poikkeamisen ei ole osayleiskaavassa esitetty.

    Alue ei liity luontevalla tavalla voimassa olevan yleiskaavan mukaiseen kaupunkirakenteeseen ja se hajottaa tarpeettomasti yhdyskuntarakennetta. Alue ei kiinnity olemassa olevaan infrastruktuuriin.

    Kaupunki ei pääse rakentamaan Kalmussa omistamilleen maille kunnallistekniikkaa, kun edessä on yksityisten maat ja he eivät halua myydä maitaan kaupungille. Keskustan palveluihin ja raideliikenteen tavoittamiseen on matkaa peräti 5 - 8 km. Alueen topografian vuoksi kunnallistekniikan rakentaminen tulee kalliiksi, selvästi kalliimmaksi kuin esim. Riutan alueen avaaminen omakotialueeksi.

    Alueen käyttöön ottaminen tulee etäisyyden takia ja moottoritien ylityksen vuoksi liikenteellisesti tavattoman kalliiksi ja epätarkoituksenmukaiseksi. Moottoritie, Herajoen kulttuurimaisema sekä Epranoja aiheuttavat jatkossakin sen, että Kalmun alue eriytyy nykyisestä kaupunkikuvasta ja -rakenteesta.

    Äänestä

  • Mummukiituri kirjoitti:

    os 8.

    Alueiden käytön valtakunnallisten suuntaviivojen huomioiminen

    Osayleiskaavalla ei edistetä valtakunnallisia maankäytön tavoitteita eikä yhdyskuntarakentamisen taloudellisuutta eikä alueiden käytön tehokkuutta. Se edistää yhdyskuntarakenteen epätarkoituksenmukaista hajautumista.

    Kalmun osayleiskaava on irrallisen kaupunginosan - satelliitin - rakentumista etäisyyksistä ja alueen topografiasta johtuvin suurin kustannuksin sekä yhteyksin joukkoliikenteeseen. Kaupunki liikenteellisesti lepää vahvasti raideliikenteen varassa. Pendelöinti on vahva piirre kaupunkilaisten ansaintamahdollisuuksien kentässä.

    Osayleiskaavoitus on valtioneuvoston 13.12.2008 hyväksymien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastainen mm. seuraavissa kohdissa:

    - merkittäviä uusia asuintoimintojen alueita ei tule irrottaa erilleen olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta

    - on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät yhtenäiset luontoalueet. Alueiden suunnittelu on toteutettava siten, ettei näitä kokonaisuuksia pilkota.

    - ilman erityisiä perusteita hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita ei tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön, eikä hyviä metsäalueita tule pirstoa muulla maankäytöllä.

    - merkittävä rakentaminen tulee sijoittaa joukkoliikenteen, erityisesti raideliikenteen palvelualueelle.

    - alueiden käytössä tulee ehkäistä muusta yhdyskuntarakenteesta irrallista rakentamista.

    Nämä periaatteet on otettu huomioon 28.9.2006 vahvistetussa maakuntakaavassa. Siinä Kalmun alueelle ei ole osoitettu yhdyskuntarakentamista, vaan alue on pääosin maa- ja metsätalousaluetta.

    Näitä Valtioneuvoston alueidenkäyttötavoitteita rikotaan Kalmun osayleiskaavassa.

    Osayleiskaavan sisältövaatimukset

    Yleiskaava aiheuttaa maanomistajalle ja muille oikeuden haltijoille kohtuutonta haittaa eikä se täytä MKR: n 39 §:ssä sisältövaatimuksille asetettuja vaatimuksia. Niitä ei ole selvitetty siinä määrin kuin oikeusvaikutteiselta yleiskaavasuunnittelulta edellytetään. Yhdyskuntarakenteen toimivuudesta, taloudellisuudesta ja ekologisesta kestävyydestä ei ole riittäviä selvityksiä.

    · Olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö on kaavoitustarkoituksen - omakotitonttien puutteen – kannalta kokonaan laiminlyöty, kun kaavarajaus on tehty irrallisena kaupungin yleiskaavasta, jonka jälkeenjääneisyys muutenkin on ollut ilmiselvä ja tiedostettu puute kaupunkisuunnittelussa.

    · Alue ja asutus ovat maatilavaltaista ja kaavoitus vaikuttaa kaupungin elinkeinojen rakenteeseen. Maatalouden alkutuotannon harjoittaminen käy asiallisesti mahdottomaksi. Maanomistajat ovat vastustaneet kaavoitusta eivätkä ole halunneet - kaupungin pakkolunastusuhkailusta välittämättä myydä maata kaupungille.

    · Ympäristöhaittojen vähentämiseen ei ole kiinnitetty tarpeellista huomiota. Kaavan toteuttaminen hävittää perinnemaisemaa ja ympäristö- ja luontoarvoja.

    · Osayleiskaavassa ei ole selvitetty radon- kaasun esiintymisalueita eikä määrän vaihtelua. Yksityiset maanomistajat ovat mitanneet alueella jopa 10 000 - 400 000 Bq kuutiometriä kohden. Kaupunki on laiminlyönyt radon mittaukset. Kysymys on myrkystä, jolle asukkaita ei tule altistaa. Kysymys on myös siitä, että mitä muita myrkkyjä, esimerkiksi arseenia alueella on. Kaupunki on laiminlyönyt tarpeelliset tutkimukset.

    · Kaava- alueella on havaittu myös harvinaista liito-oravaa. Liito-oravalla on osayleiskaava-alueella useita pesimäalueita. Liito- orava on EU-direktiivillä (92/43/ ETY) ja luonnonsuojelulailla (LSL 49 §, 65 § ja 66 §) rauhoitettu laji, jonka elinympäristöä ei saa tuhota eikä vaarantaa. Osayleiskaava hävittää liito-oravan asuinpaikat ja elinympäristön sekä liito-oravat. Osayleiskaavan on sijoitettu kapea vihervyöhyke, joka ei täytä liito-oravan tarpeita. Vyöhyke kulkee hakkuuaukeiden ja peltojen läpi eikä mahdollista liito-oravan liikkumista. Kaupunki ei selvityksissään ole huomioinut liito-oravan esiintymistä eikä selvittänyt osayleiskaavan vaikutuksia liito-oravan pesimiseen ja elinympäristöön. Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys ry. on kaavamuistutuksessa kiinnittänyt huomiota liito-oravan elinympäristöön.

    os 9.

    Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä on tehty selvityksiä. Kaupunki myöntää niitä tehdyn tarpeen mukaan, mutta ne eivät pohjaudu riittäviin tutkimuksiin. Pääasiassa nekään eivät ole ajantasaisia, vaan suorastaan vanhentuneita. Pohjavesivaikutuksia ei ole selvitetty sillä tarkkuudella kuin asian laatu ja säädökset pohjaveden muodostumisalueella edellyttävät.(Ympäristönsuojeluasetus18.2.2000/169 § 13 kohta) Kaupunginhallitus ja ympäristölautakunta kiinnitti tähän huomiota jo ennen kaavoitusohjelmaa, mutta osayleiskaavaselvityksissä asia on unohdettu.

    Riihimäen kaupunginhallitus edellytti jo 23.1. 2006, että kaavoitusohjelmassa on kiinnitettävä huomiota ympäristölautakunnan lausunnossa esitettyihin seikkoihin. Riihimäen ympäristölautakunta totesi 15.12.2005 § 188 seuraavaa:

    Selvityksessä on huomioitu alueilla tiedossa olevat suojelualueet (luonnonsuojelukohteet sekä liito-oravien elinympäristöt), ympäristön häiriötekijät (maantie- ja rautatieliikenteet melualueet) sekä kulttuuriympäristöt (maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet). Pohjavesialueet on merkitty kartalle lähinnä tausta-aineistoksi, mahdollisia pohjavesivaikutuksia ei arvioitu eikä pohjavesialueita ole selvityksessä erikseen huomioitu. Riutan ja Kalmun alueet sijaitsevat molemmat osittain Herajoen tärkeällä pohjavesialueella, Arolammin alue sijaitsee III-luokan Multatöyräs-nimisellä pohjavesialueella. Mikäli Multatöyrään alue on osa Herajoen vedenottamon valuma-aluetta, kohteen merkitys pohjavesialueena lisääntyy. Asian selvittäminen vaatii lisätutkimuksia.

    Ympäristölautakunta toteaa Riihimäen asuntoalueiden kasvusuuntavertailun johdosta seuraavaa:

    ”Asumisen laajentumisen ympäristövaikutuksia ei työn kuluessa ole vielä kaikilta osin riittävästi arvioitu. Mahdollisen tulevan osayleiskaavatyön yhteydessä on varauduttava riittäviin selvityksiin ympäristövaikutusten arvioimiseksi esimerkiksi pohjavesien, puuttuvien luontotietojen sekä liikennevaikutusten osalta. Hämeen ympäristökeskukselta saadun tiedon mukaan asumista pohjavesialueelle kaavoitettaessa on kaavan laadinnan yhteydessä varauduttava ympäristönsuojeluasetuksen 13 §:n mukaisiin selvityksiin ympäristövaikutusten arvioimiseksi. ” Selvitystä ei ole tehty.

    Äänestä

  • Mummikiituri kirjoitti:

    os. 9

    6. Yhteenvetoa vaikutuksista

    Vahvistetussa (28.9.2006) maakuntakaavassa Kalmun alueelle ei ole osoitettu yhdyskuntarakentamista, vaan alue on pääosin maa- ja metsätalousaluetta.

    Joukkoliikenteen järjestäminen Kalmuun on lähes mahdotonta. Alue tulee oleman pääasiassa omaa autoliikenteen varassa. Yhteydet raideliikenteeseen ovat etäiset. Tästä seuraa, että ilmastopoliittiset tavoitteet ja ympäristöhaittojen ehkäisy eivät toteudu.

    Kalmun etäisyys keskustasta ei mahdollista olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyödyntämistä. Taloudellinen ja ekologinen kestävyys eivät toteudu. Palveluja ei ole saatavana. Kaupunki ei tässä taloudellisessa tilanteessa pysty palveluja järjestämään ja kaupallisten palvelujen järjestämiseen väestöpohja on liian pieni.

    Kalmun osayleiskaavapäätös ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain 5 §:n alueiden käytön suunnittelun tavoitteita. Erityisesti osayleiskaavapäätöksessä ei toteudu 5 §:n 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 10 ja 11 momentti.

    Kalmun osayleiskaava on yleiskaavalta vaadittavien maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n sisältövaatimuksien vastainen. Kaavoituksessa on otettava huomioon mm. yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus, ekologinen kestävyys sekä olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö. Lisäksi on otettava huomioon palvelusten saatavuus sekä mahdollisuudet liikenteen, energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla.

    Osayleiskaava ei perustu riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kalmun osayleiskaavapäätös ei ole ottanut huomioon maankäyttö- ja rakennuslain 22 ja 9 §§:ä.

    Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä on tehty selvityksiä, Pääasiassa tutkimukset eivät ole ajantasaisia, vaan suorastaan vanhentuneita. Pohjavesivaikutuksia ei ole selvitetty säädösten mukaan.

    Osayleiskaavassa ei ole riittävästi huomioitu teollisuusalueen aiheuttamaa ympäristöhaittaa Kalmun asuinalueelle. Meijerin ja moottoritien melu aiheuttavat melukuorman, jota vastaan ei ole riittävästi suojauduttu.

    Osayleiskaava ei täytä melun ja sen suojauksen osalta kaavan sisältövaatimuksia. Kaupunki on luvannut, että Meijerintien linjauksen mukaan voidaan toteuttaa meluvalli. Tämä ei tule poistamaan melua, kun kaupunki joutuu itsekin myöntämään, että uuden asumisen korttelialueen osia jää melusuojauksen ulkopuolelle. Tämä on edesvastuutonta ja suorastaan virheellistä kaavasuunnittelua, että asuntoalueita ei suunnitella täysin melualueiden ulkopuolelle.

    Kalmu on monen ihmisen maa- ja metsätalouden harjoittamispaikka, josta he eivät halua luopua. Kysymys on elinkeinon puolustustaistelusta kaupungin hallintoa vastaan, joka ei kuuntele maanomistajia tai ainakin maanomistajat kokevat, ettei heitä kuulla. Pikemminkin ovat kokeneet kaavoituspyrkimykset kiristyksenä maanmyyntiin kaupungille.

    Maanomistajien huomautuksia ja muistutuksia ei ole otettu huomioon. Heihin ei ole oltu kaavan suunnittelun kuluessa yhteydessä. Hyvin monen maanomistajan mukaan osayleiskaava aiheuttaa heille kohtuutonta haittaa. Tässä viittamme mm. Matti Backmanin, Anne Kajanderin ja Jorma Vatsian muistutuksiin, joita ei ole huomioitu.

    Riihimäen kaupungin kaavayksikkö väistää huomautukset väittämällä, että alueella ei ole päätoimisia viljelyn harjoittajia. Se ei ota huomioon, että viljelyä voi harjoittaa ja enenevässä määrin harjoitetaan sivutoimena.

    Kaavayksikkö uskoo, että yleisötilaisuuksia on järjestetty riittävän runsaasti. Ongelma onkin siinä, että kaavayksikkö ei ole kuullut maanomistajia siten, että maanomistajien toivomuksia olisi huomioitu. Tässä mielessä kaupungin toiminta on ollut maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteiden ja erityisesti kuulemista koskevien säädösten vastaista.

    Herajoen työväentalo ja sen ympäristö on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi rakennusperinnöksi.(Lähde: Rakennettu Häme– Maakunnallisesti arvokas kulttuuriperintö. Toimituskunta Lauri Putkonen, Kirsi Kaunisharju ja Miina Seppänen. Hämeen liitto ja Rakennustieto Oy. Hämeenlinna 2003)

    Olemme huomauttaneet kaupunkia siitä, että osayleiskaavassa Työväentalon lähipiiriin on sijoitettu palvelualuevaraus parkkipaikkoineen. Se soveltuu mahdottoman huonosti työväentalon arvokkaaseen rakennusperintöön ja suojeltavaan kulttuuriperintöön ja maisemaan. Sanalla sanoen osayleiskaava tärvelee arvokkaan maiseman ja kulttuuriperinnön, vaikka emme vielä tiedä, mitä on se toiminta, jota kaavan myötä siihen tulee. Pelkäämme pahinta! Päätös loukkaa Suomen Perustuslain 15 §:n omaisuuden suojaa sekä 20 §:n korostamaa mahdollisuutta vaikuttaa elinympäristöä koskevaan päätöksentekoon.

    Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten pyydämme, että Riihimäen kaupunginvaltuuston päätös Kalmun osayleiskaavan hyväksymisestä kumotaan.

    yhdistyksen puolesta ja kaupunginvaltuutettuna

    Valitusote Riihimäen kaupunginvaltuuston päätös: Kalmun osayleiskaava

    Äänestä

  • Mummikiituri kirjoitti:

    os 9.

    Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä on tehty selvityksiä. Kaupunki myöntää niitä tehdyn tarpeen mukaan, mutta ne eivät pohjaudu riittäviin tutkimuksiin. Pääasiassa nekään eivät ole ajantasaisia, vaan suorastaan vanhentuneita. Pohjavesivaikutuksia ei ole selvitetty sillä tarkkuudella kuin asian laatu ja säädökset pohjaveden muodostumisalueella edellyttävät.(Ympäristönsuojeluasetus18.2.2000/169 § 13 kohta) Kaupunginhallitus ja ympäristölautakunta kiinnitti tähän huomiota jo ennen kaavoitusohjelmaa, mutta osayleiskaavaselvityksissä asia on unohdettu.

    Riihimäen kaupunginhallitus edellytti jo 23.1. 2006, että kaavoitusohjelmassa on kiinnitettävä huomiota ympäristölautakunnan lausunnossa esitettyihin seikkoihin. Riihimäen ympäristölautakunta totesi 15.12.2005 § 188 seuraavaa:

    Selvityksessä on huomioitu alueilla tiedossa olevat suojelualueet (luonnonsuojelukohteet sekä liito-oravien elinympäristöt), ympäristön häiriötekijät (maantie- ja rautatieliikenteet melualueet) sekä kulttuuriympäristöt (maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet). Pohjavesialueet on merkitty kartalle lähinnä tausta-aineistoksi, mahdollisia pohjavesivaikutuksia ei arvioitu eikä pohjavesialueita ole selvityksessä erikseen huomioitu. Riutan ja Kalmun alueet sijaitsevat molemmat osittain Herajoen tärkeällä pohjavesialueella, Arolammin alue sijaitsee III-luokan Multatöyräs-nimisellä pohjavesialueella. Mikäli Multatöyrään alue on osa Herajoen vedenottamon valuma-aluetta, kohteen merkitys pohjavesialueena lisääntyy. Asian selvittäminen vaatii lisätutkimuksia.

    Ympäristölautakunta toteaa Riihimäen asuntoalueiden kasvusuuntavertailun johdosta seuraavaa:

    ”Asumisen laajentumisen ympäristövaikutuksia ei työn kuluessa ole vielä kaikilta osin riittävästi arvioitu. Mahdollisen tulevan osayleiskaavatyön yhteydessä on varauduttava riittäviin selvityksiin ympäristövaikutusten arvioimiseksi esimerkiksi pohjavesien, puuttuvien luontotietojen sekä liikennevaikutusten osalta. Hämeen ympäristökeskukselta saadun tiedon mukaan asumista pohjavesialueelle kaavoitettaessa on kaavan laadinnan yhteydessä varauduttava ympäristönsuojeluasetuksen 13 §:n mukaisiin selvityksiin ympäristövaikutusten arvioimiseksi. ” Selvitystä ei ole tehty.

    Kuka tuon edellisen on laatinut, en lukenut kuin alkua kunnes tajusin että joku on ottanut oikeudekseen suunnitella oman Riihimäen itselleen.Kunnianhimoinen haave.

    Äänestä

  • Mummokiituri kirjoitti:

    Puheenjohtaja Mikko Lund

    yhdistyksen puolesta ja kaupunginvaltuutettuna

    Valitusote Riihimäen kaupunginvaltuuston päätös: Kalmun osayleiskaava

    Huh, huh.
    Täydellinen. Vieläkö olis lisänny, että meinaa tehdä elinkeinon niistä
    pelloista ittelleen.
    Niiiiiiiin vuuuuuuuuorista

    Äänestä

  • kokoomus kirjoitti:

    Kuka tuon edellisen on laatinut, en lukenut kuin alkua kunnes tajusin että joku on ottanut oikeudekseen suunnitella oman Riihimäen itselleen.Kunnianhimoinen haave.

    eipä juuri lisättävää.
    tai no sen verran, et Riksus ei osata kaavaa piirtää ja ne oiskin paree
    väsätä hyvinkää kaa, ainaki noin niin kuin jatkos.
    joku saattaa huvittua, kun lukee tuon

    Äänestä

  • Ilkama Erkki kirjoitti:

    eipä juuri lisättävää.
    tai no sen verran, et Riksus ei osata kaavaa piirtää ja ne oiskin paree
    väsätä hyvinkää kaa, ainaki noin niin kuin jatkos.
    joku saattaa huvittua, kun lukee tuon

    Eiköhän tuo koko Kalmun hanke kaadu orastavaan lamaan vähän niinkuin Merkoksen tontti jäi seisomaan 10 vuodeksi viime lamassa. Mikä on ihan hyvä juttu, ettei enempää nuoriamme tuuditeta ottamaan ylisuuria lainoja, hölmöläismeininkillä paisutettuihin rakentamiskuluihin.
    Haetaan vaan se uusi vauhti ja järki rakentamiseen ja rakennusmääräyksiin pohjan kautta, kun ei tunnu muuten onnistuvan.

    Äänestä

  • jiippekko kirjoitti:

    Ehdotaisin, että siirtävät sen tönön muualle, vaikka peltsiin Bad Segerberin
    -puistoon.

    Kenes kätyri se täällä supattaa

    Äänestä

  • Mummokiituri kirjoitti:

    Ehdotaisin, että siirtävät sen tönön muualle, vaikka peltsiin Bad Segerberin
    -puistoon.

    Kiituri on oikeilla laduilla.

    Heltan alta sanoo, että nimi olis hyvä vaihtaa ruåttinkieliseksi:
    Herrå Arbetarsförening.
    Herrojen yhdistyksellä Mikko Lundilla on jo valmiiksi ruåttinkielinen sukunimi.

    Mistähän se heltta on kommareista ja demmareista, pääpomoista peräkkäisinä
    viikkoina juttua kehittänyt?

    Oikein!

    Mikä kätyri tuokin tuossa allla jotain koittaa piipittää???

    Äänestä

  • tapuri kirjoitti:

    Jäi vajaaks tuo Herran sana:

    Siis ruåtti on in, kaikki on erityisasemassa, se lavantelikin meni ja
    synty, niin on yhtaa huumaa.
    Koskemattomuussuoja.

    Äänestä

  • Mummokiituri kirjoitti:

    Puheenjohtaja Mikko Lund

    yhdistyksen puolesta ja kaupunginvaltuutettuna

    Valitusote Riihimäen kaupunginvaltuuston päätös: Kalmun osayleiskaava

    Ai mikä puheenjohtaja

    Äänestä

Päällisin puolin lukasin.
Siinä vastustetaan ja kerrotaan aivan liikaa.
Maajussit on pallit paketissa, jatkossa kuitenkin saattaa elinkein mennä.
Mien määritellään kohtuuton haitta sadalle asukkaalle?
Suurin haitta on työvenyhdistykselle, johon koko valitus perustuu, mutta
asia on jemmattu kaikin puolin puolin muun sälän sekaan.
Lopuksi otataan spurtti arvokkaasse kulttuurimaisemaan, jossa HTY
sijaitsee.
Ko. työväentalo on siis Riksu demariden kokoontumispaikka, koska ne on
hajalaan. Suurin osa on Rityllä ja oikeutetusti voidaan sanoe, että pienin
osa (1valtuutettu, Lund) on kantavia voimia Herajoen työväentalossa.

Eli mielestäni tuollainen valitus on vain paperi, joka hovioikedesta tulee
viivana kielteisenä takaisi. Sitten Lund valittaa KH, josta se myös tulee
takaisin.
Mitä saatiin aikaan? Veronmaksajien rahoja törsättiin yhden ihmisen vallan-
himon ja käsittämättömien "tapojen" vuoksi.

Äänestä

Kaupunginvaltuutettu Esko Nummela (sd) näkyy käyneen näyttävästi kynälle päivän AP:ssa valtuutetun puheenvuorossa aiheenaan Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailu. Eli Kalmun alueen valinnasta uudeksi asuntoalueeksi demokraattisen päätöksenteon keinoin.

Demokraattisesti valittu kaupunginvaltuustohan on 16.1.2012 hyväksynyt Kalmun osayleiskaavan. Valtuuston päätöksestä on silti valitettu ja jopa päätöksentekoon osallistuneiden kunnallispoliittikkojen toimesta.

Nummela kirjoittaa mielestäni erittäin hyvin erityisesti kirjoituksensa 3 viimeistä kappaletta:
"Valittajissa on tietääkseni myös kunnallispoliitikkoja. Heidän motiivejaan voidaan usein vain yleisen tuntemuksen perusteella arvailla.

Meidän kunnallispoliitikkojenkin joukossa näyttää olevan eräitä demokraattiseeen päätöksentekoon sopeutumattomia henkilöitä, jotka viis veisaavat esim. kaavoitusvalitusten haitallisista seurauksista kaupungille ja kaupunkilaisille.

Valittajien tulisi toimistaan kantaa ainakin poliittinen vastuu syksyn kunnallisvaaleissa."

Taidatkos tuota enää sen selvemmin sanoa? Edesmenneen valtioneuvos Johannes Virolaisen sanoin hävityn puheenjohtajavaalin jälkeen: "Kansa on puhunut. Pulinat pois." Tätä vaan tuntuu olevan monen demokraattinakin itseään pitävän kunnallispoliitikon vaikea ymmärtää.

Äänestä

Olis sanonut vaan, että se on lund, jos joku ei sitä vielä tiedä.

Tolvanen muuten viime viikolla puhui jotain, että sentti on tiukemmassa kuin hän
oli luullut.
lund otti siitä tänään kunnian kyselytuntinsa horinoiden muassa.

Saas nähdä, että tuleeko vastinetta, aika selkeesti siinä sanottiin, että ei
tuollaisia yksiyrittäjiä pahemmin jatkossa kaivata.

Äänestä

Ei luntti ole valittaja vaan HTY!
Kalmu on ostetusta tilaustyö Sittarin asiakaspohjan laajentamiseksi.
Numpin nimi esiintyy halveeraavasti yhden jos toisenkin kerran.

Prkl, jos eivät nyt tee johtopäätöksia ja tuki äijän suuta lopullisesti.

En viimeaikoina ole linkitellyt, mutta tässä tulee huominen "valtuutetun"
paskapuhe, jos lehteen laittaa.

http://mikkolund.blogspot.com/2012/05/totuuden-puhujallekin-yosija-pyydan.html

Äänestä

Tuhoutuvan vanhan matsän pinta-ala on 10 ha 30ha,sta.Se on merkittävä määrä, koska riittävää suojavyöhykettä ei ole jätetty asutuksen ja arvokkaiden alueiden välillle. Asutusta on kaavoitettu ervokkaimpien lahopuuvaltaisten metsien päälle.
Pelloille ja hakatuille alueille suunniteltu "viherväylä" ei toimi ekologisena yhteytenä metsälajistolle eikä varsinkaann liito-oravalle. Luonnonsuojelulain 49§ ja luotodirektiivin12 artiklan mukaan liito-oravan lisääntymis ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. liito-oravan kulkuyhteydet tulee turvata.
Alueen soveltuvuutta asuinkäyttöön ei ole tutkittu riittävästi MRL 1 ja 9§.
Lähteitä ja pieniä lampia ei ole huomioitu luontoselvityksessä .

Äänestä

Blääh, menköön lunnti oravia ruokkimaan, että ei muuta muihin
maisemiin.

Äänestä
  • Nin, siis molemmat voi mainíosti ottaa hatkat alle, jos asia jäi vielä
    selvääkin epäselvemmäksi.

    Äänestä

Se tietää yle kertoa tänään seuraavat luntin suunnitelmat:

Vääntö Kalmusta jatkuu Riihimäellä

Herajoen työväenyhdistys haluaa valituksella pidättää kaupungin toistaiseksi toimenpiteistä. Riihimäen kaupunginhallitus jätti Kalmun pakkolunastuksen pöydälle.

Kalmun alueen osayleiskaavan toimineenpanosta valitetaan Riihimäellä.

Herajoen työväenyhdistys haluaa valituksellaan saada Riihimäen pidättäytymään toimenpiteistä Kalmussa siihen asti, kunnes asia on ratkaistu hallinto-oikeudessa.

Riihimäen kaupunki valmistelee Kalmun alueelle maanpakkolunastus mahdollisuutta saadakseen alueelle rakennusmaata pientaloja varten. Tällä viikolla pakkolunastushanke otti kuitenkin aikalisän, kun asia jäi kaupunginhallituksessa pöydälle.

Riihimäen kaupunginhallitus on antanut työväenyhdistyksen tehtäväksi tiedottaa valituskumppaneille kaupunginhallituksen päätöksestä.

Työväenyhdistys kutsuu kalmulaisia, jotka ovat olleet mukana valittamassa, maanantaina 28.5. Herajoen Työväentalolle klo 20 kuulemaan kaupunginhallituksen päätöksestä sekä allekirjoittamaan uutta valitusta.

Eli eikös tämä tarkoita sitä, että ne (luntti) ei halua, että kaupungilta
joku muu kuim se kalmulaisten kanssa asioi ja se sitten hoitaa asiat
ihan ittelleen parhaalla tavalla.
kalmulaisten mielestä se on hyvä haltija.

Äänestä

Sitä just!
Se lähettelee kutsut valitusta allekirjoittamaan, vaikka kutsuttu ei tiedä vielä
edes mitä asia koskee.
Pääasia, että kaikkien valitusten tekijä pysyy kärryillä.

Äänestä

Näky lehdistötiedoite olleen paikallislehdessäkin.
lunti pitää julkeana, että kaupunki jatkaa kaavan valmistelua, vaikka
niillä on valitus tehtynä.
Niin ja olihan siinä maininta myös alueen asukkaat.
Nyt sitten pitää tehdä toinen valitus, että kaupunki ei saa jatkaa
kaavan valmistelua.
Varmaan Ilkamissa laitetaan vielä kolmaskin vireille, että Riutta
otetaan uudelleen työn alle.

Jonkun sais ampua satelliittina vaikka kuuhun.

Onkohan kukaan muuten pannut merkille, että tänän luntin nimi taitaa
olla useammin lehdessä kuin Vuorisen mainos.

Äänestä

Kunnallisvaalit nääs tulossa. Pitää olla katu-uskottavuutta ja medianäkyvyttä. Toisaalta tuollainen valituksenvalittaja ja käräjienkävijä on pahimman sortin jarrumies kaupungin kehitykselle. Meinaan kuka sellasta miestä äänestää, minkä tärkein tehtävä näkyy olevan kapuloiden työntely kaupungin kehityksen rattaisiin?
Eikä yhteistyöstä muiden päättäjien kanssa tietoakaan.

Äänestä
  • Joo-o, ja se on noissa päättäjien hommissa vähän sellainen meininki, että yksin voit olla mitä mieltä tahot, mutta varsinaiset päätökset tekee ne, jotka osaavat keskustella kaikkia tyydyttävän kompromissin...tai ne, jotka demokraattisessa äänestyksessä vaan saavat enemmistön....Se on yksi ja sama loppupelissä, mitä mieltä on yksi kaikesta eri mieltä oleva henkilö....vaikka olisi kuinka oikeessa tai mitä ikinä.

    Äänestä

Näihin kommenteihin voisi vaikka Nummela J. yhtyä.
Kyllä se sillekin on selväksi näköjään tullut, että mikä tämä lundh on
miehiään, jos sitä siksi voi sanoa.
Juhani N. mainiosti kirjoitti päivän lehteen, tosin turhan hienovaraisesti,
mistä tällä kohteella ei ole tietoakaan, koska sillä ei mitään käytös
tapoja ole ja ne vähätkin näyttää vähenevät mitä lähemmäs vaalit tulee.
Se pelaa upporikasta ja rutiköyhää, koska luulisi tiedostavan, että
tiukka paikka on jatkoa ajatellen.
On se koomista, että toinen toveri melkolailla avoimesti kertoo, että
toista ei kannata äänestää, mikä vaan olisi saatava kaiken kansan
tietoisuuteen.
Siinä jutussa ei ollut mitään väärää.
Saas nähdä, että millaisen vastineen se kieroilee, niin saa taa nauraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kalmu kirjoitti:

Olen erittäin kiinnostunut miksi Kalmun alueen kaavaa vastustetaan. Olen ymmärtänyt että alueella on vanhan metsän arvoja.

Kirjastossa oli adressin kerääjä jolta asiaa kysyin. Ei osannut kertoa missä tarkalleen tuo metsäalue on.

Sääli: Jos nimiä aktiivisesti keräävä olisi voinut alueen osoittaa ja sen luonnonsuojelullisista arvoista kertoa olisi saanut varmasti nimen.

Taitaa olla samanlainen case kuin suojeluesitys Valajajärven virkistysalueen metsästäkin. Kävin sielläkin paikalla. Jonkun verran luontoa tuntevana voin sanoa että se alue oli hakkuissa jo menetetty.

Metsien suojelu kiinnostaa mutta niillä pitää olla oikeasti luonnonsuojelullinen peruste. Naapuriin tuleva asutus ei syyksi kelpaa. Eikä adressin kerääjän peruste ettei kaupungilla ole varaa laajentua. Mistähän hän meinaa että uusia verotuloja syntyy?

Kukaan ei ole ollut kiinnostunut metsien suojelusta kun Kytäjän-Paalijärven alue ja Hiivolan metsät hävitettiin.

P.S. Toivottavasti täältä löytyy joku joka osaa vastata Kalmua koskevaan kysymykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu