Rajoittaako Sonera

miteon

P2P liikennettä? Millaisia kokemuksia on teillä Soneran käyttäjät ympäri Suomen? Täällä näyttää aivan siltä kuin pistäisivät rajoittimet päälle. Hetken aikaan tulee täysillä jopa 700-800 kt/s (8/1 assu) mutta vähän ajan päästä nopeus kuristuu tuonne 10 kt/s tasolle vaikka seedareita on kymmeniä tai satoja.

18

3362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RQooGdDljd

      Kaikki operaattorit priorisoivat liikennettä. P2p on arvojärjestyksessä pahnan pohjimmainen ja saa muilta ylijääneen kaistan. Tuollainen hidastuminen on melko yleistä ja johtuu p2p verkkojen sisäisestä rakenteesta ja nettiliittymien epäsymmetrisyydestä. Sinullakin lähtevä kaista on vain kahdeksasosa tulevasta. Lisäksi lähtevää kaistaa ei voi kuormittaa aivan täyteen koska silloin koko liikenne menisi tukkoon.

    • 13

      Suomalaisoperaattorit eivät rajoita liikennettä toistaiseksi.

      • keski-suomi.

        hyvin tulee.sen 800kt/s,eli kaista ei anna enempää.

    • kumma juttu

      vaan ilmoitusta että "semaforin aikakatkaisun määräaika on lopussa" eikä imurointi onnistunut nykyään yhtään torrenteilta. Vielä vähän aikaa sitten onnistui mutta nyt rupesi tuota tekemään. Koneelle ei ole tehty mitään välillä. Missä vika? Kaverilla etelässä ei onnistu kanssa imuttelu ja sama isp. Epäilyttää että isp:llä on tuossa näppinsä pelissä. Muu surffailu yms. onnistuu normaalisti.

    • Stefeman

      Suomalaiset operaattorit EIVÄT rajota liikennettä.. mutta Soneralla on jotain epävarmaa taustaa asiasta..

      Jokatapauksessa pistä so protocol encryption: "Forced" päälle ja paina toi "salli ei-salatut yhteydet" pois päältä Utorrentin asetuksista (Bittorrent Tabista) niin johan loppuu rajoitus..

      http://www.utorrent.com/faq/features#faq1

      #
      Does µTorrent support Protocol Encryption?

      Yes, we have full support for Protocol Encryption. It is not enabled by default, but can be enabled in the BitTorrent section of the µTorrent preferences.

      Protocol Encryption (PE) is a joint specification between Azureus and µTorrent. It is designed to bypass throttling and/or blocking of BitTorrent traffic by an ISP.

      You can choose Protocol Encryption's mode of operation in BitTorrent. Here is an explanation of the various options you can choose from:

      * Disabled: Does not encrypt outgoing connections, but will accept encrypted incoming connections.
      * Enabled: Attempts to encrypt outgoing connections, but will fall back to an unencrypted mode if the connection fails.
      * Force: Attempts to encrypt outgoing connections, and will NOT fall back to an unencrypted mode if the connection fails.
      * Allow legacy incoming connections enables or disables incoming legacy (non-encrypted) connections.

      All modes will accept incoming encrypted connections (and the encryption is 2-way)!

      It is generally not recommended to turn off "Allow legacy incoming connections", unless you must have only encrypted connections.

      • Elfguest

        Jaha.. Stefemanin postista päätellen kyseessä on ammattilainen..

      • 12

        Jos haluat säilyttää nopeuden torrenteissa, parempi on protokollan salaus panna 'käytössä' lähevälle liikenteelle ja 'salli saapuvat ei-salatut yhteydet'.
        Ohjelman käyttämän portin voit sen sijaan panna ei-oletukseksi. Itse käytän jtn yli 40000 nroa. Yleensä operaatoreiden kuristustoimet p2p-liikenteelle kohdistuvat juuri porttikohtaisuuteen.

      • Reight
        12 kirjoitti:

        @ 12 Väärin, Protokollan salaus pitäisi olla Forced (Pakotettu) jotta P2P-Liikenne menisi varmasti ISP:en rajoituksien läpi täydellä teholla, ja taas toi (Salli ei salatut yhteydet todenäköisesti vain altistaisi koneesi "Ei cryptatulle liikenteelle" jota ISP:esi vois blockkia milloin vain..

      • 12
        Reight kirjoitti:

        Omasta jutustasi: "It is generally not recommended to turn off "Allow legacy incoming connections", unless you must have only encrypted connections."
        Voit tietenkin käydä myös lukemassa µTorrentin sivuilta ohjeet, jos et minua usko.
        Pakotettu salaus pitää liikenteen kryptattuna väkisin, salli vaihtoehto pitää sen kryptattuna paitsi kun ei pysty. Eli yhteyksien määrä saattaa pudota.
        Suomalaiset operaattorit eivät kurista liikennettä, jos eivät aivan viime päivinä ole aloittaneet. Operaattorin rajoitukset voi kiertää käyttämällä p2p-liikenteelle ei tyypillistä porttia. Torrent-porteissa kannattaa välttää 6881-6889, sekä 25 ja 110.
        Liikenteen sisällön tonkiminen on laitonta, eli ISP:n on vaikea tietää mitä liikkuu paitsi ohjelmien käyttämien porttin perusteella.

        "salli vaihtoehto", tarkoitin 'käytössä'.

      • djg

        Eli muutama päivä sitten alkoi Sonera rajoittamaan. Yhteys on mokkula. Selaimella saa ladattua normaalisti, mutta torrenteilla ja dc:llä nopeus jää 30-40kb/s. Eikä tunnu vaikuttavan portin muuttaminen. Eikä tuo salaus.

      • +++++++++
        djg kirjoitti:

        Eli muutama päivä sitten alkoi Sonera rajoittamaan. Yhteys on mokkula. Selaimella saa ladattua normaalisti, mutta torrenteilla ja dc:llä nopeus jää 30-40kb/s. Eikä tunnu vaikuttavan portin muuttaminen. Eikä tuo salaus.

        Mikään valtakunnallinen operaattori ei rajoita P2P-ohjelmien liikennettä ADSL- ja kaapeliliittymissä, mutta jokainen operaattori rajoittaa P2P-ohjelmien liikennettä mobiililaajakaista liittymissä, koska P2P-ohjelmien käyttö on mobiililaajakaistoissa kielletty (lukekaa sopimus). Joillakin on portit auki mobiililaajakaistassa mutta jossain vaiheessa portit kyllä suljetaan kun warettaa tarpeeksi.

    • 219231

      Mulla on Mokkula ja se lataa koko ajan jotain 40.kts alkaa pikkuhiljaa tympimään ku on 16 megan mokkula ja lataa 40.kts saisko tähän apua ku ei salaukset auta :(

      • kyllästynytsoneraan

        mulla on täsmälleen sama ongelma... 10meganen liikkuva laajakaista ja utorrentista tavara tulee max 50kts mutta esim steam pelit tulevat parhaillaan 1000kts

      • huokaus...
        kyllästynytsoneraan kirjoitti:

        mulla on täsmälleen sama ongelma... 10meganen liikkuva laajakaista ja utorrentista tavara tulee max 50kts mutta esim steam pelit tulevat parhaillaan 1000kts

        "Matkapuhelinverkon tiedonsiirtoyhteyttä ei saa käyttää ns. vertaisverkkoliikenteeseen
        tai vastaavaan tiedostojen jakamiseen"

        Tuon olette allekirjoittaneet molemmat, operaattorista riippumatta.

        http://www.sonera.fi/media/1365424990a305f849b63cac7ab649f0cbd57543/Son_Tiedonsiirtopalvelut_Palvelukuvaus_032012_Fi.pdf

    • dasautoas

      Onko soneralla taas jotain menossa kun ei pääse FB? prkl

    • gregdfg

      sonera 24mb mut toimii 7mb, ihan wlanin kautta nii lataayoutube.com ja maksimilataus on 50kts mut välil on joku 14mb vaik niihi nopeuksii ei täällä pääse ku speedtest 7mb.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      56
      3700
    2. 45
      3116
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      151
      2924
    4. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      34
      2739
    5. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      72
      2383
    6. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      59
      1881
    7. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      117
      1728
    8. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      20
      1228
    9. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      68
      1160
    10. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      82
      1131
    Aihe