On jälleen päätöksenteon aika siitä saako kalastajat kalastaa silakkaa tms Strömman museosillalta. Asiasta voi kommentoida [email protected] 12.03.2010 saakka. Sn jälkeen päätetään jälleen saako rannan tuntumassa asuvat kolme asukasta sillan kuuluvaksi pihapiiriinsä vai saako kalastajat vuosikymmeniä olleen oikeudensa takaisin. Asiasta juttu Perniönseudun lehdessä 04.03.2010
Strömman museosilta
Roxit
1
857
Vastaukset
- fisustaja
Mitenköhän mahtoi käydä? huhujen mukaan kalastusoikeus tuli takaisin - ainakin rajatulle aikavälille. Pitääkö paikkansa? Mökkiläisenä en ole päässyt seuraamaan paikallislehtien välityksellä tapahtuman etenemistä.
kalastuskielto 3 ihmisen pyynnöstä on aivan järjetön. Toki kalastajien tulisi hieman kiinnittää myös huomiota käytökseensä. Toivottavasti kalastus alkaa uudestasan eikä myöskään häiriöitä synny.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2313427- 603015
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I552619Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk332538Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve802071Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851899Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191865Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911692Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691053