Lähes poikkeuksetta henkirikoksen selvin päin tehneillä/usean henkirikoksen tehneillä syy löytyy siitä, etteivät he ole saaneet toteuttaa itseään. Organisaatiopsykologiassa puhutaankin ns. itseään toteuttavan ihmisen psykologisesta sopimuksesta. Henkirikosten ehkäisemiseksi tuleekin selvin päin surmanneille ja/tai vähintään kaksi henkilöä surmanneille myöntää 8.000 € kuukausittainen liikkuvuusavustus, uusi vapaavalintainen premiumluokan auto esim. Porsche sekä ajokortti ilman kuljettajan tutkintoa hallinnollisessa järjestyksessä.
Fouganthinehan ajautui laitoskierteeseen jo nuorena autojen luvattomien käyttöön ottojen vuoksi, Kanaali-poloinen taas riehui päihteiden vaikutuksen alaisena eri radanvarsipaikkakunnilla. Nakari taas oli varattomuutensa vuoksi ilmeisen alemmuudentunteinen, mikä ilmeni mustasukkaisuutena (alkoholiparanoidia). Heidät kuten muutkin vastaavat tapaukset olisi saatu ajoissa rauhottumaan myöntämällä liikkuvuusavustus, Porsche ja ajokortti hallinnolisessa järjestyksessä. Mainitsemani henkilöt eivät ole tekijöitä vaan maamme sosiaalidemokraattis-fasistisen ihmisoikeuksia polkevan julman politiikkamme viattomia uhreja. Yhteistä mainitsemilleni henkilöille on se, ettei heillä ole ajokorttia. Ajokortti, Porsche ja liikkuvuusavustus olisi tullut yhteiskunnalle halvemmaksikin kuin heidän pitämisensä vankiloissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tällä hetkellä alla on audi a8 4,2 quattro,edellinen oli volvo s80 d5,vm.2004,että eihän noi ihan
porscheja ole mutta ajeleehan niillä,mutta toi ajokorttijuttu oli ihan asiallinen juttu,kanaalin se kyllä pitäis oikeesti suorittaa,miehenn tunnen ja ei ole ikinä ajanut autoa
Kolmoismurhaaja leveilee romuillaan. Osoittaa kyllä henkisen kypsyyden tason. Häpeäisit.