Koirallani on herkkä vatsa ja syö siihen tarkoitettuja nappuloita (eläinlääkäriltä) Olen kyllä antanut muutakin. Nyt poikani halusi koiran viikoksi heille, kun lapset tahtoivat. Ongelmana on se, että koira ei syö ollenkaan. Kuinka kauan koira voi olla syömättä saamatta vaurioita? Kun vatsa ei ole ihan kunnossa. Vettä koira kyllä kuulemma juo. Pitäisikö pyytää palauttamaan koira jo aikaisemmin?
mitä tekisin?
vierastaa?
3134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta kuulostaa, että koirasi stressaantuu uudessa paikassa, varmasi lapsiperheessä on paljon meteliä yms häiriötä jne. Kun muutenkin on herkempi yksilö, niin itse ainakin hakisin pois. Viikko on aika pitkä aika joutua äkkiseltään (tavallaan turhan takia) vieraaseen paikkaan. Sinuna siis hakisin koiran pois, ja jos kotona tilanne normalisoituu niin ehkä sopisin, että se voisi vierailla uudelleen esim päiväseltään tai yhden yön yli jonkin ajan kuluttua. Turhaa stressaamista kannattaa välttää tietysti.
Koiran kolmen päivän syömättömyys vastaa yhtä päivää ihmisellä. Jos koirasi kuitenkin juo vettä niin parin päivän syömättömyydellä ei pitäisi olla suurempia haittavaikutuksia, tietenkin koiran ikä ja kunto huomioon ottaen. Ehkä olisi parasta kuitenkin hakea hauva kotiin. Vieras paikka saattaa ahdistaa, tai koira on voinut sydä jotain herkän vatsan ruokavalioon kuulumatonta.
Syömättömyys saattaa myös olla oire suolistotukoksesta, varsinkin jos koira ei myöskään ulosta. Tuttuun ympäristöön ja tuttuihin rutiineihin palaamalla tilannetta on helpompi seurata.
Olin ehkä liian hätäinen tässä asiassa. Jo eilen koira oli ainakin syönyt, poika lähetti jopas videon multimediaviestinä. Koira tykkää kyllä olla siellä, leikkii ja peuhaa lasten kanssa, niistäkin on multimediaviestejä. Koira näyttää onnelliselta. Ilmeisesti vain vieras paikka vähän hämmensi koiraa. Ihmiset ovat kuitenkin tuttuja!