Maaliskuu kevään porttilla
ideoita runonurkkaan kantaa.
Toive ei kai liene kortilla
runoja uusia paljon antaa.
Kevät mieltä keikuttaa
hymynkin saa myssyn alta.
Iloiseksi mielen keinuttaa
kaikki näyttää paremmalta.
Runot iloiseksi tekee mielen
on nurkka meidän yhteinen.
Ajatuksin tuntein oman kielen
ilon, surun ja onnen kertoillen.
Ei aina runoratsu laukkaa
kokoilee vaan itseään hiljaa.
Pian taas tavuja haukkaa
tuoden meille runo viljaa.
Kevät ratsulle antaa potkua
uusille runopoluille yhä.
Ei anneta sen enää notkua
runoja siis, oli arki tai pyhä.
ideoita runonurkkaan kantaa.
Toive ei kai liene kortilla
runoja uusia paljon antaa.
Kevät mieltä keikuttaa
hymynkin saa myssyn alta.
Iloiseksi mielen keinuttaa
kaikki näyttää paremmalta.
Runot iloiseksi tekee mielen
on nurkka meidän yhteinen.
Ajatuksin tuntein oman kielen
ilon, surun ja onnen kertoillen.
Ei aina runoratsu laukkaa
kokoilee vaan itseään hiljaa.
Pian taas tavuja haukkaa
tuoden meille runo viljaa.
Kevät ratsulle antaa potkua
uusille runopoluille yhä.
Ei anneta sen enää notkua
runoja siis, oli arki tai pyhä.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Kissa naamaansa pesee
oottaa pääsyä mesee.
on naukujaisten hilut
ajai joko pääsee mesee.
kuin sateenkaaren kimmellys
on sisimmässäin nyt.
On niinkuin juhlavalot
ois sinne syttynyt.
Kun jokin meitä ohjaa
ja ottaa johdantaan
niin mieli nöyrä kiitokseen
vain haluu kokonaan.
Vesivirta kadut täyttää
hyvältähän se silti näyttää
ensi merkki - kevät koittaa
paljon vielä täytyy voittaa
...
Takatalvet taidan muistaa
kauan saattaa sukset luistaa
Keväällä hanget kestävät -
päivät sulaa, yön jäätyvät
Tuiskut saattaa vielä heittää
lumikerros vanhan peittää
...
Suoraan matkaan, mitäs väistyy
sohjo pärskyy, vesi läiskyy
kumikengät kunnon kalut
eipä tyssää matkahalut
...
Huomiseksi liukas keli
sellaistahan ennusteli
Mielen rauha,hyvä olo,,
eipä syytä olla nolo.
Ikkunasta ulos katson,
huurutettu koivu,
harson kuusi saanut on.
Silmä lepää, tästä nautin,
hyvä olo lisääntyy.
Päivän puuhin mielin kevein,
toivon - jatkuu olo tää.
Tälläinen on olo nyt,
ilta kertoo jatkuiko.
Talvi jatkuu vielä sataa lunta
lepää taakan alla maa,
vielä valloillaan on kylmän valta
pian kevätkin jo vallan saa.
Jakaa aurinko jo lämpösäteitään
tunnistaa jo luonto merkin,
paju oksillaan jo kissat heräämään
nämä nähtyään on mieli herkin.
Sumuinen aamu.
Aurinko saavu!
Sisälläin pieni runoinen kolo.
Hyvä on olo.
Vastaan lumisella kapealla polulla
tuli pappa ja mummu aurinkoiset.
Iloisessa hymyssä suut
silmäkulmissakin hymyn tuike.
Päivä auringoksi muuttui
jo harmauskin puuttui.
Hiipi pimeys yön
sain valmiiksi lumityön
vaan uutta päälle sataa
pilvet maahan mataa.
Työtä tekevälle riittää
luojaa saapi kiittää.
kiitos.
Yöpaidan päälleni puen
vielä iltasadun luen,
sitten villasukat jalkaan
että voisi uni alkaa,
jos on kylmät varpaat mulla
millään ei meinaa uni tulla.
Vielä valot puhuksiin
pääsee mummo nukiksiin.
Uusi teevee
merkiltänsä tuttu
tilaus-sopimus oli tehty
aikaan täsmälliseen vastaanotettu
littana nyt jo koekäytetty
kaikki kanavat on näytetty
lisälaitteet liitetty
ohjeet kaikki opittu
entinen TV kiertoon viety
Kiitän hyvää palvelua
säästihän he omat voimat
katselen nyt elokuvat oivat.
Sipulit porkkanat purjo
sienet mukaan murjo,
mustapippuri ja loput
mausteet sekä potut,
alkuun tietty lientä
niin ja pakasteesta sientä.
Koskenlaskija ja kerma
vielä lisää kerta.
Sauvasurvaimella soseeks
teet valmistumisen nopeeks,
maustat vielä makusi mukaan
maistamatta sit' ei jätä kukaan.
Sienisoppa ja kevätpäivä
nyt kävi mummolle mäihä!
Siinäpä soppa oiva
kuin sinfonia soiva
hyvät liemet
sekä sienet
suuhun ihan vesi tuli
mieli auvoiseksi suli
juustot kermat ihan kruunaa
tuoksukin jo mielen huumaa
Kelpaa sitä nautiskella
mielellä noin iloisella.
Bon appetit.
Sydämeni ihmemaan
miksi' unelmoit sä vaan.
Nyt etkö jo suostuis uskomaan
kun yhä sulle sanotaan
Ei, en suostu, vastaa vaan
ja siinä sitten roikutaan.
No, onhan itsepäinen
tuo oma käskyläinen.
Elettävä näinkin on
vastaa sydän vallaton.
No, eletään nyt sitten näin
ei hyvä,- sanoo sisimpäin.
Vaan sydän nauraa onnessaan
voitko ilman ollakaan
se ilkamoiden kysyy?
Joku vielä tuon pienen veijarin
saa jonkinlaisiin valjaisiin.
Voi iloa ihmislapsen,
kun omistaa koiran, karvalapsen.
Se häntäänsä ilosta heiluttaa,
kun tuttavan, ystävän kohtaa.
Iloisen mielen siitä saan,
kun katselen koiraa kulkevaa.
Emäntä/ isäntä sitä ohjaa,
ilolla ei näy olevan pohjaa.
Mieleen tulee oma karvaturri,
niin rakas, soma, aito ystävä.
Päässyt on koirien taivaaseen,
nukkui uneen suloiseen.
Nyt katselen toisten iloa,
kun ystävää omaa en tohdi ottaa.
Aikani lyhyt on täällä varmaan,
jäis ystävä ikävään, toisten seuraan.
Kirkkaasti paistaa
kevään jo maistaa.
Aurinkoinen taivaan
säteitään jakaa,
lumet sulattaa
puroiksi kevään.
Pakkasen nukkumaan taikoo
vielä se pakastaa aikoo,
aurinko periksi ei anna
sano naapurin Sanna.
Kuukauden sulatus kestää
pakkanen ei voi estää.
Mieli maassa ja harmaa
katolta pojat lunta ajelee.
Se on jo aivan varmaa
oven eteen pudottelee.
Lumivuori ikkunan peittää
kiinni salpautuu ovet.
Ei jaksais pois lunta heittää
saa lapiolla aikaan vain lovet.
Huh, podaamaan tarvii ryhtyy
lapiolla tahtia hurjaa vaan.
Linnut kuorolauluun yhtyy
kulkuväylän jonkinmoisen saan.
Lunta toivottiin satavan
sitä tullut on tonneittain.
Katot katteen saanut mahtavan
täyttyy kaikki paikat pihain.
Kevät kai sen sulattaa
kun joskus ehtii vielä.
Luonnon tekoaltaaseen pujahtaa
köllötellä syksylläkin siellä.
Lunta, lunta vaan
kinoksiksi kasaantuu.
Lapioida juhannuksena saan
toivottavasti sade laantuu.
sydämeni kukat,
on saaneet lunta niin paljon rukat.
Nyt juuri aurinko esiin tuli,
jo kohta sulaa kaikki lumi.
ne suojassa uinuvat vielä,
unelmia keväästä näkevät siellä!
Viel' malta sa hetki kaihoisa mieli,
pian kevättä laulaa sydän ja kieli.
Kun luonto jälleen valloittaa,
ja kaikki nuput avautumaan.
Ne hiljaa nostaa hennon pään,
kun aurinko käy niitä lämmittämään.
Kun luonto ihana kukoistaa,
niin kaunis, kaunis on maa.
On sillä kissalla
kissan päivät.
Surusilmillä anoo,
josko sais pusun.
Kääntää poskea,
sitten toista.
ja saahan se
sen pusun.
Anteeksi Tulenlieskat törttöilyni.
Joko tulee kevät
kun loppuu eväät
menoon rauhaisaan.
Kierroksia päässä
vaikka järki jäässä,
hidas sulatus lie tarpeen
Olin puuhaillut viestini harkiten
vaan löysin tekstistä vikoja sisältäen.
Jalat lyheni vain senteiksi muutamiksi,
vaan lukija tarkka sen keksi,
vihjaisi mummolle, jopa on jalat lyhyet,
voipi olla myös liian kevyet.
Herkesi nauru valtoimenaan
naurun kyyneleet poskilla vuoti,
piski ihmetellen luokseni juoksi.
Taas mummo nauraa ja itkee
yhtä aikaa, se tovin ihmetteli,
naamaansa hieroi poskeeni,
kielellä hiukan lipaisi.
Runoissa näin naistenpäivän
huomaa jo auringon häivän.
Täynnä iloista kevään ajatusta
juoksevan puron pajatusta.
Törttöily kansan huvi on
itsekkään en siinä saamaton.
Päivä taas jo iltaan ehti
huomenna jo uusi lehti,
avoin päivän sattumille
hetkille niin mukaville.
Nurkan ovi voi narahtaa
runot pöytään karahtaa.
Hienoa saadaan lukea
ja tuntojaan pukea.
Pyllyllään seisoo ukko luminen
hattu päässä, porkkananenä
suuntaa näyttää.
mustat silmät hiiliset tuijottaa
kotiin kulkijaa.
Ei vastaa kyselyyn, ei hymyä
totinen on ukko luminen.
Nurin narin ukko makaa
pitkä oli pesti vakaa.
Vartiossa seistä törötti
porkkana nenä vähän jo mörrötti.
Pitkä tovi seistä pihalla
alkaa kroppa olla jo kananlihalla.
Aurinko, armas taakkaa helpottaa
vartiosta ukon lupaa armahtaa.
Lumiakkanen upeassa
lierihatussaan
lumiukolle silmää iskee.
Punattu on valkoposket
suuta kauniisti suppuun
koittaa sovittaa.
Kaulassa kirjavainen huivi
asua kaunistaa.
Hiilinapit pomppailee
lumiakkanen jo huokailee
syän rinnassa hakkailee.
Lumiukko, kuin äimänkäki
kai jo rakkuren näki.
Hiljaset aijjaat
runon
punojaiset
lakkouhassa.
Kinoksiin
jääneet tavut
jäätyneessä
lauseessa
virikkeestä
roikkumassa.
Nyt on valo voittanut
syvällä olemukseni
ytimessä sen tunsi.
Keveys,kun jään kahle kirpoaa
ja lumimassat luovuttavat
pisaroitaan voimatta estää.
Sammuneet timantit
muuttuneet joustaviksi
muotoaan etsiviksi
kaivaten kohinaa vapauteen.
Aurinko tuhlaa säteitään
ilman keväiseksi kesyttää.
Kuumenee jo takin alus
liiallinen on kaulus.
Jäätikkö pihan luistattaa
istualleen pian luiskahtaa
varovaisuutta kulkiessa.
Nepä ne suojaavat vasta!
estää pyllylle lentämästä
oppia piti kai minunkin tästä
kun innoisain meinasin rapuilla lentää
pitikin hakea suolaa sentään.
Kaikki merisuolat uhrasin sille
portaille yöllä jäätyville.
Nastahihnat jo kohta viskaan
vaatekoukkuni viimeiseen niskaan!
Paljaista kaduista unelmoin
Itselleni sen tänään soin.
Päätti pankin ryöstää
naamioksi vauvan paita välttää
virkailijaa tussarilla uhkas
hihan reiästä hän siinä tiiras
nauruun virkailija tikahtui
siitä rosvo punastui ja poistui.
On niitä paljon...kökköjä
jäisiä korkeita,teräviä ja matalia
jälkijättö aurauksen timantteja.
Istumakohtaan sateenkaaren
värejä lennosta ilmaantuu.
Raudoissa jalat ja timantit antautuu
henkivakuus ihmisen ilmeinen.
Liikkua taas uskaltaa,luulenko vaan.
Koen liitäväni puhtaana ja ilman
minkäänlaisia paineta
kuin sumujen läpi selvinneenä kirkkauteen.
Nyt on hyvä, ja kaarroksen vielä teen riemulla
kun ei mikään minua paina.
Miksi otinkaan jonkun huolet kannettavaksi
kai luonto senkin sääteli.
Mutta en enää anna minkäänlaisen verkkoja virittävän
saalistajan saada valtaa minussa.
Nettielämän aidot tunteet vain, voivat saada vastakaikua minussa enää.
Yritän tässä kaikkeni
ja rustaan pienen runon,
luonto muuttaa muotoaan
tekee lumesta puron.
Harakat jo pesää tekee
suku siinä karttuu,
tikut viedään pesän suuntaan
kevät kaikkiin tarttuu.
Aurinko nyt arkana
vain pilven takaa kurkkii
Santut minun ikkunalla
availevat kukkii.
Yön kylmä viitta maahan varjoilee,
auringon noustessa, kylmyys tiukkenee.
Hrrhrr, iho kananlihalla
lintusetkin palelee pihalla.
Koville kevään tulo ottaa maaliskuussa
jäässä on puiden oksat taas illansuussa.
Etsiä saa kautta elon
poistaa menneen pelon.
Koulussa yhä kiusataan
siihen nykyisin tartutaan.
Kiusaaja kiusattu elossaan lie
yhteinen monasti on tie.
On monen tuloksen summa
ihminen tuo kumma.
Ihmisiä vikoineen kaikki ihan
aika poistaa vihan.
Hiljaa, hiljaa painuu päivä,
vielä viipyy kevään häivä.
Lämpöä odottaa jokainen saa,
kahleissa roudan kun vielä on maa.
Odotuksesta sykkii sydän,
tunteen tuo niin ihmeen hyvän.
Ilmeen herkän luo kasvoillemme,
hymyn hyvän nyt huulilemme.
Jokainen aamu sen lähemmäs tuo,
Riemuni nousee Luojan luo.
Vanhan ajan kunnon talvi
kunnon talvesta kunnon tulva
vielä ennusteltiin ennen
jos on talvella paljon lunta
on kesällä paljon marjoja
ainakin sitä niin toivon
kesällä marjoja täyden tuohirovon
kuin kesillä ennen
vai muistanko väärin
sitäkin kun on liikkeellä.
Talvessa vanhaanaikaan
tähdet taivaankannen peitti.
Pakkasen kylmään taikaan
jääpuikkoja räystääseen heitti.
On talvi kaunis lumivalkoinen
koristeltuna lumitimantein.
Keskitalven kirpeä pakkanen
suojaksi muuttui yksintein.
Lumiukkoja ja palloja pitkin maata
mukavaa talven menoa lasten.
Lumisade ei tahdo vielä laata
pikkulippu tehty lumilinnaa vasten.
Talvi oikea on hyvin luminen
pakkasetkin kovanlaiset olleet nyt.
Mieleen muistoja aika talvinen
kummasti on näin kierätänyt.
Huominen, mitä tuo
samaa kuin eilinen.
Samaa kuin syksyllä
samaa kuin ennekin.
Ei huominen sen kummempi
ei parempi kuin eilinen.
Ei odotusta parempaan
kaikki samaa entistä.
Tai sittenkin, jos,
odottaisin jotakin
toiveen salaisen toteutuvan.,
toisiko sen huominen.
Herkät silmutko kaikki
nyt karsia haluat pois?
Runko niin alaston silloinko
kukkia koskaan vois!
Anna lehvien olla suoja
nyt nupuille kukkasien.
Silloin voisithan joskus tuoda
kukan iloksi ystävien.
toivon kynttilän,
muistoksi rakkaan ystävän.
Alakerrassa on nyt hiljaista,
poissa on rakas ystävä.
Niin äkkiä kaikki tapahtui,
etten hyvästellä ehtinyt.
Tänään, kun kotiin palasin,
lippu tangossa surua viesti.
Niin monet ilot ja surut
päivittäin kanssasi jaoimme.
Itku silmässä tänään,
ystävätärtäni muistelen ja
surulippua katselen.
Liian harvoin ystävää muistaa
tuuli katoilta lunta puistaa
hetket niin nopeasti kiitävät
mietteet jo kesään siirtävät.
Kiire pittää elontiellä
elämää ei ehdi niellä.
Ystäviä matkaan tarttuu
muistoja karttuu.
Hyviä ystäviä vähänlailla
aikaa mennyt muillamailla
Huomenna kyllä ehtii moikata
ei kesken tärkeän ajan loikata.
Soittoon ei kukaan vastaa enää
luoja ystävyyteen teki tenää.
Muistoissa elää ystävyys aina
kaikille elämä on vaan laina.
Rajantakana tiet toiveissa kohtaa
ehkä ne hetkiin yhteisiin johtaa.
Jokainen omaa polkuaan kulkee,
kunnes kohtalo sen sulkee.
Kevättä rinnassa kovin
aurinko sen aikaan saa.
Keväästä lätäköt kertoo
puroina sulaa lumi.
Lämpösiä tunteita
kevät aikaan saa
sydämen jäätäkin sulattaa.
Kevätlenkillä runoilijat haaveksii
aurinkoa toivoo mukaan.
Ei runoja kriivata kiireeltään
väsyneenä kaikki sänkyynsä kipittää.
Jospa aurinko ja ulkoilu auttaisi,
heräävän kevään sanoiksi pukien
runopuroksi solisemaan
Lämmin on rinta kevään,
siihen aina minäkin herään.
Routa ja jähmeys maan
saa ihan huohottamaan.
Kerran kun sulavat jäät
elämän elpyvän näät.
Rintas sun vieläkin pakahtuu
kaikki, sisimmäsäs viel' uusiutuu.
Usko siis ystäväin keväisehen
rintaasi tuoda voi rakkauden.
Elämää kohti, sitäkin pohdi
elämääsi et suotta sä saanut
jos et sä lempeäs muillekin jaannut.
Iloinnut lahjasta jonka sait
itse sa teet siitä sunnuntain.
Vaikk' oisit köyhä ja kurjakin niin
lämpimiin jos aatoksiin.
Kykenet joskus se nostaa sut niin
kirkkaisiin onnen kokemiin.
Lämpöä, lempeä toivon niin
oiskohan tässä jo riittämiin.
Voikaatte hyvin
on toivomus syvin!
niin sällin tie se
pitkäripaseen entää
mut hitteri sentään
kun räksät ne Suomeen jo entää
Kevät on tullut meille tänne,
pohjoisen seuduilla asuville.
Aurinko paistaa, lumet sulaa,
linnut laulaa, iloaan purkaa.
Ihmisen rintaan myös kevät saapuu,
aurinko sinne lämpöään antaa.
Mieli on kevyt ja laulavainen,
ihanan tunteen, sen kevät aikaan saa.
Ikää ei muista, ei paina askel,
kulkukin käy kuin pienen lapsen.
Ehkäpä ei ihan tuolla lailla,
mieli vaan on huolta vailla.
Aika nyt on unelmissa elää,
runoratsukin laukkaan jo herää.
Näin sitä mennään haaveiden tietä,
unelmoimasta kukaan ei kiellä.
Ihana kevät tervetullut,
myös muutolinnut ja kukaset maan.
Puut lehtensä kohta jo saa,
ruohokin pian vihertää.
Iloa, olkoon elomme tää,
muisteta ei päivää tummempaa.
Suru myös joskus mielen mustaa,
elämä on pelkkää tuskaa.
Nyt kuitenkin kevään äänet soi,
se mieleen meille ilon toi.
Aurinko armas helottaa,
huolet kaikki karkottaa.
Kutittaa nenää, kutittaa korvia
ja vesi niissä hölskyy.
Nielty kai raastinrauta
karheana on kurkku.
Nenä juoksuennätystä kirii
silmistä mennyt tolkku
kyynelistä valuvista.
Atzii, atsii köh,köh
nenänpielet punaisina hohtaa.
Runollani kerron sen
mitä kovin epäilen.
Ratsu laukannut karkuteille
ihan kauas ulkomaille.
Rattaat jäänet nurkan päätyyn
tavut, sanat naruun jäätyyn.
Palaa ratsu takaisin pikaisesti
ota sanat, tee tavutesti.
Kevät, sanat jäätyneet sulattaa
runoihin hetket ohjastaa.
Kopinaako kavioidenko jo kuulen
taaisi olla kuiskaus tuulen.
Ei mikään sillä vamma
tiineenä on onnellinen
kauraa rouskii pehkuissa kellii
ajatuksissaan varsaansa hellii
uljaana mahaansa kantaa
kaulaansa halata antaa
kokenut on se täyden onnen
kohta se tarvitsee voiman ponnen
ennen kuin päiviä mennyt on kuus
syntynyt meille on runoratsu uus
kaikki toiveet tuo runoratsu tietää
odotusta täytyy nyt meidän sietää
ainahan tarvitaan luovaa taukoa
silloin vois syntyjä syviä laukoa
Pieni pupu silkkikorva
yksin oli pensaassa.
Tassut pienet rinnan alla
mietti kevätillassa.
Lunta paljon ruokaa kyllä
mutta ystävää ei näkysällä
jäänyt oli ihka yksin
kaipas olla sylityksin
Hieroi pientä nöpönenää
unentulo teki tenää
silkkikorvat painui selkään
ei se sovi että pelkään
Luotan pupukumppaniini
en kai sille liian fiini
silkkikorvani on somat
saanut ne on ikiomat
Jos ei pupupoika huoli
sama sitten jos tää kuoli
ketään muuta en mä halua
täytyy pajunkuorta kaluta
Nyt kun tiedän kohtaloin
nukkuakin viimein voin
Onnentunne mitä kainoin
tassuilleni pääni painoin.
Uinu, uinu onnen unta
taivas heittää hopealunta.
Harsoon puputytön peittelee,
kaipaustaan poikapupu ääntelee.
Pupujussi harson sivuun potkaisi,
tyttön kainaloonsa lotkaisi.
Hymyssä on ystävysten ristiturvat,
yhteen solmittu pitkät korvat.
Pääsiäinen kun pian alkaa
onneen pääsevätten yhtäjalkaa.
Nyt ne sitten unholaan,
saavat jäädä pakkaset.
Kevättä vain mukanaan,
kuljettavat varikset.
Nehän pesää laittavat,
risukasaa paikkaavat.
Siinä sitten moikkavat,
ihanasti raakuvat.
Pieniä on ilot mulla,
kevään odotuksen tulla.
Siihen riittää raakunta,
variksien vaakunta.
vettä viskoo, pakkaherra unta kiskoo.
Aika mennä horrokseen,
pakkasherran, pukin viereen koisaileen.
On sama miten runon aloitin
koska kuitenkin sen unohdin
myös runon jonka aloitin
oliko joku runo? - Maista muista.'
on aivan sama kuinka runo jatkui
enhän muista edes aloitusta.
Kaikki on aivan samantekevää.
Uusi aloitus runoon, Maista muista.
Joskus tulevaisuudessa, jos muistan.
Pian kaikki niityt kukoistaa
ja vehmauteen peittyy maa.
Mun sieluin myöskin kaipaa niin
taas uuteen nousuun keväimiin.
Sä anna valon sielläkin
syttyä lauluin kiitoksin.
Kun pienet linnut ilakoi
niin sydämeni munkin voi.
Kun päivä nousee valollaan
mä puhtain mielin tahollain.
Ylistystä laulan Luojan
tuon kaiken hyvän tuojan.
Sa riisut kaiken turhan pois
et edessäsi olla vois.
Vain pieni, paljas ihminen
käyn uneen, siihen luottaen.
valmistin, jälkiruuan tekaisin.
Rahka, kerma sekaisin
vaahdoksi ne vatkasin.
Mämmin joukkoon heivasin
kolme nokaretta tipautin.
Hyvältä maistui, vatsa tykkäs
ku ei nyt pöksyyn lykkäis
tuotetta tuoretta, vetelää
pipariks menis homma tää.