Olisi kiva saada tietoa Rodoksesta?
Millanen paikka/sää Heinäkuussa?
Millanen paikka/sää Heinäkuussa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihan ok paikka.Turistirysäksikin sitä voi kutsua, mutta jos on kiinnostunut rantalomailusta ja bailaamisesta on paikka näihin tarkoitukseen ihan mukiin menevä. Saari on suht pieni joten kannattaa vaikka vuokrata auto pariksi päiväksi ja katsella vähän paikkoja.
Keskustan ravintolat ei ole kovin edullisia joten varaudu siihen, että euroja palaa.
Olimme Rodoksella Koskinoun kylässä ( noin 15 km keskustasta ) pari viikkoa pari vuotta sitten. Sitä edellisen reissun olimme tehneet Rodokselle noin 10 vuotta aikaisemmin. Tuolla välillä paikka oli kasvanut todella paljon ja alkoi jo muistuttaa ihan oikeaa kaupunkia.Ravitoloitten sisäänheittäjät olivat ihan yhtä innokkaita kuin kaikissa muissakin vastaavissa paikoissa mutta shoppailu puoli sujuikin jo sitten paljon mukavammissa merkeissä. Ns basaarityyliä ei kauheesti siellä ollut vaan ihan "oikeat" kaupat joissa voi katsella ihan rauhassa ilman että joku söpöttää koko ajan korvanjuuressa myyntipuhettaan. Ja se jos mikä on mielestäni pirun rasittavaa.
Kaiva Googlesta kaupungin turistisivut esille niin eiköhän sieltä löydy viimesimmät vinkit.
Ja jos lämpöä kaipaat niin sitä sitten siellä riittää keskikesällä. Niin että pakkaa kunnon rasvat laukkuun ja valmistaudu hikoilemaan ja kunnolla.
rodos on tosi jees :) oon ollu kolmena kesänä peräkkäin ja tykkään tosi paljon. Kannattaa myös käydä Falirakissa bilettää! ihan sairaan magee baarikatu :)