Mikähän auttaisi jatkuvaan väsymykseen, en muista milloin viimeksi olisi ollut pirteä.
Varsinkin nyt kun kevät alkaa ja valoa tulvii, niin silloin varsinkin väsyttää ihan mahdottomasti.
Pahinta on kirkas auringon valo, joka saa silmät vuotamaan, hengästyttää ja olo on väsynyt, uninen,
vaikka ei tekisi mitään rasittavaa, vaan on rauhassa, niin silti.
Pilvisinä päivinä on vähän helpompaa, mutta heti kun aurinko alkaa paistamaan, niin
tulee kauhea väsymys ja ei sitten jaksa tehdä mitään.
Varsin kesällä, jos jotain joutuu tekemään auringonpaisteessa, niin alkaa huimaamaan.
Olen hyvin aamu uninen, joten jos joutuisin aamuvirkkujen nimittämään "päivätyöhön", joka
alkaa klo 07.00, minulle se olisi mahdottomuus.
Mielestäni 07.00 alkava työ on varhaista aamutyötä, koska heräämään joutuu kuitenkin jo
ennen klo 06.00, koska aamutoimetkin vievät aikaa.
Varsinkin talvella, kun on pimeää, niin aikaisin herääminen on tosi ahdistavaa.
Kumpa illalla väsyttäisi yhtä paljon kuin aamulla, mutta ei. Unen päästä ei vaan saa kiinni.
Kateellinen olen niille, jotka nukahtavat lähes heti, kun menevät sänkyyn.
Unta joutuu odottamaan joka yö yli puoli tuntia ja useimmin yli tunninkin.
Illalla on virkku, mutta aamulla tolkuttoman väsynyt ja saamaton.
Ei auta, vaikka menisi aikaisin nukkumaan, niin aamulla väsyttää kuitenkin.
Jatkuva väsymys
aina väsynyt
2
398
Vastaukset
- emyö
Saatko nukuttua paremmin pimeässä? Jos saat niin kannattaisi hommata pimennys verho. Yritätkö nukahtaa aina samaan aikaan ettei unirytmi mene sekaisin ja syöthän kunnolla? Jos et sa nukahdettua heti, niin lue vaikka jotain kirjaa ja yritä rauhottua illalla.
- nukkuva tukki
1/2 tuntia valvomista on ihan normaalia.
Syö kunnolla ja liiku ulkona joka päivä.
http://www.hiilaritietoiset.net/pyramidi2.pdf
Mene nukkumaan aina samaan aikaan illalla.
Hanki pimennysverhot.
Syöthän D-vitamiinia, koska sen puute väsyttää.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl772167Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525