Kahdenlaisia

Toiset kuten minä kerromme miten olemme nähneet ja kokeneet eri asioita tapahtuvan ja sitten on niitä jotka tinkaavat vastaan että näin ei voi tapahtua.

Vähän samalla lailla kun joessa vesi virtaa aina alajuoksulle päin mutta katos kummaa jossakin kohtaa vesi meneekin yläjuoksua kohti.

Ei elävässä elämässä kaikki mene kirjoitettujen sääntöjen ja ohjeiden mukaan, se joka näin väittää ei ole oikeaa elämää kokenut.

Kaikenlaisia sopimuksia yms. tehdään vaikkei olla fyysisesti paikan päällä vaikka asiakirjasta niin voisi päätellä.

Jopa perunkirjoituksia tehdään siten että edes pesän ilmoittaja ei ole paikan päällä vaikka näin pitäisi olla.

Verottajakin teki perintöarvoista uudet linjaukset vaikka laki määräsi arvostamaan perinnön käyvään hintaan niin käytäntö oli kuitenkin vuosikausia ihan eri eli laki ja todellisuus ei kohtaa.

Minkä kumman takia aina tietyt tahot tinkaavat vastaan ja väittävät ettei jonkun koettu ja nähty voi pitää paikkaansa.

Eikö näillä tinkaajilla ole kanttia sanoa että käytännössä ehkä tapahtuu näin mutta lain kirjaimen mukaan pitäisi tehdä näin. Tiedän että se ei joidenkin luonnolle vain sovi vaan heidän kommentti pitää varauksettomasti hyväksyä ja jos kommentti on muuten hyvä mutta tarvitsee vähän tarkentamista niin sitäkään ei kukaan muu saa tehdä. Jopa kommentiin että kaikki täällä saatu tieto pitää tarkistaa tulee vihamielisiä kommentteja, eli tietyt kirjoittajat vaativat ehdotonta luottamusta omilleen kirjoituksilleen.

Muutamien ihmisten ehdoton dominoiminen tallaisella keskustelupalstalla köydyttää koko palstan sekä johtaa tilanteeseen jossa virheellisiäkin tietoja pidetään oikeina, niitähän ei saa kyseenalaistaa.

Lisäksi lukijoiden oma äly kyseenalaistetaan sillä lukijalle ei anneta mahdollisuutta tehdä itse arviota mikä kirjoituksista on oikein.
17429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

>>Toiset kuten minä kerromme miten olemme nähneet ja kokeneet eri asioita tapahtuvan ja sitten on niitä jotka tinkaavat vastaan että näin ei voi tapahtua.>Eikö näillä tinkaajilla ole kanttia sanoa että käytännössä ehkä tapahtuu näin mutta lain kirjaimen mukaan pitäisi tehdä näin.

Äänestä

(jatko otsikolle Tinkaamisesta 1)

>>Ei elävässä elämässä kaikki mene kirjoitettujen sääntöjen ja ohjeiden mukaan, se joka näin väittää ei ole oikeaa elämää kokenut.>Muutamien ihmisten ehdoton dominoiminen tallaisella keskustelupalstalla köydyttää koko palstan sekä johtaa tilanteeseen jossa virheellisiäkin tietoja pidetään oikeina, niitähän ei saa kyseenalaistaa.>Muutamien ihmisten ehdoton dominoiminen tallaisella keskustelupalstalla köydyttää koko palstan

Äänestä

Muutama viikko sitten päätin savustaa palstalta sen vakionarsistin. Sanoin: "Mene", ja hän meni ('omilla ehdoillaan', tietty). Sitten pehmeämpänä hetkenä kutsuin häntä takaisin ja hän tuli, oltuaan palstalta pois ja palstan oltua häirikötön. Pahoittelen, että pyysin hänet takaisin. Nyt hänestä ei varmaan pääse kuin luonnollisen poistuman kautta.

Mutta yritetään ymmärtää. Jollekin nämä nettipalstat ovat ainut keino päteä - reaalielämässä tarvitaan niitä elämisentaitojakin, joista puhut. Kai se on meille yksi pieni tilaisuus yrittää sietää sietämättömiä ihmisiä. Palsta olisi parempi toinen toistaan kunnioittavana keskustelupalstana. Meillä nyt vaan on tuo yksi, joka ei yhteistyötä osaa. Minkäs teet? Hänen käyttäytymisensä naurettavuuden osoittaminen aika ajoin voi vähitellen auttaa.

Äänestä

Tästä palstalla jälleen aktivoituneesta vakiohäiriköstä (jonka keskeistä sanastoa ovat olleet "psykopaatti", "hullu", "idiootti", "lehdenjakajaeukko" "äpärä sisarpuoli" jne.jne. ja ainoana tavoitteena minun mollaamisen) sinulla ei kolmen vuoden aikana ole ollut puolen sanan vertaa sanottavana - puoleen tai toiseen. Nähtävästi siis hyväksyt tuon laatuisen "keskustelun".

Siihenkin nähden sinun jatkuva jurputtamisesi minun asiapainoitteisista kommenteistani on todella kummallista - ainakin minusta. Käsitykseni mukaan asennoitumisesi selittyy muinoisesta minua tarkoittavasta otsikostasi: "Sinä joka tykkäät oikoa muita". Minä todellakin m y ö s oion muita, sinuakin, jos he virheellistä informaatiota jakavat. Vastavuoroisesti otan minun oikomiseni vastaan, jos ne ovat muutoinkin kuin mutu-tiedolla perusteltuja. Enimmältään tekstini kuitenkin ovat olleet itsenäisiä selvityksiä kulloisestakin aiheesta.

Äänestä

"Muutamien ihmisten ehdoton dominoiminen tallaisella keskustelupalstalla köydyttää koko palstan sekä johtaa tilanteeseen jossa virheellisiäkin tietoja pidetään oikeina, niitähän ei saa kyseenalaistaa."

Jos toisia osattaisiin kohdella samalla kunnioituksella kuin itse arvellaan olevan oikeutettuja, keskustelun taso olisi parempi. Tämä kun on todellakin ajatusten ja kokemustenvaihtoon tarkoitettu keskustelupalsta, ei yhden henkilön ilmainen nettineuvontapaikka. Yksi vaatii tulla kohdelluksi hyvin, ja se on ihan ok. Ongelma syntyy, jos hän ei kohtele muita samalla arvonannolla, jota itse vaatii.

Äänestä
  • >>Yksi vaatii tulla kohdelluksi hyvin, ja se on ihan ok. Ongelma syntyy, jos hän ei kohtele muita samalla arvonannolla, jota itse vaatii.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    >>Yksi vaatii tulla kohdelluksi hyvin, ja se on ihan ok. Ongelma syntyy, jos hän ei kohtele muita samalla arvonannolla, jota itse vaatii.

    Aika erikoista että jo soitto perukirjan laatijalle (uskotulle miehelle) ja häneltä suoraan kysymällä tarvitseeko sukuselvitystä oli teidän mielestä täysin väärä toimintatapa.

    Haloo Ihan oikeasti jos hän ei vaadi jotakin dokumenttia eikä verottaja ei vaadi niin sitä ei silloin tarvitse, ihan sama mitä lakiin on kirjattu.
    Toisaalta sinä hyväksyit jonkun virallisen tahon todistuksen että henkilö on elossa, mihinkä siinä tapauksessa katosi virkatodistus jota niin isoon ääneen vaadit?
    Eikö uskottu mies voi itse tehdä arvioa että elääkö joku henkilö?
    Kelpaahan testamentin todistajaksikkin ihan tavallinen ihminen, ja tasaan joutuu arvioimaan onko testamentin tekijä elossa.

    Mikä on teidän tyrkyttämän lain tarkoitus? selvittää onko perillinen elossa. No tämänhän voi selvittää sadoilla eri tavoilla.

    Voittehan te nostaa kanteen kaikkia suomessa tehtyjä perunkirjoja vastaan niin löydät varmasti 50% (todennäköisesti enemmänkin) väärin tehtyjä jo hyväksyttyjä perukirjoja.

    Mutta kuten huomaat toimit niin vainoharhaisesti että haukut kaikkia vastaajai luullen että kyseessä on yksi ja sama henkilö.

    Mutta kuten monesti todetaan hullun kanssa ei voi keskustella järkevästi.

    >>Voisitteko nyt vaikka aloittaa kertomalla, mikä keskustelussa "Yule takaisin, nix nax" sanomani mielestänne on ollut siinä määrin loukkaavaa, että toisen vakiomollaajani purkausta otsikolla "Kahdenlaisia" voitaisiin pitää oikeutettuna.

    Äänestä

  • Hämmentää kirjoitti:

    Nimimerkin ja otsikon tyylistä päätellen olet tämän keskustelun avaaja. Aivan juuri lukemani kaltaista tekstiä en tuolta taholta kuitenkaan odottanut näkeväni, joten saattaahan olla mahdollista, että toinen vakiohäirikkö on nimimerkissä/otsikossa matkinut keskustelun avaajaa. Siinä tapauksessa hän on tämän keskustelijan tyylinkin onnistuneesti kopioinut. No, vastaan, vaikka teistä nimmarikameleonteista kyseen ollen on mahdotonta tietää, kenen kanssa kulloinkin kommunikoi.

    >>Mutta kuten monesti todetaan hullun kanssa ei voi keskustella järkevästi.>Aika erikoista että jo soitto perukirjan laatijalle (uskotulle miehelle) ja häneltä suoraan kysymällä tarvitseeko sukuselvitystä oli teidän mielestä täysin väärä toimintatapa.>Haloo Ihan oikeasti jos hän ei vaadi jotakin dokumenttia eikä verottaja ei vaadi niin sitä ei silloin tarvitse, ihan sama mitä lakiin on kirjattu.

    Vai se kopio kirjoittelija vai onko ne olleet yksi ja sama henkilö ja onko tämä yksi ja sama henkilö kirjoittanut muillakin nimimerkeillä saadakseen itselle mieluisia vastauksia.

    Taisi jopa pyydellä itseään takaisin, aika sairasta touhua.

    "Itsensä kuolinpesän ilmoittajaksi nimennyt osakas"
    Mistä nyt taas vetäiset "pesänhoitaja-sisarpuolen"? Rivien välistä? Ketjun aloittaja nauraa kanssaperillisensä väitteelle, että kuolinpesän osakkaaksi olisi haettava: "jos haluan päästä kuolinpesän osakkaaksi". Tuo väite ei kovin asiallinen ole, vai onko sinusta?

    Villakoiran ydin siis oli, että yksi perillisistä on nimittänyt itsensä pesänilmoittajaksi, (muut eivät ilmeisesti kannata sitä) ja yrittää bluffata ja pelotella kanssaperillistä. Sinun mielestäsi ihan ok menettelytapa, jos sitä vastaan ei ole sanatarkkaaa lainkohtaa missään? Rehellisyydestä ja reilusta meiningistä viis?

    Äänestä

  • Se alkuperäinen kirjoitti:

    Vai se kopio kirjoittelija vai onko ne olleet yksi ja sama henkilö ja onko tämä yksi ja sama henkilö kirjoittanut muillakin nimimerkeillä saadakseen itselle mieluisia vastauksia.

    Taisi jopa pyydellä itseään takaisin, aika sairasta touhua.

    Minua ihailevat kaikki, paitsi yksi, ja se yksi on siis vainoharhainen, sairas palstan vakiohäirikkö.

    Äänestä

  • En ole lukenut koko ketjua, enkä niitä toisia ketjuja psykopaatti-vale-nix-naxeineen, lehdenjakajaeukkoineen ja sheriffin arvosteluineen joihin tässä viitataan - minulla on ollut muuta tekemistä kuin seurata tätä palstaa viimeisen parin kuukauden aikana (joko teillä on ollut ikävä minua? :) - mutta tuli mieleen pari asiaa. Ensinnäkin nix_nax on (tällä kertaa) oikeassa siitä, mitä verottaja voi vaatia ja mitä ei. Asia ei kuitenkaan ratkea veroviranomaisen ohjeen perusteella, sillä Suomen oikeusjärjestelmässä viranomainen ei saa antaa mitä tahansa määräyksiä ilman ylempiarvoisten oikeusnormien tukea. Tässä tapauksessa kyllä PK 20:5 "...Perukirjaan on niin ikään liitettävä kirkonkirjan tai vastaavan rekisterin ote, josta käy selville eloonjäänyt puoliso ja perilliset." on se lainkohta josta asia selviää. Mutta eikö tässä ole kaksi poikkeustapausta?

    1. Perillisiä voivat olla vain jotkut jotka elävät perittävän jälkeen (siksi siis "elää" merkintä virkatodistuksessa tarvitaan) tai kuolemaa ennen siitetty mutta sen jälkeen elävänä syntyvä lapsi (PK 1:1). Jos tälläinen "myöhäsyntyinen" perillinen syntyy vasta 9kk kuolemasta, on perukirja jo ehditty jättää verottajalle ja perintöverotuskin on voitu jo toimittaa. Miten tälläinen uusi osakas otetaan käytännössä huomioon? Osakkaan sivuuttamisen vaara näyttäisi ilmeiseltä, ei vain verotuksessa, vaan myös lainhuutoa myönnettäessä ym.

    2. Entäpä jos tuomioistuin tai maistraatti julistaa perillisen, josta toimitettu virkatodistus "elää" merkinnällä verottajalle, kuolleeksi niin että kuolinpäiväksi tulee aikaisempi päivä kuin perittävän kuolinpäivä? Presumptiivinen perillinenhän voi olla vaikka yli 100 vuotias henkilö jota kukaan ei ole nähnyt yli viiteen vuoteen. Silloin varmaan joudutaan taas jotenkin aiempaa perukirjaa ja sukuselvitystä oikaisemaan.

    Äänestä

  • maallikkojuristi kirjoitti:

    En ole lukenut koko ketjua, enkä niitä toisia ketjuja psykopaatti-vale-nix-naxeineen, lehdenjakajaeukkoineen ja sheriffin arvosteluineen joihin tässä viitataan - minulla on ollut muuta tekemistä kuin seurata tätä palstaa viimeisen parin kuukauden aikana (joko teillä on ollut ikävä minua? :) - mutta tuli mieleen pari asiaa. Ensinnäkin nix_nax on (tällä kertaa) oikeassa siitä, mitä verottaja voi vaatia ja mitä ei. Asia ei kuitenkaan ratkea veroviranomaisen ohjeen perusteella, sillä Suomen oikeusjärjestelmässä viranomainen ei saa antaa mitä tahansa määräyksiä ilman ylempiarvoisten oikeusnormien tukea. Tässä tapauksessa kyllä PK 20:5 "...Perukirjaan on niin ikään liitettävä kirkonkirjan tai vastaavan rekisterin ote, josta käy selville eloonjäänyt puoliso ja perilliset." on se lainkohta josta asia selviää. Mutta eikö tässä ole kaksi poikkeustapausta?

    >>minulla on ollut muuta tekemistä kuin seurata tätä palstaa viimeisen parin kuukauden aikana (joko teillä on ollut ikävä minua?)>Asia ei kuitenkaan ratkea veroviranomaisen ohjeen perusteella, sillä Suomen oikeusjärjestelmässä viranomainen ei saa antaa mitä tahansa määräyksiä ilman ylempiarvoisten oikeusnormien tukea. Tässä tapauksessa kyllä PK 20:5 "...Perukirjaan on niin ikään liitettävä kirkonkirjan tai vastaavan rekisterin ote, josta käy selville eloonjäänyt puoliso ja perilliset." on se lainkohta josta asia selviää.>Miten tälläinen uusi osakas otetaan käytännössä huomioon? Osakkaan sivuuttamisen vaara näyttäisi ilmeiseltä, ei vain verotuksessa, vaan myös lainhuutoa myönnettäessä ym.>Entäpä jos tuomioistuin tai maistraatti julistaa perillisen, josta toimitettu virkatodistus "elää" merkinnällä verottajalle, kuolleeksi niin että kuolinpäiväksi tulee aikaisempi päivä kuin perittävän kuolinpäivä? Presumptiivinen perillinenhän voi olla vaikka yli 100 vuotias henkilö jota kukaan ei ole nähnyt yli viiteen vuoteen. Silloin varmaan joudutaan taas jotenkin aiempaa perukirjaa ja sukuselvitystä oikaisemaan.

    Äänestä

  • maallikkojuristi kirjoitti:

    En ole lukenut koko ketjua, enkä niitä toisia ketjuja psykopaatti-vale-nix-naxeineen, lehdenjakajaeukkoineen ja sheriffin arvosteluineen joihin tässä viitataan - minulla on ollut muuta tekemistä kuin seurata tätä palstaa viimeisen parin kuukauden aikana (joko teillä on ollut ikävä minua? :) - mutta tuli mieleen pari asiaa. Ensinnäkin nix_nax on (tällä kertaa) oikeassa siitä, mitä verottaja voi vaatia ja mitä ei. Asia ei kuitenkaan ratkea veroviranomaisen ohjeen perusteella, sillä Suomen oikeusjärjestelmässä viranomainen ei saa antaa mitä tahansa määräyksiä ilman ylempiarvoisten oikeusnormien tukea. Tässä tapauksessa kyllä PK 20:5 "...Perukirjaan on niin ikään liitettävä kirkonkirjan tai vastaavan rekisterin ote, josta käy selville eloonjäänyt puoliso ja perilliset." on se lainkohta josta asia selviää. Mutta eikö tässä ole kaksi poikkeustapausta?

    1. Perillisiä voivat olla vain jotkut jotka elävät perittävän jälkeen (siksi siis "elää" merkintä virkatodistuksessa tarvitaan) tai kuolemaa ennen siitetty mutta sen jälkeen elävänä syntyvä lapsi (PK 1:1). Jos tälläinen "myöhäsyntyinen" perillinen syntyy vasta 9kk kuolemasta, on perukirja jo ehditty jättää verottajalle ja perintöverotuskin on voitu jo toimittaa. Miten tälläinen uusi osakas otetaan käytännössä huomioon? Osakkaan sivuuttamisen vaara näyttäisi ilmeiseltä, ei vain verotuksessa, vaan myös lainhuutoa myönnettäessä ym.

    2. Entäpä jos tuomioistuin tai maistraatti julistaa perillisen, josta toimitettu virkatodistus "elää" merkinnällä verottajalle, kuolleeksi niin että kuolinpäiväksi tulee aikaisempi päivä kuin perittävän kuolinpäivä? Presumptiivinen perillinenhän voi olla vaikka yli 100 vuotias henkilö jota kukaan ei ole nähnyt yli viiteen vuoteen. Silloin varmaan joudutaan taas jotenkin aiempaa perukirjaa ja sukuselvitystä oikaisemaan.

    (jatko "Kappas vain, sinä täällä!")

    (Tulkoon kerrotuksi, että itse olin aikanaan tällaisen 1800-luvulla syntyneen tietymättömissä olleen pesän osakkaan perinnönjakoon määrättynä uskottuna miehenä. Toistakymmentä vuotta tein hänelle tulleesta rahamäärästä, joka oli kokeakorkoisella pankkitilillä, vuositilin maistraatille - ja veloitin tietysti kohtuullisen palkkioni. Vaikka hän olisi ollut jo yli 100-vuotias, häntä ei voitu julistaa kuolleeksi Suomessa, koska hän oli joskus 1910-1920-luvulla muuttanut Suomesta Neuvostoliittoon ja oli Neuvostoliiton kansalainen - josta hänestä tehdyissä tiedusteluissa ei kuitenkaan ollut mitään tietoa saatu. Aikaa myöten tilin varat olisivat huvenneet uskotun miehen (nykyisin edunvalvojan) palkkioihin. Kyllästyin kuitenkin tuohon riippaan, ja pyysin maistraatilta vapautusta uskotun miehen tehtävästä, mikä minulle myönnettiinkin. Sen jälkeen homma kaatui virkaholhoojan niskaan.)

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    Kiirettä pitää, mutta yritän aina silloin tällöin ilmaantua tälle palstalle, ainakin niin kauan kuin sinä jaat täällä runsasta tietämystäsi, vaikka en varmaan kirjoittele niin usein kuin ennen.

    En huomannutkaan että tuo kuolleeksijulistetun palaamisen elävien kirjoihin olikin kolmas mahdollisuus jossa perukirjan liitteeksi tulisi väärä tieto virkatodistukseen. Jostain syystä, ehkä siksi että tapahtuma lienee käytännössä äärimmäisen harvinainen, näitä "henkiin heräämisiä" ei perintöoikeudellisessa kirjallisuudessa käsitellä ollenkaan. En ole ainakaan huomannut. Luulisi että kuolleista nousseen omaisuuden palautusvastuuta ja sen suhdetta muihin palautusvastuunormeihin olisi jäämistöoikeudessa käsitelty mutta tietääkseni edes dosentti Lohen (erittäin pikkutarkoissa) kirjoissa tälläistä tarkastelua ei ole.

    "Tuli mieleen, että kuolleeksi julistettu voi ilmestyttyään elävien kirjoihin vaatia jaettua omaisuuttaan tietyin ehdoin takaisin. Varmaan perinnönjakokin menisi uusiksi, jos sitä erehdyksen paljastuttua 10 vuoden kuluessa perittävän kuolemasta vaadittaisiin (sikäli kuin omaisuus ei ole siirtynyt perillisiltä vilpittömässä mielessä oleville ulkopuolisille)."

    Entäpä jos: perittävän A lapsi B julistetaan kuolleeksi *ennen* A:n kuolemaa, jolloin B:n lapset C ja D sijaantulijoina jakavat A:n (ja B:n) perinnöt. B on saanut tiedon omasta kuolleeksi julistamisestaan jo vuosia ennen A:n kuolemaa mutta haluaa piileskellä häntä jahtaavia Supon agentteja ja avaruusolentoja ulkomailla vielä yli kolme vuotta tiedon saamisesta. Hän palaa elävien kirjoihin, saatuaan viimein lääkityksensä kuntoon, C:n ja D:n toimittamien perinnönjakojen jälkeen mutta ennen kuin 10 vuotta A:n kuolemasta on kulunut. Saako hän A:n perinnön jos hän vaatii jaon peruuntumista?

    "Toistakymmentä vuotta tein hänelle tulleesta rahamäärästä, joka oli kokeakorkoisella pankkitilillä..."

    Tuohon kuullostaa hyvin helpolta lisätienestiltä. Yhden pankkitilin vahtiminen ja siitä holhoustilin laatiminen kerran vuodessa on kyllä riskittömin ja yksinkertaisin toimeksianto minkä lakimies voi saada.

    Edes minä en ihan ensilukemalta tuosta saanut selvää. Uskoisin että tiedän vastauksen mutta en kerro kun en halua nolata itseäni tarpeettomasti.

    Mielestäni nixnax on useimmiten oikeassa mutta enempi huolehtii veronsaajan eduista eikä kerro helpoista ja verotehokkaista systeemeistä vaikka ne tietääkin kuten me kaikki.

    No jaa, olen aina miettinyt että sitten kun olen vanha ja parantumattomasti sairas teen kirjeen että lähdin honoluluun ja oikeasti tipahdan ruotsinlaivalta. Kuolleeksi ei voi julistaa eikä perintöveroa periä seitsemään vuoteen. Pitää kai hankkia ulkomaan kansalaisuus jos silloin kukaan ei voi tehdä mitään sataan vuoteen, sukulaiset varmaan hoitavat omaisuutta parhaansa mukaan ja nostavat palkkioita sen mukaan mitä tarvitsevat. :-)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kirjoittajia kirjoitti:

Toiset kuten minä kerromme miten olemme nähneet ja kokeneet eri asioita tapahtuvan ja sitten on niitä jotka tinkaavat vastaan että näin ei voi tapahtua.

Vähän samalla lailla kun joessa vesi virtaa aina alajuoksulle päin mutta katos kummaa jossakin kohtaa vesi meneekin yläjuoksua kohti.

Ei elävässä elämässä kaikki mene kirjoitettujen sääntöjen ja ohjeiden mukaan, se joka näin väittää ei ole oikeaa elämää kokenut.

Kaikenlaisia sopimuksia yms. tehdään vaikkei olla fyysisesti paikan päällä vaikka asiakirjasta niin voisi päätellä.

Jopa perunkirjoituksia tehdään siten että edes pesän ilmoittaja ei ole paikan päällä vaikka näin pitäisi olla.

Verottajakin teki perintöarvoista uudet linjaukset vaikka laki määräsi arvostamaan perinnön käyvään hintaan niin käytäntö oli kuitenkin vuosikausia ihan eri eli laki ja todellisuus ei kohtaa.

Minkä kumman takia aina tietyt tahot tinkaavat vastaan ja väittävät ettei jonkun koettu ja nähty voi pitää paikkaansa.

Eikö näillä tinkaajilla ole kanttia sanoa että käytännössä ehkä tapahtuu näin mutta lain kirjaimen mukaan pitäisi tehdä näin. Tiedän että se ei joidenkin luonnolle vain sovi vaan heidän kommentti pitää varauksettomasti hyväksyä ja jos kommentti on muuten hyvä mutta tarvitsee vähän tarkentamista niin sitäkään ei kukaan muu saa tehdä. Jopa kommentiin että kaikki täällä saatu tieto pitää tarkistaa tulee vihamielisiä kommentteja, eli tietyt kirjoittajat vaativat ehdotonta luottamusta omilleen kirjoituksilleen.

Muutamien ihmisten ehdoton dominoiminen tallaisella keskustelupalstalla köydyttää koko palstan sekä johtaa tilanteeseen jossa virheellisiäkin tietoja pidetään oikeina, niitähän ei saa kyseenalaistaa.

Lisäksi lukijoiden oma äly kyseenalaistetaan sillä lukijalle ei anneta mahdollisuutta tehdä itse arviota mikä kirjoituksista on oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu