Muuten olisin ruennut lakkoon, mutta aika on yksinkertaisesti vääeä. Juuri kun on alkanut merkkejä noususta, niin kaikki seis ja varmasti työnantaja taho tämän muistaa heti kun lakko ja lamat on ohi.
Eli kohta on "talon kuski" pihalla ja yrittäjä tilalla, yksityistetään siis. Sillon ei lakot haittaa.
Ajan lakon aikaan ja pelastan työpaikkani, kävin keskustelun jo työnantajani kanssa, osa tulee lakon jälkeen lähtemään ulkoistamisen seurauksella, itse en lukeudu niihin. Ja aina on firma maksanut hyvälle mihehlle vähän yli tessin.
Eli kohta on "talon kuski" pihalla ja yrittäjä tilalla, yksityistetään siis. Sillon ei lakot haittaa.
Ajan lakon aikaan ja pelastan työpaikkani, kävin keskustelun jo työnantajani kanssa, osa tulee lakon jälkeen lähtemään ulkoistamisen seurauksella, itse en lukeudu niihin. Ja aina on firma maksanut hyvälle mihehlle vähän yli tessin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä, ja täysin sama tilanne täällä.
Toisaalta, tämähän voi olla viime kädessä hyväkin juttu, luonnollista karsintaa tai jotain. Ne jotka ei töitä edes tahtois tehdä pääsee lopulta ehkä pidemmäksikin ajaksi nauttimaan kepun lipittämisestä kotona kun lakon aikana on vähän eroteltu jyviä akanoista.
Pelkurit ja paskahousut lakkoilee,tosimehet tekee töitä ja pitää rattaat pyörimässä.
vai pitäisikö sanoa kirjoitusta.
Kannustan Teitä järkevät kirjoittajat. Kannattaa tehdä työtä ja ajatella omaakin etua. Hyvälle maksetaan varmasti mielellään palkkaa. Älkää lähtekö paskahousujen mukaan jotka koettavat ajaa suomen syvälle vaikeuksiin. Jos kaikki kuljettajat lakkoilisivat niin suomi ei enää nousisi lamasta vaan tulisi myös nälkäkuolemia koska syvä työttömyys alkaisi ja maa joutuisi katastrofiin.
Miten tämä hyvä työntekijä määritellään? Jos näiden työnantajan määritelmien mukaan maksettaisiin palkkaa, olisivatko hyvän työntekijän määritelmät samat enää ensi vuonna, vai kiristettäisiinkö kriteereitä ihan pikkasen ja entä seuraavana vuonna ja seuraavana...?
Paskahuosuja ovat ne jotka eivät ymmärrä pitää puoliaan. Miksi autonkuljettajien pitäisi uhrautua Suomen puolesta? Rekkakuskit luopuisivat ylityökorvauksista, pekkaspäivistä, jne. jotta Suomi nousisi lamasta, eikä tulisi nälkäkuolemia?
Rahaa ole kokoajan suurinpiirtein sama määrä.Onko sillä väliä milloin sitä jaetaan.Samankokonen kakku.Jos nää viisaat yrittäjät edes sen tajuais.Kuskit on nyt ihan paniikissa.Nyt ne antaa lopputilin.Ne on muuten isompia kun tavalliset tilit.Ainakin liittoon kuuluvilla,nää kilometripellet tuskin saa mitään.
Nimimerkille "pelkää" pieni vinkki.Kun liittoon kuuluvat saavat korotuksensa,niin sinä varmaan tosimiehenä kieltäydyt korotuksesta ja painat hommia vanhalla taksalla ja pyörät pyörivät.Ennen sanottiin;tykkää kuin ,,,,,,,,, polkupyörästä.Ole hyvä ja täytä pilkkurivi omavalinnaisella sanalla tai hae apua ,,,,,,,,,,huoneelta.Anteeksi,taidat olla paikanpäällä,kysy vieruskaverilta.
Ihmettelen tätä Suomalaista kulttuuria. Johtajilla saa olla kultaiset käden puristukset 1-3 vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta irtisanomistapauksessa. Palkka noin 10 * työntekijänpalkka. Jos duunari pyytää 12 kk irtisanomisaikaa, niin kaikki tuomitsee. Minä olen ainakin ahtaajien puolella. Ps. Enkä äänestä eduskuntavaaleissa itseäni paremmin tienaavia, niin kuin monet pölvästit.