Tässä.

tässä ei ole yhtään sanaa, rannalla

jäätynyt meri
kiveksi pusertunut pöly

ja minä toivon
että kosketuksesi olisivat vesiliukoisia
asioita iholla

aavistus kevättä
hauraiden puiden takaa horjuvassa valossa

jonain päivänä
käteni kasvavat taas minuksi
ne eivät enää kanna
sormenpäissä vartalosi tuntua sitoen ruumiini
ja sieluni siihen mitä oli

ja mitä on mahdotonta kuvata

tässä ei ole yhtään sanaa
ja kuinka minä toivon

horjuvassa valossa
viistoina kultajuovina hangessa

että jonain päivänä meri sulaa
ja että käsissäni ja jaloissani on vielä
voimaa
jaksaakseni kävellä tälle rannalle

ja minä upottaudun mereen
ja se pesee minusta kosketuksesi

ja noustessani vedestä
aurinko on puiden yläpuolella
maisema helähtää täyteen kesän ääniä
maailmassa on jälleen värit ja mieli

ja minä löydän ensimmäisen sanan
enkä piittaa vaikka se olisi
rakkaani

kunhan saan sinusta ja minusta
jonkinlaisen otteen,
käsillä jotka osaavat toimia
unohtumatta sinne ja tänne liian hämäriin

kaukaisiin maastoihin
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aitiparta kirjoitti:

tässä ei ole yhtään sanaa, rannalla

jäätynyt meri
kiveksi pusertunut pöly

ja minä toivon
että kosketuksesi olisivat vesiliukoisia
asioita iholla

aavistus kevättä
hauraiden puiden takaa horjuvassa valossa

jonain päivänä
käteni kasvavat taas minuksi
ne eivät enää kanna
sormenpäissä vartalosi tuntua sitoen ruumiini
ja sieluni siihen mitä oli

ja mitä on mahdotonta kuvata

tässä ei ole yhtään sanaa
ja kuinka minä toivon

horjuvassa valossa
viistoina kultajuovina hangessa

että jonain päivänä meri sulaa
ja että käsissäni ja jaloissani on vielä
voimaa
jaksaakseni kävellä tälle rannalle

ja minä upottaudun mereen
ja se pesee minusta kosketuksesi

ja noustessani vedestä
aurinko on puiden yläpuolella
maisema helähtää täyteen kesän ääniä
maailmassa on jälleen värit ja mieli

ja minä löydän ensimmäisen sanan
enkä piittaa vaikka se olisi
rakkaani

kunhan saan sinusta ja minusta
jonkinlaisen otteen,
käsillä jotka osaavat toimia
unohtumatta sinne ja tänne liian hämäriin

kaukaisiin maastoihin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu