Laki vs. TES

Oikaistaanpa nyt hiukan virheellisiä väittämiä tuolta muista ketjuista täällä ihan oikealla aihealueella.

Joku väitti pekkasten löytyvän lainsäädännöstä. EI LÖYDY! Missään laissa ei ole määritelty työajan lyhennysvapaata. Pekkaset sovittiin aikanaan lähes kaikkiin työehtosopimuksiin samanaikaisesti osana TUPOa. Sittemmin monilla aloilla on siirrytty lyhennettyyn työviikkoon tai lyhyempään perjantaipäivään ja tehty muita vastaavia sovellutuksia työajan lyhentämiseksi. Laissa ei tästä ole mitään määritelmää. Työnantajapuolihan juuri yritti autoliikennealoilla TES:n lyhennysvapaasäännöksiä heikentää.

Vuosilomista oli myös jotain kirjoittelua, että olisi samat määräykset laissa ja TES:ssa. Vuosilomalaki kyllä määrittelee melko tarkasti lomien pituudet ja lomapalkastakin on olemassa lakisääteiset määräykset. Sen sijaan lomaltapaluuraha (joillain aloilla nimellä lomaraha, mutta sama asia) on määritelty vain ja ainoastaan työehtosopimuksissa. Tuommoisen 1500 euroa brutto vuodessa siis TES tuo autoliikennealoilla lainsäädäntöön nähden hyvää lomailun kustannuksiin.

Suomessa ei myöskään ole olemassa MITÄÄN LAKISÄÄTEISTÄ MINIMIPALKKAA. Minimipalkat määritellään yleissitovissa työehtosopimuksissa. Mikäli alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta (alle puolet alan työntekijöistä järjestäytyneitä), ei alalla ole mitään järjestäytymättömiä työnantajia sitovaa minimipalkkaa, vaan jokaisen on todellakin sovittava palkkansa itse.

Monet muutkin asiat on määritelty vain ja ainoastaan työehtosopimuksessa. Lainsäädäntö esim. tuntee kyllä ylityö- ja sunnuntaityökorvaukset, mutta esimerkiksi ilta- ja yölisät löytyvät vain työehtosopimuksesta. Laki ei myöskään velvoita työnantajaa minkäänlaiseen päivärahan maksuun. Vaikka autoliikenteen TESsien päivärahasäädöksiä usein haukutaankin huonoiksi, on nekin parempia siihen nähden mitä laki velvoittaa. Verottajan sivuilta löytyvät päivärahaohjeet kertovat vain verottajan sallimat verottomien päivärahojen ylärajat.

Joistain asioista on myös työehtosopimuksissa sovittu lainsäädännöstä löytyvää määräystä paremmin. Esimerkiksi koeaika on lainsäädännön salliman neljän kuukauden sijaan autoliikennealoilla kaksi kuukautta.

Aivan turha väittää, että TES olisi ihan turha paperi, josta jokainen osaava työntekijä pystyy sopimaan paremmin. Kyllä se TES-palkka on se mihin jokainen omia sopimuksia tekevä vertaa. Saa nähdä kauanko siivet kantavat teitä tosiasioita ymmärtämättömiä. Teitä kun alkaa olla liikaa.
3403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lisää tulee koko ajan. viimeistään siinä vaiheessa ,jos oottelet akt,n liitonkorvauksia ja sitte ,kun ne joskus sattuvat tuleen on sieltä vähennetty mitä ihmeellisimillä nimikkeillä päivärahoja pois.Tulee nimittäin kusetuksen maku ,kun rahat pätkähtää tilille.Taitaa akt,lla olla rahat loppu.

Äänestä
  • Opiskele lisää ennenkuin kommentoit? Ymmärrän läpituntipalkkasen ajatuksenjuoksun taas paremmin.

    Äänestä

  • Ei ole ollut valittamista maksuissa ja rahaa riittää maksaa ajallaan että turhaa rutinaa.Pyri siihen äläkkä paskaa jauha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luottoukko kirjoitti:

Oikaistaanpa nyt hiukan virheellisiä väittämiä tuolta muista ketjuista täällä ihan oikealla aihealueella.

Joku väitti pekkasten löytyvän lainsäädännöstä. EI LÖYDY! Missään laissa ei ole määritelty työajan lyhennysvapaata. Pekkaset sovittiin aikanaan lähes kaikkiin työehtosopimuksiin samanaikaisesti osana TUPOa. Sittemmin monilla aloilla on siirrytty lyhennettyyn työviikkoon tai lyhyempään perjantaipäivään ja tehty muita vastaavia sovellutuksia työajan lyhentämiseksi. Laissa ei tästä ole mitään määritelmää. Työnantajapuolihan juuri yritti autoliikennealoilla TES:n lyhennysvapaasäännöksiä heikentää.

Vuosilomista oli myös jotain kirjoittelua, että olisi samat määräykset laissa ja TES:ssa. Vuosilomalaki kyllä määrittelee melko tarkasti lomien pituudet ja lomapalkastakin on olemassa lakisääteiset määräykset. Sen sijaan lomaltapaluuraha (joillain aloilla nimellä lomaraha, mutta sama asia) on määritelty vain ja ainoastaan työehtosopimuksissa. Tuommoisen 1500 euroa brutto vuodessa siis TES tuo autoliikennealoilla lainsäädäntöön nähden hyvää lomailun kustannuksiin.

Suomessa ei myöskään ole olemassa MITÄÄN LAKISÄÄTEISTÄ MINIMIPALKKAA. Minimipalkat määritellään yleissitovissa työehtosopimuksissa. Mikäli alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta (alle puolet alan työntekijöistä järjestäytyneitä), ei alalla ole mitään järjestäytymättömiä työnantajia sitovaa minimipalkkaa, vaan jokaisen on todellakin sovittava palkkansa itse.

Monet muutkin asiat on määritelty vain ja ainoastaan työehtosopimuksessa. Lainsäädäntö esim. tuntee kyllä ylityö- ja sunnuntaityökorvaukset, mutta esimerkiksi ilta- ja yölisät löytyvät vain työehtosopimuksesta. Laki ei myöskään velvoita työnantajaa minkäänlaiseen päivärahan maksuun. Vaikka autoliikenteen TESsien päivärahasäädöksiä usein haukutaankin huonoiksi, on nekin parempia siihen nähden mitä laki velvoittaa. Verottajan sivuilta löytyvät päivärahaohjeet kertovat vain verottajan sallimat verottomien päivärahojen ylärajat.

Joistain asioista on myös työehtosopimuksissa sovittu lainsäädännöstä löytyvää määräystä paremmin. Esimerkiksi koeaika on lainsäädännön salliman neljän kuukauden sijaan autoliikennealoilla kaksi kuukautta.

Aivan turha väittää, että TES olisi ihan turha paperi, josta jokainen osaava työntekijä pystyy sopimaan paremmin. Kyllä se TES-palkka on se mihin jokainen omia sopimuksia tekevä vertaa. Saa nähdä kauanko siivet kantavat teitä tosiasioita ymmärtämättömiä. Teitä kun alkaa olla liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu