Eläkeläiset

En ole huomannut kaskustelulistassa otsikkoa eläkeläiset. Tämä ryhmä on kuitenkin kasvava osuus kansalaisista ja myös nykyisin osaava sähköisen median käyttäjäkunta.
Innoituksen tähän tarinaan sain kun luin Nordean asiakas-ledestä ETLA:n tutkimusjohtaja Tarmo Valkosen kirjoituksen, jonka sanoma oli, että eläkkeiden verostusta on kiristettävä.
Kaverin tietämättömyys on kuvottavaa. Ilmeisesti hän ei tiedä, että taitettu indeksi korottaa eläkkeitä niin, että toimeentulotukiluukuilla jonot pitenevät. Itse sain eläkkeeseeni korotusta 0,26% vuoden alusta. Matemaattisesti lahjakkaat lukijat varmaan laskevat koska eläkkeeni on suhteessa vallitsevaan ansiotasoon olematon.
Tämä ETLA on mielenkiintoinen organisaatio. Sitä johtaa kotimaisen laman pääarkkitehti Sixten Korkman ja tätä taustaan on hyvin ymmärrettävää ettei hän palkkaa itseään fiksumpia alaisia. Tässä ainoa selitys tähän Trmo Valkoseen-
0137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


rover kirjoitti:

En ole huomannut kaskustelulistassa otsikkoa eläkeläiset. Tämä ryhmä on kuitenkin kasvava osuus kansalaisista ja myös nykyisin osaava sähköisen median käyttäjäkunta.
Innoituksen tähän tarinaan sain kun luin Nordean asiakas-ledestä ETLA:n tutkimusjohtaja Tarmo Valkosen kirjoituksen, jonka sanoma oli, että eläkkeiden verostusta on kiristettävä.
Kaverin tietämättömyys on kuvottavaa. Ilmeisesti hän ei tiedä, että taitettu indeksi korottaa eläkkeitä niin, että toimeentulotukiluukuilla jonot pitenevät. Itse sain eläkkeeseeni korotusta 0,26% vuoden alusta. Matemaattisesti lahjakkaat lukijat varmaan laskevat koska eläkkeeni on suhteessa vallitsevaan ansiotasoon olematon.
Tämä ETLA on mielenkiintoinen organisaatio. Sitä johtaa kotimaisen laman pääarkkitehti Sixten Korkman ja tätä taustaan on hyvin ymmärrettävää ettei hän palkkaa itseään fiksumpia alaisia. Tässä ainoa selitys tähän Trmo Valkoseen-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu