Saako vanhemmat haukkua lapsiaan?

Likka kyynel

Olen 17, ja vanhempani haukkuvat minua syyttä. Milloin paskapääksi, milloin idiootiksi, milloin miksikin. Jos en ymmärtänyt/ kuullut kysymystä/tehtävää, he huutavat ja haukkuvat minulle. Muut sisarukseni taas kääntyvät minua vastaan, aiheuttaen minulle enemmän vaikeuksia. Ja he pitävät minua orjanaan. Kun he pyytävät minua auttamaan, autan heitä, mutta kun minä pyydän apua, saan vastaan vain valitusta ja kiukuttelua. He ja vanhempani sanovat, etten saisi väittää heille vastaan. Ja sisarukseni ovat 2- ja neljä vuotta minua nuorempia! Tänäänkin isäni pyysi, että käskisin sisaruksia auttamaan häntä. Menin sanomaan heille, että isä tarvitsee apua, ja he sanoivat "Joo joo". Tuntia myöhemmin isä tuli vihaisena tivaamaan sisaruksilta, miksi he eivät tulleet, ja he sanoivat " Ei meille sanottu mitään!" Minä sanoin, että he vastasivat joo joo, mutta sain silti huudot ja haukut. Vanhempi sisarenikin haukkuu minua tyhmäksi. Pelkään, että vanhempani lyövät minua, jos väitän vastaan, sillä ollessani pieni, he löivät minua, ja väittävät nykyään, etteivät olisi lyönneet minua. Tuntuu pahalta, miksi olen saannut tämän roolin, vaikka olen hyvä koulussa ja hoidan kotityöt vastuullisesti päivittäin? Miksi minusta on tullut tölkki potkittavaksi, vaikken tehnyt mitään pahaa tai ilkeää koko elämäni aikana?

4

1404

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...................

      muutat melko pian omaan kämppään, ihan omasta halustasi... Toivottavasti suhteet vähän tasoittuu sitten, kun ette enää asu saman katon alla etkä joudu olemaan muiden turhaumien purkukohteena. Eipä sitä voikaan väittää, että vanhemmat olisivat täydellisiä ihmisiä. Täytyy kiittää siitä hyvästä, mitä he ovat lapsen eteen tehneet, mutta tehdä myös sisäisesti ja ulkoisesti sellaiset rajat, että heidän huonot puolensa eivät pääse liikaa vahingoittamaan.

    • X

      Omasta mielestäni vanhempien ei pitäisi haukkua lapsiaan, onko se hyvää kasvatusta? Tyttöystäväni ovat täysin samanlaisia kuten kuvailit. Haukkuvat huoraksi, haluat syödä, pitää pyytää mitä saa otaa ja kenen se on. Lapsille ostetaan jatkuvasti uusia leluja, ja muuta semmoista. Mutta ei tässä tapauksessa tyttöystävälleni, pyytää äidiltään että voiko ostaa vaikka mm. meikkivoiteen, saa vastaukseksi : mun mielestä sä et ole anasainnut, ei pysty. Tai muuta vastaavaa, Suosittelen kaikkia ketkä joutuvat kokemaan samaa paskaa tekemään pari ilmoitusta poliisille / sossuun, saataisiin vanhemmatkin kuriin ja vastuuseen. Jos kerta ovat niin aikuisia?

    • 13plus16

      Oma isäni kohteli minua aina huonosti. Olin nauta, lehmä, tyhmä, idiootti, häiriintynyt... No, hän ei muutenkaan antanut naisille arvoa. Hän oli minua kohtaan myös aggressiivinen. Potki, läimäytteli, raahasi hiuksista... Ja äitini ei koskaan puolustanut minua. Siitä olen vieläkin katkera.
      Kerran isäni puristi minua jalkovälistä. Sairasta omaa tytärtä kohtaan! Vihasin häntä, mutta samalla jotenkin säälin. Päätin jo nuorena, että kun kotoa lähden, haluan hänet pois elämästäni. Lukion jälkeen vanhempani erosivat. Minä muutin omilleni ja toteutin sisäisen tahtoni. Päivääkään en ole katunut välien poikki laittoa isääni. Nyt on henkisesti paljon helpompaa, ja arvetkin ovat parantuneet aika hyvin vuosien myötä.

      En ymmärrä kuinka jotkut isät ja/tai äidit voivat kohdella jälikasvuaan kuin ruttoa.

      Sinulle ap, että olet nyt vaan joutunut silmätikuksi. Siihen vanhemmat eivät oikeasti tarvitse aina edes syytä. Vaihtoehtosi ovat kestää tilannetta tai mennä juttelemaan jollekin luotettavalle aikuiselle asiasta. Tai voithan yrittää kirjoittaa vanhemmillesi kirjeen, jossa kerrot kuinka paha olo sinulla on, ja vaadit vastauksia miksi kohtelevat sinua huonommin kuin sisaruksiasi.
      Itselleni murrosikä ei ollut onnellista aikaa. Mutta olen nyt aikuisena luonut itselleni onnellisen elämän.

    • Narsismiako

      Viesti oli vanha mut kuulostaa justiin siltä että vanhempasi eivät olleet terveitä. Olit saanut roskapussiin roolin. Voimia sulle paranemiseen ja eheytymiseen. Tie on pitkä; esimerkiksi narsistien uhtien tuesta voisi olla hyötyä -sillä siltä tuo kuulostaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe