sinä olet ikkuna toiseen ihmiseen
ikkuna avaruuteen
ainoastaan
tiedostamalla kasvojeni heijastuksen
jonka läpi sinuun katson
voin nähdä sinutkin lahjana
me emme sekotu toisiimme
emme anna toisillemme arvoa
mutta olemme toisissamme läsnä
ja juuri silloin olemme toisillemme läsnä
niin kuin ihminen on läsnä maisemassa jota katsoo:
vihreät linnut, huohottava puu, aurinkoa hymyävä pilvi
todellisuus antaa sinulle arvon
ja sitä arvoa ihmetellen
seison herkkänä ikkunalla,
otan lakin päästä
ja luulen että näen kuin aavistukselta
jotain mitä minun on niin vaikea käsittää:
että minäkin olen arvokas, että minäkin olen tärkeä
hmm
ja koska me emme anna toisillemme arvoa
tunnemme arvomme toisiamme vasten
kaikkien lintujen, puiden ja hymyävien pilvien alla
ikkuna avaruuteen
ainoastaan
tiedostamalla kasvojeni heijastuksen
jonka läpi sinuun katson
voin nähdä sinutkin lahjana
me emme sekotu toisiimme
emme anna toisillemme arvoa
mutta olemme toisissamme läsnä
ja juuri silloin olemme toisillemme läsnä
niin kuin ihminen on läsnä maisemassa jota katsoo:
vihreät linnut, huohottava puu, aurinkoa hymyävä pilvi
todellisuus antaa sinulle arvon
ja sitä arvoa ihmetellen
seison herkkänä ikkunalla,
otan lakin päästä
ja luulen että näen kuin aavistukselta
jotain mitä minun on niin vaikea käsittää:
että minäkin olen arvokas, että minäkin olen tärkeä
hmm
ja koska me emme anna toisillemme arvoa
tunnemme arvomme toisiamme vasten
kaikkien lintujen, puiden ja hymyävien pilvien alla
Vastaukset 3
Vanhimmat
runosta noin kolmas runo tänään
sinä olet ikkuna toiseen ihmiseen
ikkuna avaruuteen
ainoastaan
tiedostamalla kasvojeni heijastuksen
jonka läpi sinuun katson
voin nähdä sinutkin lahjana
me emme sekotu toisiimme
emme anna toisillemme arvoa
vaikka olemme toisissamme läsnä
ja juuri silloin olemme toisillemme läsnä
niin kuin ihminen on läsnä maisemassa jota hän katsoo:
vihreät linnut, huohottava puu, aurinkoa hymyävä pilvi
todellisuus antaa sinulle arvon,
ja sitä arvoa ihmetellen
seison herkkänä ikkunalla
otan lakin päästä
ja luulen että näen kuin aavistukselta
jotain mitä minun on niin vaikea käsittää:
että minäkin olen arvokas, että minäkin olen tärkeä
hmm
ja koska me emme anna toisillemme arvoa
tunnemme arvomme toisiamme vasten
kaikkien lintujen, puiden ja hymyävien pilvien alla
Sanoisin
huumaavan kaunis
ikkuna
josta kuvani heijastuu
hymyillen
kuin syvä sininen meri
jonne sukellan
löydän helmen rakkauden
sua arvostan
sinä arvostat
en ihmettele
Minulle se on aina ihme... että silloinkin kun toinen ihminen ottaa päähän, ärsyttää, tekee väärin ja loukkaa... voin nähdä hänet arvokkaana, rakkauden arvoisena. Se arvo lähimmäiselläni on riippumatta millaisen arvon minä subjektiivisuudessani hänelle annan, ja juuri siksi koska se on, voin myös nähdä hänet sellaisena, ja arvostaa, kunnioittaen hänen ihmisarvoa silloinkin kun teot itsessään eivät ole kunnioitettavia, ääriesimerkkinä vaikka pedofilia tai raiskaukset. Tämä ikkunan äärellä joudun huomaamaan että olen itsekin raadollinen enkä voi paeta raadollisuuttani toisten syyllistämiseen. Raadollisuudestani huolimatta todellisuus antaa minulle arvon - ja siksi minun pitää opetella näkemään se arvo jokaisessa lähimmäisessä, erotuksetta, elää sitä todeksi asenteissani heitä kohtaan silloinkin kun oma heijastukseni ("oikeudenmukainen suuttumus", "ymmärrettävä loukkaantuneisuus" yms.) pyrkivät vääristämään kuvaa ja mitätöimään toisen arvoa.
Kiitos kauniista palautteesta.
-parta