Nälkälakko

Olen koulutukseltani insinööri ja olen ollut jo jonkin aikaa työtön. Töitä en todennäköisesti enää ikinä tule saamaan, koska entinen esimieheni hankkiutui minusta eroon liian rehellisyyden takia, koska olin ainoa joka puhui totta entisen työpaikkani laiminlyöntejä koskeneessa esitutkinnassa. En halua tästä puhua tämän enempää, koska tiedän, että se ei ikinä tule johtamaan mihinkään, sillä mitä painaa yhden rehellisen miehen sana vastaan tusina kieroja ja heidän suosikkejaan.

Taustani takia oikeudenmukaisuuskysymykset ovat alkaneet kiinnostaa itseäni keskimääräistä enemmän. Olen harkinnut jo pitemmän aikaa ryhtyväni nälkälakkoon pienimpien työttömyysetuuksien parantamiseksi takaisin muun yhteiskunnan hinta ja palkkakehityksen tasolle, koska totuus on se, että pienimmät työttömyysetuudet ovat jääneet yli 30% jälkeen keskivertopalkansaajan keskimääräisestä palkkakehityksestä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että pienimpiä työttömyysetuuksia peruspäiväraha ja työmarkkinatuki pitäisi nostaa yli 30%, jotta ne olisivat suhteessa samalla tasolla palkkojen kanssa kuin yhdeksänkymmentäluvun alussa. Lisäksi haluan, että tunnustetaan, että kaikki eivät ole työttömiä omasta halustaan tai laiskuuttaan vaan sairauden tai kierojen ihmisten uhreina. Kaikki meistä eivät pärjää tässä kyynärpää ja kieroilu pelissä siksi haluan, että yhteiskunta kompensoi meille uhreille hieman paremmin sosiaalista väkivaltaansa.

Syyni ovat henkilökohtaiset, mutta sanotaanko näin, että olen aina vastustanut epäoikeudenmukaisuutta ja sitä miten hyväosaiset vuodesta toiseen nostavat omaa kakkuaan yhteisestä hyvästä. Toinen syyni on se, että kukaan muu ei tee mitään niin minun on tehtävä. Päättäjät eivät kuuntele eivätkä välitä, koska päättäjillä on liikaa kiirettä peitellä omia vaalirahasotkujaan ja muita kaavoituspäätös kähmintöjään.

Tiedostan kyllä, että tässä ahneiden ja itsekeskeisten ihmisten yhteiskunnassa yhden miehen kapinallani en välttämättä saavuta mitään, eikä sillä tule olemaan ikinä välttämättä mitään merkitystä, mutta olen valmis viemään nälkälakkoni siinäkin tapauksessa tarvittaessa loppuun saakka vaikka se tarkoittaisi omaa kuolemaani. Vaikka kävisi , että rehellisenä ihmisenä saan ”darwin awards” palkinnon ja kuolen sukupuuttoon pilaamasta tätä ihmiskuntaa geeneilläni. Jääköön kieroilijat elämään ja lisääntymään. Siinä tapauksessa ei voi toivottaa kuin onnea hyvään tulevaisuuteen suomen hyvinvointi onnelalle, jossa jokainen joka kynnelle kykenee ”kusettaa” muulta yhteiskunnalta kaiken minkä irti saa. Me viimeiset oikeasti rehelliset ihmiset ei välttämättä muutenkaan enää haluta elää sellaisessa yhteiskunnassa. Kiitos!
1223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nälkälakosta ei taida olla mitään hyötyä. Taisi Eduskunnan edessä joku nälkälakkolainen asustella muutaman viikon, mutta se ei päättäjiä hetkauttanut - eikä paljon mediaakaan. Suomi on kylmä ja kova maa.

Ainut, millä voisi olla merkitystä, olisi joukkovoima. Jos pystyisit organisoimaan Eduskunnan eteen riittävän suuren joukon työttömiä ja muita osattomia, niin se voisi jopa tuottaa tulostakin. Suomalaisia köyhiä ei vain ole taidettu ajaa vielä riittävän ahtaalle, että lähtisivät liikkeelle, mutta kyllä sekin aika tulee. Eikä ehkä niinkään kaukana edes ole. Pelkään vain, että sitten asiat ryöstäytyvät käsistä pahemman kerran.

Tsemppiä sinulle. Olen itsekin jonkinlainen donquijote-tyyppi, mutta tässä yhteiskunnassa muutoksen aikaansaaminen on aika vaikeaa. Äänestäminen voisi jotain auttaa, mutta kun työttömät ja muut huono-osaiset taitava muodostaa nukkuvien puolueen enemmistön. Ehkä voisit ryhtyä agiteeraamaan ihmisiä heräämään edes äänestämään.

http://www.tvy.fi/forum/viewtopic.php?t=16

http://www.facebook.com/group.php?v=wall&ref=nf&gid=286922701431

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-Insinööri kirjoitti:

Olen koulutukseltani insinööri ja olen ollut jo jonkin aikaa työtön. Töitä en todennäköisesti enää ikinä tule saamaan, koska entinen esimieheni hankkiutui minusta eroon liian rehellisyyden takia, koska olin ainoa joka puhui totta entisen työpaikkani laiminlyöntejä koskeneessa esitutkinnassa. En halua tästä puhua tämän enempää, koska tiedän, että se ei ikinä tule johtamaan mihinkään, sillä mitä painaa yhden rehellisen miehen sana vastaan tusina kieroja ja heidän suosikkejaan.

Taustani takia oikeudenmukaisuuskysymykset ovat alkaneet kiinnostaa itseäni keskimääräistä enemmän. Olen harkinnut jo pitemmän aikaa ryhtyväni nälkälakkoon pienimpien työttömyysetuuksien parantamiseksi takaisin muun yhteiskunnan hinta ja palkkakehityksen tasolle, koska totuus on se, että pienimmät työttömyysetuudet ovat jääneet yli 30% jälkeen keskivertopalkansaajan keskimääräisestä palkkakehityksestä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että pienimpiä työttömyysetuuksia peruspäiväraha ja työmarkkinatuki pitäisi nostaa yli 30%, jotta ne olisivat suhteessa samalla tasolla palkkojen kanssa kuin yhdeksänkymmentäluvun alussa. Lisäksi haluan, että tunnustetaan, että kaikki eivät ole työttömiä omasta halustaan tai laiskuuttaan vaan sairauden tai kierojen ihmisten uhreina. Kaikki meistä eivät pärjää tässä kyynärpää ja kieroilu pelissä siksi haluan, että yhteiskunta kompensoi meille uhreille hieman paremmin sosiaalista väkivaltaansa.

Syyni ovat henkilökohtaiset, mutta sanotaanko näin, että olen aina vastustanut epäoikeudenmukaisuutta ja sitä miten hyväosaiset vuodesta toiseen nostavat omaa kakkuaan yhteisestä hyvästä. Toinen syyni on se, että kukaan muu ei tee mitään niin minun on tehtävä. Päättäjät eivät kuuntele eivätkä välitä, koska päättäjillä on liikaa kiirettä peitellä omia vaalirahasotkujaan ja muita kaavoituspäätös kähmintöjään.

Tiedostan kyllä, että tässä ahneiden ja itsekeskeisten ihmisten yhteiskunnassa yhden miehen kapinallani en välttämättä saavuta mitään, eikä sillä tule olemaan ikinä välttämättä mitään merkitystä, mutta olen valmis viemään nälkälakkoni siinäkin tapauksessa tarvittaessa loppuun saakka vaikka se tarkoittaisi omaa kuolemaani. Vaikka kävisi , että rehellisenä ihmisenä saan ”darwin awards” palkinnon ja kuolen sukupuuttoon pilaamasta tätä ihmiskuntaa geeneilläni. Jääköön kieroilijat elämään ja lisääntymään. Siinä tapauksessa ei voi toivottaa kuin onnea hyvään tulevaisuuteen suomen hyvinvointi onnelalle, jossa jokainen joka kynnelle kykenee ”kusettaa” muulta yhteiskunnalta kaiken minkä irti saa. Me viimeiset oikeasti rehelliset ihmiset ei välttämättä muutenkaan enää haluta elää sellaisessa yhteiskunnassa. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu