Nyt muutaman kuukauden sisään on iskenyt hirveä vauvakuume, en muuta ajattelekkaan kuin mitä jos saisin vauvan. Aamuisin meinaan myöhästyä koulusta, kun jään herättyä sänkyyn silittelemään masua, ja miettimään miltä tuntuisi kun olisi raskaana. Kuvittelen miten pärjäisin vauvan kanssa jne.
Ja päivä päivältä haluan enemmän ja enemmän saada vauvan. Olo alkaa olla tukala.
Mutta järki sanoo että se ei sovi tähän elämän tilanteeseen. Opiskelu on kesken, olen vasta 19, haluaisin ensin käydä töissä ja tienata hieman säästöön rahaa. Kumppani kyllä löytyy, mutta en ole kertonut edes haluistani, koska pelkään että pelästytän miehen pois. Sillä olemme seurustelleet vasta 8kk ja asumme erillään. Hän on kyllä minua vanhempi joten tiedä vaikka hänkin haluaisi jo lapsia, tai sitten tämä on vain omaa kuvitelmaa kun oma pää on aivan unelmissa.
Yritän miettiä huonoja puolia vanhemmuudesta. Mutta en vain pysty siihen, mietin sitä että jos vauva sairastuisi ja itkisi koko ajan, kuinka väsynyt olisin. Miten minulla ei olisi aikaa enää rakkaalle harrastukselleni, jota harrastan lähes päivittäin. Ja että sitten kun lapsi kasvaa, ei olisi vieläkään omaa aikaa, veisin häntä harrastuksiinsa. Ja kuinka lapsi isompana kiukuttelisi, jos emme osaisi kasvattaa hyvin jne. Mutta silti minä mietin näitäkin positiivisella mielellä että voikuinka sekin olisi mukavaa ja lopulta aina huomaan hymyileväni ja haaveilevani raskaudesta. Olen myös yrittänyt miettiä mitä jos mies jättäisi ja jäisin yksin vauvan kanssa, mutta en pysty kuvittelemaan sitä kun suhteemme tuntuu niin vakaalta, ja siltä oikealta.
Miten saisin lievitettyä vauvakuumetta?, Onko kellään vauvakuume lopahtanut jonkin ajan kuluessa itsellään? Tämä alkaa jo häiritä opiskeluakin, kun keskityn enemmän vauvan hoidon ajatteluun, vaikkei vauvaa ole edes tulossa, kuin opiskeluun.
Ja päivä päivältä haluan enemmän ja enemmän saada vauvan. Olo alkaa olla tukala.
Mutta järki sanoo että se ei sovi tähän elämän tilanteeseen. Opiskelu on kesken, olen vasta 19, haluaisin ensin käydä töissä ja tienata hieman säästöön rahaa. Kumppani kyllä löytyy, mutta en ole kertonut edes haluistani, koska pelkään että pelästytän miehen pois. Sillä olemme seurustelleet vasta 8kk ja asumme erillään. Hän on kyllä minua vanhempi joten tiedä vaikka hänkin haluaisi jo lapsia, tai sitten tämä on vain omaa kuvitelmaa kun oma pää on aivan unelmissa.
Yritän miettiä huonoja puolia vanhemmuudesta. Mutta en vain pysty siihen, mietin sitä että jos vauva sairastuisi ja itkisi koko ajan, kuinka väsynyt olisin. Miten minulla ei olisi aikaa enää rakkaalle harrastukselleni, jota harrastan lähes päivittäin. Ja että sitten kun lapsi kasvaa, ei olisi vieläkään omaa aikaa, veisin häntä harrastuksiinsa. Ja kuinka lapsi isompana kiukuttelisi, jos emme osaisi kasvattaa hyvin jne. Mutta silti minä mietin näitäkin positiivisella mielellä että voikuinka sekin olisi mukavaa ja lopulta aina huomaan hymyileväni ja haaveilevani raskaudesta. Olen myös yrittänyt miettiä mitä jos mies jättäisi ja jäisin yksin vauvan kanssa, mutta en pysty kuvittelemaan sitä kun suhteemme tuntuu niin vakaalta, ja siltä oikealta.
Miten saisin lievitettyä vauvakuumetta?, Onko kellään vauvakuume lopahtanut jonkin ajan kuluessa itsellään? Tämä alkaa jo häiritä opiskeluakin, kun keskityn enemmän vauvan hoidon ajatteluun, vaikkei vauvaa ole edes tulossa, kuin opiskeluun.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nää on useasti hormonaalisia juttuja ja olet sen ikäinen että sun keho saattaa viestittää sulle näin että nyt olisi ikäsi puolesta ideaalisinta hankkia lapsi. Anna ajan kulua ja tee opiskelusi loppuun. Itse olen jäänyt paljosta paitsi nuorena äitinä ja opiskelu odottaa vieläkin ja ikää alkaa jo olla. olen siis 26v kahden lapsen äiti.
sanoa mitään kummempaa keinoa - mutta tosiaan moni lapsen saanut sanoo jälkeenpäin että jos olisi ennen lasta tiennyt mitä lapsi tuo tullessaan niin olisi jättänyt laspen tekemättä.
Ensimmäiseen lapseen liittyy niin paljon kaikkia haaveita ja ajatuksia - ja totuus onkin sitten aika karua: olet kipeä, lapsi huutaa, kenties koliikki, rinnat paisuvat ja tyhjenevät vuoroteelen ja valuvat maitoa, lapsi heräilee, itkee ja valvottaa, rytmistä ei ole mitään tolkkua, vaikka kaikki on hyvin lapsi kitisee etkä tiedä miksi vaikka olet kokeillut kaikki kikat, koko ajan on jotain pientä vaivaa: vatsaoireita allergiaa, nuhaa, yskää ja kaikki kostautuu vielä huonompina öinä, et voi edes postilaatikolle mennä pukematta vauvaa mukaan, vauvan rytmi sanelee kaiken menemisesi - ja etenkin se missä lapsi suostuu nukkumaan. Jos lapsi nukkuu vai omassa sängyssään on ihan turha haaveillakaan reissuista tai kyläilyistä. Tai edes omasta ajasta jos lapsi ei suostu nukkumaan edes läheisen lapsenvahdin kanssa. Vauvat ovat vaikeita - mutta niin ovat taaperotkin. Vie vuosi odottaa vauvaa ja sen jälkeen oikeastaan kaksi vuotta että saat vauvasta edes jotenkin ihmisen joka okeasti ymmärtää ja kommunikoi...
Toivottavasti tämä laski vauvakuumettasi edes hiukan :) Ihminen on kyllä toooosi epälooginen olento sillä kaikesta tästä huolimatta minullakin on ajoittain vauvakuume :) En vain todellakaan ole vielä varma kestänkö sitä vauva-ajan showta uudelleen... korvikkeet, imetykset, pullojen pesut, tutit, rintakumit, maidosta märät lakanat, pulautukset, itkut, kitinät, koliikit, yölliset vauvan nukutukset :) Kun se ei oikeasti mene niin etä vauva vai nukkuu ja syö. Vauvat kyllä syövät - ja itkevät samalla. Ja nukkuvat - mutta heräävät jo sekuntin päästä itkemään ja kenties tunnin nukutuksen jälkeen nukkuvatkin tunnin :)
Jos kaipaat lisää negatiivistä ajattelua niin täältä pesee :)
Joo, aivan samanlainen tilanne kuin sullakin.Olen 22 , asun kylläkin yhdessä kumppanini kanssa ja olen hänelle omasta vauvakuumeestani hyvinkin avoimesti kertonut, hän on kuitenkin toppuutellut ja sanonut että parin vuoden päästä. Parin vuoden päästä onkin paljon järkevämpi taloudellinen tilanne jne. sillä olemme molemmat vielä opiskelijoita. Parin vuoden odottamisen järkevyys ei kuitenkaan millään tavalla vähennän vauvakuumettani joka todellakin alkaa häiritsemään jo normaalia arkea (tutkiskelen netistä vauvapalstoja tuntikausia, hypistelen vauvanvaatteita ja rakentelen päässäni pilvilinnoja :D). Vauvakuumetta ei myöskään vähennän se tieto, ettei raskaaksi siltikään tule välttämättä kovinkaan nopeasti, vaikka alkaisikin ilman ehkäisyä touhuamaan. Lueskelen palstaa, jossa lasta yrittävät naiset yhdessä "odottavat plussaa" ja tunnen kateutta siitä, että he ovat jo siinä elämänvaiheessa, jossa lapsen teko on kaikin puolin "järkevää". No, ehkä tässä ehtii, pitäisi vähän hillitä itseään ja keksiä vaikka jotain muuta mietittävää :D Ainut asia joka vauvakuumettani kyllä hieman lieventää on tieto siitä, että pikkusisarukseni syntyy joulukuussa ja häntä saan varmasti hoitaa niin paljon kuin sielu sietää.
Suosittelen: elä ensin elämääsi. Olen nähnyt monta, jotka katuvat, kun eivät ole ensin rilluutelleet tarpeeksi.
Itse olin 30 kun sain ensimmäisen lapsen. Sitä ennen ehdin opiskella, käydä töissä (=kerätä rahaa), tavata sen oikean (ja olla muutaman vuoden yhdessä ennen lasta), bliettää jne. jne.
Nyt nautin täysillä lapsesta ja kotona olosta: vaikka ei tämä ole helppoa... mutta en olisi ollut tähän valmis aiemmin. Nyt tiedän, että mieheni ja lapseni ovat parasta maailmassa, enkä haikaille muualle. =D
Tsemppiä!