poliisi jahtaa roskidyykkareita

Nämähän ne niitä vaarallisimpia rikollisia ovatkin!

http://www.fifi.voima.fi/artikkeli/Roskavarkaat-ja-Turun-dyykkisota/3406
8258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

totta. Jos on niin ihmettelen miksi sisäminsiteri hölmölund ei heti ja kiireesti puutu poliisin toimiin.

Äänestä
  • tultu. tämäkö on poliisin töiden tärkeysjärjestys. Kyllä nyt ja nopeasti jonkun korkeamman tason virkamiehen on puututtava poliisin tekemisiin. Onko nyt niin, että kun köyhä ja vähäväkinen on ensin kyykytetty työttömäksi ja varattomaksi niin seuraavaksi viedään viimeiset murusetkin hanpaiden välistä.
    No tätähän voi näiltä sadistisilta natseilta odottaa, ilmeisesti nauttivat tilanteesta. Olisivat onnensa kukkuloilla ja ilmeisesti housut kastuisivat hyväolon tunteesta kun vielä saisivat tai uskaltaisivat ampua kuoliaaksi nämä roskista ruokaaansa etsivät ihmiset.

    Äänestä

Ini ini ini.

Inisijät inisee taas aivan tyhjästä. Mitään perustetta ininälle ei löydy, mutta kunhan päästään inisemään.

Äänestä
  • [ 01.03.2010 ]
    Kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana Turussa on törmätty uuteen ilmiöön: poliiseja on ilmestynyt dyykkipaikoille, missä he ovat kirjanneet roskiksien penkojien henkilötietoja ylös. Mihin tämä perustuu?

    Vaikka yleisesti luullaan, ettei tavaran ottaminen roskiksesta ole rikos, niin se on. Jos vaikka ottaa kaupan roskiksesta tavaraa, siihen pitäisi olla joko kaupan tai jäteyhtiön lupa. Jos me tavataan joku sieltä kaupan takapihalta penkomasta, niin otamme henkilötiedot ylös siltä varalta että asianomistaja haluaa tehdä toiminnasta rikosilmoituksen.

    Ilmoittaako poliisi sitten kauppiaalle, että roskikselta on löytynyt joku ruokaa etsimästä?

    Jos paikkoja on sotkettu tai rikottu niin ilmoittaa. Käytännössä jos sieltä on vaan siististi otettu tavaraa niin ei ilmoita.

    Mihin rikokseen dyykkaaja sitten syyllistyy?

    Se on näpistys tai varkaus, eli anastusrikos. Arvosta riippuen, eli näpistyksiä lähinnä.

    Millaisen rangaistuksen tästä sitten voisi saada?

    En tiedä yhtään tapausta että kukaan tästä olisi rangaistusta vaatinut, mutta käytännössä siitä voisi tulla noin 4-6 päiväsakkoa. (Pienituloiselle yksi päiväsakko on 6 euroa, toim. huom.)

    Onko rikosnimike sitten toinen, jos on kiivetty aitojen yli jotta päästään roskiksille?

    Jos ei sisään mentäessä murreta mitään niin se ei vaikuta asiaan. Järjestyslaki tosin määrittelee yleistä ja yksityistä aluetta, eli jos koko alue on suljettu niin tilanne on toinen. Mutta jos siinä on vaan aitaus roskisten ympärillä jonka yli on kiivetty niin sillä ei ole merkitystä siihen rikosnimikkeeseen. Se on näpistys silti.

    Onko lakiteknisesti siis ihan sama, varastatko ruokaa kaupasta sen aukiollessa vai haetko sitä sen roskiksesta kaupan sulkeuduttua?

    Ei ihan. Siinä kohtaa arvioidaan sitä, kuinka vakava teko on kokonaisuudessaan. Roskiksesta varastamista varmasti pidetään lievempänä, ja se näkyy siinä rangaistuksen kovuudessa, eli päiväsakkojen määrät ovat pienempiä.

    Missä vaiheessa pois heitetyn tavaran tai ruoan omistusoikeus sitten loppuu?

    Siinä vaiheessa kun kauppias heittää ruoan roskikseen siitä tulee jäteyhtiön omaisuutta. Kun roska-auto kumoaa jäteastian sisällön kaatopaikalle, siitä tulee kaatopaikan omistavan kaupungin omaisuutta. Periaatteessa niin kauan kun ruoka tai tavara on jätteenkäsittelyjärjestelmässä, se on aina jonkun omaisuutta.

    Lama-aikana ihmiset ovat taloudellisessa ahdingossa, ja opiskelijat tietysti ovat aina köyhiä. Onko sinusta henkilökohtaisesti lailla ja moraalilla mitään tekemistä toistensa kanssa, tai pitäisikö niillä olla?

    Onhan niillä toki tekemistä toistensa kanssa, ihan jo siksi että meidän moraalinvartijoina ovat nämä lakien laatijat. Sitä mukaa kun yhteiskunta muuttuu, pitäisi lakienkin muuttua – tosin pienellä viiveellä. Eli koko yhteiskunnan moraalista muokkautuu pikkuhiljaa meidän lait.

    Onko sitten moraalisesti oikein kieltää nälkäisiä ja köyhiä ihmisiä ottamasta ruokaa minkä joku muu on heittänyt pois?

    Mielestäni siinä kohtaa kannattaisi mennä kysymään suoraan sieltä kaupasta, saisiko niiden pois heitettävän ruoan tulla hakemaan samana päivänä. Tiedän ainakin yhden kaupan, jossa tällainen sopimus on tehty.

    Niin, tässähän on tietysti se ongelma, etteivät kauppiaat yleensä halua antaa pois vanhaksi menevää ruokaa, koska pelkäävät joutuvansa vastuuseen jos joku siitä sairastuu.

    Niin paitsi jos ne on saman päivän tavaroita. Kuitenkaan ne eivät voi enää seuraavana päivänä myydä niitä tuotteita, mutta ne eivät ole vielä vanhentuneita.

    Jatkuvasti puhutaan poliisin resurssipulasta. Onko tämä mielestäsi hyvää resurssien käyttöä, että virkavalta keräilee roskiksesta ruokansa hakevien ihmisten henkilötietoja?

    Tottakai me pyritään priorisoimaan tehtävät tärkeysjärjestykseen, mutta muun työn ohella tämä on yksi asia johon voidaan joutua puuttumaan.

    Kerääkö Turun poliisi rekisteriä dyykkaajista?

    Ei kerää.

    Ihan vaan kauppiaiden iloksi keräilette ihmisten henkilötietoja?

    Sitä varten että jos siitä tehdään jälkeenpäin rikosilmoitus, niin meillä on niiden ihmisten tiedot ylhäällä.

    Onko tilanne uusi ja käytäntö sama ympäri Suomen? En ole nimittäin kuullut, että missään muualla kuin Turussa kenenkään henkilötietoja olisi otettu ylös dyykkaamisen takia.

    Elikkä Turun vuokoilla on aikaa juosta ihmisten perässä kun nämä nälkäänsä hakevat ruokaa roskiksista.
    Paattisten skinit ja vanhempansa terrorisoivat perhettäni 1990 luvulla ja Turun poliisi ei "kyennyt" laittamaan näitä terrroristeja järjestykseen vedoten resurssipulaan. Nämä skinit ja heidän aikuiset ystävänäs rikkoivat meidän omaisuuttamme, ja siitä koitui vakuutusyhtiölle isot vahiongot.

    Äänestä

poliisi keskittää tässä tapauksessa resurssipulansa takia voimavaransa näihin vakavimpiin rikoksiin kuten roskiksista varastamiseen,

Äänestä
  • Niin tilanne voi jopa olla niin että suom24 keskustelija näkee ikkunasta miten naapurikauppaan selvästi murtaudutaan kiipeämällä aidan yli. Soitto hätäkeskukseen ja poliisi paikalle. Poliisi paikalle ja sieltä löytyy pari kaveria jotka dyykkaavat kaupan roskista. Poliisi ottaa henkilöiden tiedot talteen ja päästää kaverit menemään koska mitään ei ole rikottu ja ainota tavarat mitän on otettu niin on otettu roskiksesta. Mitä poliisi teki väärin? En oikein jaksa uskoa että peruslaiskat poliisit päivystävät katselemassa kuka menee roskista dyykkamaan?
    Jos joku miettii sitä että miksi poliisi on ottaa henkilötiedot ylös, niin syy on siinä että muutoin suomi24 sivuston kansalainen tekee tutkintapyynnön siitä onko poliisi laiminlyönyt velvollisuudeen koska ei edes ottanut henkilötietoja ylös.

    Äänestä

  • suomi24 vaikuttaja kirjoitti:

    Niin tilanne voi jopa olla niin että suom24 keskustelija näkee ikkunasta miten naapurikauppaan selvästi murtaudutaan kiipeämällä aidan yli. Soitto hätäkeskukseen ja poliisi paikalle. Poliisi paikalle ja sieltä löytyy pari kaveria jotka dyykkaavat kaupan roskista. Poliisi ottaa henkilöiden tiedot talteen ja päästää kaverit menemään koska mitään ei ole rikottu ja ainota tavarat mitän on otettu niin on otettu roskiksesta. Mitä poliisi teki väärin? En oikein jaksa uskoa että peruslaiskat poliisit päivystävät katselemassa kuka menee roskista dyykkamaan?
    Jos joku miettii sitä että miksi poliisi on ottaa henkilötiedot ylös, niin syy on siinä että muutoin suomi24 sivuston kansalainen tekee tutkintapyynnön siitä onko poliisi laiminlyönyt velvollisuudeen koska ei edes ottanut henkilötietoja ylös.

    Kauppiailla ja rosvoilla on sama Jumala, nykyisin politikoilla! Tuskin kauppaan murtautumisesta ulkopuolisen kannattaa ilmoittaa, tulee vain puhelinkuluja.

    Äänestä

on PERSEESTÄ, isolla p:llä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikolliset kuriin kirjoitti:

Nämähän ne niitä vaarallisimpia rikollisia ovatkin!

http://www.fifi.voima.fi/artikkeli/Roskavarkaat-ja-Turun-dyykkisota/3406

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu