Kissa ja lapset

Miten saan 2 kissaani tottumaan lapsiin? Kissani ovat 2 ja 5 vuotiaita.

Kun tuttavieni lapsia on kylässä, kissat kyyhöttävät koko ajan piilossa. Minulla on nyt kauhea vauvakuume ja mieheni kanssa mietittiin, että olisi jo aika perustaa oma perhe. =)

Onko kissoilla mitään mahdollisuuksia koskaan tottua lapsiin? Koskaan ei lapset ole kiusanneet kissoja ja lapsia on käynyt eri-ikäisiä kylässä.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vieraat lapset kylässä ovat täysin eri asia kuin oma vauva kotona. Kissat suhtautuvat vierailijoihin, kuten muihinkin vieraisiin. Monet kissat pysyvät kaukana lapsista, varmastikin oman turvallisuutensa vuoksi :)

Meillä ei ole kissan kanssa kokoaikaisesti kasvanut vauvaa, mutta vanhemmillani oli kissat jotka eivät koskaan nähneet kovin pieniä lapsia. Kun veljeni poika syntyi, oppivat kissat ettei lasta tarvitse pelätä, kun poika oli hoidossa pidempiä aikoja ja kisuilla oli mahdollisuus tottua tähän.

Uusi asia on aina uusi asia kissan elämässä. Vauva on suuri mullistus, mutta eiköhän nuo yleensä hyvin mene. Kunhan muistaa olla varovainen vauvan nukkuessa, liian hyvin tuttavuutta tekevät kisut voivat mennä samaan sänkyyn / vaunuihin nukkumaan ja aiheuttaa tukehtumisvaaran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jimms. kirjoitti:

Miten saan 2 kissaani tottumaan lapsiin? Kissani ovat 2 ja 5 vuotiaita.

Kun tuttavieni lapsia on kylässä, kissat kyyhöttävät koko ajan piilossa. Minulla on nyt kauhea vauvakuume ja mieheni kanssa mietittiin, että olisi jo aika perustaa oma perhe. =)

Onko kissoilla mitään mahdollisuuksia koskaan tottua lapsiin? Koskaan ei lapset ole kiusanneet kissoja ja lapsia on käynyt eri-ikäisiä kylässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu