Turvapaikkaa hakevat joutuvat odottamaan turvapaikkapäätöstään aiempaa kauemmin. Esimerkiksi Kemin vastaanottokeskuksessa olevat saavat maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksen noin 20 kuukaudessa, kun viime vuonna päätös tuli vuodessa.
Kemin vastaanottokeskuksessa pisimpään ratkaisua on odottanut perhe, joka saapui Suomeen joulukuussa 2008
SPR:n Kemin vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Pirkko Rytkönen kertoo, että päätösten pitkittyminen vaikuttaa turvapaikanhakijoiden mielialaan.
-Todella pitkään joudutaan odottamaan ja se näkyy vastaanottokeskuksen arjessa sillä tavalla, että asiakkailla on pinna kireällä sen takia. Heidän on tosi vaikea ymmärtää, että odotusajat ovat pitkiä ja ylipäätään odottaa oman prosessinsa lopputulosta.
Pitkä odottaminen voi aiheuttaa Rytkösen mukaan myös vakavampia ongelmia.
- Jos ajatellaan, että eletään tilapäiseksi tarkoitetuissa olosuhteissa jopa lähes kaksi vuotta, niin se tarkoittaa monen kohdalla syrjäytymiskierteen alkamista.
Turvapaikkapäätöksen saatuaan moni joutuu odottamaan Kemissä vielä kuukausia niin sanottua kuntapaikkaa, jonka voi saada Kemistä, Rovaniemeltä tai Torniosta.
Mikäli Kemin vastaanottokeskuksessa oleva turvapaikan saanut haluaa lähteä Etelä-Suomeen, hän joutuu säästämään itse tulevan asuntonsa vuokravakuuden.
YLE Perämeri
http://yle.fi/alueet/perameri/2010/03/turvapaikkapaatoksen_saaminen_vie_pitkaan_1511067.html
Maatilat vastaanottamaan
7
279
Vastaukset
- Uudistila heille
Valtio voisi aivan hyvin antaa maatiloja pakolaisille viljeltäviksi. Kylmiä tilojahan myös annettiin omille Karjalan evakoilemme että siinä hyvä erinomainen esimerkki. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.
- ymmärtää
Ne kylmättilat kaupungissa asuvilta perikunnilta.Melkein ilman saivat aikoinaan,joten mitäpä niistä maksamaankaan.Ja sinne vaan korpeen elantoa repimään.
Veikkaisin että maahanmuutto tyrehtyisi aika pian senjälkeen ,kun viesti lähtömaahan ennättäisi.
Se nääs lähtömaan vuohennussinta jos muuttuisi kylmäntilan lehmänsellaiseen,houkutus muuttaa väheneisi.
Nyt saa maata yhteiskunnan asunnossa ja ruualla. Sekä nussia yksinkertaisia mamuymmätäjiä. - lehmä-lehmä
ymmärtää kirjoitti:
Ne kylmättilat kaupungissa asuvilta perikunnilta.Melkein ilman saivat aikoinaan,joten mitäpä niistä maksamaankaan.Ja sinne vaan korpeen elantoa repimään.
Veikkaisin että maahanmuutto tyrehtyisi aika pian senjälkeen ,kun viesti lähtömaahan ennättäisi.
Se nääs lähtömaan vuohennussinta jos muuttuisi kylmäntilan lehmänsellaiseen,houkutus muuttaa väheneisi.
Nyt saa maata yhteiskunnan asunnossa ja ruualla. Sekä nussia yksinkertaisia mamuymmätäjiä.Miksi Suomalaisten maata pitäisi jakaa ulkomaalasille ilmaiseksi, eikö se riitä kun venakot jo ostaa kaiken mikä on myynnissä ????
- tarkkailija,,
Siitä vasta meteli syntyisi jos turvapaikan hakijat sijotettaisiin maatiloille.Nyt kun maatiloilla
on kotielämiä,turkistarhausta, ym yritystoimintaa se heräättää ns suuressa yleisössä
kiukkua,että tehdään bisnestä elämillä, lumenaurauksella, ym. Entä sitten pakolaisilla?
Sitä paitsi turvapaikan saanut pakolainen tulisi laittaa rautoihin ei se muuten kestä maaseudulla.Ensimäisellä junalla ne lähtevät itäkeskukseen.
Noin vuosisitten oli tv-ssä juttu suomusjärven pakolaiskeskuksesta siellä pakolaiset
raivosivat että tänne metsään tuotiin he haluavat kaupunkiin.- hyviä,
hyviä vitsejä voi kertoa mielin määrin....
- jyrkein
hyviä, kirjoitti:
hyviä vitsejä voi kertoa mielin määrin....
Olikos näin, että kun niillä pakolaisilla oo vielä paperit kunnossa, niin ne ei saa tehdäkkään mitää, vaikka kuinka oliski haluja. Eikä teettää mitää, väkisinmakuuta vaan vast ott. keksuksesa.
- Shokeeraavaa?
"Pitkä odottaminen voi aiheuttaa Rytkösen mukaan myös vakavampia ongelmia."
Joo mutta mitäs noista, pitäähän sen ministerin veljen saada byggata mahd. monta keskitysleiriä ihan miljardien veromarkkojen nimissä, joten hyvä jos käs. ajat pitenevät.
Sitten ne voivat vielä harrastaa pedofiilibisnestä ja elinkauppaa ilman että kansa saa tietää...
Uusi EU-lakikin on tulossa joka sakottaa kansalaisia jotka hankkivat elimiä kilpailijoilta EU:n ulkopuolelta, kuten Israel sano? :
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/3203141.stm
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604