Riihimäki =

roskaväen kansoittama paskaläävä.

On kasvatus ja kuri kateissa ollut jo pitkään. Kaupunki on just niin tyhmä kuin sen tyhmin aines. Roskaväen luvattu maa! Slummien slummi!
23580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

mene muualle itkee elämääs!

Äänestä
  • elämääni itke, halusin vain tuoda näkemykseni riihimäen väestä esiin, näkemys joka ei ole vain minun vaan monen muunkin. Itsehän roskaatte kaupunkinne. Opetelkaa sivistyksen tasolle, mutta se nyt on liian iso vaatimus. Ja nimenomaan, tyhmimmän mukaan teidät arvioidaan!

    Äänestä

  • riihimäen väestä pistäisi teljetä häkkiin eikä päästää ulos ennen kuin on opittu ihmisten tavoille!

    On se kumma, että kunnan työntekijät eivät ryhdy toimiin - palkkaahan niille maksetaan että pistävät ihmisten asiat kuntoon! Helpommalla pääsee kun vaan miettii että miksi siellä duuneissaan ovat - kaikki muuhan sujuu sitten itsestään!

    Suuntasiko se varasteleva naiskolmikkokin peräkärryineen Riihimäelle, jäi vain kiinni ennen kaupungin rajaa!

    Äänestä

  • rahaa tulee kirjoitti:

    riihimäen väestä pistäisi teljetä häkkiin eikä päästää ulos ennen kuin on opittu ihmisten tavoille!

    kirjoittamassa saman asian sisältöistä viestiä kuin sinä nimm. rahaa tulee.
    Mielestäni nämä koira asiat ovat saaneet sen suuntaisen kansanliikkeen että asialle todella pitäsi päättäjien tehdä jotain.Jos kaupungissa sadat ihmiset saavat päivänsä sekaisin ja tulevat huonolle tuulelle "koiramaisista" erään ihmisryhmän tavoista.
    Näinhän se on helpommalla pääsee kun ei likapyykkiä pese.

    ihanko uhkailet? Haloo

    Äänestä

  • annels kirjoitti:

    ihanko uhkailet? Haloo

    muka sisältyy lauseeseen jossa sanotaan pitäisi tehdä jotain!

    Viitsitkö käydä peruskoulun loppuun ennen kuin tulet esittelemään uhkausväitteitä. Puhelimeenko olet puhuvinasi, haloo?

    Tyyppitapaus taas!

    Äänestä

  • kökkömaa kirjoitti:

    kirjoittamassa saman asian sisältöistä viestiä kuin sinä nimm. rahaa tulee.
    Mielestäni nämä koira asiat ovat saaneet sen suuntaisen kansanliikkeen että asialle todella pitäsi päättäjien tehdä jotain.Jos kaupungissa sadat ihmiset saavat päivänsä sekaisin ja tulevat huonolle tuulelle "koiramaisista" erään ihmisryhmän tavoista.
    Näinhän se on helpommalla pääsee kun ei likapyykkiä pese.

    Miten niin sadat ihmiset? Tällä palstalla vauhkoilee vain muutama hassu ihminen kerta toisensa jälkeen ja kirjoittaa samaan ketjuun, näkeehän sen jo kirjoitustyylistäkin.

    Äänestä

  • tyypit heti esiin kirjoitti:

    muka sisältyy lauseeseen jossa sanotaan pitäisi tehdä jotain!

    Viitsitkö käydä peruskoulun loppuun ennen kuin tulet esittelemään uhkausväitteitä. Puhelimeenko olet puhuvinasi, haloo?

    Tyyppitapaus taas!

    a) älä kiertele, 'pitäisi teljetä häkkiin ja.... siinä on uhkaus jos et osaa lukea
    b) on käyty muutakin kuin peruskoulu ja töitäkin on tehty, jotta tulehan pikkuinen perässä
    c) mikä tyyppitapaus, et onnistunutkaan
    d) naurattaa lasten jutut

    Äänestä

Itsestäsikö kertoilet.

Äänestä

”Tk-lääkäri” on näemmä tullut tännekin tuomaan esiin älyllisesti ylivoimaisia ja valistuneita mielipiteitään…

Äänestä
  • Jatkan tossa toisessa "keskustelussa"...

    Äänestä

kun olet noin katkera. No meneppä peilin eteen niin näet siitä roskaväiestä ainakin yhden esimerkin.

Äänestä
  • pataan yks jos toinen, uutisten mukaan ainakin. No, mitäs se ketään liikuttaa kun hakkaatte toisianne? Juu, ei sen enempi, mutta se näkyy jo katukuvassa missä kunnossa riihimäen ihmiset ovat. Teistä ei pidetä huolta! Teidän oloihinne pitäisi puuttua ja järjestää teille jotain järjellistä tekemistä. Siitähän se on kysymys. Teihin pitäisi kohdistaa enempi kasvatustoimenpiteitä - vaan mitäs virkamiehet tekevät, eivät niin mitään, pääasia että palkka juoksee ja hoidetaan vain niitä helppoja asioita jos niitäkään.

    Ettekö te katsele televisiota - sunnuntainakin tuli niin rohkaiseva elokuva että. Siinäkin koulun elämä oli vain millin verran kamalampaa kuin teidän elämänne, sitten tuli tomera reksi ja pisti koulun kuriin - juu, meni tasokokeet sataprosenttisesti läpi ja kansa oli paremmilla lähtökohdilla.

    Teitä pitää ryhdistää, kyllähän teissäkin ainesta on vaikka mihin, nyt se vain valuu viemäristä alas. Hirvittää se teidän meininkinne! Siksipä olettekin maan paskasimman roskaläävän roskasakkia - ja se näkyy kautta linjan - näkyy niissäkin, jotka ovat olevinaan parempia ja käyvät töissä, sama asenne tarttuu heihinkin kuin mikä on alimmissa pohjamudissa rypevillä. Surkeaa sakkia olette ja levitätte sontaanne ympäristöönne!

    Äänestä

  • 12457896 kirjoitti:

    pataan yks jos toinen, uutisten mukaan ainakin. No, mitäs se ketään liikuttaa kun hakkaatte toisianne? Juu, ei sen enempi, mutta se näkyy jo katukuvassa missä kunnossa riihimäen ihmiset ovat. Teistä ei pidetä huolta! Teidän oloihinne pitäisi puuttua ja järjestää teille jotain järjellistä tekemistä. Siitähän se on kysymys. Teihin pitäisi kohdistaa enempi kasvatustoimenpiteitä - vaan mitäs virkamiehet tekevät, eivät niin mitään, pääasia että palkka juoksee ja hoidetaan vain niitä helppoja asioita jos niitäkään.

    Ettekö te katsele televisiota - sunnuntainakin tuli niin rohkaiseva elokuva että. Siinäkin koulun elämä oli vain millin verran kamalampaa kuin teidän elämänne, sitten tuli tomera reksi ja pisti koulun kuriin - juu, meni tasokokeet sataprosenttisesti läpi ja kansa oli paremmilla lähtökohdilla.

    Teitä pitää ryhdistää, kyllähän teissäkin ainesta on vaikka mihin, nyt se vain valuu viemäristä alas. Hirvittää se teidän meininkinne! Siksipä olettekin maan paskasimman roskaläävän roskasakkia - ja se näkyy kautta linjan - näkyy niissäkin, jotka ovat olevinaan parempia ja käyvät töissä, sama asenne tarttuu heihinkin kuin mikä on alimmissa pohjamudissa rypevillä. Surkeaa sakkia olette ja levitätte sontaanne ympäristöönne!

    Pidä sinä huolta itsestäsi. Kriittinen saa olla, mutta sinä et vaan tunne meitä. Paskasta se kaunein kukkanenkin ponnistaa.
    Jos oikein mietitään, niin millainen ihminen sinä olet. Tai millaisen kuvan annat itsestäsi. Ei, sinua ei kukaan arvosta kirjoittamasi kommentin vuoksi. En usko että edes lähimmäisesi. Vai siitäkö puristaa? Sinulla ei taida olla ketään. Kaverinasi on vain oma paremmuutesi.
    Nytkö sitten nostat taas itsesi yläpuolellesi ja kerrot kuinka kommenttisi oli tarkoitettu rohkaisuksi ja ajamaan meitä "lampaita" eteenpäin. Sorryass!

    Äänestä

  • tuhlasinaikaa kirjoitti:

    Tulee se käsitys ettei se hissi kulje ylös asti sinullakaan.

    Äänestä

  • tuhlasinaikaa kirjoitti:

    Pidä sinä huolta itsestäsi. Kriittinen saa olla, mutta sinä et vaan tunne meitä. Paskasta se kaunein kukkanenkin ponnistaa.
    Jos oikein mietitään, niin millainen ihminen sinä olet. Tai millaisen kuvan annat itsestäsi. Ei, sinua ei kukaan arvosta kirjoittamasi kommentin vuoksi. En usko että edes lähimmäisesi. Vai siitäkö puristaa? Sinulla ei taida olla ketään. Kaverinasi on vain oma paremmuutesi.
    Nytkö sitten nostat taas itsesi yläpuolellesi ja kerrot kuinka kommenttisi oli tarkoitettu rohkaisuksi ja ajamaan meitä "lampaita" eteenpäin. Sorryass!

    tuon takia teitä ei autetakaan. Ette edes halua siitä sonnasta ylös. On se niin sääli, kun 15 - 16-vuotiaat örveltävät sen minkä kerkiävät, eipä ole sitten loppuelämäkään muuta kuin örveltämistä. Ole onnellinen.

    Ja vanhemmat sitten, noo, onhan sekin elämää, että makaa jokun Peltosaaren ojan pohjassa täys rapakännissä/pilleripöllyssä naama punaisena, huutelee siinä ohikulkijoille "paljos kello" - no, mitähän merkitystä sun tilassas on sillä kellonajalla, olisko kiire jonneen, et pääse edes viinakauppaan tossa kunnossa.

    No, paskakaupungin roskasakki, nauttii omasta kunniastaan.

    Tosiasia mikä tosiasia: Riihimäki on maan persläpi, jossa roskaväki sikiää.

    Äänestä

  • 12457893 kirjoitti:

    et ole täällä koskaan käynytkään "Peltosaaren ojan pohjassa" missä täällä ojia on jonka pohjassa maata. Vantaa nyt on tuossa rajalla mutta ei sitä lasketa peltosaareen kuuluvaksi.

    Pysy vaan siellä omalla tunkiollasi poissa sivistyneistön silmistä. Emme kaltaisiasi örveltäjiä tänne kaipaa.

    Äänestä

  • dddddddddds kirjoitti:

    provoilijasta kuin toisessa riihimäkeläisiä koskeneessa ketjussa?
    Tuntuu tuo nimimerkki kummassakin niin samankaltaiselta...:)

    Äänestä

  • 12457893 kirjoitti:

    tuon takia teitä ei autetakaan. Ette edes halua siitä sonnasta ylös. On se niin sääli, kun 15 - 16-vuotiaat örveltävät sen minkä kerkiävät, eipä ole sitten loppuelämäkään muuta kuin örveltämistä. Ole onnellinen.

    Ja vanhemmat sitten, noo, onhan sekin elämää, että makaa jokun Peltosaaren ojan pohjassa täys rapakännissä/pilleripöllyssä naama punaisena, huutelee siinä ohikulkijoille "paljos kello" - no, mitähän merkitystä sun tilassas on sillä kellonajalla, olisko kiire jonneen, et pääse edes viinakauppaan tossa kunnossa.

    No, paskakaupungin roskasakki, nauttii omasta kunniastaan.

    Tosiasia mikä tosiasia: Riihimäki on maan persläpi, jossa roskaväki sikiää.

    ei muuta

    Äänestä

  • dddddddddds kirjoitti:

    et ole täällä koskaan käynytkään "Peltosaaren ojan pohjassa" missä täällä ojia on jonka pohjassa maata. Vantaa nyt on tuossa rajalla mutta ei sitä lasketa peltosaareen kuuluvaksi.

    Pysy vaan siellä omalla tunkiollasi poissa sivistyneistön silmistä. Emme kaltaisiasi örveltäjiä tänne kaipaa.

    ojanpohjat - noo, tapana on nimittää tienvierustojen/jalkakäytävien ja joutomaan/tontinrajan välistä aluetta ojaksi - jos nyt vaikka sitä aseman ja Peltosaaren ostarin välistä tieosuuttakin ajattelee.

    No, mitä se mua liikuttaa. Siat röhveltäkööt ojissaan niin paljon kuin haluavat.

    Riihimäen älykkyydestä kertoo jo sekin, että haukuiksi otetaan sekin, kun sanotaan ettei siitä huonompiosaisesta väestä kukaan pidä huolta; että pitäisi pitää huolta; virkamiehet laistavat velvollisuuksistaan jne.

    No, mikä tuli todistetuksi!

    Säälittävää roskasakkia!

    Äänestä

  • säälittävää kirjoitti:

    niin tosiaan on noin kaltoin kohdellun tapauksen kohdalla, mitä on tullut tehtyä kun noin kauheasti elämä kuristaa, kirjoittelet ojanpohjista, vanhuksista aivan hopönlöpöä poukkoilua, joten

    eiköhän ole lasten päiväuniaika, äiti viereen ja tuti suuhun nopeaan

    Äänestä

Ilmeisesti olet kuitenkin pitkään viihtynyt kun tiedät kurin ja kasvatuksen puutteista. Ehkä on korkea aika nostaa kytkintä, jos tarvitset apua muuttokuorman kanssa niin ilmoittele.

Äänestä
  • Ja aloitetaan se 15-16v(huonosti käyttäytyvien) lasten vanhemmista ja siitä siirrytään heidän pikkusiin "Suomen tulevaisuuden Toivoihin"

    Vai onko toivoton yritys(mahdoton tehtävä)???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

22222222222222222222 kirjoitti:

roskaväen kansoittama paskaläävä.

On kasvatus ja kuri kateissa ollut jo pitkään. Kaupunki on just niin tyhmä kuin sen tyhmin aines. Roskaväen luvattu maa! Slummien slummi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu