Moni on parjannut siitä, että Tapsa olisi yrittänyt useita erilaisia genrejä (oppinut tämän sanan teitin väittelyistä) viime aikoina. Tuohan ei pidä paikkansa. Tapsa teki ensimmäisen 'erilaisen' albumin jo muutaman vuoden kuluttua ensimmäisestä levytyksestään. Kansanlauluja albumillinen v 73. Sitten vuoden radioalbumi jo v 78 (tätä ei moni varmaan edes tiedä), eli Moment Musical yhdessä Hapuojan ja Sarmannon kanssa, vain 10-vuotisen uran jälkeen. Näitähän on seurannut moni albumi uran aikana, mm. Djupsjöbackan säestämä albumi, Merikannon laulut, M.A.Nummisen laulut, joululaulualbumit, Viidan laulut, Rautavaarat, tangoalbumi.
Tapsahan julkaisi myös ensimmäisen suomalaisen live-albumin. Ei se nyt mielestäni ihan turha jäbä ole ollut, vaikka täällä tietyt tahot muuta haluaa todistaa. Verratkaa vähän muihin alan harrastajiin. En tokikaan väitä, että olisi maailman napa tässä lajissa, mutta mielstäni aika hyvä Suomen maassa. Ja on se jo jotain sekin. Ainakin meille suomalaisille.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että nämä jo -60 ja -70 luvulla esiintyneet ja levyttäneet artistit ovat niitä parhaita. Niin paljon hienoja kappaleita, joiden sävellys ja sovitus upeita, ilman näitä nykyajankin konesovituksia. Ja siellä on tosiaan muitakin kuin Tapsa, niin Johnny, Tapio Heinonen, Sotavalta, Markus, Reetu, Danny, Aron Make, Kisu, Pepe jne., myös naisartistit!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tapsukalla ei ole kuin yksi tyyli: kiduttava ininärääkyminen. Wanhanajan liitu liitutaulussakin aiheutti vähemmän särkyä, kylmänväreitä ja kananlihalle menevää ihoa kuin tämä itsensä kansantaiteilijaksin nostanut tusinataavetti.
Tapukka on SAATTANUT yrittää tulkita erilaisia kappaleita ja genreitä mutta kaikissa on lopputulos ollut yhtä onneton eli hyvin kohteliaasti ja kauniisti sanottuna: "taiteellinen" lopputulos on aina, genrestä riippumatta, kuullostanut samalta kuin vessanpöntön tukkiva suolistosaasta. Valitettavasti.
Tapsa on monipuolisuudessaan vailla vertaa. Eipä tule mieleeni toista laulajaa joka tulkitsisi lauluja rockabillyistä operetteihin yhtä vakuuttavasti.