Kultuuri

Olen seurannut silloin tällöin täällä esiityneitä kysymyksiä romanikultuurista, ja lukenut niiden vastauksia. Minä olen oppimaton mies ja siksi tahtoisin vastavuoroisestti kysellä vähän niin sanotusta suomalaisestta peruskultuurista: Mitä se on? Ja mistä sen juuren juontavat ,miten se esiintyy jokapäiväisessä elämässä. Miten kansalaiset varjelevat ja puolustavat sitä? Miten oikeaa ja vääristämätöntä se on?
Sikäli kun ymmärän on suomemaan eri alueilla erilaiset perinteen ja kultuuriarvot voimassa. Ovatko ne ruotsin halinto kauden aikasian ja Ruotsin kuninkaan virka ja aatelimiesten jättämiä.

Miten tämä kaiiik käytänössä esintyy ja jatkuu kansaosien ja yleisestti kansan keskuudessa?

Nyt olisi hyvä jos täällä kovasti kiihkeänä kulturiaan puolustavat pikkasen vastavuoroisestti kuvailisiavat aihetta. Amerikkalaisia emme ole. sakasalisiksi emmen tulleet, sen kehityksen katkasi Coban. Olkaame siis suomalaisia, mutta mitä ja miten?
11319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja oman toimeentulon hankinta on valtaosiltaan meille suomalaisen hallitseva perusominaisuus,sitkeä leivän hankinta kivisestä pellosta.Kovaa armotonta työtä josta olemme saaneet itse kasvattaman sadon,perunat,viljan ja maidon.Tämä kaikki tietysti siksi että muuten olisimme nähneet nälkää,aikaisemmin ei ollut tietenkään sosiaaliapua tarjolla,ruoka oli kasvatettava itse.Sama jatkuu nykypäivänäkin vaikka aurat ovatkin vaihtuneet usein teollisuus ,toimisto ym.-työhön.
Ruotsin asiat ei meitä kiinnosta.

Äänestä
  • sinäkään nyt koko elämääsi auranvaressa ole olut, renkinä kyntämässä kartaono peltoja ja paimentamassa kartanon karjaa, jos - kuten Kuubassakin -löytyi aina paimenpojalle ensimäinen morsian.

    Äänestä

Miten minusta nyt jotenkin tuntuu, että aloittaja on silkka provo. Tai miksikä tuota nyt voisi paremmin kutsua, en nyt saa mieleeni. Tulee vain sellainen olo, että tynnyrissäkö aloittaja on sitten kasvanut?

Ensinnäkin kulttuurit yleensä - tai miten ne esiintyvät jokapäiväisessä elämässä. Tietenkin tämä jokapäiväinen elämä on kulttuurissaeläjälle täysin luonteva asia, eikä siksi ehkä osata ajatella sitä, miten se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään - pikemminkin sanotaan, ettei mitenkään. Kulttuuriin kuuluvat tavat tulevat jo luonnostaan, koska tiettyyn kulttuuriin kasvava mallioppii muilta.

Kulttuurien välisiä eroja voidaan kuitenkin vertailla, jolloin oikeasti nähdään, miten asiat käytännössä menevät jokapäiväisessä elämässä.

Muutenkin kulttuureista voidaan sanoa, että tavathan voivat kulttuurista riippumatta vaihdella ihan perhekunnittain. Valtakulttuurissa ei kummempia kulttuurieroja paikkakunnittain ole, kuten varmaan ihan hyvin tietänet, romanikulttuurissa tämä taas SAATTAA näkyä hyvinkin selkeästi.

Äänestä
  • ole sinä viisas, kiitos paljon sulle, se paljon mua auttoin, minä kun luulin että se on sellainen piikikitalaspäin kultivaattori mitä hevoset vetävät pellolla.

    Äänestä

  • karhusaaren asukki kirjoitti:

    ole sinä viisas, kiitos paljon sulle, se paljon mua auttoin, minä kun luulin että se on sellainen piikikitalaspäin kultivaattori mitä hevoset vetävät pellolla.

    "piikikitalaspäin?"

    Äänestä

  • mutta mikä on kirjoitti:

    "piikikitalaspäin?"

    Kitroitus birhe ronameilla

    Äänestä

  • kouluun mars kirjoitti:

    Kitroitus birhe ronameilla

    ...noinkin päin kysellään ja ihan oikein.
    Onko valkolaisilla mitään perinettä nykyään joka sanelisi sen oikean käytöksen.
    Romaaneita syytetään perinteen mukaisesta muka -käytöksestä,vaan miten on valkolainen?
    Saneleeko mitkään koodit käytöstäsi vai elätkö kuin sika pellossa?

    Soimaako pata kattilaa??
    Kyllä valkolainenkin varastaa kun tilaisuus tulee tai muuten vaan bisneksillään särkee toisen elämän.
    Onko suotavampaa kiusata toista politiikan varjolla vai suoraan huijaamalla??

    Mikä on oikein ja mikä väärin,sitä voi miettiä kaikki,rotuun katsomatta.

    Äänestä

  • atlatl kirjoitti:

    Mistä tulee ihmisen oikea ja väärä? ne tulevat ihmisestä itsestään, ihmisellä on yhtenäinen sisäsyntyinen kyky kautta maailman tietää mikä on oikein ja mikä väärin sydämessään, ellei ole aivopesty vääristyneeseen ajatteluun, mutta tällöinkin ihminen elää jatkuvassa ristiriidan tiedostamisessa ja siis ristiriitatilanteessa sielunsa kanssa.
    Täytyy joka päivä selittää itselleen miksi antaa itselleen luvan käyttäytyä väärin, ellei sitten ole tunteeton psykopaatti.

    Jos tarkastelet suomen yhteiskuntaa ja vertaat sitä melkein mihinkä tahansa muuhun maahan niin huomaat ettei suomalaisessa lähimmäisten huolehtimisessa ole mitään hävettävää, toisin kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa, jossa ihmiset ovat omillaan kovien arvojen hallitessa.
    Suomalainen järjestelmä terveydenhuoltoineen, sosiaalihuoltoineen, ynnä muine tukiverkostoineen, jonkalaisia et monesta paikasta löydä tältä pallolta, heijastaa suomalaista arvomaailmaa.

    Lopuksi sinulle ja muille vielä mielenkiintoinen tiede-linkki, kannattaa lukea ajatuksella:
    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=4064

    Äänestä

  • Wanha "kaavo" kirjoitti:

    Suomalainen yhteiskunta on nojannut mitä suuremmissa määrin juuri kristillisiin arvoihin. Seurakunta on aloittanut monet "hyväntekeväisyys" työt, joista sittemmin on tullut osa sosiaalipolitiikkaa. Tämän hetkinen tilanne taas on aivan toinen. Jokainen, joka vähänkin seruraa tilannetta suuremmissa kaupungeissa pelkää.
    Sosiaaliturvaa ollaan jakamassa alas ja vauhdilla. Mielenterveyspotilaat on jo hylätty kaduilla kulkeviksi ja jätetty oman onnensa varaan. Vanhainkoteja suljetaan. Lastenkoteja suljetaan. Päiväkoteja suljetaan. Rahaa ei jaeta joka luukulta niin avokätisesti, kuin vielä jokin aika sitten. Alkoholisteista ei välitä kukaan. Ja omaiset kohottavat olkiaan. Rajojen ollessa auki valuu kerjäläisiä ja rikoksia tekeviä maahan. Turvattomuus lisääntyy. Kuva suomesta ei ole valoisa. Jokainen meistä jotka elää saamme, joudumme kohtaamaan nämä asiat. Romanitkaan eivät enää voi pysyä omana saarekkeenaan tämän luhoistuvan yhteiskunnan sisällä. Aika näyttää mikä tulee muuttumaan ja mihin suuntaan.

    P.s Ihminen ei luonnostaan erota oikeaa ja väärää, jos ei näitä asioita lapselle opeteta. ihmisten on syytä kasvattaa pentujaan aktiivisesti ja ahkerasti siihen suuntaan, johon haluaa heidän kehittyvän!

    Äänestä

  • Snadi tallaaja kirjoitti:

    ei olla tekemässä, resurssit vain eivät aina riitä kaikkeen mitä hyvinvointiyhteiskunnassa vaaditaan. ihminen tuntee lajina luonnostaan tietyn väärän ja oikean, senhän tuo Tiedelehden artikkelikin kertoi, sehän on juuri se mitä useimmat vanhemmat lapsilleenkin kasvatuksen kautta siirtävät, lajitovereita ei pidä vahingoittaa ja yhteisön sääntöjä tulee noudattaa, se on kaikkien etu.
    Tietyt kristilliset arvot hyvät ja huonot ovat Suomessa olleet vallitsevia, mutta sekularisaatio on se joka on tuonut tasa-arvon kaikille, uskontoon, sukupuoleen ja alkuperään katsomatta. Suomi on kansalaisyhteiskunta ei enää tiettyyn jumalaan tietyllä tavoin uskovien tiettyjen vanhempien jälkeläisten kuten ennen.

    Äänestä

  • Snadi tallaaja kirjoitti:

    Suomalainen yhteiskunta on nojannut mitä suuremmissa määrin juuri kristillisiin arvoihin. Seurakunta on aloittanut monet "hyväntekeväisyys" työt, joista sittemmin on tullut osa sosiaalipolitiikkaa. Tämän hetkinen tilanne taas on aivan toinen. Jokainen, joka vähänkin seruraa tilannetta suuremmissa kaupungeissa pelkää.
    Sosiaaliturvaa ollaan jakamassa alas ja vauhdilla. Mielenterveyspotilaat on jo hylätty kaduilla kulkeviksi ja jätetty oman onnensa varaan. Vanhainkoteja suljetaan. Lastenkoteja suljetaan. Päiväkoteja suljetaan. Rahaa ei jaeta joka luukulta niin avokätisesti, kuin vielä jokin aika sitten. Alkoholisteista ei välitä kukaan. Ja omaiset kohottavat olkiaan. Rajojen ollessa auki valuu kerjäläisiä ja rikoksia tekeviä maahan. Turvattomuus lisääntyy. Kuva suomesta ei ole valoisa. Jokainen meistä jotka elää saamme, joudumme kohtaamaan nämä asiat. Romanitkaan eivät enää voi pysyä omana saarekkeenaan tämän luhoistuvan yhteiskunnan sisällä. Aika näyttää mikä tulee muuttumaan ja mihin suuntaan.

    P.s Ihminen ei luonnostaan erota oikeaa ja väärää, jos ei näitä asioita lapselle opeteta. ihmisten on syytä kasvattaa pentujaan aktiivisesti ja ahkerasti siihen suuntaan, johon haluaa heidän kehittyvän!

    mitä kaavo kirjoitti. Ajatuksella. Ja tiede-artikkeli moraalisista intuitioista.
    Ihminen voidaan kyllä kasvattaa kieroon, mutta ristiriita tämän sisäisen intuitiivisen moraalikoodiston kanssa on tällöinkin vähintäänkin alitajuinen konflikti, joka varmasti heijastuu ihmisen arkielämäänkin eri tavoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

karhusaaren asukki kirjoitti:

Olen seurannut silloin tällöin täällä esiityneitä kysymyksiä romanikultuurista, ja lukenut niiden vastauksia. Minä olen oppimaton mies ja siksi tahtoisin vastavuoroisestti kysellä vähän niin sanotusta suomalaisestta peruskultuurista: Mitä se on? Ja mistä sen juuren juontavat ,miten se esiintyy jokapäiväisessä elämässä. Miten kansalaiset varjelevat ja puolustavat sitä? Miten oikeaa ja vääristämätöntä se on?
Sikäli kun ymmärän on suomemaan eri alueilla erilaiset perinteen ja kultuuriarvot voimassa. Ovatko ne ruotsin halinto kauden aikasian ja Ruotsin kuninkaan virka ja aatelimiesten jättämiä.

Miten tämä kaiiik käytänössä esintyy ja jatkuu kansaosien ja yleisestti kansan keskuudessa?

Nyt olisi hyvä jos täällä kovasti kiihkeänä kulturiaan puolustavat pikkasen vastavuoroisestti kuvailisiavat aihetta. Amerikkalaisia emme ole. sakasalisiksi emmen tulleet, sen kehityksen katkasi Coban. Olkaame siis suomalaisia, mutta mitä ja miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu