Ei ole hajuakaan siitä, mitä minulle on tapahtumassa, mutta pystyn näkemään asioita, kuten henkiä, auroja ja sieluja. Lisäksi minulla on kamala ikävä "johonkin", josta näen aina unia ja valveunia. Näen tämän paikan mielessäni, tiedän, että kuulun oikeasti sinne tämän oudon yhteiskunnan ja oudon maailman sijaan.
On rasittavaa tietää, että minut on kahlittu ruumiiseeni kiinni, haluaisin vain liitää pois johonkin kauas, jossa tuntisin olevani kotona. Olen ollut tälläinen jo lapsesta asti, mutta aloin ihmettelemään ja miettimään tosissani vasta sen jälkeen, kun tajusin, että kenelläkään tutulla ei ole samankaltaisia kokemuksia, joita jakaa kanssani. Tämän tajuttuani aloin kysellä kaikilta ystäviltäni, jos heiltä sattuisi saamaan vertaistukea, mutta en ole vielä mistään sitä löytänyt.
Kaikki, mitä puhun kuulostaa niin omituiselta. Näen ihmisten sielut, enkä kykene selittämään miten, koska se olisi sama, kuin että selittäisin sokealle miltä tuntuu nähdä. Suurin osa ihmisistä ei usko minua, ja pitää minua hulluna. En ole itsekään varma, että olenko ihan täysjärkinen. Joka tapauksessa aistin asioita ja näen unia. Omasta sielustani voin sanoa, että minusta tuntuu, kuin sisälläni olisi kokonainen maailma, kokonainen elämä. Se näyttää vähän peililtä, ja siitä heijastuu koko muu maailma. Tunnen, että sisälläni on jotain ihmeellistä ja tunnen oloni todella voimakkaaksi. Olen hyödyntänyt tätä auttamalla muita ihmisiä niin paljon kuin pystyn, mutta tiedän, että minulle on varattu jokin tehtävä.
Tämän tekstin tarkoitus ei ollut kuuluttaa kuinka "erinomainen ja erityinen" olen, vaan halusin vain purkaa tunteitani ja selvitellä ajatuksiani, joten pyydän siis fiksuja kommentteja, enkä mitään trollausta.
Ei ole hajuakaan
3
536
Vastaukset
- uniliitäjä
Voin kertoa, että nuo unijutut ainakin ovat minulle hyvin tuttuja. Ne ovat itse asiassa hyvin suuri osa minua.
Näen usein unia 'eri maailmasta', jonne tunnen kuuluvani, josta en haluaisi lähteä. Tuntuu kuin ruumis olisi minulle vankila, enkä oikeasti kuuluisi siihen, tai minun ei kuuluisi olla täällä. Olen jo pitkään tuntenut näin.
Joskus saatan kesken päivän vaipua ajatuksiini ja jäädä silmät auki tuijottamaan, kun lähden leijailemaan maailmaani. En ole varma, voisinko sanoa silloin 'lähteväni ruumiistani', mutta ainakin tuntuu kovasti siltä. Mutta jos teen näin päivisin, on paljon hankalampi tulla takaisin kuin nukkumisen jälkeen.
Tätä on hyvin hankala selittää, mutta toivon että ymmärrät kun olet samaa kokenut. :)
Mitä nyt auroihin ja sieluihin tulee niin sieluja en pysty ainakaan näkemään. Auroja sen sijaan pystyn tuntemaan jonkin verran, mutta sekin tuntuu riippuvan ihmisestä. Epäilen, että tunnen heidän auransa, joilla se on selkein tai vahvin. - Sumusalo
Moikka. Nuo kertomasi asiat ovat aika ylesiä sellaisille ihmisille joiden tajunta on alkanut laajenemaan, tarkoitan tällä sitä että ihminen ei ole enään pelkästään kiinni fyysisessä elämässään vaan alkaa hahmottamaan kokonaisuuksia. Täällähän me seikkaillaan useammalla tasolla, ja ehkä on olemassa myös rinnakkaisia maailmoja..joihin mielesi kovasti kaipaa. Unissa sinne pääset, tarkkaile uniasi.
Koita ikävän sijaan löytää merkitystä tästä elämästäsi. Aurojen näkeminen esimerkiksi on suuri lahja ja siitä voi olla isoa hyötyä ku opit valjastamaan sen "käyttöösi" tässä elämässä. Kannattaa lukea Joshuan kanavointeja. Uskoisin että olet tullut "maan päälle" aivan tarkoituksella ;) Mutta jos sanomani asiat eivät kutsu sinua niin unohda kaikki, ja keskity olemaan onnellinen ja löytämään oma sisäinen valosi ja voimasi. Sitä on niin paljon.
Joshuan kanavoinnit: http://www.jeshua.net/fi/
Lue varsinkin Valotyöntekijänä oleminen uudella aikakaudella.
Sinä saatat olla valotyöntekijä. Muista että valotyöntekijän on ensisijaisesti tärkeää eheyttää itsensä. Sen jälkeen muutkin saavat apua. - Yhteiden Muodestaje
Ensimmäisenä voitaisiin lähteä mistä johtuu "Aurojen - energiankenttien" näkeminen ja tämän kautta myös sitten ihan sielujen näkeminen tapahtuu.
Henki on sama asia kuin sielu.
Kun kolmas silmä avautuu enemmän niin näet enemmän asioita jotka olevat muuten usealla piilossa katseilta. Maailma koostuu useista ulottuvuuksista, joten mitä enemmän näet syvemmälle maailmaan, sitä enemmän näet.
Seuraavaksi lähdetään katsomaan tuota yhtä puolta josta sinun itse pitää ottaa selvää. Kun tunnet kaipuuta yhtäkkiä jonnekkin muualle paikkaan, tämä tarkoittaa sitä yleensä että on vanha sielu, eikä ole nuori sielu. Joten näillä omien tutkimuksien pohjilla olet vanha sielu. Jos on tuntenut muualla paremmin niin tietenkin silloin tuntee kaipuuta muualle, kuten itse tunnen kaipuuta eli koti-ikävää jonnekkin päin avaruutta, eli en ole kotoisin itsekkään alunperin maapallolta vaan olen tuntenut jossain muualla paremmin.
Sielu tiedostaa kehoasi ajanmyötä enemmän ja enemmän kun kehosi saa enemmän vapaata tilaa mitä työstää. Jotenka tulet saamaan mitä luultavammin enemmän tietoa lähiaikoina, en tiedä mikä lähiaika on sinun tapauksessasi mutta itselläni tuli melko nopeaa. Se riippuu omista aivoistasi kuinka nopeaa ne pystyvät toimimaan.
Yleensä sielut jotka tuntevat sisällänsä virtaavan voimakkaan tunteen, johtuu vain siitä että on vahva sielu ja tämä ei yleensä ilmene kun on kokonaan ulkona kehosta, eli vaikkapa keho meni rikki ja irtauduit kehosta niin et sielunmuodossasi tunne tätä voimakasta tunnetta enään. Kehossa taas tämä voima ilmenee koska kehossa on useita hermopisteitä jotka ovat aktiivisempia mitä voimakkaampi sielu olet. Jos taas olisit aivan imba-voimakas sielu eli mahdottoman voimakas, niin silloin kehosi alkaisi transformoitumaan mitä luultavammin muotoon mitä sielusi suurimmaksi osaksi hakee. Kaikilla on se omanlainen muoto mitä hakee, mutta joskus sattuu niinkin ettei sitä muotoa löydy ja saattaa mutaatoitua sellaiseksi joka näyttää erikoiselta. Mitä vahvempi keho on niin sitä voimakkaampaa sielua se jaksaa kantaa. Eli se ei ala transformoitumaan itsekseen joksikin muuksi kun ajelee vahvemmalla keholla.
Jos näet sieluja ihan omin silmin, voit mennä kyselemään heitä juttelemaan. Toki se voi pelottaa kun ei itse ole irtautunut vielä kehosta, mutta he ovat sieluja mikä sinäkin, joten heidän kanssaan ei tarvitse pelätä, koska usein on väärinymmärretty asia että monen mielessä käy semmoinen asia kuin että he tekisivät aina jotain, mutta jos joku haluaisi satuttaa sinua se tekisi sen jo. Tuo on usein unohdettu, eli se tekisi sen jo jos se haluaisi tehdä sen. Heiltä jotka ovat menettäneet kehonsa jo tai ovat syntyneet siihen muotoon maailmaan, yleensä tietävät paljon asioita, joten heidän kanssaan kannattaa puhua näistä asioista koska yleensä heiltä ainoastaan saat tukea näille asioillesi koska tietävät ja näkevät asiat laajemmin. Keholliset useimmat pitävät sinua hulluna eli friikkinä ja eivät ole keskustelukykyisiä sellaisesti että saisit tukea heiltä näille asioillesi, joten mielummin kannattaa suunnata sinne ehkä haastavimpaan ja pelottavimpaan puoleen joka ei ole pelottava eikä haastava loppujenlopuksi, koska me vain nähdään se sellaisena kun useat täällä "ei tiedä". Mitä meinasin niin oli semmoinen juttu että juttelet sielujen kanssa jotka vaeltelevat sieltä täältä päivittäin. Osa yrittää löytää kumppania, osa vain vaeltelee ja osa sitten tekee jotain tehtävää, osa niistä on sitten sekaisin, eli sekaisin että käyttäytyy vähän holtittomasti eikä järjellisesti.
Joo eli sieluihin yhteyttä rohkeasti kun sinulla on kyky nähdä heidät ja sinun on helpompi etsiä heidät ja saat myös totuteltua itseäsi paremmin tuon takia myös itse heihin ettei tule paniikkia ja semmoista. No mutta onnea yhteyksien muodostamiseen ja sieltä löytyy sitten vähän äkäsiäkin sieluja kun ovat joutuneet tilanteeseen mutta heidät kyllä saa paremmalle tuulelle kun juttelee heidän kanssaan asioistaan ja tukee heitä keskustelemalla heidän kanssaan, koska osa sieluista on yksinäisiä, kehottomatkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559