http://keskustelu.suomi24.fi/node/4080461
Katsokaa tuota. Aloitajaa ei ymmärretä. Mutta minusta on täysin mahdollista, että on lievä ts. On ihmisiä, jotka ovat päänsä sisällä hyvin selkeästi naisia tai miehiä. Jos tällainen ihminen on vastakkaisen ihmisen ruumiissa, hän on vahva ts. Muutta on myös ihmisiä, jotka ovat päänsä sisällä lähempänä sukupuolineutraalia ja vain lievästi jompaakumpaa sukupuolta. Jos tällainen ihminen on väärässä ruumiissa, hän on lievä ts. Tällainen taidan olla minä itsekin.
Katsokaa tuota. Aloitajaa ei ymmärretä. Mutta minusta on täysin mahdollista, että on lievä ts. On ihmisiä, jotka ovat päänsä sisällä hyvin selkeästi naisia tai miehiä. Jos tällainen ihminen on vastakkaisen ihmisen ruumiissa, hän on vahva ts. Muutta on myös ihmisiä, jotka ovat päänsä sisällä lähempänä sukupuolineutraalia ja vain lievästi jompaakumpaa sukupuolta. Jos tällainen ihminen on väärässä ruumiissa, hän on lievä ts. Tällainen taidan olla minä itsekin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos vielä pystyy ajattelemaan, että oishan se mukava olla nainen, mutta kun minusta ei tulisi kuitenkaan nättiä. Tai että olen liian vanha, sellainen ei ole ts.
Nehän on ihan tavisporukan ajatuksia. Mun oma siskonikin sanoi alussa että eikös ole hienompaa olla varttuneempi mies kuin vanha nainen...
Kysymys kun nyt ei vaan ole siitä. Eihän systerikään ole valinnut sukupuoltaan.
Vähän on yksioikoinen näkemys, vaikka siinä totuutta on mukana selvästi enemmän kuin siteeksi. Jotenkin tuntuu hassulta ajatella, että on joku sellainen "tosi-ts"-jengi, johon pääsee jos ei ikinä pohdi, tuntuisiko elämä huonommalta väärässä mutta ympäristön kannalta selvännäköisessä vai oikeantuntuisessa mutta ympäristön väärin tulkitsemassa ruumiissa.
Myöskin tulee mieleen, kuinka joskus luin (tämän palstan arvoinen lähdeviite, vai mitä? ;) ) intersukupuolisista tehdystä seurantatutkimuksesta. Kuulemma vauvana lääkärin arvauksen mukaisesti tytöksi tai pojaksi leikellyistä iso osa on vanhemmiten kovasti vihaisia, mutta kuitenkin selvästi alle puolet pitää alkuperäistä arvausta radikaalisti vääränä. Tästä sitten voi päätellä, että ihmisistä suunnilleen kolmannes (tai neljännes tai kolme neljännestä tai jotain, kauhean tarkka tämä tulos ei ole) pystyy elämään edes jotenkuten kummanlaisessa ruumiissa hyvänsä.
siten ettei ole oikeasti ts tai sitten keho ei ole tarpeeksi muuttunut toisen sukupuolen kuin kokee mukaiseksi eli ei tunne dysforiaa väärästä kehosta.
Lisäksi tukahdutus voi olla voimakasta häpeäntunteiden vuoksi. Oikeat tunteet torjutaan.
Tämä em. kommentti 'tosi-ts-jengistä' on tullut mieleen useammin kuin kerran näitä ihmisten ajatuksia lukiessa. Se on oikeastaan vähän huvittavaakin, kuinka sukupuolidysforiasta vuosikymmeniä kärsineet ihmiset valaistuksen koettuaan yhtäkkiä kieltävät koskaan mitään epävarmuutta tunteneensa. Minä en ainakaan usko hetkeäkään, etteikö jokainen ts olisi joutunut painiskelemaan itsensä kanssa tämän 'ollako vai eikö olla' -kysymyksen kanssa. Ehkä se on kuitenkin itselle jotenkin helpompi asia käsiteltäväksi, kun jälkikäteen muuntelee muistikuvansa sellaisiksi, ettei koskaan ole minkäänlaista epävarmuutta tuntenut omasta transsukupuolisuudestaan.
Ikävä puoli tässä huvittavassa asiassa on se, että nämä ortodoksi-ts:t julistuksellaan väheksyvät ja syyllistävät kohtalotovereitaan. On ikävää kun asiasta kärsivälle ihmiselle julistetaan, ettet sinä mikään oikea ts ole, kun et alle kouluikäisenä ole kertaakaan yrittänyt kastroida itseäsi etkä ole heti ekalta luokalta alkaen kulkenut hameessa kouluun. Ihmiset jotka ovat saavuttaneet sisäisen varmuuden usein pitkän epävarmuuden jälkeen, ryhtyvät heti väheksymään niitä, jotka vielä ovat siinä samassa epävarmuuden tilassa. Tämähän on vähän niinkuin vanhat yläasteen 'mokutukset', kasiluokalle siirtyneet pääsevät aina mokuttamaan seiskaluokkalaisia, ja kun itse on ollut sen kohteena, niin odottaa jo innolla, että pääsee kostamaan kokemansa seuraavalle ikäluokalle.
Monet meistä todellisuudessa yrittävät elää sen fyysisen sukupuolensa mukaisessa roolissa, menevät naimisiin, hankkivat lapsiakin, tuntevat sen dysforian koko elämänsä ajan, mutta kuitenkin ovat niin epävarmoja, etteivät uskalla tehdä asialle mitään. Pitääkö kaikille heille siis julistaa, etteivät he ole oikeita ts:iä? Sitten kun he lopulta tekevät päätöksensä - kuten esim. Heli ja Marja-Sisko - niin yhtäkkiä heistä tuleekin oikeita ts:iä.
Se se vaan on sillä lailla että tässäkin maassa on hyvin paljon mälsää...
on olemassa toistaiseksi vain ts-diagnoosin perusteet. Joko täytät diagnostiset kriteerit tai sitten et täytä. Sukupuoli-identiteetin häiriö on mitattava suure, jossa ts on vain yksi pykälä kalavaa'alla. Transsukupuolisuus ei siis voi olla lievää tai voimakasta. Sukupuoli-identiteetin häiriötila voi olla voimakas tai lievä.
"Maailman terveysjärjestön tautiluokitus ICD-10 määrittelee transseksuaalisuudelle (F64.0) seuraavat kriteerit:
1. Halu elää ja tulla hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana. Tavallisesti tähän liittyy toive saada kirurgista ja hormonaalista hoitoa oman ruumiin muuttamiseksi mahdollisimman samankaltaiseksi kuin toivottu sukupuoli.
2.Transseksuaalisen identiteetin kokemus on kestänyt vähintään kaksi vuotta.
3. Kyseessä ei ole muun mielenterveyshäiriön, esimerkiksi skitsofrenian oire tai kromosomipoikkeavuus. "
Lähde: http://www.transtukipiste.fi/transsukupuolisuus/ttp0408.php
Transvestiitellä voi olla oma yhteisönsä, joka pyörii transvestisuuden ympärillä, mutta mitään "tosi-ts-jengiä" ei ole olemassa muualla kuin transvestiittien mielikuvituksessa. Totuus on se, että on olemassa vain miehiä ja naisia jotka korjaavat tai ovat korjanneet sukupuolensa. Näillä miehillä ja naisilla ei edes ole useinkaan mitään muuta yhdistävää tekijää keskenään kuin nuo kehoon kohdistuvat kirurgiset muutokset, joten on täysin typerää puhua jostakin jengistä. Transsukupuolisuus on vain diagnoosi (jolla ei ole lievää tai voimakasta muotoa), eikä mikään elämäntapa tai identiteetti.
Kyllähän noihin kriteereihin mahtuvat hyvinkin "lievät" tapaukset myös. Ei edes välttämättä tarvitse haluta hormoni- eikä leikkaushoitoja ollakseen trans. Ylipäätään tällainen saivartelu ja arvailu toisten ihmisten kokemusmaailmasta on aivan hanurista. Varmaan jokainen transihminen tietää miltä tuntuu, kun joku besserwisser kyseenalaistaa sen, että "olet tosissasi". Mikä kukaan on sanomaan kellekään, ettet ole "oikea" trans? En tiedä vaikuttaako ympäristö transidentiteetin muodostumiseen, mutta ainakin sen ilmenemiseen se vaikuttaa itsestäänselvästi radikaalilla tavalla. Tuomitsevat vanhemmat, kaverit yms. saavat lapsen kuin lapsen tukahduttamaan "vääriä" ajatuksia ja käyttäytymismalleja. Jotkut onnelliset syntyvät hyväksyvään ja kannustavaan ympäristöön, eivätkä joudu tällaista juuri tekemään. Toiset meistä joutuvat ensin kasvamaan kieroon ja odottamaan pitkälle aikuisuuteen odottaessa sellaisia olosuhteita, joissa sillä oikealla identiteetillä on tilaa tulla esille. Ja siltikin olemme kaikki yhtä transuja. :) Meitä on ehkä pari promillea väestöstä, vedetään edes me yhtä köyttä.
"Ja siltikin olemme kaikki yhtä transuja. :)"
Olisit jättänyt tuollaisen möläyksen kirjoittamatta. Hymiö ei yhtään paranna sitä että haukut transihmisiä transuiksi.
Jos tarkoitit kaikkia transihmisiä niin heitä on parisen prosenttia, mutta transsukupuolisia ei ole edes täyttä promillea.
Kyllä sinä nyt niin mielesi pahoitit. Jos minä itsekin transsukupuolisena käytän pilke silmäkulmassa sanaa transu, niin missä on loukkaus? Onko n-sana rasistinen loukkaus, jos afrikkalaisperäinen ihminen käyttää sitä huumorilla kuvaamaan itseään ja omaan viiteryhmäänsä kuuluvia? Sanat eivät ole vain kirjainyhdistelmiä, vaan niillä on esittäjästä ja kontekstista riippuen hyvin erilaisia merkityssisältöjä ja varsinkin tunnelatauksia.
Kyllä, todellakin pahoitin mieleni. En KOSKAAN käytä transu nimitystä, en edes huumorin pilke silmäkulmassa koska en koe sitä missään tilanteessa huumoriksi. Jos transihmiset käyttävät transu nimitystä huumorimielessä, tavalliset ihmiset eivät ymmärrä sitä huumoriksi vaan luulevat nimityksen olevan aivan normaalin. Törkeimmillään transua on käyttänyt lääkäri virallisessa sairauskertomuksessa minusta. Ei tuntunut kivalta eikä muukaan henkilökunta pitänyt sitä korrektina.
Järkevintä on välttää tällaisia kiistanalaisia nimityksiä väärinkäsitysten vuoksi.
En nyt tuohon linkitettyn keskusteluun ota tässä kohtaa kantaa, mutta sukupuoliristiriidan "moniasteisuudesta" olen kanssasi jokseenkin samaa mieltä.
Jotkut "lievemmät tapaukset" voivat kai sopeutua ihan hyvinkin elämään biologisessa kehossaan ja sosiaalisessa asemassaan, mutta tässä kohtaa voi miettiä onko taustalla kenties sukupuoliristiitatunteiden torjumista ja kokisiko henkilö itsensä oikeasti onnellisemmaksi siinä toisessa sukupuolessa.
Mielestäni "lievä" ts tai tg voi elää korjaamattomanakin onnellisen ja sisällöltään rikkaan elämän, mutta varmasti korjattuna (=enemmän omana itsenään) kokonaisuudessaan vielä paljon onnellisemman.
Sitten taas "vaikeassa" sukupuoliristiriidan kokemuksessa sukupuolenkorjaus on ainoa tie ja mahdollisuus kokonaisuudessaan onnelliseen elämään.
"Muutta on myös ihmisiä, jotka ovat päänsä sisällä lähempänä sukupuolineutraalia ja vain lievästi jompaakumpaa sukupuolta. Jos tällainen ihminen on väärässä ruumiissa, hän on lievä ts."
Tällainen tapaus on mielestäni ennemminkin tg, jos nyt näitä tarkempia nimikkeitä halutaan käyttää. Tg:hän haluaa irti biologisesti määritellystä sukupuolestaan, koska kokee itsensä sukupuolineutraaliksi. Ts taas tuntee kuuluvansa sekä sosiaalisessa että biologisessa merkityksessä enemmän "siihen toiseen sukupuoliryhmään", eli naisiin tai miehiin.
Mun aivot käsittelee tg:n ja ts:n ihan eri juttuina, ei siis tg:tä ts:n lieveilmiönä. Joka tapauksessa sukupuoliristiriitaa, oli kyseessä sitten ts tai tg, voi mielestäni eri asteista kokea, sehän tässä se pointti taisi nyt olla, tekstiä vaan taas syntyi syntymistään. :)
"Mielestäni "lievä" ts tai tg voi elää korjaamattomanakin onnellisen ja sisällöltään rikkaan elämän, mutta varmasti korjattuna (=enemmän omana itsenään) kokonaisuudessaan vielä paljon onnellisemman."
Ehkä minutkin luokiteltaisiin lieväksi TS:ksi kun pystyin (tai oikeammin jouduin) elämään pitkään väärässä sukupuolessa. Joillakin (kuten minullakin) olosuhteet ovat sukupuolenkorjauksen esteenä. Kun hoitomahdollisuuksia ei ollut ja myöhempinä vuosina ne olivat hyvin vaikeita, siinä joutui pakosta elämään sellaisena kuin oli. Vasta kun esteet olivat poistuneet, pääsi toteuttamaan itseään. Entistä elämää ei voi sanoa onnelliseksi ja rikkaaksi, ongelmiakin oli ja paljon. Nykyinen elämä on näiden muutaman vuoden kokemuksella näyttäisi olevan huomattavasti parempaa. Nykyisin kun hoitomahdollisuudet ovat olemassa, ratkaisevana tekijänä on omat päätökset ja tuntemukset. Ehkäpä vieläkin on lieviä TS:iä jotka pystyvät elämään väärässä sukupuolessaan tyydyttävää elämää, eikä muutaman vuoden rankaksikin koettuja tutkimuksia ja hoitoja katsota tarpeellisiksi.
Käsittääkseni eri ihmisillä on eri tasoisia sukupuoli-identiteettejä. Transsukupuolisuus on kauheaa varsinkin, jos on vahva sukupuoli-identiteetti. Jos transsukupuolisella on heikko sukupuoli-identiteetti, hän voi elää ihan siedettävän elämän ilman korjaustakin, vaikka se transkokemus varjostaakin elämää. Ajatuksia?
Olen kanssasi samaa mieltä ja sitä yrittänyt täällä myös julki tuoda. Jos kokee transsukupuolisuutta itsessään ja se todetaankin, itselle pitää nyt jäädä sen jälkeen selvittäminen kuinka voimakas/iso se tunne on ja mitä sen kanssa tekee. On väärin muitten tyrkyttää korjausta heti sillä perusteella että olet nyt 100%:sesti väärässä ruumiissa ja tee nopeasti nyt korjaustoimenpiteet. Tiedän kokemuksesta että joillekin se on oikeampi ratkaisu mutta ei tarkoita että transsukupuolisuuden toteaminen aina sitä jokaiselle olisi. Jos ennen miehen ruumiissa ollut on sitä vielä korjausprosessinkin jälkeen, kyllä vain se miehisyys paistaa läpi muillekin ja elämisen laatu asinomaisella menee vain huonompaan suuntaan. Transsukupuolisuudensa kanssa voi myös elää olemalla transsukupuolinen/kumpaakin sukupuolta, se hyväksytään ja ymmärretäänkin tänäpäivänä jo täysin.
Hyvä selitys.Elän transsukupuolisena .Mutta pääsääntöisesti nainen,vaikka biologinen sukupuoli on toinen.Muutos operointi olisi aikanaan ollut riski,koska sairastan harvinaista veren hyytymättömyys sairautta.Mutt eipä ole kukaan vielä mieheksi nimittänyt,synnyin anrogyyninä.Siis pidettiin jo pienenä tyttönä. En tiedä liittyykö aiheeseen ja selintinkö oikein.
Ei ole pakko olla jotain sukupuolta ja sen perusteella transsukupuolinen. Suomessa on paljon (jopa diagnosoituja) transgendereitä, eli ihmisiä jotka eivät koe olevansa kumpaakaan sukupuolta. Nykyään nämäkin ihmiset hyväksytään.
kotitarve psykologeja joka lähtöön ja kaikilla on omasta mielestään oikeat mielipiteet.
Ihan samoin kuin muka sinullakin.