Bug-kurssi kysymys

Eräässä kansanopiston tanssikursilla opetetaan tämän kevään aikana buggia, ja kuulemma fuskun kuvioilla, mutta kun olen katsellut buggia tanssivia pareja, tekevät he aivan muita kuin fuskun kuvioita, joten kysyn paremmin asiasta tietäviltä että kuinka bugin kuviot oikeasti menee fuskuun verrattuna. Minusta tuntuu että ko.opettaja ei ole aivan ammattitaitoinen.
232697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Fuskun tai yleensä avoimen otteen kuvioin paikallaan tanssittu "bugg" on käytännössä sama tanssi kuin askel iskulle periaatteella paikallaan tanssittu "modern jive" eli "frenc jive". Suomessa tämä tanssi on tunnettu myös "lavarokki" nimisenä jo 80-luvulla, mutta silloinkin siitä oli erilaisia sovelluksia. Eri tanssista on kysymys kuin siitä vielä 90-luvulla tanssittu tiukkojen sääntöjen alainen bugg-versio. Nykyisin varsin tunnetut ja arvostetut tanssin ohjaajat opettavat "modern jiven" eli "lavarokin" muotoista "kävelyrytmistä swingiä" ja käyttävät siitä bugg nimeä. Myynnissä on myös videoita missä opetettu "bugg" on selvää "modern jiveä" eli "lavarokkia". Olisikohan niin että ko. opettaja on pysynyt erittäin hyvin bugg-tanssin kehityksessä mukana.

Muistaakseni aivan lähimenneisyydessä tällä alueella on ollut linkki "modern jive" tyyliseen bugg-videoon.

Äänestä

  • Ei uutta kirjoitti:

    Olisikohan tässä... ainakin tässä tanssitaan fusku/jive-kuvioista buggia.

    http://www.tanssistudiot.fi/index.php?id=45

    Ympäri mennään - yhteen käydään!

    Freestylekävelyhumppakurssilla tanssitaan samaa formaattia humppamusiikkiin. Paitsi että siinä ei aina tanssittu noin selvää rockaskelkaavaa vaan yksi kaksi askeleet tanssittiin vapain suunnin sitä rockaskelta kuitenkaan unohtamatta.

    Äänestä

  • Edellä on kirjoitettu asiasta varsin tietävän oloisesti (Lavarokkari), mutta suhtaudun asiaan silti epäilevästi.
    Meille on opetettu lavarokki, jive, fusku ja bugg kukin omana tanssinaan. Toki kaikkia näitä voidaan kutsua myös yleistäen vaikka lavarokiksi tai vaikka lavajiveksi.

    En näe edellä mainituille tansseille muita yhtäläisyyksiä, kuin yhteiset kuviot. Askellus on kussakin tanssissa aivan erilainen.

    Viestini kirvoittaa varmasti väittelyitä, oman näkemykseni tueksi mainitsen vielä sen, että tanssin opettajamme ovat kokopäiväisiä tanssinopettajia, ts. tekevät sitä työkseen ja ammatikseen.

    Äänestä

  • ketana* kirjoitti:

    Edellä on kirjoitettu asiasta varsin tietävän oloisesti (Lavarokkari), mutta suhtaudun asiaan silti epäilevästi.

    Tällä palstalla todellakin esitetään toistuvasti väitteitä, että joillakin tansseilla ei ole mitään muuta eroa kuin sen musiikin nopeus, joihin niitä tanssitaan.

    Niinhän ei todellakaan ole, vaan jivellä, boogie woogiella, lindy hopilla, fuskulla ja siis myös buggilla on aivan niille kullekin ominaiset tavat askeltaa. Myös vartalon käyttö noissa poikkeaa toisistaan. Niiden ilme siis on aivan erilainen ja yksilöllinen.

    Esimerkiksi tuo lavarokki, jota jo viime vuosituhannen lopulla opetetttiin, näyttää tanssittuna aivan erilaiselta kuin bugg, joksi sitä kuitenkin väitetään.

    Myös käsiotteissa on noiden eri tanssilajien osalta huomattaviakin eroja, kuten myös vientitavoissa ja seuraamisessa sen myötä.

    Eri asia sitten kokonaan on se, miten lavoilla tanssiessa noita asioita toteutetaan.

    Siellä lienevät kulloisenkin musiikin ilme ja käytettävissä oleva tila sekä tietysti myös tanssijoiden taidot ja muutkin ominaisuudet ovat ne seikat, jotka määräävät sen, miten tanssitaan.

    Eikös siinä ollut kysymys ainoastaan paikallaan kävelyaskelin tanssitusta fuskukuvioisesta tanssista , mikä myös buggiksi jossakin mainitaan. Fuskun askelluksesta kirjoituksessa ei mainittu sanallakaan eikä myöskään jiven askelluksesta. Eikä niitä siinä myöskään samaksi tanssiksi väitetty.

    Olen ollut opettelemassa kävelyaskelluksista fuskukuvioista lavarokkia ja se on mielestäni täysin sama tanssi kuin kävelyaskelluksinen fuskukuvioin tanssittu tanssi, mitä myös buggiksi on alettu kutsumaan. Mitään eroa en näiden välillä ole huomannut. Ja tästä mielestäni kirjoituksessa oli kysymys. Taitaa tässäkin jossain lähellä olla linkki buggiin, ja vastaavaa tanssia olen opetellut lavarokkikurssilla ja myös swing-kursseilla se on tunnettu hustlena.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Tällä palstalla todellakin esitetään toistuvasti väitteitä, että joillakin tansseilla ei ole mitään muuta eroa kuin sen musiikin nopeus, joihin niitä tanssitaan.

    Niinhän ei todellakaan ole, vaan jivellä, boogie woogiella, lindy hopilla, fuskulla ja siis myös buggilla on aivan niille kullekin ominaiset tavat askeltaa. Myös vartalon käyttö noissa poikkeaa toisistaan. Niiden ilme siis on aivan erilainen ja yksilöllinen.

    Esimerkiksi tuo lavarokki, jota jo viime vuosituhannen lopulla opetetttiin, näyttää tanssittuna aivan erilaiselta kuin bugg, joksi sitä kuitenkin väitetään.

    Myös käsiotteissa on noiden eri tanssilajien osalta huomattaviakin eroja, kuten myös vientitavoissa ja seuraamisessa sen myötä.

    Eri asia sitten kokonaan on se, miten lavoilla tanssiessa noita asioita toteutetaan.

    Siellä lienevät kulloisenkin musiikin ilme ja käytettävissä oleva tila sekä tietysti myös tanssijoiden taidot ja muutkin ominaisuudet ovat ne seikat, jotka määräävät sen, miten tanssitaan.

    Ainakin täällä Hämeen-Savon rajamailla on tapana opettaa triplettiswingien oleellisimmaksi eroksi erityisesti nopeudesta johtuvat erot tanssin askelluksessa ja joustoissa ja myös askeleen pituudessa. Varsinkin nyt kun jiven ja boogin askeleita opetetaan vapaasti vietäviksi ja suunniltaan vapaiksi, niin nopeus on suurin tanssityyliin vaikuttava tekijä koska ykkönen ja kakkonen opetetaan usein kumpaankin tanssiin vapain suunnin vapaasti tanssittavaksi. Tietysti jos pidetään kiinni vanhoista kaavoista, niin silloin rock on tyypillistä jiveä ja kävelyt boogia. Triplojen osalta jive on hitailla nopeuksilla aika lähellä boogin askellusta vaikka päkiöillä yritetäänkin korostetusti pysyä ja boogi muuttuu päkiäpainotteiseksi kun nopeus lähentelee jivenopeuksia. Swing kursseilla usein boogi ja jive käsitetäänkin yhtenä swing tanssina ja tyyli sekä askellustapa opetellaan nopeuden vaihteluiden mukaan. Käytännössä jive ja boogi onkin monilla swing kursseilla yhdistetty "east coast swingiä" vastavaksi swingiksi. Nopeampiin swingeihin tulee tarpeelliseksi muuttaa askellusta yksinkertaisemmaksi ja edelleenkin tanssi on swingiä. Nopeimpiin swingeihin askelten määrä on jopa alle puolet tahteihin tai iskuihin verrattuna hitaiden swingien vastaaviin askelten määriin.

    Äänestä

  • Ei uutta kirjoitti:

    Olisikohan tässä... ainakin tässä tanssitaan fusku/jive-kuvioista buggia.

    http://www.tanssistudiot.fi/index.php?id=45

    Tuo mainosvideon "bugg" ei oikein vakuuttanut... Jalat eivät pysy kropan alla eikä jousto olo tasainen joka iskulle.

    Äänestä

  • Joka iskulla jousto kirjoitti:

    Tuo mainosvideon "bugg" ei oikein vakuuttanut... Jalat eivät pysy kropan alla eikä jousto olo tasainen joka iskulle.

    Buggia tanssitaan nykymuotoisena myös voimakkaasti parittomille tai parillisille iskuille painotettuun musiikkiin, joten myös se näkyy askelluksessa. Video ei ole perinteistä buggia, vaan selvää 4-count hutlea. Jos siitä halutaan bugg nimitystä käyttää, niin ei se kovin väärin ole. Käytetäänhän vastaavasta humppamusiikkiin tanssitusta 4-count hustlesta myös bugg nimitystä, vaikka se on selvästi väärin.

    Äänestä

Se alkuperäinen vakiintunut bugg-tyyli oli pyörimistä tai kieputtelua ja baunssi oli tiukasti määritelty myös tiukasti määriteltyyn "bugg-musiikkiin" eli bugg-iskelmään ja bugg rockiin. Periaatteena oli että kahta askelta samaan suuntaan ei otettu eli jokaisella askeleella oli suunnanmuutosta edelliseen askeleeseen verrattuna. Voi myös todeta että "aina pyörii". Kun buggia alettiin tanssimaan ns. linja-buggia "veto-työntö / herra ohittaa-daami ohittaa" periaatteen mukaan, niin silloin romuttui myös buggin "aina pyörii" periaate. Linjabugg on paikallaan tanssittuna kuvioiltaan fuskun kaltainen tanssi, mutta askeleiden rytmijako on sama kuin bugissa, ja monissa maissa paikallaan tanssittuna se tunnetaan vain yhtenä tapana tanssia jiveä.

Äänestä

Ei bugg kuvioita ja tyyliä enää ole samassa merkityksessä kuin vielä muutama vuosi sitten. Nyt kelpaa buggiksi myös se jo 80-luvulla lavarokkimaisesti paikallaan tanssittu kävelyhumppa, mutta tanssillisesti kysymyksessä on kävelyhumppa swing-kuvioin silloin kun se tanssitaan humppamusiikkiin.

Äänestä

Bugg pysyi buggina niin kauan kun siihen oli olemassa se vanha tiukka bugg-tyyli ja myös bugg-musiikki. Jo kymmeniä vuosia on tanssittu 4-count 4-step hustlea, ja se on sama tanssi mikä esillä olevassa videossakin tanssitaan. Samaa tanssia on suomessa tanssittu moniin tasaiskuisiin rytmeihin ainakin 80-luvulta lähtien - ja sitä on tanssittu myös yleisesti humppamusiikkiin lähes koko "uuden" kävelyhumppahistorian ajan. Muutamilla ohjaajilla on siihen ollut useampiakin ilmeeltään erilaisia versioita.

Nyt kun bugg on vapautunut erilaisista muoto- ja musiikkisidonnaisuuksistaan, niin eräissä piireissä on lähes kaikki askel iskulle käsiotteiset tanssit bugg tansseja. Ei mikään ihme että myös hustle on saanut bugg statuksen ja fuskumaisen tanssi-ilmeen.

Äänestä

Syntyihän tästä jonkinlainen keskustelu. itsekkin olen asiasta keskustellut muutaman eri tanssinopettajan kanssa, (tutkinnon suorittaneen) ja kyllä toiset on erittäin vahvasti sitä mieltä että ainoa oike bugg on sellainen mitenkä sitä ruotsissa tanssitaa, ja es on aivan muuta kun fuskua, myös ruotsalaisia opettajia vierailee suomessa opettamassa "oikeata" buggia, tiedä sitten kuka on oikeassa. Tuosta kansanopiston bugg-kurssista ei näyttänyt tulevan yhtään mitään, liekkö sitten opettajalla puutetta osaamisesta kun ei ole lupauksistaan huolimatta opettanut, ja kurssikin alkaa loppua. Ilmeiseti pitää käydä useammassa paikassa hakemassa oppeja, jotta sitten menis jossakin vaiheessa tyylillä millä tahansa. Onkos kellään käsitystä mitenkä Satulinnan tanssipäivillä opetetaan buggia? Edelleen hyvää keskustelua odotellen. ;-)

Äänestä
  • Ruotsalaisten bugg näyttää menevän omia menojaan. Eli buggin vapautumisen myötä seillä ovat kaikki yrittäneet opetella jotain, mikä ei missään tapauksessa ole sitä vanhaa buggia. Aika pieni osa ohjaajista on pidättäytynyt siinä vanhassa oikeassa buggissa. Taitaa kohta olla käsillä tilanne missä ruotsalaiset bugg harrastajat ja myös ohjaajat tulevat suomeen, missä suomalaisten buggpuritaanien opastuksella ylläpidetään oikeaa alkuperäistä ruotsalaista buggia.

    Äänestä

  • Vuosi sitten oli keskustelua täällä bugg-kurssin järjestämisestä pohjanmaalle, ruotsalaiseen tyyliin. Tietääkö joku miten sen kurssin kanssa kävi, toteutuiko se? Jos tiedätte että vielä on ajankohtaista järjestää lähitulevaisuudessa tai kesän aikana, ilmoitelkaa.

    Äänestä

Bugg tanssi lähtee jalkatyötä eli askeleesta, varsinainen kuvio on itseasiassa vähän sivuseikka. Bugg saa "luonteensa" kun jalkatyö tukee musiikkia. Pari tanssii aidossa bugg tanssissa hyvin intsenäisen tanssin parille.

Äänestä
  • Olen ollut neljän eri opettajan bugg-kurssilla ja aina opetus on ollut alkeista lähtien erilainen. Askel on otettu kanta-askeleena, tasajalkana ja päkiäaskeleena. Yleensä askel on otettu molemmilla yhtä aikaa
    ulos, mutta on myös opetettu tanssimaan niin, että kun mies ottaa vasemmalla askeleen taakse, niin nainen astuu oikealla eteen...

    Olen opetellut pyörivää buggia ja linjabuggia. Käyttänyt fuskun kuvioita ja pyörinyt niin vasta- kuin myötäpäiväänkin, kunnes seuraavalla kurssilla olen saanut kuulla että buggia ei kuulu tanssia vastapäivään :(

    Olen opetellut erilaisia joustoja ja keinahduksia, ja oudon miehen tullessa hakemaan yritän sitten lukea, että mihinkähän edelläluetelluista koulukunnista hakijani kuuluu - vaiko vielä johonkin muuhun?

    Niin ja nykyäänhän se miehen askel sitten saa olla vapaa - vaikeaa minulle, vaikka tiedänkin, että nainen astuu askel iskulle. Olen muissa lajeissa oppinut seuraamaan miehen askellusta, mitä hän sitten ikänä
    tekeekään - tallaa siinä sitten itse tasatahtia kun mies vetelee ihan omiaan >:(

    Summa summarum: bugg - mahdoton tanssi

    Äänestä

  • jalkatyö? kirjoitti:

    Olen ollut neljän eri opettajan bugg-kurssilla ja aina opetus on ollut alkeista lähtien erilainen. Askel on otettu kanta-askeleena, tasajalkana ja päkiäaskeleena. Yleensä askel on otettu molemmilla yhtä aikaa
    ulos, mutta on myös opetettu tanssimaan niin, että kun mies ottaa vasemmalla askeleen taakse, niin nainen astuu oikealla eteen...

    Olen opetellut pyörivää buggia ja linjabuggia. Käyttänyt fuskun kuvioita ja pyörinyt niin vasta- kuin myötäpäiväänkin, kunnes seuraavalla kurssilla olen saanut kuulla että buggia ei kuulu tanssia vastapäivään :(

    Olen opetellut erilaisia joustoja ja keinahduksia, ja oudon miehen tullessa hakemaan yritän sitten lukea, että mihinkähän edelläluetelluista koulukunnista hakijani kuuluu - vaiko vielä johonkin muuhun?

    Niin ja nykyäänhän se miehen askel sitten saa olla vapaa - vaikeaa minulle, vaikka tiedänkin, että nainen astuu askel iskulle. Olen muissa lajeissa oppinut seuraamaan miehen askellusta, mitä hän sitten ikänä
    tekeekään - tallaa siinä sitten itse tasatahtia kun mies vetelee ihan omiaan >:(

    Summa summarum: bugg - mahdoton tanssi

    Viestistäsi näyttää kuluneen aikaa, mutta koska eksyin Google-haulla tähän viestiketjuun, ajattelin silti vastata :)

    Kun itseänikin askarrutti eri tanssinopettajien erilaiset näkemykset Buggista, ajattelin tilata Ruotsista 'Dansa Bugg' -DVD:n jolla Buggin kaksinkertaiset maailmanmestarit Sofie Stangmo ja Robert Johnsson opettavat Buggia. Oletan itse että heillä ruotsalaisina ja lajin maailmanmestareina on hyvä näkemys siitä mitä 'oikea' Bugg on.

    Buggiahan tanssitaan Ruotsissa ja Suomessa usealla eri tyylillä joten yhtä ja ainutta 'oikeaa' buggia ei valitettavasti ole, vaan makuasioillakin on paljon tilaa!

    'Olen ollut neljän eri opettajan bugg-kurssilla ja aina opetus on ollut alkeista lähtien erilainen. Askel on otettu kanta-askeleena, tasajalkana ja päkiäaskeleena. Yleensä askel on otettu molemmilla yhtä aikaa
    ulos, mutta on myös opetettu tanssimaan niin, että kun mies ottaa vasemmalla askeleen taakse, niin nainen astuu oikealla eteen...'

    Totta, eroja on aivan alkeista asti. Ruotsalaisessa tyylissä askel otetaan rullaten päkiältä kantaan, ja polvet ovat koko ajan taivutettuna, vartalo ei hypi vaan askel rullaa. Suomessa monet taitavana pidetyt Bugg-tanssijat pitävät polvia hieman auki, mutta minusta tämä ei ole tarpeen välttämättä, vaan polvet ja varpaat saavat olla aika suorassa. Jalkojen leveys tulisi olla suunnilleen hartioiden levyinen.

    Ruotsissa askellus alkaa AINA siten että mies ottaa vasemman askeleen eteen, nainen oikean askeleen taakse. Suomessa opetetaan enimmäkseen työntö-veto-tyyliä, jossa mies ottaa vasemmalla askeleen eteen ja nainen askeleen oikealla eteen. Tällöin buggista tulee keinuvampaa.

    Itse olen tanssinut lavoilla naisten kanssa kummallakin tavalla, eikä siitä ole suurta haittaa ollut. Miehen askeleethan ovat useimmiten lyhyitä eivätkä seuraa orjallisesti käytännössä buggin peruskuvion 'eteen-paikalla-taakse-paikalla' -rytmiä vaan miehen askellus on paljon vapaampi kun tanssitaan kuvioita. Opettele siis kumpi tahansa, ei sillä sitten loppujen lopuksi ole suurta merkitystä kummalla tavoin olet oppinut tanssimaan. Ehkä yleisempää suomessa on tuo 'nainen ottaa askeleen ensin eteen' tyyli.

    'Olen opetellut pyörivää buggia ja linjabuggia. Käyttänyt fuskun kuvioita ja pyörinyt niin vasta- kuin myötäpäiväänkin, kunnes seuraavalla kurssilla olen saanut kuulla että buggia ei kuulu tanssia vastapäivään :('

    Tuo ettei tanssittaisi vastapäivään on aivan kukkua. Buggissa pyöritään kaikilla swing -tanssien kuvioilla, myös vastapäivään.

    'Olen opetellut erilaisia joustoja ja keinahduksia, ja oudon miehen tullessa hakemaan yritän sitten lukea, että mihinkähän edelläluetelluista koulukunnista hakijani kuuluu - vaiko vielä johonkin muuhun?

    Niin ja nykyäänhän se miehen askel sitten saa olla vapaa - vaikeaa minulle, vaikka tiedänkin, että nainen astuu askel iskulle. Olen muissa lajeissa oppinut seuraamaan miehen askellusta, mitä hän sitten ikänä
    tekeekään - tallaa siinä sitten itse tasatahtia kun mies vetelee ihan omiaan >:(

    Summa summarum: bugg - mahdoton tanssi'

    Ei se ole ollenkaan niin vaikeaa kuin saattaa vaikuttaa: kun pysyt rytmissä, mies osaa viedä sinua. Kun osaat mennä kuvioita, ei sinun tarvitse välittää lainkaan miehen askelluksesta, hän vie sinua siihen rytmiin missä musiikki menee ja seuraa rytmillisesti sinun askellustasi vaikka viekin kuviot. Olen huomannut miehenä että usein on helpompaa viedä daamia hauskoihin kuvioihin kun voi askeltaa vapaammin.

    Itse sanoisin ennemminkin että bugg - yksinkertainen ja silti yllättävän monipuolinen ja hauska tanssi!

    Äänestä

Ihmekkös kun kaikki kävelyt ovat suomalaisten mielestä buggia. Johan sitä kävelyhumppaakin käsiotteisena kiellettiin tanssimasta, kun bugg-gurut eivät erottaneet sitä oikeasta buggista. Nyt vaan näyttäis toi käsiotteinen kävelyhumppa jopa kelpaavan oikeaksi bugg tanssiksi tai siis toi rokkin ja muihin vastaaviin tanssittava kävelyhumppa, vaikka paikallaan tanssittais.

Äänestä

Onko buggin tanssissasi bugeja? Yleensä niitä on tietokone-ohjelmissa.

Äänestä

mä kuiteski aion antaa bugg-kurrseja täällä Tartossa Virossa seurava vuosi

Äänestä

Tanssiorkesteri on parhaimmillaan ilman solistia ja taitavalla rumpalilla varustettuna.

Äänestä
  • Sorry! Tämä tuli väärään ketjuun. Kuinka sen saa poistettua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuleva buggaaja? kirjoitti:

Eräässä kansanopiston tanssikursilla opetetaan tämän kevään aikana buggia, ja kuulemma fuskun kuvioilla, mutta kun olen katsellut buggia tanssivia pareja, tekevät he aivan muita kuin fuskun kuvioita, joten kysyn paremmin asiasta tietäviltä että kuinka bugin kuviot oikeasti menee fuskuun verrattuna. Minusta tuntuu että ko.opettaja ei ole aivan ammattitaitoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu