Olen niin iloinen kun tanssin aloitettuani olen nyt päässyt sisälle tanssimiseen sekä siihen, että mukavat, hyväkäytöksiset ja osaavat miehet hakevat minua tanssimaan. Kuin myös minä haen heitä lyhyellä naistenhaulla, jos suinkin ehdin.
Olen oppinut aika mukavasti tanssimaan ja haluan mukavasti oppia vielä paljon lisääkin.
Nautin suunnattomasti tanssista ja olen ilokseni löytänyt äärettömän mukavia tanssikavaljeereja, jotka myös nauttivat tanssimisesta.
Kiitokset teille kaikille iloisille ihmisille, miehille ja naisille, joihin on ollut jo ilo tutustua!
On hienoa saada naimisissa olevana naisena huomata, että minut on hyväksytty mukaan tanssin ihmeelliseen maailmaan!
Iloisin kevätterveisin, elämän- ja tanssiniloinen vaimoihminen
Lavoilla nähdään ja kyllä, haluan tanssia, tanssia, tanssia!
Iloinen
18
639
Vastaukset
- Mies mukaan
Miehenä ja viejänä sekä pariutuneena olen jo vuosia kokenut tuon saman ja niin hyvin olet kirjoitanut että, sana uudelleen. Lisätä ehkä voisin että avioparit jotka ovat tulleet tutuiksi ja ystäviksi molemmat tanssin kautta ovat eritysimainninnan arvoisia.
Olen varma että lavoilla nähdään sillä pysäyttävän myönteistä on kertomasi. - liian usein
Puolen vuoden sisällä olet tavannut tansseissa uuden ihastuksen, ja vuoden päästä olet eronnut.
- tanssin hurmaa
laittaa heti negatiivinen vastaus aloittajalle, viestistä tosiaan huomaa miten iloinen hän tanssitaidostaan on, itsekin hiljattain tanssin aloittaneena tiedän, miten mukavalta tuntuu, kun oppii askeleet ja voi toteuttaa tanssihaluaan lavalla ja miksei muuallakin.
Ei sieltä aina haeta muita suhteita, vaan yksinkertaisesti mennään vain ja ainoastaan tanssimaan, vaikka sinä tunnutkin näkevän asian toisin.. - 10.v
tanssin hurmaa kirjoitti:
laittaa heti negatiivinen vastaus aloittajalle, viestistä tosiaan huomaa miten iloinen hän tanssitaidostaan on, itsekin hiljattain tanssin aloittaneena tiedän, miten mukavalta tuntuu, kun oppii askeleet ja voi toteuttaa tanssihaluaan lavalla ja miksei muuallakin.
Ei sieltä aina haeta muita suhteita, vaan yksinkertaisesti mennään vain ja ainoastaan tanssimaan, vaikka sinä tunnutkin näkevän asian toisin..Ikävä kyllä asia on näin,vai onko niinkään ikävää, löytää kaveri jonka kanssa tulinen tango vie mukanaan.
Näin on käynyt minulle,edelleen nautin 10.v tulisesta tangosta - Ihastun joka päivä
Totta ihmeessä tanssipaikoilla ja lavoilla tulee uusia ihastuksia!!! Terveelle ihmiselle se on normaalia sillä ihastumsita koemme kaikkialla ja jatkuvasti. Katsos kun se on elämää ja kuuluu onneksi ihmisiin. Siis se ei ole peloittava asia. Ongelmat alkaa kun näkee ihastumisen vääränä piirteenä itsessään ja toisissa! Tämän tekee omistamisen halu ja vallan käyttö sekä mustasukkaisuus ja sittemmin itsetuntoheikkous.
Kaikkea noita voi parantaa vähän mutta ihastumista ei se vain on ja pysyy. Onneksi. No sitten on halujensa ja arvojensa hallinta sekä hillintä ja tämäkin tulee kyetä hoitamaan itse. !! Ei kukaan ui liiveihin ja erota ketään vaan itse se halutaan. Toiminnoillaan ja teoillaan. - ihanaaa 24
Ihastun joka päivä kirjoitti:
Totta ihmeessä tanssipaikoilla ja lavoilla tulee uusia ihastuksia!!! Terveelle ihmiselle se on normaalia sillä ihastumsita koemme kaikkialla ja jatkuvasti. Katsos kun se on elämää ja kuuluu onneksi ihmisiin. Siis se ei ole peloittava asia. Ongelmat alkaa kun näkee ihastumisen vääränä piirteenä itsessään ja toisissa! Tämän tekee omistamisen halu ja vallan käyttö sekä mustasukkaisuus ja sittemmin itsetuntoheikkous.
Kaikkea noita voi parantaa vähän mutta ihastumista ei se vain on ja pysyy. Onneksi. No sitten on halujensa ja arvojensa hallinta sekä hillintä ja tämäkin tulee kyetä hoitamaan itse. !! Ei kukaan ui liiveihin ja erota ketään vaan itse se halutaan. Toiminnoillaan ja teoillaan.ihanaa kevät tulossa!!!
- Vain yksi puuttuu
Aloittaja kertoi tanssin ilosta ja useimmat ovat pysyneet normaalin ilon ja ihastuksen sekä viihtymisen arvostamisena.
Onko pakko tuoda tämä seksielämäsi kaikkeen josko tanssiporukoissa on jokin osa jota ei kiinosta vaan itsekunkin annetaan tuntea omat tuntemuksensa rauhassa ilman ohjaavaa vihjailua. - tanssittajaHeikki
Yli 10 vuotta tanssipiireissä olleena olen huomionut, että tanssin aloituksesta avioeroon menee n. 2 vuotta.
Mitä suurempaan ääneen tanssin riemua julistaa niin sitä varmempi uuden kumppanin kaipuu on kyseessä.
Mikäpä siinä, hienoa että ihmiset löytää epätyydyttävästä tai suorastaan perhehelvetistä ulos. Kyllä meitä vapaita herrasmiehiä riittää . - Kannattaa varoa
tanssittajaHeikki kirjoitti:
Yli 10 vuotta tanssipiireissä olleena olen huomionut, että tanssin aloituksesta avioeroon menee n. 2 vuotta.
Mitä suurempaan ääneen tanssin riemua julistaa niin sitä varmempi uuden kumppanin kaipuu on kyseessä.
Mikäpä siinä, hienoa että ihmiset löytää epätyydyttävästä tai suorastaan perhehelvetistä ulos. Kyllä meitä vapaita herrasmiehiä riittää .Aivan sama huomio. Uusi tanssija hehkuttaa tanssin riemua, alkaa käydä tansseissa useita kertoja viikossa, tanssikurssit alkavat viedä aikaa. Samaan aikaan puoliso jää omiin harrastuksiinsa kotiin. Vuodessa, parissa tulee ero, kun lavoilta on löytynyt uusi kumppani. Näitä tapauksia tiedän kymmeniä. Toivoa on vain, jos puoliso saadaan mukaan samaan harrastukseen.
- mennyt aikaa
tanssittajaHeikki kirjoitti:
Yli 10 vuotta tanssipiireissä olleena olen huomionut, että tanssin aloituksesta avioeroon menee n. 2 vuotta.
Mitä suurempaan ääneen tanssin riemua julistaa niin sitä varmempi uuden kumppanin kaipuu on kyseessä.
Mikäpä siinä, hienoa että ihmiset löytää epätyydyttävästä tai suorastaan perhehelvetistä ulos. Kyllä meitä vapaita herrasmiehiä riittää .Käsittääkö tuosta että itselläsi on mennyt jo yli kymmenen vuotta! Niin no et ole kai julistanut vaan "seuraillut". Kuinka monta "vapaata herrasmiestä" tarvitaan että saadaan yksi avioero aikaan? Ihmisten tosiaan tulisi löytää ulos epätyydyttävistä suhteista mutta ei vastuista velvoitteistaan tyydyttämään "vaintanssivia ja vapaita herrasmiehiä" sillä usein siellä on samasta asiasta kyse. näillä avustajillakin.
Eiköhän olisi parasta antaa erojen kuin suhteidenkin muodostua ihmisten omista lähtökohdista. Vaikka teitä onkin, teitä vapautettuja "herrasmiehiä". - Järki ja harkinta
Kannattaa varoa kirjoitti:
Aivan sama huomio. Uusi tanssija hehkuttaa tanssin riemua, alkaa käydä tansseissa useita kertoja viikossa, tanssikurssit alkavat viedä aikaa. Samaan aikaan puoliso jää omiin harrastuksiinsa kotiin. Vuodessa, parissa tulee ero, kun lavoilta on löytynyt uusi kumppani. Näitä tapauksia tiedän kymmeniä. Toivoa on vain, jos puoliso saadaan mukaan samaan harrastukseen.
Kansakunnan ja sukupolvien suurin ongelma on negation ylläpito sekä kaiken aidon iloitsemisen turmeleminen asenteilla. On takuu varmaa että eroja tulee koska luuleminen,kyttäys,epäluottamus,epäilyt ja niiden viljely sekä kyvyttömyys ansaita vakaus ei anna suhdteelle mahdollisuuksia. Tulos on tuo seuraamus. Tanssipaikat,lavat ja tanssiharrastus on joutunut yhä uudelleen "syylliseksi ja kohteeksi" eroille ja suhde ongelmille.
Tanssi ei eikä tansipaikat ole vaikuttajina vaan sinne tulee "jo itse särjettyjen suhteiden osapuolia hakemaan vertaistukea ja "helppoa tietä uusiin suhteisiin. Osalle se on erinomainen ja vastuinen harrastus liikuntana, osalle tanssina, osalle eirinomainen parisuhteiden vahvistaja. Osalle taas oireilupaikka itselle,suhdekumpanille. Osalle pakopaikka. Osalle kyttäys ja lajittelupaikka. Voi ihme kun tarkoitusperiä voi olla paljon. Täten on turhaa ehkä syyttää tanssia tai tanssipaikkaa suhteiden eroista vaan vastuu on siellä suhteen osapuolissa vaikka tanssia ei olisikaan.
Tietenkin on totta että, entinen suhde purkantunee helpommin mikäli on hankittu jo uusi suhteen alku vastuuttomasti avustamaan tätä. Siihen sanoisin että se on kevytkenkäistä. Sillä KArhu tulee vastaan kun sutta pakoon lähtee.
Hehkuminen on tosi hienoa ja hyvin paljon uskon olevan tanssipaikoilla aitoa tanssihehkumista joka ei tarkoita hehkuttamista. Saadakseen uusia pitkällevietyjä irtosuhteita. Vaan vertaisiaan iloitsevia tanssinautinnon jakajia. - ??
"Nyt osuit asian ytimeen,naitattaa,mutta miten uskaltaa antaa
pimppaa,tauteja olemassa moneen lähtöön."
toivotko olevasi nainen?
- mies pohjanmaalata
Minäkin iloitsen tanssimisesta muiden naisten kanssa , vaikka olen ukkomies. Ihastun herkästi , hyvin seuraaviin naisiiin. Se on hieno tunne ja se on tavoittelemisen arvoinen myös tanssitunnelman ja tanssin sujuvuuden kannalta.
Jos tanssisin vaimoni kanssa kaikki illat - kuinka tylsää ja arkista puurtamista se olisikaan.
Ihastuminen ei saa johtaa kovin pitkäaikaiseen suhteeseen. Ihastuminen saa kestää vain yhden tanssi-illan.
Seuraavalla kerralla voi taas ihastua uuteen naiseen. Ihastumiset pysyvät tuoreena ja raikkaina.
Mielekästä on vaihtaa naista, joka vaihtokerralla, kun saa viedä naisen pois ja ottaa uuden iloisen naisen.- ei purnattavaa
Pahoitellen teidän suurimman osan suhteenrikoutumis- sekä uusien luomispakkoa, pahoitan mieltänne lisää...sillä avioliittomme tila lienee jotain ainutlaatuista omiinne verraten... Samoin perheemme muut piirteet lienevät muissa stratosfääreissä konsaan suurimman osan palstalaisten kanssa.
Muutama taitaa olla samalla aaltopituudella...
Toivotan kaikille säätyyn ja tavoitteisiin katsomatta antoisia tanssi-iltoja ja iloitsen tästä lähin tanssin nautinnosta lavoilla enkä halua vaivata jos joku pahoittaisi vaikka mielensä toisen aidosta ilosta, jonka syy tai seuraus ei ehkä olekaan sama kuin joidenkin mieliä tuntuu painavan.
Ensimmäiselle viestiini vastanneelle herrasmiehelle toivotan erittäin antoisia tansseja edelleen ja tanssin nautintoa! Samoin kaikile muille fiksuille ihmisille. - Aloittajalle
ei purnattavaa kirjoitti:
Pahoitellen teidän suurimman osan suhteenrikoutumis- sekä uusien luomispakkoa, pahoitan mieltänne lisää...sillä avioliittomme tila lienee jotain ainutlaatuista omiinne verraten... Samoin perheemme muut piirteet lienevät muissa stratosfääreissä konsaan suurimman osan palstalaisten kanssa.
Muutama taitaa olla samalla aaltopituudella...
Toivotan kaikille säätyyn ja tavoitteisiin katsomatta antoisia tanssi-iltoja ja iloitsen tästä lähin tanssin nautinnosta lavoilla enkä halua vaivata jos joku pahoittaisi vaikka mielensä toisen aidosta ilosta, jonka syy tai seuraus ei ehkä olekaan sama kuin joidenkin mieliä tuntuu painavan.
Ensimmäiselle viestiini vastanneelle herrasmiehelle toivotan erittäin antoisia tansseja edelleen ja tanssin nautintoa! Samoin kaikile muille fiksuille ihmisille.Kiitos samoin sekä kotiin myös. Antoisat tanssi vain paranee kun kevät avaa uusia lavoja. Pidän parhaan juuri tuota että haluat ja kykenet verbaalisesti tuomaan aitouden sekä sen rehdityden ihanasti sekä jaat sen kanssamme.
Paljon nauttivaa tanssia sinne. Myös kaikille tunteville.
- johan on mukavaa
kun olet oppinut "mukavasti tanssimaan ja haluat mukavasti oppia lisää ja löytänyt mukavia tanssikavaljeereja"
- ei purnattavaa mutta
Anteeksi toistosta. Olipa huonoa kirjoitusta ja ulkoasua.
- Makavaakin mukavampi
ei purnattavaa mutta kirjoitti:
Anteeksi toistosta. Olipa huonoa kirjoitusta ja ulkoasua.
Älä mene tuohon suohon, pian kertomasi sisältö muuttuu pois käsityksestämme. Niin harvoin täältä löytää jotain vastaavaa mitä kerroit joten anna lampun loistaa. Tekstipilkunviilaus on "maantapa" johon ei kannata ajatusta hukata.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1473992On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742407Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732302Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.522083Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl211797Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711117Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581101