HELP!!

Eli ollaan joulukuusta asti oltu ilman ehkäisyä, viimeiset kuukautiset tulivat joulukuussa. Muuten olivat siihen asti säännöllisesti tulleet synnytyksen jälkeen (heinäkuussa) .

Helmikuun 11.päivä alkoi ruskea/verinen tuhruvuoto. Vessareissuilla jäi paperiin tätä vuotoa, mutta sidettä ei tarvinnut käyttää. Tuo tuhruvuoto kesti helmikuun 26.päivään ja tuolloin vuoto muuttuikin kuukautisvuotomaiseksi. Vuotoa on tullut nyt tähän asti, tämä menkkamainen vuoto on aika niukkaa. Välillä vaaleampaa kuin normaali vuoto ja välillä taas aika tummaa/limaista. Normaalit kuukautiseni ovat aika runsaat, sidettä saa vaihtaa 2tunnin välein ja kestävät 7päivää. Tämä vuoto on nyt niin niukkaa, että samalla siteellä pärjää helposti koko päivän.
Kaksi päivää ennen tuon vuodon alkamista alkoi tosi menkkamaiset kipuilut ja olin jo varma, että nyt alkaa vuoto, mutta sinnitteli se vuoto sitten vielä pari päivää ennen ilmestymistään.

Helmikuun alusta asti en ole missään vaiheessa päivää saanut mitattua alle 37asteen lämpöä. Nyt näiden "kuukautistenkin" aikaan yksi aamulämpö oli 37,1 ja pari päivälämpöä mitä mittasin olivat 37,5. Muuten on koko kuukauden ajan olleet nämä lämmöt yli 37. Normaali lämpötilani on n.36,4 tai allekin.

Gynellä kävin helmikuun puolessavaiheessa, ja se sanoi että jos on raskaus kyseessä niin todella alussa ettei sitä pystytä vielä näkemään tai sitten on kuukautiset tulossa. Sieltä en saanut minkäänlaisia selityksiä näihin ylimääräisiin vuotoihin tai muutenkaan kohdun tilanteeseen. Limakalvo näytti mielestäni paksuhkolle, mitä gyne siinä näytteli ultraustaan. Käski aloittamaan terolut kuurin, jos vuoto ei muutu runsaammaksi ja raskaustesti näyttää 26.2. vielä negatiivista. Noh, negatiivistahan tuo näytti ja kyseessä oli apteekin raskaustesti, joka näytti viimeksi minulle raskauden vasta viikolla 8. Tuota ennen en ollut saanut testiin edes haaleata haamuakaan.

Olen lihonut 2kiloa kuukauden aikana. Turvotus on välillä aika silmiin pistävää vatsan seudulla. Rinnat ovat kasvaneet, vaikka yleensä lihoessani tissit pysyvät aika pieninä, nyt tuntuvat myös jotenkin painaville. Itku on välillä todella herkässä ja tv ohjelmatkin laittavat joskus itkemään. Silmät tuntuvat väsyneiltä/kuivilta, samanlaisilta kuin olisi kuumeessa. Välillä väsyttääkin, mutta en oikein tiedä onko väsymys ihan normaalin rajoissa.

Mikä minulla oikein on? Onko kenellekään tapahtunut vastaavaa? Onko tämä hormoonihäiriö? Mitä oireita hormoonihäiriössä voi olla?

Auttakaa, tulen kohta hulluksi :(
4158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

eikö kukaan osaa vastata mulle mitään? :(

Äänestä
  • Jos gyne ei osannut sinua neuvoa niin ei täältäkään näytä apuja tulevan. Tässä mun mielipide.. ei siis perustu mihinkään tutkimustulokseen vaan omaan ja luettuun kokemukseen...

    Jos sulla oli käytössä hormonaalinen ehkäisymuoto niin kuukautiskierron normalisoituminen voi viedä kauan. Mulla kesti 5 kk hormonikierukan poiston jälkeen, ennenkuin aloin ovuloimaan. Tarinoita tältä palstalta lukeneena, voi mennä vuosikin ennenkuin horminitoiminta palautuu normaaliksi.

    Odota muutama viikko ja tee raskaustesti uudelleen, kyllä sen siinä vaiheessa pitäisi positiivista näyttää jos raskaana olet (tai käy otattamassa virtsatesti). Ja ota sitten ne Terot käyttöö niin saat kierron normalisoitua.

    Äänestä

  • kiskiskis kirjoitti:

    Jos gyne ei osannut sinua neuvoa niin ei täältäkään näytä apuja tulevan. Tässä mun mielipide.. ei siis perustu mihinkään tutkimustulokseen vaan omaan ja luettuun kokemukseen...

    Jos sulla oli käytössä hormonaalinen ehkäisymuoto niin kuukautiskierron normalisoituminen voi viedä kauan. Mulla kesti 5 kk hormonikierukan poiston jälkeen, ennenkuin aloin ovuloimaan. Tarinoita tältä palstalta lukeneena, voi mennä vuosikin ennenkuin horminitoiminta palautuu normaaliksi.

    Odota muutama viikko ja tee raskaustesti uudelleen, kyllä sen siinä vaiheessa pitäisi positiivista näyttää jos raskaana olet (tai käy otattamassa virtsatesti). Ja ota sitten ne Terot käyttöö niin saat kierron normalisoitua.

    Niin. Aika mielenkiintoista, ettei ihmisiltä löydy pahemmin tällaisesta kokemusta. Olisi ollut mukava vain kuulla, jos joku on saanut gyneltä vaikka vähän tarkempia selityksiä. Me kun käytettiin tuohon joulukuuhun asti vain kumia ehkäisyvälineenä, hormonaalista ehkäisyä olen käyttänyt viimeksi vuonna 2007...

    Äänestä

  • manna898 kirjoitti:

    Voisikohan nuo raskaushormonit tai imetyshormonit vielä sekoittaa sun kiertoa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

manna989 kirjoitti:

Eli ollaan joulukuusta asti oltu ilman ehkäisyä, viimeiset kuukautiset tulivat joulukuussa. Muuten olivat siihen asti säännöllisesti tulleet synnytyksen jälkeen (heinäkuussa) .

Helmikuun 11.päivä alkoi ruskea/verinen tuhruvuoto. Vessareissuilla jäi paperiin tätä vuotoa, mutta sidettä ei tarvinnut käyttää. Tuo tuhruvuoto kesti helmikuun 26.päivään ja tuolloin vuoto muuttuikin kuukautisvuotomaiseksi. Vuotoa on tullut nyt tähän asti, tämä menkkamainen vuoto on aika niukkaa. Välillä vaaleampaa kuin normaali vuoto ja välillä taas aika tummaa/limaista. Normaalit kuukautiseni ovat aika runsaat, sidettä saa vaihtaa 2tunnin välein ja kestävät 7päivää. Tämä vuoto on nyt niin niukkaa, että samalla siteellä pärjää helposti koko päivän.
Kaksi päivää ennen tuon vuodon alkamista alkoi tosi menkkamaiset kipuilut ja olin jo varma, että nyt alkaa vuoto, mutta sinnitteli se vuoto sitten vielä pari päivää ennen ilmestymistään.

Helmikuun alusta asti en ole missään vaiheessa päivää saanut mitattua alle 37asteen lämpöä. Nyt näiden "kuukautistenkin" aikaan yksi aamulämpö oli 37,1 ja pari päivälämpöä mitä mittasin olivat 37,5. Muuten on koko kuukauden ajan olleet nämä lämmöt yli 37. Normaali lämpötilani on n.36,4 tai allekin.

Gynellä kävin helmikuun puolessavaiheessa, ja se sanoi että jos on raskaus kyseessä niin todella alussa ettei sitä pystytä vielä näkemään tai sitten on kuukautiset tulossa. Sieltä en saanut minkäänlaisia selityksiä näihin ylimääräisiin vuotoihin tai muutenkaan kohdun tilanteeseen. Limakalvo näytti mielestäni paksuhkolle, mitä gyne siinä näytteli ultraustaan. Käski aloittamaan terolut kuurin, jos vuoto ei muutu runsaammaksi ja raskaustesti näyttää 26.2. vielä negatiivista. Noh, negatiivistahan tuo näytti ja kyseessä oli apteekin raskaustesti, joka näytti viimeksi minulle raskauden vasta viikolla 8. Tuota ennen en ollut saanut testiin edes haaleata haamuakaan.

Olen lihonut 2kiloa kuukauden aikana. Turvotus on välillä aika silmiin pistävää vatsan seudulla. Rinnat ovat kasvaneet, vaikka yleensä lihoessani tissit pysyvät aika pieninä, nyt tuntuvat myös jotenkin painaville. Itku on välillä todella herkässä ja tv ohjelmatkin laittavat joskus itkemään. Silmät tuntuvat väsyneiltä/kuivilta, samanlaisilta kuin olisi kuumeessa. Välillä väsyttääkin, mutta en oikein tiedä onko väsymys ihan normaalin rajoissa.

Mikä minulla oikein on? Onko kenellekään tapahtunut vastaavaa? Onko tämä hormoonihäiriö? Mitä oireita hormoonihäiriössä voi olla?

Auttakaa, tulen kohta hulluksi :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu