Lukion valinnasta

Olen 16-vuotias ysiluokkaa käyvä poika. Pitkään on ollut selvää se että lukioon lähden opintoja jatkamaan, siispä hainkin pienen (n. 10 000 asukkaan) kotikuntani lukioon. Koskaan ei ole edes käynyt mielessä että seuraava opinahjoni olisi jokin muu kuin tuo tuttu rakennus yläkoulun vieressä: kun kerran kulkeminenkin siellä on helppoa niin miksi suuntaisin jonnekin muualle?
Juttelin tässä parisen viikkoa sitten kaveriporukassa erään minulle ei-niin-tutun pojan kanssa. Tyyppi kertoi että hän ei millään osaa päättää minne lukioon lähtee ja että voi hurja miten kiire hänellä tulee olemaan kun yhteishaku on aivan nurkan takana.
En kykene ymmärtämään. Ylipäätään en ymmärrä ns. lukioiden arvottamista. Kuinka lukioiden taso voi Suomessa vaihdella niin rankasti että paremman opiskelupaikan toivossa pitäisi kissojen ja koirien kanssa lähteä jahtiin?
Ja voi hyvää päivää, mistä nämä puheet tyyliin "Siis sinne lukioon mä en ainakaan mene, opetki on ihan surkeita!!1" oikein tulevat?!? Ihmisillä tuntuu mun kokemuksen mukaan olevan jotain pieniä lukioita vastaan. Jossain vähänkään syrjäisemmässä paikassa ei tietenkään voi saada hyvää opetusta, joten ei muuta kuin nokka kohti etelää.
Kirjoittakaa toki omia mielipiteitä/kokemuksia asiaan.
5218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

itse asun vielä pienemmässä paikassa kuin sinä (n 6000 as. oppilaita noin hieman yli 100) ja oma lukio on ainakin vielä toistaiseksi.
pienissä lukioissa on se hyvä että opettaminen on paljon intensiivisempää ja siellä opettajat voivat kiinnittää paremmin huomiota oppilaiden opetukseen ja tuntemaan heidät. opettajien taso voi tietenkin vaihdella (es. matikan opettajamme on aivan susi, mutta äidinkileen opettaja paras). isoissa kouluissa olisi vain enemmän ihmisiä ja ehkö paremmat vehkeet joilla leikkiä (tietokoneet, luokat ym.) koska niille on enemmän käyttäjiä. muuta en sitten keksikkään mitä todella isoissa lukioissa on hyötyä

Äänestä
  • Itsekin asun pienessä, yli 500 000 hengen kunnasta, jonka lukioihin hakee vuosittain pari tuhatta muistakin kunnista.

    Pk- seudun lukiot rocks! Pienet lukiot sucks-





    MUHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!

    Äänestä

  • MUHAHEHÖHIHOHAAA!!!! kirjoitti:

    Itsekin asun pienessä, yli 500 000 hengen kunnasta, jonka lukioihin hakee vuosittain pari tuhatta muistakin kunnista.

    Pk- seudun lukiot rocks! Pienet lukiot sucks-





    MUHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!

    juttuhan on niin, että nuoret haluavat jotain uutta ja erilaista. Aika typerää sinänsä, kun esimerkiksi meidän pikkulukiosta pääsee paljon isompi osuus jatko-opintoihin kuin naapurikaupungin suuremmasta lukiosta, ja meidän yo-tuloksetkin ovat paremmat. Eihän meillä tietysti valinnan mahdollisuuksia ole kovin paljon, mutta yo-koeaineet meillä opetetaan hyvin. Siksi meillä pärjätäänkin noin mukavasti.

    Ja meillä on vielä sellainenkin asia kuin yhteishenki, joka on tosi hyvä.

    Äänestä

Itse yläasteella mietin että en varmasti mene juuri samassa rakennuksessa olevaan lukioon, pääasiassa sen takia että halusin vähän vaihtelua ja lisäksi kyseiseen lukioon olisi ollut tulossa runsaasti entisiä luokkatovereitani joiden kanssa en tullut toimeen. Hain ja pääsin siis kaupungin korkeimman keskiarvon lukioon erikoislinjalle. Pelkkä keskiarvo tai "eliittilukion" maine eivät vaikuttaneet päätökseeni myönteisesti, olen enemmäkin aina inhonnut kilpailua paremmuudesta ja keskiarvoista. Olin oikeasti kiinnostunut opiskelusta kyseisellä linjalla. Nyt jälkeenpäin ajatellen olisin kyllä voinut hakea lähilukiooni mikäli sitä linjaa olisi tarjottu myös siellä. Lukio jossa opiskelen on myös suhteellisen suuri, n. 700-900 oppilasta. Kurssien ryhmäkoot yltävät joskus jopa neljäänkymmeneen oppilaaseen. Tietenkin opiskelu pienemmässä lukiossa olisi varmasti kodikkaampaa, mutta olen tyytyväinen valintaani.

Äänestä
  • Mun lukio sijaitsee 7000 asukkaan kunnassa ja opiskelijoita on 200. Lukio on yo-tulosten perusteella suomen 28:nneksi paras. (ja psykologian arvosanat ovat suomen top viidessä), että ei se koko kerro tasosta mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heksadesimaali kirjoitti:

Olen 16-vuotias ysiluokkaa käyvä poika. Pitkään on ollut selvää se että lukioon lähden opintoja jatkamaan, siispä hainkin pienen (n. 10 000 asukkaan) kotikuntani lukioon. Koskaan ei ole edes käynyt mielessä että seuraava opinahjoni olisi jokin muu kuin tuo tuttu rakennus yläkoulun vieressä: kun kerran kulkeminenkin siellä on helppoa niin miksi suuntaisin jonnekin muualle?
Juttelin tässä parisen viikkoa sitten kaveriporukassa erään minulle ei-niin-tutun pojan kanssa. Tyyppi kertoi että hän ei millään osaa päättää minne lukioon lähtee ja että voi hurja miten kiire hänellä tulee olemaan kun yhteishaku on aivan nurkan takana.
En kykene ymmärtämään. Ylipäätään en ymmärrä ns. lukioiden arvottamista. Kuinka lukioiden taso voi Suomessa vaihdella niin rankasti että paremman opiskelupaikan toivossa pitäisi kissojen ja koirien kanssa lähteä jahtiin?
Ja voi hyvää päivää, mistä nämä puheet tyyliin "Siis sinne lukioon mä en ainakaan mene, opetki on ihan surkeita!!1" oikein tulevat?!? Ihmisillä tuntuu mun kokemuksen mukaan olevan jotain pieniä lukioita vastaan. Jossain vähänkään syrjäisemmässä paikassa ei tietenkään voi saada hyvää opetusta, joten ei muuta kuin nokka kohti etelää.
Kirjoittakaa toki omia mielipiteitä/kokemuksia asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu