Hermot

pikku hljaa.. ;) siis olen 18 v tyttö ja kuuakutiseni alkoivat jo 12v. Minulla on ongelmana todella epäsäännölliset menkat. Menkkojen väli vaihtele 2 vikkosta 6, viikkoon. Eli siis täysin haliitsemattomina. Menkat ei ole oikestaan, koskan edes olleet säännöliset. Kovin runsasta vuoto ei kuitenkaan ole, eikä kipua ole missään vaiheessa. Ehkäisyä en tarvitse, joten onko mitään muuta keinoa saada nuita menkkoja kuriin, kun kävellä gynelle ja hankkia e-pilleirt?
4162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuudessa vuodessa kierrot usein tasoittuvat säännöllisiksi. Jos näin ei ole tapahtunut, on todennäköistä ettet ovuloi (= munasolu ei irtoa) säännöllisesti. Siihen viittaa myös se, ettei kuukautiskipuja ole. Niitä kun yleensä esiintyy enemmän niissä kierroissa, joissa munasolu on irronnut. Painolla (ali- tai ylipaino) voi olla vaikutusta asiaan. Joskus kuukautiskierron epäsäännöllisyys voi johtua monirakkulaisista munasarjoista, jolloin oirekuvaan voi liittyä myös insuliiniresistenssi (ja taipumus korkeaan verensokeriin), akne ja/tai miestyyppinen liikakarvoitus.

Tällaiset asiat selviävät gynekologikäynnillä (ultraääni ja tarv. laboratoriokokeita), nuorisoneuvolassa tai koulu-/omalääkärillä (joka tarvittaessa tekee lähetteen gynekologille). Mikäli ehkäisy ei ole tarpeen, voi kuukautisia säännöllistää kerran kuukaudessa 10-14 vrk:n kuurina käytettävällä keltarauhashormonivalmisteella. E-pillereitä käytetään tietysti ainakin silloin, kun ehkäisy on tarpeen, mutta muutenkin niistä voi olla apua jos naisella on myös aknea/liikakarvoitusta. Tietyissä tilanteissa voidaan käyttää myös metformiinia (vaikuttaa insuliiniresistenssiin), kun kyseessä on monirakkulaiset munasarjat ja niihin liittyvät oireet.

Äänestä
  • Tarvitseeko tuohon kyseiseen lääkkeeseen gynogologin tutkimuksen, vai saako sen ihan tavallisella lääkärikäynnillä?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Tarvitseeko tuohon kyseiseen lääkkeeseen gynogologin tutkimuksen, vai saako sen ihan tavallisella lääkärikäynnillä?

    Ihan tavallisen yleislääkärinkin pitäisi pystyä tekemään tarvittavat tutkimukset ja määräämään kuukautisia säännöllistävän keltarauhashormonin. Sinun ikäiseltäsi ei tarvita kohdun limakalvonäytettä ennen keltarauhashormonin aloitusta (senkin asiaan perehtynyt yleislääkäri pystyy yleensä ottamaan). Jos olet koskaan ollut yhdynnässä, (raskaustesti, jos raskaus mahdollinen) papa ja tulehdusnäytteet kannattaisi tarkistaa vuotohäiriöiden yhteydessä. Yleislääkäri ei kuitenkaan pysty tekemään PCO (monirakkulaiset munasarjat) diagnoosia, sillä siihen tarvitaan ainakin ultraäänitutkimus. Tuolla asialla on merkitystä (ovulaatiohäiriön takia) viimeistään siinä vaiheessa, kun raskaus alkaa olla ajankohtainen asia.

    Äänestä

  • gyne kirjoitti:

    paljon vastauksistasi! Asiat selveni paljon. :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

menee.. kirjoitti:

pikku hljaa.. ;) siis olen 18 v tyttö ja kuuakutiseni alkoivat jo 12v. Minulla on ongelmana todella epäsäännölliset menkat. Menkkojen väli vaihtele 2 vikkosta 6, viikkoon. Eli siis täysin haliitsemattomina. Menkat ei ole oikestaan, koskan edes olleet säännöliset. Kovin runsasta vuoto ei kuitenkaan ole, eikä kipua ole missään vaiheessa. Ehkäisyä en tarvitse, joten onko mitään muuta keinoa saada nuita menkkoja kuriin, kun kävellä gynelle ja hankkia e-pilleirt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu