Mites tän alottais.. noh, aluksi sanon anteeksi, mutta nyt on vaan tarve kirjoittaa johonkin.
Purkaa vähän ajatuksia. Noh, eilen vedin jotain tyyppiä turpaan kännissä. Ei se olis sitä ansainnu vaikka vittuilikin. olen kännissä nytkin. About tunti sitten tuntui tosi pahalta ja ahdisti, nyt ei tunnu enää miltään. Alkoholi vissiin, tai sit oon sellanen kameleontti-psykopaatti. Sitä vaan... ääh. Kirjotanpa kuitenkin vaikka ei enää siltä tunnukaan. Sekavaa? Sori, jos joku vielä jaksaa tätä lukea... niin kiitos.
Okei, siis. Tuntuu, että mun elämä on ihan sekasin. Öisin herään välillä tyttöystävän viereltä kun ahdistaa kaikenlaiset menneisyyden jutut. Kuolema tuntuu olevan ajatuksissani. Pelkään ja ahdistaa, tunnen olevani kovin yksin. Tunnen kuin olisin ajelehtiva laiva joka ei pääse asettumaan satamaan vaan purjehtii tuulen oikuissa. Olen likainen rotta ja maailma on viemäri, josta en pääse pois. Toisinaan koen olevani kovinkin vahva, paljon muita vahvempi mutta eilinen väkivaltaisuuteni ns. säikäyttti minut. Ei todellakaan ole minun tapani hyökätä ihmisten kimppuun. Ihmiset ovat usein sanoneet minua empaattiseksi ja niin koen itsekin olevani mutta osaan olla myös hyvin julma. Olen halunnut uskoa Jumalaan, olen halunnut olla hyvä kaikille ja aion ollakin niin hyvin kuin osaan. En usko että elän yli 30v. Haluan olla mies. Tahdon rakastaa ja hengittää elämää joka päivä. En halua kuolla, enkä halua että mitään mullistavaa pahaa tapahtuu. Haluaisin että olisin isän kanssa läheisemmät, mutta ei me kumpikaan osata olla. Ja äiti saisi olla fiksumpi. Olen halunnut ja haluan antaa kaikille kaiken anteeksi. En kanna kaunaa kenellekään. Toivon, että voisin itsekin saada anteeksi. Mutta ei niillä vitun pässeillä oo munaa.
Pelkään että kaikki päättyy vielä painajaisiini. Olen hiukan taikauskoinen ja mulle on sattunut muutamia hyvin outoja tapahtumia. Välillä mietin josko niillä olisi jokin yhteys tai merkitys.
Joskus mietin olenko umpikujassa, mutta vitut. Kyl tää tästä.
Tällästä helvetin skitsoa ajatuksenjuoksua tällä kertaa..
Purkaa vähän ajatuksia. Noh, eilen vedin jotain tyyppiä turpaan kännissä. Ei se olis sitä ansainnu vaikka vittuilikin. olen kännissä nytkin. About tunti sitten tuntui tosi pahalta ja ahdisti, nyt ei tunnu enää miltään. Alkoholi vissiin, tai sit oon sellanen kameleontti-psykopaatti. Sitä vaan... ääh. Kirjotanpa kuitenkin vaikka ei enää siltä tunnukaan. Sekavaa? Sori, jos joku vielä jaksaa tätä lukea... niin kiitos.
Okei, siis. Tuntuu, että mun elämä on ihan sekasin. Öisin herään välillä tyttöystävän viereltä kun ahdistaa kaikenlaiset menneisyyden jutut. Kuolema tuntuu olevan ajatuksissani. Pelkään ja ahdistaa, tunnen olevani kovin yksin. Tunnen kuin olisin ajelehtiva laiva joka ei pääse asettumaan satamaan vaan purjehtii tuulen oikuissa. Olen likainen rotta ja maailma on viemäri, josta en pääse pois. Toisinaan koen olevani kovinkin vahva, paljon muita vahvempi mutta eilinen väkivaltaisuuteni ns. säikäyttti minut. Ei todellakaan ole minun tapani hyökätä ihmisten kimppuun. Ihmiset ovat usein sanoneet minua empaattiseksi ja niin koen itsekin olevani mutta osaan olla myös hyvin julma. Olen halunnut uskoa Jumalaan, olen halunnut olla hyvä kaikille ja aion ollakin niin hyvin kuin osaan. En usko että elän yli 30v. Haluan olla mies. Tahdon rakastaa ja hengittää elämää joka päivä. En halua kuolla, enkä halua että mitään mullistavaa pahaa tapahtuu. Haluaisin että olisin isän kanssa läheisemmät, mutta ei me kumpikaan osata olla. Ja äiti saisi olla fiksumpi. Olen halunnut ja haluan antaa kaikille kaiken anteeksi. En kanna kaunaa kenellekään. Toivon, että voisin itsekin saada anteeksi. Mutta ei niillä vitun pässeillä oo munaa.
Pelkään että kaikki päättyy vielä painajaisiini. Olen hiukan taikauskoinen ja mulle on sattunut muutamia hyvin outoja tapahtumia. Välillä mietin josko niillä olisi jokin yhteys tai merkitys.
Joskus mietin olenko umpikujassa, mutta vitut. Kyl tää tästä.
Tällästä helvetin skitsoa ajatuksenjuoksua tällä kertaa..
Vastaukset 2
Vanhimmat
sairas, sinun tulee hakeutua suljetulle osastolle, niin minäkin aikanaan tein.
itse olin aika lailla samoissa fiiliksissä eron jälkeen.. kun en enää muuta keksinyt, lähdin maaseudulle olemaan ihan yksin, ei siis ketään mukaan, ei telkkua pitämässä ääntä ei varsinkaan viinaa (se oli se mun vakio lääke vaivaan kuin vcaivaan ennen) tulin sieltä kuukauden päästä pois paljon parempana, ihan uutena voisi sanoa. otan siis edelleenkin kuppia välillä mutta silloinkin hauskapidon merkeissä. koen olevani onnellinen, iloinen jokaisesta päivästä ja elän täysillä. rakastan elämää vaikkei se ehkä aina mua, tehkää te samoin