Kissa kakkaa sänkyyn

Olisiko kellään antaa neuvoja kissan ongelmakäyttäytymiseen liittyen. Eli tilanteeni on tämä: minulla on 1,5 leikattu tyttökissa, jonka kaveriksi hankin marraskuussa 8kk:n ikäisen kollikissan löytöeläinkodista. Kissan taustasta en tiedä mitään. Leikkautin kissan n. 9 kk:n ikäisenä.
Kissa oli ollut minulla noin kuukauden, kun se kakkasi ekaa kertaa sänkyyni. Sen jälkeen se on tehnyt tätä melko säännöllisesti (melkein joka päivä!). Pissat se teki sänkyyn useita kertoja, mutta nykyään se tekee vain isot tarpeensa sänkyyn.
Vein kissan lääkärille ja lääkäri totesi että sillä on virtsakiteitä. Kiteet hoidettiin ja nyt kissa syö liuotinruokaa kiteiden vuoksi. Mutta sänkyyn paskominen ei loppunutkaan, vaikka kissa hoidettiin terveeksi. Huom! kissa osaa käydä hiekkalaatikolla mutta jostain syystä se ei suostu kakkaamaan laatikkoon vaan ainoastaan pissata (paitsi joskus harvoin).
Mistä tällainen käyttäytyminen johtuu? Olen miettinyt että jospa kissaa ahdistaa olla sisällä, koska se on kutienkin ollut vapaana ennen löytöeläinkotiin ottamista. Siispä hankin valjaat ja nyt käymme joka päivä ulkona. Eipä näytä auttavan. Hiekkakin on puhdasta ja kissat tulevat hyvin toimeen keskenään. Auttaako feliway?
Kokemuksia ja neuvoja tänne kiitos!

13

10632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jof

      entisen kakan haju. Se voi aiheuttaa häirökäyttäytymisen. Puhdista sänky hyvin ja pidä makuuhuoneen ovi kiinni, ettei pääse sinne niin kauan kuin alkaa tehdä muualle ja toivottavasti hiekkalaatikkoon.

      • Ei auttanut patjan ja lakanoiden pesu 90 asteessa :/. Ja valitettavasti minulla ei ole erillistä makuuhuonetta.

      • kivet
        Orkidea388 kirjoitti:

        Ei auttanut patjan ja lakanoiden pesu 90 asteessa :/. Ja valitettavasti minulla ei ole erillistä makuuhuonetta.

        todettiin, kontrolloitiinko pissanäyte ja virtsarakon tilanne vai todettiin muuten kivien poistuneen? Mikä hiekka ja millainen laatikko on käytössä?

        Ulostaminen väärään paikkaan voi olla ainut merkki virtsavaivoista, se voi olla merkki myös ummetuksesta tai muusta suolistovaivasta. Kissa pyrkii eroon kivusta tekemällä tarpeensa pehmeään paikkaan.

        Pesu pelkästään ei välttämättä riitä poistamaan pissanhajua, vaan tarvitaan lisäksi esim. etikka tai ruokasooda jolla lähtee haju kokonaan. Ihminen ei haista mutta kissalla on niin hyvä hajuaisti, että se tuntee pienimmänkin hajun ja tekee uudestaan entisille hajuille.

        Sängyn peittäminen muovitetulla materiaalilla (muovitettu frotee) estää pissan valumisen petivaatteille. Se myös auttaa jos muoville pissaaja saa pissat jaloilleen kun se ei mene kankaaseen vaan jää kellumaan kankaan päälle. Se tosin voi saada aikaan pissapaikan vaihtumisen toisaalle.

      • apua..
        kivet kirjoitti:

        Onko käytössä vain yksi vessa? Jotkut kissat haluavat tehdä eri laatikkoon pissit ja toiseen kakat. Varsinkin jos taloudessa on kaksi kissaa, niin toinen laatikko voi hyvinkin auttaa. Sääntöhän onkin että vähintään yksi hiekkalaatikko per kissa.

        Kannattaa myös pitää testimielessä molemmissa laatikoissa eri hiekkaa (monet kissat vierastavat esim. puupellettejä ja kristallihiekkaa).

        Toinen mahdollisuus on se, ettei virtsavaivat olekaan kokonaan parantuneet.

      • apua.. kirjoitti:

        Yhdessä vaiheessa kokeilin kahta laatikkoa mutta sekään ei auttanut.. Ja oli vielä eri hiekat kummassakin. Tosin toinen laatikko oli vain pahvilaatikko, joten voisin hankkia toisen ihan kunnollisen hiekkalaatikon. On sitten molemmille oma, vaikka tekisivätkin asioitaan "ristiin" kumpaakin laatikkoon.
        Virtsakiteiden poistumista ei ole todettu, pitää varmaan viedä pissanäyte lääkäriin.. Kissa kuitenkin pissaa ihan hyviä määriä ja normaalein väliajoin. Onko muuten neuvoja siihen miten saisin pissanäytteen otettua?
        Mutta mikä selittää sen että kissa vain kakkaa sängylle ja pissaa laatikkoon? tuskin se kivusta johtuu kun kuitenkin laatikolle menee? äsken kissani kävi kiltisti kakalla laatikossa, ja kehuin sitä jotta se tietää sen olevan oikein.. eihän sitä tiedä miten edellisessä kodissa sitä on kohdeltu...:(

      • pesut

        tälläiseen ongelmaan ollenkaan. Kissa on niin tarkka hajuinen että haistaa kyllä vaikka kuinka pesisit. Ei auttanut kuin ostaa uudet peitot ja petauspatja. Ja siihen loppui pissiminen ja kakkaaminen.

      • pesut kirjoitti:

        tälläiseen ongelmaan ollenkaan. Kissa on niin tarkka hajuinen että haistaa kyllä vaikka kuinka pesisit. Ei auttanut kuin ostaa uudet peitot ja petauspatja. Ja siihen loppui pissiminen ja kakkaaminen.

        Hmm.. kiitos neuvoista! pitää varmaankin hankkia uusi petari sitten.. olen vain melko varma että kakkaaminen jatkuu siitä huolimatta. Onhan tuo merkki jostain ongelmasta, oi jospa osaisi puhua! :(
        Pakko kokeilla feliwayta ja runsasta ulkoilua.. jospa katoaisi sisäkissastressi.
        Lisää vinkkejä kaivataan!

      • hm-

        Kannattaa noiden ns. kotikonstien lisäksi kuitenkin myös soittaa eläinlääkärille, sillä virtsavaivat uusivat herkästi.

        Harva kissa haluaa tehdä tarpeitaan pahvilaatikkoon, ja siihenhän jää väkisin kaikki hajutkin kiinni ja se on epämiellyttävä vaihtoehto niin ihmiselle kuin kissallekin.

        Virtsanäytteen ottamiseen ihmiset ovat yleensä tainneet suositella hyvin desifioitua saunakauhaa tms, joka ujutetaan kissan takapuolen alle sen ollessa laatikolla.

    • Löysässä hirressä

      Kyllä kissa on jollakin tavalla tyytymätön, ehkä jouduttuaan sisä- ja valjaskissaksi. Ensiksikin laita yöksi makkarin ovi kiinni, samoin tiettysti päiväksikin, ettei kissa pääse sänkyyn.
      Anna kehuja hiekkalaatikolla käynnistä ja paheksu sänkyyn tekemistä , ei kuritusta, vain moitteita. Prosessi voi olla pitkäkin, mutta ehkäpä onnistuu. Meilläkin kissa odotti, kun avaan ulko-oven ja tulen sisälle ja silloin alkoi pissaamaan peitolle että lärinä kävi, että varmasti huomasin. Samoin hiekkalaatikolla, jos suuttui jostakin, meni laatikolle, mutta ei kyykistynyt, seinälle kovalla kohinalla. Jos oli ei-mieluisa vieras, pissasi takille ja kengille, rapina vain kuului. Tämän katin kanssa tehtiin töitä ja lopuksi syntyi luottamus ja kissasta tuli siisti, mutta aina täytyy varoa, ettei herra loukkaannu mistään ja ruoka hänelle ensin, sitten vasta aamukahvin keittoon. Kerran en muistanut ja juustopaahtoleipä saikin äkäisen pissakatteen työpöydällä.

      • kireä naru

        Kuulin tuossa kun eräällä pariskunnalla oli oikein sisäsiistit 2 kissaa. Tuli sitten kyläilemään rouvan sisko pikkuvauvoineen. Kaikki paijasivat tietysti vauvaa ja sillä välin toinen kissa kusi vauvan isän kenkään ja toinen paskansi kahvia juovan äidin jalan juureen. Ja tosi tarinana ne minulle tämän kertoivat. Eli voi kissa olla joskus mustasukkainenkin.

    • plaah..

      Meillä alottanut myös pienempi kissa (n.7kk) kakkaamaan sänkyyn. Muutettiin juuri puolet isompaan asuntoon ja pihallakaan ei ole tottunut olemaan, joten tuskin on harmistunut muutosta. Entisessä asunnossa ei tehnyt kakkoja sänkyyn. Muuten kissa on ihan normaali eli leikkii, syö ja käy pissalla ihan normaalisti. Ennen kakkailun aloittamista olin kyllä päivät kotona ja nyt kun en enää ole, on joka päivä ollut kakat sängyssä kun tulen kotiin. Millä olette saaneet tällaisen käytöksen loppumaan? Kokeilin laittaa sitruunan paloja karkotteeksi, mutta ei auttanut.

      • Käteenveto

        Minulla on nyt 3-vuotias kollikissa, joka kastroitiin 9-10 kk:n ikäisenä, jolloin pissa alkoi haista kollinpissalta. Sen kanssa ei ole ollut näitä pissa- ja kakkaongelmia paitsi noin kuukauden verran. Sekin johtui varmaan siitä, kun muutimme toiseen asuntoon ja sillä oli totutteluvaikeuksia. Muutaman kerran se pissasi hiekkalaatikkonsa viereen, lattialle. Muuten se on asioinut nätisti WC:hen sijoitettuun puupellettilaatikkoonsa.

        Nyt on 3-vuotiaana ilmennyt sellainen ongelma, että se noin kerran päivässä käy pehmeälle sängylle "vetämään käteensä". Se on minulle uutta kun arvelin, että kastraatio vie "halut" muttei niin sitten ole käynytkään. Mitään märkää ei näy/tunnu tulevan, mutta ahkerasti se polkee ja kehräilee. Muuten näitä muita kollintustapoja ei liity tähän, esim mouruamista, paitsi kovin on hellittelynkipeä. Mahtaako sen karkea kieli vahingoittaa sen pippeliä kun se viimeistelee itsensä nuolemalla?

    • kissa66

      sain viikko sitten kaksi 13 viikkosta tyttökissaa itselleni ja kaikki meni aluksi suht hyvin, mitä nyt pientä ripulia oli aluksi pari päivää, nyt on toinen kissoista joka on huomattavasti arempi alkanut tehdä asiansa sänkyyni, eilen oli pissat ja tänään jo kaksi kertaa kakat, olen tyystin neuvoton, mitä tehdä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe