Sokkelikin

YLE Kainuu:

"Sokkeli poikki

Lähimpänä kaivosta on Esko Korhosen tiilitalo. Kymmenen vuotta vanha rakennus on omistajan mukaan kärsinyt vahinkoa räjäytyksistä.

- Viidestä kohdasta on sokkeli poikki, uuni ja palomuuri rikki ja seinässä halkeamia, sanoo Korhonen.

Talvivaaran kaivostoiminnan päällikkö Arto Suokas on toista mieltä.

- Me ei uskota toimintamme vaikuttaneen suuresti näihin muodostuneisiin rakoihin.

Korhonen on pyytänyt ympäristöviranomaisia keskeyttämään räjäytykset. Kainuun ELY-keskus on pyytänyt Talvivaaran kaivosyhtiöltä selvitystä asiasta. Kaivosyhtiö selvityttää asiaa konsulteilla, joiden tärinämittari on ollut pari päivää Korhosen kuistilla."

Johan on selitys miehellä ja konsultti tutkii asiaa!!!!
Tärinämittari kuistilla?
Näyttäisköhän tarkemmin jos olisi sokkelissa kiinni.
Sieltä ne ongelmat hiljalleen tulee esiin. Ovat kai olleet tiedossa alunalkaenkin.
Ei Talvivaara ensimmäinen kaivos maailmassa ole.
Kostamus työmaan aikana kun veli venäläinen räjäytti louhoksella.
Tärisi ikkunat kaupunkialueella yli kymmenen kilometrin päässä.
2414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pulliainen aikoo saada vahigostaan korvauksia niin joutuu käymään oikeutta ainakin 15 vuotta. Sellaisia on kaivosyhtiöt Tässä maassa saa tehdä mitä tahansa kun on rahaa "voidella" määrättyjä tahoja.Kaivosyhtiö hankkii sellaisen lausunnon rahalla ettei vika taatusti ole kaivosyhtiön vaikka talo olisi räjäytetty tuhannen pillun päreiksi.

Äänestä
  • Alituinen sokkelin kivitys on saatava loppumaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poikki kirjoitti:

YLE Kainuu:

"Sokkeli poikki

Lähimpänä kaivosta on Esko Korhosen tiilitalo. Kymmenen vuotta vanha rakennus on omistajan mukaan kärsinyt vahinkoa räjäytyksistä.

- Viidestä kohdasta on sokkeli poikki, uuni ja palomuuri rikki ja seinässä halkeamia, sanoo Korhonen.

Talvivaaran kaivostoiminnan päällikkö Arto Suokas on toista mieltä.

- Me ei uskota toimintamme vaikuttaneen suuresti näihin muodostuneisiin rakoihin.

Korhonen on pyytänyt ympäristöviranomaisia keskeyttämään räjäytykset. Kainuun ELY-keskus on pyytänyt Talvivaaran kaivosyhtiöltä selvitystä asiasta. Kaivosyhtiö selvityttää asiaa konsulteilla, joiden tärinämittari on ollut pari päivää Korhosen kuistilla."

Johan on selitys miehellä ja konsultti tutkii asiaa!!!!
Tärinämittari kuistilla?
Näyttäisköhän tarkemmin jos olisi sokkelissa kiinni.
Sieltä ne ongelmat hiljalleen tulee esiin. Ovat kai olleet tiedossa alunalkaenkin.
Ei Talvivaara ensimmäinen kaivos maailmassa ole.
Kostamus työmaan aikana kun veli venäläinen räjäytti louhoksella.
Tärisi ikkunat kaupunkialueella yli kymmenen kilometrin päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu