Onko EEKOO valinnut Tradekan tien.

Asiakasomistaja

AY-aktiivit ja vanhat ulos.

Auto EEKOO irtisanoo työntekijöitään tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuen. Työnantajalla on oikeus työntekijän irtisanomiseen esimerkiksi silloin, kun yrityksen taloudellinen tulos on riittävästi heikentynyt ja yritystoiminta on tappiollista. Jos työnantaja on irtisanomisperusteena vedonnut yrityksen huonoon taloudelliseen tilanteeseen, yrityksen kannattavuuden heikentymisen pitää olla riittävän pitkäaikaista.

Kun katsoo EEKOOn Toimintakatsausta vuodelta 2009 sivu 19, taloudellisia perusteita irtisanomiselle ei sen mukaan ole olemassa. Koko konsernin tilikauden ylijäämä on 6,2 milj. euroa, joten ei voida puhua tappiollisesta yrityksestä. Minkä tahansa irtisanomisedellytyksen puuttuminen tekee irtisanomisesta laittoman.

Yritys on velvollinen tarjoamaan työtä muultakin paikkakunnalta. Työnantajan työn tarjoamisvelvollisuus voi ulottua myös toiseen yritykseen, jos työnantajayritys tosiasiallisesti käyttää henkilöstöasioissa määräysvaltaa tässä yrityksessä. Työn tarjoamisvelvollisuus saattaa siten ulottua esimerkiksi konsernin emoyrityksestä tytäryritykseen.

EEKOON autokauppa ei ole itsenäinen yhtiö, vaan yksi toimiala muiden joukossa.

3

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huono homma siule

      siehä olitkii vähä ylimieline asikkaille

      • Pot-kut

        Otin potkut vastaan uppoavasta laivasta. Ei yhtään huono homma. Potkut "vastaanottanut" pääsee hyvin palkatusta työstä 7 päivän karenssilla hyvälle ansiosidonnaiselle päivärahalle. Jos lähtee omasta pyynnöstä, voi joutua olemaan 60-90 päivää ilman päivärahaa.


      • hyvä homma siule
        Pot-kut kirjoitti:

        Otin potkut vastaan uppoavasta laivasta. Ei yhtään huono homma. Potkut "vastaanottanut" pääsee hyvin palkatusta työstä 7 päivän karenssilla hyvälle ansiosidonnaiselle päivärahalle. Jos lähtee omasta pyynnöstä, voi joutua olemaan 60-90 päivää ilman päivärahaa.

        no sittehä kaikki on hyvin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe