ihminen ei voi

jälleensyntyä, mutta hän voi uudestisyntyä!
Jälleensyntymisoppi ei ole Jumalasta.

Jeesus tuli kirkkaudesta tänne alas maailmaan, sovittamaan synnit jokaisen ihmisen puolesta.
Kun saamme armosta syntimme anteeksi, Jeesus synnyttää meidät uudesti ylhäältä. Muuten me emme näe kirkkautta jos emme ole saaneet syntiämme anteeksi Jeesuksen sovintoveren kautta.
Älkää eksykö pois Herramme Jeesuksen rakkaudesta, uskomaan sellaisia mitkä eivät ole todellisia.
12656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Teidän onneksenne me vaisnavahindut emme tunkeudu kristittyjen keskustelupalstoille väittämään, etteivät teidän oppinne ole Jumalasta :) Uskon tyrkyttäminen ja suvaitsemattomuus eivät ole Hänen mieleensä.

Krishna muuten lupasi saman minkä Jeesus noin 3 200 vuotta ennen häntä.

Äänestä

Kaikki ovat tietysti tottuneet siihen, miten kristityt suhtautuvat maailmaan: heillä on viisaus ja tieto Jumalasta ja kaikki muu on valhetta ja Saatanasta eli siis Pahaa.

Oikeastihan kristitty on rehellinen puhuessaan noin, mutta näin keskustelupalstoilla he voisivat todellakin pysyä omissa ryhmissään julistamassa viisauttaan. Kyllä me sitten osaamme mennä sinne etsimään totuutta, kun kyllästymme näihin valheisiimme...

Ehkä joku meistä jaksaisi harjoittaa sitä politiikkaa, että ilmoittelisi ylläpidolle näistä sopimattomista herjaus/julistuskirjoituksista väärissä ryhmissä.

Äänestä

tuo ei ole keskustelua, vaan saarnaamista.

Äänestä

Helluntalaisuus palsta kovasti myös kiinnostaa teidän kulttuurinne ihmisiä joten tasoissa ollaan.
:)

Äänestä
  • Keitä tarkoitat "teidän kulttuurinne ihmisillä"? Onko jokainen ei-kristitty "meidän kulttuurimme ihminen"? Pidätkö hinduina kaikkia, jotka uskovat tavalla tai toisella jälleensyntymiseen?

    Toivon sinun tutustuvan tarkemmin siihen, mihin kukin uskoo ennen kuin vetelet tasapäistäviä johtopäätöksiä. Hindulaiset perusajatukset sisäistänyt henkilö ei kierrä tuputtamassa omaa uskoaan niille, joita se ei kiinnosta, Jumala on nimittäin tämän kieltänyt.

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Keitä tarkoitat "teidän kulttuurinne ihmisillä"? Onko jokainen ei-kristitty "meidän kulttuurimme ihminen"? Pidätkö hinduina kaikkia, jotka uskovat tavalla tai toisella jälleensyntymiseen?

    Toivon sinun tutustuvan tarkemmin siihen, mihin kukin uskoo ennen kuin vetelet tasapäistäviä johtopäätöksiä. Hindulaiset perusajatukset sisäistänyt henkilö ei kierrä tuputtamassa omaa uskoaan niille, joita se ei kiinnosta, Jumala on nimittäin tämän kieltänyt.

    Kyllä Jeesus itse sanoi menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapiskseni, joten olet aivan väärässä, et voi tietää kuka on herätyksessä ja jos ei ole niitä jotka julistavat Jumalan Sanaa Kristuksesta, niin kuka voi tulla uskoon jos ei ole julistajaa, tähänkin kanavalle on jokaisella oikeus kirjoitella, mutta jos se kalahti noin kovasti, ehkä on aika ajatella todella sitä yhtä ja ainoaa Jumlaa ja Hänen poikaansa Jeesusta Kristusta pelastajanaan. :)

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Kyllä varmaan Jeesus sanoi kaikenlaista ja kyllä varmaan kaikilla on "oikeus" kirjoitella kaikenlaista kaikenlaisiin paikkoihin, mutta ole nyt tavallinen ihminen ja ymmärrä, mistä täällä on kyse:

    Internetin keskustelupalstat on jaettu eri aiheisiin, että niissä voisi keskustella eri aiheista, etteivät kaikki 10 001 viestiä päivässä ole samassa läjässä. Siksi on aihealue "hindulaisuus" ja se ei ole tarkoitettu jeesusjulistuksille. Vastaavasti on niitä jeesusaiheisia alueita ja ne eivät ole tarkoitettu jälleensyntymäteorioille.

    Väärä arvaus oli se, että Jeesus, kristinusko tai juutalais-kristillinen käsitys Jumalasta kalahtaisi täällä johonkin. Huti meni.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Kyllä Jeesus itse sanoi menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapiskseni, joten olet aivan väärässä, et voi tietää kuka on herätyksessä ja jos ei ole niitä jotka julistavat Jumalan Sanaa Kristuksesta, niin kuka voi tulla uskoon jos ei ole julistajaa, tähänkin kanavalle on jokaisella oikeus kirjoitella, mutta jos se kalahti noin kovasti, ehkä on aika ajatella todella sitä yhtä ja ainoaa Jumlaa ja Hänen poikaansa Jeesusta Kristusta pelastajanaan. :)

    Jumala antaa jokaiselle uskonvapauden. Niinpä meidänkin tulisi antaa se toisillemme - vai haastammeko Jumalan, väitämmekö olevamme viisaampia kuin Hän?

    Kun menet hartaitten ei-kristittyjen keskelle sanomaan "te ootte tyhmii jos ette usko niinku mää", et käännytä ketään vaan saat todennäköisesti ihmiset ajattelemaan "kylläpä noi kristityt on rasittavia, eipä kiinnosta kuulla lisää".

    Olen kiinnostunut monista eri uskonnoista ja näkökulmista. Pyrin keskustelemaan asioista omasta mielestäni järkevässä hengessä antaen arvoa myös toisten mielipiteille, sotivat ne sitten omiani vastaan tai eivät.

    Tuntuu ettei ´tosikristittyjen´ kanssa voi keskustella rationaalisesti, koska aina tullaan tuputtamaan sitä ´ainoaa oikeaa´. Ei sellainen keskustelu anna kellekkään mitään. Käännyttää korkeintaan pois lopullisesti uskoaan epäilevät kristityt.

    Äänestä

  • Hesus kirjoitti:

    Andekin on olemassa.

    Äänestä

seurakuntani papeilta muutamia raamatullisia totuuksia, esim. miksi Jeesus moitti aikansa papistoa osallisuudesta kaikista veritöistä, jotka oli tehty Aabelista Sakariaan, Barakjan pojan vereen asti, ja josta Jeesus sanoi; "jonka te tapoitte." (Oli tapettu n. 700 vuotta aiemmin.) Ja miksi Daavid sanoi rukouksessaan Jumalalle: "olet puhunut palvelijasi suvulle myös kaukaisista asioista ja nähnyt minut nousevina sukupolvina, Herra Jumala."

Sanoihan Jeesus Johannes Kastajankin sisimmältään olevan Elian, joka oli elänyt satoja vuosia aiemmin. Näitä tämäntapaisia esimerkkejä löytyy vielä Raamatusta ainakin toistakymmentä, vaikka osa niistä on saatettu vuosisatojen kuluessa karsia pois.

Raamattu tuntee sellaisenkin elämänhengen lain kuin: "Niin kuin sinä teet, niin sinulle tehdään", korkeintaan kaksinkertaistetaan. Kysypä Sinä, "minä vaan" - papeiltasi, eikö he pidä näitä esittämiäni kohtia Jumalan sanana? ja jos pitävät, miten he voivat kieltää jonkinmoisen jälleensyntymisen!

Äänestä

"Jeesus tuli kirkkaudesta tänne alas maailmaan, sovittamaan synnit jokaisen ihmisen puolesta."

...mutta hän ei ollut typerys. Jos Jeesus kirjoittelisi SUOMI24 palstoilla, voit olla varma, ettei hän tuputtaisi itseään kennellekään. Hän ei ryntäisi keskeyttämään kenenkään keskustelua mairea hymy naamallaan kertoakseen... "Tiesittekö, että kuolin teidän puolestanne!"

Kerrotaan, että ihmiset tulivat kuuntelemaan Jeesusta. Hänen ei tarvinnut mainostaa itseään, siis tehdä itsestään numeroa.

Lähetyskäskyyn vetoaminen oman töykeyden ala-arvoista puolustelua. Kokeilepa tehdä lähetystyötä niin, että ihmiset tulevat sinulta kysymään, ei niin, että sinä menet heille saarnaamaan käsitystäsi totuudesta.

Jos kuitenkin koet aivan välttämttömänä sanomasi julistamisen, niin kokeilehan avointa keskustelua. Voit esittää kysymyksiä hindulaisuudesta tai voit kysyä muiden kantaa siiihen miten sinä näet asiasi, mutta voit olla varma, ettei evankeliumi ole voittanut ketään puolelleen tahdittomalla ja keskeyttävällä huutelulla "Jeesuksen pelastustyöstä".

Jos oma elämäsi on esimerkkinä uskostasi, silloin sinun ei todellakaan tarvitse sanoa sanaakaan.

Kaikista kovinta meteliä pitävät ne joilla on vähiten todellista asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä vaan kirjoitti:

jälleensyntyä, mutta hän voi uudestisyntyä!
Jälleensyntymisoppi ei ole Jumalasta.

Jeesus tuli kirkkaudesta tänne alas maailmaan, sovittamaan synnit jokaisen ihmisen puolesta.
Kun saamme armosta syntimme anteeksi, Jeesus synnyttää meidät uudesti ylhäältä. Muuten me emme näe kirkkautta jos emme ole saaneet syntiämme anteeksi Jeesuksen sovintoveren kautta.
Älkää eksykö pois Herramme Jeesuksen rakkaudesta, uskomaan sellaisia mitkä eivät ole todellisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu