Kovat piipussa

Eurooppa on hoitanut huonosti maahanmuuttopolitiikkaansa. Kanada, Austraalia ja Usa ovat menestyneet hyvin. He ovat käyttäneet valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Osaavat kädet ovat kelvanneet.

Tänään luin kuinka Suomi on epäonnistunut kotouttamisohjelmissaan. Kotouttamisohjelmat ovat eristäneet pakolaiset omiin yhteisöihinsä ja tukeneet erilaisin työpajaprojektein heitä puuhastelemaan oman kulttuurinsa parissa, joiden tarkoitus onkin tyrkyttää suomalaisille heidän kulttuuriaan eikä kuten voisi odottaa meidän kultturiamme heille.

Integroitumista ei tapahdu varsinkaan länsimaiseen yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuvilla henkilöillä. Lisäksi perheidenyhdistämisellä on maahan otettu luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, jotka jäävät eittämättä integroitumisen ulkopuolelle.

Vihan aallot ovat kytemässä erilailla ajattelevien ihmisten kesken. Euroopassa on liikehdintää joka pistää ajattelemaan olemmeko valmistautuneet tosi ongelmiin.

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194638051264/artikkeli/aarioikeisto menestyi hollannissa.html

39649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

rypistää kun "huonot" on jo housuissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Näyttää siltä, että aihe on vaikea käsiteltäväksi huonot kun on jo housuissa kuten kirjoitit ; ) Euroopassa asiaa on alettu uudelleen arviomaan ja kai Suomikin sitten seuraa perässä ja pesee pöksyntä kun aika on kypsä.

    Rakentavia aloituksiakin on tullut. Suomenkieltä ja psykologiaa yliopistoissa lukeneilta.

    Voisinkin illan päätteeksi tehdä yhteenvedon aloituksista typistäen sen yhteen lauseeseen.

    Uusi alku ja itsetunto masentaa koska vaimosi teki viimeksi ehdotuksia kerman värisissä alusvaatteissa.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Johan välähti, oliko ihan näin yöpuuta jo hamuillen ´virkistää´noin kovin? :D

    Niin, olisiko arkuutta puhua...itse olen sitä mieltä että maahan pakolaiseksi muuttavien pitää hyväksyä Suomen Laki, maassa maan tavalla, tai maasta pois.

    Kun aamuhartauksissakaan ei kouluissa saa enää Jumalan sanasta sanaakaan sanoa, oliko niin ettei jossain hyväksytty keväällä Suvivirren laulamista ...kyllä muistan takuulla siitä lukeneeni, niin jo on pikkusen enempi kun paljon hommat vinos!

    Kuka siitä uskonnosta on rikkimennyt kouluaikoina, höh...se oli se hetki, kukaan siitä mitään. Noon sitte erijutskat kun joihinkin lahkoihin liitytään tai on siellä lapsuudesta asti kasvettu....silti samaa Jumalaahan jokainen uskovainen rukoilee/uskoo ..kuka mihinkin seurakuntaansa kuuluukin.

    Täyyy valitettavasti jotain kamalaa tapahtua ennenkuin ´herrat helsingin´sen tajuavat.
    Kyllä, on todella nyt niitä sivistyneitä aloituksia...mitäpä tässä kun hymyillä :)

    Äänestä

  • meirikki kirjoitti:

    ...illan viimeinen väläys, olen aikas puhki. Innostuin juoksentelee ulkosalla ja sain varmaan raitisilmamyrkytyksen. Nukuttaa niin maan pirusti, mutta tuossahan tuo sänkykin on takana.

    Lähinnä ajattelin tällä aloituksella kopaista josko olisi kiinnostusta keskustella ns. kotoutamistoimista. Nyt kun on herätty ja huomattu niiden olevan pielessä. Artikkeli, josta luin kotoutuksen epäonnistumisista oli mainittu tuokin Suvivirren kieltäminen joissain kouluissa ja ihmeteltiin siksikö, että pakolaiset kotoutuisivat?

    Taitaa olla tuo vihanlietsontapelko joka nyt tukkii suita.

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    Tehdään Suomesta ja Somaliasta liittovaltio niin perheenyhdistämisrahat voisi maksaa suoraan Somaliaan, säästyis lentoliput. Olenko nyt ilkeä vai olisiko kuitenkin ideaa?

    Äänestä

  • mies hölmölästä kirjoitti:

    Halla-aho tulevaan uuteen hallitukseen, maahanmuuttoministeriksi, tämä ei ole vitsi.
    Jotain rotia pitäisi saada nykyiseen lomailijoiden keräämiseen tänne Suomeen.
    Astridilla mennyt nenänkaiveluksi koko homma.

    Halla-aho asuttuu ehdokkaaksi tulevissa Eduskuntavaaleissa.

    Äänestä

  • Kyl, kirjoitti:

    Aurinko paistaa lämpimästi niin mamuille kuin suomalaisillekin, aika velikulta.

    Äänestä

  • naatiskellaan kirjoitti:

    Aurinko paistaa lämpimästi niin mamuille kuin suomalaisillekin, aika velikulta.

    Missä aurinko? Täälä on utuisen hämärää, ei tietokaan mistään valoilmiöstä taivaalla.

    Äänestä

  • mies hölmölästä kirjoitti:

    Tehdään Suomesta ja Somaliasta liittovaltio niin perheenyhdistämisrahat voisi maksaa suoraan Somaliaan, säästyis lentoliput. Olenko nyt ilkeä vai olisiko kuitenkin ideaa?

    jouduttaisiin maksumiehiksi, rakennusprojekteja riittäisi toisi, mutta kuka tejisi työt ; )

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    jouduttaisiin maksumiehiksi, rakennusprojekteja riittäisi toisi, mutta kuka tejisi työt ; )

    Korjaan; rakennusprojekteja riittäisi ja toisi työtä, mutta kuka tekisi työt.

    Äänestä

  • meirikki kirjoitti:

    Johan välähti, oliko ihan näin yöpuuta jo hamuillen ´virkistää´noin kovin? :D

    Niin, olisiko arkuutta puhua...itse olen sitä mieltä että maahan pakolaiseksi muuttavien pitää hyväksyä Suomen Laki, maassa maan tavalla, tai maasta pois.

    Kun aamuhartauksissakaan ei kouluissa saa enää Jumalan sanasta sanaakaan sanoa, oliko niin ettei jossain hyväksytty keväällä Suvivirren laulamista ...kyllä muistan takuulla siitä lukeneeni, niin jo on pikkusen enempi kun paljon hommat vinos!

    Kuka siitä uskonnosta on rikkimennyt kouluaikoina, höh...se oli se hetki, kukaan siitä mitään. Noon sitte erijutskat kun joihinkin lahkoihin liitytään tai on siellä lapsuudesta asti kasvettu....silti samaa Jumalaahan jokainen uskovainen rukoilee/uskoo ..kuka mihinkin seurakuntaansa kuuluukin.

    Täyyy valitettavasti jotain kamalaa tapahtua ennenkuin ´herrat helsingin´sen tajuavat.
    Kyllä, on todella nyt niitä sivistyneitä aloituksia...mitäpä tässä kun hymyillä :)

    Hyvä meirikki! Sulla on sydän kohillaan. Onneksi nyt ovat ylempää "antaneet luvan" pitää joulujuhlat ja suvivirret. Kumman lällyä väkeä meillä, kun kaikki oma romutettaisiin vieraiden vuoksi. Eihän kodeissakaan niin tehdä.
    Joskus tuntuu, kuin tavallinen kansa olisi fiksumpaa, kuin päättäjät. Joissakin asioissa, etten liioittelisi.
    Päättäjien pitäisi käydä kyelemässä pienituloiselta eläkeläiseltä, miten ovat elämänsä voineet järjestää. Varsinkin nyt sen mediamaksun tullessa. Olisi terveellistä kokea tosi arki... Mamut saavat isot rahat noin vaan, mutta omat mummut elää puutteessa, rahallisessa. Paha paha juttu.

    Äänestä

Aloittaja

Aurinko paistaa kauniisti Korven taivaalla ja sehan tietää pitkää kävelylenkkiä tuossa iltapäivän tunteina.

Toivoisin asiallisia mielipiteitä miten uskoisitte kotoutusohjelmien parhaiten purevan. Hollannissa esim. on maassa syntyneitä kaksoiskansalaisuuden omaavien hollannin/marokkolaisien ryhmä, jotka eivät ole integroitunut kantaväestöön.

Otteita artikkelista.

Suomeen luotu "kotouttamisteollisuus" pyrkii ylläpitämään maahanmuuttajien kulttuurista identtiteettiä estämään heitä vahingossakaan integroitumasta suomalaiseen yhteiskuntaan jolloin syntyy väkisin konflikteja.
---
Parhaiten yhteiskuntaan tuntuvat integroituneen ne maahanmuuttajat, jotka eivät ole päässeet tai joutuneet erilaisten kotouttamistoimien kohteeksi.

Meilläkin täällä korvessa on monikulttuurillinen keskus, jossa lähinnä projektipalkattu henkilökunta ja maahanmuuttajat puuhastelevat keskenään. Ihan hyvältä kuullostavia hankkeitakin on kehitelty kuten varamummi ja -ukki toiminta maahanmuuttajien lapsille.

Olisitko valmis olemaan varamummina tai -ukkina maahanmuuttajalapselle ja mitä hänen kanssaan puuhasteleisit jos haluaisit hänen integroituvan?

Itselläni ei ole aikaa eikä halujakaan kyseiseen hommaan sitäpaitsi enhän omaa kokemusta mummotettavista.

Äänestä

Kun radiosta tuli juttu Bulgarian sukulaisista (siis mustalaisten sukulaisia) Niin nämä "pakolaiset" tulevat omilla autoilla vastaanottokeskukseen. Tässä tapauksessa hotelliin, oliko joku hotelli ValkoLinna (?) lomailemaan/syömään meidän verovaroja, ja vieläpä varastamaan normi asiakkaiden omaisuutta.

Niin se IDEA, miksi leipä jonoissa olevat suomalaiset eivät tee samoin ?
Kyllä minulle ainakin sopisi moinen lomailu jossain kuntokeskuksessa tai hotellissa kun muut maksaa laskut!

Äänestä
  • ihan jees se ei vain onnistu suomalaisilta, täytyy olla ulkolainen. Miten kotouttaisit nuo porukat, saunomalla, avantouinnilla, ruisleivällä ja noitumalla, koskenkorvalla ja kännipainilla suven helliessä järvenrannalla onnistuisikos?

    Äänestä

Meidän pitäisi suvaita kaikkea.

Poikkeavasti tapoihimme suhtautuvia vähemmistöjä.
Säännöistämme piittaamattomia.
lakejamme halveksivia.

Homopareja, eläimiin sekaantujia (laillistettu 1970 muistaakseni) ja kaikkea mahdollista.
Seuraavana varmaan kuolleisiin paneutujat?

Jos kukaan kyseenalaistaa näiden ryhmien valtaväestöä sortavan asenteen, saa oitis otsaansa rasistin leiman!

Eräs nimenomainen uskonnollinen ryhmä on muita sortava. Emme ole kärpäsen paskan arvoisiakaan!
Nauravat avoimesti ja pilkkaavat hölmöyttämme.
Ja oikeutusti.

Gadaffi sanoi julkisesti että Eurooppa on vallattu.
Suomen kanssa täytyy vielä nähdä vaivaa.
Vauhdissa ollaan!

Miten hemmetissä nämä ultrahumanistit ihmettelevät "rasismin" (itsesuojelun) nousua?!
Älytön suvaitsevaisuutemme auttamatta johtaa siihen. Liian myöhään?

Äänestä
  • on menossa huimasti kohti.....uudistuksia, liianko myöhään katsotaan. Suomi empii mutta toivotaan, että ymmärrys voittaa.

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    on menossa huimasti kohti.....uudistuksia, liianko myöhään katsotaan. Suomi empii mutta toivotaan, että ymmärrys voittaa.

    Hollannissako se "Isänmaanystävä" -puolue voitti, - siihenkö perustuu oletuksesi "paremmasta"?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Olemme ideologisesti niin kaukana toisistamme kuin yö on päivästä ja emme pääse koskaan minkaalaiseen yhteiseen kompromissiin. Voit jatkaa kuvitteellista elämääsi auvoisena ja sinua koskemattomana. Minä olen taas realisti ja luen muitakin lehtiä kuin Korven Sanomia. Oletuksiani ei tarvitse kuitata koska ne ovat muualta luettua ja kuultua faktatietoa. En halua pässintapporituaalimurhia Suomeen. Haluan sinisen taivaan alla Nuasjärven aalloilla soutaa ja saunamökin löylyistä hypätä järveen vilvoittelemaan, haluan suvivirren kirkkoon ja turvallisen maan tuleville lapsenlapsilleni.

    "meilläkin" toivoa, hallaa h(k)o ?

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    "meilläkin" toivoa, hallaa h(k)o ?

    Et voi olla tosissasi, kuittaat asian Halla-aholla. Voi hän hyvin todennäköisesti päästä eduskuntaan, en tiedä.

    Miten hoitaisit kotoutushommat, josta tässä itseasiassa on kysymys? Nyt poistun koska Petteri tuli palaan myöhemmällä lukemaan ehdotuksiasi.

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    "meilläkin" toivoa, hallaa h(k)o ?

    kovin vähäiset olivat neuvosi kotouttamiseen joten asia lienee ratkaistu jossain jotenkin en tiedä mutta kaiketi näin ollen siis.

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    kovin vähäiset olivat neuvosi kotouttamiseen joten asia lienee ratkaistu jossain jotenkin en tiedä mutta kaiketi näin ollen siis.

    tämäntapainen kiihotus vouhotus..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    tämäntapainen kiihotus vouhotus..

    samaa mieltä olen Korpikirjailijan kanssa!
    Miksi Suomen päättäjät ovat omaa maata ja sen asukkaita vastaan???
    Sen jälkeen,kun EU:hun liityttiin,kaikki on mennyt huonompaan suuntaan.
    Meni oma raha,markka,ja rahan arvo laski,nythän on euro sama kuin markka ennen.Työttömyys ei ole koskaan ollut sitä luokkaa,kuin nyt.
    NO,tottakai,EU. vaati suurtiloja ja EU.ja kansallista tukea lisäksi maksetaan hehtaarien perusteella ja eläinten pääluvun perusteella. Ahneus siinä iskee!

    Jolla paljon on,sille annetaan vielä enemmän! Maaseutu ei ole enää rauhallinen,kiva,
    ihmisläheinen asuinpaikka,kuin ennen.Kaikilla oli työtä ja toimeentuloa,ilman avustuksia,
    jotkut pienemmät tilat sai n.s.apulantatukia,ei muuta.
    Sillä tulolla,joka työstä saatiin,sillä pärjättiin.
    Nyt viedään EU:hun kaikki verorahamme.Osa palautetaan,jolla maksetaan maanviljelijäin
    tuet,lisäksi kansallista tukea.
    Nyt sitten EU:n myötä on tullut vielä tuo maahan muuttajien armeija,jota tulee Suomen
    sosiaaliturvan perässä.
    Käsittämätöntä toimintaa Suomen HALLITUKSELTA jaEDUSKUNNALTA! !
    Heille maksetaan järjettömiä summia ja annetaan hotellit asuttavaksi.
    Oman maan kansa kärsii kaikesta puutetta,ruokajonot vain kasvaa!
    Päättäjät on täysin vieraantuneet tavallisesta kansasta,kun itsellä on kovat tulot,niin mitäpä
    muiden on väliä.
    Kuinka he ovat näin kamalaksi päästäneet suomalaisten elämän ?
    Ruvetkaa nyt jo viimein ajattelemaan meidänkin parasta,eikä vain muiden !

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pirre* kirjoitti:

    tämäntapainen kiihotus vouhotus..

    Asioista pitää saada puhua niiden oikeilla nimillä. Kyse ole kiihoittamisesta ei edes vouhottamisesta vaan jären käytöstä, mutta sen käytön kukin päättää omassa tykönään.

    Illalla katsoimme stradan ja ihailimme haastattelussa ollutta somalimiestä joka kertoi oman näkemyksensä heimolaisistaan. Ei tässä ole kysymys mustien tai keltaisten sorrosta. Itsellänikin on Suomeen täysin integroitunut mamu, joka rakastaa suomen suvea korpimökkiään, saunaa, ruisleipää ja suomalaisia kauniita naisia ; )

    Kaikki mamut ovat tervetulleita maatamme rakentamaan, mutta heidän on tehtävä työtä saamiensa vastineiden eteen kuten meidän suomalaistenkin.

    On siis osattava erottaa kritiikki kansankiihoituksesta ja rasismista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Help! kirjoitti:

    ....huomaa monien olevan kanssamme jokseenkin samaa mieltä. Hatun nosto Vanhaselle maitopoikotista.

    Luin tuolta toisesta ketjusta lakkouhoilusta ja huvitti se intomielinen isänmaallisuus mistä ollaan valmiita luopumaan kun keskustellaan maahanmuutosta.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Asioista pitää saada puhua niiden oikeilla nimillä. Kyse ole kiihoittamisesta ei edes vouhottamisesta vaan jären käytöstä, mutta sen käytön kukin päättää omassa tykönään.

    Illalla katsoimme stradan ja ihailimme haastattelussa ollutta somalimiestä joka kertoi oman näkemyksensä heimolaisistaan. Ei tässä ole kysymys mustien tai keltaisten sorrosta. Itsellänikin on Suomeen täysin integroitunut mamu, joka rakastaa suomen suvea korpimökkiään, saunaa, ruisleipää ja suomalaisia kauniita naisia ; )

    Kaikki mamut ovat tervetulleita maatamme rakentamaan, mutta heidän on tehtävä työtä saamiensa vastineiden eteen kuten meidän suomalaistenkin.

    On siis osattava erottaa kritiikki kansankiihoituksesta ja rasismista.

    Mutta kun on saatava puhua asioista oikeilla nimillä, miksi rasismia ei saa sanoa rasismiksi?
    (Rasistikorttia näyttävät tosin käyttävän vain näiden vihaviestien kirjoittajat.) Muutama viikko sitten arvelin, että maahanmuuttovihamielinen kirjoittelu herättää rotuvihaa, ja nyt tappolistoja ja -kehoituksia on jo netissä nähty. Suomi24 on vihanlietsonnassaan kuulemma pahimmasta päästä.

    Sinänsä näissä viesteissä ei ole mitään varsinaista uutta sisältöä. Kaikki on jo sanottu, ja kaikki ovat tulleet kuulluiksi. Jatkaminen vaikuttaa vain yhden populistipuolueen vaalipropagandalta

    Äänestä

  • Help! kirjoitti:

    samaa mieltä olen Korpikirjailijan kanssa!
    Miksi Suomen päättäjät ovat omaa maata ja sen asukkaita vastaan???
    Sen jälkeen,kun EU:hun liityttiin,kaikki on mennyt huonompaan suuntaan.
    Meni oma raha,markka,ja rahan arvo laski,nythän on euro sama kuin markka ennen.Työttömyys ei ole koskaan ollut sitä luokkaa,kuin nyt.
    NO,tottakai,EU. vaati suurtiloja ja EU.ja kansallista tukea lisäksi maksetaan hehtaarien perusteella ja eläinten pääluvun perusteella. Ahneus siinä iskee!

    Jolla paljon on,sille annetaan vielä enemmän! Maaseutu ei ole enää rauhallinen,kiva,
    ihmisläheinen asuinpaikka,kuin ennen.Kaikilla oli työtä ja toimeentuloa,ilman avustuksia,
    jotkut pienemmät tilat sai n.s.apulantatukia,ei muuta.
    Sillä tulolla,joka työstä saatiin,sillä pärjättiin.
    Nyt viedään EU:hun kaikki verorahamme.Osa palautetaan,jolla maksetaan maanviljelijäin
    tuet,lisäksi kansallista tukea.
    Nyt sitten EU:n myötä on tullut vielä tuo maahan muuttajien armeija,jota tulee Suomen
    sosiaaliturvan perässä.
    Käsittämätöntä toimintaa Suomen HALLITUKSELTA jaEDUSKUNNALTA! !
    Heille maksetaan järjettömiä summia ja annetaan hotellit asuttavaksi.
    Oman maan kansa kärsii kaikesta puutetta,ruokajonot vain kasvaa!
    Päättäjät on täysin vieraantuneet tavallisesta kansasta,kun itsellä on kovat tulot,niin mitäpä
    muiden on väliä.
    Kuinka he ovat näin kamalaksi päästäneet suomalaisten elämän ?
    Ruvetkaa nyt jo viimein ajattelemaan meidänkin parasta,eikä vain muiden !

    Maaseutu muuttuu aivan muista syistä kuin maahan muuttajista...

    ja

    työttömyys on seurausta glopaaliksi muuttuneesta maailman taloudesta, - yhtiöt, ne työtä antaneet viedään halvemman työvoiman ( suurempien voittojen) toivossa kehittyviin maihin..eikä sekään ole maahan muuttajien syy...

    ja

    yhtiöt, ne työtä tarjonneet on viety pörssiin, vain osakkeen omistajien voitto merkitsee, ei suomalaiset enää omista montakaan suurta firmaa - ne on kasvottomia pörssiyhtiöitä - eikä tämänsuuntainen kehitys ole myöskään maahan muuttajien syytä..

    Maailma muuttuu ympärillämme - tahdommepa tai emme, siinnei palopuheet auta, - tietysti avuton ulkomaalainen on helppo ottaa syntipukiksi..kaikkeen, henkilökohtaisiinkin epäonnistumisiin.

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    Mutta kun on saatava puhua asioista oikeilla nimillä, miksi rasismia ei saa sanoa rasismiksi?
    (Rasistikorttia näyttävät tosin käyttävän vain näiden vihaviestien kirjoittajat.) Muutama viikko sitten arvelin, että maahanmuuttovihamielinen kirjoittelu herättää rotuvihaa, ja nyt tappolistoja ja -kehoituksia on jo netissä nähty. Suomi24 on vihanlietsonnassaan kuulemma pahimmasta päästä.

    Sinänsä näissä viesteissä ei ole mitään varsinaista uutta sisältöä. Kaikki on jo sanottu, ja kaikki ovat tulleet kuulluiksi. Jatkaminen vaikuttaa vain yhden populistipuolueen vaalipropagandalta

    Poliisi tutkii vihasivustoja. Epäilyn kohteena on entinen perussuomalainen varavaltuutettu ja kansaedustaja ehdokas. Ikävää, että mennään tappouhkailulinjalle. Täällä suomi24 keskusteluoalstalla me keskustelemme ja vaihdamme mielipiteitä eri aloilta.

    Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto. En hyväksy ihmisten rotuun kohdistuvaa sortoa.

    Kaunis auringon paiste kutsuu lenkille joten kirmaan ottamaan päivittäisen happihyppelyannoksen. ; )

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Maaseutu muuttuu aivan muista syistä kuin maahan muuttajista...

    ja

    työttömyys on seurausta glopaaliksi muuttuneesta maailman taloudesta, - yhtiöt, ne työtä antaneet viedään halvemman työvoiman ( suurempien voittojen) toivossa kehittyviin maihin..eikä sekään ole maahan muuttajien syy...

    ja

    yhtiöt, ne työtä tarjonneet on viety pörssiin, vain osakkeen omistajien voitto merkitsee, ei suomalaiset enää omista montakaan suurta firmaa - ne on kasvottomia pörssiyhtiöitä - eikä tämänsuuntainen kehitys ole myöskään maahan muuttajien syytä..

    Maailma muuttuu ympärillämme - tahdommepa tai emme, siinnei palopuheet auta, - tietysti avuton ulkomaalainen on helppo ottaa syntipukiksi..kaikkeen, henkilökohtaisiinkin epäonnistumisiin.

    Vaalit lähestyvät ; ) Ihmettelen miksi yhdistät maahanmuuttajat listaamiisi aiheisiin, eihän heillä ole noiden asioiden kanssa mitään tekemistä?

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    Vaalit lähestyvät ; ) Ihmettelen miksi yhdistät maahanmuuttajat listaamiisi aiheisiin, eihän heillä ole noiden asioiden kanssa mitään tekemistä?

    ne maahanmuuttajat syö meidät muka perikatoon, - ainakin niin olen kirjoituksesi ymmärtänyt..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ne maahanmuuttajat syö meidät muka perikatoon, - ainakin niin olen kirjoituksesi ymmärtänyt..

    Ymmärtämisessäsi on jotain vikaa jos näin olet tekstini tulkinnut. Tämäkin aloitus käsittelee kotouttamistoimenpiteissä tehtyjä virheitä ja keskustelun ydin miten kotouttaminen tuottaisi halutun kotoutumisen.

    Kirjoitan tähän otteen erään nuoren kannanotosta kotoutustoimiin.

    "Oma brasilialainen äitini tuli 80-luvulla Suomeen, keskelle Kainuun korpea Puolangalle. Hänen oli pakko opetella kieli ja hän opetti oman äidinkielensä perheelle, eikä hänen kulttuurinen identiteettinsä siitä kärsinyt, vaikkei Puolangalla ollut monikulttuurihalleja tai Brasilialaisen kulttuurin tapahtumia."

    Oma mielipiteeni kotoutukseen.

    Luontainen sopeutuminen ja käyttäytyminen ei keinotekoinen tai keinotekoisesti luotu.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ne maahanmuuttajat syö meidät muka perikatoon, - ainakin niin olen kirjoituksesi ymmärtänyt..

    Ei meitä mamut SYÖ perikatoon. Maahan muuttajien meikäläiseen yhteiskuntaan kotouttaminen vain on, yksiselitteisesti, täysin hunningolla.
    JOS me vaadimme heitä omaksumaan ja hyväksymään meidän lakimme ja tapamme,koska ME heidän maassa oleskelunsa,terveyden huoltonsa ja koulutuksensa joudumme maksamaan,meitä syytetään rasisteiksi.
    Miksi hemmetissä meidän pitäisi muuttaa elintapamme, uskomme ja lakiemme kunnioituksen vaatimuksemme HEIDÄN mukaansa. Vertaa- kunniamurhat. Miksi meidän tulee,välttämättä,ENSIN tutustua HEIDÄN kulttuurinsa ja hyväksyä se, vaikka sen monet vivahteet olisi meistä suorastaan vastenmielisiä. Miksi he eivät vaivaudu pätkääkään tutustumaan MEIDÄN kulttuuriimme ja uskontoomme,vaan he torjuvat sen täysin,suhtautuen,pääosin, siihen vihamielisesti ja epäluuloisesti.
    Onko joku meikäläinen naapuriperhe joskus kutsuttu mamujen kotiin tutustumaan heikäläisiin. Enpä ole kuullut.
    Kysymys on kotoutuksesta ja koulutukseta. Työikäiset ja työkykyiset,lukutaidottomat ja kielitaidottomat nuoret miehet kootaan pelaamaan biljardia viikkokausiksi Maahanmuuttokeskuksiin. Turhan aikaisesta makuuttamisesta,täyshoidossa,erilaisissa keskuksissa odottamassa etukäteen tiedettyä kielteistä maahanmuuttolupaa. Turhasta, vuosiakin kestävästä valituskierteestä,johon maamme lait antaa mahdollisuuden, me maksamme lakimiehillemme maltaita.
    Ei syömisestä maamme köyhdy,vaan siitä muusta loisimisesta ja lieveilmiöistä jota tämän kysymyksen hoitamisen rinnalle on syntynyt.

    Äänestä

On turhaa kuvitella, että asioista voitaisiin palstalla asiallisesti keskustella. Ei puhettakaan vain henkilöt kiinnostavat. Mitä joku kirjoitti itsestään ja kuinka fiksu hän on mielipiteissään. Toinen taas on syrjitty eikä saa lainkaan mielipiteitään esille oikein kun heti tyrmätään ja oppiarvoja huudetaan apuun puskasta. Kenellä on hyvä itsetunto ja kuka on sivistynätön moukka jne. Ja voi härregood perskärpäset oi ja voi kuinka rahvaanomaista kirjoittelua.

Eli jatkanpa samaan malliin ja kehua retostan vaikka itseäni niin saadaan tosi säpinöitä linjoille.

Hyvää yötä kaikki alemmuudentunnossa rypevät.

Äänestä
  • Ja niin hän meni onnellisena nukkumaan, kun oli saanut sanoa, kuinka toiset kirjoittajat ovat huonoja.
    Suosittelisin peiliin katsomista.

    Äänestä

  • nimimerkityksetön kirjoitti:

    Ja niin hän meni onnellisena nukkumaan, kun oli saanut sanoa, kuinka toiset kirjoittajat ovat huonoja.
    Suosittelisin peiliin katsomista.

    Etkö ymmärrä lukemaasi? Minä oikein odotan mitä Korppis seuraavaksi lohkaisee, siinä on nainen joka osaa sivaltaa...kuin myös ymmärtää.

    Kyllä se peiliin katsominen pitää alkaa jokaiselta itseltään, tiesitkö muuten et tämänpäiväisesti suurin ikäluokka hakeutuu hoitoon erilaisten mielenterveys ongelmien takia? Se siitä , meidäthän kasvatettiin hiljaisiksi, suu kiinni, jne. Kun yksikin uskltautuu jopa kehumaan itseään, alueella jossa tuntee olevansa hyvä, se on täällä kuin punainen vaate härälle!

    Rakastakaa itseänne, iloitkaa vaikka miten pienistä askareista, kun olette ne saaneet suoritettua.
    Kun niin usein menee siihen " pitäisi tehdä" tuumailuihin se aika, Kunnon pläsipää kahveet ja mielihyvä työn vihdoinkin tehtyä...se on nautintoa, eiköstä vaan?

    Olen kasvanut lapsuudessani seudulla jossa oli hyvinkin ahdasmielisyyttä, -hullu akkaansa kehuu, ja et kersojansa ei saa kehua, monia muitakin...olkoot.

    Isäni, Laatokan karjalainen poikkesi jyryistä kylänmiehistä, eikä niinollen otettu mitenkään kyläyhteisöön, soittipa vieläpä haitaria ja maniskaa :)) Sattui kuitenkin olemaan vaurasta sukua, ..vaan muistan isäni tuskastuneena useinkin tokaisseen , siperiaan...ei paluuta! Varmaan oli yksinäistä isäpapalla. Nyt kun sitä ajattelee, iloinen, hauska mies...körttiläisten joukossa..huh! Sama se on tääkin, älä erehdy oleen hauska, kyllä sinulle hyvin äkkiää näytetään ettet ole yhtikäs mitään ;D

    Korppis saa kirjoituksiinsa ihailtavan paljon vastauksia, sehän se lienee tarkoituskin...kuin moni käy lukemassa avaamaasi palstaa ei kerro mitään, vaan se vastausmäärä. Hän tahallaan provosoi saadakseen aivoihimme toimintaa, naureskelen usein...niin minuun puree.
    Miksi ette lue , mitä asia/kirjoitus sisältää?...ei..ei..lynkkaus vaan heti, noille nimimerkeille ei vastata, tai jos vastataan vain ilkeästi, solvaavasti.

    Voi kuinka tuttua! Joskus miettii, et miten kaikilla 60v on netti...ja ennenkaikkea miten he osaavat sitä käyttää...on niin puuroiset jutut monella???

    Äänestä

  • Aloittaja

    meirikki kirjoitti:

    Olipa kiva lukea sielunsiskoa. Isäsi tuli Karjalasta joten ymmärrän, meidän molenpien verissä virtaa rajan takaista iloisuutta ja elämän myönteisyyttä. Kauas sukujuuriini mentäessä vastaan tulee komia laukkuryssä.

    Kirjoitit kokemistani tunteistani, luonnollisesti koska sinullakin on kokemusta joten ymmärrät. Aloituksieni tarkoitus hämärtyy sillä sana tai lause riittää lillukanvarsiin juurtumista. Kieltämättä kun keskustelu menee pois aiheesta, herää se pieni piru sisälläni ottamaan provon aseet repusta ja loppu onkin pisteillä pelaamista.

    Peukkuja käydään naputtelemassa alaspäin. Naputtelijat eivät tajuakaan kuinka hyvää mainosta he tietämättään kirjoituksilleni tekevät.

    Sitten se totuus, arvostelevat kirjoittajat ne joita henkilöni kiinnostaa tekevät minusta sen miksi he minut haluavat tehdä. Eli lopuksi tämänkin runon aiheen sain eräästä arvostelijalta joten olkoon se tämän kauniin sunnuntaiaamun avus.

    Sielukasta

    Olen toki pähkäillyt
    funtsaillut ja tuumaillut
    miltä tuntuis eloni
    jos köyhä oisin, tyhmä, rumakin ; )
    Jos noi oisi tylsää eloni
    saisin maata rauhassa
    värinöistä vapaana
    kaakatuksesta kaukana.
    Vaan onni on elää omana
    sielukkaana ja somana.

    Mandi

    Meillä päin
    kevyet kengät tarkoittavat syntiä.
    Ei tänne nauramaan ole tultu.
    Pitää pysyä aisoissa
    herrain kurissa ja nuhteessa.
    Luther viihtyisi täällä hyvin.
    Riittäisi ainakin mustepullolla heiteltävää.
    (ei tietoa kirjoittajasta)

    kiitos, - pitäisi enempikin vastailla ettei menisi vaan pään nyökyttelemisiin. Usein menen nukkuun parhaaseen kirjoitteluaikaan, ja tulen kotiin taas kun ns. normiperhe on töihin lähtemässä. Työni on ripauksia, entisestä..huvittaa sekin et , mikä tarmo löytyy kun on toisen asiasta kyse, vaan velttoilu on näköjään sallittua omassa kotona :)))

    Ihanaa sukujuhlaa, harvoilla on noin iäkkäitä sukulaisia! Rakkain mummoni oli 93v ja ....kohvii ..mihis ne piiat nyt mäni...sai surullisen hymyilyn aikaiseksi.
    Ei heitä pohjanmaalla koskaan otettu ns. tasavertaiseksi, ryssiä ...vaikka miten piilotetusti.
    Isäni sanoi, että olisi poljettu miehisyyttä myöten suohon jonsei olisi ollut ´koko perkele´, eli ettei antanut yli kävellä. Kaippa kuiten kismitti eniten se kun joutuivat maatansa jakamaan, ja jokainen on varmasti tietoinen ettei se maa ollut hyvää!

    Lapsuudesta muistan aina oli jossain talkoot, sinne vietiin tuvasta jos toisesta tekijöille juotavaa ja syötävää
    se yhteishenki, ei muuten ollut pohjalaisia niissä talkoissa..ehkä joku kuin sukuunliimattuna.
    Jokainen rakensi itselleen ja perheelleen paikan asua, ...nythän melkein maksetaan poissa mielestä..?!

    Identteninen probleema = kuka olen?

    Äänestä

Aloittaja

nimimerkki ALOITETAAN SINUSTA. Tuuletit kanssani palstaa, hyvä. Palstan mielipidejohtaja sai lukea eriäviä ajatuksia oikeiksi tuntemista mielipiteistään. Järki ei ole aina oikeassa tunteet maustavat totuuden.

Tosin mikään ei muutu, mutta funtsaillaan ja yritetään oppia ja sopeutua sekavataustaiseen kirjoittelijakaartiin. "Näin on aina ollut niin näin tulee aina olemaan" lainatakseni tapoihinsa kangistunutta vanhaa työkaveriani.

Olemme jo kaikki urautuneet tavalla tai toisella, muutokset eivät tule nopeasti jos tulevat lainkaan. Järki-ihmisten on vaikea ymmärtää tunne-ihmisiä. Tunne-ihmisiltä löytyy sitä perään kuulutettua empatiaa elämän iloa, jota on turha ruveta järkiperäistämään.

Halusin laittaa tämän viestini sinulle tänne omaan ketjuuni sillä isoäidin ketju oli vartavasten provottu riitaketjuksi joten poistuin. Olen jo oppinut väistymään kun vastapuoli toistaa viesti viestin jälkeen omahyväisyyttään.

Äänestä

Kirjoitit Euroopassa on liikehdintää. Pohjois-Afrikassa myös. Marokko on karkoittanut "toisinajattelijoita" siis kristittyjä avustustyöntekijöitä ja evankelistoja. Aikaa pari päivää kerätä maallinen ja häipyä. Ei kai ole tarpeellista kertoa mikä on maan pääuskonto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_29497 kirjoitti:

Eurooppa on hoitanut huonosti maahanmuuttopolitiikkaansa. Kanada, Austraalia ja Usa ovat menestyneet hyvin. He ovat käyttäneet valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Osaavat kädet ovat kelvanneet.

Tänään luin kuinka Suomi on epäonnistunut kotouttamisohjelmissaan. Kotouttamisohjelmat ovat eristäneet pakolaiset omiin yhteisöihinsä ja tukeneet erilaisin työpajaprojektein heitä puuhastelemaan oman kulttuurinsa parissa, joiden tarkoitus onkin tyrkyttää suomalaisille heidän kulttuuriaan eikä kuten voisi odottaa meidän kultturiamme heille.

Integroitumista ei tapahdu varsinkaan länsimaiseen yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuvilla henkilöillä. Lisäksi perheidenyhdistämisellä on maahan otettu luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, jotka jäävät eittämättä integroitumisen ulkopuolelle.

Vihan aallot ovat kytemässä erilailla ajattelevien ihmisten kesken. Euroopassa on liikehdintää joka pistää ajattelemaan olemmeko valmistautuneet tosi ongelmiin.

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194638051264/artikkeli/aarioikeisto menestyi hollannissa.html

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194638051264/artikkeli/aarioikeisto menestyi hollannissa.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu