2 eri tulkintaa

Katsokaa tämä ja seuraava viesti, miten lastensuojelun "asiantuntijat" valehtelevat saman, minkä todennäköisesti rehellinen sossu kertoo aivan toisin:

"Halikkoon aletaan rakentaa sijoitettaville lapsille ja nuorille lisätilaa
Kuntaliitosten myötä lasten huostaanotot ovat lisääntyneet

Turun Sanomat 25.10 2009 02:33:19

Kuntaliitokset ja kuntien muodostamat yhteistoiminta-alueet lisäävät alkuvaiheessa helposti lasten huostaanottoja. Esimerkiksi Salossa huostaanottojen määrä on tänä vuonna kasvanut aiempaan suhteutettuna reippaasti. – Huostaanottojen kasvun yhtenä syynä on kymmenen kunnan toimintatapojen yhtenäistäminen, sanoo Salon lastensuojelun johtaja Tuula Ikonen .

Kaikissa vanhoissa kunnissa lastensuojelutyötä on tehty erilailla kuin naapurissa.

– Meillä oli tapauksia, joissa lapsen hyväksi oli kyllä tehty jotain, mutta ei loppuun asti. Parannusta ei ollut tapahtunut. Kynnys huostaanottoon aiemmissa kunnissa oli kovin korkealla.

Naantalissakin
määrä kasvanut

Lasta kohden laskettuna Salossa on lastensuojelun henkilökuntaa vähiten koko maakunnassa. Tiimityöskentely onkin nyt aiempaa tehokkaampaa.

– Asiantuntemus on pieniä kuntia parempaa. Siksi ongelmiin on helpompi puuttua ja tehdä niitä vaikeitakin ratkaisuja, jotka etenkin alkuvaiheessa näkyvät huostaanottojen ja sijoitusten lisääntymisenä.

Myös Naantalin lapsiperheiden sosiaalityön päällikkö Jutta Merilahti sanoo, että lasten huostaanotot ovat kasvaneet Naantalissa huomattavasti kuntaliitoksen jälkeen. Yhtenä syynä hänkin pitää neljän vanhan kunnan toimintatapojen yhtenäistämistä.

Uusi talo
huostaanotetuille

Varsinais-Suomen lastensuojelun kuntayhtymä valmistautuu huostaanottojen määrän lisäykseen lähitulevaisuudessa.

– Huostaanotot ovat jo muutaman vuoden olleet kasvussa. Nyt ne lisääntyvät entisestään kun kuntaliitosten aiheuttaman muutostyön kiireisin aika kunnissa tasaantuu. Pitkäaikaisen kokemuksen mukaan lastensuojelutyö tehostuu etenkin vanhoissa pikkukunnissa, kertoo kuntayhtymän johtaja Pertti Ylitalo .

– Olemme varautuneet kysynnän kasvuun. Rakennamme ensi vuonna Halikon perhetukikeskukseen uudisrakennuksen. Sinne tulee kuusi lisäpaikkaa nykyisen kahdeksan lisäksi. Vanha rakennus kunnostetaan vastaanotto- ja perheyksiköksi, jonne keskitetään sekä kiireelliset että koko perheen sijoitukset.

Yhtymän jäsenkunnissa Salossa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Paimiossa asuu yhteensä 137 000 ihmistä.

Jäsenkunnat ovat juuri vahvistaneet myönteisen kantansa uuteen rakennukseen, jonka yhtymän valtuusto hyväksyy vielä ensi tiistaina. Rakennuksen on määrä valmistua vuonna 2011."
14736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Yllä olevan artikkelin loppuosa, joka on todennäköisesti totuus asiasta:

"Heikomman
mukaan

Raision perhepalveluyksikön Ruskon alueen sosiaalityöntekijä Taina Lähteenmäki on nähnyt käytännössä, miten kuntaliitoksen ja yhteistoiminta-alueen arki Ruskon lastensuojelussa on sujunut tämän vuoden aikana.

– Meillä on ennaltaehkäisevän työn määrä pudonnut viime vuodesta rajusti. Jos tilanne jatkuu samanlaisena, huostaanottojen määrä tulee kasvamaan.

– Viime vuonna Ruskolla oli esimerkiksi vielä kodinhoitajia, joita saatettiin käyttää jos vaikka perheessä oli väsymystä vauvan jälkeen. Nyt heitä ei enää ole.

Lähteenmäen mukaan yhteistoimintapalavereissa on korostettu alusta lähtien sitä, että kaikki alueet ovat nyt samalla viivalla. Sitä Lähteenmäki ei tiennyt, että viiva määritetään heikomman mukaan.

– Kyllä meillä Ruskolla mentiin aiemminkin lain mukaan ja talous oli tiukalla, mutta pystyimme samalla myös enemmän räätälöimään palveluja ja toimimaan nopeammin.

Uusilla asukkailla
ongelmia

Samaa mieltä on Länsi-Turunmaan sosiaalityöntekijä Margita Gustafsson.

– Meilläkin neljä muuta kuntaa ovat joutuneet sopeutumaan Paraisten sääntöihin. Huostaanottoja on tehty kuluvana vuonna aiempaa enemmän.

Saaristokaupungissa huostaanotot keskittyvät kokonaan Paraisille ja ennenkaikkea suomenkielisiin tulomuuttajiin.

Alastaron ja Mellilän kanssa yhdistyneen Loimaan perhepalvelujohtajaEija Littunen sanoo, että myös Kanta-Loimaalla huostaanottojen määrä on kasvanut tänä vuonna. Tehtyihin laitossijoituksiin on jouduttu hakemaan jopa lisämäärärahaa.

– Kuntaliitoksen myötä olemme saaneet laajemmalta alueelta valtavasti lastensuojeluilmoituksia. Niitä tulee enemmän kuin yksi jokaista työpäivää kohti.

Tällä hetkellä Suomessa on yli 70 000 lastensuojelun piiriin kuuluvaa lasta, joiden hyvinvointi ja terveys ovat tavalla tai toisella uhattuna.

JONNA LANKINEN"

Äänestä

No OHHOH!!!! Onpa älyttömän hyvä lehtijuttulöytö!! Kiitos tästä keskustelun aloittajalle!

Lehtiteksti kertoo meille selventävästi siitä, kuinka lastensuojelussa ei ole oleellista LAPSEN TARVE, vaan aikuisten toimintatapojen yhtenäistäminen. Lastensuojelu muka pelastaa hädässä olevia lapsia, mutta hätä onkin vain sitä, että sen täytyy olla tiettyjen TOIMINTATAPOJEN MUKAISTA. Ei kuulosta objektiiviselta hädältä.

Uskomatonta, miten näinkin kehittyneen maan kansalaiset ovat tuolla tavoin viranomaisten mielivallan kohteena. Kysehän on määrittelyvallasta, ei lasten hädästä ja tarpeista.

Eipä ihme, lastensuojelu ei auta todella avusta hyötyviä lapsia, vaan poimii valikoiden suojiinsa herkkupaloja, helppoja lapsia.

Äänestä
  • Hyvä esimerkki, miten kuntaliitoksen jälkeen huostaanottojen lisääntymiselle on 2 totuutta: 1) Yleisesti hyväksytty kuntapoliitikkojen valhepropaganda ja 2) harvinaisen rehellisten sossujen kertoma totuus asiasta. Viranomaisuskovaisiin huostaintoilijoihin valheselitykset uppoavat kuin kuuma veitsi voihin ja pääsevät huokailemaan "toimivan lastensuojelun ihanuutta". Todellinen tieto heitä ei sitten jaksa enää kiinnostakaan.

    Jo artikkelin ensimmäinen lause on sävyltään vähän ontuva: "Kuntaliitokset ja kuntien muodostamat yhteistoiminta-alueet lisäävät alkuvaiheessa helposti lasten huostaanottoja." Miten niin alussa? Ihan niin kuin ne myöhemmin vähenisivät ihan noin vain. Juh, varmaan lehmätkin lentävät tuolla logiikalla. Kun lakeja ei noudateta, niin kyllä ne nousevat niin kauan, kunnes kuntajohto saadaan kuriin ja palvelut kuntayhtymän alueella palautetaan edes niiden pienten kuntien aiemmalle tasolle.

    KUNTAPOLIITIKON HUOSTAANOTTO-PROPAGANDAA:
    "– Meillä oli tapauksia, joissa lapsen hyväksi oli kyllä tehty jotain, mutta ei loppuun asti. Parannusta ei ollut tapahtunut. Kynnys huostaanottoon aiemmissa kunnissa oli kovin korkealla.
    – Asiantuntemus on pieniä kuntia parempaa. Siksi ongelmiin on helpompi puuttua ja tehdä niitä vaikeitakin ratkaisuja, jotka etenkin alkuvaiheessa näkyvät huostaanottojen ja sijoitusten lisääntymisenä."

    Vai asiantuntemusta se on nykyään kun lakisääteisistä tuista luovutaan! Ja minä kun olen luullut, että lainrikkojaa kutsutaan rikolliseksi, niin heitä ainakin tähän asti on kutsuttu, mutta nykyisin lastensuojeluasioissa nimitys saattaa olla vaikka kuntayhtymän johtaja.

    TOTUUS rehellisen sossun kertomana:
    "– Kyllä meillä Ruskolla mentiin aiemminkin lain mukaan ja talous oli tiukalla, mutta pystyimme samalla myös enemmän räätälöimään palveluja ja toimimaan nopeammin.
    – Viime vuonna Ruskolla oli esimerkiksi vielä kodinhoitajia, joita saatettiin käyttää jos vaikka perheessä oli väsymystä vauvan jälkeen. Nyt heitä ei enää ole."

    Niinhän vankilavenkuloistakin sanotaan, että kyllä heillä on aina uudet suunnitelmat valmiina plakkarissa. Niin on Varsinais-Suomen kuntayhtymälläkin kun "tilanteeseen on varauduttu" rakentamalla ja remppaamalla kiinteistöjä, että uudet esineellistetyt lapsiuhrit saavat paikan itselleen. Kaiken tuon valheellisen jauhannan keskellä on kaksi asiaa, jotka ovat totta. Ensimmäinen on se, että uusien lastensuojelupaikkojen ei anneta seisoa sekunttiakaan tyhjänä tai vajaakäytöllä Ja toinen on se, koska "tiimityöskentely on entistä tehokkaampaa", että totuuden puhuja sossut laitetaan seuraavissa palavereissa oikeaan ruotuun eli totuuden julistaminen saa loppua tuohon TS:n artikkeliin.

    Tuollainen "tiimityöskentelyn tehostaminen" voi olla taustalla silloin, kun eräskin sossu kertoi, miten heidän on lastensuojelulain lisäksi otettava työssään huomioon myös ylemmältä taholta tuleva suullinen ohjeistus. Kun tiimityöskentely on tiivistetty huippuunsa, voi joku rehellinen sossu vaihtaa alaa, mutta aina osa jää jäljelle ja yrittää pärjäillä omantuntonsa ja saamansa suullisen ohjeistuksen välisellä veitsenterällä taiteillen.

    Suullisen ohjeistuksen keskeisin sisältö on varmasti se, että lakia ei noudateta, että huostia estäviä avohuollon tukia enää annettaisiin piste Ja koska huostaanotot on kuitenkin paperilla saatava näyttämään laillisille, on teidän (sossujen) pidettävä huoli, että ne myös näyttävät sille toinen piste Totta kai info annetaan sievistelevän valhepropagandan sanastolla, johon minun taitoni ei yllä, mutta sisältö varmasti selvisi kaikille.

    Äänestä

  • Voi niitä raukkoja, noiden pienten kuntien lastensuojelun asiakkaita, jotka ovat tähän asti uskoneet viranomaisten rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen! Heillä tulee olemaan tosi kovat ajat edessä, ehkä joku kirjoittaa joskus nettiinkin perheensä kohtelusta. Mutta eihän siitä kenenkään kunnon kansalaisen tarvitse välittää, koska valhepropaganda leimaa vanhemmat kyvyttömiksi ymmärtämään viranomaistemme, ah niin oikeutettuja ja lapsen edun mukaisia lastensuojelutoimia.

    Sieltä se alkaa heidänkin tuskansa ja hätänsä lapsensa epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, uskomattomasta soopasta sossun kirjauksissa jne. Tyylinmuutos kuntaliitoksen jälkeen tulee heille vielä shokeerampana yllätyksenä kuin rehellisille sosiaalityöntekijöille. Sossulla on vaakakupissa sentään vain työpaikkansa, mutta vanhemmilla oma lapsi, oma koti, oikeudet tämän maan kansalaisina, he ovat lapsineen uhreja, joita kohtaan rikotaan törkeästi lakeja ja ihmisoikeuksia. Ja joutuvat vierestä voimattomina seuraamaan, mitä lapselle tapahtuu systeemin raudanlujissa rattaissa...

    Äänestä

  • Lapsiuhrien puolesta kirjoitti:

    Voi niitä raukkoja, noiden pienten kuntien lastensuojelun asiakkaita, jotka ovat tähän asti uskoneet viranomaisten rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen! Heillä tulee olemaan tosi kovat ajat edessä, ehkä joku kirjoittaa joskus nettiinkin perheensä kohtelusta. Mutta eihän siitä kenenkään kunnon kansalaisen tarvitse välittää, koska valhepropaganda leimaa vanhemmat kyvyttömiksi ymmärtämään viranomaistemme, ah niin oikeutettuja ja lapsen edun mukaisia lastensuojelutoimia.

    Sieltä se alkaa heidänkin tuskansa ja hätänsä lapsensa epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, uskomattomasta soopasta sossun kirjauksissa jne. Tyylinmuutos kuntaliitoksen jälkeen tulee heille vielä shokeerampana yllätyksenä kuin rehellisille sosiaalityöntekijöille. Sossulla on vaakakupissa sentään vain työpaikkansa, mutta vanhemmilla oma lapsi, oma koti, oikeudet tämän maan kansalaisina, he ovat lapsineen uhreja, joita kohtaan rikotaan törkeästi lakeja ja ihmisoikeuksia. Ja joutuvat vierestä voimattomina seuraamaan, mitä lapselle tapahtuu systeemin raudanlujissa rattaissa...

    kuntaliitoksen jälkeen vaaditaan, että lastensuojelu on järjestettävä sen mukaan, kuin se on yhtymän siinä kunnassa, jossa se on heikoiten järjestetty? Mihin lakiin tuollainen vaatimus perustuu?

    Eikös kuntaliitoksesta kysytty asukkaidenkin mielipidettä, joten melkoista ihmisten huijaamista tuollaisen asian salaaminen niin, että siitä eivät sosiaalityöntekijätkään olleet tietoisia, vaikka asia vaikuttaa noin läheisesti heidän työhönsä. Melkoista politiikkaa! Ilmankos kuntaliitoksia ajettiin niin suurella innolla joissain poliittisissa piireissä...

    Äänestä

  • Ihmisten pettämistä kirjoitti:

    kuntaliitoksen jälkeen vaaditaan, että lastensuojelu on järjestettävä sen mukaan, kuin se on yhtymän siinä kunnassa, jossa se on heikoiten järjestetty? Mihin lakiin tuollainen vaatimus perustuu?

    Eikös kuntaliitoksesta kysytty asukkaidenkin mielipidettä, joten melkoista ihmisten huijaamista tuollaisen asian salaaminen niin, että siitä eivät sosiaalityöntekijätkään olleet tietoisia, vaikka asia vaikuttaa noin läheisesti heidän työhönsä. Melkoista politiikkaa! Ilmankos kuntaliitoksia ajettiin niin suurella innolla joissain poliittisissa piireissä...

    Varmaan isoin kunta aina, kaikki palvelut järjestetään isoissa kunnissa heikommin kuin pienessä.

    Äänestä

Tajutonta meininkiä! Että huostaanottojen määrä tulee varmasti kasvamaan, koska toimintatapoja yhdenmukaistetaan, virtaviivaistetaan. Että sekö onkin huostaanottojen syy?!

Huostaanottajat vannovat pyhästi, että lapsi pelastetaan kiireellisen huostaanoton avulla kriisistä, hädästä, huonosta kodista, pahasta perheestä jne... Eli tosi asiassa moni lapsi on sosiaalityöntekijöiltä siis jäänyt "pelastamatta" vuosien aikana entisissä kunnissa Salon alueella ja Naantalin alueella.

Tämä ei siis voi olla totta!! Olen pitkään tiennyt, että suomalaisessa lastensuojelussa on paljon pahasti vialla, mutta että tuossa lehtijutussa sosiaalikoneiston tollot vielä tunnustavat kaiken noin avoimesti ja hyväuskoisesti ääneen.

Että kaikenlaisia virkamiehiä meillä koneistossa työskentelee ja heille maksetaan vielä palkkaakin!

Eikö lapsen hätä olekaan niin ilmiselvä, kiistaton, ja välitöntä puuttumista vaativa, että sitä ei voi tunnistaa ilman, että sosiaalityöntekijöille olisi uudessa kuntaliitoksessa laadittu uudet toimintaohjeet?! Eihän tuossa ole mitään tolkkua!!!!

Aikuinen sosiaalityöntekijä ei siis tunnista lapsen hätää ilman, että yhteisesti on ensin määritelty millainen hädän on sopiva olla.

En ollenkaan ihmettele sitä, kuinka tolkuttomia huostaanottoja meillä Suomessa tehdään. Niitä kun on ovt tekemässä tällaiset fakki-idiootit, jotka eivät tunnista hätää, kun se vaatii toimintaa, mutta ovat valmiita toimimaan, kun saavat tilaisuuden fantasioida maalitaululleen kaikenlaisia "ongelmia" omasta päästään.

Käyttäkää silmiänne, sosiaalityöntekijät, älkää likaista mielikuvitustanne ja asenteitanne! Teidän tehtävänne on työskennellä perustellun tiedon varassa, ei omien fantasioidenne!

Suomessa tehdään paljon turhia huostaanottoja siksi, että sosiaalityöntekijät tekevät ensin diagnoosin ja ryhtyvät sen jälkeen ideoimaan siihen sopivia oireita. Eli prosessi kulkee väärin päin. Lääkäri ei saa toimia noin. Mutta nythän se selvisi, tästä lehtijutusta. Salossakin on ensin, ennen kuin lapsia on haluttu auttaa, sovittu lastensuojelulle "toimintaohjeet", jotka siis - hämmästyttävää kyllä - LISÄÄVÄT HUOSTAANOTTOJA, eivät vähennä niitä. Jos toimintaohjeista olisi kuntalaisille ja lapsiperheille mitään hyötyä, kyllä ihan tärkeimpänä julkilausuttuna päämääränä olisi huostaanottojen määrän minimoiminen.

Mitä hyötyä on siis toimintaohjeista? Sosiaalityöntekijät saavat niiden avulla luvan ajaa päin peräseinää eli huostaanottoa. Lapsen huostaanottaminen on VIIMESIJAISIN keino lastensuojelussa. Toimintaohjeiden pitäisi kannustaa sosiaalityöntekijöitä käyttämään avohuollon tukitoimia, joita voi ideoida niin paljon kuin haluaa. Avohuollon tukitoimet voivat olla hyvin monimuotoisia - ja inhimillisiä.

Avohuollon tukitoimet maksavat vain pienen murto-osan siitä, mitä huostaanotetun lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa.

Äänestä

Huomasin aamun sanomalehteä lukiessani, että vaadittiin kiireesti kehitettäväksi lakia metropolihallintoon. Asia koski sunnuntai Hesarissa ollutta Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen ehdotusta, että pääkaupunkimetropoli tulisi koskemaan hallinnoltaan seuraavat kunnat: Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Tuusula, Järbvenpää, Kerava, Hyvinkää, Pornainen, Mäntsälä ja Sipoo.

Eli jos meillä ei ole lakia metropolihallinnosta, voidaan pienempienkin alueiden kuntaliitoksissa touhuta täysin mielivaltaisesti ja jopa muista laeista välittämättä, kuten nyt on lastensuojelulain osalta tapahtunut. Kuntapoliitikon järjenjuoksun mukaan tämä tarkoittaa sitä, että jos ei ole lakia, joka koskee nimenomaan kuntayhtymää, voidaan tuon uuden yksikön luomissa uusissa tilanteissa toimia, kuten kuntayhtymän johtajat parhaaksi katsovat. Muille ihmisille riittävät kyllä nykyiset lait ja niitä on noudatettava, mutta jos kuntapoliitikolle ei ole lakia joka tilanteeseen, katsoo hän esim. metropolilain puutteen sallivan täyden Villin Lännen mallin toteuttamisen.

Esim. kunnallisneuvos Väinö Saarinen Raumalta on innokas kuntaliitosten kannattaja. Hänen mielestään Suomeen riittäisi vain 60 kuntaa. Hän perustelee liitoksien luovan vahvoja kuntia, joilla on myös vahva kyky tuottaa palveluja kuntalaisille. Hän väittää meidän olevan vuosikymmeniä jäljessä muita pohjoismaita näissä asioissa ja hyviä esimerkkejä riittää meiltäkin: "Esim. Rauman ja Rauman maalaiskunnan yhdistäminen on tuottanut 8 miljoonan euron vuotuisen säästön. Kunnallisveroon se on merkinnyut 2 %:n alennusta ja lisäksi palvelukyvyn paranemista." Miten veronalennus voi merkitä palvelujen parantamista? Noudatetaanko Raumalla lastensuojelulakia kaikilta osiltaan?

Onko tuolle mielipiteelle näyttöä? Milloin tuo yhdistyminen on tapahtunut? Missä ajassa vero-% voitiin laskea yhdistymisen jälkeen? Mitkä palvelut ovat parantuneet?

Saarisen perusteluja lisää: "Meillä on liian raskas hallinto. Sitä on järkeistetty, jotta kunnat voivat hoitaa tehtävänsä, mm. päivähoidon ja opetustoimen, terveyden ja sairaanhoidon sekä sosiaalitoimen. Niitä varten tarvitaan vahva talous. (HUOM! SEURAAVA) Meidän on oivallettava, että elinkeinotoiminnan tulee olla yhä enemmän kuntien vastuulla. Niissä pitää olla riittävä asiantuntemus. Vähennetään maakuntia, niihin ei hallintoa tarvita, ei myöskään ministerin ja kunnan väliin."

Myös Metropoliseuran pääsihteeri Pipsa Eklund ja varapuheenjohtaja Olavi Syrjänen vaativat omassa kirjoituksessaan, että "Maassamme tarvitaan kiireellisesti laki metropolihallinnosta."

Voi itku, kenellä meistä riittäisi aikaa ja voimia seurata myös asioiden tätä puolta ja tuoda esiin jo lain sunnittelussa riittävästi myös lastensuojelullista näkökulmaa? Tulee mieleen nimimerkki Pojan isä, onko muita? Vai onko kansalaisten mielipide näin tärkeissä asioissa turhanpäiväinen, kun lausunnot pyydetään "asiantuntijoilta", joiden heidänkään kaikkien mielipiteitä ei aina huomioida, kuten uuden lastensuojelulain suunnittelussa jätettiin oikeuspoliittisen työryhmän esitys huomioimatta, vaikka se olisi ollut yksi tärkeimmistä nimenomaan lapsen ja vanhempien kannalta.

Äänestä
  • Olen sitä mieltä, että uusia lakeja ei tarvita. Ei lastensuojeluun eikä aina sen ylätasollekaan, yleisempään kunnallishallintoon. Kansalaisten tehtävä on valvoa, että nykyisiä, jo voimassa olevia lakeja noudatetaan ja niitä parannetaan.

    Kansalaisten täytyy toimia vallankäyttäjien vahtikoirina. Niin toimitaan kehittyneessä yhteiskunnassa. Se on myös kansalaisyhteiskunnan perusajatus.

    Nykyisessä lainsäädäännössä on toki paljon parantamisen varaa, esimerkiksi siten, että täytyy pitää huoli siitä, ettei lakia voida käyttää väärin. Mielestäni laki on teknisesti huonosti kirjoitettu, jos lakiin vedoten yhteiskunnassa alkaa ilmetä kohtuuttomuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta.

    Usein suomalaisessa lainkäytössä unohdetaan jo perustuslaki. Jo voimassa olevan perustuslain avulla ihmiset voisivat vaatia itselleen parempaa kohtelua. Siksi uusien lakien säätäminen lähinnä vain epäilyttää. Lainsäädäntöä pitäisi päinvastoin selkeyttää ja virtaviivaistaa. Ei ole hyvä, jos Suomesta muodostuu juristokratia, jossa kaikkeen toimintaan tarvitaan juristi avuksi.

    Äänestä

  • Perustuslaki kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että uusia lakeja ei tarvita. Ei lastensuojeluun eikä aina sen ylätasollekaan, yleisempään kunnallishallintoon. Kansalaisten tehtävä on valvoa, että nykyisiä, jo voimassa olevia lakeja noudatetaan ja niitä parannetaan.

    Kansalaisten täytyy toimia vallankäyttäjien vahtikoirina. Niin toimitaan kehittyneessä yhteiskunnassa. Se on myös kansalaisyhteiskunnan perusajatus.

    Nykyisessä lainsäädäännössä on toki paljon parantamisen varaa, esimerkiksi siten, että täytyy pitää huoli siitä, ettei lakia voida käyttää väärin. Mielestäni laki on teknisesti huonosti kirjoitettu, jos lakiin vedoten yhteiskunnassa alkaa ilmetä kohtuuttomuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta.

    Usein suomalaisessa lainkäytössä unohdetaan jo perustuslaki. Jo voimassa olevan perustuslain avulla ihmiset voisivat vaatia itselleen parempaa kohtelua. Siksi uusien lakien säätäminen lähinnä vain epäilyttää. Lainsäädäntöä pitäisi päinvastoin selkeyttää ja virtaviivaistaa. Ei ole hyvä, jos Suomesta muodostuu juristokratia, jossa kaikkeen toimintaan tarvitaan juristi avuksi.

    "Kansalaisten tehtävä on valvoa, että nykyisiä, jo voimassa olevia lakeja noudatetaan ja niitä parannetaan."

    Yleinen käsitys tuntuu olevan, että lastensuojelulainKIN rikkomuksiin on olemassa toimiva valitusjärjestelmä. Olen nähnyt kirjoituksia, joissa asia yksinkertaistetaan niin, että "jos lakia on rikottu, niin siitä on valitettava, sitten asia korjataan ja sillä siisti. Mitä tuosta meuhkaamaan?"

    Mutta kun valitusjärjestelmä on tehoton, se ei yksinkertaisesti ole riittävä!
    Eikä aina vain jälkikäteen saatu pienen pieni oikeus ole oikeutta varsinaisesti ollenkaan, ei varsinkaan lastensuojelussa, jossa rikkomuksilla saadaan paljon tuhoa aikaan.

    MITEN KANSALAISTEN TEKEMÄ VALVONTA SIIS TAPAHTUU?

    Minulle on väitetty, että joukkokanteen teko on näissä asioissa kielletty. Onko näin?

    Kansalaiset voivat ottaa yhteyttä suoraan poliitikkoihin. OK, olen ottanut, eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta. Yhteydenottoni ovat tapahtuneet lähinnä puhelimella ja sähköpostein, joidenkin kanssa olen keskustellut myös tapaamisissa; yhtä kaikki eli ei mitään vaikutusta, vaikka yhteydenotoissa asioiden huonoa tilaa surkutellaankin.

    Voi myös seurata päivän kotimaan politiikkaa ja kirjoittaa yleisönosastoihin. Mitäs se nyt sitten hyödyttää?

    Olen erittäin kiinnostunut tietämään, miten demokratiassamme todella kansalaiset pääsevät vaikuttamaan!
    Haluaisin ihan konkreettisia esimerkkejä, miten kansalaisten tekemän valvonnan pitäisi tapahtua, että se oikeasti tehoaisi.

    Äänestä

esimerkki myös siitä peitellystä uutisoinnista, mitä lastensuojelun todellisista tapahtumista on saatavilla.

Eli toisin sanoen eri tahoilta tulevan ihannoivan ja kehuvan propagandan lomaan on ujutettu oikeaa tietoa, mutta se on koko mediaa ajatellen niin pieninä annoksina sirpaloitu valhepropaganda sisälle, että sen etsimiseen on paneuduttava kunnolla, että sitä voi löytää ensinkään. Mutta jos sen vaivan näkee, saa järkyttävän ja selkeän kuvan siitä todellisuudesta, mitä lastensuojelun nimissä oikeasti tapahtuu.

Äänestä
  • on varmaan oikea sana tässä yhteydessä. Paikkansa pitävää tietoa on myös olemassa, ihan totta.
    Olenkin miettinyt, että sen takiakohan sitä kuitenkin toistaiseksi vielä saa levittää, että poliitikot voivat puolustautua, jos joku arvostelee suomalaista sananvapautta kavennetun. Sitähän on kavennettu jossain määrin, sen me tiedämme toimittajilta kuultuna. Mutta just sen takia poliitikkojen on pakko sallia oikea edes sirpaleinen tieto sinne tänne heiteltynä, koska he voivat vedota sen olemassa oloon, jos ikinä joku syyttäisi heitä sananvapauden supistamisesta.

    NÄin se Suomessa toimii. Kun toimittaja kysyisi poliitikolta, mitä mieltä hän on sananvapauden osittaisesta menetyksestä, niin turvenuijan olisi hyvä välittömästi kiistää sellaisen tapahtuman olemassa olo. "En minä ymmärrä, mistä tällaiset puheet ovat lähteneet. Eihän se Suomessa ole yksinkertaisesti mahdollista." Ja sitten joku esimerkki tai lisäperustelu asialle.

    Samoin kuin silloin, kun edes lapsilisiä ei ollut perheiden tuista korotettu 15 vuoteen ja syytä kysyttiin Hyssälältä, oli ensimmäinen vastaus täysi kieltäminen: "Ei pidä paikkaansa. Me olemme juuri nostaneet lapsilisiä." :) Just joo. Paljonkohan ensimmäinen korotus olikaan, oli se sentään pari euroa, mutta vaikka olisi ollut pari kymppiä, ei se olisi ollut 15 vuoden rinnalla yhtään mitään, koska muu hintataso oli noussut niin paljon. Ja huimasti jäljessähän tässä laahataan vieläkin. Mutta kyllä suomalaispoliitikko osaa valehtelun ja asioiden kääntelyn jalon taidon.

    Äänestä

Tosi hyvä esimerkki poliitikkojen valheellisista perusteluista ja selityksistä lastensuojelun osalta.

Luulisi nyt pahimmankin huostahullun ihmettelevän kun SOSSUT selittävät asian toisin...
Mutta tuo kuntakääkän kieroilu on juuri sitä tuttua tutumpaan potaskaa, mitä huostaanottoasioista on totuttu kuulemaan joka käänteessä ja joka asian yhteydessä selitettynä.

Tätä juuri olen tarkoittanut sanoessani, että lastensuojeluun pitää perehtyä tajutakseen, milloin valehdellaan niin, että korvat heiluvat. Valehtelijat eivät ole vanhempia, vaikka huostahullut niin kovin mieluusti asiat aina siten haluaisivat nähdäkin. HAH!

Äänestä
  • Tämän ketjun parissa alun viestissä esiin tuleva kaksinainen tiedonvälitys on aivan yleistä huostaanottoihin ja yleensä lastensuojeluun liittyvissä asioissa.

    Ensin on kuntapoliitikon / ls-työn suunnittelusta vastaavan tahon / sosiaalijohtajan valhetotuus asiasta.

    Todellinen totuus paljastu pieninä oikean tiedon kultajyvinä mediakentältä tai hämmästyttävän usein myös vanhempien kertomuksista, jotka yleensä näissä asioissa sivuutetaan täysin. Tämän ketjun tapauksessa totuuden puhujina olivat sosiaalityöntekijät, joiden asema ei ole kadehdittava ei varsinkaan silloin, kun he haluaisivat tehdä työtään lakeja kunnioittavalla tavalla. Se on nimittäin usein lähtökohta sille, että lapsen etu voisi mitenkään heidän työssään toteutua.

    Eri asia ovat tietysti sossut, joiden työtä ohjaavat oma neuroosit ja väärä vallankäyttö, heitäkin alalta löytyy, valitettavasti. Poliitikkojen väärä totuus syyllistää vanhemmat ilman aihettakin, samoin tietysti väärin motiivein työtään hoitavat sosiaalityöntekijät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Verratkaa kirjoitti:

Katsokaa tämä ja seuraava viesti, miten lastensuojelun "asiantuntijat" valehtelevat saman, minkä todennäköisesti rehellinen sossu kertoo aivan toisin:

"Halikkoon aletaan rakentaa sijoitettaville lapsille ja nuorille lisätilaa
Kuntaliitosten myötä lasten huostaanotot ovat lisääntyneet

Turun Sanomat 25.10 2009 02:33:19

Kuntaliitokset ja kuntien muodostamat yhteistoiminta-alueet lisäävät alkuvaiheessa helposti lasten huostaanottoja. Esimerkiksi Salossa huostaanottojen määrä on tänä vuonna kasvanut aiempaan suhteutettuna reippaasti. – Huostaanottojen kasvun yhtenä syynä on kymmenen kunnan toimintatapojen yhtenäistäminen, sanoo Salon lastensuojelun johtaja Tuula Ikonen .

Kaikissa vanhoissa kunnissa lastensuojelutyötä on tehty erilailla kuin naapurissa.

– Meillä oli tapauksia, joissa lapsen hyväksi oli kyllä tehty jotain, mutta ei loppuun asti. Parannusta ei ollut tapahtunut. Kynnys huostaanottoon aiemmissa kunnissa oli kovin korkealla.

Naantalissakin
määrä kasvanut

Lasta kohden laskettuna Salossa on lastensuojelun henkilökuntaa vähiten koko maakunnassa. Tiimityöskentely onkin nyt aiempaa tehokkaampaa.

– Asiantuntemus on pieniä kuntia parempaa. Siksi ongelmiin on helpompi puuttua ja tehdä niitä vaikeitakin ratkaisuja, jotka etenkin alkuvaiheessa näkyvät huostaanottojen ja sijoitusten lisääntymisenä.

Myös Naantalin lapsiperheiden sosiaalityön päällikkö Jutta Merilahti sanoo, että lasten huostaanotot ovat kasvaneet Naantalissa huomattavasti kuntaliitoksen jälkeen. Yhtenä syynä hänkin pitää neljän vanhan kunnan toimintatapojen yhtenäistämistä.

Uusi talo
huostaanotetuille

Varsinais-Suomen lastensuojelun kuntayhtymä valmistautuu huostaanottojen määrän lisäykseen lähitulevaisuudessa.

– Huostaanotot ovat jo muutaman vuoden olleet kasvussa. Nyt ne lisääntyvät entisestään kun kuntaliitosten aiheuttaman muutostyön kiireisin aika kunnissa tasaantuu. Pitkäaikaisen kokemuksen mukaan lastensuojelutyö tehostuu etenkin vanhoissa pikkukunnissa, kertoo kuntayhtymän johtaja Pertti Ylitalo .

– Olemme varautuneet kysynnän kasvuun. Rakennamme ensi vuonna Halikon perhetukikeskukseen uudisrakennuksen. Sinne tulee kuusi lisäpaikkaa nykyisen kahdeksan lisäksi. Vanha rakennus kunnostetaan vastaanotto- ja perheyksiköksi, jonne keskitetään sekä kiireelliset että koko perheen sijoitukset.

Yhtymän jäsenkunnissa Salossa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Paimiossa asuu yhteensä 137 000 ihmistä.

Jäsenkunnat ovat juuri vahvistaneet myönteisen kantansa uuteen rakennukseen, jonka yhtymän valtuusto hyväksyy vielä ensi tiistaina. Rakennuksen on määrä valmistua vuonna 2011."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu