GALLUPPI

Moikka!

Itse vielä odottelen ensimmäistä pienokaistani..

Mutta olisin kiinnostunut kuulemaan millä viikolla olette synnyttäneet?

Ja toki muutenkin synnytys kertomuksia mikäli joku tahtoo kertoa.
12285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei,

synnytin raskausviikolla 39 4 ihanan tytön. Lapsivesi tuli aamulla 7 aikaa ja siitä sitten lähdettiin sairaalaan. Supistuksia alkoi tulemaan melkein heti ja epiduraalin otin kivunlievitykseksi. Pelkäsin sen ottamista, mutta se ei ollut niin kamalaa mitä luulin. Kätilö ja mies hyvin kannusti. Sen jälkeen en tuntenut kipuja kunnes sitten vaikutus lakkasi ja ponnistusvaihe alkoi. Se oli tuskallista, kun vauvan pää oli jotenkin vinossa ja sillä hetkellä tuntui että se ei lopu koskaan..toinen kätilö haettiin sitten avuksi painelemaan mahaa ja tyttö tuli maailmaan puoli kahdeksan aikaan illalla. Olin aivan poikki sen jälkeen ja verenpaine vähän romahti alas mutta oli ihana tunne kun vauva nostettiin rinnan päälle:). Siitä on nyt 4,5 kk.

Tsemppiä synnytykseen!

Äänestä

esikois-poika syntyi raskausviikoilla 37 3. Edellisenä päivänä synnytystapa-arviossa kuulin kohdunkaulani olevan jo 4cm auki, joten osasin odottaa lähtöä. Seuraavana päivänä ajattelin vielä koettaa jouduttaa synnytystä tekemällä koiran kanssa tunnin kävelylenkin ja niin minulla meni vedet n. 40min lenkiltä kotiutumisen jälkeen. Synnytys oli tosi nopea, 25min vesien menon jälkeen tuli ensimmäinen supistus ja sen jälkeen lähdin sairaalaan. Sairaalassa minut laitettiin käyrille, mutta kun kätilö huomasi kuinka kipeä olin ja kuinka tiheästi supistukset jo tulivat, kokeili hän kohdunkaulaa ja se olikin jo 9cm auki! Siitä sitten siirryttiin synnytyssaliin ja poika oli maailmassa n. 20min kuluttua, synnytyksen kestoksi tuli 45min (aika laskettiin sairaalaan saapumisesta). Kivunlievityksiä ei ehtinyt edes ajatella, happea sain kun odotteltiin viimeisen sentin avautumista.

Ihan positiivinen kokemus kun kivuista ei tarvinut kauaa kärsiä :)

Äänestä

Puoli vuotta sitten tyttömme syntyi rv 41 1. Sisätutkimuksessa lääkäri puhkaisi pullistelevat kalvot. Olin ollut jo pitkään auki 3cm ja kaulakin melkein hävinnyt. Synnytys oli melko nopea n. 6,5h säännöllisistä supistuksista vauvan syntymään. Vesien menosta jos laskee, niin kesto oli n. 9h.

Kivunlievityksenä minulla oli ilokaasu ja kohdunkaulanpuudute. Omalla kohdallani puudutus toimi erinomaisesti ja suosittelen kokeilemaan. Eihän se toki kaikilla toimi yhtä hyvin. Ponnistusvaihe oli melko pitkä 45min ja todella uuvuttava. Meinasin luovuttaa monta kertaa, kun tuntui, ettei se vauva ulos tule. Jostain niitä voimia vain sai kummasti lisää ja lopulta ihana tyttö syntyi.

Synnytyksestä jäi erittäin hyvät muistot. Se oli upea kokemus, jonka toivottavasti saan vielä uudelleen kokea yhtä ihanana. Olen kai jonkin asteen masokisti, mutta synnytyskipu oli mahtavaa, kun tiesi, että pian saa oman lapsen syliinsä.

Tsemppiä sinulle synnytykseen :)

Äänestä

Molemmat lapset on syntyneet 38 6 viikoilla supistelujen alettua.
Esikoisen aikaan kesti 10h 29min kaikkineen. Yöllä menin sairaalaan kun totesin ettei olekaan väärä hälytys ja sinne myös jäinkin : D Ja kipeä olin, tyhmänä jäin vain makaamaan sänkyyn, enkä siitä liikkunut. Olin taivaissa kun sain epiduraalin.
Kuopuksen aikaan sitten vain vähän jomotteli aamu seitsemältä, miehelle soitto, esikoinen hoitoon ja lähdettiin tarkastukseen. Ne ainoatkin jomotukset loppuivat sairaalassa. Mutta auki oli 3cm. Kävin kävelemässä pikku lenkin ja supistukset alkoivat. Synnytys kesti 8h 9min. Tällä kertaa vasta viimeisen tunnin ajan olin niin kipeä että piti saada spinaali. Todella positiivinen kokemus oli. Nyt käveleskelin ja suihkussa olin.
Ilokaasua kokeilin muuten myös. Siitä tuli vain huono olo. En osannut oikein hengittää :D

Mutta kuitenkin oli esikoisenkin synnytys positiivinen. Osasin siitä ottaa oppia seuraavaan synnytykseen :)

Onnea koitokseen :)

Äänestä

syntyi rv 41 6. Ensin synnytys oli käynnissä n. 10h, jonka jälkeen jouduimme kiireelliseen sektioon vauvan sydänäänien laskun ja virhetarjonnan vuoksi. Positiivinen kokemus siihen asti, kunnes jouduttiin leikkaukseen. Vauva kuitenkin onneksi syntyi terveenä.

Äänestä
  • Poikani syntyi vkolla 38 5. synnytyksen kesto oli n. 9 tuntia. Pelkällä ilokaasulla meni koko synnytys, epiduraalia pitkitin viimeiseen asti, ja kun olisin sen ottanut, niin olinkin jo 9cm auki, eikä kerinnyt. Eikä edes spinaalia ehtinyt laittaa, vaikka vaikutus kestääkin vähemmän aikaa. Ponnistusvaihe kesti 9 minuuttia, olisi nopeamminkin mennyt, mutta pari supistusta meni mönkään, kun en osannut ponnistaa. Hyvät kokemukset jäi, ja seuraavankin aion synnyttää pelkällä ilokaasulla. Kun kerran meni tuo ensimmäinenkin niin hyvin ilman epiduraalia. Välilihan leikkaus tehtiin, pieni sellainen, ja se oli kyllä ihan hyvä juttu ettei revennyt. Sitä ei edes tunne ja puudutuksenkin saa sitä ennen.
    Tsemppiä ja voimia synnytykseen! :)

    Äänestä

  • emelia22 kirjoitti:

    Poikani syntyi vkolla 38 5. synnytyksen kesto oli n. 9 tuntia. Pelkällä ilokaasulla meni koko synnytys, epiduraalia pitkitin viimeiseen asti, ja kun olisin sen ottanut, niin olinkin jo 9cm auki, eikä kerinnyt. Eikä edes spinaalia ehtinyt laittaa, vaikka vaikutus kestääkin vähemmän aikaa. Ponnistusvaihe kesti 9 minuuttia, olisi nopeamminkin mennyt, mutta pari supistusta meni mönkään, kun en osannut ponnistaa. Hyvät kokemukset jäi, ja seuraavankin aion synnyttää pelkällä ilokaasulla. Kun kerran meni tuo ensimmäinenkin niin hyvin ilman epiduraalia. Välilihan leikkaus tehtiin, pieni sellainen, ja se oli kyllä ihan hyvä juttu ettei revennyt. Sitä ei edes tunne ja puudutuksenkin saa sitä ennen.
    Tsemppiä ja voimia synnytykseen! :)

    mä en kans ehtiny saada epiduraalia ja pelkällä kaasulla mentiin!Vedet meni illalla ja aamu yöllä synty poika vkolla 39 3. Oltiin sairaalassa tunnin sisällä veden menosta ja siinä vaiheessa supistukset oli jo säännölliset 5 minuutin välein ja olin niin kipeä, että oksensin ja huusin! Sain kyllä supisituksiin kaikenmaailman kipulääkeitä ja aqua rakkuloita, mutta ei ollut apuja niistä.Yhen pillerin ja piikin jälkeen helpotti vähän puoleksi tunniksi, mutta sen jälkeen kipu palasi entistä kovempana. Rakkulat ei auttaneet mitään koska kipu siirtyi vaan seuraavaan paikkaan. Kun jotkut sanoo, että supparit tuntuu mahassa ja toisilla taas selässä, mulla tuntui sekä selässä, että mahassa ja lisäksi kyljissä ja reisissä ihan polviin asti.Se oli jotain aivan kamalaa! Asiat kuitenkin helpottui kun sain alkaa kiskomaan ilokaasua ja kohta olin jo 10 cm auki,enkä tosiaan ehtinyt saada puudutusta. Ponnistus ei muutenkaan ollut enää niin kivuliasta kuin tuo aiempi kituminen! Kivuista huolimatta ottaisin vaikka heti uusiksi..sen verta huikea kokemus kun saa vauvan ulos!=)

    Äänestä

Kyllähän monet mielellään kertoilevat synnytyskokemuksistaan :) Itsekin niitä mielenkiinnolla aikoinaan lueskelin. Täytyy kyllä sanoa, että tarinoiden perusteella pelkäsin synnytystä - ja ihan turhaan, kuten myöhemmin selvisi.
Itselläni siis erittäin positiivinen synnytyskokemus. (11 vrk myöhässä lasketusta ajasta) Miehenikin oli oikein innoissaan kokemuksesta. useasta edellisestä kertomuksesta poiketen minun synnytykseni kesti pitkään, noin 1,5 vuorokautta! Mutta ei se mitään, tapahtuma vain eteni rauhallisesti ja itsekin pysyin hyvin rauhallisena eikä mitenkään kohtuuttomia kipuja tullut. Vietin piiiiitkiä aikoja isossa vesialtaassa ja se auttoi aivan uskomattoman paljon! Kokeilin myös ilokaasua ja näin melko pitkälle mentiin. En ollut mitään ennakkosuunnitelmia synnytyksen varalle tehnyt vaan tilanteen edetessä aina neuvottelimme kätilön kanssa, mitään kiirettä ei siis tosiaankaan ollut. Tunnelma oli hyvä joskin tietenkin vähän jännitti. kätilöt olivat tosi mukavia, vuorokin siinä välissä ehti vaihtua. Epiduraali laitettiin eikä se tehnyt kipeää vaikka sekin etukäteen hirvitti. Tehosi erittäin hyvin: Sen jälkeen nukuinkin vähän aikaa, koska oli siis parilta yöltä jo univelkaa kun supistukset olivat kestäneet kauan. Hieman noloa, mutta seuraavaksi alkoi tuntua todella pidättelemätön kakkahätä, heh. Vauveli siis alkoi lopultakin syntyä. Olihan se vitsikästäkin kun kokoajan pyytelin anteeksi kätilöltä, etten voi kakkaa pidätellä ja hän sanoi vaan että anna tulla vain. Ponnistusvaihe ei minulla ollut mitenkään kivulias, vaan tuntui suorastaan helpottavalta kun ponnisteli aina supistusten aikana. Pieni tyttö syntyi noin 20 minuutissa! Ja heti oli sellainen olo, että tämän uskaltaisi tehdä vaikka heti uudestaan, ei siis jäänyt minkäänlaista kammoa.
Oikein paljon onnea tulevaan synnytykseen!

Äänestä
  • Synnytykseni käynnistettiin viikolla 42 1, pikkuinen kun ei antanut mitään merkkiä ulostautumisesta, kohdunsuukin oli vielä täysin kiinni. Yhtään supistusta en voi sanoa koko raskauden aikana tunteneeni.

    Menin sairaalaan makoilemaan ja sain 3 x käynnistystablettia suun kautta, mitään ei tapahtunut. Yöllä kuitenkin meni limatulppa. Sain seuraavana aamuna lisää tablettia x 2, lääkäri käski antaa, että "supistukset käynnistyis kunnolla"... Tuskin ois enää tarvinnu. Puolilta päivin alkoi lopultakin kunnolla supistukset. Oloni oli tuolloin vielä erittäin kivuton, hyvä ja iloinen.

    Tunnin päästä oli helvetti irti. Voin rehellisesti sanoa että en hirveämpää tuskaa ole ikinä kokenut ja olisin melkein mieluummin kuollut kuin odotellut seuraavaa supistusta. Istuin vaan penkillä, muut asennot ei ois tulleet mieleenkään, ja HUUSIN. Suihkussa koetin kätilön käskystä lievitellä oloani, kunnes viimein toinen, järkevämpi kätilö katto mua nanosekunnin ja sano että tsekataan kohdunsuu ja sit lähdetään synnytyssaliin. Olin supistellu oikeasti siis vajaata 2 h, mut käynnistetyissä synnytyksissä ilmeisesti supistukset on heti niitä pahimpia mahdollisia, ja avauduinkin kerralla nollasta 5 cm:iin.

    Synnytyssalissa vaadin heti kaikki maailman helpotukset ja puudutukset minkä supistuskärvistelyiltäni kykenin. Kätilö koetti rauhoitella ja alotettiin varovammin. Sain ilokaasua, joka on mielestäni placeboa = ei mitään hyötyä, ja samalla kun lääkäri puhkaisi kalvot sain myös puudutteen kohdunsuulle = vielä vähemmän hyötyä. Viimeinkin annettiin se pyytämäni epiduraali, ja se auttoi. Noin vartin. Sitten taas meinasin kuolla ja epiduraalia tungettiin minuun varmaan aika lailla. Sain myös tietty oksitosiinitippaa supistuksia vauhdittamaan, kun epiduraali ilmeisesti tuppaa laimentamaan niitä.

    Tuskattomat ajat jutskailtiin mieheni kanssa, kuunneltiin musaa ja vitsailtiin. Muutama tunti siellä salissa venailtiin. Nähtiin koko ajan se sikiön sydänkäyrä ja ihmeteltiin, kun hirveitä laskuja tuli siihen välillä, mut kätilö kun käväs paikalla niin hymyili vaan ja sanoi, että ne on ihan normaaleja.

    Illalla lääkäri tutki minua ja ihan rauhallisesti totesi, että vauva ei oo laskeutunu yhtään, kärsii hapenpuutteesta (eli se sydänkäyrä oli kaukana normaalista!), eikä oikein tykkää ilmeisesti oksitosiinitipasta. Lisäks en ollu avautunu yhtään lisää siitä viidestä sentistä, joten menimme sektioon. Ei siinä varsinaisesti kerinny hätääntyä, tosin olin jo niin pumpattu täyteen lääkkeitä, väsyny ja vauvan tila hirvitti, että pieni itku pääsi, mut kaikki kävi vauhdikkaasti ja niin vaan ennen iltayhdeksää vauva oli jo ulkona (rv 42 2). Spinaalipuudutus, maha auki, beebi ulos ja maha kiinni, ei tuntunu missään vaiheessa miltään. Paitsi jälkikäteen: en meinannu pysyä tajuissani, oksensin ja sitten sain kuulla, että olen vuotanut 2 litraa verta leikkauksen aikana. Ihan järkyttävän määrän siis. Kyselivät tiedätkö missä oot ja kuka oot. Vauvaa näytettiin mulle, sitten se oli jo kääryleenä isänsä sylissä ja he tuijottelivat toisiaan. Minua ei ois voinu vähempää kiinnostaa, oisin vaan halunnu nukkua.

    Olo koheni kun pari tuntia olin "heräämössä", sain verta suoneen ja mehua juodakseni. Sitten minut ja vauva vietiin osastolle nukkumaan. Oltiin neljä päivää osastolla ja tutustuttiin toisiimme, pariin ekaan päivään en voinu haavan ja hemoglobiinin takia edes nousta mikä oli ilkeetä, mut neljäntenä päivänä olo oli jo hyvä ja vauvakin ok, joten kotiuduttiin. Olo oli hutera jotain kuukauden tuon jälkeen, haava ei kylläkään ollu kipee ja parani hyvin.

    Onneks olin valmistautunu synnytykseen ajatuksella "mennään tilanteen mukaan", niin ei sinänsä jääny traumoja tms. mistään, ja mikä tärkeintä, vauva saatiin ulos erittäinkin terveenä :). Aattelin kyllä etukäteen että mahdollisimman "luomusti" vedetään, että epiduraalin laittaminen on varmaan hirveämpää kuin itse supistukset, ja olin siis todella väärässä. Se pistos ei tuntunut MILTÄÄN.

    Lääkäri totesi leikkauksen jälkeen, että vauva oli kasvotarjonnassa eikä siksi päässyt laskeutumaan, ja kuulema synnytyskanavani on ahdas ja tulevatkin lapset jouduttaneen sektoimaan. Vauvani painoi vaan 3295 g, ja oli silti minulle liian iso, vaikka raskausaikana varta vasten kävin kokoarviossa. Kokoarviossa vauva arvioitiin paljon isommaksi, mut sanottiin että silti hyvin mahtuu tulemaan. Ihme touhua!!

    Äänestä

Mulla meni lapsivedet 01.30 yöllä. Viikkoja oli tasan 40. Puolentunnin päästä oltiin sairaalassa. Matkalla rupes jo pieniä supistuksia tulemaan. Klo 8 aikaan oli jo aika kipeitä. Jossain vaiheessa otin ilokaasun käyttöön. En ole varma auttoko yhtään. Illalla klo 19 aikaan sain epiduraalin, mikä vei kivut pois 1,5 tunniksi jonka jälkeen sain uuden annoksen ja taas oli kivut pois 1,5 tuntia. Kolmatta kertaa en enää saanu kun rupesin olemaan jo täysin auki. Ponnistusvaihe kesti 30 min. Väliliha leikattiin. Poika (3640/53) syntyi peppu edellä klo 23. Eli synnytyksen kokonaiskesto n. 22 tuntia, ei kyllä tuntunu niin pitkältä ajalta. Ponnistusvaihekin tuntu enemmän 10 minuutilta kun 30 min.
Mulla on pieni piikkikammo joten kaikki asiat mitä käytiin synnytysvalmennuksessa läpi liittyen tipan, epiduraalin laittamiseen ja välilihan puuduttamiseen, leikkaamiseen ja ompelemiseen ym. sai mut voimaan pahoin, mutta eihän ne missään tuntunu. Muutenkin synnytys oli positiivinen kokemus.

Hyvää odotusta!

Äänestä
  • oli synnytyksen kesto 22h tuossa tapauksessa. Jos sinulla on sairaalan paperit itselläsi, niin tarkista niistä. Synnytyksen kestoa ei välttämättä lasketa lapsiveden menosta, jos siitä ei ala kipeät, säännölliset ja alle 5min välein tulevat supistukset.

    Äänestä

  • 15+4 kirjoitti:

    oli synnytyksen kesto 22h tuossa tapauksessa. Jos sinulla on sairaalan paperit itselläsi, niin tarkista niistä. Synnytyksen kestoa ei välttämättä lasketa lapsiveden menosta, jos siitä ei ala kipeät, säännölliset ja alle 5min välein tulevat supistukset.

    Kokonaiskestolla tarkoitin nimenomaan aikaa vesien menosta. Synnytys kesti 10 tuntia. En tiennyt etä täällä ollaan näin tarkkoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syntymä kirjoitti:

Moikka!

Itse vielä odottelen ensimmäistä pienokaistani..

Mutta olisin kiinnostunut kuulemaan millä viikolla olette synnyttäneet?

Ja toki muutenkin synnytys kertomuksia mikäli joku tahtoo kertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu